SCORPIONS

REPORTAASI. Saimaa Open Air 2011, Joutsenon Rauha.



Teini-iän idolit omassa kotikaupungissa. Ja ensimmäinen rock-festari koskaan, jonka olen kokenut selvin päin. Syitä oli kaksi, toiseksikin olin autolla ja ensinnä, että ainoalle anniskelualueelle oli puolentoista tunnin jono.

Scorpions. Niinpä niin. Legendaarinen bändi, jonka legendaarisuus joillekin merkitsee lähinnä Kummeli-tason koomisuutta, nahkahousuja & viiksiä ja Scooterin kanssa yhteistä fanipohjaa - mutta itselleni siihen sekoittuu myös puhdasta legendaarisuutta. Mielestäni Scorpions on aina ollut parempi kuin esimerkiksi AC-DC, Black Sabbath, Iron Maiden tai Megadeth - ja henkilökohtaisesti bändi kolahti teininä paljon voimallisemmin kuin esim. Rolling Stones.

Omissa listoissani Scorppareiden edelle menevät vain Beatles, Queen, Led Zeppelin, King Crimson ja David Bowie. Niin ja ehkä nippanappa Deep Purple, Jethro Tull, Joy Division, Depeche Mode, The Smiths, Van Morrison, Neil Young, Björk, Kate Bush, Sufjan Stevens ...ja pari muuta, joita en nyt tähän hätään muista.

Joka tapauksessa älppy-hyllystäni löytyy useampikin Scorpionsin levy - tosin ei mitään viimeiseltä 15 vuodelta. Silloin kun kuuntelin Scorppareita niin enimmäkseen 70-luvun lopun levyjä, joissa oli voimakkaita proge-vaikutteita. Myöhemminkin Scorpionsien parhaissa biiseissä on proge-tyyliin jotain muutakin kuin A-osa ja rokkaava kertosäe. Hyvä esimerkki on We'll burn the sky, jossa on aivan mahtava monivaiheinen, orgaaninen vyörytys.

LINKKI:
We'll Burn the sky LIVE + sinfoniaorkesteri



SAIMAA-FESTAREISTA NOIN YLEENSÄ

Ainakaan en voi väittää, että vihdoin vuosien odotus palkittiin. Koskaan en olisi odottanut, että Joutsenoon tulisi yhtään ketään.

Odotusta silti oli luvassa, koska ennen pääesiintyjä täytyy kestää läpi monta semikovaa kotimaista: CMX, Stratovarius ja Egotrippi.

Seistessäni tuntitolkulla helteessä ilman mitään järkevää tekemistä, huomasin, että korvatulpat toimivat hieman kuten alkoholi. Yhdessä voimistuvan hestehukan kanssa ne sumensivat mielen ja vaimensivat aisteja. Hetkittäin miltei pystyin kuvittelemaan että olin kännissä.

Toissijaisten bändien pakkokuuntelu voisi hyvin olla yksi Danten vähemmän kuuluisista helveteistä. Ihmettelin miksi CMX oli kymmenen vuoden jäähyväiskiertueen jälkeen päättänyt lopettaa keikkansa mainostamisen kaikkien aikojen viimeiseksi. Tunsin, että he olivat pettäneet faninsa. Jos rock-bändi saa päähänsä jotain epärealistista ja mahtipontista, josta heidät tunnetaan, niin miksi koskaan luopua siitä.

Olen aiemmin ollut ainakin kolmella CMX:n jäähyväiskeikalla ja tunsin itseni huijatuksi. Edessäni ei ollut se CMX jonka tunsin. CMX:n kuuluu olla jäähyväiskiertueella! Jos rokkarit tulevat järkiinsä, tiedostavat realistisesti uransa vaiheet ja mainostavat itseään loogisesti niin kuka heitä enää kestää?

Stratovarius on hyvä esimerkki tästä. En ole koskaan ymmärtänyt miksi se kiinnostaa ketään. Mutta siinähän se juju ehkä juuri onkin. Keikalla en saanut laulun sanoista mitään selvää. Jätkien koko suosio kai perustuu siihen, että sanoista ei ymmärrä mitään ja että ne kirjoittivat väärin Stradivariuksen nimen. Samovaarius, Dinosaurius, Stadinkebabius. Suosio on taattu.

Palaan vielä CMX:ään. Aistin esiintymisestä tiettyä ammattitaitoa. Se oksetti minua. Siinä oli vähän jotain samaa kuin yhdessä yli-innokkaassa kesätyöntekijässä, joka ajaa läheisen puistomme nurmikon. Ammattitaidolla. Ajaa nurmikkoa. CMX.

Rudolf Schenker

Jos Scorpionsissa pystyy näkemään Klaus Meinen nahkalippiksen ohitse niin seuraavaksi tulee vastaan Rudi Chenkerin nahkahousut. Jos myös näiden ohitse pystyy näkemään niin sieltä alkaa kuoriutua ihan hyvä bändi.



Rudolf Schenker on Scorpionsin perustajahahmo ja edelleen sen kantava voima. Klaus Meinesta näki jo 80-luvulla, että hän on tullut vanhaksi. Sen lisäksi hän on aina laulanut epävireisesti ilmisaksalaisella aksentilla ja ollut jotenkin jutilamaisesti turvonnut. Myös Joutsenossa Klaus joutui vähän väliä puuhkuttamaan ja lepäämään taampana, sillä aikaa kun Rudi veti muutaman minuutin kitarasoolon ja hyppi tasajalkaa.

Schenker on pysynyt tyylillisesti muuttumattomana vuodesta 1964. Äijä on 62-vuotias, mitä on vaikea käsittää. Kahden tunnin keikan aikana juoksi enemmän siksakkia lavalla kuin keskiverto tennispelaaja Winbledonissa.

Scorpions oli Joutsenon keikallaan niin hyvä, etten oikeastaan keksi niistä mitään vikaa. Valoshow ja taustalle suunnitellut videot olivat maailmanluokkaa ja kaikki bändin jäsenet selvästikin nauttivat täysin sydämin esiintymisestä. Palasivat jopa vetämään suunniteltujen, kiertueen set-listiin merkittyjen encore-biisin lisäksi yhden ihan oikeankin encoren.

* * *
Yksi ihan toinen juttu tietenkin jäi päivästä myös mieleen ja "Missä olit kun...?" yhteys Scorponsin keikkaan varmaan säilyy muistissa aina. Kesken keikan solisti nimittäin esitti yleiset surunvalittelut Oslon tapahtumien johdosta. Ennen alueelle tuloa jo tiedettiin että keskustassa oli räjähtänyt pommi, mutta muut karmeammat yksityiskohdat selvisivät vasta aamuyöllä kun oltiin jo palattu kotiin.

Koulukiusaajan Käsikirja, osa 1

Joskus projektit paisuvat niin, ettei niissä ole enää mitään järkeä. Yksi elämä ei riittäisi niiden kaikkien loppuunsaattamiseen. Tällä hetkellä työpöydällä on niin monta käsikirjoitusta, että joistakin täytyy osata luopua. Projektin lopettaminen ei ole kuitenkaan järjen asia. Tietoinen valinta ei estä sitä, ettei nukkumaan mennessä taas vyöryisi uusia ideoita ja uusia suuntia, jotka pakottavat tarttumaan muistivihkoon. Keskeneräiset työt sätkivät ja ponnistelevat päästäkseen huomion keskipisteeseen.

Kirjalliset projektit eivät kuole väkisin, vaan vasta sitten ne on kirjoitettu tai sanottu auki. Joskus riittää runo tai essee. Idea laantuu kun se on julkisesti esitetty. Yritän nyt jättääjäähyväiset yhdelle aivotakiaiselle tuomalla julkiseksi sen synapsiksen. Kun tarina on kerran kerrottu lyhyesti, sitä ei ehkä enää tarvitse kertoa pitkän kaavan kautta.

VAIMONHAKKAAJAN MANUAALI

Taiteilijat usein ponnahtavat julkisuuteen teoksella, joka ei suinkaan ole heidän parhaansa - se sattuu vain olemaan sopivan shokeeraava, tai osuu ajan hermoon. Myös minä olen vuosien varrella hahmotellut pöytälaatikkoon muutamia kyseenalaisia esseitä, jotka ottavat kantaa kärjistämällä ja sanomalla vastakkaisen... toisin sanoen ne ovat jonkinlaisia trolleja, typeryyden ja ahdasmielisyyden rooliharjoitelemia. Kyseessä on kuitenkin niin populistinen keino kalastella kirjallista huomiota etten ole viitsinyt saattaa niitä loppuun. On myös osoittautunut, että ne vaativat enemmän älyllistä vaivannäköä kuin luulisi.

Oletetaan siis vaikkapa, että tahtoisin julkaista teoksen nimeltään Rattijuopon tiekartta, jossa esiteltäisiin maanlaajuisesti kaikki tyypilliset paikat, joissa poliisit ovat kytiksellä puhalluttamassa autoilijoita. Teos tarjoaisi turvalliset, vaihtoehtoiset reitit, joita pitkin pääsisi ajelemaan vaikka kuinka tuiterissa - kunhan pysyisi tiellä. Tällaisen teoksen voisi tehdä monella tapaa - hyvin tai huonosti. Maksimaalisen efektin tietenkin saisi aikaan kirjoittamalla teoksen, joka oikeasti toimisi, ja vieläpä suorasanaisesti yllyttäisi rikokseen. Jos otsikko olisi pelkkä provokatiivinen sanaleikki, se tuskin herättäisi nykymaailmassa suurtakaan hälyä.

Koulukiusaajan käsikirja on sikäli haastava projekti, että olen siinä aikonut todellakin esitellä joukon keinoja, joilla koulukiusaaja voi salata tekonsa tai maksimoida vaikutuksensa. Lisäksi olen tahtonut selittää lajin historiaa ja perinteitä. Teosta varten olen lukenut joukon alan pedagogisia ja psykologisia tutkimuksia ja yrittänyt ymmärtää narsistisia ja jopa psykopaattisia persoonallisuuksia - unohtamatta tietenkään haitallisia kulttuurisia vaikutteita ja massapsykologiaa.

Ongelma on lähinnä se, että aika ei riitä ja muut projektit tuntuvat tällä hetkellä mielekkäämmiltä. Pöytälaatikossa minulla on esimerkiksi scifi-trilogia, sata pienoisnovellia, 30 filosofista esseetä, 50 pakinaa, yli 300 julkaisematonta runoa ja 400 katkelmaista sivua ADHD-romaanista. Menköön siis.

MISTÄ KOULUKIUSAAMISESSA ON KYSE?

Yleensä koulukiusaaminen tulkitaan vain häiriökäyttäytymiseksi ja ongelmaksi, joka koskettaa kaikkia osapuolia.

Oma lähestymistapani on hieman erilainen, ei kyse ole vain siitä, että tahtoisin tarkoituksella olla provokatiivinen. Uskon, että koulukiusaaminen on niin laajamittainen ilmiö kahdesta syystä:
a) se on luonnollista, lajityypillistä käyttäytymistä.
b) se on hyödyksi sitä harjoittavalle osapuolelle (tai yhteisölle) - tai ainakin tarjonnut etua jossakin ihmisen historiallisessa kehitysvaiheessa.

Vaarallisin ajatus on sijoitettu sulkeisiin: Voiko koulukiusaaminen missään olosuhteissa olla hyödyllistä yhteisölle?

Kohdat A ja B ovat mielestäni itsestäänselvyyksiä, mutta jostain syystä niitä ei monikaan uskalla ottaa esiin julkisessa keskustelussa. Se, että koulukiusaaminen hyödyttäisi yhteiskuntaa tai jotain sen instituutioita, on tietenkin huomattavasti vaikeampi kysymys, eikä mielipiteeni sen suhteen ole aivan selkeä.

KOULUKIUSAAMISEN ARKEOLOGIA

Lähden argumentista, joka ei ole suoranaisesti omani. Se on variaatio useista viimeaikoina esitetyistä teorioista.

Ihmisen leviämistä lajina eri alueille on edesauttanut se, että ihmiset ovat perusluonteeltaan melko vittumaisia toisilleen. Kun ihmispopulaatio on saavuttanut tietyn rajan (yleensä 150-200 yksilö), se lähes itsestään jakautuu uskonnollisiin tai aatteellisiin ryhmiin, jotka taistelevat keskenään vallasta: rakennuksista, teistä, pelloista, metsästysmaista - alueista ja luonnonvaroista ideologioiden varjolla.

Varhaisissa yhteiskunnissa myös usein sovelletaan karkoitusta rangaistuksena. Harva tahtoo ottaa toisen henkeä vastuulleen, joten yhteisö yhteistuumin karkoittaa keskuudestaan rikolliset ja toisinajattelijat - tai sairaat tai muuten vain ärsyttävät tyypit.

Populaatioiden sotiminen, hajaantuminen sekä laajamittaiset karkoitukset ovat tietenkin usein seurausta siitä, että populaation kasvaessa ruoan hankkiminen tietyltä alueelta vaikeutuu. Ihmiset myös vierantuvat toisistaan suurissa ryhmissä, joissa eivät muista toistensa nimiä ja keskinäisiä sukusuhteita. Syntyy kuppikuntia ja klikkejä. Sisarusten ja serkkujen harvemmin sallitaan vuodattaa toistensa verta, mutta sitä kaukaisempia perhesiteitä ei kunnioiteta.

Ihmisen laajamittainen eripuraisuus ja vittumaisuus on toiminut tehokkaana yllykkeenä sille, että laji on kansoittanut nopeasti koko planeetan. Myytit kertovat hedelmällisistä puutarhoista, joista on jouduttu lähtemään maanpakoon. Historia on täynnä Egyptin orjuutta ja vaellusta erämaassa - koska kansat eivät löydä sijaa toisten kansojen keskuudessa. Ehkä meidänkin esi-isämme ovat saapuneet tänne Pohjolaan vainon ajamina.

Miten tämä nyt sitten näkyy nykyajassa? Ainakin siten, että koulujen päättäjäisten jälkeen suuri osa oppilaista tuntee tarvetta vaihtaa maisemaa. Kotiseutu tuntuu niin pieneltä ja vittumaiselta paikalta, että kaipuu on suuri jonnekin pois. Jos kotiseudun koulumuistot olisivat pelkkää hupia, ei valtakuntain sisäistä ja välistä kansainvaellusta tuskin tapahtuisi samassa mittakaavassa.

Yhä edelleenkin ihmisten keskinäine vittumaisuus sekoittaa pakkaa ja ajan kymmenet tuhannet suomalaiset ylös perseeltään - mukamas työn tai koulutuksen perässä - mutta myös siitä syystä että ihmapiiri on tulehtunut, eikä elämä kovin onnellista. Harmoninen kansakunta olisi ehkä staattinen kansakunta.

VÄKIVALLALLA UHKAAMISEN PALKKA

Mutta entä sitten ne koulukiusaajat? Väittäisin, että he useammin jäävät aloilleen. Tämä on tietenkin puhtaasti intuitioon perustuva oletus, joka vaatisi tutkimustietoa tuekseen. Tuntuu kuitenkin uskottavalta, että ihminen, joka on pelottelulla ja uhkailulla anastanut oikeutensa tiettyyn maahan, kokee sen omaksi voitonmerkikseen, eikä tunne halua luopua siitä. Vastavasti nuoret, jotka jo koko ikänsä ovat suunnitelleen vaihtavansa maisemaa, eivät edes välitä taistella reviirin symbolisesta herruudesta. He suosiolla väistyvät nyrkkien tieltä. (Kiusaajat eivät välttämättä edes ole niin kiinnostuneita alistamaan niitä, jotka ilmoittavat sanattomin elein, että he eivät halua osallistua peliin.)

Koulukiusaaminen on siis yhdeltä särmältää (selittäjiä on tietenkin useampia) jäänne ajasta, jolloin sisarusten ja ylipäänsä seudulla asuvien ihmisten tuli selvittää välinsä: kuka jää ja kuka lähtee? Seitsemässä veljeksessäkin Juhani ja Tuomas painivat siitä, kuka saa itselleen esikoisoikeuden ja perii talon. Vain yksi voi periä tuvan, toiseksi paras ehkä saunan tai muita ulkorakennuksia - nuorempien ja heikompien veljien on raivattava maatilkku läheiseen ryteikköön, naitava rikkaan talon tytär tai etsittävä onneaan muilta mailta.

Geenimme sanovat, että elämä on rankkaa ja nokkimisjärjestykset on selvitettävä varhain. Voittajat jäävät, luuserit pakkaavat kamppeensa. Nykyään tietenkin maaseutujen öykkärit voittavat itselleen lähinnä kuolevan pitäjän - mutta se on nykyaikaa se, eikä ihmisen vaistoja olekaan sovitettu nykyaikaa varten.

Miksi Muhammed meni vuoren luo?

Perustin tämän blogin siinä tarkoituksessa, että löytäisin vastauksia pieniin arkisiin ilmiöihin, jotka herättävät suuria kysymyksiä itsessäni ja ihmisissä ympärilläni. Yksi tällaisista ihmetyksen kohteista on eräs puolimuistettu ja hämärästi ymmärretty kuvajainen profeetasta, jonka oma kulttuurini on hivuttanut sanastooni ja sitä kautta myös käsitykseeni maailmasta.

Kaikki liittyy jotenkin islaminuskon perustaneeseen profeettaan ja vuoreen. Mitä asiaa Muhammedilla oli vuorelle? Miksi hän tahtoi vuoren luokseen? Mistä vuoresta edes oli kyse?

Saattaa olla, että tästäkin asiasta puhuttiin tarkemmin ala-asteella, mutta olen vain unohtanut. Tai ehkä kukaan ei tiedä, eikä kukaan haluakaan tietää. Joka tapauksessa päätin rohkeasti ottaa asiasta selvää.

Normaalisti olisin vain tyytynyt sepittämään päästäni jonkinlaisen tarinan. Myönnän sellaista tapahtuneen. Joskus olen tällaisessa tilanteessa vain satuillut ja se on mennyt läpi ihan täydestä. En muista että montaakaan kertaa kukaan olisi kommentoinut kirjoitusteni epäkohtia.

Tällä kertaa kuitenkin tein kunnon taustatyötä. Monen mutkan kautta selvisi, että kaikki alkaa Jobin kirjasta.


NO JOKO PELOTTAA, JOB?!

Monissa Vanhan Testamentin tarinoissa Jumalan voimaa kuvataan sillä, kuinka Hän halutessaan vaikka kääntää vuoret nurin. Job alistuu Jumalan tahtoon, koska tiedostaa itsensä voimattomaksi tällaisen mahdin edessä. Mitäpä siinä auttaisi kapinoida, jos kuolee vaimo ja lapset, kun Jumalan laajassa maailmassa tapahtuu even more serious shit.

"Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassaan." (Job 9:5)

Job pakenee kokemaansa surua suurempiin mittasuhteisiin. Hän kieltää inhimillisen kärsimyksensä ja kovettaa sydämensä ajattelemalla, että kokonaiset kylät ovat hautautuneet laavavirtojen alle ja tuhannet talot sortuneet maan järistessä. Hän näkee itsensä pieneksi ja sitä kautta myös hänen suuri tragediansa tuntuu pienemmältä.

Jobin kirjaa yleensä tulkitaan hyvän uskovaisen (tai hyvän palvelijan) nöyryyden ylistykseksi. Job kestää kaiken niin kuin hyvä vaimo, jota mies hakkaa. Jobin voi myös nähdä esimerkiksi ihmisestä, joka on täysin kieltänyt aineellisen maailman ja kohdannut lihan tyhjyyden. Hän kestää kaiken ehkä siksi, että hän on äärimmäinen nihilisti.

Mutta tässä ei pitänyt olla kyse vain Jobista. Esimerkiksi myös psalmeissa samaa "Jumala on suuri, vuoriakin mahtavampi" -teemaa varioidaan jo absurdisti liioitellen. Profetaalinen herran todeksi kokeminen ja mahtavaksi julistaminen ilmaistaa leikitellen:

"Te vuoret, miksi hypitte kuin oinaat!" (Psalmit 114:6)

(Tai ehkä tarkoitus on vain ilmaista, että aika kiitää vinhasti, vuodet juoksevat kuin villit hevoset yli vuorten - kuten Bukovsky sen ilmaisee. Mutta ehkä tuohon aikaan ei ollut animaatioita, joissa nopeutettuna näemme, kuinka vuosituhansien vieriessä mannerlaatat liukuvat toistensa alle ja kuinka eroosio nakertaa kiveä.)


VUORISAARNA JA SAARNA VUORESTA

Jeesus jatkaa tätä omassa kulttuurissaan hyvin tunnettua kielikuvaa psykologisempaan suuntaan. Useammassakin kohtaa evankeliumeja Jeesus toteaa, että jos ihmisillä olisi ripauskaan uskoa niin he siirtäisivät sillä vuoria.

Jeesuksen opetuksissa huomio on siirtynyt Jumalan mahtavilla voimilla pelottelun sijaan henkiseen valmennukseen. Jeesus on kuin urheilutiimin kapteeni (tai kapinallisjohtaja), joka yrittää valaa kuulijoihin luottamusta. Hänen viestinsä on se, että kun ihmiset uskovat itseensä ja tekevät lujasti yhdessä töitä, he saavuttavat jopa mahdottoman.

Paavali siteeraa tätä optimistisempaa variaatiota Korinttilaiskirjeessään, mikä osiltaan todistaa kielikuvan koko merkityksen nopeasti muuttuneen kristityssä yhteisössä Jeesuksen (tai jonkun häntä edeltäneen opettajan) vaikutuksesta. Paavalin kuuluisat sanat kuuluvat:

"Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja... ja usko, jolla voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi." (1. Kor. 13)

Tässä Paavalin tekstissä vuoriteema on pelkkä sivulause ja presuppositio, eli tausta, jota vasten varsinaine pointti esitetään, mutta tuon taustaoletuksen merkitys on jo vaihtunut kristilliseksi. Vanhatestamentillisessä mielenmaisemassa vuorten liikkuminen oli mitä kauhistuttavin Jumala vihan osoitus, joka sai kuset lorahtamaan housuun, mutta nyt sen voi jo rinnastaa rakkauteen!

(Ilmestyskirja on siitä v**tumainen teksti, että siinä palataan tylysti vanhatestamentilliseen vihakirjoitteluun ja ihmisiä taas pelotellaan sillä, miten lopun aikoina Jumala kaataa vuoret ihmisten niskaan.)


NO ENTÄ SITTEN SE MUHAMMED?

Tämän uuvuttavan taustoituksen jälkeen otamme muutaman sadan vuoden loikan ja pääsemme Muhammediin.

Muhammedin kerrotaan mieluusti käyskennellen vuorien yksinäisyydessä ajattelemassa ja myös esitetään joissakin tarinoissa henkilönä, joka tapasi pitää opetuspuheita vuorilla.

Varsinainen juju on kuitenkin se, että jossain vaiheessa juutalaisten ja kristittyjen runsaasti viljelemä vuoriteema siirtyi myös arabiheimojen kielenkäyttöön - ja syntyi kolmas variaatio samasta fraasista.

Tarinan mukaan Muhammedia epäilevä kuulija vaati saada näytön siitä, että usko siirtää vuoria. Niinpä Muhammed lupasi rukoilla ja pyytää Jumalalta merkkiä mahtavuudestaan.

Mitään ei tapahtunut. Vuori ei liikkunut tuumaakaan. Muhammed kuitenkin suureen ääneen kiitti ja ylisti Herraa. Hän selitti kuulijoilleen, että jos Allah olisi siirtänyt vuorta, he olisivat kaikki kuolleet.

Herra oli suuressa viisaudessaan valinnut tänään armahtaa heitä ja antaa osoituksen - ei vihastaan - vaan rakkaudestaan omia uppiniskaisia lapsiaan kohtaan. Siksi hän ei sallinut vuoren värähtääkään heidän allaan.


UUDEN AJAN VARIAATIO

Mutta hetkinen? Eihän tämä ei ollut se versio, jonka me tunnemme. Eihän Muhammed tarinassa suinkaan mene vuorelle! Hän on jo vuorella! Tarkoituksemme oli selvittää mitä hän vuorelta tahtoi, siinä tietyssä virkkeessä, jossa hän nimen omaan näkee kaiken sen vaivan päästäkseen vuoren luokse.

Jälleen meidän täytyy ottaa uuvuttava yli puolen vuosituhannen loikka historiassa. Etsimämme vastaus ei löydy edes ristiretkiltä vaan jopa senkin jälkeen, Amerikan löytämisen ja uskonpuhdistuksen ajoilta - ja jälleen huomaamme kuinka koko vuorilla seikkailemisen ydinajatuksen on muuttanut muotoaan.

"Jos vuori ei tule Muhammedin luo, Muhammed menee vuoren luo." - Francis Bacon (1561–1626)

Viimeinkin. Siinä se nyt on. Mutta mitä ihmettä Bacon on oikein miettinyt! Eikö hän ole jo tajunnut, että kolme samaan meemiin kohdistuvaa mutaatiota on jo ihan liikaa ihmismielen käsityskyvylle. Kukaan ei pysy kärryillä oman kulttuurinsa arkeologisista kerrostumista!

Esitellaan nyt kuitenkin myös se ajatus, joka tähän sutkautukseen piiloutuu. Baconin koko suuri elämäntyö liittyy tieteellisen ajattelun edistämiseen. Siinä hommassa hän oli aivan mestari ja edes harvat nykyajan tieteenfilosofit ja yliopistontutkijat kykenisivät kuvailemaan - saati toteuttamaan - tieteen perusperiaatteita, kuten Francis Bacon, myöhäisrenessanssin nero, jonka jotkut jopa epäilevät olleen Shakespearen parhaiden kirjoitusten taustahäärijänä.

Bacon yksinkertaisesti esittää, että vuori (siis luonto ja sen lait) eivät tottele ihmisen haluja, vaan ihmisen on itse nähtävä vaivaa saadakseen selvää luonnon toimintaperiaatteista. Tiede on hidasta vaivalloista patikoimista pois lapsellisesta maailman käskyttämisestä ja kohti nöyrää asioiden hyväksymistä. Baconin esimerkissä Muhammed itse asiassa esitetään viisaana ja valaistuneena henkilönä, joka lakkaa istumassta persiillään ja elämästä päänsä sisäisissä kuvitelmissa - ja hyväksyy sen, että totuutta täytyy lähestyä hattu kourassa.

Baconin virke paljastaa myös hänen kantansa rationalismin ja empirismin väliseen kiistaan. Filofia ei etene, jos vastausten odotetaan vain ilmaantuvan pyynnöstä tai kontemplaation seurauksena. Saavuttaaksemme tuloksia tieteessä tai filosofiassa meidän täytyy suorittaa kokeita. Sen sijaan, että istuisimme kabineteissa ja loputtomasti teoretisoimme millainen näköala vuorelta mahtaakaan avartua, meidän tulee itse kiivetä vuorelle ja katsoa mitä siitä seuraa.


Lopuksi jää vain yksi ratkaisematon arvoitus - ja mahdollisesti jo viides variaatio samasta teemasta.

Isoin kysymys kuuluu: Miksi William Shatner kiipesi vuorelle?

Vastauksen kuulette tässä: Because he was in love.

Linkki: Video: Shatner on the Mount

Naisten kirjoittamat kirjat

Mies ei voi lukea naisten kirjoittamia kirjoja, koska hän pelkää, että salaisuus paljastuisi. Miehen ja naisen välinen intohimoinen suhde perustuu yksinkertaisimmillaan vierauteen, kommunikaation ja keskinäisen yhteisymmärrykseen puutteeseen. Sanoin "yksinkertaisemmillaan", koska muitakin vaihtoehtoja on - ne ovat vain jokseenkin haasteellisempia.

Jos ajatellaan, että suhteen kuuluisi olla syvällinen, läpikuultava ja tosi - siis sellainen joka dialoginsa kautta kehittäisi molempia osapuolia - ollaan jo pahasti vieraannuttu biologisesta todellisuudesta. Alkukantainen, luonnon tarkoittama suhde lukkiutuu sosiaaliseen pakkoon ja vahingossa syntyneisiin vauvoihin. Kummatkin ovat nalkissa. Mutta tätä ennen tarvitaan psykologinen juoni tapahtumaketjun saattamiseksi käyntiin: mysteeri.

Dekkarikirjallisuuden suosio osoittaa, kuinka simppeli ja toimiva keino mysteeri on toisen ihmisen koukuttamiseksi. Arvoitukset ovat armotonta huumetta. Dekkari on pakko lukea loppuun, jotta tietäisi kuka on murhaaja. Dekkaria lukiessani tunnenkin hieman samanlaista piilevää vihaa kuin missä tahansa parisuhteessa: tiedostan olevani ansassa. Vapauteni on riistetty ovelan juonen avulla.

Miehen ja naisen välinen kommunikaatiohäiriö on luonnon oveluutta, jonka avulla syntyy koukuttava mysteeri. Mutta palataan jo naisten kirjoittamiin kirjoihin ja siihen, miksi miehen ei voi niitä lukea.

Parisuhde on riisuutumista. Riisuessaan naista mies ei riisu vain tuota yhtä naista vaan koko naiseuden mysteeriä. Naisten kirjoittamien kirjojen lukeminen herättää kenessä tahansa heteromiehessä heti alkukantaista kauhua, sillä hän pelkää että kirja paljastaa jotain liikaa - että mies saa ennenaikaisesti selville jonkin naisten suuren salaisuuden.

Silloin kaikki on pilalla, niin kuin jos joku ennenaikaisesti olisi paljastanut urheilutuloksen tai dekkarin loppuratkaisun. Mies pelkää, että naisen kirjoittaman kirjan lukeminen jotenkin vähentäisi miehen halua riisua kaikki näkemänsä naiset. Arvoitus olisi ratkaistu, salaisuudet paljastettu.

Juonta kuljettavien kysymysten tilalla näyttäytyisi vain vastausten kammottava tyhjyys. Naisen vaatteiden alla ei olisikaan kiehtovaa toiseutta vaan jotakin yleisyyden läpitunkemaa ja turmelemaa, sukupuoletonta ihmisyyttä. Havahtumisen seurauksena miehen motivaatio riisua laantuisi. Triviaalin totuuden voimasta hän muuttuisi impotentiksi - tai jotain vielä pahempaa:
rakastellessaan naista mies ajattelisi rakastelevansa ihmistä - ja jo se silkka ajatus tekisi miehestä puolittaisen homoseksuaalin.