Paita? Wtf? Varmaan kyse oli dandyismin ylistyksestä ja uusista Morrissey-esseistä?
Viimein kohtaan kirjan ihka elävänä kaupassa ja kääntelen sitä kädessäni. Kevyempi kuin odotin.
Sivumäärällä ei kuitenkaan suurta väliä, jos jokainen lause on harkittu. Mittasuhteet muilta osin täsmäävät Savukeitaan aiempiin. Viimein uskallan raottaa.
Kuvia. Osuin kuvasivulle.
Toinen kuvasivu, kolmas. Pelkkiä kuvasivuja. Pelkkiä paitoja. Okein. Ainakin otsikko piti paikkansa. THE SHIT. PAITA.
Ensimmäinen ajatukseni: Ihan vitun paska kirja.
Kyse oli hienostuneesta vitsistä. Joku oli heittänyt läpän, että tällaisen voisi tehdä. Eikö olisi ihan vitun siistiä, jos olisi kirja Morrisseyn paidasta!
Sitten se oli tehty. OMG!
On hienoa, kun taiteilija pääsee urallaan siihen tilanteeseen, jossa hän voi tehdä tällaista.
Ongelmallista on, jos se taiteilija sattuu olemaan Antti Nylén, koska hänen pitäisi käyttää aikansa paremmin.
Jos on paras jossain, se velvoittaa.
Nylénin pitäisi kirjoittaa esseitä. Kansa vaatii. Hänen pitäisi kärsiä, eikä kukkoilla.
Oikeastaan kirja vain osoittaa räikeimmällä tavalla mikä on pielessä suomalaisessa apurahasysteemissä*. Pääset tiettyyn asemaan. Rahahanat aukenevat. Sen jälkeen et ole velvollinen enää kenellekään - et yleisölle, et järjelle - etkä etenkään omalletunnolle.
Apurahataiteilija voi tehdä juuri tällaista paskaa vain suututtaakseen suuren yleisön elitistisyyden sädekehällä. Taidetta sen tähden, jotta sitä joku kutsuisi tekotaiteelliseksi paskaksi.
Tekotaiteessa taiteellinen idea on muuttunut teoksi, vaikka sen kuuluisi olla pelkkä kiireinen sommitelma kauppakuitin kääntöpuolella. Eihän tällainen kirja myy. Miksi sen kukaan ostaisi?
Minä luin kirjan kolmessa minuutissa seisoaltani. Katsoin vain onko jollain sivulla omia facebook-kavereitani Morrissey paita päällään.
Jonkun läpästä on syntynyt ihan vitun tyhmä kirja, josta ei ole iloa kenellekään. Väkinäinen hymy tuli kenties sekuntin murto-osaksi säikähtäneille kasvoilleni kuin olisin pieni lapsi, jonka suklaajoulukalenterin luukusta löytyy kuollut koppakuoriainen.
En tuntenut edes kateutta niitä kavereitani kohtaan, jotka olivat päässeet mukaan kirjaan. Kaikki mitä tunsin oli typertynyttä pettymystä.
Ehkä joku kirjan suomalaisista pikkujulkkiksista voi tuntea iloa päästyään Antti Nylenin kirjan sivulle X - tai sivulle Y - päällään Morrisseyn paita - josta alan tässä vaiheessa jo epäilemään, että koko paita on sekin pelkkä vitsi.
Ehkä masentavinta tässä lapsellisessa teoksessa on se, kuinka sen seurauksena alan pelätä, että myös Morrissey on pelkkä vitsi. Viime aikoina olen nähnyt netissä muitakin vähä-älyisiä Morrissey-vitsejä jotka kollektiivisesti vihjaavat, että taiteilija ei ole aikoihin tehnyt mitään hyvää. Silloin häntä saa tällä tavoin halventaa överiksi paisuneella, eltaantuneella fanituksella.
Messias on kadottanut taikavoimansa. Hän ei kykene ihmeisiin. Niinpä hänen on aika kuolla kuin väärän kuninkaan.
Mitä lihavammaksi Elvis turposi, sitä sairaammin häntä fanitettiin. Ne jäivät, jotka olivat koukussa. Rumat vanhat naiset hinkuivat nimikirjoituksia alkoholisoituneelta pelleltä, jonka työasu huokui tragikomiikkaa.
Mitä useampi ihminen pukeutui Elvikseksi, sitä vähemmän hän merkitsi yksilönä suhteessa symboliarvoonsa. Jopa Elviksestä tuli vain yksi Elvis muiden joukossa. Niinpä hänen täytyi kuolla ihmisenä, jotta Elvis voisi jälleen elää pelkkänä radiosta kaikuvana syvänä äänenä.
Kaikin tavoin kansa edisti Elviksen nopeaa kuolemaa, jotta he saisivat hänet takaisin nuorena ja komeana.
Morrisseyn paidan pukeminen kertoo tavallisen ihmisen vallanhimosta, illuusioiden murenemisesta ja epäkunnioituksesta pyhiä asioita kohtaan.
Tavikset tahtovat olla osa korkeakulttuurista lynkkausjoukkoa. Repiä messiaan alas omalle tasolleen.
Ja kuitenkaan kirjassa ei päällisin puolin ole kyse mistään muusta kuin lapsellisesta hybriksestä sekä rahan tuhlaamisesta.
Näinkin voi aikansa kuluttaa.
Ihan vitun paska kirja.
* * *
PS. Kirja onkin kuulemma rahoitettu Mesenaatti-palvelun joukkorahotuksella. Siinä tapauksessa pyydän anteeksi, että syytin aiheetta suomalaista apurahajärjestelmää. Jätän kohdan silti ennalleen jotta oma erehtyväisyyteni ja huono perehtyminen taustoihin tulisi ilmi. Olen kiitollinen apurahatahoille itsekin, mutta en hetkeäkään epäile, etteivätkö ne olisi vuosien varrella aikaansaaneet melkoisen määrän hybristä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti