Pitäisi olla, osa 3

Edellinen osa meni vähän plörinäksi, mutta yritän nyt  ilmaista itseäni vähän skarpimmin. Eli, mitäs kaikkea vielä pitäisikään olla? Mitä meiltä puuttuu?


Hypoteesirekisteri

Tiede etenee arvausten, testauksen ja likimäisen varmistuksen kautta uusiin, parempii arvauksiin. Näitä arvauksia kutsutaan nimellä teoria, jos kyse on uskottavasta ja laajaa kannatusta saavasta arvauksesta.

Jos taas on kyse hieman rohkeammasta tai vallan uudesta teoriasta, siitä käytetään nimitystä hypoteesi.

Hypoteeseista suurin osa esitetään tieteen ulkopuolella. Toisin sanoen niiden testaaminen jää yleensä aika olemattomaksi. Tämä on mielestäni vakava ongelma... siis tarkoitan, että tieteen kannalta on ongelmallista, kuinka niin monet epätieteelliset ihmiset keksivät paljon tiedemiehiä parempia hypoteeseja.

Lisäksi nämä kansalaisten itse keksimät uskomukset voivat saavuttaa suurta kuuluisuutta ja kannatusta kansan keskuudessa.

Yleensä hypoteesi syntyy jossain peräkylässä, paikallisen baarin perimmäisessä looshissa. Sieltä se sitten hitaasti ja vaivalloisesti etenee kaveripiiriin, lehtien mielipidepalstoille, kolumneihin - ja lopulta siitä ovat kuulleet kaikki muut paitsi niin sanotut asiantuntijat. Jotta epätieteelliset hypoteesit voisivat tulla laajemmin myös tiedemiesten tietoisuuteen, tarvittaisiin systemaattinen hypoteesirekisteri.

Hypoteesirekisteri voisi olla esimerkiksi Wikipedian kaltainen nettisivusto. Ainoa ero olisi se, että hypoteesi voisi perustua mututuntumaan. Se pitäisi tietenkin perustella joten kuten järkevästi, mutta varmoja faktoja ei tarvittaisi.

Näistä hypoteeseista sitten klikkausten perusteella nousisivat etusivulle hurjimmat ja yllättävimmät. Kaikki saisivat vapaasti kommentoida uusia hypoteeseja ja esittää niihin parannuksia.

Jos jokin hypoteesi saisi kyllin laajaa kannatusta, sen todenpitävyys tutkittaisiin. Jos joku tutkija olisi jo aiemmin osoittanut hypoteesin vääräksi, se kerrottaisiin sivuilla selkeästi. Näin myöskään tutkijat itse eivät useaan otteeseen vuosikymmenten varrella testailisi samoja jo vääräksi todettuja hypoteeseja - onhan nimittäin tieteen ja tietosanakirjojen varsinainen tarkoitus listata tietoa - eikä vääriä oletuksia.

Väärät oletukset katoavat tutkasta nopeasti ja sitten ne taas ilmestyvät, leviävät ja vievät resursseja, kun niitä testataan ja todennetään vääräksi - unohdetaan - ja sitten taas uudelleen keksitään.

Tällä hetkellä avoimille kysymyksille tai väärille oletuksille ei ole omaa sivustoa, mikä on virhe.

Hypoteesirekisterin lisähyöty olisi siinä, että  tutkijat voisivat aina tarvittaessa tarkistaa oman alansa urbaanit legendat ja kansan omat olettamukset. Näin olisi helpompi kirjoittaa populaaritieteellisiä julkaisuja, joissa lukijan lähtötaso on sopiva - ja jossa puututaan virheellisiin, vanhentuneisiin tai tuulesta temmattuihin uskomuksiin.

Jos minä saisin päättää, mitä Pekka Himasen tulevaisuusvaliokunnan 700.000 eurolla pitäisi tehdä - niin paljon ennemmin minä perustaisin hypoteesirekisterin. Voi olla, että Himasen tutkimukset joka tapauksessa lopulta päätyisivät sinne samaan osoitteeseen.


Lopuksi: Ensimmäinen hypoteesi lisättäväksi rekisteriin

NIELURISOJEN MYSTEERI

Viime viikon uutisissa paljastettiin, että umpilisäkkeellä on sittenkin tärkeä rooli ihmiskehossa. Se ole turha jäänne, kuten aiemmin on oletettu, vaan suojelee hyödyllisiä suolistobakteereja.

Samalla tavoin olen jo pitkään pohdiskellut, etteivät myöskään nielurisat ole pelkkä riesa - flunssapöpöjen kivulias kasvatusalusta.

Oma hypoteesini on, että nielurisat ovat sosiaalisesti merkityksellinen elin. Ne toimittavat vasta-aineet suuhun, josta ne suukottelun seurauksena siirtyvät ihmiseltä toiselle. Kitarisat tarjoutuvat tulehtumaan juuri siinä paikassa ja juuri siksi, jotta sylkeen sekoittuisi luonnon oma rokote. Ne sijaitsevat lähellä sylkirauhasia, mutta kyllin syvällä, jotta eivät tulehtuessaan haittaa puhumista tai pureskelemista.

Vastaavasti kitarisat lisäävät vasta-aineita aivastukseen. Aivastuksen tehtävä ei siis ole levittää tauteja, vaan pikemminkin levittää lääkettä tautiin - kunhan yksi ihminen on ensin toiminut koekaniinina ja sairastanut taudin läpi. Jos hän ei selviä, muut ehkä selviävät, saatuaan apua taisteluun.

Tiedetään jo entuudestaan, että ihmiset, kuten muutkin laumaeläimet (koira, rotat, apinat jne.) suukottelevat toisiaan parantaakseen koko lauman vastustuskykyä.

Kitarisojen poistamisesta ei ole yksilölle suurtakaan haittaa. Modernin lääketieteen perspektiivi on hyvin yksilökeskeinen, mistä syystä yhtisön tarvetta palvelevan elimen funktio ei ehkä ole ensimmäinen ja automaattinen oletus.

Mietitään hetki: minkä takia ihmisen aivastus ampuu limaa ja taudinaiheuttajia useiden metrien päähän? Miksi evoluutio olisi kehittänyt sellaisen räkäkanuunan ja pöpöjen katapulttimekanismin? Vakavien tautien torjunnassa tärkeintä on se, että kaikki eivät kuole. Virusten itämisaika on aina kohtalaisen pitkä. Parempi, jos elimistö herää vaaraan jo etukäteen, eikä vasta silloin, kun virukset ovat monistaneet itsensä ja levinneet koko kehoon. Aivastuksen mukana kulkeutuva informaatio käynnistää vastatoimet.

Miksi muuten elimistö kuljettaisi nujertamansa virukset suuhun kuolemaan? Voisiko yhteisöllinen näkökulma ratkaista arvoituksen?

Alkulukuparien etsiminen

ALKULUKUJEN ARVOITUKSET, PIENI VÄLIPALA ENNEN FINAALIA.

Netistä löytää monia kaavoja, joilla voi etsiskellä alkulukuja.  En tiedä minkälaisten algoritmien avulla aiheeseen erikoistuneet tutkijat niitä metsästävät, mutta jos he käyttävät hyväkseen esitettyjä kaavoja, heiltä jää moni alkuluku löytämättä matkan varrella.

Helpoin tapa löytää suurikokoinen alkulukupari on kertoa yhteen tekijöitä, mutta hypätä alkulukuparin ylitse. Sitten saatuun lukuun lisätään yli hypätyt alkulukuparin jäsenet, ja ne myös vähennetään niistä.

n x 2 x 3 x 5 x 7 x 17 + 11 / +13 (- 11 / - 13)

Syy miksi tämä toimii on se, että saadut luvut eivät voi sisältää tulossa mukana olleita tekijöitä, mutta varmuudelle matriisin siinä kohdassa on potentiaalinen alkulukupari.

Esimerkiksi, (kun n =1):
3570 + 11 = alkuluku
3570 + 13 = alkuluku - pari!

3570 - 11 = alkuluku
3570 - 13 = alkuluku - pari!

(kun n =2)
7140 + 11 = alkuluku
7140 + 13 = 23 x 311

7140 - 11 = alkuluku
7140 - 13 = alkuluku - pari!

Tällä yksinkertaisella funktiolla löytyi heti peräti kolme suurikokoista alkulukuparia, ja osumatarkkuus alkulukuihin oli muutenkin melko hyvä.

Monesti kuuluisissa kaavoissa, joilla alkulukuja metsästetään, ei ole mitään ihmeellistä. Niissä on jokin tietty osa, joka toimii kohtalaisen hyvin, mutta ne eivät ole sen parempia kuin tällaiset kotikutoiset etsintämenetelmät.

Harmillista on se, että niin monet suu auki ihmettelevät, miten voi olla mahdollista X ja Y plus 1 ja WOW- alkuluku! alkuluvuista on tullut modernin matematiikan mystinen ja alkemiaa muistuttava osa-alue, jonka toimintaperiaatteita juuri kukaan ei osaa selittää.

Otetaan varmuuden vuoksi sama kaava, mutta vaihdetaan 17: tilalle 19.

(kun n =1):

3990 + 11 = alkuluku
3990 + 13 = alkuluku - pari!

3990 - 11 = 23 x 173
3990 - 13 = 41 x 97

(kun n =2)
7980 + 11 = 61 x 131
7980 + 13 = alkuluku

7980 - 11 = 13 x 613
7980 - 13 = 31 x 257

Tällä kertaa pareja löytyi vain yksi. Mikään funktio ei siis ole erehtymätön, vaikka se toimisikin loppuun asti.

Mielenkiintoista jälkimmäisessä tapauksessa on se, että 7980 - 11 sisältää tekijänä luvun 13. Kukaan ei väittänytkään, ettei alkulukuparin etsimistä voisi pilata juuri se toinen alkuluku, jota etsinnässä käytetään apuna. 7980 - 13 ei voi olla jaollinen luvulla 13, mutta sen pari voi hyvinkin olla.

HUOM. Funktioissa on se mielenkiintoinen piirre, että monet näennäisesti toimimattomat funktiot voivat alkaa myöhemmin toimia, mutta niitä ei ole havaittu, koska harvinainen poikkeama esiintyy jo melko alussa. Vastaavasti monet ihmeellisinä pidetyt kaavat eivät ole niin ihmeellisiä pitkällä tähtäimellä, ne vain sattumalta antavat hyviä tuloksia etsinnän alkuvaiheessa.


Vielä sananen alkulukuparien äärettömästä määrästä

Jos joku on lukenut tänne saakka, hän on toivon mukaan jo ymmärtänyt, miksi alkulukupareja on niin paljon ja miksi olisi vaikea uskoa, ettei niitä olisi loputtomasti.

Tämän kirjoitussarjan ensisijainen tarkoitus on lisätä ymmärrystä, ei niinkään todistella. Lukuteoria polkee paikoillaan, koska ymmärrys perusasioista on kadonnut ja fukntioihin luotetaan miltei taikauskon vallassa.

Vaikeudet alkavat selkiytyä, kun
a) huomio siirtyy alkuluvuista tekijöihin
b) tekijöillä ymmärretään olevan säännönmukaisia askelkuvioita
c) että tekijöiden muodostamat kuviot ovat symmetrisiä ja yhdistyvät suuremmiksi kuvioiksi, mikä viittaa fraktaaleihin
sekä
d) alkuluvut eivät ole rakennuspalikoita, vaan aukkokohtia aritmeettisesti ilmaistavissa rakenteissa.
ja
e) tekijät ovat hitaita, kömpelöitä ja ne toistavat virheensä, eli ne eivät koskaan ja missään olosuhteissa saa peitettyä kovinkaan laajaa lukusuoran janaa. Uudet alkuluvut ja pariutuvat sellaiset pomppavat esiin kuin sienet sateella.

Koska tekijät kiertävät matriisissa kuten planeetat radoillaan, tai kuten kellon viisarit - tosin viisareita on niin paljon, että koko näyttätaulu uhkaa paikoin jäädä niiden peittoon.

On kuitenkin väistämätöntä, että suuria harppauksia ottavat tekijät hyppäävät tietyin väliajoin matriisissa luonnollisesti ja ikuisesti esiintyvien parillisten aukkokohtien ylitse - tai niiden väliin -, jolloin löydämme kaksi lähellä toisiaan sijaitsevaa alkulukua, niin kutsutun parin.

Parien esiintymisessä ei myöskään ole taustalla mitään taikuutta. Paljon useampiakin alkulukuja saattaa esiintyä lähekkäinn silloin, kun parin keskelle on samaan aikaan osunut useita tekijöitä. Ne harppovat tällöin pitkälle eteen ja taakse, jolloin alkulukuja tuntuu ilmaantuvan miltei perhekunnittain.


Kaksoisfunktio eli ristikkäisetsintä
eli KATAMARAANIFUNKTIO (tai hauskemmin tandem-funktio)

Aiemmin mainitun tekijöiden harppomisen vuoksi ei ole välttämätöntä, että etsimme alkulukuja funktiolla, jonka ytimessä on tulo, ja johon sitten on lisätty alkuluku, yleensä luku 1.

Voimme tehdä myös katamaraani-funktion, eli kahden tulon summasta koostuvan algoritmin. Saadussa luvussa ei tällöin voi esiintyä kummankaan alkion tekijöitä. toisen rungon on oltava pariton, mikä tapahtuu automaattisesti, jos samaa tekijää ei käytetä kahdesti.

2x3x5 + 7x11x13

30 + 1001 = 1031 alkuluku!

Tietääkseni kukaan ei ole aiemmin rakentanut alkulukujen etsimiseen katamaraanirunkoista algoritmiä. Syy on todennäköisesti se, ettei matemaatikoilla ole ollut kanttia jakaa alkulukuja tekijöihinsä.

Seuraavassa lisää toimivia tuloksia (melkein kaikki joita yritin toimivat):

2x3x7 + 5x11 = 97 = alkuluku!

2x3x7 + 5x13 =107 = alkuluku!

2x3x7 + 5x17 = 127 =alkuluku!

2x3x11 + 5x7 =101 =alkuluku

2x3x13 + 5x7 =113 =alkuluku!

jne. jne.


Alkulukujen jakaminen tekijöihinsä

Harjaantumisen kautta on varsin helppoa nähdä mistä suurehkotkin luvut - ja jopa alkuluvut koostuvat. Alkulukuja ei tietenkään voi ilmaista pelkkänä tulona, mutta se ei tarkoita, ettei niitä voisi koota muista luvuista.

Alkuluvun muodostamisessa tarvitsemme vähintään kolme lukua. Kaava on muotoa A x B + C

Seuraavassa joukko alkulukuja jaettuna tekijöihinsä:

11 = 2 x 3 + 5
13 = 2 x 3 + 7
17 = 3 x 5 + 2
19 = 2 x 3 + 13

Monet alkuluvut voi ilmaista useimmilla tavoilla.

17 = 2 x 5 + 7
17 = 2 x´2 + 13
17 = 2 x 3 +11

Tällaista tekijöihin jakamista ei hyväksytä, koska se ei tapahdu yhdiselitteisesti. Alkuluvut ovat ongelmallisia juuri siitä syystä, että niitä voi purkaa ja analysoida monin tavoin.

Kaikki alkuluvut, jotka ovat 3:sta suurempia, voidaan ilmaista matriisien aukkokohtina. Matriisia ilmaiseva osa funktiosta on tulo AxB, ja aukkokohdan ilmaisee C-osa.

Tällaisen ajattelutavan omaksuminen on tarpeellista siitä syystä, se on avain myös Goldbachin hypoteesin ratkaisuun.


Alkulukuparien ongelman ratkaisun todistamisesta, versio 2 (tai 3)

Aiemmin esittelin algoritmin, joka kertoi, montako alkulukuparia on kussakin matriisissa. Haluan nyt esittää asian uudelleen, koska edellinen tapaus on melko sekava.

Kyse on siis siitä, että kaavalla "P1 x P2 x P3... x Pn + C" me löydämme alkulukupareja, joilla on tietty pysyvä C:n arvo.

Toinen kaava (P1 - 2) x (P2 - 2) x (P3 - 2)... x (Pn -2) kertoo meille eksaktisti, kuinka monta C:n arvoa on mahdollista löytää - ja myös varmistaa, että tällä C:n arvolla löytyy takuuvarmasti alkulukupari - eikä enää millään muulla arvolla, koskaan.

Esimerkiksi (2 x 3 x 5)n + C saa kolme C:n arvoa:

30n + 1 sekä 30n - 1, toisin ilmaistuna 30(n-1) +29
30n + 11 sekä 30n + 13
30n + 17 sekä 30n + 19

Näillä koordinaateilla löytyy alkulukupareja hamaan ikuisuuteen saakka.

Kun lisäämme kaavaan numeron 7, se kertoo että saamme C:n arvoja 7 miinus 2, eli viisi kertaa enemmän kuin edellisessä tapauksessa.

3 x (7-2) = 15 C:n arvoa ovat:

210n + 1 sekä 210(n-1) + 209

210n + 11 sekä 210n + 13
210n + 17 sekä 210n + 19

210n + 29 / 31
210n + 41 / 43
210n + 59 / 61

210n + 71 / 73
210n + 101 / 103
210n + 107 / 109
210n + 137 / 139
210n + 149 / 151
210n + 167 / 169

210n + 179 / 181
210n + 191 / 193
210n + 197 / 199
(Huomaa, että vaikka C:n arvona käytetyt luvut 169, 181 ja 209 eivät olisi alkulukuja, voimme niiden avustuksella kylläkin löytää alkulukuja, jotka ovat muotoa 210n + 121 jne. Tämä johtuu siitä, että matriisin tunnetut tekijät ovat eri tilanteessa kuin potentiaaliset tekijät.)

Esimerkiksi 121 (11x11) ei ole alkuluku, mutta silti:
210 x 1 + 121 = 331 (alkuluku)
210 x 2 + 121 = 541 (alkuluku)
210 x 3 + 121 = 751 (alkuluku)

Tekijä 11 ei kuulu vielä tähän matriisiin, joten se ei määritä mihin matriisi pystyy ja mihin ei. Se on kuitenkin potentiaalinen siinä suhteessa, että se voi estää - ja estääkin parien syntymisen. Kun se myöhemmin lasketaan mukaan matriisiin, voimme kuitenkin tarkasti kartoittaa, millä alueella se tämän tekee.

Lisää alkulukuja, jotka on löydetty yhdistelmälukua käyttäen.

210 x 1 + 169 = 379 (alkuluku, mutta ei parillinen)
210 x 2 + 169 = 589 (ei alkuluku)
210 x 3 + 169 = 799 (ei alkuluku)
210 x 4 + 169 = 1009 (alkuluku, mutta ei parillinen)
210 x 5 + 169 = 1219 (ei alkuluku)
210 x 6 + 169 = 1429 (BINGO! alkuluku, jonka pari on 1427!

Tällaisia kaavoja ei usein opeteta, koska ne eivät näyttäisi toimivan kovin hyvin. Ne kuitenkin toimivat pitkällä tähtäimellä - ja loputtomiin.

Testataan vielä kaksi muuta:

210 x 1 +181 = 391 (ei osumaa)
210 x 2 + 181 = 601 (BINGO! alkuluku, jonka pari on 599)

210 x 1 + 209 = 419 (BINGO! Heti ekalla.)

Astetta suurempi origo2310, eli kaava "2310n + C" ennustaa löytöjä 15 x (11-2) = 135 C:n arvoa, joilla varmuudella myös esiintyy alkulukupareja...

(Huom. ehtona tietenkin on, että N > 1)

Origo30030, eli 30030 + C löytää pareja 135 x (13-2) = 1485:lla C:n arvolla.

jne. jne. äärettömyyteen asti.

Koska tiedämme, että voimme lisätä kaavaan kaikki tunnetut alkuluvut, eikä C:n arvo voi koskaan lähteä laskuun (koska Pn - 2 ei voi olla pienempi kuin 1) - ja koska "tekijöiden kiertoon" ja "potentiaalisten tekijöiden keskinäisten sijaintien täydelliseen versiointiin" (eli siihen, että ne ovat kaikissa suhteissa toisiinsa vain kerran origojen välillä) nojautuen tiedämme kaikkien C:n arvojen realisoituvan alkulukuparina, on alkulukupareja on ääretön määrä. M.O.T.

Alkulukuparien äärettömän määrän todistaminen

ALKULUKUJEN ARVOITUKSET, OSA 10/12.

Viime toukokuussa käsittelin Goldbachin konjenktuuria, Legendren konjenktuuria sekä alkulukupareja. Työ jäi kesken, koska voimat loppuivat. Ideat eivät päättyneet siihen, eikä todistelu. Työ oli mielessäni valmis, mutta uuvuin kymmenien liuskojen tekstistä ja kymmenistä kaavakuvista.

Nyt viimeinkin lueskelin uudestaan kirjoittamiani todistuksia ja huomasin, että ne hieman puuroutuvat muutamissa kohdin. Yritän edetä liian nopeasti. Muistelin myös, että olisin jo tyhjentävästi selittänyt alkulukuparien loputtoman määrän syyt sekä esittänyt todistuksen - mutta näköjään sekin työ oli sekavaa ja keskeneräistä.

Ongelma on siinä, että näen ratkaisun intuitiivisesti ja kokonaisena. Sitä ei kuitenkaan voi sanallisesti ilmaista muutoin kuin pienissä osissa. Pitkin matkaa täytyy luoda uusia käsitteitä ja esittää todistukset myös välivaiheista. Olemassaolevasta matematiikasta ei ole paljoakaan apua, koska lukuteoria on jo vuosisatoja sitten ajanut itsensä umpikujaan.

Matematiikan oliot on määritelty liian simppelisti. Monimutkaiset korkeamman asteen funktiot perustuvat liian karkeisiin lähtökohtiin ja siksi ne epäonnistuvat selittäessään alkulukuja.

Synteettiset oivallukset antavat virtaa, mutta analyyttinen todistelu on uuvuttavaa. Pakko kuitenkin yrittää, että saan ratkaisut pois päästäni ja voin taas vuosiksi unohtaa koko matematiikan olemassaolon.


Todistus alkuluparien äärettömästä määrästä, versio 1

Kerrotaan keskenään kaikki tunnetut alkuluvut, ja lisätään 1. Saadun uuden luvun X+1 tekijänä ei voi olla mikään edellisen luvun X tekijöistä, koska kahdella vierekkäisellä luvulla ei voi olla samoja tekijöitä.

Miksi? Koska joka toinen luku on jaollinen kahdella, joka kolmas kolmella jne. Millään tekijällä ei ole sitä ominaisuutta, että se esiintyisi perättäisissa luvuissa. Joka 43. luku on jaollinen 43:lla...

Niinpä kyse on alkuluvusta.

Tarkastellaan nyt lukua X - 1. Sillä ei voi olla luvun X tekijöitä, joten myös se on alkuluku. Tadaa, olemme löytäneet uuden alkulukuparin: X + 1 sekä X - 1.


Riittääkö tämä muka?

Ongelma on siinä, että kerrottaessa yhteen tekijöitä päädytään nopeasti hyvin suuriin luvun X arvoihin. Koska tiedämme myös, että alkulukuja on äärettömästi - ja myös hyvin paljon, emme voi estää sitä, ettei luku X +1 tai X -1 sisältäisi sellaista tekijää, joka on pienempi kuin neliöjuuri X, mutta ei myöskään sisälly lukuun X.

(Miksi neliöjuuri? Olen selittänyt tämän aiemmin, kun puhun alkulukujen ja tekijöiden erosta, sekä varteenotettavien tekijöiden merkityksestä. Jokainen alkuluku muuttuu varteenotettavaksi tekijäksi vasta, kun se on kertautunut itsellään. Sitä ennen se on toissijainen tekijänä, jota ei tarvitse huomioida.)

Tätä samaa ongelmaa ei tule vastaan, jos todistamme alkulukujen äärettömää määrää. Silloin voisi teoriassa tapahtua niin, että luku X sisältäisi kaikki aikaisemmin tunnetut alkuluvut. Luku X+1 ja X-1 olisivat nyt uusia tuntemattomia alkulukuja.

Koska alkulukujen ääretön määrä on todistettu, se todistus hankaloittaa alkulukuparien todistamista samalla kaavalla. Raja ei ole tullut vastaan. Niinpä riittää, että ainoastaan toinen luvuista X+1 tai X-1 sisältää alkuluvun, jota emme ole mahduttaneet tekijäksi lukuun X.

Todistus ei näin ollen päde. En koskaan ajatellutkaan, että se pätisi. Siksi en ole sitä esittänyt. Toimiva todistus on astetta monimutkaisempi.


Tekijöiden kierto (kertausta)

On tuskastuttavaa, koska en voi esittää todistusta, ilman, että lukija ymmärtää mitä tekijöiden kierrolla tarkoitetaan. Olen melko varma, että sitä ei kukaan ymmärrä, koska kukapa olisi motivoinut opiskelemaan mistä siinä on kyse? Se ei itsessään anna matemaatikolle mitään. Kyse on ainoastaan osatodistuksesta, jonka kehitin muita todistuksia varten.

Tekijänkierto tarkoittaa sitä, että jokainen uusi tekijä astuu sitä pienempien tekijöiden muodostaman matriisin jokaiseen ruutuun tasan kerran, ennen kuin kaikki tekijät kohtaavat uudessa origossa.

Tekijänkierto: KLIKKAA ISOMMAKSI!

Luku 210 on lukujen 2 x 3 x 5 x 7 Origo.

Väli 0 -> 30, 30n -> 60n edustaa matriisia Origo30.

Väli 0 -> 210 edustaa matriisia Origo210.

Voimme muodostaa miten ison matriisin tahansa ja tiedämme jokaisen uuden, suuremman alkuluvun astuvan sen jokaiseen ruutuun tasan yhden kerran.

Kuviosta näemme kuinka tekijä 7 saa seuraavat arvot:

30n + 1 = 30 x 3 + 1 = 91
30n + 2 = 30 x 6 + 2 = 182
30n + 3... 30 x 2 + 3 = 63

...30 n+0 = uusi origo, eli uusi nollakohta.

Luvulla nolla on kaikki tekijät. Origiolla on samoin kaikki ne tekijät, jotka matriisissa on esitetty tunnettuina. Siksi kutsun sitä "origoksi", siirretyksi origoksi tai matriisin nollakohdaksi.

Kaavion osoittama käyttäytyminen mahdollistaa sen, että voimme ennakoida, missä varteenotettavat tekijät liikkuvat ja sitä kautta myös, missä potentiaalisten alkulukujen aukkokodissa uudet alkuluvut seuraavaksi realisoituvat. Tunnemme tekijämatriisit läpikotaisin siitä syystä, että jokainen suurempi matriisi koostuu pienemmistä matriiseista kuten monisoluiset eliöt koostuvat soluista.

On ymmärrettävä ainakin neljä uutta käsitettä ja niiden kuvaamaa matemaattista ilmiötä (origo, potentiaalisten alkulukujen aukkokohta, tekijänkierto, tekijöiden kypsyminen varteenotettaviksi), jotta tästä eteenpäin esitetyn alkulukuparien todistuksessa olisi mitään tolkkua.


Potentiaalisten alkulukuparien todistaminen, versio 2

Aiemmissa osissa todistin, että matriisit - kuinka hyviä ne ikinä ovatkaan, äärettömyyteen asti - sisältävät aina enemmän potentiaalisia alkulukuparien aukkokohtia kuin niitä pienemmät matriisit.

Tämä on tärkeä osatodistus, jonka mielestäni esitin riittävän selkeästi. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, enkä siis palaa nyt siihen.

Nyt minun tulisi todistaa, että potentiaaliset alkulukujen aukkokohdat myöskin realisoituvat. Silloin alkulukujen ääretön määrä olisi todistettu aukottomasti.

Tiedämme aiemmasta myös sen, että varteenotettavien tekijöiden suhteellinen määrä pienenee. Se johtuu logaritmista ja tekijöiden hitaasta kypsymisestä.

Parilliset luvut tai kolmella jaolliset luvut eivät voi täyttää matriisin aukkokohtia, jos luku 2 tai luku 3 ovat tunnettuna tekijöitä. Ne ovat tunnettuja tekijöitä, jos olemme määritelleet ne matriisin origoon, eli jos ja kun käytämme Origoa 210, ovat tunnettuja tekijöitä 2, 3, 5 ja 7.

Jokainen alkuluku, otetaan esimerkiksi luku 43 - siirtyy matriisissa kulkiessaan ensimmäiseksi ruutuun 2 x 43. Se on tietenkin seuraava luku, jossa se on tekijänä. Tämä luku on parillinen, koska siinä on tekijänä myös 2.

Seuraava luku, jonka 43 múodostaa, on kolmella jaollinen, sitten neljällä - eli jälleen kahdella - ja niin edes päin.

Jos piirtäisimme kyllin suuren kaavion - siis sellaisen, jossa on 43 x 210 ruutua, me näkisimme kuinka tekijä 43 etenee matriisissa.

Se osuu jokaiseen matriisin ruutuun tasan kerran, eikö niin?

Minkä muutoksen se saa matrsiissa aikaan? Kuinka monta aukkokohtaa se peittää?

Ensimmäinen aukko, jonka luku 43 peittää, on luku 43 x 43. Silloin mikään sitä pienempi tekijä ei ole jo ehtinyt peittää aukkokohtaa ja poistaa sitä matriisista.

Toisin sanoen, kestää pitkän aikaa ennen kuin uusi alkuluku saa matriisissa aikaan mitään vaikutuksia. Tästä johtuu se, että meidän tarvitsee tarkastella luvulla 0 -> n vain sellaisia tekijöitä, jotka ovat pienempiä kuin neliöjuuri n.

Kun n = 100, nämä tekijät ovat 2 < 10, 3 < 10 , 5 < 10 ja 7 < 10.

Kun n on miljoona, siitä tarvitsee huomioida vain 1/1000 osa, siis luvun neliöjuuri. Kun tarkasteltava alue kasvaa, varteenotettavien tekijöiden suhteellinen osuus pienenee. Tämän vuoksi alkulukuja ylipäänsä on niin valtava määrä!


Alkulukujen potentiaalisuuden realisoituminen

Alkulukujen ja alkulukuparien todistukset eroavat suuresti toisistaan sen vuoksi, että parien tapauksessa riittää se, ettei toinen parista realisoidu.

Jotta alkulukupareja olisi ääretön määrä, meidän on löydettävä mekanismi, joka varmuudella estää peräti kahden matriisin aukkokohdan peittymisen.

Tiedämme siis, että potentiaalisia aukkokohtia on valtava määrä, koska aukot periytyvät pienemmistä matriiseista, ja koska useiden tekijöiden keskittyminen saa aikaan tyhjän tilan lukujonon molemmille puolin.

Tiedämme myös, että sen jälkeen, kun tietty tekijä on astunut matrsiisin 210n +3 ruutuun, se ei enää samalla kierroksella astu tuohon ruutuun toista kertaa.

JA: tiedämme varmuudella, että jos luku 30 x 6 + 2 on jaollinen seitsemällä, myös luvut 210n + (30 x 6 +2) ovat vastaisuudessa seitsemällä jaollisia.

SIIS: Jokainen matriisi jättää useammat parillisen aukkokohdan vapaaksi, kuin sitä pienempi matriisi. Aukkokohtien syntymistä ei voi estää, vain niiden realisoitumisen. Jokainen alkuluku etenee kellontarkalla rytmillä.

Uusien, suurempien matriisien laajempaa parillisten aukkojen kirjoa voivat peittää ainoastaan uudet, suuremmat ja matriisissa huomiotta jääneet alkuluvut.

SEKÄ: myös ne kulkevat suuremmassa kaavassa katsottua kellontarkkaa rataa pitkin.

Esittelen uuden allegorian, joka saattaa kuulostaa huimalta, mutta itse asiassa siinä on paljon järkeä. KUVITELLAAN, ETTÄ ALKULUVUT OVAT PLANEETTOJA.

Luku 1 kiertää aurinkoa, siis origoa lähimpänä. Sen kiertoon kestää vain 1 päivän.

Luku 2 kiertää auringon ympäri 2 päivässä.

Luku 3 kiertää auringon ympäri 3 päivässä.

Luku 5 kiertää auringon ympäri 5 päivässä.

Jos kiertosyklit ovat täsmälliset tiedämme tämän perusteella, että planeetat 2, 3 ja 5 asettuvat keskenään suoraan linjaan joka 30. päivä.

Oletetaan, että planeettoja loputon määrä. Kauimmaisten planeettojen kiertoaika on miltei loputtoman pitkä, emmekä edes tunne niiden nykyistä sijaintia.

Asetumme asumaan aurinkoa lähimpänä kiertävälle planeetalle 1 ja katselemme sieltä äärettömän tehokkaalla kaukoputkella avaruuteen. Hyvin usein käy niin, että planeetta 3 peittää näkyvistään planeetan 5, joka silloin tällöin peittää näkyvistään planeetan 7 jne.

Voidaanko nyt olettaa, että koskaan äärettömän pitkässä ajassa ei tule tapahtumaan sellaista ajanhetkeä, jolloin planeetan 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19... eivät sijoittuisi kauniisti peräkkäin?

Tai että ne olisivat päällekkäin ja peittäisivät toisensa... tai mitä tahansa yhdistelmää?

Kaikki mahdolliset kuviteltavat järjestelyt toteutuvat juuri siksi, että planeettojen kiertoradat ovat yhteismitattomia. Ne ovat alkulukuja. Ne eivät kohtaa toisiaan tylsän säännöllisesti. Säännönmukaisuus on olemassa, mutta sen hahmottaminen on vaikeampaa.

Jos planeetat olisivat 2, 4 ja 8, ne asettuisivat päällekkäin säännöllisesti joka 8. päivä. Kuinka tylsää ja ennalta arvattavaa!

Ja silti voimme hyvin hankalassa todellisessa maailmassa laskea ja ennakoida matemaattisesti planetaariset ilmiöt. Sama pätee alkulukuihin, myös parillisiin sellaisiin.


Jee, laskuja!

Lasketaan kokeilun vuoksi, milloin ja missä luvut 3, 5 ja 7 ovat kauniisti peräkkäin. Miten tämä tapahtuu?

Yksi tapa on käyttää valmista taulukkoa. Me näemme kaikki tapaukset, joissa luku 7 tulee heti tekijän 5 jälkeen. Joka kolmas tällainen tapaus on vastaus kysymykseen.

Voimme lähestyä kysymystä myös analyyttisemmin. Kumpikaan luvuista X ja X+1 ei saa olla samaan aikaan jaollinen kolmella, se jo riittää.

Viidellä, mutta ei kolmella jaollisia sijainteja ovat 30n + 5, 30n+10, 30n + 20, 30n + 25

30n + 5 ei jäy, koska sitä seuraava luku on 30n + 6, joka on kolmella jaollinen. Kolmosen pitäisi sijaita ennen lukua, ei heti sen jälkeen.

Sama pätee lukuun 30n+20. Seuaava luku voi olla seitsemällä jaollinen, mutta se on jokaisessa tapauksessa myös kolmella jaollinen. Se ei siis käy.

Haemme siis lukuja, jotka ovat muotoa 30n + 10 tai 30n +25. Ne ovat viidellä jaollisia, ja niiden vasemmalla puolella on kolmella jaollinen luku.

Oikealla puolella olevan luvun on oltava 7:llä jaollinen. Muodostetaan siis kaava, jota en valitettavasti osaa muodostaa ihan oikein.

1. (30n + 10 +1) / 7 = ___ // X = N (luonnollinen kokonaisluku)

2. (30n + 25 + 1)/ 7 = ___

Tämän kanssa piti hetki säätää ruutupaperilla, mutta 1. tapauksessa n = 5 ja X = 161, 2. tapauksessa n = 1 ja X = 56.

54 - kolmella jaollinen
55 - viidellä jaollinen
56 - seitsemällä jaollinen

159 - kolmella jaollinen
160 - viidellä jaollinen
161 - seitsemällä jaollinen

Jos haluamme tietää, missä luvut ovat käänteisessä järjestyksessä, meidän tarvitsee vain vähentään luvut 210:stä. Matriisit ovat sisäisesti symmetrisiä, kuten aiemmin todistin.

Voisimme helposti kehittää ohjelman, joka etsisi paljon pidempiäkin alkulukujen peräkkäisiä ketjuja.


Johtopäätöksiä

En ihan vielä päässyt lopulliseen todistukseen, mutta tiedämme tämän verran.

Matriisin sisällä tekijät 3, 5 ja 7 asettuvat samalla tavoin suhteessa toisiinsa kahdesti - kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoin. Toisella kertaa keskimmäinen luku on parillinen, toisessa tapauksessa pariton. Tämä johtuu siitä, että myös luku 2 on matriisin tunnettu jäsen.

Jos lukua 2 ei huomioida, matriisin origo sijaitsee jo kohdassa 105. Myös tämän origon suhteen esiintymät ovat säännöllisiä ja symmetrisiä...

105 = 3 x 5 x 7

159 = 105 + 54
160 = 105 + 55
160 = 105 + 56

Suuremmat metriisit rakentuvat pienemmistä matriiseísta. Niiden sisäinen symmetriä ja säännönmukaisuus pätee täydellisesti ja äärettömyyteen asti.

Tässä tarjoutuu mahdollisuus oivallukseen.

Matriisit sisältävät yhden kappaleen kutakin tekijöiden asemointia, sekä sen peilikuvan.

Potentiaaliset alkulukuparit esiintyvät aina matriisissa - miten isosta matriisista onkaan kyse - kahtena kappaleena, oman itsensä peilikuvana.

Oletetaan siis, että äärettömän suuren matriisin alkulukuparille mahdollien tupla-aukkokohta on peittynyt tekijällä Z. Tämä tekijä on pienempi kuin neliöjuuri n, minkä lisäksi se ei ole matrsiisin tunnettu tekijä. Se on siis vaarallinen, alkulukupareja estävä vapaasti liikkuva tekijä.

Melkein alkulukuparilla A - B on symmetrinen peilikuva B - A. Sama tekijä ei voi hoitaa päiviltä toisa kertaa pelikuvan samaa jäsentä, koska se on lähtenyt matriisin origosta. Jos se kulkisi peilikuvan suhteen samaa rataa, se osuisi myös siirrettyyn origoon matriisin toisessa päässä. Silloin se olisi matriisin tunnettu tekijä, mikä on jo pois suljettua. Vain tunnettujen tekijöiden symmetriä pätee suhteessa matriisiin, muille tekijöille pätee vain se, että ne eivät astu kahta kertaa samaan ruutuun ennen origoa.

Voiko tekijä astua myöskään alkulukuparin toiseen jäseneen B?

Tarkastellaan uudestaan kaavakuvaa, jossa on esiteltynä tekijänkierto. Näemme, että tekijä 7 itse asiassa poistaa kullakin matriisin rivillä vain yhden potentiaalisen alkuluvun, eli aiempien tekijöiden aukkokohdan.

Onko tämä säännönmukaisuus ja mihin se perustuu?

Se ei ole säännönmukaisuus, mutta se kyllä ennakoi tiettyjä sääntöjä.


Alkulukujen välimatkatekijät

Emme ole vielä käsitelleet alkulukujen keskinäisen sijainnin etäisyyttä. Tämä tulee tärkeämmäksi vasta Goldbachin konjenktuurin yhteydessä, mutta jos katsot taulukkoa niin huomaat, että alkulukujen etäisyys toisistaan on aina parillinen.

Totta kai parittomien lukujen etäisyydet ovat parillisia. Muutoin jokin alkuluvuista olisi parillinen, jos se sijaitsisi parittomalla atäisyydessä suhteessa muihin parittomiin alkulukuihin. (Se on mahdollista vain kun kyseessä on luku 2.)

Tämä sama sääntö pätee myös kolmoseen ja kolmella jaettavuuteen. Alkulukujen etäisyys on 2/3:lla suhteessa kolmosen monikertoihin, mikä voi olla vaikea ymmärtää. Ei pariton, vaan kolmokseton.

Alkulukuparit, matriisissa origo30, ovat suhteessa toisiinsa etäisyydellä 2, 2 x 2 ( x 2) tai 2 x 3. Niiden välimatkan täytyy olla joko kahdella tai sekä kahdellä että kolmella jaollisia, muutoin syntyisi paradoksi: alkuluku, joka olisi kolmella jaollinen suhteessa origoon, siis kolmella jaollinen alkuluku? Kolmas mahdollinen välimatkatekijä on 5, kolmas matriisin tunnettu tekijä.

Alkuluvut 7 ja 17 ovat matriisissa 0 >> 30 kymmenen askelen päässä toisistaan. 7 ja 23 välinen etäisyys on 16, siis kaksi potenssiin neljä.

Matriisin tunnettuja tekijöitä suurempi tekijä ei pysty ottamaan askelia, jotka vastaavat mitään näistä. Luvun seitsemän on mahdoton missään olosuhteissa ottaa 6:n tai 12:n ruudun pituista askelta.

(Symmetrisyys kuitenkin pätee myös 7:n kohdalla, kun tarkastellaan sen liikkeitä suuremmassa mittakaavassa. Kaavion puolivälissä se osuu Origon keskikohtaan, minkä jälkeen se samalla rivillä poistaa 30x3 + 1 ja +29. Näiden välinen etäisyys on 7:llä jaollinen, eli 28).

Jokainen tekijä, josta on tullut potentiaalinen, kohtaa nämä samat edut ja rajoitukset.

Yhden ja saman läpikulun aikana sen on mahdollista täyttää yhden kerran kukin matriisin aukkokohta - ja sen se myös tekee, ennen pitkää.

Tiedämme, että potentiaalisia tekijöitä voi olla liikkeellä hyvin suuri määrä. Jokainen liikkeellä oleva tekijä on kuitenkin matriisin sisällä samassa suhteessa kaikkiin muihin tekijöihin säännönmukaisin väliajoin.

Niiden keskinäinen matriisi sulkeutuu vasta äärettömän suuressa nollakohdassa.

Jos laskemme yhteen miljoona pienintä tekijää, saamme valtaisan matriisin. Potentiaalisia alkulukuparien aukkokohtia tuossa matriisissa on lukematon määrä.

Jokainen alkuluku, eli potentiaalinen tekijä, kulkee tuon matriisin läpi ja yhdellä kierroksella se peittää yhden aukkokohdan. Tämä voi kuulostaa uskomattoman vähäiseltä, sillä matriisi on symmetrinen ja sen toisella laidalla odottaa alkulukupari, jonka toista osapuolta sama tekijä ei voi peittää.

Tekijä 11 hoitelee yhdellä läpikäynnillä Origosta210 suurinpiirtein 1/11 osan matriisin aukkokohdista. Muut tekijät eivät juurikaan pääse vauhtiin. 13x13 on ainoa poikkeus.

11 on täydentänyt vartiokierroksensa kun metriiseja on käsitelty 11 kappaletta.

Aiemmin laskimme, että potentiaalisia alkulukupareja on matriisissa origo210 kaikkiaan 15 kappaletta.

Näemme kaaviosta, että niistä realisoituu 11.

Origossa 2310 on potentiaalisia alkulukupareja 15 x (11-2) = 135. Niistäkin realisoituu yli kolmannes.

Voimme täysin eksaktisti laskea potentiaalisten alkulukuparien määrän kuinka suurelle matriisille tahansa. Isompi kysymys on siitä, miten suuri osa niistä lopulta realisoituu.

Niistä kuitenkin aina realisoituu merkittävä osa. Matriisi on huomattavasti suurempi kuin sen neliöjuuri, ja myöskin symmetrinen. Sen toisella, kauemmalla laidalla olevista alkulukupareista useimmat säästyvät jo sen vuoksi, että tekijät ovat lähteneet liikkeelle samoista kohdista, mutta peilipuolelta. Niiden on mahdotonta kulkea symmetrisesti matriisissa, jonka tekijä ne itse eivät ole.

Paljon merkittävämpi havainto on kuitenkin huomattavasti yksinkertaisempi.

Tiedämme, että jokainen matrsiisi, miten tahansa suuri se onkaan, synnyttää alkulukupareille otollisia aukkokohtia.

Lähdetään liikkeelle luonnollisesta origosta, ja otamme matriisiksi tuhat ensimmäistä alkulukua. Miten toimii seuraavaksi suurin alkuluku?

Se hyppää tietenkin itsensä pituisen askelen, kohtaa luvun 2, hyppää taas ja kohtaa luvun 3. Näin jatkuu, kunnes se kertautuu itsensä kanssa.

Samoin toimii seuraavaksi suurin alkuluku. Mikään tuntematon tekijä ei siis millään tavoin uhkaa matriisin ensimmäistä potntiaalista alkulukuparia. Se toteutuu väistämättä.

ERGO: Jos alkulukumatriisissa on ennustettu olevan potentiaalisia alkulukupareja, niistä jo heti ensimmäinen toteutuu.

Tiedämme, että potentiaalisten alkulukujen kasvava määrä on todistettu äärettömän suurilla matriiseilla.

Niinpä alkulukupareja on ääretön määrä. M.O.T.

Matriisin omat tekijät voivat saada aikaan sen, että parin ilmaantumiseen on matkaa.

Vielä esimerkki:
Matriisissa, jonka suurin tekijä on seitsemän, toteutuu alkulukupari 11 + 13. Matriisissa, jonka suurin tekijä on 13, toteutuu alkulukupari 17+19. jne.

Ymmärrän, että tämä voi kuulostaa hassulta, mutta niin yksinkertaista se on. Tietojemme varassa olisi loogisesti mahdotonta, että tuntematon, suurempi tekijä vaikuttaisi matriisissa ennen kuin sen omat tekijät ovat ehtineet liikkua ja muokata sitä. Tuhannen päälle sijoittuvat alkuluvut eivät muutu aktiivisiksi tekijöiksi välillä 1000 >> 1.000.000. Tämä on tietenkin murto-osa koko matriisista, mutta tuhat kertaa suurempi alue kuin se, jolta tekijät ovat lähteneet liikkeelle.

Varmuuden vuoksi esitän myöhemmin myös todistuksen, joka lähtee liikkeelle hieman eri suunnasta.

Alkulukuparien etsimisestä

En ole ollut kiinnostunut suurimmasta alkulukuparista, jonka voisi etsiä megatitokoneella, vaan eksakteista sijainneista. Alkulukupareja on helppo seuloa siten, että kerrotaan keskenään alkulukuja, jotka eivät ole parillisia - ja sitten saatuun lukuun lisätään ja siitä miinustetaan tunnettu alkulukupari.

Saadut luvut eivät voi olla jaollisia millään käytetyistä tekijöistä. Siksi todennäköisyys on suuri.

Esimerkiksi 2 x 3 x 5 x 7 x 11 x 13 =30030

Vähennetään 17 ja 19, saadaan alkulukupari: 30013 ja 30011. Myös lisättäessä toinen luvuista on alkuluku, eivät sentään molemmat.

Lisää etsiskelyn perusteista seuraavassa osassa...

Bakteerivallankumous

HÄTIKÖINTI, OSA 3.

Elämme hienoja aikoja, ainakin dilentanttien näkökulmasta. Luonnontiede ja sen lippulaiva, lääketiede, on joutunut paradigmanvaihdoksen kouriin. Varmat totuudet joutuvat jälleen kerran pyörtämään puheensa.

Kyse on tietenkin yhtä aikaa myös tieteen riemuvoitosta. Nöyryytys ei kosketa niinkään lääketiedettä kuin ihmisluontoa ja asemiinsa linnottautuneita ääriasenteita.

Kuhnin alkuperäisen määritelmän (tai yhden niistä) mukaan paradigmanvaihdos tarkoittaa sitä, että nuorten aivojen joustavat mielipiteen pääsevät enemmistöön ja vihdoinkin saa vapaasti olla tiettyä mieltä - apurahoja myönnetään myös tutkimukseen, jotka voivat edistää tiedon lisääntymistä. Niihin liittyvää taustateoriaa ei enää kutsuta kyseenalaiseksi vaan todennäköisimmäksi.

Joka paikassa on räjähtänyt ilmoille bakteeripuhe. Jo vuosikymmenen ajan tai enemmänkin on puhuttu suolistobakteerien hyödyllisyydestä, mutta nyt sitä toitotetaan kaikissa medioissa. Bakteereista on tullut tutkimuksen hallitseva paradigma.

Uusimmassa Tiede-lehdessä (2/13) bakteerien kerrotaan ehkäisevän masennusta. Helmikuun aikana puolestaan kehitysmaiden lapsikuolleisuuden ja nälänhädän ehkä suurimmaksi taustasyyksi on nostettu bakteerit - vähintään kahdesta erillisestä näkökulmasta.

Ensin kerrottiin, että nälkäänäkevien ihmisten avustamisessa käytetty, muualta kuljetettu, kuivattu ja säilötty ruoka ei välttämättä ravitse, koska aliravituilla ihmisillä ei ole bakteerikantaa, joka sitä voisi riittävän hyvin sulattaa. (Valitettavasti en enää löydä linkkiä siihen uutiseen)

Toiseksi UNICEF aloitti kampanjan, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta äidinmaidon tarpeellisuudesta. Syynä on se, että aiempien suositusten perusteella oli joissakin maissa tehty melkoisia hätiköintiliikkeitä, ja enää vain 8% äideistä imetti lapsiaan. Tällöin tietenkään lapset eivät saaneet välttämättömiä vasta-aineita sekä ihmiselle edullisia hyviä bakteereja.

Tilannetta on pahentanut se, että suuret yritykset kannustivat imetyksen sijasta äidinmaidon korvikkeiden käyttöön, koska ne saivat valkaistun sokeriveden myynnistä hyvät tulot.
UNICEF: Kaikki äidit imettämään Afrikassa

 "Asiantuntijat olivat aliarvioineet rintamaidon merkityksen lasten vastustuskyvyn kehittymiselle. Lisäksi likainen vesi, johon äidinmaidonkorvike joudutaan usein kehitysmaissa sekoittamaan, aiheutti tartuntatauteja."

"Kävi ilmi, että imettämisen väheneminen itse asiassa altisti lapset muille taudeille ja aliravitsemukselle."

Ai kävi ilmi. Se ei ollutkaan itsestäänselvää? Kukakohan nyt taas oli hätiköinyt ja missä päässä - varmaan joka suunnalla ainakin vähän?

Tänään paljastui, että bakteerinäkökulma on viimeinkin ratkaissut umpisuolen arvoituksen.
Umpilisakkeella on tärkeä tehtävä elimistossä

"umpilisäke voi toimia suoliston "hyvän" bakteerikannan turvapaikkana.

Umpisuoli ja -lisäke eivät ole vain ihmisten ja suurten apinoiden erikoispiirre. Uusien löytöjen mukaan ne ovat yllättävän yleisiä nisäkkäillä.

...umpisuoli on kehittynyt ainakin 35 kertaa itsenäisesti eri lajeille."

Tässä uutisessa kerrotaan, että bakteerikanta vaikuttaa myös elinikään:
Suoliston bakteereissa voi piillä terveen vanhuuden salaisuus

"Hyödylliset bakteerit näyttäisivät pitävän hedelmä- ja kasvispainotteisesta ruokavaliosta, tutkijat sanovat."

Nykytilanne on tietenkin erinomainen, koska tutkimukset vaikuttavat uskottavilta. Niihin ei myöskään vielä tässä vaiheessa sisälly liioiteltuja suosituksia.

Tilanne kuitenkin muuttuu. Myös bakteeriparadigma tulee tuottamaan tuhoa, kunhan asenteet kärjistyvät ja tyhmät, mutta korkeasti koulutetut ja oppikirjatietoon lujasti uskovat asiantuntijat pääsevät vauhtiin - ja kun yritykset keksivät kyllin tuhoisia bakteerituotteita ja niille fantastisia myyntipuheita.

Lopulta bakteerien uskotaan (erityisesti tietyissä piireissä, mutta myös yllättävän laajasti) olevan lääke kaikkiin ongelmiin. Tilanne voi olla pahin 20 tai 30 vuoden kuluttua, ehkä aikaisemminkin. Sitten asia taas kääntyy toisin päin ja terveysviranomaisten on pakko antaa tiedotteita, joissa kerrotaan, ettei probiootteja ja kakkasiirrännöisiä ei tule käyttää katkenneen jalan tai verenvuodon ensihoitoon, eikä jugurtin syöminen suojaa sähköiskuilta tai korkealta putoamiselta.

Vuosia uskottiin, että se auttaisi, mutta vuonna 2039 tutkimus viimein varmistaa, ettei se auta. Bakteerit eivät myöskään korjaa vioittunutta pesukonetta, kaksinkertaista bensiinin suorituskykyä tai paranna lukihäirioötä. Niin luultiin, mutta ei se sittenkään mennyt ihan niin.

Bakteerit olivat niin pop, että se hetken aikaa kuulosti uskottavalta. Mitä me nyt tehdään näillä Suomen puolustusvoimille tilatuilla sata miljardia maksaneilla probioottivalmisteilla, joiden piti estää kyber-hyökkäys ja korvata jalkamiinat? Onneksi asiasta päättänyt ministeri on jo turvallisesti eläkkeellä, joten siitä saadaan syntipukki.

Oikaistut johtopäätökset

HÄTIKÖINTI, OSA 2.

Näkyvin ja huomaamattomin hätiköinnin muoto ovat oikaistut johtopäätökset. Ne ovat huomaamattomia, koska ne naamioituvat joko syy-seuraussuhteiksi tai loogisiksi johtopäätöksiksi. Silti ne ovat vain hätiköintiä.

Oikaistulla johtopäätöksellä tarkoitan varmana tai todennäköisenä pidettyä tietoa, joka on muotoa: "a --> e". Se on hätiköity ja oikaistu, koska oikeasti syy-yhteys on muotoa: "a --> b --> c --> d --> e". Monet välivaiheet on siis unohdettu tai jätetty mainitsematta.

Hätiköintikaavio 2: Johtopäätösten oikaiseminen.

Tällaisessa oikaisemisessa on kaksi vaaraa... tai oikeastaan kolme tai jopa useampia. Suurin vaara on se, että ihmiset oikeasti ottavat tosissaan tällaiset yksinkertaistukset ja perustavat niiden varaan koko maailmankuvansa ja elämänsä.

Ja tämä huoli koskee erityisesti taloustieteitä, jotka ovat oikaistujen johtopäätösten varsinainen mellastuskenttä.

Toinen vaara on se, että sekoitetaan keskenään loogiset johtopäätökset ja todennäköisyydet. Oletetaan vaikkapa, että a johtaa b:hen 70% todennäköisyydellä. Samoin b johtaa c:hen 70% todennäköisyydellä ja niin edespäin. Tästä voisi hätiköiden tehdä sen johtopäätöksen, että a johtaa e:hen myöskin 70% todennäköisyydellä.

Täsmällisempi todennäköisyys on 0.7 potenssiin 4, eli 24%. Todennäköisyydet ovat kääntyneet jo näin lyhyessä ketjussa nurin, eli 76% todennäköisyydella sääntö ei johda odotettuun tulokseen.


Seurausketjujen sumentuminen

Paljon todennäköisyyksiä vaarallisempi on kuitenkin se tilanne, jossa ei enää edes osata selittää mihin päätelmäketjut perustuvat.

Talouspuheessa esitetään toistuvasti oikaistuja väitteitä. Esimerkiksi oletetaan, että verojen alentaminen lisäisi talouskasvua. Tämä perustuu välivaiheisiin, joissa oletettavasti kotitalouksien käytettävissä oleva varallisuus lisääntyisi, ja että tuo varallisuus siirtyisi kulutukseen, ja että kulutus kohdistuisi kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, eikä esimerkiksi näkyisi lisääntyneinä ulkomaanmatkuina, ja, että yritykset, joihin rahat on haaskattu, investoisivat ne tai palkkaisivat lisää väkeä, eivätkä vain maksaisi ulkomaisille omistajilleen suurempia osinkoja, ja että kulutuksen lisääntyminen ei kasvattaisi inflaatiota ja, että... ja, että... ja, että...

Melkein mikä tahansa taloustieteilijöiden väite on tällä tavoin purettavissa välivaiheiksi, jotka paljastavat sen olevan oikaistu johtopäätös. Jokainen välivaihe on lisäksi ainoastaan todennäköinen, ei suinkaan looginen ja automaattinen.

Tässä ei ole lähtökohtaisesti mitään pahaa, koska me tarvitsemme oikaistuksia. Muutoin yksityiskohdat täytyisi jatkuvasti selittää. Ne oletetaan tunnetuiksi ja tämä erottaa asiantuntemusta vaativat alat sekä diskurssit kansantajuisista. Pätevä asiantuntijuus tarkoittaa oikaisuperusteiden tuntemusta.

Esimerkiksi väite, että syanidi tappaa, on lääketieteellinen oikaisu. Syanidimyrkytys ei johda kuolemaan, vaan soluhengityksen estymiseen. Soluhengityksen estyminen puolestaan johtaa siihen, ettei solu saa happea. Tämä johtaa kuolemaan.

Kyse ei kuitenkaan ole hätiköinnistä, eikä talouspuhe myöskään aina ole hätiköityä. Siinä on kuitenkin suuri hätiköimisen vaara.


Oikaistujen johtopäätösten ongelmat

Historia tuntee lukuisia tapauksia, joissa yhdessä systeemissä tai pelissä toimiva strategia on sellaisenaan yritetty sovittaa toiseen systeemiin. Oletusketjujen kaikkia välivaiheita ei ole huomioitu tai edes osattu tulkita oikein. Kyse on siis aivan ensiluokkaisesta hätiköinnistä.

IMF:n johdolla esimerkiksi talousmalli "a --> e" on siirretty maahan, jossa välivaiheet b, c ja d puuttuvat tai toimivat täysin erilaisen periaatteen varassa. Vasta vuosikymmenien jälkeen on purettu logiikka osiksi ja nähty, missä ongelmat piilevät. Epäonnistumisen syynä on liiallinen, liki maaginen usko omien talousperiaatteiden universaaliin toimivuuteen.

Ensiluokkaista hätiköinnin taitoa opetetaan myös Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksella. Perusaineiden opetussuunnitelma koostuu lähes ainoastaan kaavoista ja säännöistä, joiden välivaiheita ei selitetä. Monet näistä säännöistä ovat lisäksi auttamattoman vanhentuneita.

Taloudessa puhutaan "mekanismeista", kuin kyse olisi vivuista ja rattaista - siis mekaniikasta. Jo tällainen puhe itsessään kertoo, kuinka sokeasti oletettuihin faktoihin suhtaudutaan. Tästä kun kääntää, niin tuolla toisessa päässä syttyy valo... tai sitten ei. Jopa mekaniikassa kohtaa tilanteita, joissa pitkän operaatioketjun jossakin kohdassa on kosketushäiriö ja koko kone menee jumiin.

Mekaniikassa käydään tällaisessa tilanteessa läpi jokainen mahdollinen virtapiiri, kun taas taloudessa ongelman uskotaan ratkeavan hokemisella ja vakuuttelulla. Kyllä sen pitäisi toimia!

Kehitysapu on myöskin klassinen tapaus oikaisusta. On ajateltu, että henkilö A, joka asuu vaikkapa Suomessa, maksaa viisi euroa kuukaudessa henkilölle E, joka asuu vaikkapa Etiopiassa. Raha kulkee avustusjärjestön B kautta yhtiölle C, joka maksaa korruptoituneille valtion virkamiehille osuuden D, ja lopulta henkilön E käteen jää viisi senttiä.

Tämä hätiköinnin muoto tunnetaan paremmin nimellä optimismi.

Hätiköinti ja ympäristön tila

HÄTIKÖINTI, OSA 1

Hätiköinti on aivan valtaisan kiinnostava psykologinen ilmiökokonaisuus. Voisin kirjoittaa siitä kokonaisen kirjan - ja melkein olen jo kirjoittanutkin.

Hätiköinti voidaan jakaa useisiin alatyypeihin, joista tänään käsittelen vain yhtä: kiirehdittyjä johtopäätöksiä. Hätiköinti ei kuitenkaan koske ainoastaan päätöksenteon nopeutta ja pikaisuutta. On mahdollista hätiköidä myös hitaasti ja harkitusta - ja esiintyy myös suurella vaivalla opittua, harjaantunutta hätiköintiä. Niistä lisää joskus myöhemmin.


Kyllä ja ei

Aihe sivuaa relativismia, sillä hätiköintiin liittyy usein kyllä/ei - valintatilanne. Relativistin on vaikeampi hätiköidä, koska hän ei tunnusta, että kysymys olisi koskaan yksinkertainen. Hän on paremmin tottunut sukkuloimaan ehdottomien vastakohtien välimaastossa, ehkä-vyöhykkeellä.

Hätiköintitilanteessa mieli usein jumiutuu yhteen kyllä-ei-kysymykseen, ja kieltäytyy näkemästä kolmatta, parempaa "ehkä", "tavallaan" tai "jotakin ihan muuta, mitä" -vaihtoehtoa. Kyllä-ei-vastausten vaatiminen on mitä inhimillisintä käyttäytymistä, mutta myös varoitussignaali hätiköinnin vaarasta.

Relativisteja, filosofeja ja jaarittelijoita inhotaan myös siksi, että he sanovat hmm, ja vetäytyvät empimiseen, eli suurielisesti ottavat asennon, joka viestii pähkäilemisestä. Ihmisten maailmassa empiminen on hätiköintiäkin suurempi rikos, ellei sitä alleviivaa tällä tavoin ammatillisesti.

Puolisosi esimerkiksi voi antaa anteeksi sen, jos sanot jotain hätiköidysti, mutta olet kusessa, jos sinut saadaan kiinni epäröimisestä. Se on merkki siitä, että valehtelet tai että sinulla on jotain salattavaa. Aina on siis parempi hätiköidä kuin epäröidä (vaikka tietenkin tällaiset ehdottomat, kaikkialle pätevät yksinkertaistukset ovat vain yksi vaarallisen hätiköimisen muoto).


Kyllä ja ei ympäristökriiseille

Kun kohtaamme uutisia maailman tilasta, voimme hätiöidä kahteen suuntaan: voimme kieltää ongelmien olemassaolon tai liioitella niiden vakavuutta.

Oheisessa Ilta-Sanomien uutisjutussa esitellään Kiinan valtaisia saastemääriä ja voivotellaan ongelmien mahdottomuudella. Kiinan saasteista tehdään se johtopäätös - komean hätiköidysti, totta kai - ettei meillä Suomessa auta tehdä yhtään mitään, koska peli on jo menetetty.

Maailman pelottavin fakta Kiinasta - mitä väliä suomalaisten teoilla on?

Kiinan hiilipäästöt ovat nousseet yhtä suuriksi kuin koko muun maailman - siis kaikkien muiden maiden hiilipäästöt yhteensä.

Tässä valossa tavallisten ihmisten syyllistäminen siitä, että juusto on epäekologista tai koiran omistaminen ympäristöuhka, tuntuu täysin naurettavalta.

Lukijoiden kommentit ovat tietenkin hätiköityjä laidasta laitaan, mutta valtaosin suosiollisia uutisen sanomalle (tai siis eihän kyseessä ole uutinen lainkaan, vaan mielipidekirjoitus, joka on naamioitu journalismiksi):

"Olen samaa mieltä: hyttysen pieru on suomalainen "saastuttaminen" suurten joukossa. On siis aivan samantekevää..."

"Se on aivan yhdentekevää ajaako suomalaiset ympäristöystävällisillä autoilla kun naapurissa Venäjällä ajetaan joka tapauksessa niillä vekottimilla mitä löytyy välittämättä ympäristöstä mitään."

"Vihreiden pitäisi kanssa lukea tämä, tai koko hallituksen ja ymmärtää myös ettei suomalaisten kuristaminen henkitoreisiin kaikenmaailman "ekoveroilla" pelasta yhtään ketään."

"Suomessa sai haukut kun vei rostat lajittelematta roskiin, sekä pitkän luennon siitä miten maapallo tuhoutuu, jos ei lajittele..."

"Eikä tarvitse edes Kiinaan katsoa, kun vilkaistaan mitä tapahtuu rajan takana Venäjällä. Ei mitään väliä mitä täällä tehdään. Tiesin sen jo 80-luvulla teininä."

Kommenttien suosikki-attribuutti on "yhdentekevää". Kierrätys on yhdentekevää, Itämeren suojelu on yhdentekevää, kasvissyönti on yhdentekevää, energiasäästö on yhdentekevää, julkiseen liikenteeseen panostaminen on yhdentekevää....

Haluavatko ihmiset tarkoituksellisesti menettää toivonsa ja heittää lusikan nurkkaan? Totta kai he haluavat. Kun toivo hiipuu, voi luovuttaa pelin ja lähteä kotiin, jättää jälkisiivoukset muiden tehtäväksi.

Vuosia jatkuneista keskusteluista on helppo huomata, että kumpaankin suuntaan hätiköidessään ihminen itse asiassa tekee aivan saman väistöliikkeen: hän hyödyntää ylireagoimista, jotta välttyisi tekemästä mitään.

Samat henkilöt, jotka muutama vuosi sitten kiivaasti kielsivät koko ilmastonmuutoksen, ovat nyt toitottamassa, että tilanne on liian paha, jotta mikään auttaisi. Mielipide ehkä kääntyy, mutta passiivisuus pysyy samana. Niin ihmeellinen on hätiköinnin voima.

Hätiköintikaavio 1.

Tämä sama näennäistä erimielisyyttä sisältävä johtopäätösketju löydetään miltei kaikista ympäristöuhkia pohtivassa keskusteluissa. Onko yhdentekevää (ja samantekevää ja ei mitään väliä sillä) myöntävätkö ihmiset uhan todelliseksi, jos he kuitenkin loppupeleissä haluavat vain hätiköidä itsensä kuvion ulkopuolelle ja vetäytyä toimettomuuteen?

Reaktio 1: Kyllä vain. Ongelma on liian suuri. Minun ei siis kannata tehdä mitään. Niinpä en muuta elämäntapojani.

Reaktio 2: Ei tietenkään. Koko juttu on vain maailmanlopun toitottelijoiden liioittelua. Luonto itse ratkaisee tällaiset ongelmat, jos ne edes meitä mitenkään koskettavat. Niinpä en muuta elämäntapojani.

Kaikkein vaikeinta meidän on elää epävarmuudessa, eli uskoa vaihtoehtoon EHKÄ. Mutta vain epämukava epävarmuudessa eläminen aiheuttaa keskustelun jatkumista, uusien vaihtoehtojen etsimistä, toimintaa ja tiedon lisääntymistä. Varaudumme asentein ja mielipitein, koska me emme tiedä varmuudella.

Reaktio 3, eli hätiköimätön "ehkä" tarkoittaisi ylläolevassa tapauksessa sitä, että meitä uhkaa ongelma, jonka laajuutta emme voi tietää - ja meidän on varauduttava siihen toimilla, joiden laajuutta emme voi tietää. Juuri tällainen uhkakuva on kaikkein pelottavin, koska me tarvitsemme pelkoa siihen, että alkaisimme toden teolla toimia.

Koska emme tiedä vaadittavien toimien suuruutta, parasta onkin, että teemme kaikkemme. Toisin kuin yleensä oletetaan: ehkä johtaa toimintaan, ei niinkään kyllä tai ei!

Näinhän toimii esimerkiksi huippu-urheilija. Hän ei voi tietää, mikä tulos olympialaisissa riittää voittoon, joten hänen täytyy tyytyä elämään epävarmuudessa ja antaa kaikkensa. Samalla menestymisen logiikalla meidän ei tulisi edes kysyä mitä ilmastonmuutoksen estäminen vaatii, vaan tehdä kaikkemme... huolimatta siitä, että uhka saattaa olla täysin liioiteltu...

Epävarmojen uhkakuvien maailmassa elämisen sijaan me saisimme edes varmuuden siitä, että yritämme parhaamme.


Veneellinen tiedostajia

Pentti Linkola käytti aikoinaan pelastusvene-vertausta. Jos pelastusvene on täynnä, pitää soutaa pois uppoavan laivan luota, koska pakokauhun vallassa veneeseen pyrkivät ihmiset voisivat kaataa sen, ja kaikki kuolisivat. Linkola tahtoi sanoa, että tulee vastaan se raja, jolloin kantokyky on saavuttu. Silloin täytyy tehdä valinta selviytymisen ja sympaattisen käytöksen välillä.

Haluaisin nyt myös itse käyttää yksinkertaista uppoavan laivan vertausta. Tilanne on siis se, että pohja vuotaa ja kaikki miehet on käsketty pumppaamaan vettä.

Laivalla on iso lihava kiinalainen tyyppi, joka ei tee mitään. Mikä on sinun valintasi: alat pumpata vettä vai valitat, että miksi tuo yksi kiinalainen ei pumppaa, en minäkään silloin viitsi. En ala!

Jos yksi ei tee mitään, se tarkoittaa, että muut joutuvat tekemään enemmän työtä. Voi kuulostaa epäreilulta, mutta niin se menee. Maailma ei aina ole reilu. Parempi aloittaa rehkiminen ja toivoa, että myös laiskat ja kusipäät ennen pitkää liittyvät remmiin.

Epävarmuus ja ehkä-mentaliteetti voi saada ihmisen toimimaan todella maanisesti ja neuroottisesti (niin kuin luulotautinen tai vainoharhainen), kunhan vain joukossa on myös poliittista tahtoa ja kylliksi naapuriaan syyllistäviä sormenheristäjiä.

Monet tekevät työtä vasta silloin, kun joku mulkaisee heitä pahasti. Syyllistäminen on ihan oikein. Oma vika; eläisivät eettisemmin niin välttyisivät syyllistämiseltä. Jos omatunto vaivaa niin älkää syyttäkö tiedostajaa. Liittykää kunnon ihmisten puolueeseen, sillä se vaiva ratkeaa.


Johtopäätöksiä

Hätiköinnin näkökulmasta eräs politiikan keskeinen ongelma on se, että poliitikkojen täytyy hyvin varhaisessa vaiheessa valita kyllä/ei -kantansa. He siis kaikki hätiköivät heti alkuun, eivätkä sen jälkeen ajattele kolmatta tietä. He tuhlaavat voimaansa jo valittujen kantojen puolustamiseen. Tämä pätee kaikkeen poliittiseen päätöksentekoon.

Jos päättäjät näennäisen rauhallisen ja rationaalisuuteen verhotun hätiköimisen sijaan olisivat ahdistuneita ja epätietoisia, jotain saattaisi tapahtua. Ehkäröiminen kannattaa, vaikka se ei anna henkilöstä vahvaa ja määrätietoista kuvaa. Täytyisi osata elää määrätietoisesti ehkässä.

Kun ihminen hätiköi, hän ei useinkaan hätiköi toiminnassa, vaan tiedossa. Hän ei ole varma, mutta hän ei myöskään halua elää ehkässä.

Niinpä hän uskoo tai arvaa, eli luulee tietävänsä. Suurin osa tiedostamme on juuri tätä lajia. Me haluamme vakuuttaa itsemme siitä, että asiat ovat jollakin tietyllä tavoin, vaikka kyseessä on lähinnä todennäköisyys tai ristiriitaisiin väitteisiin perustuva valistunut veikkaus. Arvailu antaa meille varmuutta ja rauhoittaa mielemme.

Myös tieteessä hätiköinti naamioi itsensä varmuudeksi, koska se on (miltei) välttämätöntä mielenterveydellemme sekä sosiaaliselle uskottavuudellemme. Jos kaiken aikaa vastailisimme filosofisesti "ehkä" tai "tietyissä tapauksissa" tai "toisaalta", me ahdistuisimme tietämyksemme suhteellisuudesta - tai mahdollisesti saisimme epämääräisen jaarittelijan tai epäluotettavan ja häilyväisen tyypin leiman. (Ja jos myöntyisimme elämään tunnustuksellisena relativistina, se olisi sosiaalinen itsemurha.)

Kukaan tai mikään intituutio ei voi perustaa arvojaan sanalle ehkä - tai edes sanoille todennäköisesti, tyypillisesti tai joissain tapauksissa. Arvot, uskomukset ja päätökset on naamioitava tietämykseksi. Tämän varmuuden on lisäksi oltava kyllin hätiköityä tai muutoin ihmiset sanovat, etteivät he varmuudella tiedä mikä sinun kantasi on.

Kun hätiköimme, me hyvin usein vain päätämme olle muuttamatta toiminnassamme yhtään mitään. Elämämme on täynnä tällaista huomaamatonta tai hieman ähkien suoritettua nolla-aktiviteettia, joka sallii vanhojen tottumuksten ottaa vallan, vaikka jokin mielipiteemme ehkä näennäisesti muuttuisikin.

Elämämme on sarja hätiköityjä päätöksiä, joista ainoastaan muutamia me joudumme julkisesti perustelemaan.

Muutamia näistä päätöksistä me joudumme myös julkisesti katumaan, ja silloin paras puolustus on, että me toimimme hätiköidysti. Sehän on vain inhimillistä.

Tulevia juttuja 2013

Pientä hahmottelua omaksi iloksi.

Toistaiseksi tammi-helmikuussa olen julkaissut lähinnä viime vuoden jämäpaloja. Kirjoitusten laatu ei ole ollut päätähuimaava. Suunnittelemani "astetta tärkeämmät" kirjoitusprojektit ovat siinä määrin massiivisia, etten ole tohtinut niihin vielä tarttua.

Esittelen lyhyesti tämän vuoden tulevia juttuja, vähän kuin uudenvuodenlupauksena.


Vuoden 2012 jälkikatsaus

Julkaisin viime vuonna 95 tekstiä. Se on tolkuttoman paljon enemmän kuin mitä alunperin ajattelin ja siinä on ainakin puolet liikaa. Tänä vuonna julkaisujen määrää olisi pakko saada rajoitettua. Mutta kuinka? Siitä minulla ei ole hajuakaan.

Kirjoitan sen mukaan miten ideoita tulee. 95 blogi-tekstiä tarkoittaa, että 95 päivänä vuodesta olisin voinut käyttää aikani johonkin hyödyllisempään. Esimerkiksi olisin voinut kirjoittaa kouluesseitä ja suorittaa puuttuvia syventäviä opintoja. Olisin voinut myös etsiä palkkatöitä.

Toistaiseksi blogi ei ole teettänyt minulle ainuttakaan työtarjousta, eikä minua ole kutsuttu asiantuntijaksi yhteenkään television asiaohjelmaan, vaikka olen kaikkien alojen asiantuntija.

Vaikka tiesin tämän, kirjoitin silti 95 blogitekstiä, mikä joissakin maissa johtaisi välittömään pakkohoitoon. Suomessa onneksi valtion turvaverkko on niin väljä, että luovien alojen hullut putoavat sen läpi kuin kotiavaimet sadekaivon ritilästä.

Viime vuoden julkaisuissa oli silti muutamia, jotka kannatti kirjoittaa. Jotkin aiheet oli hyvä saada vihdoin käsiteltyä - ihan vain terapeuttisessa mielessä - ja joistakin teksteistä tuli parempia kuin mitä lähtökohdat antoivat odottaa.

Ennalta suunniteltuja aiheita viime vuodelle olivat
relativismi (pitkin vuotta),
alkuluvut (toukokuussa) sekä
jeesuslaisuus (joulukuussa).
Yllätyin itsekin siinä miten paljon sain pysyttyä aiheessa, sillä kaikista kirjoitin useampia juttuja.

Ennakkoimattomia, mutta kohtalaisen hyviä juttuja viime keväänä olivat:
Merihirviöt (tammikuussa)
Kahdensuuntainen motivaatiohäiriö (tammikuussa)
Iloversumi (helmikuussa)
Ethics of läsnäolo (maaliskuussa)

Syksyn teksteistä tuntuu, että useimmat jäivät joulukuun Jeesus-juttujen varjoon, joten en jaksa niitä edes eritellä. Relativismia käsittelevät jutut ovat todennäköisesti ainoita mihin palaan, koska niistä olen työstämässä essee-kokoelmaa Verraton relativismi.

Se tarkoittaa sitä, että myös tänä vuonna kirjoitan muutamia juttuja relativismista. En kirjoittaisi, ellei minulla olisi paljon paljon paljon ideoita ja tuoreita lähestymistapoja. Just joo.


Vuoden 2013 ennakkosuunnitelmat

Tärkein artikkelisarja on Oman äänen kritiikki. Se on hiertänyt minua jo pitkään. Jo vuosituhannen alussa kirjoitin monen kymmenen liuskan pituisia esseeluonnoksia siitä, kuinka minua närkästytti jatkuva jauhaminen runoilijoiden omaäänisyydestä. Diskurssissa on niin moni asia pielessä, etten edes yritä kiteyttää närkästystäni. Harva asia on vuosien varrella muuttunut, termiä viljellään yhä ahkerasti. Tulen kirjoittamaan siitä vähintään 20-30 liuskaa, ja yritän tarjota kirjoituksiani ensisijaisesti Nuori voima -lehteen tai Tuleen & Savuun. Jämäpalat julkaisen täällä blogissa.

Toinen ikuisuusaihe on Kusipäisyyden perintö. Jotkut ehkä tietävät jo mistä siinä on kyse, ja voin luvata, että kun kusipäisyyden perinnöstä on kyse, niin jutuissa riittää syvyyttä ja painoa. Aiheen herkullisuuden takia olen arastellut juttujen julkaisemista, vaikka olenkin kirjoitellut yhtä sun toista pöytälaatikkoon. Olen asettanut itselleni liian korkeat odotukset ja menen aina ihan paskanjäykäksi, jos yritän tähdätä kusipäisyyden edellyttämään laatuun. Saa nähdä miten hyviä kirjoituksista tulee, mutta pakko ainakin yrittää.

Kolmas pikakäsittelyä vaativa aihe on tiedostaminen. Haluan kirjoittaa tiedostajista siten, ettei teksti ole vain antiteesi jollekin perussuomalaiselle älämölylle, vaan että jutut käsittelevät tiedostamisen ongelmia tiedostajien omista lähtökohdista käsin. Lisääkö tieto tuskaa ja sitä rataa?

Neljäs, ikään kuin tilattu aihe on Vesiapinan Arvoitus. Kaikki lähti siitä, kun Aura näki minun muistilappuni, jossa oli vain ja ainoastaan sana "vesiapina". Olen todellakin ollut aikeissa kirjoittaa vesiapinoista, mutta en ehkä olisi koskaan niistä kirjoittanut, ellei otsikosta olisi tullut niin hyvä läppä.

Viides teema on hätiköinti. En ole halunnut hätiköidä kirjoittaessani hätiköinnistä, joten kirjoitukset saattavat olla pelottavan harkittuja ja viimeisteltyjä. Minua todellakin vähän jännittää olla hätiköimättä tämän aiheen suhteen, sillä mieleni tekisi jo heti alkaa huutelemaan satunnaisia mielipiteitä hätiköinnin vaaroista ja ihanuudesta. Jos hyvin käy, kirjoitan hätiköinnistä vasta täytettyäni 50 vuotta.

Nämä viisi ovat siis ne avainkäsitteet, jotka vuoden lopussa kirjoitan ranskalaisin viivoin paperilapulle - ja jos pystyn yliviivaamaan niistä edes puolet, olen tyytyväinen.

(Tai sitten en onnistu olemaan tyytyväinen, vaikka kuinka yrittäisin. Sekin vaara on olemassa. Suunnitelmat toteutuvat, mutta silti vituttaa. Siinä on yksi kusipäisyyden perinnön oleellinen ainesosa.)

Parinvalinta

Yksi modernismin illuusioista on usko arvokehityksen lineaarisuuteen. Kehityksen ajatellaan kulkevan tiettyä suoraa linjaa, ja aikaa myöten kaikki kulttuurit saapuvat samaan lopputulemaan kuin amerikkalaiset. Jopa Euroopassa sorrutaan helposti lineaariseen ajatteluun.

Historia pikemminkin näyttäisi osoittavan, että arvot noudattavat tiettyjä syklejä. Asenteet kovenevat ja pehmenevät sukupolvesta toiseen: välillä on vallassa oikeisto, välillä vasemmisto. Politiikassa emme ehkä vieroksu tällaista talouden ja asenneilmapiirin aaltoliikettä, koska se on niin helposti nähtävissä, mutta mikään ei estä syklejä myöskään suuremmassa mittakaavassa.

Islamin leviämisen pelko perustuu esimerkiksi siihen olettamukseen, että ikivanha arabimaissa syntynyt ajatusjärjestelmä voisi nielaista sisäänsä koko länsimaisen sivistyksen ja pian me kaikki kumartelisimme Mekkaa kohti viisi kertaa päivässä.

Mielestäni myös tällainen skenaario on täysin järjetön. Pitkälti heimoajatteluun perustuva islam on kykenemätön ylläpitämään kansainvälisesti vaikutusvaltaista valtiovaltaa. Ei ole yhtä islamia vaan monta kilpailevaa tulkintaa, jotka hädin tuskin edes perustuvat Koraaniin. Arabimaat ovat sisäisesti epäyhtenäisiä ja siksi heiveröisiä vaikuttajia maailmanpolitiikassa... varsinkin, kun öljy loppuu.

Mahdollista kuitenkin on, että arabimaiden, kiinan tai intian kulttuurista löytyy jotakin, mikä toimii aitona vaihtoehtona meidän elämäntavallemme. Japani on jo monen kertaan onnistunut siinä. Nintendo, Pokemonit, anime ja Manga herättivät aluksi kummastusta, mutta sulautuivat pian elämämme peruskuvioihin.


Rakkauden algoritmi

Tulevaisuutta ennustaessani uskaltaisin väittää, että länsimainen parinvalinnan hapuileva strategia tulee saamaan rinnalleen todellisia haastajia. Muualla päin maailmaa tällä alalla hyödynnetään teknologiaa huomattavasti laajamittaisemmin. Kun perheet huolehtivat puolison etsinnästä, heillä on enemmän varaa ja myös motivaatiota turvautua asiantuntijan apuun.

Kunhan älypuhelimissa yleistyvät pikatreffi-aplikaatiot, voittajamalli voi hyvinkin perustua intialaiseen tai egyptiläiseen tuotekehittelyyn.

Suomessa vielä vieroksutaan ajatusta järkiavioliitosta ja perhesuunnittelusta, joka lähtee sen oikean löytämisestä paritustoimiston avulla. En nyt tarkoita sitä, että joku sanelisi puolison - tarkoitan vain teknologian ja asiantuntija-avun hyödyntämistä etsinnässä.

Vasta pätevä informaatio saa vapauden tuntumaan vapaudelta - muuten se on vain irtonaisuutta, sokeaa poukkoilua flipperissä.

Kun rikollinen vapautuu vankilasta, osataan melko hyvällä todennäköisyydellä ennustaa todennäköisyyden rikoksen uusimiseen. Niin se vain menee. Tuo tyyppi palaa jo tämän vuoden puolella takaisin, mutta tuolla toisella on aidot mahdollisuudet sopeutua yhteiskuntaan.

Kumpikin saattaa vannoa itselleen, ettei tee enää samaa virhettä, mutta vapaa tahto on aika pieni vaikuttaja ihmisen elämässä. Paljon enemmän määrää esimerkiksi se onko tarjolla töitä, kuuluuko johonkin jengiin, käyttääkö huumeita jne.

Myös parisuhteissa on tylyjä tosiasioita. Olosuhteet voivat olla armottomat. Keskinäinen ihastus voi joutua alakynteen, kun raha ja rutiinit joutuvat poikittain.


Tulkaa ja vallatkaa meidän markkinat!

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Intiassa olisi fiksuja tyyppejä, jotka osaavat hommansa niin hyvin, että näkevät saman tien kenellä kahdella ihmisellä on mahdollisuudet. He ovat työkseen saattaneet yhteen tuhansia ja taas tuhansia pareja. Siellä on ihan erilaiset kulttuuriset olosuhteet kehittyä omalla alallaan mestariksi.

Jotenkin sitä osaamista pitäisi saada tuotua tänne Suomeen.

Me olemme kaikkea muuta kuin saavuttaneet täydellisen kehityksen päätepisteen lemmenkeinoissa. Joka toinen kotimainen elokuva kertoo kahdesta rakastavaisesta, jotka ovat eksyksissä. Heillä ei ole parisuhteessaan mitään suuntimia.

Entä intiassa? Siellä vaan tanssitaan ja bailataan. Ne on rakastamisen tuotekehittelyssä niin vitun paljon meitä edellä.

Väite voi kuulostaa hassulta, mutta hassumpaa on se, ettei asiasta vielä edes oikein uskaltaisi vitsailla. Se riipaisee liian syvältä.

Einarin avaruusmatka

Tsehovilainen novelli.

Eräänä tiistai-iltana Einari kaapattiin kotoaan ja ammuttiin avaruuteen. Hän oli juuri tullut saunasta ja avannut lonkeron. Silloin se tapahtui. Hän kiersi raketilla koko planeetan ympäri ja palasi joitakin tunteja myöhemmin turvallisesti takaisin maan pinnalle. Koko ajan hän oli tajuissaan ja tiesi, ettei tapahtuma ollut unta.

Unta se ei ollutkaan. Einari kävi avaruusretkellä. Häntä eivät lähettäneet matkalle ufot, eivätkä valtion salaiset tiedemiehet. Kaikki oli muutaman rikkaan keppostelijan tekosia. He olivat valinneet Einarin summittaisesti ja maksoivat omasta pussistaan kymmeniä miljoonia maksaneen reissun.

Koko jutun juju oli siinä, että matkan jälkeen Einari hypnotisoitiin. Jos hän yritti puhua seikkailuistaan, hänen suustaan tuli vain:

"Sputnik, Sputnik, Sputnik - perkele!"

Kaikista muista asioista Einari pystyi puhumaan normaalisti.

Muutamien viikkojen ajan hän yritti ilmaista ihmeelliset kokemuksensa vaimolleen ja lapsilleen, mutta ei siitä mitään tullut. Hypnotisoinnin olivat suorittaneet alan parhaat ammattilaiset.

Lopulta Einari hyväksyi kohtalonsa. Hän oli käynyt avaruudessa, mutta entä sitten?

Hänen elämänsä jatkui aika lailla normaalisti, mutta toisinaan, vaikka juhannuksena tai perhejuhlissa, kun oli joukolla juotu runsaammin, saattoi Einarin kuulla loppuillasta hokevan ihme kiilto silmissään:

"Sputnik, sputnik, sputnik - perkele!"

Profetia kirjallisuuden lajina

Runouden, proosan, draaman ja tietokirjallisuuden lisäksi maailmanhistoriassa on hyvin tärkeä rooli saarnoilla, hengellisyyden oppailla, teologialla, mystiikalla ja ilmestyskirjallisuudella. Tällaiset tekstit kuitenkin usein sivuutetaan kirjallisessa genre-tutkimuksessa.

Olisi monia tapoja eritellä tai niputtaa yhteen uskonnollista kirjallisuutta, mutta käytän nyt termiä profetiakirjallisuus, koska se kuulostaa sopivan provokatiiviselta. Tulee heti mieleen joku laiha, pitkäpartainen ja likainen kylähullu, joka huutelee ohikulkijoille torin laidalla. Tietenkin mielikuva on täysin väärä, mutta mitä väliä sillä on?

Myös tämän kirjallisuudenlajin huomioiminen olisi tärkeää, sillä hengellinen ja uskonnollinen kirjallisuus myyvät erittäin hyvin. Eilenkin kun kuljin Suomalaisen kirjakaupan ohitse, huomasin, että Rhonda Byrnen uutuus oli myyntilistan kärjessä. Hän on myynyt jo kymmeniä miljoonia kirjoja, vaikka hän on vaarallisen mielipuolinen sekopää.

Hengellisen kirjallisuuden klassikot kuuluvat aivan maailmankirjallisuuden kärkipäähän. Kun olen miettinyt kymmentä suosikkikirjaani, joukkoon on usein mahtunut sellaisia teoksia kuin Ydinsutra, Timanttisutra tai Anthony de Mellon monet teokset, etupäässä Havahtuminen.

Suosikkirunoilijoitteni joukossa on paljon japanilaisia zen-munkkeja, vaikka joskus kysyttäessä en muistakaan heitä mainita. Myös Edith Södergranin ja Walt Whitmanin voi ajatella sivuavan suuria maailmankuvallisia kysymyksiä. Michael Enden Momo ja Päättymätön tarina sisältävät monia elämänfilosofisia ulottuvuuksia.

Ja silti myyntitilastojen kärjessä on joku Rhonda Byrne, huh-heijaa. Jopa Deepak Chopra ja Paulo Coelho ovat kivoja pikku populisteja hänen rinnallaan. He eivät sentään ole ihan täydellisesti menettäneet todellisuudentajuaan.


Vuoden paras valaistumiskuvaus

Kirjamaailman parhaat ja kammottavimmat teokset löytyvät henkisten ja hengellisten kirjojen hyllyköstä. Miksi sitten en ole koskaan kuullut kirjoituskilpailusta, jossa etsittäisiin esimerkiksi kirjoittajaa, joka on suorassa yhteydessä Jumalaan tai on kokenut valaistumisen?

Esitän siis jälleen kerran haasteen koko maailmalle - kaikille kustantamoille, järjestöille ja hengellisille seuroille. Järjestäkäämme profetiatekstien kirjoituskilpailu!

Krishnamurti on hyvä esimerkki siitä, miten homma toimii. Teosofinen yhdistys etsi 1900-luvun alussa jälleensyntynyttä messiasta. Lopulta sinnikkäiden etsintöjen ja erilaisten testien jälkeen he löysivät pojan, jolla oli aivan erityisen värinen aura - tai jotakin vastaavaa. Toisin sanottuna poika teki etsijöihin vaikutuksen rauhallisella olemuksellaan, nokeluudellaan tai manipulaatiokyvyillään.

Aivomme käsittelevät tiedostamattomasti valtavan määrän havaintoja ja tätä prosessia kutsutaan intuitioksi. Etsivä löytää, niin kuin sanotaan.

Krishamurti oli juuri sitä mitä alalle kaivattiinkin. Hän oli älykäs ja osasi puhua karismaattisesti. Lisäksi hän oli kyllin viisas haistattaakseen koko järjestölle pitkät paskat. Hän julistautui irti huuhaasta ja siitä alkoi hänen pitkä ja uskottava uransa filosofina. Myöhemmin hän keskustelikin lähinnä psykologien. professorien ja kuuluisien tiedemiesten kanssa - huimapäisen järkevistä asioista.

Jos emme etsi profeettaa, kuinka me hänet myöskään löytäisimme? Kuka tahansa maamme monista kylähulluista voisi olla uusi Krishnamurti.


Ehkä kirjallisuuspalkinto voisi auttaa etsijöitä?

Jos ette usko kilpailun tarpeellisuuteen, niin entäpä sitten Viisaus-Finlandia? Mitä jos vuosittain palkittaisiin paras mystinen ilmestys tai itsepelastusopas?

Tällä hetkellä lukijat ovat lähinnä mainonnan ja toitotuksen armoilla. Henkisiä oppaita ei juurikaan arvostella sillä vakavuudella, jonka ne ansaitsisivat. Rhonda Byrnen kammottavia mielisairauden ilmentymiä ei julkisesti revitä kappaleiksi.

Hyvältä elämänfilosofiselta teokselta voi kestää vuosia, ennen kuin se saavuttaa arvostetun aseman. Sana kulkee lukijalta toiselle. Kirjaa suositellaan kaikessahiljaisuudessa, sitä ostetaan lahjaksi, koska se oli niin puhutteleva.

Axel Fredenholmin kirjasella Näin olen kuullut on menossa 19. painos, de Mellon Havahtumisesta on puolestaan otettu tähän mennessä ainakin 21. painosta. Hyvä kirja kestää aikaa ja useampaa lukemista.

Laadukas kirjallisuuskritiikki voisi varoittaa lukijoita ilmiselvästä rahastuksesta ja huijareista. Palkinnot voisivat nostaa esiin syvällisiä teoksia, jotka ovat jääneet vähälle huomiolle vain siksi, ettei niitä ole isolla rahalla markkinoitu.


Tylypahkan taikavoimat!

Rhonda Byrnen pitäisi saada syyte hengenvaaralliseen typeryyteen yllyttämisestä (tai Darwin-award?), ja sama pätee kustantajaan. Ei ihme ettei WSOY ole edes kehdannut lätkäistä logoaan kirjan kanteen. Aika poikkeuksellista alalla. He itsekin häpevät toimintaansa, mutta eivät kehtaa kieltäytyä myyntimenestyksestä.

Uusimmassa kirjassaan hän taas neuvoo, millä tavoin pikalainan, puolisonsa alkoholinkäytön tai lasten koulukiusauksen voi saada katoamaan, kun koko ongelmaa ei ajattele... ja nyt en ollenkaan pilaile... tai suorittamalla tietyt maagiset rituaalit. Lopulta Byrne kehottaa ottamaan lisää lainaa ja ajattelemaan positiivisesti, koska huonot asiat voivat tulla toteen vain negatiivisten ajatusten kautta.

Kulissit pystyyn ja defenssit kuntoon! Tuntekaamme kiitollisuutta kyvystämme paeta todellisuutta. Maaginen ajattelu muuttaa kaiken paremmaksi. Sillä tavoin maailma toimii. Ikävät asiat ovat mielemme luomusta ja ongelmat poistuvat, kun niitä ei ajattele.

Olen yrittänyt olla ajattelematta Rhonda Byrneä - ja olen jopa onnistunutkin siinä kokonaisen vuoden ajan, mutta niin vain häneltä taas ilmestyi uusi kirja. Kirjaan tarttuessani ajattelin positiivisesti, että ehkä tämä on parempi kuin edellinen, mutta ei sekään toiminut. Hänen psykoosinsa on kaiken aikaa vain edennyt.

Ehkä kirjojen suosio perustuukin sille, että ne muistuttavat Harry Potteria. Ongelmat ratkeavat taikasauvan heilautuksella.

D.H.Lawrence

Tiesin jo etukäteen, että romaani Lady chatterley'n rakastaja (1928) oli melko suora kumarrus Walt Whitmanin suuntaan. Kirja kertoo yläluokkaisen naisen suhteesta riistanvartijaan, jossa ilmentyvät Whitmanin ihailemat fyysisen terveyden, raikkaan ulkoilman ja luontoyhteyden positiiviset vaikutukset. Naisen aviomies sen sijaan on pelkkää mieltä (Hegeliläistä absraktiota) - hän aivan konkreettisesti makaa sairasvuoteella halvaantuneena.

Lawrence on hyväksynyt myös Whitmanin käsitykset tietyistä moraalisista vapautuksista - onnen, terveyden ja sielujen välisen kohtaamisen nimeen. Todellista syntiä ei ole, on vain viktoriaanista ahdasmielisyyttä, ulkokultaisuutta, johon on sekoittunut naurettavan pieni määrä aitoa muiden ihmisten huomioon ottamista.

D.H.Lawrencen Whitman-essee (1921) ylittää kuitenkin dharman kirkkaudessa kaiken muun mitä häneltä olen lukenut. Itse asiassa epäilen, etten ole Yrjö Kallisen tai Alan Wattsin ohella lukenut montaakaan länsimaista kirjailijaa, joka olisi niin kiinni itämaisen filosofian ytimessä.

Lawrence ei säästele Whitman-innostustaan:

"Whitman is the greatest of the Americans.

Whitman has gone further, in actual living expression than any man, it seems to me...

Herman Melville hunts the remote white whale of the deepest passional body, tracks it down. But it is Whitman who captures the whale. The pure sensual body of man, at its deepest remoteness and intensity, this is the White Whale.

At last there is nothing more to conquer. At last all is one, all is love, even hate is love, even flesh is spirit. The great oneness, the experience of infinity, the triumph of the living spirit, which at last includes everything, is here accomplished."

Lawrence myös päättää kirjoituksensa mahtipontisesti, suorastaan sotahuutoon:

"Whitman put us on the track years ago. Why has no one gone on from him? The great poet, why does no one accept his greatest word?

The Americans are not worthy of their Whitman."

(Whitman osoitti meille suunnan jo vuosia sitten. Miksei kukaan ole seurannut hänen esimerkkiään? Miksei kukaan ymmärrä suuren runoilijan suurinta sanomaa?

Amerikkalaiset eivät ole whitmaninsa arvoisia!)

Lawrence nimittää silkaksi ihmeeksi sitä, että aikakaudella, joka on kieltänyt kaiken erotiikan ja tunnustanut täydellisen välirikon yhteiskuntaluokkien välillä, yhteiskunnan moraali edes sallii kenenkään lukevan Walt Whitmanin harhaoppeja. Hän kiittää ihmisten typeryyttä siitä, että he eivät ole tajunneet polttaa torilla Whitmanin säädyttömiä teoksia, joissa ihaillaan vapaata seksuaalisuutta ja jopa avoimesti puhutaan homoseksuaalisuudesta.

Lawrencella on ollut Whitman-esseensä kirjoittamisen jälkeen lähes kymmenen vuotta aikaa valmistautua henkisesti siihen keskusteluun, jonka kiltisti säädyytön romaani Lady Chatterley'stä mahdollisesti käynnistäisi - mutta itse asiassa siihen hetkeen kului miltei 40 vuotta! Vuonna 1921 Lawrencen siis ilmaisi ajatuksensa esseiden muodossa, ja vuonna 1928 hän sai valmiiksi romaaninsa - mutta vasta vuonna 1960 kirjalle viimein löytyi kyllin rohkea julkaisija - mistä tietenkin seurasi suuri häly ja kuuluisa siveellisyys-oikeudenkäynti.


Amerikkalaisen dharman historia

1950 ja -60-lukujen beatnikit, dharmapummit ja LSD-profeetat toivat jälleen pinnalla zen-filosofian ja itämaisen ajattelun, joka oli uinunut pinnan alla aina 1800-luvun alusta, jolloin kuuluisuuksien kuten Ralph Waldo Emersonin tai Whitmanin yleiseen sanavarastoon kuuluivat monet itämaiset termit.

Dharman historia ei kuitenkaan missään vaiheessa katkennut. Siitä kertoo hyvin D.H.Lawrencen vuoden 1921 Whitman-essee, jossa hän selkeästi ja kaunopuheisesti kuvailee runoilijan merkitystä oman tietoisuutensa avartumiselle ja kosmisten arvojensa vakiintumiselle:

Whitman enters into on the last phase of spiritual triumph. He really arrives at that state of infinity which the seers sought.

Whitman proceeds to find the experience of infinitude, his vast extension, or concentrated intensification into Allnes. He carries the conquest to its end.

Continually the one cry: Iam everything and everything is me. I accept everything in my conciousness; nothing is rejected.

Lawrence esittää Whitmania ja hänen valtamerellisyyden kokemustaan kohtaan myös edistynyttä kritiikkiä. Hänen sanansa ovat yhtä kirkkaita kuin jos asian toisi esiin D.T.Suzuki tai Krishnamurti:

"And one word more. Even if you reach the state of infinity, you can't sit down there. You just physically can't. You either have to strain still further into universality and become vaporish, or slimy: or you have to hold your toes and sit tight and practice Nirvana; or you have to come back to common dimensions, eat your pudding and blow your nose and be just yourself; or die and have done with it.

A grand experience is grand experience. It brings man to his maximum. But even at his maximum a man is not more than himself. When he is infinite he is still himself. He still has a nose to wipe."

(Vaikka ihminen saavuttaisi Nirvanan ja yhtyisi äärettömyyden kanssa, hänen on yhä senkin jälkeen syötävä kiltisti vanukkaansa ja niistettävä nenänsä.)

Toisin sanottuna: Lawrence on oivaltanut omakätisesti mahayana-buddhalaisuuden ehkä tärkeimmän sanoman (siis erona hinayanaan): äärettömyys on tyhjyyden ilmenemistä, eikä Tyhjyys tarvitse ketään tai mitään puolustajakseen. Se on itseriittoista ja kuollutta. Vain rajalliset oliot kärsivät rajallisuutensa tuomista vaivoista. Niinpä valaistumiskokemuksesta vapaaehtoisesti päästetään irti ja katse palautetaan inhimilliseen maailmaan, joka on nyt heräämisen jäljiltä värittynyt uudella myötätunnolla.

Lawrencen pointti kiteytyy tähän yhteen virkkeeseen, joka on eräänlainen Ydinsuutra pienoiskoossa:

"The state of infinite is only a state, even if it be the supreme one."

(Valaistumisen tila on vain tajunnantila muiden joukossa.)

Muoto on tyhjyyttä, tyhjyys on muotoa. Kaiken hajanaisuuden ja erillisyyden taustalla on jakamaton ykseys, mutta tunne kaiken yhteenkuuluvaisuudesta on sekin olemassa vain rajallisen ja hetkellisen tietoisuuden kokemuskentässä - muilla tavoin rajaton ei voi tulla tietoiseksi itsestään kuin jakamalla itsensä haavottuvaiseksi moneudeksi.

Whitman, Lawrence, Bill Hicks ja monet muut sen ovat sanoneet. Pelko on käpertymistä hetkelliseen itseensä ja rakkaus suuntautumista kohti totuutta, suurempaa ja lopullisempaa todellisuutta.

"Whitman's way to Allness, he tells us, is through endless sympathy, merging."