Tuberkuloosin varjossa

Tuberkuloosi on sairaus, jossa keuhkopusseihin muodostuu märkiviä rakkuloita. Voimakkaissa yskäkohtauksissa nämä rakkulat puhkeavat ja potilas yskii limansekaista verta. Hoitamaton tauti johtaa usein kuolemaan. Ennen II Maailmansodassa kehitettyä penisilliiniä hoitokeinot olivat melko tehottomia. Pelkästään Suomessa tuberkuloosi tappoi 1917-44 välisenä aikana yli 100.000 ihmistä.

Tuberkuloosi määrittää myös kokonaista sukupolvea suomalaisessa runoudessa. Huomasin tämän kun yritin selvittää, löytyisikö 1920-luvulta ylistettyjä ja palkittuja teoksia, joista en ole kuullutkaan. Halusin tietää ovatko kirjat oikeasti kadottaneet taikansa ajan myötä - vaiko unohtuneet ihan muista syistä? Etsii netistä tietoa varhaisista kirjallisuuspalkinnoista, mutta törmäsin aina vain samoihin henkilöihin:

Vuonna 1923 Edith Södergran kuoli tuberkuloosiin 31-vuotiaana.
Vuonna 1933 Uuno Kailas kuoli tuberkuloosiin 31-vuotiaana.
Vuonna 1937 Saima Harmaja kuoli tuberkuloosiin  vain 23-vuotiaana.
Vuonna 1944 Katri vala kuoli tuberkuloosiin 42-vuotiaana, vain vuosi ennen kuin penissilliini tuli markkinoille.
Vuonna 1945 Kaarlo Sarkia kuoli tuberkuloosiin 43-vuotiaana.

Luettelo kuuluisista Tulenkantaja-sukupolven runoilijoista, jotka eivät kuolleet tuberkuloosiin, on lyhyempi: Olavi Paavolainen, Elina Vaara, Lauri Viljanen... muitakin varmaan oli, mutta ulkomuistista en saa enempää mieleeni. Lisäksi edellisen sukupolven runoilijat, kuten Otto Manninen, Aaro Hellakoski, Viljo Kojo ja V.A.Koskenniemi selvisivät hengissä vaaran aikojen ylitse.

Itse asiassa kaikki aikakauden runoilijat ovat sittemmin eläneet tuberkuloosin varjossa: ensinnäkin ne, joihin tuberkuloosi tarttui - ja toisekseen ne, jotka selvisivät terveenä. Kirjallisuuden historia on tarkastellut aikakautta niin vahvasti nuorena kuolemisen ja keuhkoyskösten lävitse, että terveen on ollut vaikea tulla muistetuksi.

Kirjallisuushistorioitsija Kai Laitinen toteaa:

"sairaus ja kärsimys alkoivat näyttää luomistyön edellytyksiltä, runouden varsinaisilta lähteiltä."

Jo 1800-luvun alussa Percy Bysshe Shelley lohdutti ystäväänsä Keatsia:

"tämä sairaus, keuhkotauti, on erityisen mieltynyt ihmisiin, jotka kirjoittavat niin hyviä säkeitä kuin te."

(Molemmat sitaatit poimittu Erkki Kivalon Södergran-tutkielmasta "Olen sylkenyt verta".)

Ulkomailla tuberkuloosiin suoraan tai välillisesti kuolivat aikoinaan myös:
Moliere
Guy de Maupassant
Friedrich Schiller
Emily Bronte
Frans Kafka
D.H.Lawrence
Simone Weil
George Orwell
ja Thomas Wolfe.
Myös Albert Camus ehti sairastaa tuberkuloosia, vaikka hän menehtyikin auto-onnettomuudessa.


Historia, joka jää taudin varjoon

Tuberkuloosin varjossa kuolleet runoilijat on hyvin dokumentoitu. Huonommin taisi käydä niille, jotka eivät sairastuneet? 1920- ja 30-luvun suomalaisesta runoudesta sietäisi tehdä tutkimusta myös hyödyntäen muita kiinnepisteitä. Kyllä kai tuolloin eli muitakin kuin tulenkantajia ja keuhkotautisia?

Ainakin vielä tällä hetkellä vanhaa tietoa on vaikea löytää internetistä - varsinkin kun siihen ei liity kenenkään suoria intressejä. Esimerkiksi vanhoista kirjallisuuspalkinnoista ei ole järjestelmällistä tietokantaa. Wikipediastakin löytyy vain raapaisu:

Valtion kirjallisuuspalkinto oli 1865–1992 myönnetty palkinto, jonka jakoi Valtion kirjallisuustoimikunta. Se myönnettiin kirjailijalle tai kääntäjälle edellisen vuoden aikana ilmestyneestä teoksesta. Ensimmäinen palkittu oli Aleksis Kivi.

Ok. Vuodesta 1865 eteenpäin siis. Ja mistäköhän löytäisin listan voittaneista teoksista? En ainakaan Googlettamalla.

Kävin todellisen maailman Taiteen Keskustoimikunnassa kyselemässä listaa, jossa näkyisivät kaikkien aikojen palkitut kirjailijat. Selvisi, ettei ainakaan heillä ollut aukotonta luetteloa. Ilmeisesti monet 2. Maailmansotaa edeltävät tunnustukset ovat kadonneet tai jääneet liittämättä kronikoihin. Mainintoja palkituista pitäisi metsästää vanhoista sanomalehdistä tai säätiöiden pölyttyneistä arkistoista.

Tutkin useita Yliopiston kirjaston kirjallisuushistorioita, joiden liitteenä oli luetteloja kirjallisuuspalkinnoista. 1800-luvun lopun valtion kirjallisuuspalkinnon saajista ei löytynyt tietoa sieltäkään. Vain Aleksis Kivi muistetaan kaikissa kirjoissa. Jos joku on tehnyt muista voittajista listan, se on hävinnyt muuttolaatikoihin tai tuhoutunut tulipalossa - sikäli kuin mitään virallista listaa on koskaan edes kirjoitettu. Palkinnot on etupäässä tarkoitettu elävien taiteilijoiden tukemiseksi, eivätkä ihmiset siihen aikaan ehkä olleet yhtä innokkaita luomaan kaikenlaisia listoja.

Paras lähde oli Niklas Bengtsson: Kirjallisuuspalkinnot Suomessa (2003). Se tietää paljon, mutta ei suinkaan kaikkea.

Jo 1920 ja 30-luvun luetteloissa esiintyy katkoksia. Tiedetään, että valtion kirjallisuuspalkinto myönnettiin sinä ja sinä vuonna esim. Uuno Kailaalle - mutta muutamat vähemmän tunnettujen kirjailijoiden saavutukset on epähuomiossa unohdettu. Joku on siis saattanut voittaa Valtion Kirjallisuuspalkinnon vuosien 1866-1939 välillä, mutta kirjallisuushistoria ei häntä esittele. Useissa tapauksissa ei edes tiedetä, minkä niminen henkilö tuli palkituksi. On unohtunut kirjata ylös kirjan ja kirjailijan nimi.

Tuberkuloosi ei takaa, että ketään luetaan ja rakastetaan - mutta tauti olisi saattanut pitää kirjailijan ainakin niillä listoilla, joille romanttisesti kerätään kaikki traagiset elämät ja nuorena kuolleet. Maailmassa on niin paljon monenlaista tietoa, ettei jokainen saavutus voi loppuun asti olla merkittävä.

"Vuoden 1924 Pariisin kesäolympialaisissa joku suomalainen ilmeisesti voitti kreikkalais-roomalaisessa painissa kultaa, mutta enää ei tiedetä kuka. Vaarini muisteli, että se saattoi olla joku Anttila, 62 kiloisten sarjassa, mutta ei hänkään muistanut etunimeä. Mies ei mahtunut tietosanakirjaan. Niin se käy."
- Dementia-Wikipedia