Vaalit lähestyvät ja perustulo olisi mitä parhain vaaliteema, kun kaikilla puolueilla näyttää olevan halua vähentää byrokratiaa sekä edistää yrittäjyyttä.
Ihmisten ei tarvitsisi työpaikkojen välissä tai yllättävissä elämäntilanteissa käydä läpi uuvuttavaa lomakeprosessia, jos perustulo olisi lähtökohtainen oikeus kaikille, jotka tienaavat esimerkiksi vähemmän kuin 2.500 euroa kuukaudessa. Jos perustulon (500-700 euroa) päälle saisi lisäksi ansaita esimerkiksi 500 euroa, ilman että perustuloon tulee minkäänlaisia vähennyksiä, se kannustaisi pysymään ainakin osittain työelämässä.
Pelkän perustulon varassa eläminen olisi yhtä lailla niukkaa kuten nykyisen toimeentulotuen saaminen, mutta vähemmän nöyryyttävää. Toimentulotuen päälle ei myöskään saa ansaita penniäkään, tai se vähennetään heti perusturvasta. Siksi perustulomalli ei loisi negatiivista kannustinta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustulo
Malleja perustulon pohjaksi on kaavailti useita, mistä syystä sen kannattajien rintama on hyvin hajanainen. Silti perustulo saa kannatusta lukuisilta tutkijoilta sekä lähes kaikista kansalaisryhmistä, kunhan he vain saisivat osallistua sen määrittelyyn. Itse uskon, että huonompikin perustulo olisi parempi lähtökohta kuin nykymalli.
Perustulo helpottaisi opiskelijoiden, eläkeläisten, kotiäitien, työttömien, työllistettyjen sekä sairaslomalaisten elämää - ja samalla kaikissa näissä ryhmissä valitiokontrollin ja byrokratian määrä vähenisi. Perustulojärjestelmän kautta Kelan, Työttömyyskassojen ja Sosiaalitoimistojen työtä voisi keskittää ja köyhimpien kansanryhmien ostovoima kasvaisi, mikä piristäisi taloutta. Perustulon avulla voisi jopa tervehdyttää parisuhteita, jos kotiäidit ja koti-isät saisivat tuloa riippumatta puolisonsa palkasta, eikä omasta rahasta syntyisi riitaa tai piiloteltua alemmuudentuntoa.
Aktiivisilla kansalaisilla olisi vähemmän riskejä ryhtyä yrittäjäksi tai vaihtaa työpaikkaa, mikä parantaisi talouden sopeutumiskykyä ja kohentaisi työntekijöiden motivaatiota, kun useammat ihmiset löytäisivät itselleen sopivimman ammatin.
Starttirahan avulla perustetun yrityksen vaatimukset ovat nykymuodossaan ankarat. Jos yritys tekee tappiota (kuten alkuaikoina usein tapahtuu), voi yrittäjä pahimmillaan joutua tekemään ilmaista työtä sillä seurauksella, että menettää samaan aikaan oikeuden siihen perusturvaan, jonka hän saisi, jos vain istuisi sohvalla, eikä yrittäisi.
Nykysysteemissä ihmistä voidaan rankaista useiden kuukausien karenssilla siitä hyvästä, että hän on mennyt perustamaan toiminimen, mihin häntä on ensin kannustettu.
Perustulo olisi erityisen tervetullut uudistus myös kirjailijoille ja taiteilijoille, joiden tulot ovat äärimmäisen epäsäännölliset. Kuvataiteilija voi esimerkiksi saada ensin joidenkin tuhansien eurojen apurahan, valmistella näyttelyn, myydä tauluja, joista tulee lisää rahaa - ja sitten kituuttaa puoli vuotta tai vuodenkin ilman mitään tuloja, koska hänen on käytettävä rahansa materiaaleihin ja työhuoneen vuokraan, ja maalattava lisää tauluja, minä aikana kaikki aiemmat rahat hupenevat ilman mitään varsinaista hurluttelua tai hermolomaa.
Hiljaisen työvaiheen aikana taiteilija menettää oikeutensa yhteiskunnan tukeen, jos kieltäytyy työstä, sillä perusteella, että tekee kaiken aikaa työtä, johon hänellä on taitoa ja koulutusta.
Edesmenneiden mestareiden uran huipentavat teokset kyllä jälkikäteen kelpaavat yhteiskunnalle, mutta heidän työpanoksensa ei kelvannut, eikä kelpaa vieläkään. Useimmille muille ihmisille maksetaan työstä, samaan aikaan kun he sitä tekevät, mutta taiteilijalle maksetaan vasta jälkimaineen perusteella, sikäli kuin he sellaista saavuttavat.
Jos kaikki muu työelämä perustuu sopimuksiin ja lupauksiin - jotka saattavat olla katteettomia - miksi taiteilijan täytyy todistella, että KYLLÄ hän tekee työtä eikä lorvaile, ja AI JAA, työn tekeminen tarkoittaa, että hän menettää kaikki perusoikeutensa, koska ei ole taattua, että juuri hän edistää kansakunnan henkistä pääomaa ja kansainvälistä näkyvyyttä.
Miksi menestys ei olisi taattua? Taiteilijoiden ammattikuntaa ehkä tulisi katsoa kokonaisuutena, jolloin on varmaa, että yrityskonserni Me Kaikki Luovan Työn Tekijät Oy putkauttaa maailmalle ennen pitkää uuden Tove Janssonin, Alvar Aallon tai Lordin. Lisäksi taiteet kaiken aikaa provosoivat ja virkistävät muiden alojen työntekijöitä, tarjoten heille ideoita ja edistäen heidän luovuuttaan. Taiteen pitäisi vain saada huomattavasti lisää näkyvyyttä kaikissa medioissa ja katukuvassa, jotta ei vaikuttaisi siltä kuin tukisummat ryypättäisiin, ja kaikki taiteilijoiden tekemä työ vain hautautuisi gallerioiden takavarastoihin ja kellareiden kanahäkkeihin.
Rahasumma, jolla yhteiskunta tukee muutamia satoja ammattitaiteilijoita on pieni verrattuna puoluetukiin, urheiluun tai viihteeseen, minkä lisäksi aktiiviset taiteentekijät huomioiva perustulo luultavasti toisi pikemminkin säästöjä - jos ei muuten, niin ainakin mielenterveystyön vähentyneinä kuluina.
Taiteilijalla ei luomisen hurmoksessa ole vaihtoehtoja: hän työskentelee vaikka näkisi nälkää. Hän ei kuitenkaan synnytä mestariteoksia, siksi että näkee nälkää. Hän pystyisi vielä parempaan, jos olisi hyvissä ruumiin voimissa, ja säästyisi ylimääräisten liitteiden toimittamiselta sosiaalitoimistoon.
Sanottakoon vielä, että henkilökohtaisesti pidän enemmän termistä kansalaispalkka.
Perustulo viittaa toki yhteisiin perusoikeuksiin, mutta kansalaispalkka muistuttaa vanhoista antiikin "kansalaisuuden" velvoitteista.
Kukaan ei ole kansalainen itsestäänselvästi ja ilman ponnistuksia. Kansalaisuus edellyttää perehtymistä oman maansa oikeuskäytäntöihin ja osallisuutta politiikkaan, jos ei muuten, niin äänestämällä vaaleissa.
Kansalaispalkka synnyttäisi mielikuvan siitä, että henkilö on saanut valtiolta palkkaa, ollakseen kunnon kansalainen. Kansalaispalkan saaminen ei kuulosta samalla tavalla nöyryyttävältä kuin eläminen pelkän perustulon varassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti