Oksymoron superlatiivin korvaajana

Gradun kirjoittamisen aikoihin ja etenkin hieman sen jälkeen keksin useita pieniä tutkimusaiheesta liittyen suomen kieleen.

Parhaimmillaan kyse on niin pienestä huomiosta, että sen juuri mahduttaa kolumniin tai blogikirjoitukseen. Syvempi tutkimus vaatisi tietenkin aikaa, mutta usein jo kysymyksenasettelu riittää siihen, että ilmiön tiedostaa.

Ja sehän oikeastaan jo riittää pitkälle, että herää tietty utelisuus kieltä kohtaan. Vuosien varrella kertyy monenlaisia näkökulmia. Tässä niistä yksi:

Netistä löytyy useita lyhyitä määritelmiä runousopilliselle termille "oksymoron". Ne eivät kerro juurikaan sen enempää kuin, että kyse on paradoksista, jota käytetään kirjallisena tehokeinona.

Wikipedian mukaan jo sana itse muodostuu tällaisesta käsitteellisestä ristiriidasta:

Sana oksymoron tulee kreikan kielen sanoista oksys ('terävä') ja moros ('tylsä'). http://fi.wikipedia.org/wiki/Oksymoron 

Artikkeli tarjoaa esimerkkejä:

valtava kääpiö

julkinen salaisuus

kamalan ihana

valtavan pieni

uusi klassikko

täsmällinen arvio

joita on helppo keksiä lisää:

törkeän sivistynyt / jumalattoman hurskas

hirvittävän kaunis / ihan sika komea

sairaan terveellinen / järkyttävän tasapainoinen

räikeän yksivärinen jne.

Omat esimerkkini eivät kuitenkaan ole samalla tavalla kieleen vakiintuneita fraaseja, kuten "julkinen salaisuus" tai huomaamattomia latteuksia, kuten "täsmällinen arvio".

On mahdollista luoda pitkä lista sellaisia oksymoroneja, joita tuskin kukaan käyttäisi, koska ne ovat liian ilmeisesti järjenvastaisia, kuten: "rutiköyhä miljonääri". Lisäksi kaikki näennäiset sanallisen ristiriidat eivät aina ole oksymoroneja, vaan pikemminkin kuvaavat aste-eroja: "miehekäs nainen"/"naisellinen mies".

Jotkin oksymoronit ovat myös näennäisestä mahdottomuudestaan huolimatta ainakin jossain määrin mahdollisia, kuten:

pimeä tähti 

helvetin enkelit 

raitis alkoholisti 

lihaton lihamakaronilaatikko

tai perustuvat sarkasmiin

Espoon keskus (Wikipedia)

Kenties myös "kalakukko" voitaisiin myöskin lukea jonkinlaiseksi oksymoroniksi?

Artikkelin otsikossa viittaan oksymoronin käyttöön ylisanojen ja liioittelun yhteydessä. Nykyään kielemme on turvillaan monikäyttöisiä vahvistussanoja, kuten edellä nähty sairaan...

sairaan kiva
sairaan tyylikäs
sairaan tyhmä
sairaan virkistävä
sairaan...

Oksymoronin synty ei näissä tapauksissa perustu siihen, että kielen käyttäjä välttämättä tiedostaisi soveltavansa ristiriitaa. Hän vain käyttää sanaa sairas joka toisessa lauseessa, joka hänen suustaan tulee ulos.

Usein kyse onkin kirosanasta, josta sattumalta muodostuu paradoksi:

vitun kyrpä! 

saatanan uskikset! 

helvetin maailmanparantaja!

Helvetin enkeleiden nimi on kaikkiaan varsin nokkela ja ehkä juuri siitä syystä kyseinen moottoripyöräkerho on ollut helppo brändätä historiaan.

Suomen kielen tutkimuksen kannalta myönnän heti, etten uskalla tältä istumalta väittää, että osaisin täsmällisesti luokitella oksymoron-rakenteen enimmäistä osaa muuksi kuin "apusanaksi". Aina kyse ei ole adjektiivista, vaan esimerkiksi genetiivi-muotoisesta subjektiivista.

Jälkimmäinen sana on kuvaileva tai tyypittelevä, mutta sekään ei ole itsessään aina adjektiivi. Kahden sanan yhteenliittymä voi siitä huolimatta toimia kuten adjektiivi, vaikka se ei taipuisi adjektiivin lailla. Itse asiassa nyt kun mietin niin en osaa sanoa rienaavassa käytössä esiintyvistä sanoista aina muutoinkaan niiden sanaluokkaa.

Monet apusana/adjektiivit, kuten kiva, eivät edes taivu kunnolla superlatiivimuotoiseksi: kiva, kivempi, kivoin.

Avuksi tarvitaan melkein aiva apusanaa, kuten "kaikkein kivoin", "kaikista kivoin" tai "ihan sairaan kiva".

Lasten ja nuorten käyttämien lyhyiden sanojen taivuttaminen on vaikeaa, jos ne halutaan ymmärtää adjektiiviksi:

homo, homompi, *homoin.
kyrpä, *kyrvempi, *kyrvöin
horo... *horoin
lutka...
ääliö...

Koska herjasanat eivät taivu superlatiiviin (vaikka ne ymmärretään semanttisesti adjektiivien kaltaiseksi), ja siitä huolimatta tarvitaan liioittelua, päädymme nykyiseen apusanojen ylitarjontaan, jossa puolivahingossa syntyy yksi jos toinenkin oksymoron.

Varsinainen tutkimusaihe voisi olla A) tällaisten rakenteiden määrän tutkiminen nuorten kielessä sekä B) kokevatko kielenkäyttäjät oksymoronin sisältävät rakenteet erityisen voimallisiksi, koska niiden järjenvastaisuus jollain ritualistisella tavalla tunkeutuvat tunteiden maagiseen ytimeen - ja ne lisäksi tarjoavat mahdollisuuden sanaleikkeihin, jotka vetoavat ainakin omaan kielitajuuni.