Ilta-Sanomat.fi: " Demokratia ei toimi, koska ihmiset ovat liian tyhmiä""Demokratiassa on yksi virhe: äänestäjien älyllinen suorituskyky ei riitä parhaan ehdokkaan valintaan.
Demokratia nojaa oletukseen, että enemmistö kansalaisista tunnistaa parhaan poliittisen ehdokkaan tai teorian. Monen nykytutkimuksen mukaan demokraattiset vaalit kuitenkin tuottavat vain keskinkertaista johtajuutta ja politiikkaa.
- Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole tarpeeksi sivistystä, jotta he voisivat tunnistaa hyvän näkemyksen."
Jutussa todetaan, että "demokratia nojaa oletukseen, että enemmistö kansalaisista...", mutta itse asiassa demokratian teoreetikot tai demokraattiset johtavat eivät koskaan historiassa ole tainneet liiemmin uskoa kansan tietotaitoon tai älylliseen kapasiteettiin.
Demokratiassa on kyse ennemminkin siitä, että tärkeimmät hallinnolliset virat vaihtavat omistajaa ja ovat tavalla tai toisella avoimesti haettavissa. Vaikka kansa valitsisi edustajiston, päättävät puolueet keskuudestaan, ketkä henkilöt saavat ministerinsalkun tai puheenjohtajuuden lautakunnissa.
Lisäksi kansanedustajien apuna on koulutettuja avustajia sekä mittava virkamieskoneisto, joka ei muodostu omista lähisukulaisista.
Johtajien laatu ei ratkaise paljoakaan, jos heidän huomiokykynsä ei kohdistu oikeisiin asioihin. Demokratia nojaa mielestäni enemmänkin itse vaaliprosessiin kuin älykkäisiin johtajiin. Vaalit pakottavat päättäjät suhtautumaan vakavasti kansalle tärkeisiin kysymyksiin.
Jos diktaattorin ei tarvitse osallistua vaaleihin tai suhtautua niihin vakavasti, hän voi vain eksyä omiin suuruudenkuvitelmiinsa. Sama ongelma on yksipuoluejärjestelmässä.
Jopa Yhdysvaltojen kaksipuoluejärjestelmä toimii siltä osin, että presidenttiehdokkaat joutuvat koville. Putinin ja Obaman älynlahjoista tai persoonasta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin Obama on joutunut monet kerrat vastaamaan todella koviin kysymyksiin republikaanipuolueen puolelta - ja sama koskee republikaanipresidenttiä, sitten kun valta taas vaihtuu.
Vaalitaistelu ja jatkuvasti voihtuvat voimasuhteet kuluttavat paljon puolueiden ajallisia resursseja, mutta kova kilpailu pakottaa päättäjät nöyryyteen ja pitää yllä keskusteluyhteyttä kansaan. Enemmän olen huolissani siitä, että mediavalta myös Yhdysvalloissa on yhä enemmän kasautumassa tiettyille politiikkaan kytkeytyneille multimiljonääripiireille. Venäjän nykytilasta syyttäisin enemmän mediavallan keskittämistä kuin Putinin henkilökohtaisia ominaisuuksia.
Toisin sanoen yhteiskunnalliset rakenteet ratkaisevat enemmän kuin yksilön poikkeukselliset taidot.
Demokratian teoreetikot eivät ole koskaan olettaneet, että kansa olisi kyllin valistunutta päättämään asioista, vaikka se saisikin osallistua johtajien valintaan. Sen sijaan monet filosofit ja talousteoreetikot ovat liian sinisilmäisesti luottaneet lehdistön kykyyn puolustaa sivistystä ja toimia vallan vahtikoirana.
Paljon enemmän olen huolissani journalismin laadun heikkenemisestä tai sosiaalisen median propagandasta ja ylitsevyöryvän typeryyden vaikutuksista.
Mediatalot ympäri maailmaa ovat siirtyneet suurten talouskonsernien omistukseen, joilla on intressinä vain tehdä rahaa. Samaan aikaan taitavienkin toimittajien on täytynyt sopeutua uuteen klikkaus-kulttuuriin, jossa hyvin perusteltu ja maltillinen uutisointi ei pärjää shokeeraavien kuvien ja kärjistettyjen otsikoiden rinnalla.
Älykkyys ja objektiivisuus eivät ole niinkään demokratian kuin tiedotusvälineiden huolenaiheita. Siitä ei hyvä seuraa, jos tiedotusvälineet luovuttavan kaiken päätäntävallan sivistymättömille massoille, joilla ei ole taitoa erottaa totuutta valheesta, mutta valta klikata ja tykkäillä, liialti vaivaamatta otsalohkoaan.
Jos vaalijärjestelmä perustuu demokratiaan se on vain hyvä asia. Jos talousjärjestelmä perustuu pelkkään liberalismiin ja kulutukseen, se on jo huolestuttavaa - mutta pahinta on se, jos vaikutusvaltaisimmat mediat alistuvat paskajournalismille. Silloin vallan kolmijaossa ei ole ketään, joka puolustaisi korkeampaa sivistystä (riippumattomat oikeusistuimet taisivat olla mukana Montesquen alkuperäisessä vallan kolmijaossa, mutta sittemmin kolmijaolla on viitattu moneen kuvioon, jossa kolme toimijaa voivat puuttua toistensa väärinkäytöksiin, kuten lehdistö voi näpäyttää poliitikkoja, poliitikot talouselämää tai talouselämä toimittajia jne.)
Myös tiede on politiikasta, liike-elämästä ja mediasta erottautuva sektori, joka nykyään yhä enemmän joutuu toimimaan liike-elämän ja viihteellistyneen median lakeijana. Tieteen saavutuksilta odotetaan apua talouskasvulle tai sellaista uutisoitavaa dramaattisuutta, joka keräisi klikkauksia. Tutkijat voivat löydöksillään palvella tai vahingoittaa puolueita ja yrityksiä, mutta tieteellä ei ole mitään suoranaista uhkavaltaa, jolla se voisi vaatia itselleen palstatilaa tai resursseja.
Tieteen on luotettava siihen, että poliitikot ovat kyllin valveutuneita ulkoistamaan objektiivisuuden ja osan mielipiteistään tieteelliselle tutkimukselle, koska he luottavat asiantuntijoihin.
Toimivassa demokratiassa ei pyritä objektiivisuuteen, vaan puolueet tiedostavat sen, että ne kukin edustavat tiettyä eturyhmää ja näkökulmaa. Vaikka ne pitäisivät omaa näkökulmaansa muita tärkeämpänä, hyvät poliitikot tietävät, että muiden puolueiden näkökulma on omaa näkökulmaa täydentävä, eikä sen vastakohta. Epädemokratialla on taipumusta kansan tarpeista etäytyessään myös ajautua objektiivisuuden harhaan. Pahinta tuhoa saa aikaan todellisuudesta vieraantunut johtaja, joka kuvittelee edustavansa objektiivista totuutta.
Vaaleissa on sekin hyvä puoli, että poliitikot joutuvat niiden alla useita kertoja pyytämään apua yhteiskuntatieteilijöiltä: mielipidemittaukset pakottavat poliitikot tulkitsemaan tilastoja. Siitä on huomattavaa etua koko kansakunnalle, että maassa asuu vähintään 200 henkilöä, jotka (tai heidän avustajansa) ymmärtävät yksinkertaisia prosenttilaskuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti