tiistai 5. helmikuuta 2013

Profetia kirjallisuuden lajina

Runouden, proosan, draaman ja tietokirjallisuuden lisäksi maailmanhistoriassa on hyvin tärkeä rooli saarnoilla, hengellisyyden oppailla, teologialla, mystiikalla ja ilmestyskirjallisuudella. Tällaiset tekstit kuitenkin usein sivuutetaan kirjallisessa genre-tutkimuksessa.
Olisi monia tapoja eritellä tai niputtaa yhteen uskonnollista kirjallisuutta, mutta käytän nyt termiä profetiakirjallisuus, koska se kuulostaa sopivan provokatiiviselta. Tulee heti mieleen joku laiha, pitkäpartainen ja likainen kylähullu, joka huutelee ohikulkijoille torin laidalla. Tietenkin mielikuva on täysin väärä, mutta mitä väliä sillä on?

Myös tämän kirjallisuudenlajin huomioiminen olisi tärkeää, sillä hengellinen ja uskonnollinen kirjallisuus myyvät erittäin hyvin. Eilenkin kun kuljin Suomalaisen kirjakaupan ohitse, huomasin, että Rhonda Byrnen uutuus oli myyntilistan kärjessä. Hän on myynyt jo kymmeniä miljoonia kirjoja, vaikka hän on vaarallisen mielipuolinen sekopää.

Hengellisen kirjallisuuden klassikot kuuluvat aivan maailmankirjallisuuden kärkipäähän. Kun olen miettinyt kymmentä suosikkikirjaani, joukkoon on usein mahtunut sellaisia teoksia kuin Ydinsutra, Timanttisutra tai Anthony de Mellon monet teokset, etupäässä Havahtuminen.
Suosikkirunoilijoitteni joukossa on paljon japanilaisia zen-munkkeja, vaikka joskus kysyttäessä en muistakaan heitä mainita. Myös Edith Södergranin ja Walt Whitmanin voi ajatella sivuavan suuria maailmankuvallisia kysymyksiä. Michael Enden Momo ja Päättymätön tarina sisältävät monia elämänfilosofisia ulottuvuuksia.

Ja silti myyntitilastojen kärjessä on joku Rhonda Byrne, huh-heijaa. Jopa Deepak Chopra ja Paulo Coelho ovat kivoja pikku populisteja hänen rinnallaan. He eivät sentään ole ihan täydellisesti menettäneet todellisuudentajuaan.


Vuoden paras valaistumiskuvaus

Kirjamaailman parhaat ja kammottavimmat teokset löytyvät henkisten ja hengellisten kirjojen hyllyköstä. Miksi sitten en ole koskaan kuullut kirjoituskilpailusta, jossa etsittäisiin esimerkiksi kirjoittajaa, joka on suorassa yhteydessä Jumalaan tai on kokenut valaistumisen?

Esitän siis jälleen kerran haasteen koko maailmalle - kaikille kustantamoille, järjestöille ja hengellisille seuroille. Järjestäkäämme profetiatekstien kirjoituskilpailu!

Krishnamurti on hyvä esimerkki siitä, miten homma toimii. Teosofinen yhdistys etsi 1900-luvun alussa jälleensyntynyttä messiasta. Lopulta sinnikkäiden etsintöjen ja erilaisten testien jälkeen he löysivät pojan, jolla oli aivan erityisen värinen aura - tai jotakin vastaavaa. Toisin sanottuna poika teki etsijöihin vaikutuksen rauhallisella olemuksellaan, nokeluudellaan tai manipulaatiokyvyillään.

Aivomme käsittelevät tiedostamattomasti valtavan määrän havaintoja ja tätä prosessia kutsutaan intuitioksi. Etsivä löytää, niin kuin sanotaan.
Krishamurti oli juuri sitä mitä alalle kaivattiinkin. Hän oli älykäs ja osasi puhua karismaattisesti. Lisäksi hän oli kyllin viisas haistattaakseen koko järjestölle pitkät paskat. Hän julistautui irti huuhaasta ja siitä alkoi hänen pitkä ja uskottava uransa filosofina. Myöhemmin hän keskustelikin lähinnä psykologien. professorien ja kuuluisien tiedemiesten kanssa - huimapäisen järkevistä asioista.

Jos emme etsi profeettaa, kuinka me hänet myöskään löytäisimme? Kuka tahansa maamme monista kylähulluista voisi olla uusi Krishnamurti.


Ehkä kirjallisuuspalkinto voisi auttaa etsijöitä?

Jos ette usko kilpailun tarpeellisuuteen, niin entäpä sitten Viisaus-Finlandia? Mitä jos vuosittain palkittaisiin paras mystinen ilmestys tai itsepelastusopas?

Tällä hetkellä lukijat ovat lähinnä mainonnan ja toitotuksen armoilla. Henkisiä oppaita ei juurikaan arvostella sillä vakavuudella, jonka ne ansaitsisivat. Rhonda Byrnen kammottavia mielisairauden ilmentymiä ei julkisesti revitä kappaleiksi.

Hyvältä elämänfilosofiselta teokselta voi kestää vuosia, ennen kuin se saavuttaa arvostetun aseman. Sana kulkee lukijalta toiselle. Kirjaa suositellaan kaikessahiljaisuudessa, sitä ostetaan lahjaksi, koska se oli niin puhutteleva.

Axel Fredenholmin kirjasella Näin olen kuullut on menossa 19. painos, de Mellon Havahtumisesta on puolestaan otettu tähän mennessä ainakin 21. painosta. Hyvä kirja kestää aikaa ja useampaa lukemista.

Laadukas kirjallisuuskritiikki voisi varoittaa lukijoita ilmiselvästä rahastuksesta ja huijareista. Palkinnot voisivat nostaa esiin syvällisiä teoksia, jotka ovat jääneet vähälle huomiolle vain siksi, ettei niitä ole isolla rahalla markkinoitu.


Tylypahkan taikavoimat!

Rhonda Byrnen pitäisi saada syyte hengenvaaralliseen typeryyteen yllyttämisestä (tai Darwin-award?), ja sama pätee kustantajaan. Ei ihme ettei WSOY ole edes kehdannut lätkäistä logoaan kirjan kanteen. Aika poikkeuksellista alalla. He itsekin häpevät toimintaansa, mutta eivät kehtaa kieltäytyä myyntimenestyksestä.
Uusimmassa kirjassaan hän taas neuvoo, millä tavoin pikalainan, puolisonsa alkoholinkäytön tai lasten koulukiusauksen voi saada katoamaan, kun koko ongelmaa ei ajattele... ja nyt en ollenkaan pilaile... tai suorittamalla tietyt maagiset rituaalit. Lopulta Byrne kehottaa ottamaan lisää lainaa ja ajattelemaan positiivisesti, koska huonot asiat voivat tulla toteen vain negatiivisten ajatusten kautta.

Kulissit pystyyn ja defenssit kuntoon! Tuntekaamme kiitollisuutta kyvystämme paeta todellisuutta. Maaginen ajattelu muuttaa kaiken paremmaksi. Sillä tavoin maailma toimii. Ikävät asiat ovat mielemme luomusta ja ongelmat poistuvat, kun niitä ei ajattele.

Olen yrittänyt olla ajattelematta Rhonda Byrneä - ja olen jopa onnistunutkin siinä kokonaisen vuoden ajan, mutta niin vain häneltä taas ilmestyi uusi kirja. Kirjaan tarttuessani ajattelin positiivisesti, että ehkä tämä on parempi kuin edellinen, mutta ei sekään toiminut. Hänen psykoosinsa on kaiken aikaa vain edennyt.

Ehkä kirjojen suosio perustuukin sille, että ne muistuttavat Harry Potteria. Ongelmat ratkeavat taikasauvan heilautuksella.

4 kommenttia:

  1. Viisaus-Finlandia :)

    Pikkujättiläinen voisi jakaa Pikku-Finlandian.

    VastaaPoista
  2. The law of law:
    http://www.theaustralian.com.au/news/features/the-secret-of-rhondas-success/story-e6frg8h6-1111117271174

    VastaaPoista
  3. Eikö yhtä hyvin sopisi Jätti-finlandia?

    Tai ehkä "non-dualistinen Finlandia" tai "kosminen ja kansallisuuksista vapaa Finlandia"?

    Suomalaisen filosofian maineen elvyttäminen on tämän hengellisyyshöpinän ohella yksi massiivinen kulttuuriprojekti, joka vaatii käsittelemistä.

    Olisi hienoa jos meilläkin joskus julkaistaisiin uutta omaperäistä ajattelua edustavia kirjoja, eikä vain tutkielmia edesmenneistä partasuista. Tuntuu että Suomessa filosofia nähdään jonakin valmiina luomuksena, jota on hienoa kyllä opettaa yliopistossa, mutta siihen ei ole lupa tehdä omia muutoksia.

    Edes Pekka Himanen ei ole kovin omaperäinen, vaikka hänellä kyllä olisi siihen vaadittavaa pokkaa.

    VastaaPoista
  4. Suoraan sanottuna en ymmärrä Himasta. Lahjakas kaveri joka voisi tehdä hyvää filosofiaa, mutta ei kai sitten tee kuitenkaan.

    Tai ehkä kaikissa filosofeissa on joku valuvika, joka saa ne katoamaan omiin huuruisiin maailmoihinsa.

    VastaaPoista