Ihmisten unia on tutkittu kokeellisesti jo vuosikymmeniä. Tutkimuksessa on havaittu muun muassa unien noudattavan useita vaiheita, jotka vaihtuvat tietyissä sykleissä. Tunnetuin näistä vaiheista lienee REM-uni, jonka aikana ihminen yleisimmin näkee toiminnallisia unia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uni
Missä määrin valvetilaa sitten on käsitelty tästä näkökulmasta? Me helposti otamme valvetilan annettuna, kuten suhtaudumme minuuteen tai tietoisuuteen. Voisimme ymmärtää niistä enemmän, jos ensin myöntäisimme, että valve on aivan yhtä suuri mysteeri - tai jopa suurempi - kuin uneksinta.
Niinpä sitä tulisi tutkia kokeellisti ja myös erottaa toisistaan valveen vaiheita.
(Kenties on vain hauska sattuma, että sanat valhe ja valve muistuttavat toisiaan suomen kielessä. Myös valve-elämämme on pitkälti unennäköä, kuten monet mystikot Yrjö Kallisen tavoin ovat todenneet.)
Suuri valveeseen liittyvä valhe on, että kykenisimme hahmottamaan valvetilaamme jotenkin selkeästi ja puolueettomasti. Meidän kokemuksemme valveesta on eräänlainen valemuisto, johon liittyy vahva itsepetosten sävyttämä kokemus hallinnasta, vaikka todellisuudessa me olemme läsnä omassa elämässämme vain hetkittäin ja suurin osa toimistamme edistyy automaatiolla.
Valvetila muuttuu heti realistisemmaksi ja samalla mystisemmäksi, jos määrittelemme, mistä on kyse tajunnantiloissa - esimerkiksi kuinka tajunnantilat eroavat tunnetiloista?
Tunnetilat vs. tajunnantilat?
Idea vaihtuvista tajunnantiloista on alkujaan peräisin luontodokumentista, jossa esiteltiin mangusteja. Mangustit ovat sosiaalisia eläimiä, jotka soveltavat myös monimutkaista työnjakoa, kuten ihmiset. Muutamat yksilöt esimerkiksi seisovat kahdella jalalla ja tähystävät vaaroja, sillä välin kun muut tutkivat ympäristöä, keräävät ravintoa tai vain leikkivät.
Tulin ajatelleeksi, että oikeastaan aivan samalla tavoin myös ihmiset delegoivat toisilleen tehtäviä työryhmissä, ystäväpiirissä tai toimivassa parisuhteessa. Jonkun täytyy vahtia, ettei vasi kiehu yli tai paisti pala uunissa. Se vaatii heittäytymistä tiettyyn tajunnantilaan, joka ei missään nimessä ole sama asia kuin tunnetila.
Tajunnantilat eivät myöskään ole sama asia kuin rooli. Jääkiekossa esimerkiksi maalivahdilla on koko pelin ajan päällä tietty tehtäväkuva, mutta tavallisetkin pelaajat vaihtavat ammattimaisesti päälle tietyn tajunnantilan, jos pelaavat alivoimalla tai ylivoimalla. Myös pelien voittaminen edellyttää tiettyjen oikeiden tajunnantilojen omaksumista.
Talouspuheeseen on jo pitkään kuulunut sellaisia termejä, kuten "tahtotila" tai "positiivinen ajattelu", mutta me emme koskaan saa otetta tällaisista tajunnantiloista, ellemme opi arjessamme ajattelemaan, että meillä todellakin on monia vaihtuvia tajunnantiloja. Niiden vaihtelu on niin normaalia, että emme usein edes huomaa koko asiaa.
Universaaleiksi havaittujen tunnetilojen, kuten rakkauden (kiintymys, romanttinen rakkaus) tai pelon ohella koemme lukuisia perustavanlaatuisia tunteita, joihin kasvatuksella on vähän mitään vaikutusta: koti-ikävä, innostus, pettymys, viha, ikävystyminen, kateus, turhautuminen, himo jne. Vastaavia kaikkien tunnistamia tunnesanoja voisi luetella sivutolkulla.
Puhumme luontevasti tunteiden olemassaolosta ja vaikka niille tunnistetaan eri kulttuureissa hieman erilaisia raja-alueita ja vivahtteita (niitä myös arvostetaan eri tavoin), emme osaa havainnoida samalla mielenkiinnolla tajunnantiloja, joihin ei sisälly tunneaiheistoa.
Tunteiden voisi tavallaan sanoa tulevan tajunnan sisään ja ottavan niistä vallan, kun taas tajunnantilat itsessään vaihtuvat huomaamattomasti ja ilman suurta dramatiikkaa.
Me kuitenkin näemme henkilöstä, jos hän on selkeästi läsnä tai vaikuttaa poissaolevalta. Juuri tämä läsnäolon ja poissaolon asteen vaihtelu on mitä tyypillisintä muunatutuville tajunnantiloille, eikä siihen liity mitään yliluonnollista.
Tajunnantilojen tunnistamisesta ja hallitusta harjoittelemisesta
Arkikielessä puhutaan "mielentiloista" tai "tajunnantiloista", mutta niitä ei ole määritelty tieteellisesti, eikä sanoille ole esimerkiksi Wikipediasivua - ei edes englanniksi! Englanninkielisen Wikipedian sivu viittaa vain lukuisiin populaarikulttuurin tuotteisiin:
https://en.wikipedia.org/wiki/State_of_Mind
Yksi syy tieteellisen mielentilatutkimuksen tai määritelmien puuttumiselle lienee se, että vaihtoehtoisista tai vaihtuvista tajunnantiloista on puhuttu aivan liikaakin new age -hörhöjen tai huumeidenkäyttäjien keskuudessa. Vaikka kiistämättä ihmisillä olisi valveillaollessaan vaihtelevia tajunnantiloja, niitä ei ole juurikaan tutkittu johtuen tästä termien epätieteellisyyden leimasta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Altered_state_of_consciousness
Ihminen vaihtaa tajunnantilasta toiseen, kun hän menee töihin tai vaihtaa vapaalle. Viikonloppuina tai lomalla me huomaamattamme vaihdamme aivan totaalisesti omaa maailmassa olemisen tapaa. Tajunnantilojen tunnistamista voi kuitenkin harjoitella myös mentaalisesti. Silloin emme ole niin vahvasti riippuvaisia ulkoisista olosuhteista tai sosiaalisista sopimuksista (kuten dead-line tai kesälomaviikko ovat kulttuurisia tai kahdenkeskisiä sopimuksia).
Meditaatiolla ja midfullnessharjoituksilla on mahdollista tulla tietoiseksi ensinnäkin tajunnantilojen moninaisuudesta sekä siitä, miten huomaamatta me liu'umme yhdestä tajunnantilasta toiseen. Aikaa myöten kehittyy myös taito paremmin tunnistaa ja ennakoida omia tajunnantiloja - sekä edistää toivottoja mentaalisia valmiuksia omassa elämässä.
Eräs keskeinen mindfulness-harjoituksiin liittyvä ongelma on kuitenkin se, että tajunnantilat hyvin vahvasti asetetaan hierarkiseen järjestykseen ja sanotaan, että esimerkiksi läsnäolo olisi hierarkisesti tärkeämpää kuin haaveilu tai poissaolo, vaikka tajunnantilojen luontaiseen vaihteluun - kuten virkistävään ja terveelliseen unennäköön liittyy se, että kuljemme päivän aikana useiden eri tajunnantilojen lävitse.
(Tajunnantilojen vaihtuessa haaveilevaksi meidän aivomme esimerkiksi todennäköisesti lepuuttaa tiettyjä aivojen alueita, mutta tätä tulisi tutkia kokeellisesti. Joka tapauksessa aivomme ovat hyvin monipuolisesti erikoistuneet erilaisiin tehtäviin ja yhden alueen rasittaminen tuottaa voimakkaampaa uupumusta kuin monipuolinen ja vaihteleva tehtäväkirjo, jossa myös tajunnantilat kulkevat tietyissä sykleissä.)
Päivän kuluessa vaihteleviin tajunnantiloihin esimerkiksi kuuluvat:
Haaveileva/ poissaoleva
Intensiivisesti keskittynyt /rennosti tarkkaileva
Kärsimätön, touhuava / rauhallinen, odottava
Sosiaalinen, avautunut / sisäänpäinkääntynyt, vetäytyvä
Jännittyneesti ympäristöä tarkkaileva / turvallisuuteen luottava
Keskittymisemme esimerkiksi ajoittain tiivistyy ja ajoittain taas herpaantuu, mikä on aivan luonnollista*. Jotkut saavat helpommin kiinni nykyhetkestä ja toisen kulkevat ajatuksissaan kauas historiaan tai ennakoivat tulevaisuutta.
Luovuus edellyttää tiettyä huoletonta ja leikkisää tajunnantilaa
Voimme helposti tunnistaa, jos loman aikana pääsemme tavoittelemaamme huolettomaan ja rentoituneeseen mielentilaan. Samoin osaamme sanoa, jos tärkeän työtehtävän tai luovuutta vaativan taiteellisen harjoituksen aikana iskee päälle kunnon flow. Myös urheilijat tietävät, että hyvä suoritys vaatii oikeanlaista luottavaista, innostunutta, sopivasti jännittynyttä tilaa, jotta keho olisi virittynyt täydelliseen suoritukseen. Silti emme ole tottuneet psykologiassa tai neurologiassa puhumaan tajunnantiloista - tai ymmärtäneet kuinka niihin päästään. Varsinainen tajunnantilatutkimus on vasta alkutekijöissään. Minäkään en pidä päässäni piuhoja siltä varalta, jos saisin täydellisen aivokuvan vaikkapa runon idean syntyhetkellä.
Mielentilojen tutkimuksesta tekee monimutkaista myös se, että ne ovat vahvasti sidoksissa sosiaalisuuteen. Kuten aiemmin mangustien yhteydessä totesin, monesti tiettyyn mielentilaan pääseminen edellyttää sopimuksia ja keskinäistä luottamusta. Jos luotan kuljettajan ajotaitoihin, saatan automatkan aikana vaipua ajatuksiini tai katsella levollisesti maisemia. Jos en luota kuljettajaan, on hyvin todennäköistä että katselen tielle ja toivon, ettei eteen hyppää hirveä tai betoniporsasta.
Mielentilat ja persoonallisuuspiirteet ovat joskus vaikeasti toisistaan erotettavissa, kuten myös sosiaaliset roolit. Lumikin seitsemän kääpiötä on Disney-versiossa nimetty aika erikoisella tavalla, jos sitä miettii tarkemmin:
Viisas, Jörö, Lystikäs, Unelias, Nuhanenä, Ujo, Vilkas
Viisaalla ja Lystikkäällä on ehkä päällä tietty rooli. Viisas on joukon johtaja, kenties siksi että on vanhin - onko hän edes? Lystikäs on ehkä jotenkin hölmö tai sitten hän vain hölmöilee tahallaan - sitäkään en muista niin tarkkaan.
Vilkas on ehkä ADHD-tyyppiä, Ujo kaiketi epävarma itsestään ja Jörö antisosiaalinen kyynikko - mutta miten joku voisi kaiken aikaa sairastaa flunssaa? Onko kyse siitä, että Nuhanenä olisi vaikkapa allerginen jollekin mitä on kääpiöiden elinpiirissä tai ruoassa?
Entä sitten Unelias? Voiko joku olla kaiken aikaa unelias tai toinen koko ajan flunssassa? Kai se on mahdollista.
Kyse on lapsille suunnatusta animaatielokuvasta, joten emme voi vaatia täydellista realismia. Tarina Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä osoittaa silti sen, miten me ihmiset lapsesta saakka haluamme löytää maailmasta pysyvyyttä. Tutkimusten mukaan ensivaikutelmamme jostakin henkilöstä on usein hyvin pysyvä. Jos hän on tapaamishetkellämme unelias, kärttyisä tai nuhainen, me muistamme hänet ikuisesti juuri sellaisena.
Kun priorisoimme itsessämme ja muissa ihmisissä pysyvyyttä, kuinka me siis edes voisimme tulla tietoiseksi siitä, millä tavalla omat tajunnantilamme päivän aikana vaihtelevat? Mekin olemme joskus viisaita ja joskus jörötämme. Joskus meitä unettaa, eikä kukaan välty nuhaisuudelta.
Keskittyneisyyttä, luovuutta tai jopa onnellisuutta voi silti harjoitella - ja onneksi paradigma on hitaasti kääntymässä siihen suuntaan.
Onnellisuustutkimus kenties viimeinkin muuttaa psykologian painopisteitä niin, että kiinnostumme myös inhimillisistä tajunnantiloista?
Tyytyväisyys, turvallisuus, rauhallisuus ja keskittyneisyys - "tahtotilat" ja mitä niitä on. Mielentilat eivät mene yksiin tautiluokitusten kanssa. Ne ovat ehkä liian jokapäiväisiä kerätäkseen rahoitusta lääkefirmoilta tai ansaitakseen. Emme osaa tutkia menestyksen osatekijöitä tai hyvinvointia, koska lääketieteemme pyrkii lähtökohtaisesti hoitamaan sairauksia, eikä terveyttä.
Ehkä kyse on priorisoinneista. Kiinnostumme tajunnantilan muutoksista vasta sen jälkeen, kun olemme selvittäneet mistä psykoosissa tai epilepsiakohtauksessa on kyse. Tajunnantilojen muutokset ovat liian haalea ja rauhallisesti liikkuva kohde kiinnittääkseen huomiomme.
Perinpohjainen mielentilojen tutkimus voisi kuitenkin radikaalisti kehittää itsetuntemustamme tai parantaa modernin ihmisen elämänhallintaa. Ehkä vieroksumme myös liian tungettelevaa itsetutkiskelua? Vaistomaisesti haluamme säilyttää tietyn etäisyyden itseemme, jotta luonnolliset ja kulttuuriset minuuteen liittyvät illuusiot eivät joutuisi koetaltaviksi.
Me pelkäämme itsemme tuntemista kaikkein näkyvimmin silloin, kun uskottelemme itsellemme, että tietenkin me tunnemme oman tietoisuutemme, koska se on meille lähin ja arkisin asia. Kuitenkin samaan aikaan me elämme täysin tietämättömänä siitä, miten oman mielemme kokonaisuus häilyy, muuttuu ja hallitsee tietoista ajatteluamme monien näennäisesti vapaiden valintatilanteiden kautta.
Emme kehity elämänhallinnassa, ennen kuin myönnämme, että tarvitsemme parempaa näkemystä elämänhallintaamme - että meillä on jokin ongelma. Samoin me emme edes tiedosta, että mielentilamme hallitsevat meitä, kun kiellämme, että olisimme eri tilanteissa tai eri ihmisten seurassa eri henkilö.
Oman minuutemme yhtenäisyyden ja pysyvyyden illuusio on suurin este rakentavalle keskustelulle, mutta kenties vielä kymmenienkin vuosien kuluttua vain meditaation harrastajat tai huumeidenkäyttäjät edes myöntävät, kuinka monisäikeinen ja moniääninen - ja etenkin hämmentävän mutkikaasti kaunis asia on ihmisen minuus - vaikka sen koko julkisivu onkin pelkkä hienosti lavastettu petos, emmekä me itse ole oman minuutemme julkisivun takana, vaan me seisomme sen edessä.
Minuuden lavasteet on pystytetty aina itse kunkin omaa meitsiä varten. Ihminen ei ole minuutensa teatterissa näytelmän ohjaaja, vaan ensi-iltaan saapunut hyväuskoinen vieras.
*Keskittymiskyvyssä on tietenkin isoja yksilöllisiä eroja riippuen siitä, jos persoonallisuutemme on lähempänä ADHD-tyyppiä tai esimerkiksi Aspergeria, ja kaikki ihmiset luonnollisesti sijoittuvat eri kohtiin persoonallisuuksien kirjoa, pitkällä janalla, jossa normaali monesti ymmärretään "terveeksi", vaikka se on vain neurotyypillistä keskimääräisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti