Vapauden paradokseista: Köyhä ihastelee vaihtoehtojen runsautta, vaikka se invalidisoisi hänen elämänsä. Elitistit nauttivat siitä, kun omat vapaudet kapenevat, ja joku toinen päättää heidän puolestaan.
Helsingin hämeenkadulla, Viidennen linjan kulmassa on jo vuosikymmenien ajan sijainnut katukuvaan hyvin piiloutuva pieni ravintola nimeltään Mare Chiaro. Siellä on köyhälläkin ollut mahdollisuus kokea millaista on rikkaan ihmisen elämä.
Ravintolan perustajaa kutsuttiin kaveripiirissäni Äijäksi. Hän ehti saavuttaa hieman samanlaisen kulttimaineen kuin Big Lebowskin päähenkilö joka elokuvassa kutsutaan nimellä The Dude, joka tarkoitaa kutakuinkin vain Hemmoa, Äijää tai Jäbää.
Äijä teki Helsingin parhaat pitsat, ja siitä tiesi turhankin moni. Usein kuin ravintolaa lähestyi, täytyi pelätä että ovella olisi tuoli. Se tarkoitti sitä, että ravintola oli täysi, eikä Äijä enää ottanut vastaan enempää asiakkaita.
Parhaina vuosina, hieman ennen Äijän eläkkeelle siirtymistä oli ravintola täynnä useammin kuin joka toinen kerta. Kaikesta huolimatta Äijä ei nostanut pitsojensa hintoja, vaikka tiedän vakioasiakkaiden usein anelleen hintoihin edes jonkinlaista korotusta - kenties jopa tuplausta. Ruuhkavuosina pitsat maksoivat 5,50, mikä on aika hyvin kun ottaa huomioon, että ruoka oli Michelin-keittiöiden tasoa.
Yleensä Äijä vain ärsyyntyi, jos häntä pyysi korottamaan hintoja. Ruokalistoja oli uudistettu vain silloin, kun Suomi siirtyi euroon. Sekin oli ilmeisesti ollut aika raskas toimenpide, joka vei hetkeksi Äijän kaikki voimat. Edes kaupungin parhaista pitsoista kehdannut pyytää suurempaa korvausta, jos se olisi merkinnyt uusien ruokalistojen teettämistä.
Jossain vaiheessa ruokalistat näyttivät lähinnä museoesineiltä. Ne olivat nimen "ruokalista" mukaisesti vain kapeita muovitettuja listoja, joissa oli muutama vähemmän tunnettu italialainen sanapari. Pitsat sisälsivät herneitä, anjovista ja muita ajastaan jääneitä herkkuja. Fantasia-vaihtoehtoa ei löytynyt. Äijän ravintolassa syötiin niitä pitsoja, joita Äijä paistoi.
Jos Mare Chiarossa erehtyi pyytämään pitsaansa muutoksia, saattoi Äijä vittuilla päin naamaa. Melkein suoraan vastapäätä Hämeentiellä oli Pizza Express. Jos asiakas halusi paskan pitsan paskoilla täytteillä, hän saattoi vain kävellä kadun yli. Asiakas ei ollut Äijän mestassa minkään arvoinen asiantuntija. Edes Äijä ei ollut siellä asiantuntija, vaan ravintola perustui italialaiseen ruokakulttuuriin - tai erääseen tulkintaan siitä, jota seurattiin dogmaattisesti.
Mare Chiaron pitsoissa maistui periksiantamattomuus ja historian kollektiivinen viisaus, joka ylitti yksittäisen ihmisen hupsut päähänpistot. Pizza Express puolestaan oli osoitus valinnanvapauden aikaansaamasta asteittaisesta dekadenssista. Demokratia saattoi toimia yhteiskuntamuotona, mutta ravintoloissa se tuotti halpaa bulkkia.
Äijä teki muita parempia pitsoja, koska hän ei suostunut tyhmien ihmisten vaatimiin kompromisseihin.
Kaikesta huolimatta Mare Chiaro ei ole ravintolamaailmassa minkäänlainen poikkeus. Vastaavia ravintoloita löytyy suurista kaupungeista pilvin pimein. Niissä syöminen vain maksaa kymmenen kertaa enemmän - eikä sekään aina riitä.
Eliittiravintoloissa lounasasiakas ei koskaan tilaa fantasiaa - eikä pyydä annoksiin muutoksia, ellei kuolettava allergia siihen pakota. Hienon ja kalliin ravintolan tunnistaa siitä, että lounaslistassa ei loukata asiakaskuntaa turhilla vaihtoehdoilla.
Eliitti on aina ymmärtänyt, että valinnanvapaus on enimmäkseen lapsellinen haavekuva tai suorastaan tyhmälle kansalle syötetty alistusmekanismi. Parempiosaiset ja muita sivistyneemmät eivät ehkä osaa tai välitä artikuloida asiaa sanallisesti, sillä heille on kyse kotoa opistusta itsestäänselvyydestä.
Miksi kukaan pyytäisi vaikkapa klassisen musiikin konsertissa kapelimestaria improvisoimaan? Orkesteri osaa soittaa kauniisti sen kappaleen, jota se on harjoitellut. Ei taide-elämys ole mikään jukeboksi, josta tilataan mitä sattuu.
Asiakas on amatööri jonka paikka ei ole keittiössä
Hyvässä ravintolassa kokki taitaa täydellisesti tietyn tuokakulttuurin tietyt annokset ja toteuttaa ne parhaiden taitojensa mukaan. Ruoka on erinomaista, koska keittössä panostetaan paikallisiin, sesongin mukaisiin raaka-aineisiin, jotka on hankittu tuoreena ja juuri sitä iltaa varten - koska ravintoloitsija päättää mitä hänen ravintolassaan syödään, ennen kuin yksikään asiakas on saapunut.
Valikoiman kasvattaminen pakottaisi keittiötä turvautumaan eineksiin, säilykkeisiin ja hätäratkaisuihin. Jos asiakas on niin tyhmä, että hän tilaa keväällä kanttarelleja tai syksyllä parsaa, hän saa itse syyttää itseään siitä, ettei ruoka ole ykköslaatua.
Hyvä ravintoloitsija ei edes tarjoa asiakkaalle mahdollisuutta tällaiseen töpeksimiseen. Listalla on vain sellaisia annoksia, jotka kyseisen sesongin aikana voidaan toteuttaa täydellisesti.
Huippuravintolan henkilökunta koostuu ammattilaisista. Ammattilaisuuteen kuuluu se, että asiakas on harvon oikeassa. Ei lääkärikään kysy potilaalta miten sairautta tulisi diagnosoida tai hoitaa. Ei taksikuski kysele neuvoa matkustajiltaan, koska hän ei tunne kaupunkia ja löydä määränpäähän. Miksi hemmetissä ammattimainen ravintoloitsija jättäisi omille asiakkailleen vastaavanlaisia velvollisuuksia? Asiakas on oletettavasti pelkkä amatööri, joka on saapunut paikalle siksi, että luottaa henkilökunnan kyvykkyyteen.
Tämän pikku saarnan jälkeen minun on todettava, että äijä tuskin kuvitteli pyörittävänsä huippuravintolaa. Hän vain rakasti pastaa.
Äijä osasi tehdä listalta löytyvät muutamat ruoka-annokset niin hyvin, että ravintolaan oli järkevintä tehdä ennakkoon pöytävaraus, jos mieli mahtua sisään. Siihenkin Äijä suhtautui vaivaantuneesti. Luulen, että hän palkkasi viimeisinä vuosina apulaisen vain sitä varten, ettei hänen olisi itse tarvinnut pahoitella sisään pyrkiville kansanjoukoille, että ravintolaan ei enää mahdu enempää asiakkaita. Äijän apulainen oppi nopeasti selittämään kaunopuheisesti, miksi listalle ei ollut Fantasia-vaihtoehtoa.
Apulaisen aloitettua ravintolan ruokalistaa uusittiin siltä osin, että kulahtaneeseen muoviläpyskään liimattiin vanhojen hintojen päälle uudet, joissa annosten hintoja oli korotettu 1-2 eurolla. Äijä vain murahti, kun listan nähtyäni hihkaisin kuuluvasti "Kiitos, kiitos, viimeinkin! Olisi näitä hintoja silti voinut enemmänkin korottaa!"
Ostoshelvetit ja valinnanvapauden väärät jumalat
Kuinka meidät on alkujaan aivopesty ajattelemaan, että kaikenlainen valinnanvapauksien lisääntyminen voisi parantaa elämämme laatua? Henkinen ja taloudellinen köyhyys ovat monin tavoin sidoksissa vapauden ongelmiin. Valintatilanteiden runsastuminen tuottaa köyhyyden lisääntymistä ja kurjistuttaa niiden onnettomien ihmisten elämää, jotka ajautuvat vaihtoehtojen maanisen rakastamisen kierteeseen.
Palaan vielä eliittiravintoloihin ja niiden vaihtoehtojen vähäisyyteen, sillä sitä kautta on helppo osoittaa kuinka vaihtoehtojen rajaamista on lukuisin tavoin vain hyötyä kaikille osapuolille.
Ajan säästäminen. Hyvin tienaavien ja merkittävässä asemassa toimivien ihmisten aika on arvokasta. Kun ravintoloitsija tarjoaa vain yhden lounasvaihtoehdon, asiakas säästää ajassa. Häneltä ei kulu arvokkaita minuutteja sen asian päättämiseen mitä hän tänään tahtoo syödä. Myös keittiössä säästetään aikaa kun voidaan keskittyä rajattuun valikoimaan, jota tuotetaan suurempia määriä. Erikoisannosten tilaaminen pakottaisi asiakkaan odottamaan annoksen valmistumista, mutta listan kaventuessa kaikkea on heti tarjolla.
Saattaa olla, että valikoiman runsaus on ikään kuin luotu köyhien huijaamiseksi ja köyhät ovat omissa alakulttuureissaan tarttuneet tähän koukkuun, alkaen juhlistaa silkkaa vaihtoehtojen lukumäärää, joka näennäisesti vaikuttaa rikkaudelta, mutta todellisuudessa on vain rasite.
Köyhillä on useammin aikaa tuhlattavaksi, joten he ehtivät tutkia ruokalistaa ja pähkäillä mitä juuri nyt tekisi mieli. Köyhille ravintolakokemus usein merkitsee sitä, että pääsee henkilökunnan palveltavaksi. Tärkeämmille ihmisille on tärkeintä se, että ruoka sisältää tärkeitä hivenaineita, eikä ole liian raskasta, jotta työ alkaa luistaa pian syömisen jälkeen.
Kokemuksen jakaminen. Jos ravintolassa on sata eri vaihtoehtoa, pyrin yleensä ystävieni kanssa tilaamaan erilaisia annoksia ja vertailemaan niitä keskenään. Sillä tavoin ruokailusta tulee sosiaalinen, jaettu kokemus.
Jos tarjolla on vain yksi annos, tämä helpottuu entisestään. Jokainen syö samaa ruokaa ja voimme keskustella sen tuoksusta, mausta, kypsyydestä ja koostumuksesta. Vaihtoehtojen kaventuessa äärimmilleen tulee koko asiakaskunnasta eräällä tavoin yksi suuri perhe, koska tuntemattomienkin kanssa on helposti jutella ruoasta - kun kaikilla on lautasellaan samaa ruokaa.
Kokemusten määrän lisääntyminen. Tätä ei ole välttämättä tutkittu, mutta veikkaan että vaihtoehtojen määrän lisääntyminen itse asiassa vähentää ihmisten kokemaa vaihtelua.
Kun tarjolla on sata eri vaihtoehtoa, tuntee asiakas eräänlaisen köyhän miehen vallantunteen, kun hän löytää listalta oman suosikkinsa - ja tilaa joka paikassa yhtä ja samaa.
Jos ravintoloitsija päättää asiakkaiden puolesta mitä nämä syövät, päätyy ihminen todennäköisemmin kokeilemaan jotain itselleen uutta ruokalajia ja altistuu uusille raaka-aineille ja elämyksille.
Vaihtoehtojen määrän räjähtäminen on luonut yhteiskunnan, jossa etenkin köyhemmät yksilöt pystyvät jumiutumaan elämäntapaan, jossa ei ole mitään vaihtelua. He saavat kaikkialla valita saman turvallisen ruokapaikan ja annoksen, johon ei sisälly mitään yllätyksiä.
Paradoksaalisesti juuri vaihtoehtojen paljous tuottaa henkistä köyhyyttä, joka asteittain tuomitsee ihmisen turvallisuushakuiseen mitättömyyteen. Kun koskaan ei synny muutospainetta niin ihminen urautuu samoihin tekoihin ja samoihin ajatusketjuihin.
Vaihtoehdot eivät ole rikkaus, vaan meidän parhaaksemme räätälöidyt rajoitteet.
Köyhien kirouksena on luottamuksen puute
On vaikea vakuuttaa valinnanvapauttaan juhlistavia köyhiä kansanjoukkoja siitä, että heidän tulisi luopua vaihtoehdoistaan ja ennemmin luottaa asiantuntijaan.
Ensinnäkin köyhien kokemukset asiantuntijuudesta ovat usein täydellisen erilaiset.
Köyhät saavat jatkuvasti kohdata tilanteita, joissa viralliset auttajat tai edes ystävät ja sukulaiset eivät ajattele heidän parastaan.
Köyhän on esimerkiksi paljon helpompi saada lain mukaan heille kuuluvia tukia kuin rikkaiden. Mitä heikompaan asemaan ihminen joutuu, sitä nihkeämmin häneen suhtautuvat virkamiehet ja jopa ystävät.
Työttömyystukea on paljon vaikeampi saada kuin kodinhoidontukea. Sitäkin vaikeampi on saada sairaslomakorvauksia. Jos jää kaikkien muiden tukien ulkopuolelle niin kymmenet syyt estävät miksi toimeentulohakemus hylätään. Yhteiskunnan pohjalla käsittelyssä kuluu aina kauemmin, liitteitä tarvitaan useampia ja hylkäyksen syyt ovat monilukuisemmat ja absurdimmat.
Köyhiin suhtaudutaan lähtökohtaisesti siten, että köyhyys on henkilön oma vika ja varmaan hän itse on syyllinen siihenkin, ettei saanut apua. Köyhyys opettaa suhtautumaan yhteiskuntaan äärimmäisen kyynisesti - ja ennen kaikkea luottamus muiden ihmisten hyvyyteen katoaa hyvin äkkiä, mikä on tuhoisaa.
Köyhät eivät halua olla edes toistensa kanssa tekemisissä selvin päin. Kaikki karttavat niitä, joilla menee huonosti, koska pelätään että heiltä tarttuu sairauksia tai vääriä elämänasenteita. Heidät luokitellaan kaikin tavoin rasitteiksi.
Kovin moni ei esimerkiksi tahdo toimia köyhän ja kurjan ihmisen asianajajana. Siitä maksetaan huonommin ja sellaisessa työssä leumautuu itsekin säälittäväksi.
Jos köyhille olisi ravintola, jossa ei tarjottaisi vaihtoehtoja, monikaan köyhä ei suostuisi syömään siellä, sillä ensimmäinen ajatus olisi että ruoka on tehty pilaantuneista raaka-aineista. Köyhät siis rakastavat valinnanvapautta, koska he ovat epäluuloisia. Nihkeä suhtautuminen ammattilaisiin perustuu osin myös siihen, että köyhille tarjolla olevat ammattimaiset ovat usein heikoitein koulutettuja ja palkatuja ammattilaisia, joita markkinoilta löytyy.
Yleensä rahalla saa parasta. Vain Mare Chiaro oli siinä suhteessa erityinen poikkeus.
Jos köyhille maille esimerkiksi suunnitellaan apupaketteja tai talousuudistuksia, niitä asetetaan liian usein voimaan kyselemättä ensin avun kohteena olevalta ihmiseltä hänen mielipidettään. Vaikka toimenpide olisi hyvää tarkoittava ja oikeasti hyödyllinen, ovat köyhät tottuneet siihen, että heidän tapauksessaan on kyse pakkotoimista.
Köyhien tapauksessa jopa hyvänmakuinen lääke varmuuden vuoksi pakotetaan kurkusta alas, sillä keskinäinen luottamus menestyneiden ja hädänalaisten välillä on niin heikko. Löyhät eivät suostu vapaaehtoisesti luopumaan valinnanvapaudestaan, eivätkä rikkaat hyväksy vaatimuksia lisävaihtoehdoista.
Valinnanvapauden vaatimuksia voisi jopa käyttää yhteiskunnallisen harmonian kurjistumisen indikaattorina. Jos ihmiset vaativat vapauksia, se tarkoittaa että keskinäinen luottamus on heikentynyt ja köyhien arvomaailma on saanut valtaa kulttuurissa sekä politiikassa.
Valinnanvapaus rajoittaa meidän vapauttamme toimia suoraviivaisesti
Kun vaihtoehtojen määrä kaikilla elämänalueilla jatkaa kasvuaan, se edistää kollektiivista tehottomuuden tilaa, jossa kaikilla on lakkaamaton nääntyneisyyden fiilis.
Tutkitusti ihmiset kokevat hyvin stressaaviksi tilanteet, joissa heidän täytyy suorittaa valintoja. He eivät ehkä myönnä sitä itse, mutta stressihormonien eritys lisääntyy ja jälkeenpäin ihminen tuntee olonsa voipuneeksi. Jokainen valinta jättää myös joksikin aikaa epäilyttävän tunteen siitä, että valinta saattoi olla väärä.
Kun elämämme on täynnä pieniä valintoja, meidän toimintamme hidastuu. Emme siirry vaivatta yhdestä työvaiheesta toiseen, vaan joudumme valintaa silmälläpitäen kokoamaan ajatuksemme. Valinnan tekeminen rutiinilla tai automaatiolla voi helpottaa tilannetta, mutta harkittu valinta edellyttää nimen omaan pysähtymistä. Se tekee toiminnasta katkonaista ja hyvä flow katkeaa.
Keskinäiseen luottamukseen perustuvassa yhteiskunnassa jätämme sen sijaan valinnan toiselle ihmiselle, koska hän on asiantuntija, joka on ehtinyt perehtyä tilanteeseen, emmekä epäile sitä, että hän tahtoisi työnsä puolesta tai muista syistä huijata meitä.
Tehokas työympäristö perustuu sellaiseen työjakoon, jossa kollegat ymmärtävät ja osaavat tehdä sen päätöksen, johon heillä itsellään on paras koulutus, eivätkä koko ajan tarkistuta ratkaisuja pomollaan tai alaisillaan - mutta uskaltavat myös toimia niin, jos tuntevat että se on tarpeen.
Joka kerta kun sinulle tarjotaan kymmenittäin vaihtoehtoja, muista että se merkitsee sitä, ettei myyjä tiedä mitä hän haluaa. Ammattilaitoinen kännykkäkauppias esimerkiksi osaisi rajata valikoimaa asiakkaan tarpeiden mukaan, eikä vain luettelisi jokaista sataa merkkiä ja niiden erityisominaisuuksia. Hänellä olisi itseluottamusta ja napakkaa asiakasystävällisyyttä siinä määrin, että hän esittäisi muutaman kysymyksen ja sitten tietäisi sanoa: "Tämä on paras tuollaiseen tarpeeseen. Muita ei kannata edes harkita, jos tilanteesi on tuo ja etsit tästä hintaluokasta."
Hyvän asiantuntijuuden merkki on se, että meidän vaihtoehtojamme rajataan. Huonon asiantuntijuuden merkki on se, että vaihtoehtojamme kasvatetaan.
Kaikkiin suuntiin haarautuva vapaus on vain hämmennystaktiikkaa köyhien kiusaksi.
Loppuhuomautus:
Olen kirjoittanut vapauden paradokseista vuoden 2010 jälkeen lukuisia esseitä, joista ehkä vain kolmennes on julkaistu netissä. Tarkoituksena on kaiken aikaa ollut erillisen kirjan julkaiseminen, mutta katsotaan nyt miten se edistyy ja millä aikataululla. Kirjoituaika on koko ajan niin vähissä kun lupaudun kaikenlaisiin työlaisiin projekteihin, kuten Art Goes kapakka, jossa esiinnyn huomenna Talvikki & Kemppi -nimisen orkesterin kanssa.
Ilokseni kuitenkin huomasin, että pelkästään tänä vuonna on syntynyt puolentusinaa kirjoitusta vapaudesta. Ehkä tässäkin projektissa sitten on toivoa.
2011:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2011/09/vapauden-paradoksit-osa-1.html
2015:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2015/02/onko-ukkospilvella-vapaata-tahtoa.html
Vapauden metafyysinen yhteys syyllisyyteen:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2015/02/tuomitsemisen-huomaamattomuudesta.html
Batmanin vapaus - muistaakseni tää on aika hyvä:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2015/04/batmanin-vapaus.html
Sunnuntaiaukiolot:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2015/06/pikkujattilainen-suosittaa-sunnuntaiden.html
Vapaaehtoiset vapaudenriistot:
http://pikkujattilainen.blogspot.fi/2015/06/tarkoituksenmukainen-vapaudenriisto-eli.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti