Positiivisuuspuhe on vallankumouksen kipinä

Mikään ei herätä niin paljon raivoa kuin menestyneiden julkkisten puhe positiivisen ajattelun voimasta.

Ei se mitään, jos joku etuoikeutettu miljonääri sekoilee humalassa tai jää kiinni huumeiden käytöstä bordellissa, mutta jumankeuta miten se vituttaa, kun rikas mielipidevaikuttaja kertoo menestyksensä salaisuuden olevan optimismissa ja iloisessa luonteessa.

Se on niin suoraa köyhien ihmisten syyllistämistä, että tekisi saman tien mieli heitellä pulloja ja särkeä kauppojen ikkunoita.

Positiivisuuspuheella menestyneet ihmiset sanovat kaikille muille: oma vika, mitäs oot tollainen synkistelijä.

Varsinkin jos itse on kuolemanväsynyt ja kaikkensa antanut, saamatta mitään kiitosta muilta, ja joku pirteä ja juuri lomalta palannut parempiosainen tulee siihen virnuilemaan ja mainostaa oman iloisuutensa olevan hirmuinen voimavara, tekisi mieli vetää turpiin niin lujaa kuin vain irtoaa.

Harvoin päässäni syttyy avoimen väkivaltaisia mielitekoja, mutta positiivisuuspuheella on ihmeellinen voima sytyttää välitön halu tarttua kaikkiin vallankumouksen keinoihin.

Jos positiivisuuspuhe epäonnistuukin kannustamaan köyhiä ja väsymyksen vittuunnuttamia duunareita, niin vielä vähemmän se tehoaa ihmiseen joka on masentunut.

Ehkä olemme välttyneet veriseltä vallankumoukselta positiivisuuspuheen aikakaudella vain siksi, että niin moni on saanut tarpeekseen poliitikkojen verbaalisista kannustuskeinoista ja hirttänyt itsensä.

Puhe myönteisyydestä ja positiivisista voimavaroista tulisi kieltää kansainvälisessä oikeudessa, sillä se vastaa biologisten tai kemiallisten aseiden käyttöä. Julkinen omalla hyvinvoinnilla rehvastelu kaataa kymmenet tuhannet ihmiset saman tien täydelliseen apatiaan ja toivottomuuteen.

Positiivisuuspuheen psykologisista taustoista voidaan tutkimusten valossa tietää, että positiivisuus korreloi kyllä menestyksen kanssa, mutta 99% seuraussuhteesta kulkee siihen suuntaan, että elämässä menestyminen edistää ihmisen positiivisuutta.

Toisin sanoen kun joku on televisiossa puhumassa siiten miten hyvin hänellä menee, koska hän on niin myönteinen, hän todellisuudessa kaikkien nähden julistaa olevansa vitun onnellinen siitä, että hänellä menee paremmin kuin useimmilla muilla.

Ainoa järkevä reagointitapa tällaiseen räikeään eriarvoisuuden asetelmaan on haaveilla siitä, että pääsisi lyömään turpiin ja vitun lujaa.

Positiivisuuteen hyvin usein vedotaan myös silloin, kun ei haluta kuunnella toisten aitoa hätää, vaan kierretään koko keskustelu sillä, että "eikös me keksittäisi elämästämme nyt ennemmin jotain kiitollisuuden aiheita!"

Helppohan se on muiden ongelmia vältellä, kun itsellä menee lujaa. Siitä voisi kuitenkin tulla paha mieli itselle, jos myöntäisi, että tahtoo hiljentää toisen, koska ei vain kiinnosta eikä välitä. Niinpä on helpompi esittää asia siten, että oli hädänalaisen oma vika kun tuli juttelemaan huolistaan niin kovin synkän ja murtuneen näköisenä, eikä väkisin taiteillut naamalleen hymyä.

Sillä tavalla pitää toisten ilta pilata juttelemalla väkisin omien lasten käytetyistä koulukirjoista ja puolison irtisanomisesta. Se vielä puuttuisi, että puhuisi jostain sairaudesta muiden ihmisten seurassa!

Suomeen on täysin julkinen ja laajamittainen puhe myönteisen ajattelun voimasta juurtunut vasta taloudellisen eriarvoisuuden myötä. Aiemmin sillä lähinnä naureskeltiin, sillä maassamme pystyi aidosti vaurastumaan tekemällä oikeaa työtä eikä tarvinnut keksiä tekosyitä.

Olen rikas, koska ajattelen positiivisesti voidaan kääntään myös muotoon: "Olen rikas, koska olen vieraantunut työnteosta, eikä oikeasti ole tehnyt mitään kenenkään muiden hyväksi, joten tarvitsen abstrakteja ihmeselityksiä pitääkseni itseni sopivalla etäisyydellä tavallisesta rahvaasta.

Mitä enemmän suuren enemmistön ilmeet tulevat julkisilla paikoilla synkistymään, sen paremmin eliittiin uppoaa täysin epätieteellinen selitys siitä, että kansalla menee huonosti, koska kansa ei osaa ajatella positiivisesti.

Posivitiivisen ajattelun new age -hömppä käy kaupaksi pienille sulkeutuneille piireille, joissa kilistellään sampanjaa kaikkien muiden kustannuksella.

Silloin voi todellakin olla niin - kuten kävi viktoriaanisella aikakaudella - että työpaikan saamisen edellytyksenä on se, että ihminen opettelee pitämään naamallaan tekovirneen.

Poskettoman rikkaat perheet halveksivat kaikkia, jotka heidän laillaan opettele hymyilemään. Palvelusväen tehtävä on ylläpitää illuusiota siitä, että aristokraattinen elämä perustuu positiivisiin ajatuksiin, eikä suunnattomiin maaomaisuuksiin ja perintövaroihin.

Valitettavasti toinen kääntäpuoli tulee olemaan se, että köyhät samaistuvat irvistyksiin ja kärsiviin ilmeisiin, koska se on heidän osansa yhteiskunnassa.

Miljoonat ihmiset opettelevat alistumaan ajatukseen, että elämä on tuskien taival, kuten tapahtui antiikin Roomassa.

Sitähän stigmaa kristinusko yhä kantaa. Irvistely ei ole yhtään sen jalompaa. Harvassa ovat ne aikakaudet, jolloin ilo on merkki ilosta ja suru merkki surusta.

Olen etuoikeuttettu, koska olen saanut nähdä sellaisen ajan jolloin Suomessa sai avoimesti ilmaista tunteensa, eikä tarvinnut vastata automaattisesti "Hyvin!" kysymykseen "Miten menee?"

Jos Suomessa on kansakuntana jotain hienoa niin juuri rehellisyys. Meillä on saanut kokea tunteita, eikä niitä ole täytynyt erikseen harjoitella peilin edessä, kuten Amerikassa tehdään - tai kätkeä kasvoilta, kuten pitkään tehtiin Japanissa.

Olemme saaneet olla iloisia kun menee hyvin ja murjottaa, kun aurinko ei paista, eli aika usein.

Joka kerta kun televisiossa puhutaan positiivisesta ajattelusta, minusta tuntuu siltä suomalaisuuden kalleimmat aarteet vedettäisiin kuuluvasti vessanpöntöstä alas.

Siinä taas yksi syy miksi positiivisuuspuheesta kannattaa suuttua heti siinä paikassa, eikä vain kätkeä vitutustaan.

Avoin kirje

Kollaasirunoutta. Avointen kirjeiden aloitussäkeitä.

Hyvä kollega.
Suomella on meneillään vaikea kevät. Siinäkin mielessä, ettei se edes suostu kesäksi vaihtumaan. Vaikea tilanne näkyy joka puolella.

Hyvä Tarja,
Olemme tulleet sen tien päähän, jossa meidät on pakotettu valitsemaan

Moi, Matias!

Buuasin sulle eilen mielenosoituksessa.

PARAHIN TIMO
Kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa.

Kirjoitamme sinulle, koska olemme huolissamme Suomen tulevaisuudesta. Olemme pettyneitä.

Sinun kieltäsi käyttäen voisi sanoa, että homma on menossa ”perse edellä puuhun”.

Arvoisa Krista Kosonen,
kerroit Helsingin Sanomien haastattelussa, kuinka eduskuntavaalien tulos ei edusta sinun Suomeasi.

kirjoitamme Sinulle, koska olet nyt tärkeän tehtävän edessä

Ihana ystäväni, olen niin pahoillani. Tämä on vaikeaa, niin vaikeaa.

Hyvä Justin Bieber,
olen tarkkaillut elämääsi etäältä jo hetken. En mitenkään erityisen läheltä, mutta kuitenkin.

Olen saanut kirjeen, nimettömän, joka mielestäni vaatii kommentointia heti tuoreeltaan. Koska sen on lähettänyt joukko seurakuntalaisia ilman nimiä, allekirjoituksena ainoastaan teksti ”Terveisin joukko pettämiäsi seurakuntalaisia”,

Avoin kirje Kuvalautalaiselle ja Niilo22:lle
Rakas herra Kuvis ja rakas herra Niilo...

Avoin kirje turkulaisille kaupunginvaltuuston jäsenille
On täysin käsittämätöntä, että jo päätetty toriparkki asia nousi jälleen kerran valtuuston pöydälle.

Toimille ihan avoin kirje.
Hei vaan Toimi.
Jäit kiinni eroottissävyisten tekstiviestien kirjoittelusta. Kirjoittaminenhan ei ollut se paha asia, vaan kiinnijääminen,

Avoin kirje aikuisille:
On vaikea ymmärtää, mitä aikuiset oikein ajattelevat – vai ajattelevatko mitään –

Avoin kirje suomalaisille
Arvasinhan minä että se alkaa taas.

Avoin kirje TTVK:lle:

"Ei liitytä teidän yhdistykseen. Haistakaa vittu."

Hyvät hallitusneuvottelijat
Onnittelemme teitä menestyksestä vaaleissa ja Suomen kansalta saamastanne luottamuksesta!

Arvon Kristillisdemokraatit,
KD on profiloitunut perheiden asiaa ajavaksi puolueeksi. Olen todella hämmästynyt siitä, kuinka paljon KD näkee vaivaa sen eteen

En tiedä kuinka hyppäisin tähän pitkään kestäneeseen farssiin

(Ja aina on joku joka ei tajua tekstilajin tarkoitusta olla pelkkää negistelyä:)

Avoin kirje

syömishäiriötä

sairastavalle

Siltä varalta, että joku jossain muuallakin, tarvitsisi näitä sanoja, nyt.

Hei Sinä, Kaunis, 
Upea. Kyllä Sinä olet.

Itsestäänselvyyksien puolustamiseksi

Pikkujättiläisen ihanteisiin sisältyy kadonneiden aikakausien tasavertaistaminen. Uskon nimittäin vahvasti siihen, että kullakin aikakaudella on tietyt henkiset ja älylliset vahvuualueensa. Ylimielisesti vain päädymme otaksumaan, että olisimme kehittyneet viisaammiksi, koska meillä on käytössämme hakukoneita ja älypuhelimia. Joillakin elämän osa-alueilla koemme edistystä, mutta toisaalta monet muut näkökulmat taantuvat.

Historiassa vaikuttaa vahvana myös tietty sukupolvien aaltoliike. Aivoitukset löydetään ja unohdetaan aivan kuten jotkin erisnimen palaavat suosioon koettuaan hetken hiljaiseloa.

Voisin keksiä loputtomia esimerkkejä siitä, miten liberalistit tai ateistit lankeavat oman nokkeluutensa ansakuoppaan, joten keksin. Valta-asemaan nousseet ajatukset kadottavat helposti älyllisen teränsä kuten nyrkkeilijä, jolle on syötetty liikaa pullaa ja parrasvaloja.

Aikamme ateisteista muutamat ovat sentään terässä, mutta eivät yhtä lailla täydessä iskussa kuin vaikkapa Antti Nylen. Pahimmillaan ateistijulkimot saattavat pilata ateismin maineen aivan samalla tavalla kuin olemme tottuneet ajattelemaan, että paavit ovat kaukana kristillisyydestä. Uusi paavi Franciskus on sentään nimensä mukaisesti köyhien asialla. Olin riemuissani jo siitä, että hän valitsi itselleen sellaisen nimen.

(Puuttuu vain, että uusi paavi julistaisi Giordano Brunon pyhimykseksi, koska tämä julkesi puhua tähtitieteen totuuksia väärällä aikakaudella. Galileo Galilei tunnusti julkisesti olevansa väärässä ja sai säilyttää henkensä. Panteismia julistaneelle Brunolle ei käynyt yhtä hyvin. Mielestäni hän ansaitsisi olla yhtä hyvin tieteen kuin uskonnonkin sankari.)

Liberalistien ja ateistien helmasynti on perinteisten tapojen vastustaminen silloinkin kun niissä on jotain järkeä. Innokkaat liberalistit vastustavat jopa perinteitä, jotka edistävät vapautta - vain siksi, että ne ovat perinteitä, joita aina tulee vastustaa.

Menestyäkseen laajemman väestönosan sydämissä tulisi sekä liberalistien että ateistien sulauttaa itseensä kaikki konservatiivien onnellisuustekijät, kuten sunnuntain julistaminen lepopäiväksi. Kaikkien uskontojen opetuksista tulisi poimia helmet, mutta sitä ennen ne tietenkin täytyisi tunnistaa viisaiksi periaatteiksi, joita myös uudella ajan kannattaa vaalia.

Siihen taas tarvitaan kykyä tunnustaa elämän itsestäänselvyyksissä piilevä voima.

Konkreettisia esimerkkejä itsestäänselvyyksien mahdista

Aluksi muutamia järisyttäviä totuuksia 7 päivän viikkorytmistä, joita olen kuullut sekä ateistien että liberalistien halveksuvan, koska niillä on perinteisyyden sädekehä.

Viime vuosina on puhuttu taloyhtiöiden yhteisistä tai jopa täysin julkisista saunatiloista. Tässäkin asiassa tuntuu vallitsevan typerryttävä sahausliike. Ensin sauna on paikka, jossa lapset syntyvät ja jossa perheenjäsenet voivat yhdessä pestä toistensa selät.

Sitten siitä väkisin tehdään ylellisyystuote, jollainen jokaisessa asunnossa täytyy olla, vaikka seurauksena on vain se, että jokaisen kerrostaloasujan oma sauna on surkea pikku koppero, jossa sähkökiuas pihauttaa pienet happamat löylyt.

Nyttemmin on taas alettu pohtia, että säästyy sekä tilaa että energiaa, jos taloyhtiön asukkaat käyttävät yhteistä saunaa. Saunakokemus on parempi, koska sauna on suurempi ja laadukkaampi, vaikka rajoitteena on se, ettei voi itse päättää minä päivänä sauna lämmitetään - ikään se oikeasti mullistaisi jonkun elämän.

Kyse ei ole uusista ja vanhoista ajatuksista, vaan valinnasta yksityisyyden ja yhteisöllisyyden tai aikataulujen ja saunakokemuksen laadun välillä, jotka ovat aina olleet vaikuttavia asioita enemmän ujojen ja vähemmän ujojen välillä. Asiaa on veivattu moneen suuntaan, mutta emme pääse irti siitä, ettei jokin tyyli olisi kulloinkin eniten muodissa.

Kaikkein eniten on muuttunut se, ettei saunan lämmittämiseksi tarvitse enää nähdä vaivaa.

Mietiskelin tätä kun viime viikolla näin vaivaa lämmittääkseni kesämökkimme saunan ja nautin siitä suuresti.

Mökkimme rantasauna on hieman alle sata vuotta vanha entinen savusauna, joka sijaitsee Saimaan rannalla. Aluksi hakkasin puita pienemmäksi ja sytytin kiukaaseen tulen. Sitten kannoin vanhoilla sinkkiämpäreillä vettä rannasta. Pesuvettä on aiemmin saanut myös pumpattua sisään, mutta pumppu on rikki. Tiivisteet vuotavat. Kannettuani kolme satsia vettä pilkoin taas vähän lisää puita. Sitten heitin ajan kuluksi tikkaa (hyttysiä oli yllättävän vähän), minkä jälkeen ruokin hieman tulta.

Tällainen saunanlämmitysprojekti tekee luonnolliseksi sen, ettei ihminen välitä ikiomasta saunasta. On helpompi jos sauna on yhteinen, niin jokaisen ei tarvitse nähdä samaa vaivaa.

Asia muuttuu, jos sauna lämpiää katkaisimesta kääntämällä ja vesi tulee hanasta. Tarvitaan vain pieni ripaus laiskuutta ja tyhmyyttä niin yksityiset kerrostalosaunat saadaan lisääntymään juuri kansainvälisen öljykriisin aikana.

Ei perinteillä tai uskonnoilla ole asian kanssa mitään tekemistä. Toki konservatiivisuus voi saattaa ihmisen kokeilemaan perinteisiä tapoja ja huomaamaan omakätisesti niiden ylivertaisuuden.

Jakaminen ja yhdessä tekeminen voittavat yksityisen laisuuden eettisyydessä, tehokkuudessa ja silkassa onnellisuustekijöiden määrässä.

Lauantaitansseista

Viikkorytmi on joutunut viime vuosina monenlaisen öykkäröinnin kohteeksi. Yksi tervettä viikkorytmiä eniten uhkaavista tekijöistä on vaatimus sunnuntailisien poistamiseksi. Vaatimusta tuetaan myös sillä, että sunnuntailisät ovat raamatullinen jäänne.

Oli kyse sitten raamatusta tai ei, täytyy muistaa, että sunnuntailla on sekulaarissa yhteiskunnassa lukuisia keskeisiä tehtäviä.

Ensinnäkin sunnuntait ovat mahdollistaneet lauantaitanssit ja perjantai-iltojen kännäyksen.

Sunnuntaina ei ole rehkitty, joten lauantaina on ehditty tanssia. Kenen iloksi sekin sitten lasketaan, jos tulevaisuudessa yhä useammat tanssit päättyvät siihen, että partnerin täytyy lähteä iltakymmeneltä nukkumaan, koska seuraavana aamuna on töitä?

Vaikka kaikki eivät olisi sunnuntaina töissä niin me emme voi valita sitä, ettei omalle kohdallemme sattuisi sitä kohtalon vasenta koukkua, joka iskee juuri kun olemme tavanneet unelmiemme kumppanin. Ilta päättyy lyhyeen, koska sunnuntaina on töitä.

Voisin heittää kehiin erinäisiä tilastoja, jotka todistavat kuinka vuosi toisensa jälkeen syntyvyystilastoissa on piikkejä, jotka voidaan ajoittaa esimerkiksi juhannukselle tai vapulle - siis yhdeksän kuukautta takaperin.

Eihän sunnuntaita voi poistaa kalenterista muuttamatta koko paradigmaa - ja mihin suuntaan maailma sitten muuttuukaan?

Oletetaan siis, että sunnuntain myötä kadottaa merkityksensä myös lauantai, mutta liberaalissa yhteiskunnassa sen paikan korvaa sallimus, jonka ansiosta lauantaitanssit järjestetään joka päivä. Eikös se olisi ihanaa - joka päivä olisi lauantai!

Maanantaina Lissu saapuu lauantaitansseihin, koska ne järjestetään joka päivä. Sali on aika tyhjä. Muutama vakiokasvo notkuu nurkkapöydässä. DJ näyttää vähän väsyneeltä, koska hän on täällä joka päivä. Kokemus on jokseenkin haalea.

Tiistaina Antti saapuu lauantaitansseihin, koske ne järjestetään joka päivä. Eipä näy tyttöjä.

Lauantaitanssit on perinteisesti järjestetty vain lauantaina, koska sillä taataan, että paikalla olisi mahdollisimman paljon väkeä. Harva ehtii tai jaksaa tanssia joka päivä, joten ihmisten tanssimismahdollisuuksia rajaamalla voidaan lisätä kaikkien tyytyväisyyttä ja saumoja kohdata samaan aikaan muita ihmisiä.

Kyse ei ole kuluttajan vapauksien rajoittamisesta, vaan terveestä järjestä. On itsestään selvää, etteivät ihmiset tapaa toisiaan samoissa tunnelmissa, ellei viikkorytmiä säädellä kollektiivisesti.

Mikään ei olisi ihmisten yhteisöllisyydelle niin tuhoisaa kuin sunnuntailisien poistaminen. Viikonpäivistä tulisi tasavertaisia ja sitä kautta yhdentekeviä.
Normit säätelevät ajankohtia jolloin on suotavaa olla kännissä, koska kaksi känniläistä tai kaksi selvää ihmistä viihtyvät toistensa parissa paremmin kuin humalainen ja raitis.

Myöskään perheet eivät kohtaisi saman pöydän ääressä, ellei viikonloppuna vanhemmilla olisi vapaata - samaan aikaan, kun lapsilla on vapaata.

Mistä sitten tällainen vaatimus on saanut alkunsa - kuka vaatii meitä luopumaan sunnuntaisäädöksistä?

Yksi keskeinen taustasyy ovat ostoskeskukset ja niiden tolkuttomat hinnat. Kauppaat joutuvat maksamaan vuokraa myös niiltä päiviltä jolloin heidän kauppansa ei ole auki - ja joissain kauppakeskuksissa vuokrasopimukseen suorastaan sisältyy vaatimus sunnuntaiaukiolosta. Niinpä ostoskeskuksissa sijaitsevat kauppiaat kärsivät ylimääräisistä kustannuksista, jotka syntyvät viikonloppulisistä.

Haluammeko me sitten kollektiivisesti tehdä tyhjäksi lauantait sekä estää perheiden yhteisen ajan, jotta kauppiaat säästyisivät korkeilta vuokrilta?

Eikö varsinainen ongelma ole kiinteistöjen vuokrahintojen kohtuuttomuus? Eikö ongelma kannattaisi ennemmin ratkaista sen lähtöpisteestä, eikä siirtää kärsimyksiä yhteiskunnan muille sektoreille.

Yleisimmistä kengännumeroista

Lopuksi vielä kolmas itsestäänselvyys. Me kaikki tiedämme, että ihmisillä on synnynnäinen kaipuu keskivertaisuuteen ja suunnaton halu kuulua joukkoon.

Voit toki väittää vastaan ja sanoa, että erilaisuus on rikkaus. En kiistä. Nyt on puhe kuitenkin lähtökohtaisista vaistoista, eikä kulttuurisista ihanteista - niin kauniita kuin ne ovatkin.

On monia syitä sille miksi keskinkertaisuus on kultaa. Erilaisuus voi olla timantti, mutta timantitkin mieluusti istutetaan kultaiseen sormukseen tai kruunuun, joka on taottu vankasta 18 karaatin keskimääräisyydestä.

Ensinnäkin keskimääräisen kokoisen henkilön on helpoin löytää itselleen sopivan kokoisia vaatteita tai kenkiä. Näin on luultavasti ollut aina, ja jo muinaisina aikoina on työkaluja saatettu valmistaa ennemmin oikeakätisille, koska he ovat enemmistöä.

Jos kuulut enemmistöön, eli olet keskimääräisen mittainen ja kokoinen, oikeakätinen, hetero ja niin edelleen, saat miltei kaikkialta parempaa palvelua, koska juuri sinun kaltaisille ihmisille palvelua on totuttu antamaan.

Tämä ei ole mikään ideologinen tai kulttuurinen kysymys, vaan matemaattinen itsestäänselvyys.

Tarinan toinen puoli on erilaisuuden ja erikoistumisen mahdollistamat erikoiskyvyt, kuten pidemmän miehen koripalloura tai paksumman miehen selviytyminen hyisessä vedessä - mutta se on vasta B-puoli. Julkisivulla, eli keskimääräisesti useammin ja varhaisemmalla iällä me tunnemme vetoa keskimääräisyyteen.

Ihan vapaasti saat tuntea vetoa myös pullukoihin. Ei kyse ole nyt siitä, että arvottaisin ketään tai mitään. Puhun vain siitä typerryttävästä faktasta, että keskimääräisen näköinen ja kokoinen henkilö voi mukavammin sijoittaa itsensä auton penkkiin. Pää ei osu kattoon ja jalat sijoittuvat kivasti polkimille. Se on keskimääräisyyden tuoma rikkaus.

Nyt kun tämä keskinkertaisuuden tabu on saatu alta pois niin voimme kysyä, että mitä siitä seuraa tai seuraako siitä yhtään mitään?

Yhä edelleenkin me hyödymme monin pienin tavoin siitä, jos sallimme itsemme sortua yleisyyden herkkuun. Esimerkiksi ostan itselleni puhelimen, joka on kaupan ostetuin ja kaikissa vertailuissa suosituin. En vaivaa päätäni sillä, että ostaisin hinta-laatu-suhteelta parhaan tai tyylikkäimmän puhelimen, joka kääntäisi katseita. Ostan vain yleisimmän. Toki jo ajan säästäminen voi tuoda hyötyä niille, jotka valitsevat seurata kaikessa suuria massoja. Sitäkin luontaisetua osaan nykyään arvostaa.

Yleisimmän puhelimen valitsemisesta seuraa niin monta itsestään selvää bonusta, etten jaksa luetella niitä kaikkia. Otetaan nyt kumminkin pari:

Jos en heti osaa käyttää puhelinta, löydän helpoiten ihmisen, joka osaa auttaa minua, koska niin monella on sama puhelin.

Jos puhelimeen tulee vika, saan todennäköisimmin nopeaa apua, koska kaikissa kaupoissa, jokaisessa kaupungissa, tunnetaan juuri tuo kyseinen merkki, johon myös löytyy varaosia.

Jos petyn puhelimeen ja minua alkaa vituttaa, voin postata facebookiin listan puhelimeni tempuista ja saan heti paljon tykkäyksiä, koska moni jakaa kanssani saman pettymyksen tunteen.

Vuosien päästä voi kokea, etten ole missannut tärkeää sukupolvikokemusta, koska yritin tehdä kaiken omalla tavallani.

jne.

Varmaan olet samaa mieltä siitä, ettei missään yllä sanotussa ole mitään ihmeellistä. Koko kirjoitus on täysin triviaali, mutta silti jonkin ihmeen kautta luit sen loppuun.

Eikö olekin kummallista millainen voima sisältyy itsestäänselvyyksiin?

Tavallisuuteen rajoittumisen mukanaan tuomat vapaudet

Olen kaiketi joskus aiemminkin jo puhunut siitä, miten liberalismiin sisältyy vaivihkaa ajatus yksilöllisyydesta ja yksilönvapaudesta.

On erinomaisen hienoa, että emme enää tuomitse ihmistä sen tähden, että hän on erilainen - tai vain näyttää erilaiselta.

Vaikka en itse näytä kovinkaan kummalliselta - ainakaan tietääkseni - enkä fyysisesti kuulu vähemmistöön, koska en ole esimerkiksi liikuntarajoitteinen, olen kiitollinen siitä, että voin puhua vaikkapa keskittymishäiriöstä, koska myöskään sisäiseen erilaisuuteen ei - ainakaan tietääkseni - suhtauduta nykyään yhtä ennakkoluuloisesti.

Myönnän silti, että minulla on ollut nuorempana todella voimakkaita ennakkoluuloja, jotka kohdistuivat tavallisuuteen.

Saatoin luokitella ihmisen tyhmäksi porvariksi, koska hän näytti liian tavalliselta. Pidin ihmisistä heti paljon enemmän, jos he pukeutumisellaan viestittivät olevansa hippejä, gootteja tai punkkareita. Ajattelin, että heillä on omaperäisemmät ja itsenäisemmät mielipiteet, koska he eivät lukeudu suuriin massoihin.

No, sittemmin olen törmännyt hyvinkin omaperäisiin ihmisiin, joiden mielipiteissä ei mitään omaperäistä. He ovat omassa heimossaan niin geneerisiä kuin vain olla voi.

Sitä paitsi alakulttuureillakin alkaa nykyään olla vankkoja perinteitä, ja jotkut liittyvät niihin vain voidakseen suojata itsensä maailman muuttumiselta.

Joskus ihmisellä saattaa siis olla jopa enemmän henkistä liikkumavaraa, jos hän katsoo olevansa tyystin tavallinen. Tämä ei ole ainakaan itselleni ollut mikään itsestäänselvyys - eikä se päde missään nimessä yleisesti. Sanoin ”saattaa jopa olla”…

Tavallisuuden pohdiskelu on niin epätavallista medioissa, jotka keskittyvät kohuihin ja yllätyksiin, että oikeastaan keskimääräisyys on mitä hedelmällisintä filosofista maaperää.

Voisin kirjoittaa lukuisia esseitä niistä itsestäänselvyyksistä, jotka ovat yllättäneet minut - ja varmaan kirjoitankin. Joskus itsestäänselvyydet jäävät katseiltamme pimentoon myös siksi, että ne paljastavat ajattelussamme ristiriitoja.

Harvemmin julkisuudessa esimerkiksi puhutaan filosofisella vakavuudella siitä, miten vapaudet edellyttävät tiettyjä rajoitteita. (Toki siitä puhutaan, mutta ei riittävästi.) On esimerkiksi hämmentävää vuosi toisensa jälkeen huomata kuinka vapaaksi itsensä tuntee kesämökillä, kun kaikki on yksinkertaisempaa, hitaampaa ja kokonaisvaltaisempaa - kuten saunan lämmittäminen, jossa voi helposti kulua kolme varttia.

Vapaudentunnetta lisää esimerkiksi se, jos vaihtoehdot kaventuvat.

Älypuhelinten käyttöliittymiä - ja etenkin Nokian käyttöjärjestelmiä on usein kritisoitu siitä, että ne tarjoavat käyttäjille liikaa vaihtoehtoja.

Kun valintoja ja valikkoja on loputtomasti, syntyy sellainen olo kuin istuisi lentokoneen ohjaimistossa. Ehkä kokemus voisi tarjota paljon, mutta tunne hallinnasta katoaa - ja sen myötä katoaa kaikki emotionaalinen vapaus. Tilalla on vain pakokauhua jä hämmennystä.

Monet perheet nauttivat ohjatuista lomamatkoista, joihin sisältyy lukuisia opastettuja turistikierroksia. Joku toinen tekee valinnat sinun puolestasi ja se tuntuu juuri vapaudelta.

Meillä on liian vähän sanoja vapaudelle - tai vaihtoehtoisesti käsite, johon on lastattu turhan paljon vastuullista merkitystä.

On joukko etuoikeutettujen vapauksia, kuten valintojen tekemiseltä säästyminen, ja toisaalta miljoonat ihmiset on vain tylysti on heitetty vapauteen.

Vapaus opiskella kuulostaa kivalta, mutta se ei ole mikään vapaus, jos sen kääntöpuolena on, että menettää kaikki mahdollisuudet työttömyysturvaan.

Eihän opiskelu silloin ole vapaata, vaan siitä täytyy maksaa.

Itse esimerkiksi olen jo useiden vuosien ajan maksanut opiskelusta noin 800 euroa kuukaudessa, koska en ole voinut olla kortistossa.

Vapaus ei merkitse sitä, että saa, vaan että voi.

Vapaus ei tunnu vapaudelta, jos siihen ei liity hallintaa ja ohjausmekanismeja.

Se ei ole vapautta, vaan heitteillejättöä.

Liberalismista on tullut monille kirosana, koska se on alkanut merkitä maailmaa, jossa rahalla voi tehdä mitä tahansa - mutta ilman rahaa on vain tyhjänä ammottava vapaus.

Yksilöllisyyttä korostavan kulttuurin - siis individualismin - raunioilla me voimme kerätä viimeisten vuosikymmenten opetuksia.

Olen konkreettisesti nähnyt miksi läheiset ihmiset sanovat toisilleen ”pidä huolta itsestäsi”. Me emme lähtökohtaisesti oikein osaa ja muista pitää huolta itsestämme, koska olemme valmiimpia huolehtimaan toisistamme.

Jos pidän huolta itsestäni, eli harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti, teen sen oikeastaan silmälläpitäen tyttöystäväni tai perheeni parasta. Samoin jos siivoan asuntoni, en tee sitä itseäni varten, vaan ollakseni vieraskorea.

Harkittu itsekkyys on ihmiselle jopa kaikkein vaikein taito oppia.

Kun joku tekee rikoksia ja kapinoi, hänen käytöksestään monesti paistaa se, ettei hän tavoittele omaa hyötyä. Hän tahtoo vain tasata tilejä, jotta yhteiskunta ottaisi opikseen. Se on hetkellisen raivon taustalla oleva ajatus ainakin itselläni.

Oikeudenmukaisuuden kaipuu on totuuden julkitulemisen kaipuuta. Että joku tulisi tietoiseksi hädästä.

Japanilainen vanhus kaataa päälleen bensaa ja sytyttää itsensä tuleen pikajunassa, jotta herättäisi keskustelua vanhusten oikeuksista. Mitäpä hän siitä itse hyötyy? Ei tietenkään mitään.

Teko on järjetön, mutta idea on syntynyt yhteiskunnassa, joka ei tunne omien ihanteidensa historiaa tai kaikkia varjopuolia. On itsestään selvää, että eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta kumpuaa vihaa, mutta jostain syystä sitä täytyy aina erikseen selitellä niille, jotka ovat etuoikeuksiensa sokeuttamia.

Runoilijan tehtävä on huokua viisautta (2014)

Mirkka Rekola in memoriam (1931 - 2014).

Mystikoissa on erikoista se, että jälkikäteen on hyvin vaikea muistaa mitä he sanoivat. Silti se oli täysin päivän selvää, että he olivat oikeassa. Jokin kuriton meissä vain kohdistaa katsetta aivan toisaalle kuin sydämen hihassa nykisi leikkiin kutsuva lapsi.

On vaikea myöskään muistaa oliko se varmasti hän joka puhui. Usein nimittäin muistan kirjoista kaikkein parhaiten sen, mitä niissä ei sanottu.

Se jätettiin sanomatta niin kirkkaasti ja kauniisti, ettei ollut tarvetta.

Minulla on esimerkiksi vahva tunne siitä, että Mirkka Rekola olisi kirjoittanut:

Runous on maailman kuvaamista huikaisevan realistisessa valossa.

Mirkka Rekolan muistotilaisuudesta muistan vain sen mitä jätin sanomatta. Repaleiselle paperille olin merkinnyt lauseita, joita en saanut suustani. Nyt myös niiden alkuperä on hämärän peitossa.

Olen melko varma, että Mirkka Rekola itse on sanonut:

Mystiikka on puhetta, jossa pääosassa on kuunteleminen.

Tai kenties hänen käyttämiensä sanojen välinen hiljaisuus on joskus puhunut näin:

Sielu on kommunikaation aiheuttama halkeama ihmisten erillisyydessä.

Ehkä sen sanoikin Risto Ahti?

Kuka tietää? Onko sillä väliä? Rakastan sitä, mitä ajatusten alkuperän unohtaminen meille sallii. Minulla ei ole esimerkiksi aavistustakaan siitä, onko Eeva-Liisa Manner sanonut mitään tällaista:

Tiedemies on kristus, joka kantaa epäilyksen ristiä läpi kaupungin ja toivoo, että väkijoukosta astuisi esiin joku ja ottaisi todistustaakasta kantaakseen edes poikkihirren.

Ilman assosiaatioita häneen, tai ilman muistini tärveltymistä, en sanoisi näin.

On niin helppoa jättää kokonaan sanomatta sellaista, minkä muistaa tarkasti.

Kenties varmuus on enemmänkin kuvaa kuin ääntä. Kokonaisnäkemykset ovat sanattomia. Ihmisellä ei ole keinoja niiden nopeaan ilmaisemiseen.

Puhe on luontaisesti kuin tarina. Sillä on alku, keskikohta ja loppu. Huonosti muistava ihminen on niin monesta kohtaa repaleinen, että tarina purkautuu hänestä ulos kuin villapaidan lanka.


Aalloilla kulkemisen taito

Mirkka Rekolan elämä on myös tarjonnut minulle kenties parhaan keksimäni tulkinnan Jeesuksen ihmeteosta, jossa hän kävelee vetten päällä. Olen pyrkinyt todistelemaan, että Raamattu antaa vastauksen, ja jos se tuntuu pöyristyttävältä väitteeltä niin toimikoon tämä esimerkkinä myös hätiköimisestä.

Suhtaudun Ramatun kertomuksiin ikään kuin zen-buddhalaisiin koaneihin, joilla ei ole välttämättä mitään tiettyä yhtä vastausta, mutta niiden pohdiskelu voi avata mielessä monia lukkoja. Kaikista Jeesus Nasaretilaisen suorittamista ihmeteoista kinkkisin on pitkään ollut juuri tämä aallokossa kulkeminen. Uudessa Testamentissa Jeesus kertoo moneen otteeseen, että hänen kertomuksensa sekä toimintansa on vertauskuvallista ja tapahtumia täytyy tulkita symbolisella tasolla.

Mitä hän siis tahtoo todistaa kävelemällä vetten päällä? Tähän teologit usein tarjoavat varsin niukalti sisältöä - ehkä siksi, ettei tarian metaforisuus sovi heidän pirtaansa, hehän saavat toimeentulonsa juuri toimeentulosta, joka opetuslapsille merkitsi kaikesta turvallisuudesta luopumista.

Useat opetuslapsista olivat kalastajia. Jeesus pyysi heitä luopumaan isiensä ammatista, kuten hän itse ilmeisesti oli tehnyt - ja ryhtymään ihmisten kalastajiksi. Hän myös lupasi ruhtinaallisia kalansaaliita, jos he niin tekisivät, mutta myös kärsimyksiä.

Tämä vertauskuva ihmisten kalastamisesta on pitkään johtanut minua harhaan, sillä tuskin Jeesus tarkoitti ainakaan sitä, että opetuslasten tulisi oppia tallomaan moraalisäädöksiä ja röyhkeästi kävelemään ihmisjoukkojen ylitse. Toki heidän työnsä edellytti paljon maallisen arvovallan ja lainsäädännön kyseenalaistamista, jotka huoletta voi nähdä yli käveltäväksi ilmiökentäksi.

Vetten päällä kulkemisen voi siis ensinnäkin ajatella nykyaikaisesta supertähteydestä ja joukkohysteriasta käsin ja tulkita tarinaa vertaukseksi suurten kansanjoukkojen kollektiivisesta voimasta. Vedet, eli kansakunnat kannattelevat oikeudenmukaista profeettaa hieman kuten festivaaliyleisöt kannattelevat väkijoukkoon huimapäisesti syöksyvää rokkitähteä. Ymmärrätte varmaan, että tulkinnassa on jotain perää siitäkin huolimatta, että se on lähtökohtaisesti anakronistinen, eikä Jeesuksen aikana varmaankaan ollut mitään vastaavia seuraleikkejä.

Idean kansanjoukkojen kollektiivisesta voimasta voi silti ymmärtää siitä huolimatta, jos mietitään mitä Jeesus uhkasi tekevänsä ja myös teki - hänhän antoi ymmärtää olevansa uusi juutalaisten kuningas tai ainakaan hän ei suoraan torjunut tällaista väitettä kun se hänelle esitettiin.

Fariseukset ja roomalaiset hallitsijat varmaankin olisivat ymmärtäneet vertauksen jopa paremmin kuin Jeesuksen opetuslapset, ja ehkä siksi sen sisältö on niin hämärtynyt suullisessa perinteessä.

Pontius Pilatus varmaankin katseli korokkeeltaan silmät pyöreinä, kuinka peloton nuori mies tuntui kykenevän mahdottomiin saavutuksiin. Hän tasapainotteli köyhän ja kurjan kansan kannattelemana ilman mitään omaisuutta tai arvonimiä. Aivan konkreettisesti hän teki ilman venettä jotain sellaista, mihin vain veneellä olisi pitänyt pystyä, eli ansaitsi omilla teoillaan audienssin sen alueen korkeimman johtajan kanssa, joka oli Rooman keisarin edustajana toimiva Pontius Pilatus.

Pilatus itse oli se ranta, jota kohden Jeesus käveli kansansuosionsa kannattelemana. Ihmisjoukot leijuttelivät häntä kuin liuhulettistä rokkitähteä, juutalaisten kuningasta.

Pontius, toisin kuin useimmat fariseukset, sentään huomasi Jeesuksen olemuksessa jotakin suurenmoista. Hän tuskin kutsui sitä korkeamman voiman väliintuloksi, mutta hän todella näki Jeesuksessa sellaista arvovaltaa, että hän oli valmis avoimeen keskusteluun.

Toinen, vielä vaikeammin tavoitettava tulkinta samasta ihmeteosta on todennäköisemmin sellainen, minkä opetuslapset itse tavoittivat. Tämän tulkinnan avaimena on juuri Mirkka Rekola, enkä olisi koko juttua ilman häntä edes hoksannut.

Jeesus siis pyysi kalastajia jättämään ammattinsa ja seuraamaan häntä parantajana, puhujana ja Jumalan valtakunnan julistajana. He varmasti tuona hetkenä tai hieman sen jälkeen tunsivat, että Jeesus pyysi heiltä jotain mahdotonta - heidän konkreettisesti täytyi jättää oma veneensä ja tehdä jotakin mitä he eivät uskoneet mahdolliseksi - tai mikä ei sopinut heidän säätyynsä ja ammattiinsa.

Jeesus käveli vetten päällä, eli hurmasi kansanjoukot ja elätti itsensä ilman porvarillista ammattia. Veneestä astuminen konkreettisesti tarkoitti sitä, että opetuslasten täytyy luottaa jonakin päivänä pystyvänsä samaan - sehän on opetuslasten lähtökohtaisena tarkoituksena kaikissa ammateissa: oppia mestarin taidot pitkän ja vaativan oppipoikakoulutuksen varrella.

Osasta opetuslapsia nimen omaan tulikin puhujia ja profeettoja. Heistä kerrotaan, että he jatkoivat Jeesuksen työtä, paransivat sairaita ja pitivät pitkiä puheita Jumalan valtakunnasta. Jos heille vuosia aiemmin olisi kerrottu, että he pystyvät siihen, he eivät olisi uskoneet silmiään - se olisi ollut jotain aivan yhtä ihmeellistä kuin vetten päällä käveleminen, sula mahdottomuus.

Vetten päällä kävelemisen voi myös nähdä jonakin sellaisena kykynä, mikä ammatista riippumatta tuntuu yhtä mahdottomalta, nimittäin eläminen ilman ammattia ja säännöllisiä tuloja. Juuri sen Mirkka Rekola ihmeellisellä tavalla hallitsi: hän selvisi hengissä ilman työntekoa ja minkäänlaisia tuloja. Hän oli köyhä ja silti hän hengitti. Hän kirjoitti runoja ja silti hän ei siinä hetkessä kuolla kupsahtanut.

Syntagma ja feminismi

Viime vuosikymmenten filosofian kiintoisimpia termejä on syntagma. Alkujaan muodikkaan paradigman vastinpariksi keksitty käsite voi lopulta selittää inhimillistä käyttäytymistä jopa paljon enemmän kuin paradigma. Ainakin se on monipuolisempi ja helppokäyttöisempi. Syntagmasta on myös helppo keksiä konkreettisia esimerkkejä.

Syntagma oikeastaan tekee käytännössä juuri sen, mitä paradigmaattisuus-puhe ja dekonstruktio lupaavat.

Syntagmalla viitataan ihmisen maailmankatsomuksen tai jotain elämänpiiriä käsittelevän kokonaisnäkemyksen saumakohtiin: mistä kohdin ja millä tavoin asiat ihmisten mielessä liittyvät yhteen.

Syntagmat voivat rakentua monin tavoin, eivätkö yhteenliitymien perusteet useinkaan ole kovin rationaalisia tai perustu tutkimustietoon tai muunkaanlaiseen todelliseen näyttöön.

Otetaan esimerkiksi seuraava kommentti Prisma-Studion kolumnissa, jonka on lähettänyt nimimerkki "Tuttu syyllinen":
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/08/vaarinkasitys-suomalaiset-harrastavat-jatkuvasti-parempaa-seksia

"Feminismihän se tämänkin negatiivisen kehityksen takana pääosin on...

Tämä kävi aika selvästi ilmi Ylen muutama vuosi sitten lähettämästä sarjasta, jossa seurattiin hieman yli 30-vuotiaita sinkkunaisia. Ohjelma muodostui täydeksi farssiksi. Nämä tavallisen näköiset ja oloiset naiset, joiden kello jo kovasti tikitti, asettivat puolisolleen vaateita syötävästä ulkonäöstä pituuteen, koulutukseen ja asemaan, jotka olivat aivan mahdottomia. Sellaiset miehethän olisivat lähes kaikkien naisten mieleen, joten miksi tämä vähemmistö halutuimmista miehistä olisi vapaina markkinoilla, tai ottaisi puolisoikseen näitä yli 30-vuotiaita tavallisia naisia kun kauniimpaan ja nuorempaan olisi heillä nuo kaikki vaateet täyttävinä mahdollisuus? Todennäköisimmin he ovat kuitenkin jo perheellisiä.

Mutta nuo naiset olivat noiden kuvitelmiensa vankeja siinä määrin, että tyrmäsivät edes mahdollisuutta antamatta aivan tavallisia, tavallisen näköisiä, hyvin käyttäytyviä, siistejä, koulutettuja miehiä, joita ohjelmaan oli kutsuttu deittikandidaateiksi."

Ottamatta kantaa suomalaisten seksielämään tai kirjoittajan väitteiden todenperäisyyteen, voimme kiinnittää huomion puhtaasti oletettuun yhteyteen, eli kokonaisnäkemyksen liitoskohtaan, jossa:

feminismi = mielikuvamaailmassa eläminen

Kaikki mitä "feminismin" teoriasta tiedän puhuu päinvastaisesta. Feministeiksi itseään nimittävät ajattelijat, etenkin klassiset intellektuellit, kuten Simone de Beauvoir, ovat nimen omaan taistelleet erinäisiä sukupuoleen liittyviä mielikuvia vastaan. He ovat loputtomasti kritisoineet esimerkiksi juuri mainonnan tai median kertomien fantastisten tarinoiden vaikutusta tavallisten ihmisten vääristyneisiin odotuksiin.

Kirjoittajan mukaan feministi on kuitenkin nainen, joka on hullaantunut naisliikkeen voimaannuttamispuheista niin suuresti, että kuvittelee olevansa parempi kuin onkaan ja torjuu kaikki tavalliset miehet - koska hänelle ei kelpaa mikään tavallinen mies?

Jonkin verran on täytynyt oikoa mutkia, jotta päästään tällaisiin yhteyksiin. Aika kauas täytyy myös erkaantua sanojen alkuperäisten merkityksistä - kenen syytä se sitten onkaan.

Jo tällainen nopea argumentaation liitoskohtien ja oletusten välisten yhtäläisyysmerkkien dekonstruoiminen osoittaa syntagman voiman. Tästä avautuisi huimaava määrä sanottavaa, melkein mihin tahansa suuntaan.

Tällä kertaa jätän sen kuitenkin muiden huoleksi. Miksi repiä ovea irti saranoitaan myöten, kun lukko on jo tiirikoitu ja saranat hyvin öljyttyjä. Kun ristiriita on näin ilmeinen niin vähempikin riittää.

Sanomisen tarve kasvaa yllättävän suureksi. Sano sinä.

Kertomuksia Kreikan talouskriisistä

Suhtauduin aluksi skeptisesti narratologian mahdollisuuksiin, mutta olen alkanut ajatella, että se on eräänlaista ihmistieteiden kuningasvettä. Emme pääse mihinkään siitä, että ihminen on tarinoita kertova olento.

Facebookin suosiota esimerkiksi selittää, että se on eräänlainen digitaalinen leirinuotio, jonka ääressä voimme kokoontua kuulemassa tarinoita tai jakamassa oman elämämme kuulumisia.

Siitä seuraa, että sosiaalisesta mediasta on tullut liki täydellinen narratologian (ja miksei myös diskurssianalyysin) näyttämö, joka kertaheitolla muuttaa aiemmin hyvin teoreettisen ja monimutkaisen humanistisen tutkimuksen luonnetta. Humanismilla on nyt mahdollisuus todistaa oma tieteellisyytensä, koska aineistosta ei ole pulaa. Big datan ja yksinkertaistenkin hakukoneiden avustuksella voimme helposti yhdistää toisiinsa määrällisen ja laadullisen tutkimuksen metodeja. Ennen kaikkea humanisteille juuri aineiston suuri lukumäärä ja digitaalisuuden mahdollistama aiempaa helpompi tilastoitavuus tarjoavat mahdollisuuden kohottaa uskottavuutta.

Narratologialla voidaan läpivalaista tai dekonstruoida melkein mitä tahansa elämänalueita, mutta jälkistrukturalistit tekevät siitä usein liian monimutkaista. Silläkin riskillä että viljelen liian vaikea termejä, minun täytyy tunnustan, että olen ennemminkin strukturalisti-narratologi, vaikka se sotii julistuksellista relativismiani vastaan. Strukturalisti nimittäin uskoo, että kaikista kulttuureista löytyy yhteisiä ja pysyviä säännönmukaisuuksia.

Tarinavetoisuuden valta-asema omassa kulttuurissamme ei kuitenkaan sodi relativismia vastaan, jos ajatellaan, että juuri tarinat synnyttävät todellisuuteen risteäviä tulokulmia, eli me eräällä tavoin dramatisoimme objektiivisesta subjektiivista: valitsemme kuka on tarinan sankari ja kuka konna yms. (Relativistina en kiellä sitä, etteikö objektiivinen todellisuus olisi todellinen - kiellän vain sen, että voisimme olla siihen muilla tavoin kosketuksissa kuin valikoitujen näkökulmien kautta. Me emme yksinkertaisesti osaa pysytellä puolueettomana.)

Kerronta on suomen kielessä siitä hieno sana, että se samaan aikaan sisältää ainakin viisi merkitysulottuvuutta:

1.) tarinankerronnan

2.) kerroksellisuuden (pintarakenne, piilorakenne, alitajunta yms.)

3.) numeerisen järjestyksen tai toiston (yksi kertaa, kaksi kertaa...)

4.) kertautumisen, eli mimesiksen (kun lapsi toistaa vanhempiensa esimerkkiä ja eleitä yms.)

5.) eksponentiaalisen monistumisen, kun populaarikulttuurin tuotteita tuotetaan suuria määriä (X kertaa Y = Z)

Olen joskus aiemmin kirjoittanut siitä, että kunkin kansakunnan tulisi rohkeasti luoda omaan kieleensä perustuvaa filosofiaa, ja tässä siihen tarjoutuu mitä hienoin mahdollisuus. Narratologia on saanut alkunsa kirjallisuudentutkimuksesta, mutta sittemmin teoria on laajentunut selittämään koko inhimillistä todellisuutta.

Ranskan tai englannin kielessä tuskin voi kuitenkaan yhdellä verbillä kiertoa yhteen sekä sanoja että lukuja. Suomeksi voin kertoa kalavaleen tai kertoa luvut kaksi ja kolme. Tämäkin kuvastaa sitä, miten kalevalaisessa kulttuurissamme uskotaan sanojen voimaan. Sitä en tiedä kuvittelivatko muinaiset esi-isämme historian olevan syklinen, kun kertominen muistutti sanana niin likeisesti kertautumista. Kun tarina alkaa "olipa kerran..." se usein vihjaa johonkin ajan tuolla puolen. Yksityisestä ja ainutlaatuisesta tarpahtumasta syntyy rinnastus jollekin perin yleiselle ja tunnistettavalle.

Kreikan velkakriisi on hyvä esimerkki meissä kaikissa yhä vahvana elävästä tarinankerronnan tarpeesta. Koska ihmisiltä puuttuu kyky kestää epävarmuutta ja kohdistaa katseensa kaoottisuuteen, me hätiköidysti muunnalle monimutkaisen tapahtumasarjan mahdollisimman yksinkertaiseksi vertauskuvalliseksi kertomukseksi.

Meidän omasta poliittisesta taustastamme, elämänarvoistamme ja yhteiskunnallisesta turvattomuuden tai turvallisuuden tunteesta riippuu, millaiseen tarinaan me mieluiten samaistumme. Poliittisten puolueiden menestystä ei mitata sillä, pääsevätkö ne lähimmäs totuutta, vaan sillä puhuttalevatko heidän esittelemänsä yksinkertaistetut tarinat ihmisten omimpia tuntemuksia.

Tässä muutamia esimerkkejä suosituista vertauskuvista - eräänlaisia arkkityyppisiä maailmanselityksiä, joita Levi-Straussinsa lukeneet strukturalistit rakastavat:

1.) Maailmanselitys, jossa valtio rinnastuu perheeseen ja hämmentävän suuri entiteetti pienennetään ymmärrettävämpään mittasuhteisiin

Hesarin kommenttipalstalla kirjoittaa nimimerkki Timotex:

"Mitäköhän pankinjohtajamme sanoisi, jos minä marssisin hänen luokseen ilmoittamaan ilmoitusluonteisena asiana, että olen äännestänyt olla maksamatta asuntolainjoeni lyhennyksiä ja korkoja, koska se loukkaa ylpeyttäni, ja sitä paitsi, en aio tinkiä elämäntavastani jossa kulutan enemmän kuin ansaitsen, ja haluan siksi lisää lainaa mielellään heti mukaani. 

Tällaisesta asenteesta on Kreikan suhteen on kysymys."

Samassa keskusteluketjussa sama kirjoittaja rinnastaa Kreikan myös hulttiopoikaan.

"Kreikka on kuin hulttiopoika joka ei paranna tapojaan, koska häntä lellitään ja ymmärretään loputtomasti. -Hulttion ei tarvitse parantaa tapojaan, koska hänen ei ole pakko. Tällaisessa tilanteessa suurinta rakkautta kreikkalaisia kohtaan onkin jättää heidät kaiken avun ja tuen ulkopuolelle kokonaan ja pakottaa ottamaan vastuu omasta elämästään, itsestään ja valtiostaan. -Tämä on toteutettavissa vain katkaisemalla kaikki syöttöletkut Kreikkaan. 

Tyhmä ei ole se joka pyytää loputtomasti, mutta tyhmä on se joka antaa ja luottaa loputtomasti."

Jälkimmäinen puree kommentin lukijoihin jopa aiempaa paremmin, kun sitä yläpeukuttaa 18 lukijaa ja vain 2 vastaa olevansa eri mieltä. Kenties raamatullinen hulttiopoika-vertaus osuu jonnekin syvemmälle alitajuntaan, eikä hullumpi ratkaisu ole myöskään se, että päätetään kirjoitus sananlaskua muistuttavaan elämänviisauteen.

Sama Timotex on itse asiassa käynyt kirjoittelemassa Helsingin Sanomien verkkotoimitukseen kutakuinkin saman tarinan useammankin kuin yhden kerran:

"Mitäköhän meidän paikallispankkimme tykkäisi siitä, jos minä saapastelisin pankkikonttoriin ilmoittamaan, että olen äännestänyt olla maksamatta asuntolainojeni korkoja ja lyhennyksiä, sekä haluan heti lisää lainaa mukaani ! -Jokainen täysijärkinen ymmärtää yhtälön ja vaatimuksen mahdottomuuden. Mutta, kreikkalaiset eivät näytä ymmärtävän."

Sama nimimerkki on itse asiassa jättänyt HS:n verkkolehteen jo 4984 kommenttia.

http://www.hs.fi/kommentit/Timotex/?ref=hs-art-kommentit

Liekö yksityishenkilö ollenkaan vai jonkinlainen trollitehdas?

Joka tapauksessa kymmenien ellei satojen "mitä jos minä äänestäisin asuntolainastani" -vertausten tulvaan on ehtinyt tarttua myös huumorisivusto Lehti.fi

http://lehtilehti.fi/2015/07/paikallinen-mies-ei-keksi-tarpeeksi-nasevaa-twitter-paivitysta-kreikan-kriisista/

“Ensiksi ajattelin, että teen jonkin näppärän vertauksen siitä, miten valtion velka on vähän niinkuin kotitalouden velka, sitten ajattelin että jokin ponteva suomalainen sananlasku kuten ‘suu säkkiä myöden’ tai jokin hölmöläistarina olisi osuva. Hetken mietin myös vitsailla ovelasti siitä, miten äänestäisin itsekseni, että nyt pitää pankin leikata luottojani, heh”, kertoo Lankari pohdinnoistaan. - - “Mutta taidanpa sittenkin verrata kotitalouden velkaa valtion velkaan”, Lankari päättää.

2.) Sympaattisempi maailmanselitys, jossa korostetaan Kreikan yhtenäisyyttä ja kohtaamia vaaroja.

Anneli Jäätteenmäki vertaa Kreikan valtiota laivan, joka matkaa tuntemattomaa tulevaisuutta kohti.

”Troikan ohjelma on kuin uppoavan laivan paikkaaminen ilmastointiteipillä”

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7547481.html

Lisäksi Jäättenmäki nimittää velkojia "troikaksi", mikä kertoo hänen sympatioistaan kreikkalaisia kohtaan. Haastattelussa esiintyvä raamatullinen symboli on "kaivo", joka tässä tapauksessa on tutun sananlaskun mukainen pohjaton kaivo:

– Jos Kreikka hyväksyisikin troikan ehdot ja pysyisi eurossa, maa käytännössä jatkaisi mätien rakenteidensa ylläpitämistä ja eurooppalaiset veronmaksajat syytäisivät lisää rahaa pohjattomaan kaivoon.

Sympatioistaan huolimatta hän kuitenkin myöntää, että nimen omaan Kreikan rakenteet ovat mädät, ja suosittaa lääkkeeksi eroamista eurosta. (Itse olen melko samoilla linjoilla. En usko että Kreikka saa talouspolitiikkaansa kuntoon ilman omaa valuuttaa.)

3.) Muutamia välihuomioita talouskielestä

Ihmiselämän tai laivan rinnastaminen valtioon ovat hyvin perinteisiä vertauskuvia. Jo Thomas Hobbes vertasi valtiota jättiläismäiseen olentoon, jonka eri raajoja yhteiskuntaluokat edustivat.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Leviathan_(kirja)

Suomen sana taloudenhoito on alkujaan tarkoittanut talon hoitoa, eli hyvä emäntä tai isäntä on huolehtinut tarkkaan perheen varojen riittävyydestä. Talollisella viitattiin yleensä suurtilalliseen talonpoikaan, jolla oli tietty säätyasema ja laillisia oikeuksia, toisin kuin rengillä, piialla tai torpparilla, jotka olivat lähinnä vain edellisen palvelusväkeä.

On jokseenkin arvailujen varassa, mistä sana vara on alkujaan peräisin. Se on ainakin yhteydessä varovaisuuteen, eli kykyyn pitää varansa, johon liittyy laajakatseisuutta, eli taitoa tarkastella asioita pidemmällä aikavälillä ja varautua tulevaan. Myös autoissa on maavaraa, eli turvallista etäisyyttä. Toisaalta suomalaistenkin varallisuus lienee jo kauan ollut yhteydessä ruotsin sanaan vara, joka tarkoittaa "tavaraa". Myös englanniksi ware tarkoittaa juuri kauppatavaraa. Itämeren kaupan myötä nämä sanat ovat sulautuneet osaksi myös suomalaista puhetta kenties jo viikinkiajalla, mutta viimeistään hansakaupan aikoihin 1300-luvulla.

Vara tarkoittaa monessa yhteydessä myös jotain mihin viime kädessä tukeudutaan. Ihminen voi olla esimerkiksi veden varassa tai elää pelkän toivon varassa. Me myös säilytämme ja varaudumme tulevaan, kun hankimme autoon vararenkaan tai varaamme kännykän akkua.

Kun hätävaratkin loppuvat niin silloin ollaan vararikossa. (Onko varapresidentti henkilö, jonka täytyy pitää varansa, vai huolehtiiko hän presidentin varoista tämän ollessa matkoilla?)

4.) Lisää Kreikan talouskriisin vertauskuvia

xxx

Phil Hellmuth -esimerkki

Akateemisen filosofian ikuisuusongelma on konkreettisten esimerkkien niukkuus. Kirjoissa pyöritellään vuosikymmenestä toiseen samoja havainnollistavia esimerkkejä, jotka usein on kaiken lisäksi jo moneen kertaan osoitettu liian yksinkertaisiksi tai jopa harhaanjohtaviksi. Klassikkoteosten alkuperäisten esimerkkien tilalle ei uskalleta keksiä uusia, koska edesmenneeltä ajattelijalta ei saada varmistusta niiden osuvuudelle.

Vuosien 2006-2009 pokeribuumin aikana hankin itsekin lisätienestejä pelaamalla nettipokeria. Katsoin myös paljon videoita ammattilaisten peleistä, mikä oli paitsi erittäin viihdyttävää, myös monella tavoin opettavaista, Texas hold'em opetti minulle etenkin sen, että usein mistä tahansa kyllin monimutkaisesta pelistä on löydettävissä useita voittavia strategioita ja niiden yhdistelmiä. Siksi esimerkiksi eliölajeja esiintyy niin runsaasti. Kukin laji on sopeutunut hyödyntämään paikallisen ekosysteemin mahdollisuuksia eri tavoin.

Ihmisen menestystä selittääkin se, että erikoistumme ammatin kautta maksimoimaan tiettyjen resurssien käytön, monenlaisissa olosuhteissa. Kulttuuri opettaa ihmisen selviytymään jopa jäätiköillä tai autiomaissa.

Ihmisellä ei kuitenkaan ole luonnollista taipumusta kyseenalaistaa oman kulttuurinsa yleismaailmallisuutta. Koko ikänsä vaikkapa Suomessa asuvan henkilön ei tarvitse omaksua sääntöjä, jotka auttavat selviytymään hiekkaerämaassa. Hän voi huoletta ylenkatsoa kaikkia vieraiden kansojen elämänviisauksia. Ongelmaksi tällainen asenne kuitenkin muodostuu silloin, kun vaikkapa Yhdysvalloissa talousoppinsa ammentaneet ekonomistit alkavat sanella vieraiden maiden talouspolitiikkaa, koska olettavat, että talouden mekanismit pätevät kaikkialla, vaikka kaupänkäynnin ja työelämän kulttuurit ovat hyvin monimuotoisia, eikä samoilla poliittisilla toimilla saada aikaan samoja vaikutuksia.

Relativistisen (tai edes humanistisen) näkemyksen puuttuminen maailmantalouden päätäjiltä on yksi aikamme suurista tragedioista. Universaalisuuden pyrkimys taloustieteessä tuottaa vaarallista ylimielisyyttä, jonka turvin yhdessä ajassa ja yhdessä toimintakulttuurissa menestyneet liikemiehet tai poliitikot kuvittelevat olevansa oikeassa kaikkialla ja kaikkina aikoina.

Pokeriammattilaisia voisi käyttää esimerkkinä monessa asiayhteydessä, mutta tällä kertaa ajattelin puhua Phil Hellmuthin kautta hätiköimisestä.

Vuonna 1989 Hellmuthista tuli kaikkien aikojen nuorin pokerin maailmanmestari, kun hän voitti World Series of Poker-turnauksen päätapahtuman. Hän sai lempinimen "poker brat", mutta "pokerikakaralla" ei viitata vain hänen nuoreen ikäänsä, vaan myös hankalaan luonteeseensa. Hellmuthilla on hyvin todennäköisesti jonkin asteinen Aspergerin oireyhtymä, ja hän on tavattoman huono häviäjä. Pienenkin summan hävitessään hän saattaa saada julkisen raivokohtauksen, nousta pöydästä. solvata vastustajiaan tai jopa häipyä paikalta purkaakseen raivoa käytävillä.

Hän on kuin pikku lapsi joka huutaa ja paiskoo lelujaan, jos vanhemmat eivät suostu ostamaan karkkia.

Jopa monet pokeriammattilaiset ihmettelevät kuinka tällaisesta ihmisestä voi koskaan tulla pokerin maailmanmestaria - ja kuinka ihminen voi vuodesta toiseen voittaa turnauksia lajissa, joka nimen omaan edellyttää kylmähermoisuutta ja kykyä kätkeä muilta omat tunteensa.

Pokeriammattilaiset saattavat selittää, että Hellmuthilla täytyy olla joitakin muita poikeuksellisia vahvuuksia, koska hänellä on näin ilmeinen heikkous.

Monet pokeriammattilaiset ovatkin taipuvaisia hätiköintiin.

Phil Hellmuth kätkee omat tunteensa juuri raivokohtauksiin. Ei ole mitään haittaa siitä, jos hävityn käden jälkeen saa näkyvät raivarit ja vaikka poistuu paikalta.

Itse asiassa monet pokeriammattilaiset juuri suosittelevat, että hävityn käden jälkeen tulisi poistua paikalta tai vähintään nojata taakse päin ja ottaa pieni huilitauko. Ihminen nimittäin on taipuvainen virheisiin, jos häntä juilii - ja kymmenien tuhansien häviäminen tuottaa kenelle tahansa ainakin hetkellistä tuohtumusta.

Useimmat muut tekevät sen virheen, että yrittävät olla coolisti, vaikka juuri hävisivät ison käden. Hellmuth ei esitä tyyntä, vaan räjähtää. Kun hän jonkin ajan kuluttua palaa paikalle, hän on yleensä rauhoittunut ja pelaa taas järkevästi, antautumatta pelolle tai tekemättä ylilyöntejä.

Joku toinen saattaisi purra hammasta koko illan tappion jyskyttäessä hänen mielessään.

Hellmuth tekee häviämisestään ja omasta vitutuksestaan julkista. Kukaan ei ainakaan voi lukea sitä hänen mikroeleistään. Phil Hellmuthin käyttäytymisestä voisi jopa tehdä hyvän perussäännön pokerioppaaseen: älä yritä kätkeä voiton tai tappion herättämiä tunteitasi, kätke ennemmin hyvien tai huonojen korttiesi herättämät tunteet. Jos häviät niin pidä taukoa, kunnes olosi tyyntyy. Älä ruoki tappiota tyhmillä jatkopäätöksillä.

Toinenkin hyvä puoli Hellmuthin lapselliseen käyttäytymiseen yhdistyy - se nimittäin saa muut pelaajat reippaasti aliarvioimaan häntä.

Monet esimerkiksi kuvittelevat, että Hellmuthia olisi helppo muiltakin osin lukea, koska tappion hänessä herättämät tunteet ovat niin julkisia. Jotkut tavalliset pokeriharrastajat jopa uskovat, että hänen voittonsa perustuisivat tuuriin - koska eihän noin ääliömäinen henkilö voi olla lahjakas pokerinpelaaja.

Ja kuitenkin Aspergerin syndrooma usein kulkee käsi kädessä matemaattisten taitojen tai ilmiömäisen muistin kanssa. Lisäksi pokeri perustuu oletuksille vastapelaajan käyttäyttymisestä, emmekä välttämättä osaa ennakoida toista yhtä hyvin, jos hänen luonteensa poikkeaa kylliksi keskiarvosta.

Hätiköintiin tyypillisesti liittyy virheellistä asioiden yhdistäminen - kuten hiljattain tehtiin keskustelussa, jossa professori herätti kohua ja joutui eroamaan, kun hän vitsaili sillä, että hänen naispuoliset kollegansa ovat taipuvaisia itkemään.

Ikään kuin hetkellinen pillittäminen millään tavoin tekisi henkilön maailmankuvasta vähemmän tieteellisen tai estäisi sen, että hänestä voisi tulla hyvä tutkija.
http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197229-enta-sitten-jos-tieteentekija-itkee

Itsehillintä on eri asia kuin älykkyys. Itsehillinta on myös eri asia kuin keskittymiskyky, eivätkä myöskään keskittymiskyky tai älykkyys ole yksi ja sama asia.

Luovuus ei ole sama asia kuin järki - mitä hyvänsä näistä kumpikaan sitten tarkoittaakaan? Luovuus ja tunneherkkyys eivät ole sama asia tai järki ja viisaus... Ihmisyksilöiden luonteiden moninaisuus syntyy juuri sitä kautta, että taitojen ja taipumusten yhdistelmiä on miltei loputon määrä - eikä kukaan oikein osaa sanoa mitä kahden ominaisuuden yhdistymisestä lopulta syntyy.

Relativismi on mielestäni tällaisen epävarmuuden sietokykyä. Emme pysty koskaan yksiselitteisesti sanomaan, että jokin ominaisuus olisi itsessään taito tai rasite - täytyy myös huomioida pelikenttä sekä monien taipumusten yhdistelmät omina yksilöllisinä maailmoinaan, joissa vaikuttavat aivan omat lait.

Varomattomasti me lataamme asioihin puhtaasti positiivisia tai negatiivisia merkityksiä, vaikka asioiden välisiä yhteyksiä ei ole koskaan kunnolla selvitetty. Onko esimerkiksi sääntöjen rikkominen aina rikollista? Onko edes rikollisuus aina rikollisuutta?

Mitä jos asioiden tekeminen aiempaa paremmin edellyttää sitä, että toimii opettajan kehotuksia vastaan? Mitä jos opin syvällinen omaksuminen edellyttää uhmaa?

Väärinkäsitysten arkeologiaa: VÄRÄHTELYT

Mitä sinulle tulee ensimmäiseksi mieleen sanasta "värähtely"?

Maanjäristykset? Jympyttävä bassokone auton takakontissa?

Entä mitä tietoa tarjoavat hakukoneet - yllättyisitkö yhtään, jos selviäisi, että ajassamme "värähtelyt" alkaisivat yhä vahvemmin olla yhteydessä sanaan "tärähtänyt".

"Oletko ajatellut, että jokin sairaus tai tunneongelma voi olla tulosta energiaylikuormasta? Ei ole mikään salaisuus, että ihmistietoisuus ja planeetan tietoisuus käyvät läpi monumentaalisia muutoksia. Monet näistä muutoksista ovat tulosta siitä korkeamman energiavärähtelyn tulvasta, mikä tulee planeetallemme ja erityisesti virtaa jokaiseen meistä. "

http://www.adonai.fi/4353

"Olen pyörinyt vähän tutkailemassa näitä asioita pitkin nettiä ja näyttäisi olevan jonkinlainen yhteys myös auringon nykyisellä käyttäytymisellä näihin värähtelyihin ja nykyisiin muutoksiin. Kunnon purskaukset aiheuttavat myös ihmisissä erilaisia reaktioita, ja nostavat pintaan alintajunnasta/karmasta asioita putsattavaksi. Ainakin itse huomasin noihin aikoihin jos jonkinmoisia oireita."

http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=64201.0

Millainen on se erinäisten päähänpistojen kehityskaari, jonka ansiosta ihmiset ovat saaneet päähänsä, että heidän täytyisi tavoittaa korkeampia värähtelytasoja valaistuakseen tai vaikkapa saadakseen yhteyden enkeleihin tai avaruusolentoihin?

Monet filosofit puhuvat dekonsturuktiosta tekemättä mitään konkreettista, mutta haluan saattaa valmiiksi edes pienimuotoisia kulttuuriarkeologisia projekteja, jotta vuosien humanistisesta opiskelusta olisi edes jotakin iloa.

Katsotaan siis mitä voimme oppia historiasta. Apuna käytän mullistava NGram-ohjelmaa, jolla voimme googlettaa hakutuloksia historiasta digitalisoidun kirjaston avulla.

Hakusana, jota olen käyttänyt on englannin vibrations.

Ensimmäisessä kaaviossa näkyvät sanan esiintymistiheyksiä vuosien 1780 ja 1920 välillä - siis karkeasti ottaen Amerikan itsenäisyysjulistuksesta aina I Maailmaansodan päättymiseen.

Olen pyrkinyt kunkin piikin kohdalla selvittämään millä tavoin lisääntynyt puhe "värähtelyistä" on selitettävissä tieteessä tapahtuneista edistysaskelista, niiden uutisoinneista tai uusista käytännön keksinnöistä. Kun siirrymme 1900-luvulle, löytyy aineistosta jo enemmän new age -diskurssiin viittavia esiintymiskertoja, vaikka on toki mahdollista, että löydämme niitä jo varhaisemmalta ajalta.

Yleensä pseudotieteellisen puheen logomimeettinen (= näennäisen mielekäs) ulkoasu on reilusti jäljessä oikeaa tiedettä, eli huuhaata markkinoivat tahot hyötyvät esimerkiksi kvanttifysiikkaa imitoivasta puheesta vasta kun kyllin suuri osa väestöstä on kuullut tiedemiesten ensin käyttävän samoja termejä, mutta ei kuitenkaan ymmärrä mitä niillä tarkoitetaan. Jos taas uskonnolliset ryhmät säilyttävät konkreettisia sanoja, jotka ovat poistuneet kehityksen myötä normaalikielestä. (Historian hämärään vaipuneet sanat voivat säilyä myös esimerkiksi lauluissa, sananlaskuissa tai vanhojen raamatunkäännösten sitaateissa.)

Toivon, että yhä useampi gradunsa taustatyötä tekevö opiskelija ymmärtäisi miten vallankumouksellinen potentiaali digitaalisiin korpuksiin sisältyy. Toki pienimuotoisempia hakumahdollisuuksia on jo pidemmän aikaa löytynyt suurten yliopistojen omista kokoelmista, joiden materiaalia on asteittain digitalisoitu. Nämä sähköiset kirjastot eivät kuitenkaan välttämättä ole kenen tahansa julkisesti käytettävissä.


1 OSA: VÄRÄHTELYT TEOLLISTUMISEN AIKAKAUDELLA

Vuonna 1711 säveltäjä Georg Händelin ystävä, trumpetisti John Shore kehitti ääniraudan, mutta sen kaupallistaminen eteni vaivalloisesti.

Vuonna 1784 Charles-Augustin de Coulomb tuli kuuluisaksi tutkimuksillaan sähkömagneettisesta varauksesta.

Vuosina 1798-1802 keskusteltiin siitä millä tavoin ääni kulkeutuu ilmassa värähtelynä ja voisiko myös valo olla jonkinlaista värähtelyä.

Vuonna 1832 Michael Faraday julkaisi tutkimuksen sähkömagneettisesta induktiosta, jonka pohjalta myöhemmin kehitettiin sähkömoottoreita ja dynamoja.

Vuonna 1834 Saksalainen J. H. Scheibler toi markkinoille sarjan metallisia äänirautoja, joilla pystyi helposti ja luotettavasti virittämään musikaalisia instrumentteja

Vuonna 1863 Herman von Helmholtz julkaisi vaikutusvaltaisen kirjan akustiikasta.

Vuonna 1864 James Clerc Maxwell julkaisi teorian elektromagneettisista aalloista.

1860-luvulla keksittiin myös ensimmäinen vibraattori, joka toimi seksileluna.

1880 ja 1890-luvulla muun muassa Thomas Edison ja Nikola Tesla kehittelivät useita sähköteknisiä kojeita.

Vuonna 1901 Marconi lähetti ensimmäisen radioviestin Atlantin ylitse.


2 OSA: VÄRÄHTELYT 1900-LUVULLA

Toisessa kaasiossa näkyvät vibrations-sanan piikit vuosina 1920-2000. Näitä piikkejä on itse asiassa huomattavasti vähemmän, eli tarkasti ottaen vain yksi. Voisi jopa väittää, että sana on jäämässä historiaan.

Yllätyin suuresti siitä, ettei Beach Boysin Good Vibrations -biisi ja hippiaika ole synnyttänyt näkyvää piikkiä 1960-luvulle.

Merkittävin piikki 1900-luvulla sijoittuu II Maailmansodan loppuhetkiin, mikä oletettavasti liittyy etenkin Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien herättämään keskusteluun.

Tämän jälkeen "värähtelyt" on eräällä tavoin kadotettu vakavalta tieteeltä runoudelle (good vibrations jne) sekä new age- diskurssille. Ohitse on noussut aiemmin olematon keskustelu "värähtelytaajuksista", eli englanniksi frequencies.

Vibrations antaa tulokseksi esimerkiksi:

"All your thoughts and feelings are energy, and energy is vibration. Learn to Raise those Vibrations and watch your life change dramatically."

http://www.spiritscienceandmetaphysics.com/5-ways-to-raise-your-vibration/

http://themindunleashed.org/2013/12/10-ways-raise-vibrations.html

Ydintutkimuksen ohella värähtelyistä on puhuttu myös neuropsykologiassa, jossa aivojen toimintaa on kartoitettu sähkömagneettisten antureiden avulla.

Onkin hyvin luontevaa, että ajatuksen maailmasta löytyvästä näkymättömästä värähtelystä (radioaallot sekä ydinsäteily) yhdistyvät havaintoon, että aivomme toiminta perustuu (kemiallisten välittäjäaineiden ohella) sähköisiin impulsseihin.

Itse asiassa sekä radioaktiivisia säteitä että aivojen on harhaanjohtavasti kutsuttu alfa-hiukkasiksi tai alfa-aalloiksi sekä muilla, gamma-, delta- yms. etuliitteillä. Tiedettä voi siis osin syyttää myös omasta huolimattomuudesta termistön kehittelyssä:

"Alfahiukkasia syntyy ydinhajoamisissa, mutta alfahiukkanen ei etene ilmassa kuin muutaman senttimetrin. Ihmisessäkin alfahiukkanen absorboituu jo ihoon."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alfahiukkanen 

sekä:

"nukahdettaessa alfa-toiminta korvautuu vähitellen hitaammilla theta-aalloilla, jotka taas unen syvetessä muodostavat hetkittäisiä synkronoituneita komplekseja (unisukkulat). Nämä taas estävät aivoissa samaan aikaan syntyviä suuri-amplitudisia potentiaaleja (K-sukkulat) herättämästä nukkuvaa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Uni 

Tällaiset huolimattomat assosiaatioyhteydet ovat omiaan lietsomaan oppimattomia ihmisiä spirituaalisten väärinkäsitysten tielle.

Eikö kuulostakin aika jännittävältä, että meidän viattomasti nukkuessamme astraaliolennot lähestyvät kehoamme unisukkuloilla, joista käsin he herättelevät meissä suuri-amplitudisia potentiaaleja. Lauseen voisi melkein sellaisenaan sijoittaa Star Trek -sarjan dialogiin. Ei kuulosta enää niin suurelta arvoitukselta mistä Juhan af Grann on ammentanut ajatuksiaan.


OSA 3: HENGELLISET VÄRÄHTELYTASOT - AJATUSTEN ALKUPERÄSTÄ

I Maailmansodan alla (noin vuosina 1912-1914) Rudolf Steiner perusti Antroposofistisen seuran, joka toisaalta erottautui ja toisaalta jatkoi teosofian perinteitä. Samoihin aikoihin Pekka Ervasti kutsui Steinerin myös Suomeen esittelemään ajatuksiaan, millä oli myöhemmin suuri merkitys useiden Steiner-koulujen perustamiseksi.

Jo 1800-luvulla lopussa teosofit (Blavatsky ja kumppanit) olivat tehneet merkittävää työtä kahdella tavoin - ensinnäkin popularisoimalla omia tulkintojaan itämaisista uskonnoista, kääntämällä kaukaisten kulttuurien pyhää kirjallisuutta sekä edistämällä hypnoosin tutkimusta - jotka siis mielestäni ovat keskimäärin varsin tervetulleita saavutuksia. Toisaalta teosofit samaan aikaan onnistuivat tuottamaan valtavan määrän käsitteellistä hämmennystä pseudotieteellisillä kirjoituksillaan.

Kenties suurin yksittäinen Teosofisen seuran saavutus oli kuitenkin Jiddu Krishnamurtin löytäminen, ja julistaminen uudeksi messiaaksi, sillä Krishnamurtista tuli myöhemmin vaikutusvaltainen höpsähtäneiden kulttien kriitikko ja itsenäisen ajattelun puolestapuhuja. Mielikuvani on, että Krishnamurti valittiin jonkinlaisten älykkyys- ja persoonallisuustestien avulla tuhansien intialaisten lasten joukosta - hieman kuten Dalai Lamat valitaan, näennäisen mystisten toimitusten kautta.

Ilmeisesti sekä tiibetinbuddhalaisten että teosofien salaperäiset jälleensyntymiskokeet on kehitetty mittaamaan niin koehenkilöiden luontaista myötätuntoa, sanavalmiutta kuin loogista älykkyyttä, koska sekä Dalai Lama että Krishnamurti lukeutuvat 1900-luvun fiksuimpien tyyppien joukkoon.

Kokeita toimittavat papit eivät välttämättä ajattele olevansa suorittamassa monimutkaista työhaastattelua (jotkut ehkä tiedostavat työssään juuri tämän roolin), mutta siitähän loppujen lopuksi on kyse. Uudeksi johtajaksi valitaan sellainen lapsi, jonka useat kokeneet mestarit tunnistavat hyväksi tyypiksi, eli heille tulee intutiivinen aavistus, että he ovat viisaan jälleensyntyneen mestarin seurassa, koska lapsi esimerkiksi ymmärtää monimutkaisempia asioita kuin hänen ikätoverinsa.

Täytyy nyt korostaa, että kannatan jälleensyntymäoppia, mutta en usko sielunvaellukseen. Buddhalaiset kieltävät sielun olemassaolon ja kutsuvat "jälleensyntymäksi" eräänlaista tradition jatkuvuutta. Jos joku henkilö on osoittanut sellaisia kykyjä, että hän kykenee säilyttämään sosiaalisen kudoksen ja sopeutumaan annetuun rooliinsa, hän kykenee täyttämään sen aukon, jonka henkilön kuolema on yhteisössä synnyttänyt. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, kun lähtee liikkeelle siitä, ettei mitään yksilöllistä minuutta ole omassakaan. Me kaikki olemme vain yhden ja saman tietoisuuden ilmiön reinkarnaatiota - emme sillä tavalla sama, että meillä olisi yhteinen tajunta, mutta sillä tavoin yhtä ja samaa, että me kaikki kykenemme todistamaan olemassaolon ihmeen.

Karma viittaa puolestaan siihen, että edellä mainittu tradition jatkuminen voi toteutua hyvässä tai pahassa. Jos sodimme, tuotamme pelokkaan ja katkeran sukupolven, joka on herkästi valmis aseellisesti puolustamaan itseään. Jos edistämme rakkautta, tulemme luoneeksi enemmän onnellisuutta ympärillämme, eikä kenenkään tietoisuus ratkaisevasti muuta sitä onnea enemmän tai vähemmän todelliseksi. Kaikki onni ja suru ovat samalla tavoin todellisia, mutta erehdymme keskittymään oman tajuntamme harhakuviin, jotka nousevat esiin, koska olemme syyn ja seuraksen vankeja, eli esimerkiksi reagoimme vihaisiin asioihin vihalla. Jos katkaisemme tuon riippuvuuden ulkoisista tapahtumista, voimme valita onnellisuuden, tai ainakin sen lisääntymisen.

Noh, nyt eksyin ihan väärille raiteille. Tämä ei liittynyt enää mitenkään mitenkään.


OSA 3B: NEW AGE VÄRÄHTELYISTÄ

Monet henkiset opettajat ovat kautta historian olleet runoilijoita ja tarinankertojia, jotka ovat onnistuneet vetoamaan suuriin kansanjoukkoihin symbolismilla tai ylevällä retoriikallaan. Esimerkiksi Jeesus kertoi opetuslapsilleen useita vertauksellisia tarinoita, joihin myös sisältyi tärkeitä symboleja.

Kenties Jeesus puhui esimerkiksi kaloista ja kalansaaliista siksi, että hänen opetuslastensa joukoissa oli kalastajia - tai kenties juuri kalastajat lähtivät hänen matkaansa, koska heihin vetosivat hänen puheensa kaloista ja kalansaaliista. (Vaikea sanoa kummin päin se tarkalleen ottaen mahtoi mennä, eikä kysymys ole mitenkään oleellinen.)

1900-luvun hengellisten opettajien elämää ja opetuksia seuraamalla voimme tunnistaa tietyt vaiheet runollisten ilmausten ja oppisisältöjen kehityksessä. Aikalaiset yleensä vielä ymmärtävät mikä on vertauskuvallista ja mikä ei - mutta myöhempien sukupolvien seuraajilta puuttuu osittain tai jopa kokonaan yhteys symbolisen sanaston konkreettiseen alkuperään.

On hyvin mahdollista, että jotkut 2000-luvulla syntyneet ihmiset jo kadottavat sanan "vibrations" yhteyden sähkömagneettiseen värähtelyyn, radioaaltoihin tai akustiikkaan. Näillä aloilla kenties jo vuoteen 2100-mennessä suositaan jotakin vähemmän hörhöä termiä. Voi tietenkin olla, että musiikin teoriassa termi on aivan liian keskeinen ja se jää siellä elämään. Radio on kuitenkin jo monella tapaa jäämässä historiaan, eikä monikaan mieti, että internet levittäytyy ympärillemme värähtelyinä, jotka kantavat mukanaan informaatiota.



OSA 4... Jää toistaiseksi kesken. Täytyi lähteä vähän mökkeilemään. :)

Aivojen toiminnasta lisää

Karma, synti jne. "etymologiaa"

xxx

Elämän tarkoitus yms. muita hengellisiä klassikoita! SITAATTEJA, joissa puhutaan värähtelyistä tai ajatusyhteydet menevät siihen suuntaan...

Väärinkäsitysten arkeologia jatkunee kirjoituksesssa, jonka nimi on "Kylmäfuusio ei ole kylmää, eikä fuusiota"