Uutissivustojen luetuimpien juttujen listalle nousevat otsikot, kuten:
"Varo, näin helposti tukehdut uutuuslihapullaan"Myös absurdilla tavalla vääristyneille mielikuville altistuminen on yhä suurempi vaara, minkä osoittavat esimerkiksi Ukrainan sodan herättämät hysteeriset reaktiot.
"Karkkilassa päätön ruumis - kuuluuko Rovaniemeltä eilen löytynyt pää samalle henkilölle?"
"Pitäisikö näin isot tissit jo kieltää lailla?!"
Venäjän uhka koetaan samanveroisena kuin aikoinaan Neuvostoliiton uhka. Kauhu lievenisi muutamilla täysin kiistämättömillä faktoilla, jos niistä muistutettaisiin jokaisen Ukraina-uutisen ohessa.
Nato-kolumneissa ja suosituimissa kommenteissa jättiläismäisen Venäjän tankkien ajatellaan vyöryvän Eurooppaan, mutta unohtuu, että Ukrainakin on entisen Neuvostoliiton osa ja sen ihmismassa täytyy ensin vähentää laskuista, kun mittaamme Putinin sotilaallista mahtia.
Väestön osalta faktat ovat ihan jotain muuta kuin mitä Talvisotaan viittaavissa raflaavissa mielikuvissa annetaan ymmärtää. Venäjän maantieteellinen suuruus ei ole vahvuus vaan päin vastoin sotilaattinen heikkous. Venäjän pinta-alan suuruudesta joutuu, ettei se milloinkaan kykenisi kokoamaan yhteen paikkaan kovin massiivista armeijaa, koska toisesta kohtaa sen raja jäisi täysin turvattomaksi.
Venäjän läntisissä osissa, eli Ural-vuoriston tällä puolen, asuu noin 100 miljoonaa ihmistä.
Ukrainassa asuu 45 miljoonaa ihmistä, Puolassa 38 miljoonaa eikä myöskään Valko-Venäjää, Moldovaa, Unkaria tai Slovakiaa pidä unohtaa. Jos Putin päättäisi marssia esimerkiksi Berliiniin, eikä yksikään länsivalta sitä ennen estäisi häntä, Putinin täytyisi ensin alistaa voimasuhteissa itsensä kanssa tasavertaisen massiiviset Itä-Euroopan kansakunnat, ennen kuin hän pääsisi edes Saksan rajalle.
Me olemme hullaantuneet mielikuviin ja mielipiteisiin, mutta asian korjaamiseksi ei oikeastaan tarvittaisi mitään muuta kuin uutistoimisto, joka muistuttaa kansalaisia vanhoista ja hyvin tunnetuista faktoista. Siinä olisi perusta, jolla muu keskustelu lepäisi.
Mutta millä tavoin faktajournalismin asemaa sitten kyettäisiin vahvistamaan?
Kyse ei ole faktojen erottelemisen vaikeudesta, vaan valtasuhteista ja pelisäännöistä. Marginaalinen osa kansasta elää Wikipediassa tai tekee itse tiedettä. Enemmistö saa kaiken tietonsa keltaiselta lehdistöltä, ja ohittaa uutisjutut ja otsikot, joissa keskitytään kouluaineisiin, kuten historiaan.
Vielä 1990-luvulla journalismi perustui etupäässä uutuudenviehätykseen sekä sosiaalisiin kohuihin, kuten julkkishäihin tai avioeroihin.
Nykyään journalismi perustuu näiden kahden inhimillisen tekijän lisäksi kahteen muuhun yhtä triviaaliin vaikuttajaan: ensinnäkin taiten suunniteltuihin raflaaviin otsikoihin, jotka keräävät klikkauksia, sekä toiseksi silkkaan enemmistön tyhmyyteen, kun reaaliaikaisille listoille nousee kaikkein hölmimpiä otsikoita - joita fiksutkin ihmiset sitten tuntikausia ahmivat kavereidensa Facebook-sivuilta ja kaikkialla esiin pomppaavista Twiiteistä, joiden elinikää mitataan tunneissa.
Uutisten leviämiseen vaikuttaa nykyään toimittajien kyky manipuloida odotuksia (ei mitään väliä sillä, sisältääkö uutinen mitään uutisarvoista, kunhan mahdollisimman moni klikkaa sitä otsikon takia) sekä yleisön silkka lukumäärä - ihmisten mielenkiinto edistää sen kohoamista listoille, mikä puolestaan saa yhä useammat klikkaamaan sitä.
Syntyy eräänlainen hyvän journalismin kuolemansykli. Markkinavoimat tekevät tiedon etsijästä kuluttajan, minkä seuraiksena olemme keskivertokansalaisten mieltymysten armoilla.
Olen viime aikoina lueskellut vanhoja aikakausilehtiä, kuten 1960-luvun Suomen Kuvalehtiä ja Parnassoa. Ihmettelen niiden kirjoitusten tasoa. Todellakin näyttäisi siltä, että ihmiskunta on viimeisen kahden sukupolven aikana tyhmentynyt ja uskon, että suurin syypää on keskittymiskyvyttömyyttä aiheuttava ja toimituskuntia väärin perustein palkitseva sähköinen media.
Puhtaan hyödyllisyyden voimalla tiedonmurusten on nykypäivänä yhä vaikeampi levitä ihmisten tietoisuuteen. Olemme siistyneet perinteisestä skandinaavisen kansanvalistukseen tähtäävästä suunnitelmatiedotuksesta vapaaseen journalismiin, jossa kuluttaja sanelee tiedon sisällön.
Olen kauhuissani siitä, kuinka Ylen johto laiminlyö kaiken velvollisuutensa taistella ajan henkeä vastaan, ja kehittää toimintaansa klikkauksiin perustuman strategian mukaiseksi.
Jos vain olisi jokin kuulutuskoneisto, jolla kaikkien suomalaisten korviin saataisiin esimerkiksi tieto siitä, että tuhannet muutkin käyttävät lottoriviä 1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7. Voisiko kaikki kansalaiset tavoittaa jonkinlaisella summerilla tai hätävaroitusjärjestelmällä, jossa uskottava vanhempi mies ääni selittäisi lyhyesti, ettei samaa riviä kannata, koska silloin päävoitto jakautuu voittajien kesken ja kullekin jää vain pari sataa euroon.
Voisko jokin jumalainen mekkala kantautua kaikkien kansalaisten korviin ja kertoa, että lasinpesunestettä ei kannata juoda, koska se tappaa. Absoluuttista tietämättömyyttä vastaan tulisi olla tietotoimisto, joka kertoisi ihmisille yllätyksettömiä tosiasioita, ennen kuin varsinainen keskustelu alkaa.
Mitä sitten, jos Heinolassa liikkuu karhu - mitä me teemme kadulla liikkuville tyhmille ihmisille ja uutisotsikoille, jotka heitä saalistavat?
Miten tavoittaisin haastateltavaksi jonkun niistä ihmisistä, jotka joka viikko lottoavat rivillä 1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 ja sitten haastatella heitä. Sen dokumentin minä haluaisin katsoa. Kenties kyse on vain taiteellisesta performanssista?
Jos itse lottoat käyttäen tuota riviä - tai kaavakkeen suoraa pystyriviä - ja sen lisäksi osaat lukea ja kirjoittaa - voisitko ihan omin sanoin vastata miksi sen teet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti