KISAVITUTUS

Jääkiekon nykytila heijastaa niitä ongelmia, jotka viime vuosina ovat nousseet esiin koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Kisat ovat enää osa harvojen ja valittujen "hyvinvointia". Liput katsomoon maksavat pöyristyttävät 165 euroa - ja televisiostakin ne näkee vain maksukanavilta (Canal-plus). Erityisen surullista tästä tekee jääkiekon symbolinen merkitys maamme lähihistoriassa.

1970 ja -80-luvuilla jääkiekko oli poliittisesta näkökulmasta tarkasteltuna ehkä läntisen maailman tärkein laji. Vuosittain MM-kisat yhdistivät idän ja lännen. Kylmässä kaukalossa kaksi toisilleen kylmää maailmaa kohtasivat rauhanomaisen kamppailun merkeissä. Kun muistelen omaa lapsuuttani 80-luvulla, muistan ensimmäiseksi nämä asiat: Kekkosen kuolema, Keke Rosberg, Dingon Autiotalo - sekä Punakone.

Myös Tshernobyl kuulemma räjähti 1986, mutta muistikuvani siitä ovat hämärät. Paremmin muistan samalta vuodelta Diego Maradonan "jumalan käden". Luulen, että Tshernobyl-uutisointi jäi sen varjoon.


Kaukalossa Kylmä sota

Jääkiekon poliittisesta merkityksestä kertoo paljon se, missä sitä eniten seurattiin ja harrastettiin. Kaksi mahtimaata olivat tietenkin Neuvostoliitto sekä Kanada - mutta on tuskin historiallinen sattuma, että juuri Suomi ja Tsekkoslovakia tahtoivat menestyä lajissa. Molemmat olivat rajavaltioita kylmässä sodassa ja kun itä ja länsi kohtasivat, pelissä oli paljon muutakin kuin kuminen lätkä.

Katsotaan esimerkiksi missä pelejä on pelattu: Sveitsi (Bern, Zyrich, Geneve) ja Ruotsi (Tukholma) - sotien "puolueettomat" maat. Rajalla jaettu Saksa sekä Helsinki, Praha - kisapaikkana samoja kaupunkeja, jotka toistuvat ETYK-kokouksissa ja muissa poliittisissa neuvotteluissa. Jääkiekkoa käytännössä pelattiin siellä, missä poliittisten päättäjien oli muutenkin kätevintä kohdata: rajalla tai puolueettomissa maissa.

Neuvostoliitossa jääkiekon poliittinen merkitys tiedostettiin. Joukkueen menestyksen haluttiin olevan viesti taloudellisen järjestelmän toimivuudesta. Muutaman vuosikymmenen ajan jääkiekko oli ideologista mittelöä: toisaalta vastakkainasettelun ja toisaalta kansojen rauhallisen yhteiselon symboli - ja monien mielessä ehkä ainoa asia, jonka uskottiin estävän 3. Maailmansodan syttymisen. Samalla kisat toimivat kätevänä vuosittaisena kohtaamispaikkana arvovaltaisille henkilöille.


Lajin myöhempi historia

Neuvostoliitolle Punakone oli kuin Sputnik II. Tsekissä puolestaan juhlittiin Punakoneen nujertamista kuin se olisi kerralla hyvittänyt kaikki Prahan kevään (1968) tapahtumat. Suomessa Jari Kurrin NHL-menestys nähtiin merkkinä siitä, että Suomi kuului länteen.

Viimeisenä sovittelevana tekonaan ennen hajoamistaan Neuvostoliitto hävisi tahallaan Calgaryn Olympialaisissa (1988) viimeisen pelinsä Suomelle ja lahjoitti maallemme sen ensimmäisen arvokisamitalin. Se oli kuin kuolevan jättiäisen nyökkäys: "Olkaa hyvä, Viipuria ette saa, mutta tässä kimpale hopeaa."

Kylmä sota päättyi, mutta jääkiekko säilytti asemansa Suomen historiassa. 90-luvun syvä lama päättyi kuin taikaiskusta sillä hetkellä, kun Tupu, Hupu ja Lupu kävivät noutamassa Tukholmasta ensimmäisen kultaisen mitalin. Nyt lajin symbolinen merkitys oli siinä, kuinka se vaikeana hetkenä yhdisti kansan. Kansallistunnetta lisäsi se, että voitto tapahtui juuri Ruotsissa - entisen hallitsijan maaperällä.

Tämän jälkeen jääkiekkoon kiteytyi vähintään yhtä paljon isänmaallista eetosta kuin saunaan, ruisleipään ja Sisu-pastilleihin yhteenlaskettuna. Ei ollut lähellä, ettei saavutusta olisi lööpeissä verrattu Talvisotaan. Jääkiekko oli yhtä kuin itsenäisyys, yhtä kuin eheys ja yhtä kuin pohjoismainen sosiaalidemokratia: idän ja lännen parhaat puolet samassa paketissa.

Mutta mitä jääkiekko merkitsee tänään, reilut 20 vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen?


Vitunvitunvitun vittu!

Mitä jääkiekko merkitsee vuonna 2012? Vastauksen voi antaa yhdelä sanalla: rahastusta.

Jääkiekko on ylemmän keskiluokan kallista hupia. Turha enää puhua lajin kansaa yhdistävästä voimasta tai symbolisesta merkityksestä, kun puolet suomalaisista eivät edes voi seurata kisoja. Miten joku kehtaa edes väittää, että tämä on parhaaksi lajin tulevaisuudelle, kun siltä riistetään puolet sen yleisöstä - sekä mitätöidään historiallinen ja kansallinen merkitys?

Jos perheenisä tahtoo viedä kolme lastaan katsomaan edes yhden pelin, hänen täytyy olla valmis maksamaan siitä ilosta ainakin 600 euroa. Jos eläkeläinen, joka on katsonut kotisohvaltaan kaikki pelit viimeisten 40 vuoden ajalta, haluaa nähdä kaikki pelit, hänen kannattaa hankkia Canal-plus.

Helsingin kisapaikka 2012

Lippujen hinnat eivät ole ainoastaan kalliita - ne ovat aivan helvetin kalliita! Jokunen vuosi sitten kävin itse Hartwall-arenalla katsomassa Suomen ja Ruotsin välisen World Cup -pelin. Se tuntui silloin kalliilta, mutta olin valmis maksamaan, koska World Cup järjestetään harvoin ja mukana ovat parhaat pelaajat. Liput maksoivat silloin 80 euroa - tosin aika hyviltä paikoilta.

Tänä vuonna halvimmat liput MM-kisoihin ovat tuohon verrattuna kaksinkertaiset... ja kuitenkin MM.kisat pelataan joka vuosi, joten miksi ihmeessä siitä tulisi niin vauhkoontua? Minua vain raivostuttaa, kun mietin niitä tuhansia vanhempia, jotka ovat luvanneet viedä lapsensa kisoihin, ja tahtovat pitää lupauksensa vielä senkin jälkeen kun lippujen hinnat julkistettiin.

Vertailun vuoksi: Liput SM-liigan finaaliin Jyp vs. Pelicans maksoivat 25-37 euroa. Yhden alkusarjan MM-kisalipun hinnalla maksaisi 6 ihmistä SM-finaaliin, siis KUUSI, koko perheen ja koiran tai jopa kaksi perhettä.


Perkele minkä tekivät!

Mutta vielä enemmän minua vituttaa televisio-oikeuksien myyminen maksukanaville. Jääkiekko on merkinnyt koko kansan yhdistymistä Leijona-lipun alle - vaan eipä merkitse enää. Mikä enää on estämässä luokkayhteiskunnan lopullista syntymistä tai sisällissodan syttymistä? Mitä suomalaisuus enää merkitsee suomalaiselle köyhälle? Mitä suomalaisuus merkitsee maaseudulla, lakkautettavissa tai pakkoliitetyissä kunnissa, joissa lähimpään Sportti-baariin on 30 kilometriä?

Entä kuka viitsii lähteä torille juhlimaan? Voiton jännitys syntyy siitä, että on katsonut kaikki ottelut, nähnyt joukkueen taistelevan ja kasvana, oppinut tunnistamaan selkään piirretyn numeron. Kun kisoja ei voi katsoa kotona, useimmat eivät katso. He näkevät enintään ratkaisupelit, jos viitsivät lähteä baariin tai tuntevat kaverin, jolla kanava näkyy.

Valtioneuvoston suosituksesta MTV3 näyttää sentään muutaman Suomen pelin, mutta meille tosiuskovaisille Kisoissa on kyse kokonaisesta eepoksesta, ei vain valituista paloista. Voi tietenkin olla, että valtioneuvosto on tällä päätöksellä onnistunut pelaamaan sisällissodan alkuhetkelle hieman lisäaikaa.

Sosiaalidemokratian lippulaivalle, Yleisradiolle on jäänyt luu käteen. Formulat lähtivät, nyt jääkiekko. Hiihtoa ja mäkihyppyä ehkä näkee televisiosta, mutta niissä suomalaiset eivät enää kamppaile mitalisijoista. Päättäjät eivät edes tajua missä mennään, tai eivät välitä. Kalervo Kummola on kirjaimellisesti myynyt maansa. Kuinka ne edes kehtaavat enää soittaa kansallislaulua jäällä, kun kansa ei ole läsnä?

Kansalta on evätty pääsy rituaaliin, joka merkitsee sille enmmän kuin joulurauhanjulistus tai Presidentin uudenvuodenpuhe. Saman tien olisivat voineet julistaa pääsiäisen tai äitienpäivän maksulliseksi! Historia on raiskattu. Jos Gorbatšov olisi kuollut, hän varmasti kierisi haudassaan!

Leijona kerjuulla.

Suomen lippu ei ole enää aikoihin merkinnyt juuri mitään, mutta nyt Kummola on pyyhkinyt perseensä myös Leijona-lipulla. Kumpi näistä symboleista on painoarvoltaan suurempi? Katsotaan vain mitä nationalistit riiputtavat kaulassaan tai tatuoivat ihoonsa. Entä mitä viinaa deekut ostavat asioidessaan Alkossa. Vastaus kuuluu: Leijona. Leijona. Leijona.

Ennen oli Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

Sitten raikui Kurri, Selänne, Granlund...

Nyt on jäljellä vain kisavitutus!