Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle.
Tässä toistaiseksi viimeinen kirjoitus jeesuslaisuudesta. Ehkä jatkan aihetta taas vuoden kuluttua. Aika paljon suunnitellusta jäi vielä sanomatta...
Jeesuslaisuus, osa 4: HARRY POTTER JA IHMISEN POJAT UROTEOT
Jos joku kertoo olevansa "kristitty", en tiedä tulisiko häntä yliarvioida vai aliarvioida - ja niinpä olen yrittänyt viime vuosina suhtautua heihin vain ihmisinä.
Kristillisyys ei ole niinkään yksi yhteinen maailmankuva vaan metaforinen ilmaisutapa. Kristillisen kasvatuksen saaneet ihmiset ovat omaksuneet tietyt termit ja kuulleet samat vertauskuvalliset tarinat.
Myös minä olen kristitty siinä suhteessa, että olen vihkiytynyt diskurssiin. Olen saanut koulussa uskonnonopetusta, käynyt rippikoulun sekä lukenut Uuden Testamentin. Voin keskustella siitä hieman samoin kuin voin keskustella Harry Potterista tai Sormusten herrasta. Tunnen päähenkilöt ja tiedän kuinka tarina etenee.
(Toki on myös paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on vaikea keskustella, koska he ottavat Harry Potterin liian vakavasti. He tuhahtelevat, jos vaikkapa sekoitan jonkun puuskupuhilaisen korpinkynteen tai en muista mitä vaikutuksia on sanoilla "avada kedavra!" Keskustelu tuppaa jäämään lyhyeksi, jos en ole koskaan edes jonottanut kokonaista päivää kirjakaupan tai elokuvateatterin edessä.)
Vaikka en usko persoonalliseen Jumalaan, olen siinä suhteessa vakava kristitty, että olen säilyttänyt viehätyksen uskonnolliseen mytologiaan. Eri ikävaiheissa olen katsellut uskonnollisuutta monesta eri perspektiivistä, joten suhteeni Jeesukseen on paljon monipuolisempi kuin suhteeni vaikkapa Harry Potteriin.
Kun luen tai kuuntelen uskovaisten keskustelua, pystyn usein samaistumaan heidän tuntemuksiinsa. En aina hyväksy niitä, mutta olen joskus saattanut ajatella aivan samoin. Itse tosin olin alle kymmenvuotias, mutta kumminkin.
On monta eri kristinuskoa. Jokainen mielipiteemme kristuksesta on enemmän tai vähemmän sepitettä. Jeesus on aikuisten action-figuuri, johon on heijastettu erilaisia ihanteita. Joillekin yksi Jeesuksen opettama ideaali on läheisempi kuin jokin toinen. Kaiken yhteensovittaminen tuntuu hetkittäin helpolta, mutta jopa laadukkaita rekonstruktioita löytyy monta erilaista.
Tiedän, että on suuri klisee uskoa Jeesukseen ihmisenä ja opettajana. Se on klisee, johon olen varsin hyvin perehtynyt.
Uskon jopa Jeesuksen olleen Jumalan poika siinä merkityksessä, joka löytyy Isä meidän -rukouksesta. Jeesus opetti sanomaan "Isä meidän...", ei suinkaan: "Isä Jeesuksen, joka olet Taivaassa..."
Ajatus siitä, että Jumala tarvitsisi pojan sanansa välittäjäksi tai valtansa perijäksi on totaalinen antropomorfismi ja kreikkalais-roomalaista lainaa. Zeus ja kumppanit ehkä huvittelivat ihmisneitojen kanssa ja sellaisesta suhteesta syntyi mm. Herkules... On absurdia, että jonkin instituution virallisena kantana voi olla myöskään neitseestä syntyminen, kun Raamatussa ei edes väitetä mitään sellaista.
Voi olla, etteivät kultainen sääntö tai rakkauden kaksoiskäsky olisi säilyneet meidän päiviimme, ellei niiden yhteydessä olisi opetettu myös kansan mieliin uppoavia taruja lohikäärmeistä, joita Jeesus surmasi miekallaan ja lupailtu, että kun aika on kypsä niin Jeesus palaa luoksemme ohjastaen tulisia vaunuja.
Jeesus saattaisi hyvinkin olla samanlainen hahmo kuin Seneca tai Aristoteles, jota luetaan vakavissaan. Sellaiseen luentaan itsea asiassa pyrin tutkiessani Uuden Testamentin tekstejä. Tämäkin on tietyissä piireissä klisee, tietyissä vieras lähestymistapa. Kliseillä on mitä suurin kyky ällistyttää meidät tuoreudellaan.
Kun jostakin näkökulmasta tulee klisee, pellon ikään kuin annetaan jonkin aikaa olla kesanolla. Kun maa sitten käännetään ja siihen istutetaan pottuja, saadaan kelpo sato. 1970-luvun alussa ilmestyi Terho Pursiaisen keskustelua herättänyt teos Uusin Testamentti. Joitakin vuosikymmeniä teos on ollut poliittinen ja teologinen klisee, mutta kun muutamia vuosia sitten luin sitä, se tuntui varsin raikkaalta.
Ajattelen, että myös jeesuslaisuudella voisi olla jonkinlainen lähetystehtävä: mahdollistaa ekumenia uskon ja ateismin välillä. Aiteistit ovat niin monessa asiassa oikeassa: uskovaiset ovat todellisuudesta vieraantuneita, hyväuskoisia hihhuleita, jotka uskonnollisuuden nojalla elättelevät myös monia täysin epäkristillisiä taikauskoja.
Ja myös kristityt ovat oikeassa: ateisteilla ei luuloistaan huolimatta ole kovinkaan paljon annettavaa vaikeissa elämäntilanteissa. Ateistit uskovat olevansa fiksumpia (ja joskus ovatkin), mutta Ateismi 1.0 on helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Se oikeutetusti hylkää monia uskovaisten kosmisia harhakäsityksiä, mutta lapsi menee pesuveden mukana. Elämä vapautuu ja maailmankuva tulee loogisemmaksi, mutta ateismin legendasta puuttuu tärkeitä emotionaalisia palasia.
Tutkijat saavat ehkä kokea läpimurtoja ja yhteisöllisyyttä, mutta tavalliselle talliaiselle luonnontieteet eivät tarjoa uraa, tarkoitusta tai onnistumisen kokemuksia. Opettajatkin vain haukkuvat apinaksi.
Eikä se ole vertauskuvallinen tarina.
lauantai 29. joulukuuta 2012
tiistai 25. joulukuuta 2012
JEESUKSEN TOP 10, OSA 2
Aloitetaan heti aika tykillä materiaalilla. Kutsun tätä nimellä OMG GOLDEN SLY PIMP COOL JÄBÄ SKENAARIOKSI
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 5: Kohtaaminen kaivolla
Johannes 4:
Paljon tykimpää on kuitenkin se, että kun nainen alkaa flirttailla, eli väittää olevansa sinkku - minkä Jeesus tietää valheeksi, ilmeisesti aivan luonnollista tietä - Jeesus pistää aika tylyä tekstiä pöytään.
"Se mies, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi" - ei siis ei aviomies, ainoastaan joku vakipano tai kevytmielinen hoito.
Kohtaus on sikäli jännä, että nykynäkökulmasta katsottuna viisi suhdetta ei ole vielä mitään. En luule, että Jeesuskaan tässä tilanteessa kokee sanovansa mitään kovin loukkaavaa. Onhan hänelläkin matkassaan monia epämääräisiä naisia, joilla on vähemmän imarteleva menneisyys.
Kohtaus on mielestäni hieno siksi, että Jeesus edellyttää ihmisiltä enemmän avoimmuutta ja pystyy puhumaan seksuaalisuudesta hyvin avoimesta. Hän todistaa olevansa kaikkea muuta kuin viaton ja kokematon.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 4: Loistava väittelytaito
Matteus 22:15 (myös Markus 12:17 melkein sama):
Fariseusten haaste on nerokas. He painostavat Jeesusta valitsemaan puolensa: jos Jumala on hänelle ainoa auktoriteetti, hän joutuu julkisesti kieltämään Rooman arvovallan - mikä voisi johtaa välittömiin seurauksiin.
Jeesuksen vastaus on vielä nerokkaampi. Hän vain pyytää katsomaan kolikkoa. Pitäköön keisari hassut kolikkonsa. Niiden arvo on sidoksissa keisarikunnan uskottavuuteen. Jos tulee uusi valtakunta, sen myötä myös vanha valuutta poistetaan käytöstä.
Raamatussa on myös monia mielenkiintoisia ilmauksia. Kun oli puhe väittelytaidoista, täytyy vielä nostaa seille tämä yhä ajankohtainen katkelma (Luukas 4:32)
Jeesus puhuu niin kuin puhuisi se, jolla on valta. Tämä hämmensi ihmisiä. Eihän ihmisen kuulu esiintyä itsevarmasti, ellei hänellä ole ylhäistä syntyperää tai merkittävää virkaa. Puhumattakaan siitä, että pitäisi jotain puheita tuhansille ihmisille?!
Markus 11:28:
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 3: Avioeron perusteet
Matt. 19
En usko, että fariseukset "kiusaavat" Jeesusta, koska tietävät hänen joskus pettäneen omaa vaimoaan tai hylänneen perheensä. Sen sijaan jää vaikutelma kuin kyse olisi Jeesuksen äidistä, Mariasta.
Ehkäpä Jeesus tuli rikkinäisestä perheestä. Hänen isänsä Joosef epäili, ettei lapsi ollut hänen ja jätti Marian. Näin ollen Jeesus olisi naisten kasvattama - mikä selittäisi hyvin paljon, esimerkiksi hänen miesvihaansa ja kapinaansa auktoriteetteja vastaan.
Kohta on omasta mielestäni keskeinen myös muun Jeesuksen opetustyön kannalta, koska siinä hän vastustaa hyvin suoraan Mooseksen lakia. Jeesus tahtoo perustella kantansa sydämellä, ei pyhän kirjan opetuksilla.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 2: Kadotustuomiot
Luukas 6.37-38
Jeesuksen pointeista ehkä päälimmäisin on se, että kostonhimoaan ei pidä vaalia, eikä mässäillä ajatuksilla vihamiesten helvetintuskista. Sikäli on eriskummallista, että kristinuskon suurien saavutusten joukkoon luetaan Jumalainen näytelmä, joka hekumoi kostofantasioilla. Dante on toiminut kristillisesti sijoittamalla helvettiin kaikki ne ihmiset, joista hän ei tykkää ja jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä.
Way to go! Jee, hyvä Dante!
Sama teema toistuu Isä Meidän -rukouksessa:
Yhteiskunnan tasolla koston kierteen lopettaminen on aivan välttämätöntä, tai muutoin mitään yhteiskuntaa ei edes ole - on vain nahistelevia osapuolia (heimoja, kuten Palestiinassa, Israelissa ja lähi-idässä ylipäätään).
Luukas 6:27
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 1:
Tässä se nyt tulee, kaikkein eniten ällistystä herättävä yksittäinen sananparsi, joka luetaan Jeesuksen ilmoitukseksi:
Jostain syystä tätä toteamusta ei nähdä merkittävänä mentalismina ja Nostradamuksen ylittävänä selvännäkijän ennustuksena. Jeesuksen psykologinen ymmärrys on jotenkin aina jäänyt hänestä kerrottujen halpojen taikatemppujen varjoon.
Jos jotakin Jeesuksen esimerkistä tulisi oppia niin tämä: köyhän ja arvottoman huomaaminen. Että ylipäänsä näkisi toisen ihmisen, eikä kävelisi ylitse. "Keskuudessamme, onko? Ai, kappas, niinhän tuossa näköjään joku tyyppi lojuukin oven stopparina. Miten minä en sitä edes tullut huomanneeksi?"
PS.
Monta hienoa kohtaa täytyi jättää kympin ulkopuolelle, mutta te varmaan jo tiedättekin mitkä ne ovat.
Hyvää joulua!
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 5: Kohtaaminen kaivolla
Johannes 4:
siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki.Tässä on oikeastaan kaksi todella loistavaa läppää. Ensinnäkin on hienoa, että Jeesus puhuu budhalaisittain janoamisesta ja janon sammuttamisesta - koska Buddhan ydinopetushan on, että elämän kärsimys johtuu halusta.
Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle (ammennusastia jolla) juoda".
Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa."
Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa".
Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne".
Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä".
Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden."
Paljon tykimpää on kuitenkin se, että kun nainen alkaa flirttailla, eli väittää olevansa sinkku - minkä Jeesus tietää valheeksi, ilmeisesti aivan luonnollista tietä - Jeesus pistää aika tylyä tekstiä pöytään.
"Se mies, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi" - ei siis ei aviomies, ainoastaan joku vakipano tai kevytmielinen hoito.
Kohtaus on sikäli jännä, että nykynäkökulmasta katsottuna viisi suhdetta ei ole vielä mitään. En luule, että Jeesuskaan tässä tilanteessa kokee sanovansa mitään kovin loukkaavaa. Onhan hänelläkin matkassaan monia epämääräisiä naisia, joilla on vähemmän imarteleva menneisyys.
Kohtaus on mielestäni hieno siksi, että Jeesus edellyttää ihmisiltä enemmän avoimmuutta ja pystyy puhumaan seksuaalisuudesta hyvin avoimesta. Hän todistaa olevansa kaikkea muuta kuin viaton ja kokematon.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 4: Loistava väittelytaito
Matteus 22:15 (myös Markus 12:17 melkein sama):
Silloin fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan:Tämä kertomus valaisee hyvin sitä ristiriitaa, jonka kanssa Jeesus joutui elämään. Toisaalta hänen seuraajissaan oli niitä, jotka odottivat jonkinlaista poliittista vallankumousta - ja toisaalta Jeesus pyrki opettamaan ettei maanpäälinen valtakunta ollut se, minkä puolesta tuli taistella. Kyse oli paljon suuremmasta muutoksesta ajattelussa, ei vain rooman valtakunnan rajojen ja etnisten vähemmistöjen välisistä voimasuhteista.
"Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?"
Mutta Jeesus ymmärsi heidän juonensa: mitä te ulkokullatut kiusaatte minua? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne."
He ottivat esiin denaarin.
Jeesus kysyi heiltä: "Kenen kuva ja nimi siinä on?"
"Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu."
Fariseusten haaste on nerokas. He painostavat Jeesusta valitsemaan puolensa: jos Jumala on hänelle ainoa auktoriteetti, hän joutuu julkisesti kieltämään Rooman arvovallan - mikä voisi johtaa välittömiin seurauksiin.
Jeesuksen vastaus on vielä nerokkaampi. Hän vain pyytää katsomaan kolikkoa. Pitäköön keisari hassut kolikkonsa. Niiden arvo on sidoksissa keisarikunnan uskottavuuteen. Jos tulee uusi valtakunta, sen myötä myös vanha valuutta poistetaan käytöstä.
Raamatussa on myös monia mielenkiintoisia ilmauksia. Kun oli puhe väittelytaidoista, täytyy vielä nostaa seille tämä yhä ajankohtainen katkelma (Luukas 4:32)
"ja ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta."Fariseukset kysyvät moneen kertaan Jeesuksen oppiarvojen ja suoritusten perään. He ihmettelevät kuinka hän tuntee pyhät tekstit, vaikka hänellä ei ole diplomia?
Jeesus puhuu niin kuin puhuisi se, jolla on valta. Tämä hämmensi ihmisiä. Eihän ihmisen kuulu esiintyä itsevarmasti, ellei hänellä ole ylhäistä syntyperää tai merkittävää virkaa. Puhumattakaan siitä, että pitäisi jotain puheita tuhansille ihmisille?!
Markus 11:28:
He kysyivät häneltä: "Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? Kuka sinut on valtuuttanut tekemään tätä?"Todella outoa. Arvovallan puuttumisen kuuluisi saada ihmisen kulkemaan kumarassa ja suorastaan ryömimään. Niinhän kaikki järkevät ihmiset tekevät, jos heillä ei ole tärkeää titteliä tai vaikkapa presidentin myöntämää kunniamerkkiä kimaltelemassa rinnassaan.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 3: Avioeron perusteet
Matt. 19
Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?"Tässä kohtauksessa on jotain mikä on pitkään arveluttanut minua. On hienoa, että Jeesus puolustaa naisten asemaa ja vastustaa lakia, joka sallii miehelle mielivallan ottaa eron milloin heitä lystää - mutta jotenkin jää sellainen vaikutelma kuin aihe olisi Jeesukselle omakohtainen ja arka.
Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin."
En usko, että fariseukset "kiusaavat" Jeesusta, koska tietävät hänen joskus pettäneen omaa vaimoaan tai hylänneen perheensä. Sen sijaan jää vaikutelma kuin kyse olisi Jeesuksen äidistä, Mariasta.
Ehkäpä Jeesus tuli rikkinäisestä perheestä. Hänen isänsä Joosef epäili, ettei lapsi ollut hänen ja jätti Marian. Näin ollen Jeesus olisi naisten kasvattama - mikä selittäisi hyvin paljon, esimerkiksi hänen miesvihaansa ja kapinaansa auktoriteetteja vastaan.
Kohta on omasta mielestäni keskeinen myös muun Jeesuksen opetustyön kannalta, koska siinä hän vastustaa hyvin suoraan Mooseksen lakia. Jeesus tahtoo perustella kantansa sydämellä, ei pyhän kirjan opetuksilla.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 2: Kadotustuomiot
Luukas 6.37-38
"Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."Tämä on tylsän ilmeinen valinta, mutta minkäs teet: jos historian saatossa joku paavi olisi joskus lukenut isoa kirjaa, se olisi voinut tehdä hyvää hänelle itselleen ja koko ihmiskunnalle.
Jeesuksen pointeista ehkä päälimmäisin on se, että kostonhimoaan ei pidä vaalia, eikä mässäillä ajatuksilla vihamiesten helvetintuskista. Sikäli on eriskummallista, että kristinuskon suurien saavutusten joukkoon luetaan Jumalainen näytelmä, joka hekumoi kostofantasioilla. Dante on toiminut kristillisesti sijoittamalla helvettiin kaikki ne ihmiset, joista hän ei tykkää ja jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä.
Way to go! Jee, hyvä Dante!
Sama teema toistuu Isä Meidän -rukouksessa:
"niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."Opetus on hieno, koska se toimii monella tasolla. Ei tarvitse uskoa edes mihinkään karman lakiin tai vastaavaan - eikä näkymättömiin joulutonttuihin, jotka kirjaavat ylös pahat tekomme.
Yhteiskunnan tasolla koston kierteen lopettaminen on aivan välttämätöntä, tai muutoin mitään yhteiskuntaa ei edes ole - on vain nahistelevia osapuolia (heimoja, kuten Palestiinassa, Israelissa ja lähi-idässä ylipäätään).
Luukas 6:27
"Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä kiroavat."Yksilön tasolla negatiiviset ajatukset herättävät pelkoja ja rakentavat ympärille muuria, jonka läpi lopulta myös muiden ihmisten hyväntahtoisuuden on vaikea murtautua. Kun ihminen elää kostofantasiasta, hän elää fantasiasta, mutta kaiken lisäksi ikävät muistot ja lukkiutuvat pyörimään hänen ajatuksiinsa. Hän on itse kalustanut itselleen kivan pienen helvetin.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 1:
Tässä se nyt tulee, kaikkein eniten ällistystä herättävä yksittäinen sananparsi, joka luetaan Jeesuksen ilmoitukseksi:
"Köyhät teillä on aina keskuudessanne."Tähän lauseeseen sisältyy ehkä vakuuttavin tulevaisuutta koskevia ennustus, joka on ikinä muotoiltu. Lausetta voi pyöritellä miten tahtoo, mutta kun katsoo mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu, se on tosi. Se on ollut totisinta totta jo 2000 vuotta.
Jostain syystä tätä toteamusta ei nähdä merkittävänä mentalismina ja Nostradamuksen ylittävänä selvännäkijän ennustuksena. Jeesuksen psykologinen ymmärrys on jotenkin aina jäänyt hänestä kerrottujen halpojen taikatemppujen varjoon.
Jos jotakin Jeesuksen esimerkistä tulisi oppia niin tämä: köyhän ja arvottoman huomaaminen. Että ylipäänsä näkisi toisen ihmisen, eikä kävelisi ylitse. "Keskuudessamme, onko? Ai, kappas, niinhän tuossa näköjään joku tyyppi lojuukin oven stopparina. Miten minä en sitä edes tullut huomanneeksi?"
PS.
Monta hienoa kohtaa täytyi jättää kympin ulkopuolelle, mutta te varmaan jo tiedättekin mitkä ne ovat.
Hyvää joulua!
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
JEESUKSEN TOP 10 HOLY MOMENTS COUNT-DOWN
Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle. Jouluaaton kunniaksi julkaisen leikkimielisen listan kohdista, jotka mielestäni ovat Uuden Testamentin parhaita hetkiä.
Juuri tällaisten asioiden vuoksi minä diggaan Jeesuksesta, enkä sano tätä mitenkään ironisesti. Saatte nähdä, että Jeesus oli aivan loistava heppu, eikä myöskään evankeliumien kirjoittajilta puuttunut huumorintajua.
HUIPPUHETKI NRO 10: Luukas 12:13-14
HUIPPUHETKI NRO 9: Markus luku 2:27
Fariseukset valittavat siitä kuinka Jeesus parantaa sairaita sunnuntaina ja sallii opetuslastensa tehdä muutakin kuin istua varjossa viettämässä siestaa.
Jeesus ymmärtää, että laki on vain sopimus ihmisten omaksi parhaaksi, eikä järjetöntä sopimusta tarvitse noudattaa. Miksi estää itseään tekemästä jotain mihin olisi kykyä ja voimia – vain koska sattuu olemaan lepopäivä?
Uusi viini, uudet leilit = Vanhat koirat eivät opi uusia temppuja.
Sapattisääntö näyttäisi olevan Jeesukselle yksi turhimmista koko juutalaisessa perinteessä. Siihen palataan uudestaan ja uudestaan. Nykynäkökulmasta katsottuna aihe tuntuu jokseenkin vähäpätöiseltä, olemmehan aika lailla purkaneet kaikki kauppojen sunnuntaiaukioloa koskevat säädökset. Toisaalta nykymeno voi johtaa tilanteeseen, jossa ihmiset palavat puhki ja haluavat todellakin pyhittää lepopäivän. Kierros alkaa taas alusta.
Mooses oli vapautunut orjuudesta, joten hän ja hänen kansansa arvostivat sitä, että viikossa oli edes yksi päivä jolloin ei tarvinnut raataa. Sapatista tuli varhaisille kristityille monenlaisen orjamaisen kuuliaisuuden ja typerien sääntöjen symboli. Kaikessa on aaltoliikettä. Käskyjen sanantarkka tulkitseminen ja kuuliaisuus typeryydelle saavat vain uusia muotoja.
Nyt vastustetaan koulujen kasvisruokapäivää. Monet ovat tehneet lihan kanssa pyhän liiton ja heille jo yksi päivä viikossa merkitsee pyhäinhäväistystä ja kaiken pahan alkua.
HUIPPUHETKI NRO 8: Naiset matkassa
Luukas 8:1-3
Miehet lähinnä lorvailivat ja pelailivat pelejä – silloin tällöin vaivautuvat joelle tai viidakkoon etsimään isompaa riistaa. Palattuaan kotiin heille järjestettiin isot juhlat, vaikka heillä olisi ollut tuomisinaan vain rusakko ja pari sammakkoa. Todellisuudessa miesten työpanos ei ole elättänyt montaakaan ihmisyhteisöä ennen tai nykyään.
Tämä katkelma osoittaa hyvin kuinka A) myös Jeesuksen opetustyö lepäsi naisten tekemän työn varassa, sekä B) kuinka Jeesus suhtautui naisiin paljon suuremmalla vakavuudella kuin valtaosa tuon ajan miehistä - tai ylipäänsä Lähi-Idän miehet nykyäänkään. Tähän voisi tietenkin nostaa rinnalle monta muutakin sitaattia, mutta suosittelen ennemminkin lukemaan ja etsimään niitä itse.
Okei, yhtä en osaa olla mainitsematta, Luukas 4:38:
HUIPPUHETKI NRO 7. Tekoja, ei sanoja
HUIPPUHETKI NRO 6. Aterialla fariseuksen kotona
Luukas 7: 36-49 on yksi kauneimmista katkelmista. Siinä - kuten parhaissa kohdissa muutenkaan - ei tapahdu minkäänlaista taikuutta. Kyse on vain mullistavasta asennemuutoksesta.
Nykyaikaiset psykologit ja sosiologit puhuvat leimautumisesta ja rooleista, mutta ilmiö on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kyse on alemmuudentunnosta ja häpeästä, ahdistuksesta ja masennuksesta, niiden kasautumisesta.
Jotkut miehet reagoivat tähän hieman näkyvämmin kuin naiset. He muuttuvat aggressiiviseksi, väliinpitämättömiksi. Tuhoavat itsensä väkivallalla ja päihteillä, sortuvat ehkä itsemurhaan tai kiipeävät hävityn painiottelun jälkeen katolle ammuskelemaan. Jotkut toiset, kuten tarinan nainen, pikemminkin alistuvat ja hiljentyvät. Palvellen muita he hiljaa näivettyvät kunnes lakkavat olemasta. He eivät osaa enää pyytää itselleen palkkaa tai parempia oikeuksia, niin vähän he näkevät itsessään mitään ansiota.
Alemmuudentuntoa ja häpeää kutsutaan Raamatussa usein termillä ”synti”. Kun joku sanoo ”syntinen nainen”, hän todellisuudessa tarkoittaa: ”alemman kastin nainen” tai ”nainen, joka ei anna itselleen arvoa” tai ”nainen, joka on joutunut pakon edessä myymään itseään” tai "varaton henkilö".
Ihmisillä on sisäsyntyinen taipumus ajatella, että seura tekee kaltaisekseen – että jos rikas ja kuuluisa koskettaa meitä, jos saamme olla hänen seurassaan, me itsekin kohoamme arvossa. Yhä nykyään monet maksavat isoja rahoja päästäkseen näkemään julkkiksia tai päästäkseen vip-tilaisuuksiin, joissa mahtavat ihmiset hengaavat.
Koemme että rumien ja alhaisten ihmisten seura alentaa ja saastuttaa meidät – riippumatta siitä, ovatko he likaisia tai sairaita. Spitaaliset tietenkin ovat selkeä merkki, mutta usein ”spitaalisuus” on henkistä laatua, eli ihmisten pelkkä kurjuus ja alhaisuus tekee heistä epätoivottuja. Eihän kukaan esimerkiksi halua asua Helsingin Maunulassa, kauniissa puistojen täyttämässä kaupunginosassa, joka sijaistsee Käpylän ja Pirkkolan välissä – koska Maunulassa on kehitysvammaisia, alkoholisteja ja kaiken päälle vielä romanejakin.
Kaiken tämän Jeesus siis tiedostaa, kuten kuka tahansa tervejärkinen ja hyväsydäminen ihminen. Jeesuksella on kuitenkin poikkeuksellista röyhkeyttä ja pokkaa – myötätuntoa unohtamatta. Jeesus sallii yhteiskunnan hylkäämien yksilöiden tulla luokseen ja koskettaa itseään. Jeesus toimii hyvin samalla tavoin kuin Intialaiset Adi Shankara ja Gandhi, jotka vastoi paikallisia hyviä tapoja kohtelivat kastittomia ihmisiä niin kuin nämä olisivat ihmisiä.
Jeesuksen nerokas ilmaisu tälle hyväksynnälle on: ”saat syntisi anteeksi.” Hän siis runollisesti, tavalla, joka varmasti sapettaa fariseuksia, sanoo: ”minä en tuomitse sinua. Minun seurassani sinun ei tarvitse hävetä itseäsi.”
Jeesus uhkaa koko ympäröivän yhteiskunnan rauhaa ja järjestystä sillä, että hän osoittaa likaiseksi ja syntiseksi – jopa vihollisiksi määriteltyjen – henkilöiden olevan pohjimmiltaan vain ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole yhteiskunnan mittapuiden mukaisia.
Sosiaalisia hierarkioita liikaa kunnioittavien silmissä kyse on ihmeestä. Muiden ihmisten mielipide on todellisuuden voimista mahtavin. Normien uhmaaminen on todellista veden päällä kävelemistä.
HUIPPUHETKET NRO 1 - 5 JULKAISTAAN JOULUPÄIVÄNÄ!
Juuri tällaisten asioiden vuoksi minä diggaan Jeesuksesta, enkä sano tätä mitenkään ironisesti. Saatte nähdä, että Jeesus oli aivan loistava heppu, eikä myöskään evankeliumien kirjoittajilta puuttunut huumorintajua.
HUIPPUHETKI NRO 10: Luukas 12:13-14
muuan mies kansanjoukosta sanoi hänelle: "Opettaja, sano minun veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön".Asiaa. Mitäs tulee ruikutttamaan jostain perheriidoistaan. Selvittäisi itse omat raha-asiansa. Jeesus vastaa vain, että "...ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi".
Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?"
HUIPPUHETKI NRO 9: Markus luku 2:27
Fariseukset valittavat siitä kuinka Jeesus parantaa sairaita sunnuntaina ja sallii opetuslastensa tehdä muutakin kuin istua varjossa viettämässä siestaa.
Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten."Jeesusta iljettää se, kuinka fariseukset, ja heidän pauloissaan olevat kansalaiset, suhtautuvat sääntöihin kuin aivottomat robotit. He eivät suostu ottamaan ylimääräistä askelta, vaikka talo palaisi.
Jeesus ymmärtää, että laki on vain sopimus ihmisten omaksi parhaaksi, eikä järjetöntä sopimusta tarvitse noudattaa. Miksi estää itseään tekemästä jotain mihin olisi kykyä ja voimia – vain koska sattuu olemaan lepopäivä?
kysyi sitten fariseuksilta: "Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tappaa ihminen?" He eivät vastanneet mitään.Samaan teemaan liittyy vertaus uudesta ja vanhasta leilistä: ei uutta viiniä vanhoihin leileihin, vai miten se meni... Jeesus ajaa takaa sitä, että uudenlainen maailmankuva ja opillinen sisältö – uusi aika, uusi sukupolvi, jota hän edustaa – tarvitsee tuekseen myös uusia sääntöjä, uusia vapauksia.
Jeesus loi heihin vihaisen katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta.
Uusi viini, uudet leilit = Vanhat koirat eivät opi uusia temppuja.
Sapattisääntö näyttäisi olevan Jeesukselle yksi turhimmista koko juutalaisessa perinteessä. Siihen palataan uudestaan ja uudestaan. Nykynäkökulmasta katsottuna aihe tuntuu jokseenkin vähäpätöiseltä, olemmehan aika lailla purkaneet kaikki kauppojen sunnuntaiaukioloa koskevat säädökset. Toisaalta nykymeno voi johtaa tilanteeseen, jossa ihmiset palavat puhki ja haluavat todellakin pyhittää lepopäivän. Kierros alkaa taas alusta.
Mooses oli vapautunut orjuudesta, joten hän ja hänen kansansa arvostivat sitä, että viikossa oli edes yksi päivä jolloin ei tarvinnut raataa. Sapatista tuli varhaisille kristityille monenlaisen orjamaisen kuuliaisuuden ja typerien sääntöjen symboli. Kaikessa on aaltoliikettä. Käskyjen sanantarkka tulkitseminen ja kuuliaisuus typeryydelle saavat vain uusia muotoja.
Nyt vastustetaan koulujen kasvisruokapäivää. Monet ovat tehneet lihan kanssa pyhän liiton ja heille jo yksi päivä viikossa merkitsee pyhäinhäväistystä ja kaiken pahan alkua.
HUIPPUHETKI NRO 8: Naiset matkassa
Luukas 8:1-3
Jeesus kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään julistaen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä, Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkeita virkamiehiä, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan.Elämä roomalaisessa provinssissa lepäsi ja lepää yhä pitkälti naisten varassa. Antropologit ovat tutkineet säilyneitä metsästäjä-keräilijä-kulttuureja, ja havainneet, että joka puolella miehet kyllä tekevät suuren numeron metsästyksestään ja kaatamistaan saaliista, mutta suurimman osan työstä tekevät naiset: he siivoavat, kantavat vettä, hoitavat lapsia, pesevät pyykkiä, keräävät marjoja ja juureksia, viljelevät pientä peltotilkkua jne.
Miehet lähinnä lorvailivat ja pelailivat pelejä – silloin tällöin vaivautuvat joelle tai viidakkoon etsimään isompaa riistaa. Palattuaan kotiin heille järjestettiin isot juhlat, vaikka heillä olisi ollut tuomisinaan vain rusakko ja pari sammakkoa. Todellisuudessa miesten työpanos ei ole elättänyt montaakaan ihmisyhteisöä ennen tai nykyään.
”Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan.”Myös nykyaikainen yhteiskunta lepää pitkälti naisten tekemän työn varassa. Naiset vain eivät osaa tai tahdo vaatia työstään yhtä suurta palkkaa kuin miehet.
Tämä katkelma osoittaa hyvin kuinka A) myös Jeesuksen opetustyö lepäsi naisten tekemän työn varassa, sekä B) kuinka Jeesus suhtautui naisiin paljon suuremmalla vakavuudella kuin valtaosa tuon ajan miehistä - tai ylipäänsä Lähi-Idän miehet nykyäänkään. Tähän voisi tietenkin nostaa rinnalle monta muutakin sitaattia, mutta suosittelen ennemminkin lukemaan ja etsimään niitä itse.
Okei, yhtä en osaa olla mainitsematta, Luukas 4:38:
Simonin anoppi oli kovassa kuumeessa. Jeesusta pyydettiin auttamaan. Heti paikalla nainen nousi jalkeilleen ja alkoi palvella vieraitaan.Tämän saman ihmeen todistanut monta kertaa :D Halleluja!
HUIPPUHETKI NRO 7. Tekoja, ei sanoja
Matteuksen evankeliumin alussa esitellään Johannes Kastaja. Matt 3:
kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille: ”Te käärmeen sikiöt!
Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy. Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmä, kaadetaan ja heitetään tuleen.”
Johannes puhuu hedelmistä, eli teoista. Hän on kyllästynyt ihmisten tyhjiin lupauksiin.
Myöhemmin samassa kirjassa huomataan, kuinka Jeesus ottaa paljon vaikutteita Johannes Kastajalta, varsinkin suhtautumisessaan fariseuksiin. Matt. 23:
Myöhemmin samassa kirjassa huomataan, kuinka Jeesus ottaa paljon vaikutteita Johannes Kastajalta, varsinkin suhtautumisessaan fariseuksiin. Matt. 23:
”Kaiken minkä he tekevät, he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikoilla ja synagogassa etummaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat rabbiksi.”
Jotenkin "viitojen isot tupsut" saa minut hymyilemään.
Matt. 23:27-33:
Matt. 23:27-33:
”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt!””Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne ovat kyllä kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita.”
Jälleen sama juttu: ei mitään kovin ihmeellistä, vain täyttä asiaa.
HUIPPUHETKI NRO 6. Aterialla fariseuksen kotona
Luukas 7: 36-49 on yksi kauneimmista katkelmista. Siinä - kuten parhaissa kohdissa muutenkaan - ei tapahdu minkäänlaista taikuutta. Kyse on vain mullistavasta asennemuutoksesta.
Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki.Ihmiset luovat keskenään sosiaalisen hierarkian, perustuen valtaan, taitoihin, ulkonäköön, syntyperään ja ties mihin. Kun ihminen vajoaa tässä hierarkiassa riittävän alas, hän alkaa itsekin tuntea itsensä arvottomaksi ja likaiseksi.
Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli:
"Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen."
Silloin Jeesus sanoi hänelle:
"Simon, minulla on sinulle puhuttavaa."
"Puhu vain, opettaja", fariseus vastasi.
"Oli kaksi miestä", sanoi Jeesus. "He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?"
Simon vastasi:
"Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi."
"Aivan oikein", sanoi Jeesus.
Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille:
"Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin.
Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän."
Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi."
Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi."
Nykyaikaiset psykologit ja sosiologit puhuvat leimautumisesta ja rooleista, mutta ilmiö on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kyse on alemmuudentunnosta ja häpeästä, ahdistuksesta ja masennuksesta, niiden kasautumisesta.
Jotkut miehet reagoivat tähän hieman näkyvämmin kuin naiset. He muuttuvat aggressiiviseksi, väliinpitämättömiksi. Tuhoavat itsensä väkivallalla ja päihteillä, sortuvat ehkä itsemurhaan tai kiipeävät hävityn painiottelun jälkeen katolle ammuskelemaan. Jotkut toiset, kuten tarinan nainen, pikemminkin alistuvat ja hiljentyvät. Palvellen muita he hiljaa näivettyvät kunnes lakkavat olemasta. He eivät osaa enää pyytää itselleen palkkaa tai parempia oikeuksia, niin vähän he näkevät itsessään mitään ansiota.
Alemmuudentuntoa ja häpeää kutsutaan Raamatussa usein termillä ”synti”. Kun joku sanoo ”syntinen nainen”, hän todellisuudessa tarkoittaa: ”alemman kastin nainen” tai ”nainen, joka ei anna itselleen arvoa” tai ”nainen, joka on joutunut pakon edessä myymään itseään” tai "varaton henkilö".
Ihmisillä on sisäsyntyinen taipumus ajatella, että seura tekee kaltaisekseen – että jos rikas ja kuuluisa koskettaa meitä, jos saamme olla hänen seurassaan, me itsekin kohoamme arvossa. Yhä nykyään monet maksavat isoja rahoja päästäkseen näkemään julkkiksia tai päästäkseen vip-tilaisuuksiin, joissa mahtavat ihmiset hengaavat.
Koemme että rumien ja alhaisten ihmisten seura alentaa ja saastuttaa meidät – riippumatta siitä, ovatko he likaisia tai sairaita. Spitaaliset tietenkin ovat selkeä merkki, mutta usein ”spitaalisuus” on henkistä laatua, eli ihmisten pelkkä kurjuus ja alhaisuus tekee heistä epätoivottuja. Eihän kukaan esimerkiksi halua asua Helsingin Maunulassa, kauniissa puistojen täyttämässä kaupunginosassa, joka sijaistsee Käpylän ja Pirkkolan välissä – koska Maunulassa on kehitysvammaisia, alkoholisteja ja kaiken päälle vielä romanejakin.
Kaiken tämän Jeesus siis tiedostaa, kuten kuka tahansa tervejärkinen ja hyväsydäminen ihminen. Jeesuksella on kuitenkin poikkeuksellista röyhkeyttä ja pokkaa – myötätuntoa unohtamatta. Jeesus sallii yhteiskunnan hylkäämien yksilöiden tulla luokseen ja koskettaa itseään. Jeesus toimii hyvin samalla tavoin kuin Intialaiset Adi Shankara ja Gandhi, jotka vastoi paikallisia hyviä tapoja kohtelivat kastittomia ihmisiä niin kuin nämä olisivat ihmisiä.
Jeesuksen nerokas ilmaisu tälle hyväksynnälle on: ”saat syntisi anteeksi.” Hän siis runollisesti, tavalla, joka varmasti sapettaa fariseuksia, sanoo: ”minä en tuomitse sinua. Minun seurassani sinun ei tarvitse hävetä itseäsi.”
Jeesus uhkaa koko ympäröivän yhteiskunnan rauhaa ja järjestystä sillä, että hän osoittaa likaiseksi ja syntiseksi – jopa vihollisiksi määriteltyjen – henkilöiden olevan pohjimmiltaan vain ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole yhteiskunnan mittapuiden mukaisia.
Sosiaalisia hierarkioita liikaa kunnioittavien silmissä kyse on ihmeestä. Muiden ihmisten mielipide on todellisuuden voimista mahtavin. Normien uhmaaminen on todellista veden päällä kävelemistä.
HUIPPUHETKET NRO 1 - 5 JULKAISTAAN JOULUPÄIVÄNÄ!
torstai 20. joulukuuta 2012
Jeesus tykittää menemään
Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle.
Jeesuslaisuus, osa 3:
MASTURBAATIOHÄPEÄ JA HELVETIN KERROSTUMINEN
Helvetti muodostuu kerroksista, mutta ei sillä tavalla kuin Dante kuvasi. Oikeutamme omat pahat tekomme ajatuksella, että maailma on paha, ja itsehän me vain pelaamme kovien sääntöjen vaatimalla tasolla.
Kun itsekkäiden tekojen edellyttämä kyynisyys on kerran perustettu, se johtaa asteittain rutinoitumiseen armottomuudessa. Omat valinnat täytyy oikeuttaa sillä, että maailmassa ei pärjää hippien idealismilla.
Liberaalille materialistille etiikka on heikkojen haavekuva, aivan kuten usko Jumalaan. Sitä ei nähdä kovana tieteenä, jota se todellisuudessa on. (Edes useimmat filosofit eivät usko karman näkymättömään käteen, joka tulee ja tukistaa.)
Kun olemme julistaneet maailman armottomaksi, valikoimme ympäristöstämme havaintoja, jotka tukevat tätä käsitystä. Muutoin tuntisimme syyllisyyttä. Maailma on paha, me olemme vain realisteja.
Pahojen ihmisten suora psykologinen rangaistus on se, että he kokevat elävänsä pahassa maailmassa. Toisin sanoen he elävät Helvetissä, tässä ja nyt. Heidän aistimansa maailma on julma ja armoton.
Omaan etuunsa linnoittautuneelle oma onnellisuus on ainoa todellisuutensa ja turvaköysi. Kukaan tai mikään ei voi estää sitä, että tällainen ihminen elää kohti maailmanloppua. Todellisuus, sellaisena kuin hän sen tuntee, on tuhoontuomittu. Kaikki päättyy, ja melko pian, koska minuudessa on parasta ennen -leima.
Masturbaation häpeällisyydestä
Ilmiötä on vaikea selittää teologisesti, vetoamalla jonkinlaiseen Jeesuksen käskyyn. Vanhassa Testamentissa toki puhutaan siitä, ettei siemeniä saa laskea maahan, ja Paavali on seksuaalisesti hyvin ahdistunut henkilö - mutta Jeesus ei puhu mitään siitä, että itseään pitäisi hävetä.
Masturbaatiohysterian syyt eivät ehkä sittenkään ole kristillisiä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ne liittyvät pikemminkin taikauskoiseen käsitykseen enkeleistä, jotka näkymättöminä tarkkailevat meitä tai kuolleiden hengistä, jotka istuvat jossain pilven reunalla kiikarit käsissään.
Valtaosa ihmisistä ajattelee, että olisi nöyryyttävää ja häpeällistä hipelöidä itseään julkisesti. Sama pätee kristittyihin - he tosin pelkäävät, että julkinen tila ulottuu kaikkialle.
Ateisteilla on olemassa yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Taikaolentoihin uskova kristitty sen sijaan joutuu pelkäämään, että hänen masturboidessaan joku hänen edesmennyt sukulaisensa näkee kaiken. Tällainen ihminen joutuu aina elämään rajoitutetun yksityisyyden tilassa.
(Suojelusenkelit ja kuolleet sukulaiset ovat toki tärkeä moraalinvartija. On esimerkiksi empiirisesti todistettu, että ihmisten on vaikeampi varastaa, jos samassa huoneessa on tauluja, jotka katsovat kohti. Koulujen seiniltä tuijottavat tuimat rehtorit toimivat valvontatehtävissä myös muuallakin kuin Tylypahkassa.)
Ihan toinen, vielä vakavampi ongelma on se, jos henkilö kuvittelee Jumalan jonkinlaiseksi ihmisenkaltaiseksi superolennoksi, joka näkee kaiken. Myös Jumala joutuu sulkemaan silmänsä aina kun hänen laumansa jäsenet saastuttavat itseään. Jumala tuntee heistä häpeää ja heidän täytyy rakastella pimeässä peiton alla ja pyytää sitäkin anteeksi.
Kristittyjen auktoriteettien olisi ehkä syytä vakavasti puhutella huolestuneita lapsia ja tehdä heille selväksi, ettei Jumala ole mikään tirkistelijä - että itse asiassa Jumalalla ei ole kikkeliä, eikä edes häpykarvoitusta. Jumalalla ei ole silmiä, eikä Jumala ymmärrä mitään seksuaalisesta häpeästä.
Mitään sellaista Jumalaa ei Jeesuksen opettamassa ilosanomassa ole esitelty. Jumala on rakkaus. Jumala on anteeksianto, ei seksuaalista häpeää tunteva kaikkivaltias sukupuoliolento.
Republikaanien Jumala, eli Jeesus tykittää
Paljon masturbaatiota häpeällisempää on se, kuinka Kristuksen nimessä julistetaan sotia ja vainotaan vähemmistöjä. Vieläkään ei ole päästy fariseuksista ja kaksinaamaisista poliitikoista, jotka ovat Jumalan puolella, mutta armoa vastaan. Uskonnolliset auktoriteetit ympäri maailmaa kulkevat siunaamassa ohjuksia ja ripottelemassa pyhää vettä rynnäkkökiväärien päälle.
Riemurasia - Jeesus tykittää
No ei ehkä ihan, mutta siltä se välillä tuntuu. Ja näitä tunteita kiteytti erittäin hyvin tämä klassinen videoklippi, jossa esitellään Jeesus ajelemassa tankilla.
Ja ei, tämä pätkä ei ole peräisin Studio Julmahuvista.
Ihanan höpsö juontaja. Toivon, ettei hänelle tullut paha mieli yllättävästä julkisuudesta. Tyttöhän vain lipsautti sen ajatuksen, joka on meidän kaikkien mielessä ja jota lapsen piirros osuvasti kuvaa. Totuus tulee lasten suusta. Maailmamme on kaksinaismoralistinen. Ihailemme sotaa ja ihailemme Jeesusta.
Videopätkä olisi mielestäni syytä taltioida johonkin kirkon pyhään arkistoon ja kanonisoida osoituksena jokaisen ihmisen sisäisestä sodanhimoisuudesta ja alati vaanivasta mahdollisuudesta langeta ihailemaan valtaa ja voimaa. Juontajatar toivottavasti säilyttää säteilevän luonteensa. Hän ei ole ansainnut mitään moitteita. Spontaanisuus on aina enemmän hyve kuin pahe, eikä sitä ole syytä pelätä.
Seurakuntalaisen haastettalussa ollaan tietenkin autuaallisen pihalla puolin ja toisin. Tapahtumaa kommentoidaan näin:
"Lapset yhdistävät asioita harkitsematta. Eivät he osaa ajatella, että sitä ja tätä ei voi yhdistää."sekä
"...uskovainen sotilas rukoilee varmasti myös panssarivaunussa."Seurakuntalainen: Jeesus ja panssarivaunu
Rukoileeko panssarivaunun uskovainen ehkäpä samoin, kuten Psalmissa 137:
Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!(Tämä on ihan off-topic, mutta tätä samaa psalmia monet nettikeskustelujen uskoviset pitävät vaikeaselkoisena. Minusta se ei ole lainkaan vaikeaselkoinen. Ihmisen oma kostonhimo ja julmuus vain nousee pintaan. Psalmit ovat kokoelma irrallisia katkelmia. Ne sisältävät ihan mitä sattuu. Wikipedia toteaa: "nykyiset tutkijat pitävät niitä useiden kirjoittajien tai kirjoittajaryhmien tuotoksena.")
Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!
Koko tämän tankkijupakan tärkein opetus on mielestäni se, että kristittyjen olisi jo aika itse nousta vastustamaan sellaisia saarnaajia ja sellaisia johtajia, jotka väittävät Jumalan olevan meidän puolellamme.
Sellainen puhe on pahinta mahdollista Jumalanpilkkaa ja silti viisaat papit vaikenevat, massat taputtavat. Kukaan ei nouse pystyyn ja huuda vastalauseita.
Kun Jumalasta tehdään puolueellinen, se on loppu kaikelle sille, mitä Jeesus opetti. Monet ehkä haluavat kuulla että myös Jumala kuuluu NATOON, mutta kristillisyyden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, eikä varsinkaan jeesuslaisuuden kanssa.
Jeesuksen opit ilman Jumalaa
Ihmiskunnan suurimmat ajattelijat ja mystikot ovat osanneet säilyttää eettisyyden ilman heimoajattelua ja ilman persoonallista Jumalaa. He eivät ole kyynistyneet luopuessaan uskosta korkeampaan olentoon – mutta he eivät myöskään ole turvautuneet kuolemanjälkeiseen palkintoon tai lapsekkaaseen ajatukseen enkelten valvontakoneistosta.
He toimivat eettisesti, koska he näkevät toisessa ihmisessä oman itsensä. He tunnistavat elävän tietoisuuden ennen minuutta. He näkevät Jeesuksen sanat, eivät hänen ihmetekonsa.
Heidän maailmankuvansa on tullut vapaaksi minäharhasta. He voivat määritellä tämän oivalluksen monin tavoin, mutta sanoista tai kokemuksen mystisyydestä riippumatta, se on koskettanut heitä syvästi. He voivat sanoa: rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi – tai siteerata Buddhaa ja puhua an-atmanista, ei-minuudesta ja erillisyyden harhasta.
Mystikot tietävät että sanoila ei ole väliä. Merkitystä on vain tunteella ja teoilla. Buddhalainen boddhisatva tai kristitty pyhimys pyrkivät samaan: oman egonsa minimoimiseen, koska se peittää heiltä Jumalan valtakunnan kirkkauden tässä ja nyt.
Minuutensa raskaan metallinaamion sisällä he tuntevat vain hengityksensä kuumuuden. Ja jos he antautuvat ajatukselle maailman pahuudesta, he vain oikeuttavat oman maailmastapakonsa, vapaaehtoisen karkoituksen läsnäolon armosta.
Armo on läsnäoloa, jossa erillisyys katoaa. Synti on katkera ajatus siitä, että maailma olisi minulle jotain velkaa... että minä ansaitsisin enemmän kuin muut. Että ansaitsisin kuolemattomuuden ja Jumalan erityiskohtelun.
Kahdesta ryöväristä Taivaaseen tempaistiin se, joka sanoi: ”Tässä sitä ollaan. Tämän minä ansaitsin. Kärsin ja kuolen, mutta en salli sen pilata tätä hetkeä, tätä tilaisuutta olla läsnä.”
maanantai 17. joulukuuta 2012
Kivi jonka rakentaja hylkäsi
Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle. Pyrin siihen, että jokainen kirjoitus tarjoaisi näkökulmia kristinuskon etiikkaan tai Jeesuksen hahmoon historiallisessa tai symbolisessa merkityksessä. Tunnetusti en ole kovin hyvä pysymään aiheessa.
Jeesuslaisuus, osa 2:
HYVÄN PAIMENEN IRTISANOMISSUOJA
Tarinassa yksi lammas on kadonnut laumasta. Hyvä paimen jättää muut ja lähtee etsimään tätä yhtä kadonnutta.
Toisessa tarinassa kasataan talon perustukset kivistä, jotka toinen rakentaja oli hylännyt. Tarpeettomista ja rumankauniista kivenmöhkäleistä syntyy kestävä asumus.
Nämä eivät ole tarinoita, joita luemme lehdistä. Lampaat jätetään suden suuhun ja yhteiskunnan rakennuspalikat päätyvät kortistoon.
Juuri siksi vertaukset ovat yhä ajankohtaisia. Tunnistamme ne ihmetarinoiksi.
Syrjäytyminen ennen ja nyt
Kristinuskon varsinainen voima paljastuu, kun siitä poistaa kaiken jumalallisen. Uutta Testamenttia voi lukea myös ilmoituksena inhimillisyydestä. Ihmisen pojan kertomus on pätevä tänään, koska se puhuu meidän aikamme ongelmista.
Seurakunnan nykyinen ja alkuperäinen tehtävä on palauttaa eksynyt laumaan. Siitähän juuri on kyse. Asiaa alleviivataan kaiken aikaa, jos tekstiin viitsii perehtyä etsimättä vain loogisia ristiriitoja tai todistuksia ihmeteoista. Usko ei ole kirjan pääpointti. Usko tulee vasta Rakkauden ja Yhteisöllisyyden jälkeen.
Nykyinen liberalistinen ja yksilön vastuuta korostava yhteiskunta sallii sen, että yksinäiset kuolevat ja muumioituvat yksiöönsä. Julmempaa on se, etteivät monet edes kuole vaan he ainoastaan kuihtuvat ja kärsivät. Jokainen pitäköön huolen itsestään, voimiensa mukaan.
Individualismi on aikaa sitten lakannut merkitsemästä vapautusta. Se on pikemmin heitteellejättöä ja hiljaista tyytymistä itsetyydytykseen. Tämä onkin yksi selkeästi erottava kysymys ateistien ja kristittyjen välillä. Ateistit julistautuvat ylpeiksi runkkareiksi, jotka eivät tarvitse kenenkään apua. Kristityt ymmärtävät yhä hävetä yksinäisyyttä ja kaikkia sen synkkiä lieveilmiöitä.
Kristityt haluavat ystävän ja kristityt tarjoutuvat ystäviksi - ainakin teoriassa. Mutta myös käytännössä olen nähnyt sen, että ovelleni tulee joku kysymään mitä minulle kuuluu. Se joku on aina ollut jehovan todistaja tai mormoni, ei koskaan ateisti.
Tarkastajan pelossa
Ateismin yksi suurimmista psykologisista virheistä on oletus, että yksilö itse välittäisi itsestään. Tämän oletuksen puolesta ei ole todisteita, pikemminkin päin vastoin. Ihminen hyvin pian lakkaa huolehtimasta omasta terveydestään, kun hänet jätetään oman onnensa nojaan.
Meidät on evoluutiossa viritetty siihen, että huolehdimme lähimmäisistämme. Kun yhteisö toimii, yksilöt näkevät huolta toinen toisistaan. Jos toisen alahuuli väpättää, sympatiantuntoiset tulevat halaamaan ja kysyvät mikä on hätänä. Yksin elävä ihminen ei välttämättä edes huomaa, etteivät asiat ole hyvin. Sairaalla tai masentuneella yksilöllä ei ole edes voimavaroja huolehtia itsestään, vaikka hän ymmärtäisikin ongelman.
Ihmiset jotka televisiossa juhlistavat individualismia, eivät ole ihmisiä jotka välttämättä selviäisivät yksinään. Heillä on laaja joukko auttajia: maskeeraaja, manageri, agentti ja personal trainer. Kuva on vain rajattu niin, ettei sosiaalisia verkostoja näy - henkilö näyttää ikään kuin pärjäävän omin voimin.
Asuin itse kuusi vuotta yksiössä. Minulla oli tyttöystävä ja paljon kavereita, mutta asunnossani olin täysin eristyksissä muusta maailmasta. Minuun otti käytännössä yhteyttä vain kolme eri tahoa: puhelinmyyjät, televisiolupatarkastaja sekä uskovaiset. Onneksi minulla siis oli opiskelupaikka ja läheisiä ihmisiä.
Olin vieläpä poikkeuksellisen hyvässä tilanteessa, koska en omistanut televisiota. Pystyin siis avaamaan oven tuntemattomalle ilman pelkoa.
Puhelinmyyjät, teeveetarkastajat ja joku vielä
Yksinäiselle ja yksin elävälle ihmiselle muuta kontaktia ei ole. Naapurit tuskin tervehtivät takaisin. Kaupunkiyksiöt ovat surmanloukkuja, verrattavissa kanankoppeihin tai turkistarhojen metallihäkkeihin. Niissä voi tulla hulluksi. Pian alkaa jo suunnitella ampuvansa jonkun vain saadakseen huomiota.
Ei ole ketään joka välittäisi. Kenenkään tehtävä ei ole kysellä mitä sinulle kuuluu. Syrjäytynyt huomataan vasta kun hän valelee itsensä bensiinillä ja sytyttää liekin ostoskeskuksen edessä.
Suurkaupungissa on mahdollista vaeltaa kuin muita ihmisiä ei olisikaan. He eivät ota katsekontaktia. He väistävät, jos yrittää kävelllä päin. Ihmiset vain väistyvät tieltä kuin utuiset kummitukset. Masentuneelle ja yksinäiselle he ovat vain kangastuksia.
On hyödytöntä hokea puheissa ja hienoissa julistuksissa, että jokaisella ihmisellä on arvoa, jos todellisuudessa yhteiskunta antaa sen selkeän viestin, ettei se ole kiinnostunut sinusta. Kukaan ei ole, paitsi ne jotka liikkuvat Jeesuksen nimessä.
Puhelinmyyjät haluavat rahasi, poliitikot haluavat äänesi, mutta Jeesus on ainoa, joka haluaa sinut kokonaan. Jeesus ymmärtää, että ihminen tarvitsee tehtävän ja tarkoituksen. Jos sitä pyytää, niin sen hän myös antaa.
Ilmeisesti myöskään Augustinuksen ajan palestiinalaisessa periferiassa asui paljon syrjäytyneitä. Yhteiskunta ei osannut tarjoa nuorille mielekästä työtä, joten Johannes Kastaja ja Jeesus saivat paljon seuraajia.
Jeesus sanoi: "jätä kaikki ja lähde mukaani", ja he lähtivät. Heillä tuskin oli kovinkaan paljon sitä "kaikkea", mitä jättää.
Raotin ovea Jeesukselle
Elin siis kuusi vuotta yksiössä. Yhtä hyvin olisin voinut asua kapselissa maata kiertävällä radalla.
Jo tuohon aikaan kirjoitin runoja sekä novelleja, joten olin avoin tarinoille. Monta kertaa jäin ovensuuhun juttelemaan uskovaisten kanssa. Ainakin kuuntelin mitä heillä oli sanottavana. Osaan kohtalaisesti englantia, joten pari kertaa juttelin myös amerikkalaisten mormonipoikien kanssa. Heidän aikuistumiseensa sisältyy ulkomaanmatka, mikä on mahtava juttu.
(Jos Suomessa äänestettäisiin vaihto-oppilasvuoden pakollisuudesta - esimerkiksi vaihtoehtona pakolliselle armeijalle tai siviilipalvelukselle - sanoisin KYLLÄ! Ylipäänsä voisin sanoa kyllä kaikelle pakolliselle, mitä valtio meihin kohdistaa peruskoulun jälkeen. Ihmisen on hyvä joskus tuntea, että yhteiskunta tuuppii häntä. Äänestäminenkin voisi olla pakollista.)
Ovellani vierailleet uskovaiset eivät suoranaisesti puhuneet Jeesuksesta. Huomasin, että Jeesuksesta heillä ei usein ole edes mielipidettä, koska heidän Jeesuksensa on täydellisyydessään tavoittamaton. Enemmänkin he puhuvat Paratiisista ja tulevan elämän ihanuudesta. Minua kuoleman jälkeiset Paratiisit eivät kiinnosta pätkääkään, enkä ole löytänyt niiden vastinetta edes Evankeliumeista.
Jeesushan opettaa, että Helvetti ja Taivas ovat mielentiloja ja että tuhatvuotinen valtakunta rakennetaan maan päälle, kunhan ihmiset oppivat rakastamaa vihamiestään. Jeesus jopa sanoo näin:
Uskovaisiin ihmisiin pätevät yleiset mekanismit: työ on se, mikä tekee onnelliseksi. Kautta aikojen kristityt ovat rakastaneet työtään ja työllä on ollut merkitystä, koska sen lomassa he tapaavat yksinäisiä ihmisiä ja antavat heille seuraa. Se on työtä lohdun ja toivon puolesta.
Kutsun yleiseksi mekanismiksi sitä, että nämä ihmiset eivät useinkaan olisi lähteneet tälle alalle ja tehneet tätä ihanaa ja onnellistuttavaa työtä, ellei heille olisi luvattu palkkaa. Palkka heille maksettaisiin Taivaassa.
Todellisessa jeesuslaisuudessa ei ole kyse mistään tällaisesta pyyteestä. Armo ei ole vaihtokauppaa, eikä sielu ole muunnettavissa ikuisen elämän pelinappuloiksi. Sielu on ikuinen elämä, tässä ja nyt, kunhan persoonan harhakuva väistyy. Auttaminen kehittää myötätuntoa, ja kun toisen ihmisen avoin kohtaaminen paljastaa oman erillisyyden illuusion. Jeesuksen osoittaman esimerkin seuraaminen siis psykologisesti, ilman mitään poppakonsteja, raottaa minä-minä-minää ja helpottaa erillisyyden tuskaa.
Yhteiskuntamme on täynnä ihmisiä, jotka on määritelty "työttömiksi". Jotkut näistä ihmisistä eivät ole joutilaita. He tekevät koko ajan jotakin. He tiedostavat, että pikemminkin he ovat "palkattomia" kuin "työttömiä". Työtähän maailmassa riittää. He tekevät työtä vaikka palkatta, koska ymmärtävät että työnteko pitää heidät onnellisina ja järjissään.
Myös uskovaisten joukossa on muutamia tällaisia ihmisiä. Heitä minä kutsun todellisiksi jeesuslaisiksi. He tekevät työtä rakkauden ja toivon puolesta, ilman että miettisivät kuolemanjälkeistä palkkiota Paratiisissa. He uskovat pyyteettömästi rakkauden eheyttävään voimaan, vaikka he eivät uskoisi edes Jumalaan.
Ihmemies vuonna nolla
En usko minkäänlaiseen Jumalolentoon. Siinä suhteessa olen lähempänä ateistia.
Silti Jeesus on sankarini. Minuun tekivät lapsena suuren vaikutuksen tarinat Jeesuksen uhmakkuudesta ja rohkeudesta. Jeesuksella oli munaa. Hän näytti fariseuksille ja roomalaisille mistä kana pissii
Kun luen Evankeliumin todistusta Jeesuksen elämästä, minulla on toisinaan vähän sellainen olo kuin katselisin Ihmemiehen uusintoja. Tavallaan kerronnan kömpelyys vähän nolottaa, mutta yhä edelleenkin päähenkilöllä on tietty luja karismansa. (On hyvä ettei Jeesuksesta ole valokuvia, koska pelastajan takatukka saattaisi olla jonkun mielestä koominen.)
MacGyveria ja Jeesusta itse asiassa yhdistää monikin asia. MacGyverin hahmo ei tietenkään ole aina täysin johdonmukainen, mutta useimmiten hän välttää väkivaltaa ja antaa anteeksi pahantekijöille. Lopussa kun poliisit saapuvat, hän tahtoo ennemmin sovitella tapauksen kuin luovuttaa kelmit kylmälle koneistolle.
Monet Ihmemiehen jaksot ovat variaatioita eksyneestä lampaasta. Lahjakas nuori on sekaantunut rikoksiin tai lopettanut koulun ja MacGyver yrittää palauttaa hänen uskonsa aikuisten hyväntahtoisuuteen. Meidän annetaan ymmärtää, että myös McGyver itse on elänyt levottoman nuoruuden, joten siksi hän ymmärtää kapinoivia teinejä.
Toisinaan MacGyver on puhtaasti toimintasankari, mutta usein hän myös auttaa hyväntekeväisyysjärjestöjä. Työnsä hän tekee aina pyyteettömästi eikä vaadi korvausta vaivoistaan. Hän nauttii siitä mitä hän tekee, mutta toisaalta: kukapa ei nauttisi väsäämisestä ja korjaamisesta, jos se olisi niin vaivatonta kuin miltä MacGyver saa sen näyttämään.
Ihmemies ei puhu uskostaan. En ainakaan muista että hän puhuisi. voi olla että päätös tuli korkeammalta taholta, eli tuottajilta, jotka eivät halunneet säikäyttää katsojiaan sellaisilla kysymyksillä. Joka tapauksessa se on erittäin hyvä asia, koska Ihmemiehessä pystyttiin yhdistämään teknologisen insinööritaidon ja kristillisen etiikan parhaat puolet.
Mitä ateismi lupaa?
Ensin se varmaankin lupaa vapauden sisäisistä ristiriidoista ja tukahduttavasta pienimielisyydestä. Mutta mitä sen jälkeen? Mitä ateismi lupaa niille, jotka on vapautettu uskosta. Tavallaan ateismin sanoma tyssää puolessavälissä nousukiitoa. Se vapauttaa kahleista, mutta se jättää yksilön oman onnensa nojaan.
Ateismi ei motivoi meitä toimimaan kuin MacGyver. Jotkut toki tavoittelevat korkeampaa eettisyyttä ja kestäviä saavutukia, mutta ateismi ei ole kummoinenkaan voimavara silloin, kun toivoa on niukasti ja elämä tuntuu haastavalta.
Ateismilta puuttuvat ihanteet ja pyhimykset. En edes menisi niin pitkälle, että sanoisin Ihmemiehen olevan potentiaalinen ateismin pyhimys. Ei hän suinkaan ole. Ihmemies on hengessä paljon lähempänä Jeesusta kuin Kari Enkvistiä. Ja hyvä niin. Jeesuksessa on ytyä.
Jeesuslaisuus, osa 2:
HYVÄN PAIMENEN IRTISANOMISSUOJA
Tarinassa yksi lammas on kadonnut laumasta. Hyvä paimen jättää muut ja lähtee etsimään tätä yhtä kadonnutta.
Toisessa tarinassa kasataan talon perustukset kivistä, jotka toinen rakentaja oli hylännyt. Tarpeettomista ja rumankauniista kivenmöhkäleistä syntyy kestävä asumus.
Nämä eivät ole tarinoita, joita luemme lehdistä. Lampaat jätetään suden suuhun ja yhteiskunnan rakennuspalikat päätyvät kortistoon.
Juuri siksi vertaukset ovat yhä ajankohtaisia. Tunnistamme ne ihmetarinoiksi.
Syrjäytyminen ennen ja nyt
Kristinuskon varsinainen voima paljastuu, kun siitä poistaa kaiken jumalallisen. Uutta Testamenttia voi lukea myös ilmoituksena inhimillisyydestä. Ihmisen pojan kertomus on pätevä tänään, koska se puhuu meidän aikamme ongelmista.
Seurakunnan nykyinen ja alkuperäinen tehtävä on palauttaa eksynyt laumaan. Siitähän juuri on kyse. Asiaa alleviivataan kaiken aikaa, jos tekstiin viitsii perehtyä etsimättä vain loogisia ristiriitoja tai todistuksia ihmeteoista. Usko ei ole kirjan pääpointti. Usko tulee vasta Rakkauden ja Yhteisöllisyyden jälkeen.
Nykyinen liberalistinen ja yksilön vastuuta korostava yhteiskunta sallii sen, että yksinäiset kuolevat ja muumioituvat yksiöönsä. Julmempaa on se, etteivät monet edes kuole vaan he ainoastaan kuihtuvat ja kärsivät. Jokainen pitäköön huolen itsestään, voimiensa mukaan.
Individualismi on aikaa sitten lakannut merkitsemästä vapautusta. Se on pikemmin heitteellejättöä ja hiljaista tyytymistä itsetyydytykseen. Tämä onkin yksi selkeästi erottava kysymys ateistien ja kristittyjen välillä. Ateistit julistautuvat ylpeiksi runkkareiksi, jotka eivät tarvitse kenenkään apua. Kristityt ymmärtävät yhä hävetä yksinäisyyttä ja kaikkia sen synkkiä lieveilmiöitä.
Kristityt haluavat ystävän ja kristityt tarjoutuvat ystäviksi - ainakin teoriassa. Mutta myös käytännössä olen nähnyt sen, että ovelleni tulee joku kysymään mitä minulle kuuluu. Se joku on aina ollut jehovan todistaja tai mormoni, ei koskaan ateisti.
Tarkastajan pelossa
Ateismin yksi suurimmista psykologisista virheistä on oletus, että yksilö itse välittäisi itsestään. Tämän oletuksen puolesta ei ole todisteita, pikemminkin päin vastoin. Ihminen hyvin pian lakkaa huolehtimasta omasta terveydestään, kun hänet jätetään oman onnensa nojaan.
Meidät on evoluutiossa viritetty siihen, että huolehdimme lähimmäisistämme. Kun yhteisö toimii, yksilöt näkevät huolta toinen toisistaan. Jos toisen alahuuli väpättää, sympatiantuntoiset tulevat halaamaan ja kysyvät mikä on hätänä. Yksin elävä ihminen ei välttämättä edes huomaa, etteivät asiat ole hyvin. Sairaalla tai masentuneella yksilöllä ei ole edes voimavaroja huolehtia itsestään, vaikka hän ymmärtäisikin ongelman.
Ihmiset jotka televisiossa juhlistavat individualismia, eivät ole ihmisiä jotka välttämättä selviäisivät yksinään. Heillä on laaja joukko auttajia: maskeeraaja, manageri, agentti ja personal trainer. Kuva on vain rajattu niin, ettei sosiaalisia verkostoja näy - henkilö näyttää ikään kuin pärjäävän omin voimin.
Asuin itse kuusi vuotta yksiössä. Minulla oli tyttöystävä ja paljon kavereita, mutta asunnossani olin täysin eristyksissä muusta maailmasta. Minuun otti käytännössä yhteyttä vain kolme eri tahoa: puhelinmyyjät, televisiolupatarkastaja sekä uskovaiset. Onneksi minulla siis oli opiskelupaikka ja läheisiä ihmisiä.
Olin vieläpä poikkeuksellisen hyvässä tilanteessa, koska en omistanut televisiota. Pystyin siis avaamaan oven tuntemattomalle ilman pelkoa.
Puhelinmyyjät, teeveetarkastajat ja joku vielä
Yksinäiselle ja yksin elävälle ihmiselle muuta kontaktia ei ole. Naapurit tuskin tervehtivät takaisin. Kaupunkiyksiöt ovat surmanloukkuja, verrattavissa kanankoppeihin tai turkistarhojen metallihäkkeihin. Niissä voi tulla hulluksi. Pian alkaa jo suunnitella ampuvansa jonkun vain saadakseen huomiota.
Ei ole ketään joka välittäisi. Kenenkään tehtävä ei ole kysellä mitä sinulle kuuluu. Syrjäytynyt huomataan vasta kun hän valelee itsensä bensiinillä ja sytyttää liekin ostoskeskuksen edessä.
Suurkaupungissa on mahdollista vaeltaa kuin muita ihmisiä ei olisikaan. He eivät ota katsekontaktia. He väistävät, jos yrittää kävelllä päin. Ihmiset vain väistyvät tieltä kuin utuiset kummitukset. Masentuneelle ja yksinäiselle he ovat vain kangastuksia.
On hyödytöntä hokea puheissa ja hienoissa julistuksissa, että jokaisella ihmisellä on arvoa, jos todellisuudessa yhteiskunta antaa sen selkeän viestin, ettei se ole kiinnostunut sinusta. Kukaan ei ole, paitsi ne jotka liikkuvat Jeesuksen nimessä.
Puhelinmyyjät haluavat rahasi, poliitikot haluavat äänesi, mutta Jeesus on ainoa, joka haluaa sinut kokonaan. Jeesus ymmärtää, että ihminen tarvitsee tehtävän ja tarkoituksen. Jos sitä pyytää, niin sen hän myös antaa.
Ilmeisesti myöskään Augustinuksen ajan palestiinalaisessa periferiassa asui paljon syrjäytyneitä. Yhteiskunta ei osannut tarjoa nuorille mielekästä työtä, joten Johannes Kastaja ja Jeesus saivat paljon seuraajia.
Jeesus sanoi: "jätä kaikki ja lähde mukaani", ja he lähtivät. Heillä tuskin oli kovinkaan paljon sitä "kaikkea", mitä jättää.
Raotin ovea Jeesukselle
Elin siis kuusi vuotta yksiössä. Yhtä hyvin olisin voinut asua kapselissa maata kiertävällä radalla.
Jo tuohon aikaan kirjoitin runoja sekä novelleja, joten olin avoin tarinoille. Monta kertaa jäin ovensuuhun juttelemaan uskovaisten kanssa. Ainakin kuuntelin mitä heillä oli sanottavana. Osaan kohtalaisesti englantia, joten pari kertaa juttelin myös amerikkalaisten mormonipoikien kanssa. Heidän aikuistumiseensa sisältyy ulkomaanmatka, mikä on mahtava juttu.
(Jos Suomessa äänestettäisiin vaihto-oppilasvuoden pakollisuudesta - esimerkiksi vaihtoehtona pakolliselle armeijalle tai siviilipalvelukselle - sanoisin KYLLÄ! Ylipäänsä voisin sanoa kyllä kaikelle pakolliselle, mitä valtio meihin kohdistaa peruskoulun jälkeen. Ihmisen on hyvä joskus tuntea, että yhteiskunta tuuppii häntä. Äänestäminenkin voisi olla pakollista.)
Ovellani vierailleet uskovaiset eivät suoranaisesti puhuneet Jeesuksesta. Huomasin, että Jeesuksesta heillä ei usein ole edes mielipidettä, koska heidän Jeesuksensa on täydellisyydessään tavoittamaton. Enemmänkin he puhuvat Paratiisista ja tulevan elämän ihanuudesta. Minua kuoleman jälkeiset Paratiisit eivät kiinnosta pätkääkään, enkä ole löytänyt niiden vastinetta edes Evankeliumeista.
Jeesushan opettaa, että Helvetti ja Taivas ovat mielentiloja ja että tuhatvuotinen valtakunta rakennetaan maan päälle, kunhan ihmiset oppivat rakastamaa vihamiestään. Jeesus jopa sanoo näin:
"Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien!"Jeesukset pelastuspaketissa oli muutama ovela ehto. Ihmiset saisivat paikan Taivaassa, kunhan he ensin olisivat valmiita tekemään työtä. Jeesus oli tavallaan heidän työnantajansa. Hän tahtoi juurruttaa ihmiset todellisuuteen, ei muuttaa heitä haaveilijoiksi.
Uskovaisiin ihmisiin pätevät yleiset mekanismit: työ on se, mikä tekee onnelliseksi. Kautta aikojen kristityt ovat rakastaneet työtään ja työllä on ollut merkitystä, koska sen lomassa he tapaavat yksinäisiä ihmisiä ja antavat heille seuraa. Se on työtä lohdun ja toivon puolesta.
Kutsun yleiseksi mekanismiksi sitä, että nämä ihmiset eivät useinkaan olisi lähteneet tälle alalle ja tehneet tätä ihanaa ja onnellistuttavaa työtä, ellei heille olisi luvattu palkkaa. Palkka heille maksettaisiin Taivaassa.
Todellisessa jeesuslaisuudessa ei ole kyse mistään tällaisesta pyyteestä. Armo ei ole vaihtokauppaa, eikä sielu ole muunnettavissa ikuisen elämän pelinappuloiksi. Sielu on ikuinen elämä, tässä ja nyt, kunhan persoonan harhakuva väistyy. Auttaminen kehittää myötätuntoa, ja kun toisen ihmisen avoin kohtaaminen paljastaa oman erillisyyden illuusion. Jeesuksen osoittaman esimerkin seuraaminen siis psykologisesti, ilman mitään poppakonsteja, raottaa minä-minä-minää ja helpottaa erillisyyden tuskaa.
Yhteiskuntamme on täynnä ihmisiä, jotka on määritelty "työttömiksi". Jotkut näistä ihmisistä eivät ole joutilaita. He tekevät koko ajan jotakin. He tiedostavat, että pikemminkin he ovat "palkattomia" kuin "työttömiä". Työtähän maailmassa riittää. He tekevät työtä vaikka palkatta, koska ymmärtävät että työnteko pitää heidät onnellisina ja järjissään.
Myös uskovaisten joukossa on muutamia tällaisia ihmisiä. Heitä minä kutsun todellisiksi jeesuslaisiksi. He tekevät työtä rakkauden ja toivon puolesta, ilman että miettisivät kuolemanjälkeistä palkkiota Paratiisissa. He uskovat pyyteettömästi rakkauden eheyttävään voimaan, vaikka he eivät uskoisi edes Jumalaan.
Ihmemies vuonna nolla
En usko minkäänlaiseen Jumalolentoon. Siinä suhteessa olen lähempänä ateistia.
Silti Jeesus on sankarini. Minuun tekivät lapsena suuren vaikutuksen tarinat Jeesuksen uhmakkuudesta ja rohkeudesta. Jeesuksella oli munaa. Hän näytti fariseuksille ja roomalaisille mistä kana pissii
Kun luen Evankeliumin todistusta Jeesuksen elämästä, minulla on toisinaan vähän sellainen olo kuin katselisin Ihmemiehen uusintoja. Tavallaan kerronnan kömpelyys vähän nolottaa, mutta yhä edelleenkin päähenkilöllä on tietty luja karismansa. (On hyvä ettei Jeesuksesta ole valokuvia, koska pelastajan takatukka saattaisi olla jonkun mielestä koominen.)
MacGyveria ja Jeesusta itse asiassa yhdistää monikin asia. MacGyverin hahmo ei tietenkään ole aina täysin johdonmukainen, mutta useimmiten hän välttää väkivaltaa ja antaa anteeksi pahantekijöille. Lopussa kun poliisit saapuvat, hän tahtoo ennemmin sovitella tapauksen kuin luovuttaa kelmit kylmälle koneistolle.
Monet Ihmemiehen jaksot ovat variaatioita eksyneestä lampaasta. Lahjakas nuori on sekaantunut rikoksiin tai lopettanut koulun ja MacGyver yrittää palauttaa hänen uskonsa aikuisten hyväntahtoisuuteen. Meidän annetaan ymmärtää, että myös McGyver itse on elänyt levottoman nuoruuden, joten siksi hän ymmärtää kapinoivia teinejä.
Toisinaan MacGyver on puhtaasti toimintasankari, mutta usein hän myös auttaa hyväntekeväisyysjärjestöjä. Työnsä hän tekee aina pyyteettömästi eikä vaadi korvausta vaivoistaan. Hän nauttii siitä mitä hän tekee, mutta toisaalta: kukapa ei nauttisi väsäämisestä ja korjaamisesta, jos se olisi niin vaivatonta kuin miltä MacGyver saa sen näyttämään.
Ihmemies ei puhu uskostaan. En ainakaan muista että hän puhuisi. voi olla että päätös tuli korkeammalta taholta, eli tuottajilta, jotka eivät halunneet säikäyttää katsojiaan sellaisilla kysymyksillä. Joka tapauksessa se on erittäin hyvä asia, koska Ihmemiehessä pystyttiin yhdistämään teknologisen insinööritaidon ja kristillisen etiikan parhaat puolet.
Mitä ateismi lupaa?
Ensin se varmaankin lupaa vapauden sisäisistä ristiriidoista ja tukahduttavasta pienimielisyydestä. Mutta mitä sen jälkeen? Mitä ateismi lupaa niille, jotka on vapautettu uskosta. Tavallaan ateismin sanoma tyssää puolessavälissä nousukiitoa. Se vapauttaa kahleista, mutta se jättää yksilön oman onnensa nojaan.
Ateismi ei motivoi meitä toimimaan kuin MacGyver. Jotkut toki tavoittelevat korkeampaa eettisyyttä ja kestäviä saavutukia, mutta ateismi ei ole kummoinenkaan voimavara silloin, kun toivoa on niukasti ja elämä tuntuu haastavalta.
Ateismilta puuttuvat ihanteet ja pyhimykset. En edes menisi niin pitkälle, että sanoisin Ihmemiehen olevan potentiaalinen ateismin pyhimys. Ei hän suinkaan ole. Ihmemies on hengessä paljon lähempänä Jeesusta kuin Kari Enkvistiä. Ja hyvä niin. Jeesuksessa on ytyä.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Raamattu antaa vastauksen, osa 2
Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle.
Markus 13:21
Pyhä kirja on melkoinen Legolandia. Samoista palikoista voi kasata ties millaisia rakennelmia. Mitä hyvänsä ennakkokäsityksiä meillä onkaan Jeesuksesta, ne kaikki joutuvat Raamatun äärellä uhatuiksi.
Lutherin vaarallinen, mutta toimiva teesi kuului: takaisin Raamattuun! Katsotaan mitä kirjassa sanotaan!
Ei siellä opeteta alkujaankaan samoja asioita kuin mistä uskovaiset vauhkoavat.
Markus 8:11
Viisi leipää ja kaksi kalaa
Markus 8:4, joka on tiettävästi vanhin teksti, kertoo seuraavaa:
Kyseessä ei ole siis opetus ihmeestä, vaan kertomus anteliaisuuden ja hyvän esimerkin voimasta. Tässä vaiheessa on myös hyvä huomata, että leipiä ei ole viittä vaan seitsemän - ja kalasia on myös epämääräinen joitakuita. (Mitä parhain sana kuvaamaan koko teosta. Olipa kerran yksi tyyppi, jolla oli joitakuita opetuslapsia ja joka suoritti joitakuita ihmeitä.)
Vanhin evankeliumeista kertoo tarinan näin ja myöhemmissä se on muuttunut jokseenkin erilaiseksi.
Tarinaa voidaan tulkita myös symbolisesti. Juuri symbolisen merkityksen vuoksi leipien määrä on vakiintunut viiteen. Kyse olisi siis viidestä Mooseksen kirjasta, joihin Jeesus lisää oman osansa, kaksi kalaa.
Kaksi kalaa on tunnetusti kristinuskon tärkeä symboli, eivät suinkaan ne viisi leipää, jotka edustavat mennyttä aikaa, juutalaisuutta. (Tämä selitys löytyy muun muassa kohua herättäneestä elokuvasta Zeitgeist.)
Vakiintuneen tarinan mukaan Jeesus siis opetti sekä viittä leipää että kahta kalaa. Tuntemassamme Raamatussa on yhdistetty sekä vanha että uusi testamentti: leivät ja kalat samojen kansien väliin. (Tosin monet kirkkokunnat viis veisaavat Mooseksesta ja hänen kansansa historiasta.)
Viiden leivän ja mooseksen kirjan välinen yhteys ei ole tuulesta temmattu. Jeesus nimittäin itse käyttää opetuksista kiertoilmausta "hapate", eli taikinajuuri.
(Ehkä Jeesus on oppilailleen liian ankara. Hän itse vietti erämaassa 40 päivää, joten ehkä siksi hän osaa pitää nälkänsä kurissa.)
Matteus 16:11 ilmaisee asian niin suoraan, että jo alkaa hävettää jokaisen saarnaajan puolesta, joka opettaa uskomaan kansan ruokkimisihmeeseen konkreettisena tapahtumana:
Tarkoittaako tämä kirjaimellisesti tulkittuna sitä, että tarina viidestä leivästä ja kahdesta kalasta on vertauskuvallinen tarina ja tässä kohdassa paljastetaan juurikin se alkuperä. Jossain vaiheessa Jeesus oli siis opettanut, eli puhunut, eli kertonut vertauskuvallisen tarinan tällaisesta ihmeellisestä tapahtumasta, joka seuraa anteliaisuuden elettä - ja vasta myöhemmin tarinaa kerrottiin ikään kuin totena.
Entä mitä tämä sitten tarkoittaa?
Luukas 9:23:
Vai onko kyse mystisemmästä ja suorastaan buddhalaisesta näkemyksestä: minuus on harhaa. Luopumalla itsekkään egomme ikuisuustoiveista, voimme oppia elämään tässä hetkessä ilman pelkoa ja löytämään mielemme hiljaisesta minuudettomuudesta portin ajan tuolle puolen - samaistumaan puhtaaseen tietoisuuteen, emmekä historialliseen ja katoavaan persoonaamme?
Jos ihminen takertuu minuuteensa, eikä osaa myötätunnon silmin nähdä ympäröivää maailmaa ja elämän runsautta, hän lukkiutuu itsekkyyden Helvettiin. Mutta jos hän vapautuu minäharhasta, hän vapautuu myös kaikesta pelosta, löytää Taivaan Valtakunnan, eli tähtien viestimän rajattomuuden omasta itsestään.
Sanoiko Jeesus oikeasti noin? Oliko Jeesuksen Jumala paljon lähempänä panteistista Brahmania kuin yleensä ajatelleen? Puhuiko hän jakamattomasta, non-dualistisesta kaikkeudesta?
Luukas 12: 19-21
Heitä siis hittoon käsityksesi yksilöllisestä sielusta niin voi pelastaa todellisen sielusi - sen sielun, joka on kuolematon, koska se ei kuulu sinulle. Se on kaikkialla vaikuttava ajaton ilmiö. Sinä itse katoat, mutta elämänilmiö jatkaa olemistaan, ja missä on itsensä tiedostava olento, siellä on ajatus minuudesta. Minuuden jälleensyntymä, ilman vaeltavaa sielua. Menee ihan Upanisadien ja Bhagavad Gitan linjoille.
Joko Jeesus puhui sekavia - tai sitten hänen sihteerinsä eivät ymmärtäneet mistä hän puhui. Opetuslapset taitavat olla tarinan heikko lenkki. Kaksitoista rikkinäistä puhelinta.
Sen siitä saa, kun tutkii Raamattua. Heti herää valtavasti epäluuloja. Uskonkriisi on valmis.
Markus 13:21
"Jos joku sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Katso, Messias on tuolla', älkää uskoko."Raamatun lukeminen voi olla vaarallista kristitylle. Ennen pitkää huomaa, että perheen ja seurakunnan yhteisöllisesti ylläpitämä uskonkäsitys on rakennettu muutamasta irrallisesta lauseesta. Kullakin kirkkokunnalla omansa. Ei mikään ihme, että papit ja teologian opiskelijat kokevat uskonkriisejä, jos tutkivat raamatuntekstejä systemaattisesti alusta loppuun.
Pyhä kirja on melkoinen Legolandia. Samoista palikoista voi kasata ties millaisia rakennelmia. Mitä hyvänsä ennakkokäsityksiä meillä onkaan Jeesuksesta, ne kaikki joutuvat Raamatun äärellä uhatuiksi.
Lutherin vaarallinen, mutta toimiva teesi kuului: takaisin Raamattuun! Katsotaan mitä kirjassa sanotaan!
Ei siellä opeteta alkujaankaan samoja asioita kuin mistä uskovaiset vauhkoavat.
Markus 8:11
Ja fariseukset rupesivat väittelemään hänen kanssaan ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta, kiusaten häntä. Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä."
Viisi leipää ja kaksi kalaa
Markus 8:4, joka on tiettävästi vanhin teksti, kertoo seuraavaa:
opetuslapsensa vastasivat hänelle: "Mistä täällä erämaassa kukaan voi saada leipää näiden ravitsemiseksi?" Hän kysyi heiltä: "Montako leipää teillä on?" He sanoivat: "Seitsemän." Silloin hän käski kansan asettua maahan. Ja hän otti ne seitsemän leipää, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, että he panisivat ne kansan eteen. Ja he panivat. Heillä oli myös joitakuita kalasia; ja siunattuaan ne hän käski panna nekin kansan eteen. Niin he söivät ja tulivat ravituiksi.Tätä kohtausta on teologiaa opiskellut ystäväni tulkinnut siten, että Jeesus näytti kansalle esimerkkiä. Hän luovutti omat ruokansa kaikkien yhteiseen käyttöön ja sen seurauksena kaikki paikalle saapuneet ihmiset tunsivat velvollisuudekseen toimia samoin. Joillakin oli ruokaa reilusti, joten kaikki tulivat ravituiksi.
Kyseessä ei ole siis opetus ihmeestä, vaan kertomus anteliaisuuden ja hyvän esimerkin voimasta. Tässä vaiheessa on myös hyvä huomata, että leipiä ei ole viittä vaan seitsemän - ja kalasia on myös epämääräinen joitakuita. (Mitä parhain sana kuvaamaan koko teosta. Olipa kerran yksi tyyppi, jolla oli joitakuita opetuslapsia ja joka suoritti joitakuita ihmeitä.)
Vanhin evankeliumeista kertoo tarinan näin ja myöhemmissä se on muuttunut jokseenkin erilaiseksi.
Tarinaa voidaan tulkita myös symbolisesti. Juuri symbolisen merkityksen vuoksi leipien määrä on vakiintunut viiteen. Kyse olisi siis viidestä Mooseksen kirjasta, joihin Jeesus lisää oman osansa, kaksi kalaa.
Kaksi kalaa on tunnetusti kristinuskon tärkeä symboli, eivät suinkaan ne viisi leipää, jotka edustavat mennyttä aikaa, juutalaisuutta. (Tämä selitys löytyy muun muassa kohua herättäneestä elokuvasta Zeitgeist.)
Vakiintuneen tarinan mukaan Jeesus siis opetti sekä viittä leipää että kahta kalaa. Tuntemassamme Raamatussa on yhdistetty sekä vanha että uusi testamentti: leivät ja kalat samojen kansien väliin. (Tosin monet kirkkokunnat viis veisaavat Mooseksesta ja hänen kansansa historiasta.)
Viiden leivän ja mooseksen kirjan välinen yhteys ei ole tuulesta temmattu. Jeesus nimittäin itse käyttää opetuksista kiertoilmausta "hapate", eli taikinajuuri.
Ja he olivat unhottaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut muassaan venheessä enempää kuin yksi leipä. Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta... Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä?" (Markus 8:14)Tässä limittyy kaksi Jeesukselle tärkeää vertauskuvaa. Ensinnäkin hän tahtoo muistuttaa, että "ihminen ei elä pelkästä leivästä". Toisekseen hän yhdistää puheen ja hapatuksen. Fariseusten puhe ei ravitse ihmisen henkeä - ja opetuslapset eivät ruikuttaisi, jos heidän henkensä olisi viisaudella ravittu.
(Ehkä Jeesus on oppilailleen liian ankara. Hän itse vietti erämaassa 40 päivää, joten ehkä siksi hän osaa pitää nälkänsä kurissa.)
Matteus 16:11 ilmaisee asian niin suoraan, että jo alkaa hävettää jokaisen saarnaajan puolesta, joka opettaa uskomaan kansan ruokkimisihmeeseen konkreettisena tapahtumana:
Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."Jeesus sanoo: "En minä puhunut teille leivästä."
Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.
Tarkoittaako tämä kirjaimellisesti tulkittuna sitä, että tarina viidestä leivästä ja kahdesta kalasta on vertauskuvallinen tarina ja tässä kohdassa paljastetaan juurikin se alkuperä. Jossain vaiheessa Jeesus oli siis opettanut, eli puhunut, eli kertonut vertauskuvallisen tarinan tällaisesta ihmeellisestä tapahtumasta, joka seuraa anteliaisuuden elettä - ja vasta myöhemmin tarinaa kerrottiin ikään kuin totena.
Entä mitä tämä sitten tarkoittaa?
Luukas 9:23:
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä..."Markus 8:34:
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä... Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen pelastava."Ihminen joka pelkää kuolemaa ja toivoo itselleen ikuista elämää kuoleman jälkeisessä paratiisissa, hän jättää elämänsä elämättä. Opettaako Jeesus siis samaa carpe diem -ihannetta, jota aikamme ateistit julistavat? Kun Jeesus puhuu elämästä, tarkoittaako hän "elämäntapaa" vai "elämänliekkiä"?
Vai onko kyse mystisemmästä ja suorastaan buddhalaisesta näkemyksestä: minuus on harhaa. Luopumalla itsekkään egomme ikuisuustoiveista, voimme oppia elämään tässä hetkessä ilman pelkoa ja löytämään mielemme hiljaisesta minuudettomuudesta portin ajan tuolle puolen - samaistumaan puhtaaseen tietoisuuteen, emmekä historialliseen ja katoavaan persoonaamme?
Jos ihminen takertuu minuuteensa, eikä osaa myötätunnon silmin nähdä ympäröivää maailmaa ja elämän runsautta, hän lukkiutuu itsekkyyden Helvettiin. Mutta jos hän vapautuu minäharhasta, hän vapautuu myös kaikesta pelosta, löytää Taivaan Valtakunnan, eli tähtien viestimän rajattomuuden omasta itsestään.
Sanoiko Jeesus oikeasti noin? Oliko Jeesuksen Jumala paljon lähempänä panteistista Brahmania kuin yleensä ajatelleen? Puhuiko hän jakamattomasta, non-dualistisesta kaikkeudesta?
Luukas 12: 19-21
"Sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse'.Tässä käytetään sanaa sielu hieman erikoisella tapaa. Entä jos sielun tilalla olisi Atman? Jumalan tilalla Brahman? Menee hieman hankalaksi... mutta hankalaa se on joka tapauksessa. Miten ihminen voi kadottaa sielunsa, jos hän samaistuu omassa itsessään olevaan kuolemattomaan minuuteen? Nämä ovat kaksi ihan erilaista sielu-käsitystä, joita ei voi yhdistää.
Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'
Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."
Heitä siis hittoon käsityksesi yksilöllisestä sielusta niin voi pelastaa todellisen sielusi - sen sielun, joka on kuolematon, koska se ei kuulu sinulle. Se on kaikkialla vaikuttava ajaton ilmiö. Sinä itse katoat, mutta elämänilmiö jatkaa olemistaan, ja missä on itsensä tiedostava olento, siellä on ajatus minuudesta. Minuuden jälleensyntymä, ilman vaeltavaa sielua. Menee ihan Upanisadien ja Bhagavad Gitan linjoille.
Joko Jeesus puhui sekavia - tai sitten hänen sihteerinsä eivät ymmärtäneet mistä hän puhui. Opetuslapset taitavat olla tarinan heikko lenkki. Kaksitoista rikkinäistä puhelinta.
Sen siitä saa, kun tutkii Raamattua. Heti herää valtavasti epäluuloja. Uskonkriisi on valmis.
maanantai 10. joulukuuta 2012
(Mainos) Kuvitettua runoutta
Julkaisen ensi keväänä runokokoelman, johon tulee hienoja kuvituksia kahdelta taiteilijalta.
Tässä muutamia näytteitä kirjasta.
Kaukainen orkesteri
Palaneen hehkulampun sisältä kuuluu musiikkia.
Kaukainen huilu,
huilisti hengittää hopeisen instrumenttinsa lävitse.
Nukkumaanmenon hetkellä muistan kuinka edellisen yön unessa
Jim Carreyn kasvot muodostuivat kirjaimista.
Hän kuuluu bändiin nimeltään Blinking Wolf
(eipäs kun Wolf blinking).
Palaneen hehkulampun sisällä soi päättyneen konsertin
viimeisen soinnun pidätys.
Kaukainen bändi pakkaa soittimensa.
Kaukana vuorella välkehtii susi.
Yksikielisen kitaran yksi kieli katkeaa.
Aurinko on allapäin
Aurinko on allapäin. Tätä on jatkunut viikkoja,
mutta tänään Aurinko ei jaksanut edes
kiivetä ylös kalliolle, jossa sen työpaikka sijaitsee.
Aurinko on vältellyt katsettani jo jonkun aikaa.
Iltapäivällä näin vain nopean vilauksen sen selkäpuolesta,
kaukana kujan toisessa päässä, kun bussini pyyhälsi ohitse.
Kahden korkean korttelin välissä Aurinko lymysi
niska kumarassa
kuin odotellen epäluotettavaa huumekontaktia
Voi Aurinkoa.
Se näytti niin yksinäiseltä ja harmaalta,
värjötellessään marraskuun kaupunginosassa,
päällään sama vanha anorakki,
ja tietenkin ilman
kaulaliinaa tai pipoa.
Tässä muutamia näytteitä kirjasta.
by Paula Pauliina |
Palaneen hehkulampun sisältä kuuluu musiikkia.
Kaukainen huilu,
huilisti hengittää hopeisen instrumenttinsa lävitse.
Nukkumaanmenon hetkellä muistan kuinka edellisen yön unessa
Jim Carreyn kasvot muodostuivat kirjaimista.
Hän kuuluu bändiin nimeltään Blinking Wolf
(eipäs kun Wolf blinking).
Palaneen hehkulampun sisällä soi päättyneen konsertin
viimeisen soinnun pidätys.
Kaukainen bändi pakkaa soittimensa.
Kaukana vuorella välkehtii susi.
Yksikielisen kitaran yksi kieli katkeaa.
by Karoliina Mäkelä |
Aurinko on allapäin. Tätä on jatkunut viikkoja,
mutta tänään Aurinko ei jaksanut edes
kiivetä ylös kalliolle, jossa sen työpaikka sijaitsee.
Aurinko on vältellyt katsettani jo jonkun aikaa.
Iltapäivällä näin vain nopean vilauksen sen selkäpuolesta,
kaukana kujan toisessa päässä, kun bussini pyyhälsi ohitse.
Kahden korkean korttelin välissä Aurinko lymysi
niska kumarassa
kuin odotellen epäluotettavaa huumekontaktia
Voi Aurinkoa.
Se näytti niin yksinäiseltä ja harmaalta,
värjötellessään marraskuun kaupunginosassa,
päällään sama vanha anorakki,
ja tietenkin ilman
kaulaliinaa tai pipoa.
lauantai 8. joulukuuta 2012
Jeesuslaisuus, osa 1
Joulukuu 2012 olkoon omistettu Jeesukselle. Yritän pitäytyä siinä että jokainen tekstini käsittelisi kristinuskoa jostakin näkökulmasta.
Olen muutaman kerran käyttänyt termiä jeesuslaisuus, mutta en ole vielä kunnolla pureutunut siihen. Omassa kielessäni sana on elänyt ainakin viisi vuotta, mutta mitään varsinaista määritelmää ei netistä näytä löytyvän. En sitä odottanutkaan.
En tiedä muiden jeesuslaisuudesta, mutta itse yksinkertaisesti vain väänsin sen buddhalaisuudesta. Buddhalaisuuden sanotaan olevan epäuskonto, pikemminkin elämäntapa tai filosofia kuin mikään varsinainen uskon asia, siis uskonto. Kun puhun jeesuslaisuudesta omalla kohdallani, tarkoitan samaa: että myös krstinuskon voi nähdä elämäntapana.
Minulle Jeesuksen opetukset ovat myös psykologian aarreaitta, kuten buddhalaisuus. Se paljastaa oleellisia asioita ihmisestä: epäsuorasti sekä omissa opetuksissaan.
Sekulaari kristillinen elämänfilosofia
Valtaosalle ihmisistä jeesuslaisuus näyttäytyy mahdottomana oppisuuntana. Eihän ateismia ja kristuksen sanomaa voi yhdistää?! Ketä kristittyä kiinnostaa kuulla, millaiselta Uusi Testamentti näyttää, kun siitä poistaa Jumalan ilmoituksen ja varmuuden ihmeteoista.
Tapa-ateistit eivät ole kiinnostuneita elvyttämään raamatuntutkimusta edes pohjalta "tunne vihollisesi". Yleensä kiihkeimmät uskonnon vastustajat eivät ole jaksaneet lukea evankeljumeja. Ne tökkivät jo koulussa. Ilmiselviä epäkohtia on vaikea sivuuttaa naureskellen. "Ei kiitos, mulla on ihan tarpeeksi traumoja." Vaikka joukossa olisi jokin järkeväkin lause, niiden kaivelemisen ei koeta olevan sen arvoista. Parempaa psykologiaa ja elämänfilosofiaa saa muista kirjoista, ilman ärtymystä.
Historia on nähnyt monta versiota jeesuslaisuudesta, mutta niistä ei ole koskaan tullut kovin suosittuja. Tunnetuin on tolstoilaisuus. Leo Tolstoi loi kristinuskon pohjalta elämäntavan, jossa yhdistyivät kiihkottomuus, sosialismi, downshiftaaminen, tasa-arvoisuus, lähimmäisenrakkaus. Kyse oli eräänlaisesta varhaisesta hippi-ideolgiasta, jossa Jeesus Nasaretilainen toimi tärkeänä esikuvana.
Tolstoilaisuus on lähellä jeesuslaisuutta näistä nimenomaisista syistä:
1) ihmetekoja ei pidetä merkittävinä - tärkeämpää on se mitä Jeesus opetti, ei se että hänen väitettiin olevan Jumalan poika tai heränneen kuolleista. Tolstoi jopa laati Uudesta Testamentista version, jossa yliluonnollisuudet oli karsittu. Hänen vakaa uskomuksensa oli, että väitetyt ihmeet olivat myyntikikkoja, jolla myöhemmät sukupolvet paisuttelivat Jeesuksen legendaa.
Näin tietenkin ajattelevat myös monet kirkon ja virallisen teologian puitteissa toimivat tutkijat, jopa papit. Yksi tunnetuimmista jeesuslaisista psykologeista on Anthony de Mello, jesuiittapappi ja terapeutti. Hänen opetuksensa eivät keskity yliluonnolliseen vaan inhimilliseen. Taivas ja Helvetti ovat mielentiloja. Juuri de Mello on vaikuttanut paljon siihen, että suostunut näkemään kristinuskon opetuksissa ja käsitteissä syvällistä elämänviisautta.
2) Jeesuksen käytös on "esikuvallista" ja hänen elämänsä voidaan ymmärtää "sankarilliseksi" myös meidän ajassamme. Jeesus kieltäytyi olemasta osa systeemiä. Hän uskalsi haastaa vallanpitäjät väittelyyn. Hän ei torjunut ketään luotaan: hänelle rumuus tai köyhyys ei ollut mikään peruste. Hän ei ollut pinnallinen, eli arvioinut ihmisiä uskonäön perusteella. "Ihmeellisintä" Jeesuksessa oli juuri se, ettei hän tuntenut pelkoa tai häpeää, eikä osoittanut olevansa mukamas muita parempi.
Toisin sanoen hänen karismansa perustui todellisiin hyveisiin, ei taikatemppuihin.
3) Kristinuskon opetukset säilyttävät pointtinsa, vaikka kaikki uskonnolliset tulkinnat poistettaisiin. Rakkaus siis kannattaa, vaikka luvassa ei olisi tuonpuolista palkintoa. Ihmiset tarvitsevat toivoa. Vankileireillä on nähty, että selviytymisen todennäköisyys kasvaa, jos toivo pysyy elossa. Jeesus uskoi itseensä. Sekin on "uskomista".
Epäilemisen taito on tieteen perusta, mutta monesti elämässä tarvitaan myös luottamusta. Tieteen pioneerit ovat joutuneet luottamaan siihen, että heidän aikaavievät ja raskaat kokeensa jonakin päivänä tuottaisivat tuloksia.
Kristinuskon ajatellaan olevan täysin vastakkainen voima tieteelle, mutta itse asiassa kaikki suuret uskonnot on empiirisesti luotuja instituutioita. Niiden käytännöt ovat satojen vuosien testaamisen ja valikoitumisen tulosta. Nykyään tiede osaa ottaa mallia luonnon luomista tekniikoista: termiittikeon ilmastoinnista, oravan kiipeilykynsistä ja linnun siippien aerodynamiikasta - mutta osaako se arvostaa niitä toimivia tekniikoita, jotka uskonnoissa yhä uhmaavat aikaansa - koska juuri aika ja sinnikäs kulttuurievoluutio ovat ne synnyttäneet.
En epäile yhtään, etteikö uskontojen design palaisi muotiin joka toisessa sukupolvessa, koska niissä on hyödynnetty monia ovelia, elämää helpottavia niksejä.
Jefferson Bible
Myös Yhdysvaltojen perustuslain kirjoittaja Thomas Jefferson toimitti oman karsitun version Raamatusta. Jefferson teki miltei saman työn edellisellä vuosisadalla: hän poisti tekstistä ihmeet, koska näki niiden olevan myöhempien aikojen paisutettua legendaa.
Ehkä Tolstoin ja Jeffersonin epäonnistumisen pitäisi olla riittävä peruste jeesuslaisuuden hylkäämiseksi. Sitä on yritetty, ei se toimi! Ihmiset tarvitsevat ennen kaikkea pilkahduksen magiikkaa arkeensa. He tarvitsevat uskoa mahdottomaan, muuten he kadottavat toivonsa. Heidän on helpompi rakastaa itseään ja muita, kun he tietävät että kaikissa tilanteissa on aina joku, joka ei heitä hylkää: Jumala joka kuulee kaiken, Jeesus, joka antaa kaiken anteeksi - ja heidän oma näkymätön suojelusenkeli, joka paikkaa silloin, kun Jeesus tai Jumala ovat liian kiireisiä.
Mitä varsinaisesti jää jäljelle, jos Jeesuksesta poistetaan jumaluus?
Olen muutaman kerran käyttänyt termiä jeesuslaisuus, mutta en ole vielä kunnolla pureutunut siihen. Omassa kielessäni sana on elänyt ainakin viisi vuotta, mutta mitään varsinaista määritelmää ei netistä näytä löytyvän. En sitä odottanutkaan.
En tiedä muiden jeesuslaisuudesta, mutta itse yksinkertaisesti vain väänsin sen buddhalaisuudesta. Buddhalaisuuden sanotaan olevan epäuskonto, pikemminkin elämäntapa tai filosofia kuin mikään varsinainen uskon asia, siis uskonto. Kun puhun jeesuslaisuudesta omalla kohdallani, tarkoitan samaa: että myös krstinuskon voi nähdä elämäntapana.
Minulle Jeesuksen opetukset ovat myös psykologian aarreaitta, kuten buddhalaisuus. Se paljastaa oleellisia asioita ihmisestä: epäsuorasti sekä omissa opetuksissaan.
Sekulaari kristillinen elämänfilosofia
Valtaosalle ihmisistä jeesuslaisuus näyttäytyy mahdottomana oppisuuntana. Eihän ateismia ja kristuksen sanomaa voi yhdistää?! Ketä kristittyä kiinnostaa kuulla, millaiselta Uusi Testamentti näyttää, kun siitä poistaa Jumalan ilmoituksen ja varmuuden ihmeteoista.
Tapa-ateistit eivät ole kiinnostuneita elvyttämään raamatuntutkimusta edes pohjalta "tunne vihollisesi". Yleensä kiihkeimmät uskonnon vastustajat eivät ole jaksaneet lukea evankeljumeja. Ne tökkivät jo koulussa. Ilmiselviä epäkohtia on vaikea sivuuttaa naureskellen. "Ei kiitos, mulla on ihan tarpeeksi traumoja." Vaikka joukossa olisi jokin järkeväkin lause, niiden kaivelemisen ei koeta olevan sen arvoista. Parempaa psykologiaa ja elämänfilosofiaa saa muista kirjoista, ilman ärtymystä.
Historia on nähnyt monta versiota jeesuslaisuudesta, mutta niistä ei ole koskaan tullut kovin suosittuja. Tunnetuin on tolstoilaisuus. Leo Tolstoi loi kristinuskon pohjalta elämäntavan, jossa yhdistyivät kiihkottomuus, sosialismi, downshiftaaminen, tasa-arvoisuus, lähimmäisenrakkaus. Kyse oli eräänlaisesta varhaisesta hippi-ideolgiasta, jossa Jeesus Nasaretilainen toimi tärkeänä esikuvana.
Tolstoilaisuus on lähellä jeesuslaisuutta näistä nimenomaisista syistä:
1) ihmetekoja ei pidetä merkittävinä - tärkeämpää on se mitä Jeesus opetti, ei se että hänen väitettiin olevan Jumalan poika tai heränneen kuolleista. Tolstoi jopa laati Uudesta Testamentista version, jossa yliluonnollisuudet oli karsittu. Hänen vakaa uskomuksensa oli, että väitetyt ihmeet olivat myyntikikkoja, jolla myöhemmät sukupolvet paisuttelivat Jeesuksen legendaa.
Näin tietenkin ajattelevat myös monet kirkon ja virallisen teologian puitteissa toimivat tutkijat, jopa papit. Yksi tunnetuimmista jeesuslaisista psykologeista on Anthony de Mello, jesuiittapappi ja terapeutti. Hänen opetuksensa eivät keskity yliluonnolliseen vaan inhimilliseen. Taivas ja Helvetti ovat mielentiloja. Juuri de Mello on vaikuttanut paljon siihen, että suostunut näkemään kristinuskon opetuksissa ja käsitteissä syvällistä elämänviisautta.
2) Jeesuksen käytös on "esikuvallista" ja hänen elämänsä voidaan ymmärtää "sankarilliseksi" myös meidän ajassamme. Jeesus kieltäytyi olemasta osa systeemiä. Hän uskalsi haastaa vallanpitäjät väittelyyn. Hän ei torjunut ketään luotaan: hänelle rumuus tai köyhyys ei ollut mikään peruste. Hän ei ollut pinnallinen, eli arvioinut ihmisiä uskonäön perusteella. "Ihmeellisintä" Jeesuksessa oli juuri se, ettei hän tuntenut pelkoa tai häpeää, eikä osoittanut olevansa mukamas muita parempi.
Toisin sanoen hänen karismansa perustui todellisiin hyveisiin, ei taikatemppuihin.
3) Kristinuskon opetukset säilyttävät pointtinsa, vaikka kaikki uskonnolliset tulkinnat poistettaisiin. Rakkaus siis kannattaa, vaikka luvassa ei olisi tuonpuolista palkintoa. Ihmiset tarvitsevat toivoa. Vankileireillä on nähty, että selviytymisen todennäköisyys kasvaa, jos toivo pysyy elossa. Jeesus uskoi itseensä. Sekin on "uskomista".
Epäilemisen taito on tieteen perusta, mutta monesti elämässä tarvitaan myös luottamusta. Tieteen pioneerit ovat joutuneet luottamaan siihen, että heidän aikaavievät ja raskaat kokeensa jonakin päivänä tuottaisivat tuloksia.
Kristinuskon ajatellaan olevan täysin vastakkainen voima tieteelle, mutta itse asiassa kaikki suuret uskonnot on empiirisesti luotuja instituutioita. Niiden käytännöt ovat satojen vuosien testaamisen ja valikoitumisen tulosta. Nykyään tiede osaa ottaa mallia luonnon luomista tekniikoista: termiittikeon ilmastoinnista, oravan kiipeilykynsistä ja linnun siippien aerodynamiikasta - mutta osaako se arvostaa niitä toimivia tekniikoita, jotka uskonnoissa yhä uhmaavat aikaansa - koska juuri aika ja sinnikäs kulttuurievoluutio ovat ne synnyttäneet.
En epäile yhtään, etteikö uskontojen design palaisi muotiin joka toisessa sukupolvessa, koska niissä on hyödynnetty monia ovelia, elämää helpottavia niksejä.
Jefferson Bible
Myös Yhdysvaltojen perustuslain kirjoittaja Thomas Jefferson toimitti oman karsitun version Raamatusta. Jefferson teki miltei saman työn edellisellä vuosisadalla: hän poisti tekstistä ihmeet, koska näki niiden olevan myöhempien aikojen paisutettua legendaa.
Ehkä Tolstoin ja Jeffersonin epäonnistumisen pitäisi olla riittävä peruste jeesuslaisuuden hylkäämiseksi. Sitä on yritetty, ei se toimi! Ihmiset tarvitsevat ennen kaikkea pilkahduksen magiikkaa arkeensa. He tarvitsevat uskoa mahdottomaan, muuten he kadottavat toivonsa. Heidän on helpompi rakastaa itseään ja muita, kun he tietävät että kaikissa tilanteissa on aina joku, joka ei heitä hylkää: Jumala joka kuulee kaiken, Jeesus, joka antaa kaiken anteeksi - ja heidän oma näkymätön suojelusenkeli, joka paikkaa silloin, kun Jeesus tai Jumala ovat liian kiireisiä.
Mitä varsinaisesti jää jäljelle, jos Jeesuksesta poistetaan jumaluus?
torstai 6. joulukuuta 2012
Sekulaari ateismin kritiikki
Joulukuu 2012 olkoon omistettu Jeesukselle...
1. Ateismi ei varjele ihmistä epäloogisuudelta tai ajattelun lyhytnäköisyydeltä.
1.1. Ateistien hybris on luulla, etteivät heitä enää koskettaisi inhimilliset taipumukset ahneuteen ja itsepetokseen.
1.2. Uskontojen hirmutekojen taustalla ovat lähes poikkeuksetta olleet tapoihinsa kangistuneet suuret instituutiot. Mikään ei todista, etteivät ateistiset insituutiot samalla tavoin asettaisi omaa jatkuvuuttaan totuuden edelle, kunhan niiden valta vakiintuu.
1.3. Jo nyt ateistit oikeuttavat oman kusipäisen ylimielisyytensä sillä, että he muka puolustavat "oikeaa näkemystä". Heidän maailmankuvansa on niin itsestäänselvä, etteivät he usein alennu edes perustelemaan sitä.
2. Ateismi ja uskonnot epäonnistuvat yhtä lailla ratkaisemaan ihmisen onnellisuuden perusongelmat, mutta uskonnot sentään yrittävät.
2.1. Uskonnot pitävät sisällään tuhansien vuosien kulttuurisessa evoluutiossa kehittyneitä psykologisia niksejä, joilla ihminen voi hallita unelmiaan ja pettymyksiään.
2.2. Uskonnot yksinkertaistavat todellisuutta kyllä, mutta ne tietävät mistä kohdista todellisuutta voi yksinkertaistaa siten, että ihmisten pelot hälvenevät ja he kykenevät elämään elämänsä ilman ahdistusta.
3. Useimmille ihmisille ei ole työssään tai arjessaan mitään suoraa hyötyä siitä, että he tuntevat evoluution perusperiaatteet. Niinpä heidän motivaationsa opiskella vaikeaa teoriaa on ymmärrettävistä syistä heikko. Jos he kannattaisivat evoluutiota, he vain uskoisivat evoluutioon.
3.1. Myös ateismin totuudet saavat myyttisiä piirteitä siirtyessään sukupolvelta toiselle. Yksinkertaistuksia ja väärinkäsityksiä ei voi estää. Vain aika kertoo millä tavoin ja kuinka nopesti ateistien näkemykset tulevat loittonemaan todellisuudesta.
(Ateisteilla ei esimerkiksi ole mitään vaikeuksia katsoa televisio-ohjelmia, joissa muutaman sadan asukkaan pikkukylässä tapahtuu murha joka lauantai - tai seurata agentin seikkailuja, joka purkaa pommin joka kerta niin, että kelloon jää aikaa 007 sekuntia.)
3.2. Monen ateismin keulakuvan unelmana on ateistinen yhteiskunta. Kukaan ei vielä tiedä, olisiko se yhteiskunta nykyistä onnellisempi, joten ateistien lupauksia on syytä pitää arveluttavina.
4. Kun väittely alkaa, ateistit eivät yritä pelastaa vastapuolta kammottavilta valheilta, vaan todistaa omaa älykkyyttään.
4.1. Ateistien on ihan turha naureskella jehovan todistajille tai mormoneille, niin kauan kuin he eivät itse kierrä ovelta ovelle kysymässä syrjäytyneiltä nuorilta ja yksinäisiltä vanhuksilta, onko heillä kaikki kunnossa.
4.2. Mikään maailmankatsomus ei ole kestävällä pohjalla, ellei se kykene kannustamaan jäseniään epäitsekkyyteen, optimismiin sekä kärsivällisyyteen. (Näitä samoja hyveitä voi kutsua myös nimellä rakkaus, luottamus ja toivo).
* * *
Uskomusten tehtävänä ei useinkaan ole tarjota vastauksia vaan lopettaa kysymysten vatvominen. Filosofinen pohdiskelu ja tieteellinen skeptisyys häiritsevät tavallisen ihmisen keskittymistä varsinaiseen käsillä olevaan tehtävään. Teoreettinen haaveilu on vain taakaksi monessa työssä, mistä syystä myös monen ammattikunnan arvomaailmaan sisältyy voimakas taiteen ja filosofian halveksunta.
Monet lapset ovat aivan terveitä ja onnellisia, vaikka he tyytyvätkin nopeisiin vastauksiin. Uskonnon vastaukset on lähes poikkeuksetta nopeampi sisäistää, koska niiden muotona ovat myyttiset tarinat. Ihmisen mieli muistaa paremmin informaation, joka on pakattu tarinan muotoon. Uskontojen avustuksella lapset sisäistävät nopeasti joukon hyödyllisiä ihanteita: rohkeutta, ahkeruutta - ja sen, ettei pidä esittää liikaa kysymyksiä.
Kuten jo totesin, uskonnot ovat tuhansien vuosien kulttuurievoluution tuotetta. Niiden tuotekehittely on viety pidemmälle ja monilta osin ne istuvat hyvin ergonomisesti yhteen synnynnäisten sosiaalisten ja psyykkisten taipumustemme kanssa.
Uskonnot ovat heikentäneet otettaan, koska yhteiskunta on muuttunut hyvin paljon nopeassa ajassa ja vanhat instituutiot ja opetukset eivät enää vastaa yksilön tarpeisiin kuten ennen. Kuitenkin siltä osin kuin ne yhä toimivat, niitä on vaikea syrjäyttää. Eräs tällainen teema on kuolema. Ateismin täytyisi kyetä tarjoamaan rohkeutta, lohtua ja runollisempia vastauksia.
Taistelu kiihkouskovaisuutta vastaan ei ole taistelua uskontoja, vaan köyhyyttä, kurjuutta, tietämättömyyttä ja ihmisen arvottomuutta vastaan. Vihamieliset uskonnolliset lieveilmiöt voitaisiin paljon tehokkaammin torjua toivon ja rakkauden voimalla.
Fossiilit ja geenitutkimukseen perustuvat argumentit ja väittely jonkin henkivoiman olemassaolosta eivät paljoa auta, kun ihminen paljon kipeämmin tarvitsisi merkityksellistä työtä, hyviä ystäviä ja luottamusta parempaan tulevaisuuteen.
1. Ateismi ei varjele ihmistä epäloogisuudelta tai ajattelun lyhytnäköisyydeltä.
1.1. Ateistien hybris on luulla, etteivät heitä enää koskettaisi inhimilliset taipumukset ahneuteen ja itsepetokseen.
1.2. Uskontojen hirmutekojen taustalla ovat lähes poikkeuksetta olleet tapoihinsa kangistuneet suuret instituutiot. Mikään ei todista, etteivät ateistiset insituutiot samalla tavoin asettaisi omaa jatkuvuuttaan totuuden edelle, kunhan niiden valta vakiintuu.
1.3. Jo nyt ateistit oikeuttavat oman kusipäisen ylimielisyytensä sillä, että he muka puolustavat "oikeaa näkemystä". Heidän maailmankuvansa on niin itsestäänselvä, etteivät he usein alennu edes perustelemaan sitä.
2. Ateismi ja uskonnot epäonnistuvat yhtä lailla ratkaisemaan ihmisen onnellisuuden perusongelmat, mutta uskonnot sentään yrittävät.
2.1. Uskonnot pitävät sisällään tuhansien vuosien kulttuurisessa evoluutiossa kehittyneitä psykologisia niksejä, joilla ihminen voi hallita unelmiaan ja pettymyksiään.
2.2. Uskonnot yksinkertaistavat todellisuutta kyllä, mutta ne tietävät mistä kohdista todellisuutta voi yksinkertaistaa siten, että ihmisten pelot hälvenevät ja he kykenevät elämään elämänsä ilman ahdistusta.
3. Useimmille ihmisille ei ole työssään tai arjessaan mitään suoraa hyötyä siitä, että he tuntevat evoluution perusperiaatteet. Niinpä heidän motivaationsa opiskella vaikeaa teoriaa on ymmärrettävistä syistä heikko. Jos he kannattaisivat evoluutiota, he vain uskoisivat evoluutioon.
3.1. Myös ateismin totuudet saavat myyttisiä piirteitä siirtyessään sukupolvelta toiselle. Yksinkertaistuksia ja väärinkäsityksiä ei voi estää. Vain aika kertoo millä tavoin ja kuinka nopesti ateistien näkemykset tulevat loittonemaan todellisuudesta.
(Ateisteilla ei esimerkiksi ole mitään vaikeuksia katsoa televisio-ohjelmia, joissa muutaman sadan asukkaan pikkukylässä tapahtuu murha joka lauantai - tai seurata agentin seikkailuja, joka purkaa pommin joka kerta niin, että kelloon jää aikaa 007 sekuntia.)
3.2. Monen ateismin keulakuvan unelmana on ateistinen yhteiskunta. Kukaan ei vielä tiedä, olisiko se yhteiskunta nykyistä onnellisempi, joten ateistien lupauksia on syytä pitää arveluttavina.
4. Kun väittely alkaa, ateistit eivät yritä pelastaa vastapuolta kammottavilta valheilta, vaan todistaa omaa älykkyyttään.
4.1. Ateistien on ihan turha naureskella jehovan todistajille tai mormoneille, niin kauan kuin he eivät itse kierrä ovelta ovelle kysymässä syrjäytyneiltä nuorilta ja yksinäisiltä vanhuksilta, onko heillä kaikki kunnossa.
4.2. Mikään maailmankatsomus ei ole kestävällä pohjalla, ellei se kykene kannustamaan jäseniään epäitsekkyyteen, optimismiin sekä kärsivällisyyteen. (Näitä samoja hyveitä voi kutsua myös nimellä rakkaus, luottamus ja toivo).
* * *
Uskomusten tehtävänä ei useinkaan ole tarjota vastauksia vaan lopettaa kysymysten vatvominen. Filosofinen pohdiskelu ja tieteellinen skeptisyys häiritsevät tavallisen ihmisen keskittymistä varsinaiseen käsillä olevaan tehtävään. Teoreettinen haaveilu on vain taakaksi monessa työssä, mistä syystä myös monen ammattikunnan arvomaailmaan sisältyy voimakas taiteen ja filosofian halveksunta.
Monet lapset ovat aivan terveitä ja onnellisia, vaikka he tyytyvätkin nopeisiin vastauksiin. Uskonnon vastaukset on lähes poikkeuksetta nopeampi sisäistää, koska niiden muotona ovat myyttiset tarinat. Ihmisen mieli muistaa paremmin informaation, joka on pakattu tarinan muotoon. Uskontojen avustuksella lapset sisäistävät nopeasti joukon hyödyllisiä ihanteita: rohkeutta, ahkeruutta - ja sen, ettei pidä esittää liikaa kysymyksiä.
Kuten jo totesin, uskonnot ovat tuhansien vuosien kulttuurievoluution tuotetta. Niiden tuotekehittely on viety pidemmälle ja monilta osin ne istuvat hyvin ergonomisesti yhteen synnynnäisten sosiaalisten ja psyykkisten taipumustemme kanssa.
Uskonnot ovat heikentäneet otettaan, koska yhteiskunta on muuttunut hyvin paljon nopeassa ajassa ja vanhat instituutiot ja opetukset eivät enää vastaa yksilön tarpeisiin kuten ennen. Kuitenkin siltä osin kuin ne yhä toimivat, niitä on vaikea syrjäyttää. Eräs tällainen teema on kuolema. Ateismin täytyisi kyetä tarjoamaan rohkeutta, lohtua ja runollisempia vastauksia.
Taistelu kiihkouskovaisuutta vastaan ei ole taistelua uskontoja, vaan köyhyyttä, kurjuutta, tietämättömyyttä ja ihmisen arvottomuutta vastaan. Vihamieliset uskonnolliset lieveilmiöt voitaisiin paljon tehokkaammin torjua toivon ja rakkauden voimalla.
Fossiilit ja geenitutkimukseen perustuvat argumentit ja väittely jonkin henkivoiman olemassaolosta eivät paljoa auta, kun ihminen paljon kipeämmin tarvitsisi merkityksellistä työtä, hyviä ystäviä ja luottamusta parempaan tulevaisuuteen.
tiistai 4. joulukuuta 2012
Eräänlaista sääntöjen uhmaamista
Älykkyyden toissijaisuudesta, osa 3/4.
Edellisessä osassa puhuin henkisestä kantista, jota en osannut yhdellä sanalla nimetä. Paras uudissana, minkä keksin on sekin kömpelö: keskustelukestävyys.
Nuorena minua viehätti tietty työväenluokan julkeus, ronski kielenkäyttö. Nimitän sitä työväenluokkaiseksi ehkä vain siksi, että tuntemani esimerkit olivat selvästi duunaritaustaisia, eikä heitä juurikaan koulu kiinnostanut. Se oli sellaista kovuutta ja härskiyttä, mihin en ollut kotona tottunut. Kiroilua ja huutelemista. Kovaäänistä keskustelua kadun ylitse, välittämättä mitä ympärillä tapahtuu. Pitelemättömän aitoa, jylisevää röhönaurua.
Kun luen Walt Whitmanin runoja, ajattelen, että hän nauroi juuri sillä tavalla, vähän likaisesti. Röyhkeästi, kuin maailman omistaen. Sillä tavalla nauravat seikkailuromaaneissa konehuoneen hikiset miehet, joilla ei ole enempää kuin alikersantit natsat, mutta he tietävät olevansa korvaamattomia. Eivät heille käy nuoret vänrikit uhoilemaan.
On olemassa runoutta, jossa on kyse tyylistä ja älystä - ja sitten on runoutta, jossa on kyse röyhkeydestä ja uhkarohkeasta halusta elää. Kyllä te sen eron tiedätte ja tunnistatte: taidetta joka on ylevää ja taidetta, joka on häpeilemätöntä.
En halua puolustaa kumpaakaan toisen ylitse, mutta mielestäni todellinen sivistys ei koskaan merkitse verhoutumista sovinnaisuuksiin.
Möläyttämisen taito
Hienotunteisuutta on kahta lajia: ensinnäkin sitä, että suojelee toista loukkauksilta ja sitten sitä, että ei suojele itseään vaivaantumiselta.
Virtahevot asuvat olohuoneessa monesta syystä. Monet ihmiset osallistuvat niiden elättämiseen. Joku ei näe niitä. Joku on unohtanut, että ne ovat siellä. Joku on liian arka ottamaan asian puheeksi. Joku taas pelkää, että toinen on liian arka.
Jotkut jopa luulevat, että virtahepo kuuluu normaaliin kodin sisustukseen.
Häveliäisyys ja möläyttely ovat mielestäni tavattoman kiinnostavia aiheita. Mistä esimerkiksi tulee se, ettei voi puhua rakkaudesta, tunnustaa rakkauttaan?
Rakkaus voi tuntua miltei rikokselta. Sitä on niin vaikea tunnustaa toiselle.
Kun Jeesus sanoi: rakastakaa! hän yllytti kansaa rikokseen.
Saat puhua mistä vain
Miksi ihminen kokee seksuaalisuuden niin vaikeaksi aiheeksi?
Hyvä ja oikeudenmukainen pappi sanoo köyhälle torpparille: "voit puhua minulle mistä vain."
Ei se puhu. Ei tietenkään.
Kristinuskon yksi kaunis puoli on rukous. Jos uskoo lempeään Jumalaan, voi harjoitella vapaata puhumista.
Voisi jopa ajatella, että Jeesus kannusti avoimempaan keskustelukulttuuriin. Hänelle oli tärkeää se, että ihmisillä olisi rohkeutta möläyttää ulos mielipiteensä.
Ei Pietari pettänyt Jeesusta siksi, että olisi kolmesti hänet kieltänyt. Hän petti siksi vain itsensä.
Jeesus, toisin kuin hätävalheeseen takertuva Pietari, oli melkoinen möläyttelijä. Siitähän hänelle vihastuttiin. Hän puhui ikävistä epäkohdista ja sai syytteen jumalanpilkasta.
Jeesus oli huligaani ja rienaaja. Sellainen kaveri joka räyhäsi temppelissä ja kaatoi pöytiä. Kyllä sinä sen tarinan tunnet.
Jos tarina hänen oikeudenkäynnistään pitää paikkansa, se vain varmistaa, että aika monet olivat siinä vaiheessa menettäneet hermonsa. Fariseusten kärsivällisyys oli lopussa.
Pontius Pilatus ällistyy siitä miten paljon ärtymystä yksi puolialaston nuorukainen kykenee herättämään juutalaisissa oppineissa. Pilatukselle se oli varmaan mieleenpainuva kulttuurishokki.
Ihmisistä tulee verenhimoisia, kun he hikeentyvät. Ja he hikeentyvät pelkistä sanoista. Ehkä me juuri siksi opimme varomaan ennen kuin puhumme?
Mutta miksi kaikkein vaikeinta on puhua juuri rakkaudesta?
Edellisessä osassa puhuin henkisestä kantista, jota en osannut yhdellä sanalla nimetä. Paras uudissana, minkä keksin on sekin kömpelö: keskustelukestävyys.
Nuorena minua viehätti tietty työväenluokan julkeus, ronski kielenkäyttö. Nimitän sitä työväenluokkaiseksi ehkä vain siksi, että tuntemani esimerkit olivat selvästi duunaritaustaisia, eikä heitä juurikaan koulu kiinnostanut. Se oli sellaista kovuutta ja härskiyttä, mihin en ollut kotona tottunut. Kiroilua ja huutelemista. Kovaäänistä keskustelua kadun ylitse, välittämättä mitä ympärillä tapahtuu. Pitelemättömän aitoa, jylisevää röhönaurua.
Kun luen Walt Whitmanin runoja, ajattelen, että hän nauroi juuri sillä tavalla, vähän likaisesti. Röyhkeästi, kuin maailman omistaen. Sillä tavalla nauravat seikkailuromaaneissa konehuoneen hikiset miehet, joilla ei ole enempää kuin alikersantit natsat, mutta he tietävät olevansa korvaamattomia. Eivät heille käy nuoret vänrikit uhoilemaan.
On olemassa runoutta, jossa on kyse tyylistä ja älystä - ja sitten on runoutta, jossa on kyse röyhkeydestä ja uhkarohkeasta halusta elää. Kyllä te sen eron tiedätte ja tunnistatte: taidetta joka on ylevää ja taidetta, joka on häpeilemätöntä.
En halua puolustaa kumpaakaan toisen ylitse, mutta mielestäni todellinen sivistys ei koskaan merkitse verhoutumista sovinnaisuuksiin.
Möläyttämisen taito
Hienotunteisuutta on kahta lajia: ensinnäkin sitä, että suojelee toista loukkauksilta ja sitten sitä, että ei suojele itseään vaivaantumiselta.
Virtahevot asuvat olohuoneessa monesta syystä. Monet ihmiset osallistuvat niiden elättämiseen. Joku ei näe niitä. Joku on unohtanut, että ne ovat siellä. Joku on liian arka ottamaan asian puheeksi. Joku taas pelkää, että toinen on liian arka.
Jotkut jopa luulevat, että virtahepo kuuluu normaaliin kodin sisustukseen.
Häveliäisyys ja möläyttely ovat mielestäni tavattoman kiinnostavia aiheita. Mistä esimerkiksi tulee se, ettei voi puhua rakkaudesta, tunnustaa rakkauttaan?
Rakkaus voi tuntua miltei rikokselta. Sitä on niin vaikea tunnustaa toiselle.
Kun Jeesus sanoi: rakastakaa! hän yllytti kansaa rikokseen.
Saat puhua mistä vain
Miksi ihminen kokee seksuaalisuuden niin vaikeaksi aiheeksi?
Hyvä ja oikeudenmukainen pappi sanoo köyhälle torpparille: "voit puhua minulle mistä vain."
Ei se puhu. Ei tietenkään.
Kristinuskon yksi kaunis puoli on rukous. Jos uskoo lempeään Jumalaan, voi harjoitella vapaata puhumista.
Voisi jopa ajatella, että Jeesus kannusti avoimempaan keskustelukulttuuriin. Hänelle oli tärkeää se, että ihmisillä olisi rohkeutta möläyttää ulos mielipiteensä.
Ei Pietari pettänyt Jeesusta siksi, että olisi kolmesti hänet kieltänyt. Hän petti siksi vain itsensä.
Jeesus, toisin kuin hätävalheeseen takertuva Pietari, oli melkoinen möläyttelijä. Siitähän hänelle vihastuttiin. Hän puhui ikävistä epäkohdista ja sai syytteen jumalanpilkasta.
Jeesus oli huligaani ja rienaaja. Sellainen kaveri joka räyhäsi temppelissä ja kaatoi pöytiä. Kyllä sinä sen tarinan tunnet.
Jos tarina hänen oikeudenkäynnistään pitää paikkansa, se vain varmistaa, että aika monet olivat siinä vaiheessa menettäneet hermonsa. Fariseusten kärsivällisyys oli lopussa.
Pontius Pilatus ällistyy siitä miten paljon ärtymystä yksi puolialaston nuorukainen kykenee herättämään juutalaisissa oppineissa. Pilatukselle se oli varmaan mieleenpainuva kulttuurishokki.
Ihmisistä tulee verenhimoisia, kun he hikeentyvät. Ja he hikeentyvät pelkistä sanoista. Ehkä me juuri siksi opimme varomaan ennen kuin puhumme?
Mutta miksi kaikkein vaikeinta on puhua juuri rakkaudesta?
lauantai 1. joulukuuta 2012
Raamattu antaa vastauksen
Olen monesti ajatellut, että keskittyisin kuukauden aikana vain yhteen teemaan. Siten ehkä voisin vähentää blogini rönsyilevyyttä. Nyt vihdoin otan itseäni niskasta kiinni ja tartun haasteeseen. Olkoon joulukuu 2012 omistettu Jeesukselle!
Ei hän ole kuollut, hän nukkuu!
Skeptikoiden tulisi useammin lukea Raamattua. Olen itse lukenut läpi useampia käännöksiä Uudesta Testamentista ja aina saan valtavasti inspiraatiota.
Kirja tarjoaa moneen ateistien ja uskovaisten kiistaan hyvin selkeän vastauksen. Uuden Testamentin lukeminen nykyaikaisen tieteellisen ja psykologisen kokonaiskuvan valossa tarjoaa uskottavan todistuksen etenkin Jeesuksen elämän historiallisesta aitoudesta. Jeesuksen ihmeteot ovat uskottavia, koska useimmissa tarinoissa ei tapahdu mitään kovin ihmeellistä.
Esimerkiksi Luukas 8:52:
Jeesus koskettaa tyttöä ranteesta ja huomaa, että tällä on pulssi. Jeesus asettaa pienen peilin tytön huulille ja se sumentuu. Jeesus huudahtaa: "Ei tyttö ole kuollut. Hän nukkuu!"
Jeesus tarkoittaa juuri sitä mitä hän sanoo. Ei hän yritä huijata ketään.
Teksti kertoo kuinka Jeesus ottaa tyttöä kädestä. Tyttö ei ole kuollut, hän nukkuu.
Ihmiset menevät ihan sekaisin.
Jeesus EI SANO: "Tyttö on kuollut. Nyt herätän hänet henkiin."
Jeesus sanoo: "Tyttö EI OLE kuollut, hän nukkuu", ja "antakaa hänelle syötävää".
Monet kohtaukset eivät keskity niinkään Jeesukseen kuin hänen herättämäänsä reaktioon. Raamattu on täynnä kollektiivisen hurmoksen ja ällistyksen kuvausta - ja varsinkin Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa tuntuu kuin kertoja hieman jopa naureskelisi ihmisten reaktioille.
Markuksen evankeliumi on ihmeisesti kirjoituksista varhaisin. Luukas taas myöntää, ettei kirjoittaja ole itse tavannut kristusta ja että hänen dokumenttinsa perustuu kuulopuheisiin.
Markus 6:56
Placebo on sinut pelastanut!
Matteus 9:22 kertoo toisen yhtä lailla uskomattoman realistisen tarinan ihmeparantumisesta. Nainen koskettaa Jeesusta - tai hänen viittaansa - ja Jeesus kysyy kuka häntä kosketti. Nainen parantuu tai ainakin kertoo parantuneensa ja Jeesus toteaa hyvin lyhyesti:
Jeesus sanoo vain asiat niin kuin ne ovat, eihän hän ole tehnyt elettäkään naisen hyväksi vielä tässä vaiheessa. Hän voi todeta vain: "Uskosi on sinut parantanut".
Markuksen evankeliumin 5:27 kertoo samasta tapahtumasta näin:
Voi olla että naiselle kävi kuten monesti ennen tilattua hammaslääkäriaikaa käy. Toimenpide jännittää niin paljon, että oireet katoavat. Ei mulla mitään vaivoja ollutkaan, kiitos paljon, paranin jo! Hei hei!
Raamattu on aivan tulvittaan kertomuksia siitä, miten oppimattomat ihmiset reagoivat hysteerisesti, kun joutuvat tekemisiin lukeneen ja karismaattisen ihmisen kanssa. Jengi menee ihan sekaisin.
Kyseisen tarinan lause "Uskosi on sinut parantanut" on yksi yleisimmin siteeratuista lauseista - ja käytännössä sitä nykyään tulkitaan täysin anakronistisesti.
Jeesus ei voinut tarkoittaa, että naisen on pelastanut usko kristinuskon opetuksiin, koska mitään kristinuskoa ei vielä ollut - ja tarina aivan selvästi ilmaisee, että nainen ei edes ollut Jeesuksen oppilas! Hän oli vain kuullut huhuja siitä, että kylään on saapunut profeetta ja parantaja. Tarina ei mitenkään viittaa siihen millaisiin metafyysisiin käsityksiin nainen uskoi. Nainen tuskin edes tiesi millaista käsitystä Jeesus opettaa - hän vain uskoi karismaattisen parantajan kykyihin.
Kun hän sanoo tuntemattomalle naiselle "Uskosi on sinut parantanut", Jeesus ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin että naisen on parantanut usko siihen, että hän paranisi - siis toisin sanoen jeesus kommentoi naisen herkkäuskoisuutta ja ihmisen taipumusta parantua, jos hän uskoo parantuvansa. Teksti sanoo sen aivan suoraan:
Jeesus itse tuntuu kuitenkin ilmaisseen vain sen monien lääkäreiden jakaman mielipiteen, että uskolla on suuri psykologinen voima. Myös Markuksen evankeliumin kirjoittaja kiinnittää huomion siihen, kuinka nainen suggestoi itseään (tosin tällaisen sanan käyttäminen olisi uusi anakronismi). Uskon parantava vaikutus ei kuitenkaan ole uusi löydös. Optimismin ja toiveikkuuden piristävä ja parantava vaikutus on hyvin vanhaa lääketiedettä - tai elämänfilosofiaa, miten sen ottaa.
Jeesus olisi voinut myös sanoa: "nainen, toivo on sinut pelastanut". Jeesukselle toivo oli yhtä tärkeää kuin luottamus - mutta emme lännessä kutsu ajatusjärjestelmiämme toivonnoksi vaan uskonnoksi. Kirkolle on ollut aina tärkeää se, että ihmiset uskovat oikein. Jeesukselle oli tärkeämpää se, että ihmisten elämässä on sijaa rakkaudelle, toivolle ja keskinäiselle luottamukselle, siis uskolle.
Haluan antaa myös konkreettisen esimerkin siitä, kuinka Jeesus tarkoittaa uskolla "sosiaalista järjestystä", ja osaa vitsailla ihmisten hyvänuskoisuudella:
Luukas 7:
Lääkärinammatin varjopuolista
Vielä kolmas esimerkki Jeesuksen puheiden järkevyydestä. Markuksen evankeliumin 9 luvussa kuvataan epileptista lasta.
Hurjinta on kuitenkin se, mihin sanoihin kertomus päättyy:
Lääketieteen valossa Jeesuksen sanat itse asiassa kuulostavat varsin pessimistisiltä. Tätä lajia ei saa lähtemään... muulla kuin rukouksella. Ei saa lähtemään...
Totta joka sana.
Ei hän ole kuollut, hän nukkuu!
Skeptikoiden tulisi useammin lukea Raamattua. Olen itse lukenut läpi useampia käännöksiä Uudesta Testamentista ja aina saan valtavasti inspiraatiota.
Kirja tarjoaa moneen ateistien ja uskovaisten kiistaan hyvin selkeän vastauksen. Uuden Testamentin lukeminen nykyaikaisen tieteellisen ja psykologisen kokonaiskuvan valossa tarjoaa uskottavan todistuksen etenkin Jeesuksen elämän historiallisesta aitoudesta. Jeesuksen ihmeteot ovat uskottavia, koska useimmissa tarinoissa ei tapahdu mitään kovin ihmeellistä.
Esimerkiksi Luukas 8:52:
Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu."Vanhemmat tulevat hysteerisinä kertomaan lapsensa kuolemasta, kuten voisi pienen lapsen vanhemmista kuvitella. Jeesus lupaa tulla katsomaan lasta - ehkä siunatakseen tämän.
Jeesus koskettaa tyttöä ranteesta ja huomaa, että tällä on pulssi. Jeesus asettaa pienen peilin tytön huulille ja se sumentuu. Jeesus huudahtaa: "Ei tyttö ole kuollut. Hän nukkuu!"
Jeesus tarkoittaa juuri sitä mitä hän sanoo. Ei hän yritä huijata ketään.
Teksti kertoo kuinka Jeesus ottaa tyttöä kädestä. Tyttö ei ole kuollut, hän nukkuu.
Ihmiset menevät ihan sekaisin.
"Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi ankarasti heitä kertomasta tästä kenellekään. Tytölle hän käski antaa syötävää."Miten vanhemmat osaisivat kauhun vallassa tunnistaa jos oma lapsi on kuollut? Jeesuksesta voimme kuitenkin olettaa että hän oli saanut jotain korkeampaa koulutusta - kerrotaanhan apokryfikirjoissa hänen jo pienenä poikana kuunnelleen opetusta temppelissä.
Jeesus EI SANO: "Tyttö on kuollut. Nyt herätän hänet henkiin."
Jeesus sanoo: "Tyttö EI OLE kuollut, hän nukkuu", ja "antakaa hänelle syötävää".
Monet kohtaukset eivät keskity niinkään Jeesukseen kuin hänen herättämäänsä reaktioon. Raamattu on täynnä kollektiivisen hurmoksen ja ällistyksen kuvausta - ja varsinkin Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa tuntuu kuin kertoja hieman jopa naureskelisi ihmisten reaktioille.
Markuksen evankeliumi on ihmeisesti kirjoituksista varhaisin. Luukas taas myöntää, ettei kirjoittaja ole itse tavannut kristusta ja että hänen dokumenttinsa perustuu kuulopuheisiin.
Markus 6:56
Ja minne hän vain meni, kylään, kaupunkiin tai maaseudun taloon, aina ihmiset toivat sairaita aukioille ja pyysivät, että nämä saisivat edes koskettaa hänen viittansa tupsua.Minäkin muistan kuinka David Bowie oli Helsingissä keikalla ja tungeksin yleisön edessä. Olin kateellinen, kun kaverini sai miltei kätellä supertähteä, mutta omaan tassuuni ei osunut edes hipaisua.
Placebo on sinut pelastanut!
Matteus 9:22 kertoo toisen yhtä lailla uskomattoman realistisen tarinan ihmeparantumisesta. Nainen koskettaa Jeesusta - tai hänen viittaansa - ja Jeesus kysyy kuka häntä kosketti. Nainen parantuu tai ainakin kertoo parantuneensa ja Jeesus toteaa hyvin lyhyesti:
"Uskosi on sinut parantanut."Totta kai. Näin minäkin sanoisin. On lääketieteellinen tosiasia, että monet sairaudet ovat korvien välissä ja että lumevaikutus saa aikaan suuren osan myös nykyisten lääkkeiden tehosta.
Jeesus sanoo vain asiat niin kuin ne ovat, eihän hän ole tehnyt elettäkään naisen hyväksi vielä tässä vaiheessa. Hän voi todeta vain: "Uskosi on sinut parantanut".
Markuksen evankeliumin 5:27 kertoo samasta tapahtumasta näin:
Nainen oli kuullut Jeesuksesta ja tuli kansanjoukossa takaapäin ja koski hänen vaippaansa; hän ajatteli: "Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi".Tarinan taustoittaminen naisen ajatuksilla tuntuu suoraan viittaavan placebovaikutuksen tiedostamiseen. Lisäksi Jeesuksen kommentin voisi melkein tulkita moitteeksi... kylläpäs sinä helpolla paranit. Ei paljoa vaatinut.
5:34: Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi."
Voi olla että naiselle kävi kuten monesti ennen tilattua hammaslääkäriaikaa käy. Toimenpide jännittää niin paljon, että oireet katoavat. Ei mulla mitään vaivoja ollutkaan, kiitos paljon, paranin jo! Hei hei!
Raamattu on aivan tulvittaan kertomuksia siitä, miten oppimattomat ihmiset reagoivat hysteerisesti, kun joutuvat tekemisiin lukeneen ja karismaattisen ihmisen kanssa. Jengi menee ihan sekaisin.
Kyseisen tarinan lause "Uskosi on sinut parantanut" on yksi yleisimmin siteeratuista lauseista - ja käytännössä sitä nykyään tulkitaan täysin anakronistisesti.
Jeesus ei voinut tarkoittaa, että naisen on pelastanut usko kristinuskon opetuksiin, koska mitään kristinuskoa ei vielä ollut - ja tarina aivan selvästi ilmaisee, että nainen ei edes ollut Jeesuksen oppilas! Hän oli vain kuullut huhuja siitä, että kylään on saapunut profeetta ja parantaja. Tarina ei mitenkään viittaa siihen millaisiin metafyysisiin käsityksiin nainen uskoi. Nainen tuskin edes tiesi millaista käsitystä Jeesus opettaa - hän vain uskoi karismaattisen parantajan kykyihin.
Kun hän sanoo tuntemattomalle naiselle "Uskosi on sinut parantanut", Jeesus ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin että naisen on parantanut usko siihen, että hän paranisi - siis toisin sanoen jeesus kommentoi naisen herkkäuskoisuutta ja ihmisen taipumusta parantua, jos hän uskoo parantuvansa. Teksti sanoo sen aivan suoraan:
nainen ajatteli: "Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi".Katkelmaa käytetään tyypillisesti vahvistamaan ihmisten käsitystä siitä, että heidän tulee uskoa kirkon opettamaan käsitykseen Jeesukseen, jos he tahtovat pelastua.
Jeesus itse tuntuu kuitenkin ilmaisseen vain sen monien lääkäreiden jakaman mielipiteen, että uskolla on suuri psykologinen voima. Myös Markuksen evankeliumin kirjoittaja kiinnittää huomion siihen, kuinka nainen suggestoi itseään (tosin tällaisen sanan käyttäminen olisi uusi anakronismi). Uskon parantava vaikutus ei kuitenkaan ole uusi löydös. Optimismin ja toiveikkuuden piristävä ja parantava vaikutus on hyvin vanhaa lääketiedettä - tai elämänfilosofiaa, miten sen ottaa.
Jeesus olisi voinut myös sanoa: "nainen, toivo on sinut pelastanut". Jeesukselle toivo oli yhtä tärkeää kuin luottamus - mutta emme lännessä kutsu ajatusjärjestelmiämme toivonnoksi vaan uskonnoksi. Kirkolle on ollut aina tärkeää se, että ihmiset uskovat oikein. Jeesukselle oli tärkeämpää se, että ihmisten elämässä on sijaa rakkaudelle, toivolle ja keskinäiselle luottamukselle, siis uskolle.
Haluan antaa myös konkreettisen esimerkin siitä, kuinka Jeesus tarkoittaa uskolla "sosiaalista järjestystä", ja osaa vitsailla ihmisten hyvänuskoisuudella:
Luukas 7:
Sotilas puhuu: "Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle ”mene”, hän menee, tai toiselle: "tule", niin hän tulee...
Jeesus hämmästyi näistä sanoista. Hän kääntyi perässään tulevan ihmisjoukon puoleen ja sanoi: ”tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa.”
Lääkärinammatin varjopuolista
Vielä kolmas esimerkki Jeesuksen puheiden järkevyydestä. Markuksen evankeliumin 9 luvussa kuvataan epileptista lasta.
Eräs mies väkijoukosta vastasi hänelle: "Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen." (9:17-18)Jeesus suhtautuu tilanteeseen tyynesti.
Jeesus kysyi pojan isältä: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?"
"Pienestä pitäen", vastasi mies"Poika saa kohtauksen ja alkaa kouristella. Jeesus toimii jälleen rauhallisesti ja hänen rauhallisuutensa tekee suuren vaikutuksen opetuslapsiin.
Hurjinta on kuitenkin se, mihin sanoihin kertomus päättyy:
"Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella."Jälleen kerran Jeesus puhuu täyttä totta. Hän tietää, ettei sen ajan lääketiede tunne muuta ratkaisua epilepsiaan. Me emme saa tietää paraniko poika lopullisesti. Siitä ei tekstissä esitetä väitettä. Jeesus vain rauhoittaa pojan sekä väkijoukon, sen kerran.
Lääketieteen valossa Jeesuksen sanat itse asiassa kuulostavat varsin pessimistisiltä. Tätä lajia ei saa lähtemään... muulla kuin rukouksella. Ei saa lähtemään...
Totta joka sana.
torstai 22. marraskuuta 2012
(Mainos) Cut the Critic
Aloitin uuden blogin nimeltään Cut the Critic.
http://cutthecritic.blogspot.fi/
Blogin kielenä on englanti, koska se perustuu leffa-arvosteluihin - eikä niitä ole riittävästi tarjolla suomeksi.
Luen amatööriarvosteluja tunnetuista leffoista ja leikkaan niistä yksittäisiä lauseita. Kyse on siis eräänlaisesta kollaasirunoudesta.
Materiaalia on tarjolla niin runsaasti, ettei minun tarvitse lisätä mitään omaa. Tuskin osaisinkaan. Hauskimmat kommentit ovat hauskoja tahattomasti - ja palasia yhdistellessä voi syntyä joko ihan uskottavaa äärimmäisyyttä tai jotain täysin randomia.
Ihmisillä on vahvoja mielipiteitä. Kollektiivisesti niistä tulee vielä vahvempia.
Tarkoituksenani on tulevaisuudessa myös vakavasti pohtia millä tavoin kulttuurimme on muuttunut, kun kaikki saavat ilmaista omaa ihastustaan tai turhautumistaan.
Tuntemuksiaan ei tarvitse muotoilla harkiten ja ajan kanssa. Voi vain ryöppäistä kaiken ulos niin kuin istuisi luotettavan terapeutin vastaanotolla.
Ei ole sensuuria, eikä viivettä joka mahdollistaisi itsesensuurin.
Ihmisillä on vahvoja mielipiteitä, ja nykyään meidän ei enää tarvitse arvailla mitä mistäkin asioista ollaan mieltä.
perjantai 16. marraskuuta 2012
Eräänlaista elämään harjaantumista
Älykkyyden toissijaisuudesta, osa 2:
"Älykkyys", "viisaus", "oppineisuus" - ne ovat tietenkin aivan väärä sana tässä yhteydessä. Olisi parempi puhua ikävien totuuksien tietokyvystä, kypsyydestä tai jalostuneesta houkutuksesta pessimismiin.
Intellektuelleiksi kutsutut henkilöt ovat perheessään tai omassa elämässään kokeneet monet vastoinkäymiset ja henkiset sairaudet. Ravintolan perimmäisessä nurkassa he keskustelevat luontevasti masennuskausistaan, alkoholismistaan tai läheistensä itsemurhasta.
Tavallista ihmistä ei erota intellektuellista älykkyyden puute, vaan kiinnostumattomuus hankalia aiheita kohtaan. Useimmat eivät välitä ollenkaan keskustella sairauksista, ihmiselämän raadollisuudesta tai kuolemasta. He puhuvat ennemmin uheilusta tai siitä, kuinka aiemmin päivällä sattuivat samaan hissiin erään julkkisen kanssa.
Kun tavallinen, tasapainoisessa perheessä kasvanut ja koulukiusaamiselta välttynyt henkilö yrittää vaihtaa epämukavaa aihetta iloisempaan, hänet leimataan intellektuellien toimesta keskinkertaisuudeksi – ihan mukavaksi ihmiseksi jopa, mutta ei sellaiseksi, jonka kanssa voisi keskustella älykkäistä asioista. Tällöin "älykkyys" ja "ikävien totuuksien sietokyky" tuppaavat hankalasti sekoittumaan.
Ikävien totuuksien sietokyky
Tämän kulttuurimme tunnustaman tietynlaisen älykkyyden välttämättömiä merkkejä ovat sivullisuus ja sielulliset haavat - hieman kuten rohkean soturin tunnusmerkkejä ovat fyysiset arvet ja rituaalit, joiden aikana kuuluu sietää ruumiillista kipua. Molemmat kantavat arpiaan ylpeydellä.
Intellektuelli on eräänlainen askeetti: hänen tulisia hiiliään ovat kaikki ihmisyyden kammottavat varjopuolet ja metafyysis-kyyniset totuudet, kuten: Jumalaa ei ole, tai: tietenkin kaikki pettävät. Hän todistaa kelpoisuutensa soveltamalla kaikkiin keskusteluihin tarpeetonta ironiaa ja sarkasmia – jotka luonnollisestikin aiheuttavat valtaisia sielullisia tuskia sekä puhujassa että kuulijassa. Tämä on vain osa elämän mittaista karaistumisprosessia.
Intellektuelli kovettaa itsensä ja syöksyy kohti kauhistuttavaa tosiasioiden kitaa. Siellä häntä voi odottaa mikä tahansa traaginen ja irvokas näkökulma, joka saisi tavallisen ihmisen menettämään kertaheitosta mielenterveytensä ja uskonsa ihmisyyteen.
Lääkäreitä arvostetaan ehkä siksi, että he eivät voi pyörtyä tai oksentaa nähdessään verta. Intellektuellia arvostetaan, koska hän puhuu Jumalan kuolemasta ikään kuin jonkun lemmikki olisi jäänyt auton alle.
Intellektuelli selviää haasteista siksi, että hän on astettain päästänyt irti kaikista turvaköysistä ja luopunut uskostaan elämän mielekkyyteen. Hänellä on jäljellä vain vakaumus siitä, myyttien murtamisella ei ole pohjaa ja että jonakin päivänä hän saattaisi muotoilla lauseen, joka yltää häikäilemättömässä realistisuudessaan pidemmälle kuin kukaan on koskaan päässyt. Silloin hän irtautuu tavallisuuden subjektiivisesta painovoimakentästä ja kohoaa kyynisten voimien saattelemana kauas kaikkien laumasieluisten lampaiden ja oravanpyörässään pyörivien hamstereiden tavoittamattomiin. Viimein hän päästäisi ilmoille uljaan sotahuutonsa ja sulautuisi tähtikuvioksi muiden taivaan tähtikuvioiden joukkoon.
Positiivisemmin ilmaistuna se sellainen tietty aikuisuus...
Sille ei oikein löydy termiä. Toisaalta kyse on mielikuvituksesta ja toisaalta realismista. Vaikeista asioista puhuminen vaatii elämänkokemusta ja kuitenkin myös herkkyyttä, optimismia ja uteliaisuutta.
Tieteen skeptisyys on sille sukua, mutta yhtä hyvin voisi väittää että se on lähempänä henkisyyttä. Se on ehdottomasti osoitus järkevyydestä, mutta myös empatiasta ja intuitiivisuudesta.
Kun taiteilijat uhmaavat tabuja, he tekevät sen usein huomaamattaan. He ovat ystäväpiirissään tottuneet siihen, ettei kyseinen asia ole mitenkään arkaluontoinen.
Jostain syystä sille ei ole sanaa. Tarkoitan kykyä kohdata ja käsitellä oman olemisen epämukavuutta. Ei se ole vain elämänkokemusta tai rohkeutta. Se on niin monen asian summa, mutta silti tiedän tarkalleen mikä on se juttu, jota yritän ilmaista. Sellainen tunteen ja ajattelun laajakatseinen ja lämmin kiihkottomuus... niin kuin jos Gandalf tulisi vastaan ja siltä uskaltaisi kysyä mitä mieltä se on eutanasiasta ja sitten kirjoittaisi sen vastauksen äidinkielen aineeseen ysiluokalla ja opettaja olisi että huh-heijaa, joku on tällä kertaa ylittänyt itsensä. Papukaijamerkki!
Jonkinlainen kyky aikuisuuteen, joka voi olla toisaalta paljon paremmin esillä lapsuudessa. Aikuinen voi kadottaa sen kohdatessaan pettymyksiä, jotka saavat hänet kyynistymään ja sulkeutumaan. Se ei ole viattomuutta, mutta ei myöskään paatuneisuutta.
Todellisuudessa elämisen taito
Omassa filosofiassani se-mille-en-keksi-sopivaa-sanaa on melko keskeisessä asemassa. Ajattelen, että juuri tämä tietty jokin liittyy moniin sellaisiin henkilöihin, joita kunnioitan. Kyse on tietynlaisesta suurisieluisuudesta, kyvystä olla yhtä aikaa noyrä ja määrätietoinen.
Sen voi kohdata vaatimattomassa, miltei näkymättömästä ihmisessä. Häneltä löytyy se, ja silti yhteiskunta ei juurikaan häntä arvosta häntä. Muutama ihminen tietää että hänellä on sitä roppakaupalla. Sitä on vaikea mitata, eikä hän tee itsestään numeroa.
Ja ei, kyse ei ole karismasta, eikä myöskään pyhästä hengestä. Valaistuminenkin tuntuu liian suurelta sanalta. Läsnäolo ei ole kuin osa totuudesta – ja kuten sanoin, hän voi olla taiteilija, tiedemies, pappi, muusikko, filosofi, taksikuski, muurari, haudankaivaja, ihan tavallinen ihminen.
Hänet tunnistaa vain siitä, kuinka hän ei pelkää epämukavia aiheita ja malttaa kärsivällisesti miettiä kantaansa ja muuttaa mielensä jos tarve vaatii. Jos olet sairastunut syöpään, hän ei utele sinulta mitään, mutta ei myöskään yritä vaihtaa aihetta. Hän on valmis kuuntelemaan huoliasi, mutta ihan yhtä hyvin hän on valmis keskustelemaan urheilusta, jos se sinun sydäntäsi lähellä. Ei, enkä puhu ennakkoluulottomuudesta myöskään.
Hän saattaa olla kristitty, hän saattaa olla buddhalainen tai ateisti. Jos itse kerrot omista vakaumuksistasi, hän ei teeskentele olevansa jotakin muuta. Hän on valmis keskustelemaan eri tavalla ajattelevan ihmisen kanssa, aivan samalla tavoin kuin hän on valmis keskustelemaan perunamuusin valmistuksesta tai lähestyvästä kuolemasta.
Ja ei, kyse ei ole suvaitsevaisuudesta, eikä hällä väliä ajattelusta – ja ei, en yritä tunkea tähän juttuun myöskään relativismia.
Hän tietää, että ihminen on julma ja viheliäinen, mutta myös neuvokas ja sinnikäs ja aistillinen.
Hän on kouliintunut olemaan ihminen, ja hän tietää ihmisyyden rajat sekä mahdollisuudet.
Jeesus, Buddha ja yks tyyppi parikkalaista.
Olen käyttänyt jo ihan liikaa sanoja. Tarkoitukseni ei ole puhua hyveellisestä ihmisestä yleisesti. Kyse ei ole täydellisyydestä. Tyyppi voi olla täysi kusipää, omahyväinen narsisti tai erakoitunut mystikko. En tarkoita että hän myöskään osaisi mitään hyödyllistä.
Hän osaa vain ja ainostaan keskustella mistä tahansa, ilman että nolostuu. Vähän niin kuin joku olisi henkisesti kaikkiruokainen, mutta ei silti mitenkään ylipainoinen.
Niin, no mitä siitä sitten?
Tarkoitukseni on lopulta vain sanoa, ettei kaikkien ihmisten tarvitse olla sellaisia. Joku voi olla sellainen vain työnsä puolesta. Esimerkiksi jos on toimittaja tai kirjailija, voi olla ihan hyvä osata katsella asioita ilman pahoinvointia - pitäytyen arvostelusta.
Ei kaikkien tarvitse koko ajan ajatella, että he ovat lihalla pehmustettuja luurankoja. Ei ihmiselle tee pitkällä tähtäimellä hyvää jos hän ei osaa joskus sanoa todellisuudelle myös ei. Verhot pitää sulkea, jos aamuaurinko paistaa häiritsevästi silmään. Jotkut asiat on parempi vain unohtaa. Meidät erottaa toisistamme se, minkälaisia asioita olemme halukkaita ottamaan osaksi maailmaamme.
Edes taiteilijan tai filosofin ei tarvitse olla aistimuksissaan kaikkiruokainen. Ainoa mitä edellytän on se, että he tunnustavat tuntevansa todellisuudesta vain kapean siivun. Sen jälkeen he saavat tehdä sen siivunsa kanssa ihan mitä tahtovat.
"Älykkyys", "viisaus", "oppineisuus" - ne ovat tietenkin aivan väärä sana tässä yhteydessä. Olisi parempi puhua ikävien totuuksien tietokyvystä, kypsyydestä tai jalostuneesta houkutuksesta pessimismiin.
Intellektuelleiksi kutsutut henkilöt ovat perheessään tai omassa elämässään kokeneet monet vastoinkäymiset ja henkiset sairaudet. Ravintolan perimmäisessä nurkassa he keskustelevat luontevasti masennuskausistaan, alkoholismistaan tai läheistensä itsemurhasta.
Tavallista ihmistä ei erota intellektuellista älykkyyden puute, vaan kiinnostumattomuus hankalia aiheita kohtaan. Useimmat eivät välitä ollenkaan keskustella sairauksista, ihmiselämän raadollisuudesta tai kuolemasta. He puhuvat ennemmin uheilusta tai siitä, kuinka aiemmin päivällä sattuivat samaan hissiin erään julkkisen kanssa.
Kun tavallinen, tasapainoisessa perheessä kasvanut ja koulukiusaamiselta välttynyt henkilö yrittää vaihtaa epämukavaa aihetta iloisempaan, hänet leimataan intellektuellien toimesta keskinkertaisuudeksi – ihan mukavaksi ihmiseksi jopa, mutta ei sellaiseksi, jonka kanssa voisi keskustella älykkäistä asioista. Tällöin "älykkyys" ja "ikävien totuuksien sietokyky" tuppaavat hankalasti sekoittumaan.
Ikävien totuuksien sietokyky
Tämän kulttuurimme tunnustaman tietynlaisen älykkyyden välttämättömiä merkkejä ovat sivullisuus ja sielulliset haavat - hieman kuten rohkean soturin tunnusmerkkejä ovat fyysiset arvet ja rituaalit, joiden aikana kuuluu sietää ruumiillista kipua. Molemmat kantavat arpiaan ylpeydellä.
Intellektuelli on eräänlainen askeetti: hänen tulisia hiiliään ovat kaikki ihmisyyden kammottavat varjopuolet ja metafyysis-kyyniset totuudet, kuten: Jumalaa ei ole, tai: tietenkin kaikki pettävät. Hän todistaa kelpoisuutensa soveltamalla kaikkiin keskusteluihin tarpeetonta ironiaa ja sarkasmia – jotka luonnollisestikin aiheuttavat valtaisia sielullisia tuskia sekä puhujassa että kuulijassa. Tämä on vain osa elämän mittaista karaistumisprosessia.
Intellektuelli kovettaa itsensä ja syöksyy kohti kauhistuttavaa tosiasioiden kitaa. Siellä häntä voi odottaa mikä tahansa traaginen ja irvokas näkökulma, joka saisi tavallisen ihmisen menettämään kertaheitosta mielenterveytensä ja uskonsa ihmisyyteen.
Lääkäreitä arvostetaan ehkä siksi, että he eivät voi pyörtyä tai oksentaa nähdessään verta. Intellektuellia arvostetaan, koska hän puhuu Jumalan kuolemasta ikään kuin jonkun lemmikki olisi jäänyt auton alle.
Intellektuelli selviää haasteista siksi, että hän on astettain päästänyt irti kaikista turvaköysistä ja luopunut uskostaan elämän mielekkyyteen. Hänellä on jäljellä vain vakaumus siitä, myyttien murtamisella ei ole pohjaa ja että jonakin päivänä hän saattaisi muotoilla lauseen, joka yltää häikäilemättömässä realistisuudessaan pidemmälle kuin kukaan on koskaan päässyt. Silloin hän irtautuu tavallisuuden subjektiivisesta painovoimakentästä ja kohoaa kyynisten voimien saattelemana kauas kaikkien laumasieluisten lampaiden ja oravanpyörässään pyörivien hamstereiden tavoittamattomiin. Viimein hän päästäisi ilmoille uljaan sotahuutonsa ja sulautuisi tähtikuvioksi muiden taivaan tähtikuvioiden joukkoon.
Positiivisemmin ilmaistuna se sellainen tietty aikuisuus...
Sille ei oikein löydy termiä. Toisaalta kyse on mielikuvituksesta ja toisaalta realismista. Vaikeista asioista puhuminen vaatii elämänkokemusta ja kuitenkin myös herkkyyttä, optimismia ja uteliaisuutta.
Tieteen skeptisyys on sille sukua, mutta yhtä hyvin voisi väittää että se on lähempänä henkisyyttä. Se on ehdottomasti osoitus järkevyydestä, mutta myös empatiasta ja intuitiivisuudesta.
Kun taiteilijat uhmaavat tabuja, he tekevät sen usein huomaamattaan. He ovat ystäväpiirissään tottuneet siihen, ettei kyseinen asia ole mitenkään arkaluontoinen.
Jostain syystä sille ei ole sanaa. Tarkoitan kykyä kohdata ja käsitellä oman olemisen epämukavuutta. Ei se ole vain elämänkokemusta tai rohkeutta. Se on niin monen asian summa, mutta silti tiedän tarkalleen mikä on se juttu, jota yritän ilmaista. Sellainen tunteen ja ajattelun laajakatseinen ja lämmin kiihkottomuus... niin kuin jos Gandalf tulisi vastaan ja siltä uskaltaisi kysyä mitä mieltä se on eutanasiasta ja sitten kirjoittaisi sen vastauksen äidinkielen aineeseen ysiluokalla ja opettaja olisi että huh-heijaa, joku on tällä kertaa ylittänyt itsensä. Papukaijamerkki!
Jonkinlainen kyky aikuisuuteen, joka voi olla toisaalta paljon paremmin esillä lapsuudessa. Aikuinen voi kadottaa sen kohdatessaan pettymyksiä, jotka saavat hänet kyynistymään ja sulkeutumaan. Se ei ole viattomuutta, mutta ei myöskään paatuneisuutta.
Todellisuudessa elämisen taito
Omassa filosofiassani se-mille-en-keksi-sopivaa-sanaa on melko keskeisessä asemassa. Ajattelen, että juuri tämä tietty jokin liittyy moniin sellaisiin henkilöihin, joita kunnioitan. Kyse on tietynlaisesta suurisieluisuudesta, kyvystä olla yhtä aikaa noyrä ja määrätietoinen.
Sen voi kohdata vaatimattomassa, miltei näkymättömästä ihmisessä. Häneltä löytyy se, ja silti yhteiskunta ei juurikaan häntä arvosta häntä. Muutama ihminen tietää että hänellä on sitä roppakaupalla. Sitä on vaikea mitata, eikä hän tee itsestään numeroa.
Ja ei, kyse ei ole karismasta, eikä myöskään pyhästä hengestä. Valaistuminenkin tuntuu liian suurelta sanalta. Läsnäolo ei ole kuin osa totuudesta – ja kuten sanoin, hän voi olla taiteilija, tiedemies, pappi, muusikko, filosofi, taksikuski, muurari, haudankaivaja, ihan tavallinen ihminen.
Hänet tunnistaa vain siitä, kuinka hän ei pelkää epämukavia aiheita ja malttaa kärsivällisesti miettiä kantaansa ja muuttaa mielensä jos tarve vaatii. Jos olet sairastunut syöpään, hän ei utele sinulta mitään, mutta ei myöskään yritä vaihtaa aihetta. Hän on valmis kuuntelemaan huoliasi, mutta ihan yhtä hyvin hän on valmis keskustelemaan urheilusta, jos se sinun sydäntäsi lähellä. Ei, enkä puhu ennakkoluulottomuudesta myöskään.
Hän saattaa olla kristitty, hän saattaa olla buddhalainen tai ateisti. Jos itse kerrot omista vakaumuksistasi, hän ei teeskentele olevansa jotakin muuta. Hän on valmis keskustelemaan eri tavalla ajattelevan ihmisen kanssa, aivan samalla tavoin kuin hän on valmis keskustelemaan perunamuusin valmistuksesta tai lähestyvästä kuolemasta.
Ja ei, kyse ei ole suvaitsevaisuudesta, eikä hällä väliä ajattelusta – ja ei, en yritä tunkea tähän juttuun myöskään relativismia.
Hän tietää, että ihminen on julma ja viheliäinen, mutta myös neuvokas ja sinnikäs ja aistillinen.
Hän on kouliintunut olemaan ihminen, ja hän tietää ihmisyyden rajat sekä mahdollisuudet.
Jeesus, Buddha ja yks tyyppi parikkalaista.
Olen käyttänyt jo ihan liikaa sanoja. Tarkoitukseni ei ole puhua hyveellisestä ihmisestä yleisesti. Kyse ei ole täydellisyydestä. Tyyppi voi olla täysi kusipää, omahyväinen narsisti tai erakoitunut mystikko. En tarkoita että hän myöskään osaisi mitään hyödyllistä.
Hän osaa vain ja ainostaan keskustella mistä tahansa, ilman että nolostuu. Vähän niin kuin joku olisi henkisesti kaikkiruokainen, mutta ei silti mitenkään ylipainoinen.
Niin, no mitä siitä sitten?
Tarkoitukseni on lopulta vain sanoa, ettei kaikkien ihmisten tarvitse olla sellaisia. Joku voi olla sellainen vain työnsä puolesta. Esimerkiksi jos on toimittaja tai kirjailija, voi olla ihan hyvä osata katsella asioita ilman pahoinvointia - pitäytyen arvostelusta.
Ei kaikkien tarvitse koko ajan ajatella, että he ovat lihalla pehmustettuja luurankoja. Ei ihmiselle tee pitkällä tähtäimellä hyvää jos hän ei osaa joskus sanoa todellisuudelle myös ei. Verhot pitää sulkea, jos aamuaurinko paistaa häiritsevästi silmään. Jotkut asiat on parempi vain unohtaa. Meidät erottaa toisistamme se, minkälaisia asioita olemme halukkaita ottamaan osaksi maailmaamme.
Edes taiteilijan tai filosofin ei tarvitse olla aistimuksissaan kaikkiruokainen. Ainoa mitä edellytän on se, että he tunnustavat tuntevansa todellisuudesta vain kapean siivun. Sen jälkeen he saavat tehdä sen siivunsa kanssa ihan mitä tahtovat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)