sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tuberkuloosin varjossa

Tuberkuloosi on sairaus, jossa keuhkopusseihin muodostuu märkiviä rakkuloita. Voimakkaissa yskäkohtauksissa nämä rakkulat puhkeavat ja potilas yskii limansekaista verta. Hoitamaton tauti johtaa usein kuolemaan. Ennen II Maailmansodassa kehitettyä penisilliiniä hoitokeinot olivat melko tehottomia. Pelkästään Suomessa tuberkuloosi tappoi 1917-44 välisenä aikana yli 100.000 ihmistä.

Tuberkuloosi määrittää myös kokonaista sukupolvea suomalaisessa runoudessa. Huomasin tämän kun yritin selvittää, löytyisikö 1920-luvulta ylistettyjä ja palkittuja teoksia, joista en ole kuullutkaan. Halusin tietää ovatko kirjat oikeasti kadottaneet taikansa ajan myötä - vaiko unohtuneet ihan muista syistä? Etsii netistä tietoa varhaisista kirjallisuuspalkinnoista, mutta törmäsin aina vain samoihin henkilöihin:
Vuonna 1923 Edith Södergran kuoli tuberkuloosiin 31-vuotiaana.
Vuonna 1933 Uuno Kailas kuoli tuberkuloosiin 31-vuotiaana.
Vuonna 1937 Saima Harmaja kuoli tuberkuloosiin  vain 23-vuotiaana.
Vuonna 1944 Katri vala kuoli tuberkuloosiin 42-vuotiaana, vain vuosi ennen kuin penissilliini tuli markkinoille.
Vuonna 1945 Kaarlo Sarkia kuoli tuberkuloosiin 43-vuotiaana.
Luettelo kuuluisista Tulenkantaja-sukupolven runoilijoista, jotka eivät kuolleet tuberkuloosiin, on lyhyempi: Olavi Paavolainen, Elina Vaara, Lauri Viljanen... muitakin varmaan oli, mutta ulkomuistista en saa enempää mieleeni. Lisäksi edellisen sukupolven runoilijat, kuten Otto Manninen, Aaro Hellakoski, Viljo Kojo ja V.A.Koskenniemi selvisivät hengissä vaaran aikojen ylitse.

Itse asiassa kaikki aikakauden runoilijat ovat sittemmin eläneet tuberkuloosin varjossa: ensinnäkin ne, joihin tuberkuloosi tarttui - ja toisekseen ne, jotka selvisivät terveenä. Kirjallisuuden historia on tarkastellut aikakautta niin vahvasti nuorena kuolemisen ja keuhkoyskösten lävitse, että terveen on ollut vaikea tulla muistetuksi.

Kirjallisuushistorioitsija Kai Laitinen toteaa:
"sairaus ja kärsimys alkoivat näyttää luomistyön edellytyksiltä, runouden varsinaisilta lähteiltä."
Jo 1800-luvun alussa Percy Bysshe Shelley lohdutti ystäväänsä Keatsia:
"tämä sairaus, keuhkotauti, on erityisen mieltynyt ihmisiin, jotka kirjoittavat niin hyviä säkeitä kuin te."
(Molemmat sitaatit poimittu Erkki Kivalon Södergran-tutkielmasta "Olen sylkenyt verta".)

Ulkomailla tuberkuloosiin suoraan tai välillisesti kuolivat aikoinaan myös:
Moliere
Guy de Maupassant
Friedrich Schiller
Emily Bronte
Frans Kafka
D.H.Lawrence
Simone Weil
George Orwell
ja Thomas Wolfe.
Myös Albert Camus ehti sairastaa tuberkuloosia, vaikka hän menehtyikin auto-onnettomuudessa.


Historia, joka jää taudin varjoon

Tuberkuloosin varjossa kuolleet runoilijat on hyvin dokumentoitu. Huonommin taisi käydä niille, jotka eivät sairastuneet? 1920- ja 30-luvun suomalaisesta runoudesta sietäisi tehdä tutkimusta myös hyödyntäen muita kiinnepisteitä. Kyllä kai tuolloin eli muitakin kuin tulenkantajia ja keuhkotautisia?

Ainakin vielä tällä hetkellä vanhaa tietoa on vaikea löytää internetistä - varsinkin kun siihen ei liity kenenkään suoria intressejä. Esimerkiksi vanhoista kirjallisuuspalkinnoista ei ole järjestelmällistä tietokantaa. Wikipediastakin löytyy vain raapaisu:
Valtion kirjallisuuspalkinto oli 1865–1992 myönnetty palkinto, jonka jakoi Valtion kirjallisuustoimikunta. Se myönnettiin kirjailijalle tai kääntäjälle edellisen vuoden aikana ilmestyneestä teoksesta. Ensimmäinen palkittu oli Aleksis Kivi.
Ok. Vuodesta 1865 eteenpäin siis. Ja mistäköhän löytäisin listan voittaneista teoksista? En ainakaan Googlettamalla.

Kävin todellisen maailman Taiteen Keskustoimikunnassa kyselemässä listaa, jossa näkyisivät kaikkien aikojen palkitut kirjailijat. Selvisi, ettei ainakaan heillä ollut aukotonta luetteloa. Ilmeisesti monet 2. Maailmansotaa edeltävät tunnustukset ovat kadonneet tai jääneet liittämättä kronikoihin. Mainintoja palkituista pitäisi metsästää vanhoista sanomalehdistä tai säätiöiden pölyttyneistä arkistoista.

Tutkin useita Yliopiston kirjaston kirjallisuushistorioita, joiden liitteenä oli luetteloja kirjallisuuspalkinnoista. 1800-luvun lopun valtion kirjallisuuspalkinnon saajista ei löytynyt tietoa sieltäkään. Vain Aleksis Kivi muistetaan kaikissa kirjoissa. Jos joku on tehnyt muista voittajista listan, se on hävinnyt muuttolaatikoihin tai tuhoutunut tulipalossa - sikäli kuin mitään virallista listaa on koskaan edes kirjoitettu. Palkinnot on etupäässä tarkoitettu elävien taiteilijoiden tukemiseksi, eivätkä ihmiset siihen aikaan ehkä olleet yhtä innokkaita luomaan kaikenlaisia listoja.

Paras lähde oli Niklas Bengtsson: Kirjallisuuspalkinnot Suomessa (2003). Se tietää paljon, mutta ei suinkaan kaikkea.

Jo 1920 ja 30-luvun luetteloissa esiintyy katkoksia. Tiedetään, että valtion kirjallisuuspalkinto myönnettiin sinä ja sinä vuonna esim. Uuno Kailaalle - mutta muutamat vähemmän tunnettujen kirjailijoiden saavutukset on epähuomiossa unohdettu. Joku on siis saattanut voittaa Valtion Kirjallisuuspalkinnon vuosien 1866-1939 välillä, mutta kirjallisuushistoria ei häntä esittele. Useissa tapauksissa ei edes tiedetä, minkä niminen henkilö tuli palkituksi. On unohtunut kirjata ylös kirjan ja kirjailijan nimi.

Tuberkuloosi ei takaa, että ketään luetaan ja rakastetaan - mutta tauti olisi saattanut pitää kirjailijan ainakin niillä listoilla, joille romanttisesti kerätään kaikki traagiset elämät ja nuorena kuolleet. Maailmassa on niin paljon monenlaista tietoa, ettei jokainen saavutus voi loppuun asti olla merkittävä.
"Vuoden 1924 Pariisin kesäolympialaisissa joku suomalainen ilmeisesti voitti kreikkalais-roomalaisessa painissa kultaa, mutta enää ei tiedetä kuka. Vaarini muisteli, että se saattoi olla joku Anttila, 62 kiloisten sarjassa, mutta ei hänkään muistanut etunimeä. Mies ei mahtunut tietosanakirjaan. Niin se käy."
- Dementia-Wikipedia

2 kommenttia:

  1. Jep. Niin vakavasta ja traagisesta asiasta kuin onkin kyse, hassuinta tässä on se, että sattumoisin myös minulla on epäilty tuberkuloosia.

    Tämä tapahtui ollessani Yhdysvalloissa vaihto-oppilaana 1972-1973. Erehdys johtui siitä, etteivät isäntämaan lääkintäviranomaiset tienneet, että minut oli kaikkien suomalaislasten tavoin rokotettu tuberkuloosia vastaan. Koska amerikkalaislapsia ei rokotettu, heille säännöllinen testaaminen merkitsi tautitapausten seulomista. Kun siis sain testissä positiivisen reaktion, he tulkitsivat minun sairastuneen. Tosiasiassa reaktio kertoi, että rokotukseni oli edelleen tehokas.

    Rokotuksen tehoahan testattiin säännöllisesti myös Suomessa. Ehkä testataan vieläkin. Muistan 60-luvun kouluvuosilta rintalastan päälle liimatut pienet testilaastarilaput. Niiden annettiin olla paikoillaan päivä tai kaksi, ja jos iho laastarin alla punoitti, kaikki oli hyvin (kun taas Jenkeissä reaktio olisi siis tulkittu tubiksi). Mutta onneksi asia selvisi.

    Mitä tulee kirjailijoiden metodiseen haastattelemiseen, kyllähän SKS tekee ja on tehnyt jo pitkään hyvinkin perinpohjaisia, ammattitutkijoiden tekemiä kirjailijahaastatteluja. Niitä ei siis ole tarkoitettu ensisijaisesti julkisuuteen, vaan tutkijoiden käyttöön "sitten joskus". Ilmeisesti haastateltavien valinnat tehdään sopivaksi katsotulla viiveellä. Nyt on arvatenkin menossa 80-luvulla aloittanut sukupolvi. Tämän päättelen siitä, että vain muutama päivä sitten Harri Nordell mainitsi Facebookissa olevansa menossa "SKS:n haastatteluun". Sen enempää hän ei asiaa avannut, mutta tulkitsin sen näin. Oman kutsuni sain joitakin viikkoja sitten.

    Mutta minun ajatukseni on anarkistisempi, ei niin metodologinen tai tieteellinen. Kun kerran meillä on nämä tallennuslaitteet koko ajan käsillä, miksi niitä ei käytetä? Semminkin kun YouTubesta tiedämme, kuinka arvokkaita lyhyetkin vilahdukset jostain sadan vuoden takaisesta kirjailijasta ovat. Joku tai mieluummin moni runousentusiasti pääsisi näin historiaan.

    Eikä kaikkia haastatteluja tai muita tallenteita tarvitse tehdä itse. Niinpä ehdotan jollekin näppärälle nuorelle eräänlaisen verkkoarkiston perustamista, siis sivustoa johon on koottu linkkien taakse "kaikki" suomalaisia kirjailijoita koskevat ääni- ja videotallenteet. Perustamiskulut ovat ilmaiset (esim. blogialustalle) ja sivut voi avata vaikka jo yhden päivän aherruksen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Eihän tubi mihinkään ole kadonnut. Nykyisemmistä kirjailijoista sen on kärsinyt Rosa Liksom.
    Asmo Koste

    VastaaPoista