Vuosien 2006-2009 pokeribuumin aikana hankin itsekin lisätienestejä pelaamalla nettipokeria. Katsoin myös paljon videoita ammattilaisten peleistä, mikä oli paitsi erittäin viihdyttävää, myös monella tavoin opettavaista, Texas hold'em opetti minulle etenkin sen, että usein mistä tahansa kyllin monimutkaisesta pelistä on löydettävissä useita voittavia strategioita ja niiden yhdistelmiä. Siksi esimerkiksi eliölajeja esiintyy niin runsaasti. Kukin laji on sopeutunut hyödyntämään paikallisen ekosysteemin mahdollisuuksia eri tavoin.
Ihmisen menestystä selittääkin se, että erikoistumme ammatin kautta maksimoimaan tiettyjen resurssien käytön, monenlaisissa olosuhteissa. Kulttuuri opettaa ihmisen selviytymään jopa jäätiköillä tai autiomaissa.
Ihmisellä ei kuitenkaan ole luonnollista taipumusta kyseenalaistaa oman kulttuurinsa yleismaailmallisuutta. Koko ikänsä vaikkapa Suomessa asuvan henkilön ei tarvitse omaksua sääntöjä, jotka auttavat selviytymään hiekkaerämaassa. Hän voi huoletta ylenkatsoa kaikkia vieraiden kansojen elämänviisauksia. Ongelmaksi tällainen asenne kuitenkin muodostuu silloin, kun vaikkapa Yhdysvalloissa talousoppinsa ammentaneet ekonomistit alkavat sanella vieraiden maiden talouspolitiikkaa, koska olettavat, että talouden mekanismit pätevät kaikkialla, vaikka kaupänkäynnin ja työelämän kulttuurit ovat hyvin monimuotoisia, eikä samoilla poliittisilla toimilla saada aikaan samoja vaikutuksia.
Relativistisen (tai edes humanistisen) näkemyksen puuttuminen maailmantalouden päätäjiltä on yksi aikamme suurista tragedioista. Universaalisuuden pyrkimys taloustieteessä tuottaa vaarallista ylimielisyyttä, jonka turvin yhdessä ajassa ja yhdessä toimintakulttuurissa menestyneet liikemiehet tai poliitikot kuvittelevat olevansa oikeassa kaikkialla ja kaikkina aikoina.
Pokeriammattilaisia voisi käyttää esimerkkinä monessa asiayhteydessä, mutta tällä kertaa ajattelin puhua Phil Hellmuthin kautta hätiköimisestä.
Vuonna 1989 Hellmuthista tuli kaikkien aikojen nuorin pokerin maailmanmestari, kun hän voitti World Series of Poker-turnauksen päätapahtuman. Hän sai lempinimen "poker brat", mutta "pokerikakaralla" ei viitata vain hänen nuoreen ikäänsä, vaan myös hankalaan luonteeseensa. Hellmuthilla on hyvin todennäköisesti jonkin asteinen Aspergerin oireyhtymä, ja hän on tavattoman huono häviäjä. Pienenkin summan hävitessään hän saattaa saada julkisen raivokohtauksen, nousta pöydästä. solvata vastustajiaan tai jopa häipyä paikalta purkaakseen raivoa käytävillä.
Hän on kuin pikku lapsi joka huutaa ja paiskoo lelujaan, jos vanhemmat eivät suostu ostamaan karkkia.
Pokeriammattilaiset saattavat selittää, että Hellmuthilla täytyy olla joitakin muita poikeuksellisia vahvuuksia, koska hänellä on näin ilmeinen heikkous.
Monet pokeriammattilaiset ovatkin taipuvaisia hätiköintiin.
Phil Hellmuth kätkee omat tunteensa juuri raivokohtauksiin. Ei ole mitään haittaa siitä, jos hävityn käden jälkeen saa näkyvät raivarit ja vaikka poistuu paikalta.
Itse asiassa monet pokeriammattilaiset juuri suosittelevat, että hävityn käden jälkeen tulisi poistua paikalta tai vähintään nojata taakse päin ja ottaa pieni huilitauko. Ihminen nimittäin on taipuvainen virheisiin, jos häntä juilii - ja kymmenien tuhansien häviäminen tuottaa kenelle tahansa ainakin hetkellistä tuohtumusta.
Useimmat muut tekevät sen virheen, että yrittävät olla coolisti, vaikka juuri hävisivät ison käden. Hellmuth ei esitä tyyntä, vaan räjähtää. Kun hän jonkin ajan kuluttua palaa paikalle, hän on yleensä rauhoittunut ja pelaa taas järkevästi, antautumatta pelolle tai tekemättä ylilyöntejä.
Joku toinen saattaisi purra hammasta koko illan tappion jyskyttäessä hänen mielessään.
Hellmuth tekee häviämisestään ja omasta vitutuksestaan julkista. Kukaan ei ainakaan voi lukea sitä hänen mikroeleistään. Phil Hellmuthin käyttäytymisestä voisi jopa tehdä hyvän perussäännön pokerioppaaseen: älä yritä kätkeä voiton tai tappion herättämiä tunteitasi, kätke ennemmin hyvien tai huonojen korttiesi herättämät tunteet. Jos häviät niin pidä taukoa, kunnes olosi tyyntyy. Älä ruoki tappiota tyhmillä jatkopäätöksillä.
Toinenkin hyvä puoli Hellmuthin lapselliseen käyttäytymiseen yhdistyy - se nimittäin saa muut pelaajat reippaasti aliarvioimaan häntä.
Monet esimerkiksi kuvittelevat, että Hellmuthia olisi helppo muiltakin osin lukea, koska tappion hänessä herättämät tunteet ovat niin julkisia. Jotkut tavalliset pokeriharrastajat jopa uskovat, että hänen voittonsa perustuisivat tuuriin - koska eihän noin ääliömäinen henkilö voi olla lahjakas pokerinpelaaja.
Ja kuitenkin Aspergerin syndrooma usein kulkee käsi kädessä matemaattisten taitojen tai ilmiömäisen muistin kanssa. Lisäksi pokeri perustuu oletuksille vastapelaajan käyttäyttymisestä, emmekä välttämättä osaa ennakoida toista yhtä hyvin, jos hänen luonteensa poikkeaa kylliksi keskiarvosta.
Hätiköintiin tyypillisesti liittyy virheellistä asioiden yhdistäminen - kuten hiljattain tehtiin keskustelussa, jossa professori herätti kohua ja joutui eroamaan, kun hän vitsaili sillä, että hänen naispuoliset kollegansa ovat taipuvaisia itkemään.
Ikään kuin hetkellinen pillittäminen millään tavoin tekisi henkilön maailmankuvasta vähemmän tieteellisen tai estäisi sen, että hänestä voisi tulla hyvä tutkija.
http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197229-enta-sitten-jos-tieteentekija-itkee
Itsehillintä on eri asia kuin älykkyys. Itsehillinta on myös eri asia kuin keskittymiskyky, eivätkä myöskään keskittymiskyky tai älykkyys ole yksi ja sama asia.
Luovuus ei ole sama asia kuin järki - mitä hyvänsä näistä kumpikaan sitten tarkoittaakaan? Luovuus ja tunneherkkyys eivät ole sama asia tai järki ja viisaus... Ihmisyksilöiden luonteiden moninaisuus syntyy juuri sitä kautta, että taitojen ja taipumusten yhdistelmiä on miltei loputon määrä - eikä kukaan oikein osaa sanoa mitä kahden ominaisuuden yhdistymisestä lopulta syntyy.
Relativismi on mielestäni tällaisen epävarmuuden sietokykyä. Emme pysty koskaan yksiselitteisesti sanomaan, että jokin ominaisuus olisi itsessään taito tai rasite - täytyy myös huomioida pelikenttä sekä monien taipumusten yhdistelmät omina yksilöllisinä maailmoinaan, joissa vaikuttavat aivan omat lait.
Varomattomasti me lataamme asioihin puhtaasti positiivisia tai negatiivisia merkityksiä, vaikka asioiden välisiä yhteyksiä ei ole koskaan kunnolla selvitetty. Onko esimerkiksi sääntöjen rikkominen aina rikollista? Onko edes rikollisuus aina rikollisuutta?
Mitä jos asioiden tekeminen aiempaa paremmin edellyttää sitä, että toimii opettajan kehotuksia vastaan? Mitä jos opin syvällinen omaksuminen edellyttää uhmaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti