Määritelmiä on monia, mutta yksi mahdollinen tapa erottaa toisistaan taide, viihde tai sivistys riippuu suhtautumisesta luonnollisiin haluihin. Monesti luonnollisuus koetaan viihteessä positiiviseksi asiaksi, kun taas sivistysen kantilta se nähdään likaiseksi tai vähintään epäilyttäväksi. Taiteilijat joutuvat tavalla tai toisella käsittelemään tätä ristiriitaa, sillä ihmiselle on usein luonnollista olla itsekäs, ahne, ennakkoluuloinen tai laiska. Myös köyhyys, sairaus ja kuolema ovat mitä luonnollisempia asioita, joiden olemassaoloa taiteilija ei voi sivuuttaa.
Itse en siis haluaisi määritellä taidetta niinkään viihteen vastavoimaksi, vaan hyvä taide sisältää samaan aikaan sekä aistillisesti vetovoimaisia ja suorastaan kiihottavia elementtejä, että kasvattavia ja sivistäviä oivalluksia. Joskus ihmistä kasvattaa jo pelkästään se, että hän saa haluamansa ja huomaa sen tyhjyyden.
Elämämme missä tahansa kulttuurissa on tasapainottelua luonnollisuuden sekä normatiivisen kurin välillä. Ihmiselle on myös luonnollista määritellä ja omaksua sääntöjä. Olenkin joskus aiemmassa kirjoituksessani jo todennut, että ihminen on eläin, jolle on luontevaa käyttäytyä epäluonnollisesti ja joka hyvin luonteekkaasti toimii omaa luontoaan vastaan.
Tämä sama ristiriita korostuu vahvasti taolaisuudessa, johon myös kung-fu monilta osin perustuu. Asiat eivät kuitenkaan ole mustavalkoisesti joko tai. Päämääränä eivät ole erottelut, vaan synteesit. Ihminen voi harjoittelun avulla muuntaa keinotekoisia ja jopa aluksi mahdottomalta tuntuvia taitoja itselleen täysin luonnollisiksi. Lopulta me toteutamme kulttuuria ikään kuin reagoisimme täysin vaistonvaraisesti, mistä taolaiset käyttävät nimitystä wu-wei.
Helpoiten tämän ilmiön voi kokea esimerkiksi autoa ajaessaan, kun vaipuu ajatuksiinsa ja yhtäkkiä huomaa olevansa perillä, vaikka ei ole moniin minuutteihin tiedostanut edes ajavansa autoa. Vastaavasti joku saattaa puhelimessa keskustellessaan samaan aikaan raapustaa paperille piirrosta, jota hän sitten puhelun jälkeen ihmettelee - kuin se olisi maagisesti ilmestynyt siihen tyhjästä. Aivomme oppivat lukuisten toistojen kautta toimimaan lähes automaattisesti.
Tärkeintä keinotekoisissa rajoituksissa ja harjoituksissa on sääntöjen (tai säätöjen) tarkoituksenmukaisuus. Yleensä opiskelija suhtautuu kiitollisesti ankaraankin koulutukseen, jos hän kokee sen aikana oppineensa jotakin, mistä aidosti on hyötyä joko työelämässä tai elämänhallinnassa.
Suuri kysymys nykyajassa onkin, millaiselle kehittävälle pakkovallalle meidän tulisi antautua ja omistautua? Etenkin liberalistisessa yhteiskunnassa eläminen vaatii määrätietoisuutta ja itsekuria, joka täytyy omaksua kasvatuksen kautta. Myös vapauttamme lisäävä tekniikka itse asiassa vain lisää hyödyttömien mielitekojen mahdollisuuksia tarkoituksenmukaisten prosessien kärsiessä. Vapaus syödä herkkuja muuttuu yllättäen vapauden rajoitteeksi, kun emme jaksa nousta sohvalta tai kävellä portaita.
Epämukavuuksien satumaa
Vaihtoehtojen silkka lukumäärä vaikeuttaa keskittymistä oleelliseen, mistä syystä monet vapauden ammattilaiset täysin tietoisesti luovat itselleen teknologisia tai ajankäytöllisiä rajoituksia.Kyse on tietenkin residenssistä, jota hengellisyyden etsijät tai luovan työn tekijät ovat iät ajan hyödyntäneet edistääkseen työrauhaa ja keskittymiskykyä.NYT: Tämä mies menee "vankeuteen" saadakseen työnsä tehtyä, ja suosittelee sitä kaikille suomalaisille
http://nyt.fi/a1305959694520
Leirikeskuksessa ei ole internetiä.Jotkut tarvitsevat rajoitteiden lisääntymistä, jotta voisivat kääntää vaihtoehtoja vertailevan ja leikkisän moodin kovaksi tekemiseksi.
Ei älypuhelimia.
Ei musiikkilaitteita.
Ei mitään häiriötekijöitä.
"Me eletään niin hektisessä maailmassa, että pitää suostua menemään vankilaan, jotta voisi keskittyä johonkin asiaan kunnolla", Saarakkala sanoo ja naurahtaa.
Toiset taas samaan aikaan kaipaavat eristäytymistä päästäkseen eroon kovista paineista ja tunteakseen itsensä hetken ajaksi irralliseksi velvoitteista.
http://www.talouselama.fi/uutiset/erikoinen+ilmio+stressaantuneet+liikemiehet+menevat+vapaaehtoisesti+vankilaan+rentoutumaan/a2246350
"Etelä-Koreassa stressaantuneet liikemiehet voivat lukita itsensä kahdeksi vuorokaudeksi vankiselliin rentoutumista varten..."Vapauden ja vaihdottomuuden on pitkään ajateltu olevan toisensa pois sulkevia vaihtoehtoja - ehkä liittyen kylmän sodan vastakkainasetteluihin - mutta nykyään olemme siirtymässä eräänlaisen matavapauden aikakaudelle, jolloin ihmiset saavat päivästä tai mielentilasta riippuen valita ovatko he vapaita vai soveltavatko elämäänsä tiettyjä rajoitteita.
Vapaushan on usein kaksisuuntainen sopimus sikäli, että jos päätämme yhteisesti, että Facebook on auki myös sunnuntaisin, se tarkoittaa sitä, ettemme edes sunnuntaina ole suojassa työelämämme velvollisuuksilta, koska pomo voi mikä päivä tahansa kuumottaa seuraavan tai edellisen viikon työkiireillä. Meidän on myös hyvin vaikea vapauttaa itseämme siltä tunteelta, ettemme voisi yrittää vielä enempää.
Joka hetki pelkäämme että jokin kokemus jää kokematta, jos emme säntää mahdollisuuksiemme perään. Mahdollisuus levätä tuntuu vähemmän hohdokkaalta, vaikka se olisi omaksi parhaaksemme.
Jopa eteläkorealaisessa pakkorentoutumisen keskuksessa
"Asiakkaat saavat myös vilkaista älypuhelimiaan kerran päivässä hätätapauksen varalta."Kirjoitin aiemmin myös siitä, miten vaarini ei aikoinaan halunnut, että kesämökille asennettaisiin puhelinta, koska hän tiesi että puhelimen avulla hänet olisi tavoitettavissa työasioissa. Hänen lapsensa, eli oma isäni ei ehkä aikoinaan ymmärtänyt, miksi piti niin vimmaisesti vastustaa teknologiaa ja ajan muuttumista, mutta minä elän taas sellaisessa maailmassa, jossa paremmin tajuan mitä vaari ajoi takaa. Kyse ei ollut rahasta tai tekniikasta, vaan lomapäivien pyhittämisestä.
Jos luulemme, että teemme mökistä viihtyisämmän muuttamalla sen kakkosasunnoksi kaikkine mukavuuksineen, häivytämme samalla sen kallisarvoisen rajapinnan, joka muodostuu pyhän ja profaanin välille. Mökki järven rannalla lakkaa olemasta vaivalloisten pikku askareiden ja epämukavuuksien satumaa.
Vapaus taitona ja resurssina
Työelämän vapautuessa yhä useampi taiteilija, sisällöntuottaja ja freelancer-duunari joutuu opettelemaan elämistä sellaisessa vapaudessa, joka tuntuu ahdistavan monimutkaiselta ja vaativalta, eikä ollenkaan vastaa Hollywood-elokuvien lupaamaan sankarillisen suoraviivaista toiminnallisuutta.Oikeistoliberaalit valittavat, että yhteiskunnassamme on aivan liikaa säädöksiä ja normeja, vaikka todellisuudessa niiden syynä on juuri vapauden lisääntyminen - ja vapauksien lisääminen tulee vain lisäämään säätöä sekä yksityiselämässä että byrokratiassa.
Oletetaan esimerkiksi junaverkko, jossa Helsingistä on mahdollista matkustaa vain Tampereella tai Turkuun. Juna-asema on tällöin helppo suunnitella yksinkertaiseksi. Tuolta laiturilta pääset Turkuun ja tuolta Tampereelle.
Kun verkon vaihtoehdot, eli matkustamisen vapaus lisääntyy, siitä väistämättä seuraa monimutkaistumista, eli aikataululistat ja lähtölauturit on vaikeampi hahmottaa - etenkin, jos matkustajat haluavat säilyttää itsenäisyytensä myös matkan suunnittelussa. Kun myös vastuu, eli vapaus lipun ostamisesta siirretään matkustajille itselleen, on seurauksena koko joukko stressaavia valintatilanteita, josta on seurauksena otsalohkossa tykyttävää valintaväsymystä. Lähtöjäkin on lukumäärällisesti enemmän, samoin hintatarjouksia ja maksuvaihtoehtoja, joten ensikertalaiselle vapaus näyttäytyy pelottavalta.
Normatiivinen yhteiskunta on kuin vahvasti automatisoitu sähköauto, jonka konepellin taakse kaikki johdot on piilotettu. Näkyvissä on vain pari hassua nappulaa, koska systeemi perustuu enemmänkin luottamukseen kuin vaihtoehtojen runsauteen. Vapaa yhteiskunta muistuttaa enemmän lentokoneen ohjaimistoa. Me anelemme yhä vain lisää vapautta, mutta samaan aikaan harva jaksaa pelejä, joissa on runsaasti mikromanagerointia.
Tietokonepelien suosiosta voimme päätellä, että useimmat ihmiset suosivat melko autoritaarisesti ohjattuja putkijuoksuja, jossa vaihtoehtoja on hyvin rajallinen määrä ja selostaja (välianimaatiot) tai matkanjohtaja (kertoja, opasteet) huolehtii etenemisestä. Tietokonepelit ovat eräänlainen jättiläismäinen ihmisluonnon koelaoratorio, jossa ehkä selvitetään myös suurinta onnellisuutta tuottavan yhteiskunnan salaisuuksia.
Siinä yhteiskunnassa ei näyttäisi olevan kovinkaan paljon valikkoja. Monille on myös tärkeintä saada kokea sama peli aivan samalla tavoin edettynä kuin kaikki muutkin ihmiset - samaan aikaan, kun peli on uusi ja kaikki vielä hypettävät sitä. Tärkeämpää on yhteenkuuluvaisuuden tunne ja kokemus saavutuksista kuin haaksirikko vapauden tuntemattomalle rannalle. Myös haasteiden vaatimustason on syytä olla sopivan matala, jotta casual player ei tuskastu.
On päräyttävää miettiä esimerkiksi seuraavaa postausta koulutuksen, työelämän tai koko yhteiskunnan näkökulmasta.
Nostan esiin kolme kohtaa:
1.) I find myself having to invest too much time trying to figure out "what's next" in the open world games.
Myös todellisuudessa meidät voi vallata tunne, että pitäisi selkeämmin tietää mitä seuraavaksi - aika on koko ajan vähissä ja missaamme mahdollisuutemme, jos haahuilemme minne sattuu.
2.) I like being able to play through the story as it was intended to be told
"...as it was intended to be told" on lause, jonka usein kuulee myös taiteen ja runouden yhteydessä. Kuinka tätä tulisi tulkita? Mikä on elämäni oikea ja virallinen merkitys? Liika vapaus muuttuu helposti eksistentialistiseksi ahdistukseksi siitä, että olemme jotenkin kadottaneet asioiden alkuperäisen ja todellisen merkityksen.
3.) I wish I could get into them, but get so frustrated having to constantly figure out where to go and what to do.
"...I get so frustrated..." Mitäpä tähän sanoisi? Vapaus tuottaa monenlaista ahdistusta, eivätkä ihmiset pelkää myöntää sitä, kunhan kyse on jostain muusta kuin poliittisesta tai filosofisesta keskustelusta, jossa vapaus on korkein arvo ja sen kritisoiminen on ehdoton tabu.
Internet mahdollistaa asioista keskustelemisen aivan uudella tavalla, koska voimme ohittaa niin helposti keskustelukontekstin sisäänrakennetut normit ja etsiä yhteyksiä, joissa samat sanat tuottavat puolivahingossa rehellisempiä mielipiteenilmauksia, joihin kylmän sodan rintamalinjat eivät enää ulota pakkovaltaansa.
Tietokonepelit ehkä tulevat aikaa myöten paljastamaan, millä tavoin koululaitoksen kepit ja porkkanat on suunniteltava, jotta pelaajat saataisiin tehokkaimmin koukutettua itsensä kehittämiseen.
On kuitenkin tarpeellista samaan aikaan myös kehittää vapauden käsitteistöä. Me tarvitsemme uutta sanastoa sekä nykyistä monimutkaisempia filosofisia erotteluja, jotta voisimme ymmärtää millainen vapaus on meille hyväksi ja millainen vapaus tuottaa vain ahdistusta - joka aikaa myöten voi luoda kasvuedellytyksiä monenlaiselle vapautta kaventavalle ääriajattelulle, kuten nationalismille ja kiihkouskonnoille.
Tarvitaan kehittyneitä vapaustaitoja, jotta yhä useammat osaisivat vaatia parempaa vapautta ja tuntea olonsa kotoisaksi vaihtoehtojen paljoudessa. Valitettavasti vapauksiemme jalostaminen tulee vaatimaan meiltä entistä enemmän itsekuria ja fiksusti suunniteltuja normeja, jotka radikaalilla tavalla lisäävät vapauttamme, vaikka me aluksi taistelisimme niitä vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti