Pika-arvostelu

Knut Hamsun: Nälkä (1890)

"No istutaan sitten!", sanoi hän. "Ei, ei sinne oven luo, te olette liian kaino, tänne peremmäs, te siinä ja minä tässä, kas niin!... Uh, miten ikävystyttävää onkaan seurustella kainojen ihmisten kanssa! Itse täytyy sanoa ja tehdä kaikki, mihinkään ei saa apua."

Minua kiukutti, melkein loukkasi se, että hän piti minua niin kovin siivona; minä pöyhistäydyin, röyhistin rintaani ja tartuin hänen käteensä. Mutta hän veti sen aivan nokkelasti takaisin ja siirtyi hiukan kauemmas minusta. Tämä taas lannisti minua, häpesin ja katsoin ikkunaan. Olin sittenkin niin kovin kurja olento siinä...

"siinä te näette!" sanoi hän, "nyt sen kyllä näette: teidät voi säikäyttää vain pienellä otsarypyllä, nolostuttaa ainoastaan siirtymällä vain hiukan kauemmaksi teistä..." Hän nauraa helisti, veitikkamaisesti, silmät ummessa, kuin ei hänkään olisi sietänyt katsomista.

Hyvä kirja.