Facebookin suosiota esimerkiksi selittää, että se on eräänlainen digitaalinen leirinuotio, jonka ääressä voimme kokoontua kuulemassa tarinoita tai jakamassa oman elämämme kuulumisia.
2.) kerroksellisuuden (pintarakenne, piilorakenne, alitajunta yms.)
3.) numeerisen järjestyksen tai toiston (yksi kertaa, kaksi kertaa...)
4.) kertautumisen, eli mimesiksen (kun lapsi toistaa vanhempiensa esimerkkiä ja eleitä yms.)
5.) eksponentiaalisen monistumisen, kun populaarikulttuurin tuotteita tuotetaan suuria määriä (X kertaa Y = Z)
Siitä seuraa, että sosiaalisesta mediasta on tullut liki täydellinen narratologian (ja miksei myös diskurssianalyysin) näyttämö, joka kertaheitolla muuttaa aiemmin hyvin teoreettisen ja monimutkaisen humanistisen tutkimuksen luonnetta. Humanismilla on nyt mahdollisuus todistaa oma tieteellisyytensä, koska aineistosta ei ole pulaa. Big datan ja yksinkertaistenkin hakukoneiden avustuksella voimme helposti yhdistää toisiinsa määrällisen ja laadullisen tutkimuksen metodeja. Ennen kaikkea humanisteille juuri aineiston suuri lukumäärä ja digitaalisuuden mahdollistama aiempaa helpompi tilastoitavuus tarjoavat mahdollisuuden kohottaa uskottavuutta.
Narratologialla voidaan läpivalaista tai dekonstruoida melkein mitä tahansa elämänalueita, mutta jälkistrukturalistit tekevät siitä usein liian monimutkaista. Silläkin riskillä että viljelen liian vaikea termejä, minun täytyy tunnustan, että olen ennemminkin strukturalisti-narratologi, vaikka se sotii julistuksellista relativismiani vastaan. Strukturalisti nimittäin uskoo, että kaikista kulttuureista löytyy yhteisiä ja pysyviä säännönmukaisuuksia.
Tarinavetoisuuden valta-asema omassa kulttuurissamme ei kuitenkaan sodi relativismia vastaan, jos ajatellaan, että juuri tarinat synnyttävät todellisuuteen risteäviä tulokulmia, eli me eräällä tavoin dramatisoimme objektiivisesta subjektiivista: valitsemme kuka on tarinan sankari ja kuka konna yms. (Relativistina en kiellä sitä, etteikö objektiivinen todellisuus olisi todellinen - kiellän vain sen, että voisimme olla siihen muilla tavoin kosketuksissa kuin valikoitujen näkökulmien kautta. Me emme yksinkertaisesti osaa pysytellä puolueettomana.)
Kerronta on suomen kielessä siitä hieno sana, että se samaan aikaan sisältää ainakin viisi merkitysulottuvuutta:
1.) tarinankerronnan
2.) kerroksellisuuden (pintarakenne, piilorakenne, alitajunta yms.)
3.) numeerisen järjestyksen tai toiston (yksi kertaa, kaksi kertaa...)
4.) kertautumisen, eli mimesiksen (kun lapsi toistaa vanhempiensa esimerkkiä ja eleitä yms.)
5.) eksponentiaalisen monistumisen, kun populaarikulttuurin tuotteita tuotetaan suuria määriä (X kertaa Y = Z)
Olen joskus aiemmin kirjoittanut siitä, että kunkin kansakunnan tulisi rohkeasti luoda omaan kieleensä perustuvaa filosofiaa, ja tässä siihen tarjoutuu mitä hienoin mahdollisuus. Narratologia on saanut alkunsa kirjallisuudentutkimuksesta, mutta sittemmin teoria on laajentunut selittämään koko inhimillistä todellisuutta.
Ranskan tai englannin kielessä tuskin voi kuitenkaan yhdellä verbillä kiertoa yhteen sekä sanoja että lukuja. Suomeksi voin kertoa kalavaleen tai kertoa luvut kaksi ja kolme. Tämäkin kuvastaa sitä, miten kalevalaisessa kulttuurissamme uskotaan sanojen voimaan. Sitä en tiedä kuvittelivatko muinaiset esi-isämme historian olevan syklinen, kun kertominen muistutti sanana niin likeisesti kertautumista. Kun tarina alkaa "olipa kerran..." se usein vihjaa johonkin ajan tuolla puolen. Yksityisestä ja ainutlaatuisesta tarpahtumasta syntyy rinnastus jollekin perin yleiselle ja tunnistettavalle.
Kreikan velkakriisi on hyvä esimerkki meissä kaikissa yhä vahvana elävästä tarinankerronnan tarpeesta. Koska ihmisiltä puuttuu kyky kestää epävarmuutta ja kohdistaa katseensa kaoottisuuteen, me hätiköidysti muunnalle monimutkaisen tapahtumasarjan mahdollisimman yksinkertaiseksi vertauskuvalliseksi kertomukseksi.
Meidän omasta poliittisesta taustastamme, elämänarvoistamme ja yhteiskunnallisesta turvattomuuden tai turvallisuuden tunteesta riippuu, millaiseen tarinaan me mieluiten samaistumme. Poliittisten puolueiden menestystä ei mitata sillä, pääsevätkö ne lähimmäs totuutta, vaan sillä puhuttalevatko heidän esittelemänsä yksinkertaistetut tarinat ihmisten omimpia tuntemuksia.
Tässä muutamia esimerkkejä suosituista vertauskuvista - eräänlaisia arkkityyppisiä maailmanselityksiä, joita Levi-Straussinsa lukeneet strukturalistit rakastavat:
1.) Maailmanselitys, jossa valtio rinnastuu perheeseen ja hämmentävän suuri entiteetti pienennetään ymmärrettävämpään mittasuhteisiin
Hesarin kommenttipalstalla kirjoittaa nimimerkki Timotex:
"Mitäköhän pankinjohtajamme sanoisi, jos minä marssisin hänen luokseen ilmoittamaan ilmoitusluonteisena asiana, että olen äännestänyt olla maksamatta asuntolainjoeni lyhennyksiä ja korkoja, koska se loukkaa ylpeyttäni, ja sitä paitsi, en aio tinkiä elämäntavastani jossa kulutan enemmän kuin ansaitsen, ja haluan siksi lisää lainaa mielellään heti mukaani.
Tällaisesta asenteesta on Kreikan suhteen on kysymys."Samassa keskusteluketjussa sama kirjoittaja rinnastaa Kreikan myös hulttiopoikaan.
"Kreikka on kuin hulttiopoika joka ei paranna tapojaan, koska häntä lellitään ja ymmärretään loputtomasti. -Hulttion ei tarvitse parantaa tapojaan, koska hänen ei ole pakko. Tällaisessa tilanteessa suurinta rakkautta kreikkalaisia kohtaan onkin jättää heidät kaiken avun ja tuen ulkopuolelle kokonaan ja pakottaa ottamaan vastuu omasta elämästään, itsestään ja valtiostaan. -Tämä on toteutettavissa vain katkaisemalla kaikki syöttöletkut Kreikkaan.
Tyhmä ei ole se joka pyytää loputtomasti, mutta tyhmä on se joka antaa ja luottaa loputtomasti."Jälkimmäinen puree kommentin lukijoihin jopa aiempaa paremmin, kun sitä yläpeukuttaa 18 lukijaa ja vain 2 vastaa olevansa eri mieltä. Kenties raamatullinen hulttiopoika-vertaus osuu jonnekin syvemmälle alitajuntaan, eikä hullumpi ratkaisu ole myöskään se, että päätetään kirjoitus sananlaskua muistuttavaan elämänviisauteen.
Sama Timotex on itse asiassa käynyt kirjoittelemassa Helsingin Sanomien verkkotoimitukseen kutakuinkin saman tarinan useammankin kuin yhden kerran:
"Mitäköhän meidän paikallispankkimme tykkäisi siitä, jos minä saapastelisin pankkikonttoriin ilmoittamaan, että olen äännestänyt olla maksamatta asuntolainojeni korkoja ja lyhennyksiä, sekä haluan heti lisää lainaa mukaani ! -Jokainen täysijärkinen ymmärtää yhtälön ja vaatimuksen mahdottomuuden. Mutta, kreikkalaiset eivät näytä ymmärtävän."Sama nimimerkki on itse asiassa jättänyt HS:n verkkolehteen jo 4984 kommenttia.
Liekö yksityishenkilö ollenkaan vai jonkinlainen trollitehdas?
Joka tapauksessa kymmenien ellei satojen "mitä jos minä äänestäisin asuntolainastani" -vertausten tulvaan on ehtinyt tarttua myös huumorisivusto Lehti.fi
http://lehtilehti.fi/2015/07/paikallinen-mies-ei-keksi-tarpeeksi-nasevaa-twitter-paivitysta-kreikan-kriisista/
“Ensiksi ajattelin, että teen jonkin näppärän vertauksen siitä, miten valtion velka on vähän niinkuin kotitalouden velka, sitten ajattelin että jokin ponteva suomalainen sananlasku kuten ‘suu säkkiä myöden’ tai jokin hölmöläistarina olisi osuva. Hetken mietin myös vitsailla ovelasti siitä, miten äänestäisin itsekseni, että nyt pitää pankin leikata luottojani, heh”, kertoo Lankari pohdinnoistaan. - - “Mutta taidanpa sittenkin verrata kotitalouden velkaa valtion velkaan”, Lankari päättää.
2.) Sympaattisempi maailmanselitys, jossa korostetaan Kreikan yhtenäisyyttä ja kohtaamia vaaroja.
Anneli Jäätteenmäki vertaa Kreikan valtiota laivan, joka matkaa tuntemattomaa tulevaisuutta kohti.
”Troikan ohjelma on kuin uppoavan laivan paikkaaminen ilmastointiteipillä”
– Jos Kreikka hyväksyisikin troikan ehdot ja pysyisi eurossa, maa käytännössä jatkaisi mätien rakenteidensa ylläpitämistä ja eurooppalaiset veronmaksajat syytäisivät lisää rahaa pohjattomaan kaivoon.Sympatioistaan huolimatta hän kuitenkin myöntää, että nimen omaan Kreikan rakenteet ovat mädät, ja suosittaa lääkkeeksi eroamista eurosta. (Itse olen melko samoilla linjoilla. En usko että Kreikka saa talouspolitiikkaansa kuntoon ilman omaa valuuttaa.)
3.) Muutamia välihuomioita talouskielestä
Ihmiselämän tai laivan rinnastaminen valtioon ovat hyvin perinteisiä vertauskuvia. Jo Thomas Hobbes vertasi valtiota jättiläismäiseen olentoon, jonka eri raajoja yhteiskuntaluokat edustivat.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Leviathan_(kirja)
Suomen sana taloudenhoito on alkujaan tarkoittanut talon hoitoa, eli hyvä emäntä tai isäntä on huolehtinut tarkkaan perheen varojen riittävyydestä. Talollisella viitattiin yleensä suurtilalliseen talonpoikaan, jolla oli tietty säätyasema ja laillisia oikeuksia, toisin kuin rengillä, piialla tai torpparilla, jotka olivat lähinnä vain edellisen palvelusväkeä.
Suomen sana taloudenhoito on alkujaan tarkoittanut talon hoitoa, eli hyvä emäntä tai isäntä on huolehtinut tarkkaan perheen varojen riittävyydestä. Talollisella viitattiin yleensä suurtilalliseen talonpoikaan, jolla oli tietty säätyasema ja laillisia oikeuksia, toisin kuin rengillä, piialla tai torpparilla, jotka olivat lähinnä vain edellisen palvelusväkeä.
On jokseenkin arvailujen varassa, mistä sana vara on alkujaan peräisin. Se on ainakin yhteydessä varovaisuuteen, eli kykyyn pitää varansa, johon liittyy laajakatseisuutta, eli taitoa tarkastella asioita pidemmällä aikavälillä ja varautua tulevaan. Myös autoissa on maavaraa, eli turvallista etäisyyttä. Toisaalta suomalaistenkin varallisuus lienee jo kauan ollut yhteydessä ruotsin sanaan vara, joka tarkoittaa "tavaraa". Myös englanniksi ware tarkoittaa juuri kauppatavaraa. Itämeren kaupan myötä nämä sanat ovat sulautuneet osaksi myös suomalaista puhetta kenties jo viikinkiajalla, mutta viimeistään hansakaupan aikoihin 1300-luvulla.
Vara tarkoittaa monessa yhteydessä myös jotain mihin viime kädessä tukeudutaan. Ihminen voi olla esimerkiksi veden varassa tai elää pelkän toivon varassa. Me myös säilytämme ja varaudumme tulevaan, kun hankimme autoon vararenkaan tai varaamme kännykän akkua.
Kun hätävaratkin loppuvat niin silloin ollaan vararikossa. (Onko varapresidentti henkilö, jonka täytyy pitää varansa, vai huolehtiiko hän presidentin varoista tämän ollessa matkoilla?)
4.) Lisää Kreikan talouskriisin vertauskuvia
xxx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti