Luomu on ruma sana

Yäk, luomua! Syötetäänkö meille jonkun ihosta itri leikattuja suuria mustia luomia? Vai vanhan autonromun rattikättoa, siis kuomua? Vaiko koiran kuolassa keitetyn luopion suonikohjuja, vanhan mummon kulahtaneita luomi-värejä - ja käärmeen suomuja?!

Joka tapauksessa sen täytyi olla jotain luokatonta ja luonnotonta!

Varhaisessa teini-iässä kauhistuin, kun kauppoihin alkoi tulvia outoja ja luotaantyöntäviä oksennusmateriaalista puristettuja mukamasvihanneksia. En voinut kuvitella ällöttävämpää sanaa - ja nimen kautta vaistosin, että tyrkytetyssä tuotteessa oli jotain vikaa.

Epäilisin, että meillä Suomessa luomun leviämistä on jonkun verran hidastanut se, että sana on niin totaalinen katastrofi. Yhtä hyvin LUOnnon MUkaisen tuotteen olisi voinut nimetä KAKA:ksi, koska taustalla on KAmalan KAunis ajatus.

Luomu sijoittuu niin väärien assosiaatioiden keskelle, etten ihmettelisi vaikka nykyäänkin lapset sen perusteella uumoilisivat vanhempien tyrkyttämien kasvisten satavarmaa iljettävyyttä.

SUONI - SUOMU - KUOLA
KUOMU - LUOMU - LUOMI
KUOPIO - LUOPIO - RUOJA

Yh! En syö! En varmana pistä tuota suuhuni!

Onko koira  nuolaissut sitä? Onko se käynyt lattialla!?

Varmaan meidän Bellakaan ei suostuisi nielemään sitä!