Tässä muutamia havaintoja, joita minun tekisi mieli tutkia perusteellisemmin, mutta muilla ihmisille lienee siihen työhön paljon paremmat edellytykset.
1) Pitsan päälle tavataan laittaa valkosipulia ja oreganoa. Molemmat ovat luonnon omia antibiootteja.
Nykytiedon valossa tiedämme, että vehnä aiheuttaa hyvin monille ihmisille suolistossa tulehdukset. Kenties valkosipuli ja oregano ovat vaistonvaraisia keinoja lieventää pitsan aiheuttaman suolistotulehduksen oireita?
2) Sellerissä on feromoneja, etenkin maskuliinista androsteronia.
On monia raaka-aineita, joiden tuoksusta lapset eivät tykkää. Tietyt aikuiset tulevat silti niistä aivan hulluiksi. Tunnetuin esimerkki lienee valkoinen tryffeli, mutta myös niinkin arkisessa juureksessa kuin palsternakassa on samoja feromoneja.
Sellerissä on feromoneja, jotka lisäävät seksihaluja. |
Lasten kehitystä voi jopa häiritä se, jos heidät pakotetaan syömään sellaista ruokaa, joka ei heidän kehitysvaiheessaan ole optimaalista. Aikuisten ei pitäisi tuputtaa lapsille ruokaa, jotka heitä itseään viehättää kenties vain sukupuolikonnotaatioiden kautta. Monet ruoat maistuvat ja tuoksuvat aikuisena aivan erilaiselle kuin lapsena, ja mielitekojemme taustasyynä voi olla evoluution viisas sallimus.
Makujen ja hajujen subjektiivisuus eri elämänvaiheissa on tärkeä kokemus, jota ei saisi unohtaa.
3) Makkara muistuttaa tiedät mitä, mutta liha ei olekaan kesäisen miehisyyden maagisin ainesosa, vaan taika syntyy lisukkeesta
Miehet tykkäävät ahtaa naamansa makkaraa jääkiekko-otteluiden ja pesäpallomatsien erätauolla, mutta tutkimukset osoittavat, että äijämätön tärkein osa on sinappi:
http://www.predatornutrition.com/blog/2012/03/26/new-anabolic-mustard/
Sinappi on miltei verrattavissa anabolisiin steroideihin ja siitä onkin viime vuosina tullut bodareiden lisäravintoa. Sinappi kenties saa lihakset kasvamaan, mutta omankin kokemukseni mukaan se on niistä yksi harvoista raaka-aineista, jolle naiset usein nyrpistelevät.
Olin noin 10 vuotta syömättä punaista lihaa, mutta sitten kauppoihin tuli luomumakkaroita ja olen koettanut yhdistää vegetarismiin miehistelyä tukemalla mielestäni oikeaa suuntausta. Eniten kala-kasviskaudellani kaipasin juuri sinappia. Oli vaikea keksiä kasviksia joiden kanssa se sopisi yhteen.
Sinapissa vain on sitä jotain, enkä yhtään yllättynyt, kun tänään ensi kertaa luin sen sisältävän mieshormoneja. Muistan kuinka koulussa niitä kavereita ei pidetty miehekkäinä, jotka eivät laittaneet lihapiirakkaansa sinappia.
Pelkkä ketsuppi kyrsän päällä on perjantai-illtana nakkarin edustalla kohtuullisen neitimäinen ratkaisu.
4.) Tutkimuksessa on havaittu, että homomiehet reagoivat eri tavoin muiden miesten feromoneihin kuin heteromiehet.
More-evidence-sexuality-is-innate-gay-men-respond-to-male-sex-pheromones
Hajujen perusteella voisi kenties olla mahdollista tunnistaa ihmisen seksuaaliset taipumukset, mutta toinen johtopäätös on vielä mielenkiintoisempi:
Feromonien aiheuttama käyttäytyminen voi kenties selittää, miksi homous on niinkin yleinen ominaisuus ihmispopulaatioissa. Heteromiehet joutuvat ehkä helpommin keskenään toimintaa häiritsevään kilpailutilanteeseen, koska he ärsyyntyvät toistensa silkasta tuoksusta ja alkavat kukkoilla siitä kuka on ryhmän alfauros.
Jos ryhmässä kuitenkin on yksikin seksuaalisesti eri tavoin virittynyt yksilö, hän reagoivat eri tavoin ja osaa toimia sovittelevammin ryhmässä. Ylipäänsä ryhmätoiminnalle on tärkeää erilaisten näkökulmien ja reaktioiden rikkaus. Yksi erilainen reaktio antaa ryhmälle viettikäyttäytymistä hillitsevän viestin - ja homouden toiset streotypiset piirteet, kuten parempi itseilmaisu ja tunneälykkyys vahvistavat heidän asemaansa kriittisenä kontrollielementtinä.
Nykyään yksi heteromiesten käyttäytymistä barbarisoiva tekijä voi olla se, että homojen ei enää tarvitse sulautua heteromiesten ryhmiin, vaan he saavat muodostaa omia alakulttuureitaan. Tällöin heteromiesten laumautuminen on aiempaa typerämpää, kun joukossa ei ole piilohomon tuomaa avarakatseisuutta.
Saman kaltainen sukupuoli-ilmiö voisi kenties selittää myös sitä, miksi pelkästään naisista koostuvilla ryhmillä on tiettyjä vaikeuksia säilyttää sopuisuutensa - mutta yhdenkin miehen (tai homon) läsnäolo tasapainottaa tilannetta. Ehkä ryhmädynamiikkaa sietäisi enemmänkin tutkia feromonien lähettämien tiedostamattomien signaalien näkökulmasta? Tiedämme, että feromoneilla on myös se tehtävä, että he kiihtyessämme lähettävät lähistölle viestejä, joihin toiset ihmiset reagoivat.
Me kykenemme aivan konkreettisesti haistamaan samassa huoneessa pelon, vihan tai rakkauden, koska nenämme saa tietoa muiden tunnetiloista.
5.) Liittyvätkö feromonit siihen, että miehet ovat naisia useammin huippukokkeja?
Nyt liikun jo viellä pidemmälle spekulatioin heikoille jäille - mutta en ajattele, että arvailut itse asiassa olisivat yhtään sen pahempi asia kuin mielipiteet. Arvailuista sentään niiden esittäjä osaa itsekin ajatella, että väite vaatii lisätutkimusta - kun taas mielipiteen esittäjä saattaa olettaa, että kyse on varmennetusta totuudesta.
Tästä näkökulmasta katsottuna on ristiriitaista, että välttelemme arvailua, mutta pidämme suuressa arvossa mielipiteitä. Kyse ei siis ole salaliitoista, vaan itsekriittisestä spekulaatiosta, kun väitän, että miesten asema keittiössä voisi kenties liittyä seksiin ja hormonitoimintaan.
Naiset syövät nykyään varsin paljon soijaa, jonka tiedetään sisältävän naishormoneja (tai ainakin aineita, jotka toimivat kuten naishormoni estosteroni). Miehet ovat paljon vähemmän hanakkaita laittamaan suuhunsa sellaisia aineita, joita naiset heille tutputtavat. Miesten voisi kenties väittää pysyvän aikuisenakin nirsompina kuin naisten.
Edellä puhuin lasten kenties perustellusta nirsoudesta - kenties sama pätee myös miehiin. Syitä voi olla useita:
A) Miehet säilyttävät paljon kauemmin sukukypsyytensä. Koska miehet voivat saada lapsia vielä yli 60-vuotiainakin, heille on paljon tärkeämpää se, että he luottavat sisäiseen vaistoonsa ruoan suhteen ja välttelevät aineita, joissa saattaisi olla naishormoneja. Suurempi nirsous tuottaa tarkempaa ammattitaitoa.
B) Naisilla hormonaalinen tasapaino vaihtelee enemmän kuukausirytmin mukaan. Tiettynä aikana kuukaudesta he ovat nälkäisempiä sekä ruoan että seksin suhteen. Miehillä mieltymysten tasaisuus tekee helpommaksi saman gastronomisen tyylin noudattamisen ympäri kuukauden, joka luo asiakassuhteeseen luottamusta.
C) Naisten seksuaaliseen halukkuuteen näyttäisi joidenkin tutkimusten mukaan vaikuttavan mieshormoni testosteronin lisääntyminen veressä. Kummallakin on siis eroottisesti latautuneessa tilanteessa miehisempi kemiallinen lataus. Miehet osaavat varmemmin vastata omilla ruoka-ainevalinnoillaan viettelemiseen viritetyn hetken vaatimukseen, mikä ratkaisee hyvin paljon wow-efektin aikaansaamisessa. Huippuravintolan asiakastyytyväisyydessä on aina mukana ripaus seksuaalista viettelyä, mikä on enemmän miesten heiniä.
D) Edellä mainittu homomiesten viehtymys mieshormoneihin on myös yksi mahdollinen vaikuttaja, sillä homot ovat pitkään esittäneet merkittävää roolia muotimaailmassa - eikä ravintolamaailma ole kovin kaukana muusta urbaanin eliitin ymmärtämästä taiteesta.
Heteromiesten on vaikeampi luottaa siihen, että naiset osaisivat päättää mitä he laittavat suuhunsa. Homomiehet ovat myös mieltyneempi mieskokkeihin - eivätkä naisetkaan pistä pahitteeksi sitä, että heidät vietellään ruoalla. Niinpä ei ole mikään yllätys, jos miehet saavat etua sukupuolestaan tavoitellessaan Michelin-tähtiä.
Chefsworld.net - Female Michelin chefs making less than 1% michelin-starred chefs
Naisten osuus Michelin-kokeista on 1 prosentti. Kenties lasikattoa eivät tässä tapauksessa synnytä pelkästään epäreilut normit, vaan työssä ovat myös feromonit?
Se nettisivu jota kaipaat on nimeltään REDDIT. : )
VastaaPoistaMahtaako suomeksi olla olemassa mitään vastaavaa?
VastaaPoistahttp://www.reddit.com/r/Suomi
VastaaPoista