Kuten keskeneräille projekteille on luonteista, ne jäävät kummittelemaan mielen taka-alalle. Aina silloin tällöin kohtaa uusia elämäntapahtumia, jotka liittyvät projektin teemoihin ja tarjoavat uutta ajateltavaa tai toimivat hyvinä konkreettisina esimerkkeinä.
Silloin tällöin täytyy myös summata yhteen teoksen pääpointteja, joista yksi on keskenjättäminen. Keskenjättämisen suurimmat ongelmat ovat yhteiskunnallisia - toki on erittäin tappavaa, jos vaikkapa uintireissun jättää puolitiehen. Yhteiskuntamme suhtautuu eri tavoin opiskelijaan, jonka tutkinnosta puuttuu yksi ainoa kurssi, vaikka hänen osaamiseensa sillä ei olisi suurta vaikutusta.
Keskenjättämisessä on myös laatueroja. Jos maanviljelijä jättää pellosta puolet kyntämättä, kylvämättä ja niittämättä, hän saa silti viljaa puolikkaasta pellosta. Jos hän kyntää koko pellon, mutta ei kylvä sinne siemeniä, hän saa vain rikkaruohoja. Tässä tapauksessa on siis hyödyllisempää tehdä monet asiat osittain kuin jotkin asiat kokonaan.
Koko yhteiskuntaa ja sen monia ammatteja voisi tutkia keskenjättämisen riskien kannalta, mutta suurimmaksi ongelma muodostuu yksityisyrittäjien ja taiteilijoiden kannalta. Moni taiteilija esimerkiksi tekee taiteensa aivan valmiiksi, mutta jättää kesken sen markkinoimisen, mikä on katastrofaalista hänen elinkeinonsa kannalta.
Suomalaisia yrittäjiä on tältä osin myös jonkin verran tutkittu ja tulokset ovat hälyyttäviä. Monet yksin toiminimen varassa työskentelevät ammattityöntekijät kärsivät usein siitä, että he joko tiedottavat omista palveluistaan liian heikosti tai eivät osaa laskuttaa asiakkaitaan. Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei yrittäjällä ole ajantasaisia nettisivuja, josta asiakkaat voisivat tavoittaa hänet - tai sitä, että hän on saamaton laskuttamisessa, veroilmoitusten tekemisessä tai ei uskalla hinnoitella työtään oikein.
En nyt löydä kyseistä uutista, mutta muistelen, että jopa 20% yksityisyrittäjistä olisi sählännyt . Ongelma voidaan korjata koulutuksella tai rutiinien kehittämisellä, mutta perimmäinen taustasyy on siinä, ettei ihmisten pitäisi koskaan hoitaa mitään asioitaan yksin. Jotkut eivät koskaan opi myymään itseään. Maailma, jota meille nykyään kaupataan oman elämän sankaruudella tai itsensä markkinoimisella on pohjimmiltaan prostituution maailmaa, jossa yksin yrittävät ennen pitkää päätyvät parittajansa armoille - ja on pitkälti sattumasta kiinni miten kullekin käy. Rikkaat tietenkin pärjäävät paremmin, koska heillä on alusta alkaen palkattua apuvoimaa: personal trainereita, mentoreita ynnä muita.
Yksinäisyys on taiteilijan työssä jollain tavoin ratkaistava, mutta se ei tapahdu helposti. Yksin asuvat ihmiset esimerkiksi ajautuvat aina aikaa myöten siihen tilaan, että asunto on joko asumiskelvottoman sotkuinen tai neuroottisen puhdas. Pariskunnat sen sijaan päätyvät aikaa myöten kompromissiin tai pattitilanteeseen, joka asettaa kummankin elämän jonkinlaiseen kohtuuteen.
Miten sitten keskeneräisyys kirjailijan työssä ilmenee?
10 syytä jättää kirja kesken (ei mikään Top-10 kumminkaan)
ALOITTAJIEN ONGELMIA:1.) Ideat eivät kanna. Kirjoittajan luovuus jostakin syystä tyrehtyy. Tästä kuulee puhuttavan, mutta en ole omassa elämässäni törmännyt ongelmaan. Ainahan jonkin ratkaisun keksii. Todennäköisesti ongelmana on pikemminkin se, että idea alkaa syystä tai toisesta tuntua tyhmältä tai kirjoittaja ei ole edes aloittaessaan uskonut kirjan valmistuvan, mutta hän haluaa koetella itseään ja harjoitella tulevaisuutta varten. Todennäköisempi syy keskenjättämiselle on se, että...
2.) Taidot eivät kanna. Kirjoittaja huomaa, ettei hän hallitse rakennetta tai osaa ladata esimerkiksi dialogiin haluamaansa tunnelmaa. Kaikkiin haastaviin tehtäviin liittyy monia sellaisia välivaiheita, joista aloittelija ei ole ollut tietoinen. Aloittaminen on ollut kuitenkin hyvä oppimiskokemus, joka lisää itsetuntemusta. Täytyy tulla tietoiseksi tekniikoiden vaikeudesta, jotta seuraavan kerran klassikkoteoksia lukiessa niistä voisi kartuttaa esimerkin viisautta.
3.) Itseluottamus ei kanna. Kirjoittaja voi olla vielä liian herkkä kestämään ulkopuolista kritiikkiä tai tunnustamaan itselleen, ettei taitotaso ole riittävä. Epäonnistumisen pelko tuo tekemiseen jännitystä, mikä salpaa mielikuvituksen. Korkea itsekritiikki on siitä syystä ongelmallinen, että se estää näyttämästä keskeneräisiä tuotoksia muille, eikä kirjoittaja saa tarvitsemaansa palautetta. Itsekritiikkiä voi helpottaa ajatus minuudesta prosessina, jossa kritiikki kohdistuu aiempaan, keskeneräiseen minään, joka ansaitseekin kuulla kunniansa. Vain siten tulevaisuuden minuus voi saavuttaa potentiaalinsa.
Jos minuus ajatellaan joksikin ytimeltään pysyväksi, se johtaa tyylin kehittymisen kannalta moniin muihinkin ongelmiin, kuten vaikutteilta suojautumiseen. Mitään autenttista tai alkuperäistä minää ei ole löydettävissä, joten puheet "omasta äänestä" ovat siltä osin täyttä pötyä. Parhaat kirjoittajat ovat kautta aikojen osanneet yhdistä tradiota ja oman aikakautensa tyylejä. Ei heitä juhlita minkään autenttisuuden, vaan taidokkaan synteesin vuoksi. Oma ääni on nöyrän kehitystyön tulos, mutta sittenkään en mielelläni käyttäisi koko termiä. Parhaiten omaperäisyys saavutetaan luopumalla minäsentrisyyden pakkomielteestä, joka puolestaan on vain hienolta kuulostava muunnos sanasta itsekeskeisyys.
OLOSUHTEISIIN (JA IKÄVAIHEISIIN) LIITTYVIÄ ONGELMIA:
4.) Taloudellisten edellytysten puuttuminen. Raha tietenkin suurelta osin ratkaisee sen, missä määrin taiteilija kykynee keskittymään pitkäjänteiseen työhönsä. Lähes kaikki taiteilijat joutuvat myös tulemaan tosiasioita vastaan ja omaksumaan mahdollisimman edullisen elämäntavan. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi asumista ja/tai työskentelemistä purkutaloissa tai paikkakunnilla, joissa vuokrat ovat edullisempia. Myös auton omistamisesta tai uusista vaatteista täytyy tinkiä ja asettaa etusijalle välttämättömät työvälineet. Usein historian suuret taiteilijat tai filosofit ovat myös joutuneet tinkimään perheen perustamisesta, koska raha tai aika eivät muutoin riittäisi työlle. Monet ovat myös kirjoittaneet merkittävimmät teoksensa vasta eläkeiän kynnyksellä.
5.) Aikataulujen rikkinäisyys. Jos aikataulu sallii vain lyhyet ja hetkellisen työskentelyn, se voi kokonaan rikkoa keskittymiskyvyn tai vaikuttaa työn ilmenemismuotoon. Itse esimerkiksi olen priorisoinut runoja ja blogitekstejä, koska niitä voi saattaa kerralla valmiiksi, vaikka aikaa olisi vain pari tuntia. (Toki myöhempää editoimista vielä tarvitaan, jos tektiä haluaa pitää todella julkaisukelpoisena.) Aikataulujen hajanaisuus johtuu joskus aidoista kiireistä ja joskus enemmänkin henkilön persoonallisuudesta, mutta siitä myöhempänä.
6.) Työskentely-ympäristön häiriöt. Jos taloudelliset ja aikataululliset resurssit ovat kunnossa, voi työn toteutuspaikan valita melko vapaasti. Joskun on kuitenkin toimittava myös ympäristössä, joka on meluisa, sotkuisa tai epäergonominen. Myös sosiaaliset olosuhteet, kuten puolison tai lasten läsnäolo samassa tilassa voi tehdä työstä miltei mahdotonta.
Rahasta, ajasta tai häiriötekijöistä johtuva katkonaisuus voi keskeyttää työn niin kriittisesti, ettei sitä ole enää mahdollista jatkaa. Ympäristön vaihtuminen voi myös tehdä hankalaksi samaan mielentilaan pääsemisen. Veikkaan, että jos romaanikirjailija kirjoittaa osan työstään yhdessä maassa, lentää toiseen, kulttuuriltaan aivan erilaiseen maahan ja kirjoittaa siellä loput, voi lukija monissa tapauksissa vaistota milloin kirjailijan ympäristö on vaihtunut. Toki pelkkä oma tietokone voi olla ratkaisevampi kotoisuuden aikaansaamisen kannalta, ja tietokoneen vaihtamisella olisi ratkaisevampi vaikutus kuin siirtymisellä paikkakunnalta toiselle.
PERSOONAAN JA RUTIINEIHIN LIITTYVIÄ ONGELMIA
7.) Prokrastinaatio, eli lykkääminen. Prokrastinaatiolla tarkoitetaan sitä, että henkilö välttelee työn aloittamista sijaistoiminnoilla. Kirjoittamisen sijaan hän esimerkiksi surffaa netissä tai järjestelee asuntoaan. Monesti ongelma liittyy ennemmin ikäviin velvollisuuksiin, kuten koulu- tai työtehtäviin, joiden aloittaminen jätetään viime tinkaan. Myös tehtävän pariin palaamista voi kuitenkin monin tavoin viivytellä. Silloin työhön käytetty aika on kohtuuttoman pieni suhteessa taukoihin. Selkeä deadline voi helpottaa työn aloittamista, jos henkilö tuntee tarvitsevansa ripauksen hektistä kauhua tajutakseen, että nyt on annettava kaikkensa.
Monesti prokrastinaation uhkakuvat voi tunnistaa sisäisestä dialogista, johon liittyy neuvottelua: "Jos nyt vastaan tähän sähköpostiin ja maksan laskut, niin sitten olen oikeutettu kahvitaukoon - eikö niin? Ja jos sitten siivoan autotallin niin olen oikeutettu donitsiin, eikö niin? Ja jos sekä maksan laskut ja siivoan autotallin, niin eikö veroilmoitus voi hyvin vielä jäädä huomiselle?" Kenties juuri viralliset velvollisuudet ovat niin vahvasti jo lapsuudestamme kytkeytyneet vanhempiimme ja opettajiimme, että tarvitsemme superegon, joka sisällämme pitää jöötiä kaikesta ikävästä? On kuitenkin ongelmallista, jos taiteellinen työ tuntuu tylsältä velvollisuudelta - yleensä tuntemani kirjoittajat eivät joudu palkitsemaan itseään herkuilla saadakseen asioita aikaiseksi. Kun he pääsevät vauhtiin, he ovat pian niin maanisessa tilassa, että eivät syö tai nuku.
8.) Fokuksen vaihtuminen kohteesta toiseen (keskittymishäiriö). Tämä ongelma on itselleni kaikkein tutuin ja painin sen kanssa yhä. Tapanani on samaan aikaan työskennellä useiden projektien parissa ja keskenjäämistä edistää se, että yhden projektin päästyä tiettyyn suvantovaiheeseen, kohdistuu intoni toiseen, joka edistyy, kunnes kiinnitän huomioni kolmanteen. Saatan esimerkiksi kirjoittaa kolme tai neljä päivää putkeen, yhteensä jopa 50 liuskaa, mutta mikään kirjoittamastani ei ole julkaisuvalmista. Kaikki on tavalla tai toisella vasta luonnostelua tai ainoastaan alkupäästään valmista. Jos olisin kohdistanut koko tarmoni yhden novellin valmiiksi saattamiseksi, se varmasti todellakin olisi siinä ajassa valmistunut. Näin en kuitenkaan osaa työskennellä, sillä aivan arvaamatta jokin uusi idea pakottaa minut vaihtamaan kaistaa. Saatan kuvitella, että syrjäpolulla menee vain puoli tuntia, mutta huomaankin pian kirjoittaneeni koko päivän jotain ihan muuta kuin mistä aamulla aloitin.
Aiheessa pysyminen on aina ollut minulle vaikeaa. Jo peruskoulussa ja lukiossa äidinkielen aineiden yleisin moite oli se, että olen kirjoittanut ensimmäisen sivun annetusta aiheesta, mutta sitten päätynyt johonkin aivan toiseen aiheeseen. Kuten arvata saattaa, tällainen luonne tekee kokonaisen romaanin kirjoittamisesta melko haastavaa. Myös esseekokoelma taitaa lopulta valmistua vain sitä kautta, että kuljettuani siksakkia 400 esseen verran, joku muu osaa valikoida niistä yhtenäisen teoskokonaisuuden. Niinhän entisaikaankin esseistien teoksia usein koottiin. Kirjoilla oli erillinen toimittaja, koska esseistit tunnettiin siitä, että he kuljeskelevat pitkin poikin aiheesta toiseen ja kattavat kaikki inhimillisen elämä teemat.
9.) Mielialojen vaihtuminen (bipolaarisuus). Monet jättävät työnsä kesken myös siksi, että työ on henkisesti niin vaativaa, että se kuluttaa heidät muutamissa viikoissa loppuun. Aluksi he saattavat olla hyvinkin energisia ja uskoa itseensä, mutta maanisen vaiheen mentyä ohitse, he jättävät kaiken sikseen tai pahimmassa tapauksessa jopa tuhoavat siihenastisen työnsä. Sitäkin voi tapahtua, että he aloittavat kirjoittamisen syvän depression vallassa, mutta toivuttuaan asteittain synkistä mietteistä, he alkavat uskoa, ettei kukaan osaisi samaistua sellaiseen paatokseen - koska he itse voivat nyt paremmin, eivätkä itse ainakaan jaksa velloa sellaisessa kurimuksessa.
Elämänkokemuksen ja itsetietoisuuden lisääntyessä maanis-depressiiviset henkilöt saattavat osata paremmin ennakoida ja tunnistaa maniaa laukaisevia taipumuksiaan ja esimerkiksi rajoittaa työtään sopivan pituisiin jaksoihin. He myös usein tuntevat inhimillisten tunteiden huippukohdat ja kaikki matalikot, mikä tuo heidän teoksiinsa samaistuttavaa inhimillisyyttä. Esityisen hyvin kaksisuuntaisen mielialan eri energiatasot voi tunnistaa Tsaikovskin sävellyksissä, jotka tavoittavat mielialojen koko tunneskaalan. Sekä Pähkinänsärkijässä että Joutsenlammessa on aivan ilmeisiä kohtia, joissa tavallinen elämä murtuu maanisen tunteen alla tai suurin riemu kääntyy aivan äkisti syvimmäksi suruksi.
Klassinen dramaturgia suorastaan vaatii sitä, että romaanin, näytelmän tai elokuvan sankari kulkee voimakkaasti vaihtuvien tunnetilojen kautta. Usein tunnetilojen vaihtumisen syynä kuitenkin ovat täysin ilmeiset todellisen maailman asiat, kuten voitto, tappio tai läheisen kuolema. Taideteoksen juoni tarjoaa rationaaliset syy sille, miksi yleisön tulisi sallia itselleen antautuminen surulle tai ilolle. Bipolaariset henkilön elämässä nämä syyt voivat olla kaikkea muuta kuin rationaalisia.
LOPUKSI
10.) Keskenjättämisen syyt ovat monesti emotionaalinen mysteeri. On vaikea antaa yhtä selkeää selitystä sille, miksi asiat eivät etene. Jostain syystä vain tunnu oikealta pakottaa itseään suuntaan, joka ei tunnu oikealta. Ehkä jotkut ihmiset eivät ole koskaan kokeneet sellaista? Jos joku maksaa heille siitä, että he vääntävät yön läpi sen raportin valmiiksi, niin mitään ongelmia ei synny. Heidän tekemisensä ei edellytä inspiraatiota. Riittää että on annettu selkeät ohjeet ja sopimuksista pidetään kiinni. Jos on alussa sovittu, että artikkelissa esitellään kymmenen keskenjättämisen syytä, niin sitten niitä on kymmenen - ei enempää, eikä vähempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti