Ongelman ydin on tietenkin siinä että hahmotamme rakenteita. Ylläpidämme sääntöjä uskomalla niiden olemassaoloon.
Runous on mytologia. Joka kerta kun merimies kieltää runouden, kaatuu yksi lyyrikko katuojaan ja liiskaa alleen keijukaisen.
Muistan kuinka junissa vielä muinoin oli säväyttävä vessa. Jalallaan kun painoi metallista läppää niin näki kuinka pöntön pohjalla ratapölkyt vilistivät. Sellaisen ikkunan kun saisi kotiinsakin. Heti aamutoimilla paljastuisivat elämän ohikiitävät realiteetit.
Vielä lapsuudessani junan vessaa ei kukaan olisi kutsunut taiteeksi. Se oli vain heiluva, tärisevä ja vaivaannuttava koettelemus - ja pönttö valitettavasti toimi niin kätevästi, ettei sille tarvinnut kehittää korvaajaa.
2100-luvun huvipuistoissa tulee olemaan 1900-luvun junan vessaa vastaava laite, ja ihmiset maksavat siitä, että pääsevät järisyttävässä vauhdissa kurkistelemaan pienestä reiästä ja linkoamaan pökäleensä jonkun vähäpätöisen kirkonkylän pientareille.
OMAT VAHVUUDET
Uuden etsintä on piiloutumista siinä missä vanhaan takertuminenkin. Persoona on pyrkimys kompensoida heikkouksia. Tasapaksun, tasavahvuisen tekstin täytyy olla hiton loistava, koska sillä on niin valtavasti kilpailijoita historiassa. Kätevämpää on eklektisesti valikoida piirteitä, jotka korostavat kirjoittajan vahvuuksia - kustomoida tekstityyppi, joka soveltuu omaan anatomiaan.
Kokeellinen runous järjestää eräänlaiset paraolympialaiset niille, joita ei kiinnosta mitellä voimiaan Dostojevskin tai Shakespearen kanssa. Ja tietenkin suurin osa historian suurista kirjailijoista tunnetaan siitä, että he omana aikanaan välttelivät virallisia kisoja ja kehittelivät omia lajeja saadakseen tehdä juuri sitä mikä heille oli luontevinta.
Proosakirjallisuudessa on jo pitkään hyväksytty tietyt genret: romanssit, dekkarit, scifi, fantasia, aikalaisromaanit, historialliset romaanit jne. Kullakin on omat harrastajakuntansa ja omat konventionsa.
Runoudessa tällaisia jaotteluja on vieroksuttu. Ehkä syynä on aktiivisen harrastajakunnan vähäisyys. Ei ole varaa pirstoa lajia enää sen pienempiin osiin. Todennäköisesti asiaan sitäkin enemmän vaikuttavat koulukuntarajojen häilyvyys sekä runoilijoiden omat mieltymykset. Yleensä runoilijat eivät tykkää minkäänlaisista määrittelyistä tai leimoista.
Selkeistä tapauksista melkein ainoana tulee mieleen Arto Lappi. Hän tuskin loukkaantuisi jos hänen sanottaisiin kirjoittavan enimmäkseen "mitallista runoutta".
Itse esimerkiksi en ajattele olevani "lavarunoilija", vaikka jonkin verran olenkin kirjoittanut harkitun "lavallista runoutta". Melkein kaikki runoilijat jossain vaiheessa kokeilevat melkein kaikkia runouden tyylejä. Itsekin olen joskus harjoituksen vuoksi kokeillut sonetteja ja kalevalanmittaa - mutta ne ovat jääneet enemmänkin yhden illan jutuiksi.
Runouden lukijaystävällisyys saattaisi parantua, jos runouden tyyleistä saisi helpommin tolkkua - mutta toisaalta lukijaystävällisyys on vähän kuin uudempi junan vessa: liian turvallisessa, aukottomassa maailmassa jää kokematta ratapölkkyjen lumoava juoksu.
Kokeellisuudelle tulee yleensä siinä vaiheessa tilausta, kun toimintaympäristöt esimerkiksi teknisen kehityksen myötä muuttuvat. Tietokoneet, netti, editointiohjelmat, videokamerat jne. ovat yhdessä saaneet aikaan aivan uudenlaisten tekstin- ja kuvankäsittelyyn liittyvien mahdollisuuksien avautumisen.
VastaaPoistaYmpäristöjen muuttuessa kestää kuitenkin aikansa ennen kuin uusia mahdollisuuksia opitaan todella hyödyntämään. Vaarana on tällöin, että tekniikka nousee pääosaan sisällön kustannuksella. Lukijana turhaudun helposti, jos huomaan, että kirjoittajalla ei ole minulle mitään sanottavaa tai että hänen ilmaisukykynsä on puutteellinen.
Olen toki ilokseni löytänyt kokeelliseksi laskettavan kirjallisuden alueelta monia taitavia kirjoittajia, joilla on myös paljon sanottavaa.
Mikään kirjoittamisen laji ei sinällään ole minusta muita huonompi tai parempi ja juuri siksi kirjoittajien ei kannata kaivautua poteroihin tai klikkiytyä.
Kannattaakin muistaa, että mitä suvaitsevaisempia ja heterogeenisempiä kirjoittajayhteisöjä meillä on sitä luovempaa ja innovatiivisempaa ilmapiiriä ne myös voivat osaltaan olla luomassa.
P.S. Hyvä, että olet nostanut esille asioita, joista voi aina käydä hedelmällistä vuoropuhelua. Pidin etenkin kirjoitussarjasi viimeisestä kappaleesta, joka avaa uuden näkökulman kaikkeen edellä kirjoittamaasi.
VastaaPoistaHyvää joulua!