keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Raamattu antaa vastauksen, osa 2

Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle.

Markus 13:21
"Jos joku sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Katso, Messias on tuolla', älkää uskoko."
Raamatun lukeminen voi olla vaarallista kristitylle. Ennen pitkää huomaa, että perheen ja seurakunnan yhteisöllisesti ylläpitämä uskonkäsitys on rakennettu muutamasta irrallisesta lauseesta. Kullakin kirkkokunnalla omansa. Ei mikään ihme, että papit ja teologian opiskelijat kokevat uskonkriisejä, jos tutkivat raamatuntekstejä systemaattisesti alusta loppuun.

Pyhä kirja on melkoinen Legolandia. Samoista palikoista voi kasata ties millaisia rakennelmia. Mitä hyvänsä ennakkokäsityksiä meillä onkaan Jeesuksesta, ne kaikki joutuvat Raamatun äärellä uhatuiksi.

Lutherin vaarallinen, mutta toimiva teesi kuului: takaisin Raamattuun! Katsotaan mitä kirjassa sanotaan!

Ei siellä opeteta alkujaankaan samoja asioita kuin mistä uskovaiset vauhkoavat.

Markus 8:11
Ja fariseukset rupesivat väittelemään hänen kanssaan ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta, kiusaten häntä.Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä."

Viisi leipää ja kaksi kalaa

Markus 8:4, joka on tiettävästi vanhin teksti, kertoo seuraavaa:

opetuslapsensa vastasivat hänelle: "Mistä täällä erämaassa kukaan voi saada leipää näiden ravitsemiseksi?"Hän kysyi heiltä: "Montako leipää teillä on?" He sanoivat: "Seitsemän." Silloin hän käski kansan asettua maahan. Ja hän otti ne seitsemän leipää, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, että he panisivat ne kansan eteen. Ja he panivat. Heillä oli myös joitakuita kalasia; ja siunattuaan ne hän käski panna nekin kansan eteen. Niin he söivät ja tulivat ravituiksi.
Tätä kohtausta on teologiaa opiskellut ystäväni tulkinnut siten, että Jeesus näytti kansalle esimerkkiä. Hän luovutti omat ruokansa kaikkien yhteiseen käyttöön ja sen seurauksena kaikki paikalle saapuneet ihmiset tunsivat velvollisuudekseen toimia samoin. Joillakin oli ruokaa reilusti, joten kaikki tulivat ravituiksi.

Kyseessä ei ole siis opetus ihmeestä, vaan kertomus anteliaisuuden ja hyvän esimerkin voimasta. Tässä vaiheessa on myös hyvä huomata, että leipiä ei ole viittä vaan seitsemän - ja kalasia on myös epämääräinen joitakuita. (Mitä parhain sana kuvaamaan koko teosta. Olipa kerran yksi tyyppi, jolla oli joitakuita opetuslapsia ja joka suoritti joitakuita ihmeitä.)

Vanhin evankeliumeista kertoo tarinan näin ja myöhemmissä se on muuttunut jokseenkin erilaiseksi.

Tarinaa voidaan tulkita myös symbolisesti. Juuri symbolisen merkityksen vuoksi leipien määrä on vakiintunut viiteen. Kyse olisi siis viidestä Mooseksen kirjasta, joihin Jeesus lisää oman osansa, kaksi kalaa.
Kaksi kalaa on tunnetusti kristinuskon tärkeä symboli, eivät suinkaan ne viisi leipää, jotka edustavat mennyttä aikaa, juutalaisuutta. (Tämä selitys löytyy muun muassa kohua herättäneestä elokuvasta Zeitgeist.)

Vakiintuneen tarinan mukaan Jeesus siis opetti sekä viittä leipää että kahta kalaa. Tuntemassamme Raamatussa on yhdistetty sekä vanha että uusi testamentti: leivät ja kalat samojen kansien väliin. (Tosin monet kirkkokunnat viis veisaavat Mooseksesta ja hänen kansansa historiasta.)

Viiden leivän ja mooseksen kirjan välinen yhteys ei ole tuulesta temmattu. Jeesus nimittäin itse käyttää opetuksista kiertoilmausta "hapate", eli taikinajuuri.

Ja he olivat unhottaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut muassaan venheessä enempää kuin yksi leipä. Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta... Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä?" (Markus 8:14)
Tässä limittyy kaksi Jeesukselle tärkeää vertauskuvaa. Ensinnäkin hän tahtoo muistuttaa, että "ihminen ei elä pelkästä leivästä". Toisekseen hän yhdistää puheen ja hapatuksen. Fariseusten puhe ei ravitse ihmisen henkeä - ja opetuslapset eivät ruikuttaisi, jos heidän henkensä olisi viisaudella ravittu.

(Ehkä Jeesus on oppilailleen liian ankara. Hän itse vietti erämaassa 40 päivää, joten ehkä siksi hän osaa pitää nälkänsä kurissa.)

Matteus 16:11 ilmaisee asian niin suoraan, että jo alkaa hävettää jokaisen saarnaajan puolesta, joka opettaa uskomaan kansan ruokkimisihmeeseen konkreettisena tapahtumana:

Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."

Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.
Jeesus sanoo: "En minä puhunut teille leivästä."

Tarkoittaako tämä kirjaimellisesti tulkittuna sitä, että tarina viidestä leivästä ja kahdesta kalasta on vertauskuvallinen tarina ja tässä kohdassa paljastetaan juurikin se alkuperä. Jossain vaiheessa Jeesus oli siis opettanut, eli puhunut, eli kertonut vertauskuvallisen tarinan tällaisesta ihmeellisestä tapahtumasta, joka seuraa anteliaisuuden elettä - ja vasta myöhemmin tarinaa kerrottiin ikään kuin totena.


Entä mitä tämä sitten tarkoittaa?

Luukas 9:23:
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä..."
Markus 8:34:
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä...  Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen pelastava."
Ihminen joka pelkää kuolemaa ja toivoo itselleen ikuista elämää kuoleman jälkeisessä paratiisissa, hän jättää elämänsä elämättä. Opettaako Jeesus siis samaa carpe diem -ihannetta, jota aikamme ateistit julistavat? Kun Jeesus puhuu elämästä, tarkoittaako hän "elämäntapaa" vai "elämänliekkiä"?

Vai onko kyse mystisemmästä ja suorastaan buddhalaisesta näkemyksestä: minuus on harhaa. Luopumalla itsekkään egomme ikuisuustoiveista, voimme oppia elämään tässä hetkessä ilman pelkoa ja löytämään mielemme hiljaisesta minuudettomuudesta portin ajan tuolle puolen - samaistumaan puhtaaseen tietoisuuteen, emmekä historialliseen ja katoavaan persoonaamme?

Jos ihminen takertuu minuuteensa, eikä osaa myötätunnon silmin nähdä ympäröivää maailmaa ja elämän runsautta, hän lukkiutuu itsekkyyden Helvettiin. Mutta jos hän vapautuu minäharhasta, hän vapautuu myös kaikesta pelosta, löytää Taivaan Valtakunnan, eli tähtien viestimän rajattomuuden omasta itsestään.

Sanoiko Jeesus oikeasti noin? Oliko Jeesuksen Jumala paljon lähempänä panteistista Brahmania kuin yleensä ajatelleen? Puhuiko hän jakamattomasta, non-dualistisesta kaikkeudesta?
Luukas 12: 19-21
"Sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse'.

Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'

Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."
Tässä käytetään sanaa sielu hieman erikoisella tapaa. Entä jos sielun tilalla olisi Atman? Jumalan tilalla Brahman? Menee hieman hankalaksi... mutta hankalaa se on joka tapauksessa. Miten ihminen voi kadottaa sielunsa, jos hän samaistuu omassa itsessään olevaan kuolemattomaan minuuteen? Nämä ovat kaksi ihan erilaista sielu-käsitystä, joita ei voi yhdistää.

Heitä siis hittoon käsityksesi yksilöllisestä sielusta niin voi pelastaa todellisen sielusi - sen sielun, joka on kuolematon, koska se ei kuulu sinulle. Se on kaikkialla vaikuttava ajaton ilmiö. Sinä itse katoat, mutta elämänilmiö jatkaa olemistaan, ja missä on itsensä tiedostava olento, siellä on ajatus minuudesta. Minuuden jälleensyntymä, ilman vaeltavaa sielua. Menee ihan Upanisadien ja Bhagavad Gitan linjoille.

Joko Jeesus puhui sekavia - tai sitten hänen sihteerinsä eivät ymmärtäneet mistä hän puhui. Opetuslapset taitavat olla tarinan heikko lenkki. Kaksitoista rikkinäistä puhelinta.

Sen siitä saa, kun tutkii Raamattua. Heti herää valtavasti epäluuloja. Uskonkriisi on valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti