Jeesuslaisuus, osa 1

Joulukuu 2012 olkoon omistettu Jeesukselle. Yritän pitäytyä siinä että jokainen tekstini käsittelisi kristinuskoa jostakin näkökulmasta.

Olen muutaman kerran käyttänyt termiä jeesuslaisuus, mutta en ole vielä kunnolla pureutunut siihen. Omassa kielessäni sana on elänyt ainakin viisi vuotta, mutta mitään varsinaista määritelmää ei netistä näytä löytyvän. En sitä odottanutkaan.

En tiedä muiden jeesuslaisuudesta, mutta itse yksinkertaisesti vain väänsin sen buddhalaisuudesta. Buddhalaisuuden sanotaan olevan epäuskonto, pikemminkin elämäntapa tai filosofia kuin mikään varsinainen uskon asia, siis uskonto. Kun puhun jeesuslaisuudesta omalla kohdallani, tarkoitan samaa: että myös krstinuskon voi nähdä elämäntapana.

Minulle Jeesuksen opetukset ovat myös psykologian aarreaitta, kuten buddhalaisuus. Se paljastaa oleellisia asioita ihmisestä: epäsuorasti sekä omissa opetuksissaan.


Sekulaari kristillinen elämänfilosofia

Valtaosalle ihmisistä jeesuslaisuus näyttäytyy mahdottomana oppisuuntana. Eihän ateismia ja kristuksen sanomaa voi yhdistää?! Ketä kristittyä kiinnostaa kuulla, millaiselta Uusi Testamentti näyttää, kun siitä poistaa Jumalan ilmoituksen ja varmuuden ihmeteoista.

Tapa-ateistit eivät ole kiinnostuneita elvyttämään raamatuntutkimusta edes pohjalta "tunne vihollisesi". Yleensä kiihkeimmät uskonnon vastustajat eivät ole jaksaneet lukea evankeljumeja. Ne tökkivät jo koulussa. Ilmiselviä epäkohtia on vaikea sivuuttaa naureskellen. "Ei kiitos, mulla on ihan tarpeeksi traumoja." Vaikka joukossa olisi jokin järkeväkin lause, niiden kaivelemisen ei koeta olevan sen arvoista. Parempaa psykologiaa ja elämänfilosofiaa saa muista kirjoista, ilman ärtymystä.

Historia on nähnyt monta versiota jeesuslaisuudesta, mutta niistä ei ole koskaan tullut kovin suosittuja. Tunnetuin on tolstoilaisuus. Leo Tolstoi loi kristinuskon pohjalta elämäntavan, jossa yhdistyivät kiihkottomuus, sosialismi, downshiftaaminen, tasa-arvoisuus, lähimmäisenrakkaus. Kyse oli eräänlaisesta varhaisesta hippi-ideolgiasta, jossa Jeesus Nasaretilainen toimi tärkeänä esikuvana.

Tolstoilaisuus on lähellä jeesuslaisuutta näistä nimenomaisista syistä:

1) ihmetekoja ei pidetä merkittävinä - tärkeämpää on se mitä Jeesus opetti, ei se että hänen väitettiin olevan Jumalan poika tai heränneen kuolleista. Tolstoi jopa laati Uudesta Testamentista version, jossa yliluonnollisuudet oli karsittu. Hänen vakaa uskomuksensa oli, että väitetyt ihmeet olivat myyntikikkoja, jolla myöhemmät sukupolvet paisuttelivat Jeesuksen legendaa.

Näin tietenkin ajattelevat myös monet kirkon ja virallisen teologian puitteissa toimivat tutkijat, jopa papit. Yksi tunnetuimmista jeesuslaisista psykologeista on Anthony de Mello, jesuiittapappi ja terapeutti. Hänen opetuksensa eivät keskity yliluonnolliseen vaan inhimilliseen. Taivas ja Helvetti ovat mielentiloja. Juuri de Mello on vaikuttanut paljon siihen, että suostunut näkemään kristinuskon opetuksissa ja käsitteissä syvällistä elämänviisautta.

2) Jeesuksen käytös on "esikuvallista" ja hänen elämänsä voidaan ymmärtää "sankarilliseksi" myös meidän ajassamme. Jeesus kieltäytyi olemasta osa systeemiä. Hän uskalsi haastaa vallanpitäjät väittelyyn. Hän ei torjunut ketään luotaan: hänelle rumuus tai köyhyys ei ollut mikään peruste. Hän ei ollut pinnallinen, eli arvioinut ihmisiä uskonäön perusteella. "Ihmeellisintä" Jeesuksessa oli juuri se, ettei hän tuntenut pelkoa tai häpeää, eikä osoittanut olevansa mukamas muita parempi.

Toisin sanoen hänen karismansa perustui todellisiin hyveisiin, ei taikatemppuihin.

3) Kristinuskon opetukset säilyttävät pointtinsa, vaikka kaikki uskonnolliset tulkinnat poistettaisiin. Rakkaus siis kannattaa, vaikka luvassa ei olisi tuonpuolista palkintoa. Ihmiset tarvitsevat toivoa. Vankileireillä on nähty, että selviytymisen todennäköisyys kasvaa, jos toivo pysyy elossa. Jeesus uskoi itseensä. Sekin on "uskomista".

Epäilemisen taito on tieteen perusta, mutta monesti elämässä tarvitaan myös luottamusta. Tieteen pioneerit ovat joutuneet luottamaan siihen, että heidän aikaavievät ja raskaat kokeensa jonakin päivänä tuottaisivat tuloksia.

Kristinuskon ajatellaan olevan täysin vastakkainen voima tieteelle, mutta itse asiassa kaikki suuret uskonnot on empiirisesti luotuja instituutioita. Niiden käytännöt ovat satojen vuosien testaamisen ja valikoitumisen tulosta. Nykyään tiede osaa ottaa mallia luonnon luomista tekniikoista: termiittikeon ilmastoinnista, oravan kiipeilykynsistä ja linnun siippien aerodynamiikasta - mutta osaako se arvostaa niitä toimivia tekniikoita, jotka uskonnoissa yhä uhmaavat aikaansa - koska juuri aika ja sinnikäs kulttuurievoluutio ovat ne synnyttäneet.

En epäile yhtään, etteikö uskontojen design palaisi muotiin joka toisessa sukupolvessa, koska niissä on hyödynnetty monia ovelia, elämää helpottavia niksejä.


Jefferson Bible

Myös Yhdysvaltojen perustuslain kirjoittaja Thomas Jefferson toimitti oman karsitun version Raamatusta. Jefferson teki miltei saman työn edellisellä vuosisadalla: hän poisti tekstistä ihmeet, koska näki niiden olevan myöhempien aikojen paisutettua legendaa.

Ehkä Tolstoin ja Jeffersonin epäonnistumisen pitäisi olla riittävä peruste jeesuslaisuuden hylkäämiseksi. Sitä on yritetty, ei se toimi! Ihmiset tarvitsevat ennen kaikkea pilkahduksen magiikkaa arkeensa. He tarvitsevat uskoa mahdottomaan, muuten he kadottavat toivonsa. Heidän on helpompi rakastaa itseään ja muita, kun he tietävät että kaikissa tilanteissa on aina joku, joka ei heitä hylkää: Jumala joka kuulee kaiken, Jeesus, joka antaa kaiken anteeksi - ja heidän oma näkymätön suojelusenkeli, joka paikkaa silloin, kun Jeesus tai Jumala ovat liian kiireisiä.

Mitä varsinaisesti jää jäljelle, jos Jeesuksesta poistetaan jumaluus?