"Vaihtoehtoisten faktojen" seurauksena George Orwellin 1984 nousi taas myyntilistoille. Kun lueskelin Roland Barthesin kirjoitusta "Tekijän kuolema" (1968), se tuntui vähintään yhtä ajankohtaiselta.
Donald Trumpin katkeruus mediaa kohtaan näyttäisi ainakin osaltaan juontuvan siitä, ettei hän ymmärrä omaa jokapäiväistä kuolevaisuuttaan.
Media tarttuu yhteen sanaan tai yhteen lauseeseen, joka sitten alkaa elää täysin omaa elämäänsä. Puhuja ei voi vetää sanojaan takaisin. Ne eivät ole hänen omaisuuttaan. Kerran vapaaksi päästettyjä lipsahduksia ei voi ostaa takaisin itselleen edes miljardilla dollarilla.
Tekijä on kuollut, mutta teksti elää. Ja sen elämä voi olla aika rajua. Trumpin suusta pulpahtaneet sanat elävät kuin nuori play-boy, jonka bileisiin kaikki tahtovat päästä. Jos puhe on Ruotsista, niin sillä viikolla kaikkien on puhuttava Ruotsista. Mikään muu puheenaihe ei kerta kaikkiaan tule noteeratuksi.
Median toiminta perustuu juoruja ahmivan ja rajuimmin reagoivan yleisön toimintaan, ja kaiken perustana on ihmisyys: uteliaisuus, kateus, inho, jäljittelynhalu ja hauskuuttelun pakkomielle. Kaikki tapahtuu Trumpista riippumattomista syistä, mutta hän on silti alkuperäisessä vastuussa, koska ei ymmärrä mitä on tapahtumassa. Hänen pitäisi ymmärtää pitää turpansa kiinni, jos ei tunne laajempaa yleisöään tai osaa harkita sanojaan.
Ei riitä, että ilmaisee ajatuksensa, pitäisi osata ennustaa myös reaktio. Ja se on luonnollisesti mahdotonta, kun oppositio vääntää kaikkia sanoja miten se tahtoo.
Roland Barthesin klassikkotekstissä ei puhuta postmodernismista tai totuuden kuolemasta, mutta se ajoittuu modernismin kuolinkamppailuun, mikä tekee siitä yllättävän helppolukuista myös postmodernin ajan ihmiselle. Kritiikin kohteena on ensinnäkin tekijään kohdistunut romanttinen ja epärealistinen ihailu, sekä yleisön tirkistelynhalu, joka uhkaa sokaista meidät tekstin ja sen vastaanoton voimille. Barthes kirjoittaa:
"Nykyisen kulttuurin kirjallisuuskäsitys on tyrannimaisesti keskittynyt kirjailijan persoonaan, mieltymyksiin, intohimoihin. Van Goghin tuotanto on yhtä kuin hänen hulluutensa. Kapitalistisen ideologian summa ja lopputulos on kirjallisuudessa eniten painottunut (ja hyvin tuotteistettu) kirjailijan "henkilö"..."
Ja kuitenkin todellisuudessa, etenkin jos lausuttu ajatus on kenellekään minkään arvoinen, tai se mahdollistaa useita tulkintoja, joita puhuja ei ole tiedostanut, voivat kuulijat loputtomiin kiistellä siitä, mitä sanoilla on tarkoitettu, mitä siinä ei sanottu tai mitä ei olisi pitänyt sanoa:
"...tapahtuu irtautuminen: ääni menettää alkuperänsä, kirjailija astuu välittömään kuolemaansa, kirjoitus alkaa..."
Barthesin maailmassa "kirjoitus" viittaa johonkin mikä kaiken aikaa muuttuu, eikä sitä kontrolloi kukaan, se elää omaa elämäänsä, eikä tekijä voi vetää takaisin sitä mitä on luonut... Sinun lapsesi eivät ole sinun. Tekijä on kuollut ja teksti elää. Pian kukaan ei enää edes muista sanojen alkuperäistä kontekstia tai tarkoitusta. Niin kauan kuin teksti voi voi tulla väärinymmärretyksi ja vääristyä, se elää, ja sitten se unohtuu.
Jos joku muotoilee lauseen, joka on liian tosi ja liian viisas, siihen ei kohdistu hyökkäyksiä, eikä se niin ollen kiinnosta ketään. Sitä ei voi kukaan vääristellä omiin tarpeisiinsa, joten on koko ihmiskunnalle vain kuollutta painoa.
Joka päivä oppositiossa oleva media poimii Trumpin puheista sen kaikkein typerimmän lausahduksen, paisuttelee ja riepottelee sitä aikansa, ja samalla synnyttää republikaanien ympärille sumuverhon, jonka suojassa he voivat laajentaa sotilasbudjettia, kasvattaa velkaa ja etsiä uutta kohdetta sodalle. Trump ei ehkä itsekään tajua mitä hän on tekemässä, mutta hän tekee suuren palveluksen esimerkiksi Yhdysvaltain aseteollisuudelle, jonka valta on jo nyt lähes rajatonta.
Fiksuimmat toimittajat varmasti täysin ymmärtävät, miten hyödytöntä ja turmiollista on käydä sotaa olkinukeilla ja vitseillä, koska se kuluttaa kaiken hapen järkevältä keskustelulta, mutta liberaali media tai etenkään sosiaalinen media eivät mahda itselleen mitään. Mitä typerämpiä ajatuksia Trumpin puheista erotellaan, sitä enemmän hän on meille kaikille vain irrallisia lauseita, jotka yhdistyvät tuntemattomaan edesmenneeseen vanhukseen, joka näyttäytyy meille hassujen meemien kautta.
Ajattelu on kuollut ja kommunkaatiota hallitsee kollektiivisen alitajunnan muodostama nälkäinen olento, joka janoaa vain uusia olkinukkeja ja meemejä. Tekijä on kuollut ja tekstin nälkä on rajaton.
"Teksti on tehty moninaisista kirjoituksista, jotka ovat lähtöisin monista kulttuureista ja päätyvät keskinäiseen dialogiin, parodiaan, vastaväitteeseen. Mutta on paikka, johon tämä monimuotoisuus kerääntyy, eikä tämä paikka ole kirjailija, kuten tähän asti on sanottu, vaan lukija: lukija on juuri se avaruus, johon kirjautuvat kaikki sitaatit, joista kirjoitus on tehty."
Niinpä jää lukijan vastuulle huolehtia omasta mentaalihygieniastaan, ja pitää mielessä, että puhuja on täysin voimaton määrittämään, mitä meille hänestä kerrotaan, mitkä asiat internetin neuroverkko ja kollektiivinen alitajuntamme meille valikoivat. Maailmankuva muodostuu pienistä informaation puroista, ja siksi on viisasta pitää silmällä millaista roskaruokaa facebookin liukuhihna meille tarjoaa. Tarkkoja lukijoita meistä voi tulla vain, jos tiedostamme tekijän kuoleman. Roland Barthes lopettaa
esseensä sanoihin:
"Kirjailijan kuolema on lukijan syntymän väistämätön hinta."
Unohtakaa Trump. Hän on kuollut. Häntä ei ole. Olkaa sen sijaan huolissanne omasta maailmankuvastanne, sen vääristymistä. Se on ainoa asia, mille voitte tehdä mitään. Olkaamme siis huolellisia lukijoita.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diskurssianalyysi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diskurssianalyysi. Näytä kaikki tekstit
tiistai 28. helmikuuta 2017
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Tästä syystä työpaikat ja työttömät eivät kohtaa
Väärinkäsitysten arkeologiaa ja kusipäisyyden kansanperinnettä.
Mennään lyhyesti asioiden ytimeen. Suomessä on tunnetusti 339.000 työtöntä sekä 90.000 avointa työpaikkaa: 339-000-tyotonta-90-900-avointa-tyopaikkaa Numeroita voi tulkita kolmella tapaa, joista kaksi perustuu välittömiin päätelmiin ja kolmas menee hieman pidemmälle taustoihin. Kolmannesta ei käytännössä löydy esimerkkejä, joten en itsekään tuhlaa aikaa sellaisen tien kulkemiseen.
Työntekijäpuolella on ollut tapana ihmetellä kuinka maassa voi näinkin suuren työttömyyden aikana olla lähes sata tuhatta avointa työpaikkoja. Miksi ne eivät täyty? Ihmisten täytyy olla todella laiskoja ja vieroksua sydämemsä pohjasta kaikkea kunnollisuutta.
Työttömät ovat etsineet itselleen töitä usein hyvinkin epätoivoisesti. Heidät erottaa elinkeinoelämän maallikkoasiantuntijoista se, että he ovat lukeneet avoimien työpaikkojen kuvauksia. Suurin osa väitetyistä työpaikoista ovat eräänlaista tilastoharhaa. Kyse ei useinkaan ole työpaikasta, josta voisi saada palkkaa. Ansioit esimerkiksi puhelinmyynnissä ovat sidoksissa tehtyihin kauppoihin. Moni varmaan kokeileekin tällaisia töitä, mutta toteaa parin viikon kuluttua, ettei sadan euron viikkoansioilla elä.
Joissain tapauksissa työpaikoiksi määritellään myös tarjottu mahdollisuus toimia franchise-yrittäjänä. Työttömän tulisi siis itse hankkia rahoitus omalle työlleen, josta sitten "työn tarjoaja" vain ottaisi oman provisionsa. Tilastot näyttäisivät hyvin erilaisilta, jos nollasopimuksia ei sallittaisi tai ne niitä ei ainakaan luokiteltaisi avoimiksi työpaikoiksi. Voisin esimerkiksi keskellä talvea luoda tuhat avointa työpaikkaa tarjoamalla tuhannelle ihmiselle - tai vaikka kaikille halukkaille - mustikanpoiminnassa, joka olisi vieläpä reilusti palkattua. Kukaan vain ei tammikuussa ansaitsisi penniäkään, ellei huijaisi poimineensi metsästä tuoreena omia pakastinmustikoitaan.
Miten diskurssianalyysi pelastaa taas koko maailman
Työttömyyteen liittyvää uutisointia leimaa eräs todella laajamittainen ongelma. Uutisointia on oikeastaan vain kahdenlaista ja sen tarkoitus on aina sama. Uutisia laaditaan puhtaasti työnantajan tai työttömän näkökulmasta niiden päämäärä on lisätä jo valmiiksi olevaa närkästystä.
Olen itse otsikoinut kirjoituksen tähän tyyliin: "miksi työpaikat ja työttömät eivät kohtaa". Tällaisella otsikolla ei ole mitään toivoa. Se on aivan järjetön lähestymistapa, koska se tavoittelee olematonta kolmannen lähestymistavan yleisöä.
Näin otsikoivat oikeat ammattitoimittajat:
asiantuntijat-ihmeissaan: tyopaikkaan-ei-loydy-tekijaa
Näille töille ei loydy tekijaa suomessa
tai:
Suorat sanat: tekevälle ei töitä löydy
Mikä on kun ei töitä loydy?
Huomaatko mikä on ero?
Viiden pisteen vihje: juttu on valmiiksi pureskeltu tietyn osapuolen näkökulmasta. Kolmen pisteen vihjettä ei tule.
Otetaan esimerkiksi vaikka tämä Facebookissa pyörinyt maksettu artikkeli:
Mitä muuta työntekijä voi näistä vastauksista sitten edes päätellä? Kenties hän voi laskea palkkatoivettaan, mutta muille asioille ei nopeasti oikein mahda mitään.
Konsulttien maailmassa kukaan ei oikeasti näytä eres yrittävän ratkaista sitä ongelmaa, että työpaikka ja työntekijä eivät kohtaa. Raporttien ja selitysten tarkoitus on tarjota synninpäästö: Työttömät saavat synninpäästön, kun heille sanotaan, että työ on kiven takana ja oikeasti avoimet työpaikat ovat vain kurjimpia paskaduuneja, joissa ei elä. Työnantajat ja hyvin toimeentulevat porvariäänestäjät saavat synninpäästön, kun heille vakuutetaan, että työttömät työnhakijat ovat itse aikaansaaneet oman kurjuutensa.
Työttömät ja työnantajat eivät kohtaa, koska meillä ei ole keskustelua mistään muusta kuin siitä, miksi ongelmat ovat yksinomaan vastapuolen aikaansaannosta.
Se taas juontuu siitä, ettei tässä maassa enää ole minkäänlaisia tiedotusvälineitä. Meillä on vain mielipiteistysvälineitä ja klikkimediaa.
Jos joku otsikoi kirjoituksensa neutraalisti, on aivan saletti, ettei kukaan tule klikkaamaan sitä otsikkoa.
Kirjoittajan olisi ennemmin tehtävä esimerkiksi suuri haloo siitä, kuinka maamme ykköslehti Helsingin Sanomat iloisesti kuvailee maassamme perinteistä hyväveliverkostoa, eikä toimituskunta edes tajua miten avoimesti jutussa kuvaillaan korruptiota maan tapana:
Valtaosa - ei koskaan? Kannattaisikohan tällaisista asioista ihan kiltisti vaieta, ettei Suomen asema heikkene korruptiovertailuissa.
Kirveelle olisi töitä - mutta ei paljoa kenellekään muulle
Jos oikein etsimällä etsii, löytää netistä sentään neuvoja ja analyysejä. Joskus neuvot ovat valaisevia, mutta niistä ei ole juurikaan apua sille, jolle ne esitetään:
Eikö tekstin pitäisi siis ennemmin kuulua otsikon alle: "Tämän takia et löytänyt yritykseesi työntekijää - vaatimustasosi oli epärealistisen korkea"
Eräs ongelma nykyajan työllisyyskentällä on se, kuinka mahdottomat vaatimukset väistämättä aikaansaavat teeskentelyn lisääntymistä. Jos työhön ei löydy ketään pätevää, voi sentään löytyä joku yli-itsevarma henkilö, joka esittää olevansa pätevä. Samaan aikaan joku oikeasti häntä parempi, mutta vaatimattomampi jää ilman näytön mahdollisuutta.
Kun valittuun hurmuriin ei myöhemmin olla tyytyväisiä, pitäisi työnantajan myöntää itselleen, että hän tuli narsistin huijaamaksi - mutta arvaa myöntääkö? Uskottavampaa on, että epäonnistuneesta rekrytoinnista syy menee työntekijäaineistolle. Paraskaan tarjolla ollut ei lopulta ollut kovin hyvä. Eihän kukaan halua myöntää tulleensa itsevarman ulkomuodon huijaamaksi.
Introverit ja ujot osaajat täytyy muiden oppia löytämään, sillä omaehtoisesti he eivät tuo omia taitojaan esille
Useimmissa työttömiä neuvovissa artikkeleissa korostetaan, että täytyy olla itsevarma, aloitteellinen sekä sosiaalinen sekä esiintyä reippaasti haastattelutilanteissa - what a load of shit!
Tämä on jälleen hyvä esimerkki neuvosta, josta ei ole paljoakaan apua työnhakijalle, sillä itsevarmuutta ja rohkeutta ei voi teeskennellä. Se on lähes mahdotonta. Niinpä tulisi päin vastoin neuvoa työantajia huomioimaan useimpien työnhakijoiden ujous ja epäsosiaalisuus, joka monesti on vain ensivaikutelmaa ja tuntemattomien ujostelua. Ujompikin henkilö usein rohkaistuu ja avautuu työilmapiirissä, joka on lämmin ja kannustava.
Uskon, että on täysin hyödytöntä ja jopa haitallista korostaa itsevarmuutta rekrytointioppaissa ja elämänhallintaoppaissa, koska varman olemuksen korostaminen vain kohdistaa huomion epäoleellisiin asioihin ja synnyttää turhia paineita. Tulisi ennemmin painottaa sitä, että tavalla tai toisella täytyy päästä ulkokuoren taakse todelliseen ihmiseen ja nähdä siellä piilevä ahkeruus ja innovatiivisuus. Monesti sosiaaliset ja pölöttävät ihmiset - kuten vaikkapa minä pienessä humalassa ollessani - puhuvat 90% pelkkää paskaa. Vasta krapulassa syntyvät nerokkaimmat ideat, mutta silloin kukaan ei ole niitä kuulemassa ja itsekin sovellan niihin mitä korkeinta kriittisyyttä.
Asia on siinä määrin tärkeä, että lupaan kirjoittaa siitä myöhemmin lisää...
Mennään lyhyesti asioiden ytimeen. Suomessä on tunnetusti 339.000 työtöntä sekä 90.000 avointa työpaikkaa: 339-000-tyotonta-90-900-avointa-tyopaikkaa Numeroita voi tulkita kolmella tapaa, joista kaksi perustuu välittömiin päätelmiin ja kolmas menee hieman pidemmälle taustoihin. Kolmannesta ei käytännössä löydy esimerkkejä, joten en itsekään tuhlaa aikaa sellaisen tien kulkemiseen.
Työntekijäpuolella on ollut tapana ihmetellä kuinka maassa voi näinkin suuren työttömyyden aikana olla lähes sata tuhatta avointa työpaikkoja. Miksi ne eivät täyty? Ihmisten täytyy olla todella laiskoja ja vieroksua sydämemsä pohjasta kaikkea kunnollisuutta.
Työttömät ovat etsineet itselleen töitä usein hyvinkin epätoivoisesti. Heidät erottaa elinkeinoelämän maallikkoasiantuntijoista se, että he ovat lukeneet avoimien työpaikkojen kuvauksia. Suurin osa väitetyistä työpaikoista ovat eräänlaista tilastoharhaa. Kyse ei useinkaan ole työpaikasta, josta voisi saada palkkaa. Ansioit esimerkiksi puhelinmyynnissä ovat sidoksissa tehtyihin kauppoihin. Moni varmaan kokeileekin tällaisia töitä, mutta toteaa parin viikon kuluttua, ettei sadan euron viikkoansioilla elä.
Joissain tapauksissa työpaikoiksi määritellään myös tarjottu mahdollisuus toimia franchise-yrittäjänä. Työttömän tulisi siis itse hankkia rahoitus omalle työlleen, josta sitten "työn tarjoaja" vain ottaisi oman provisionsa. Tilastot näyttäisivät hyvin erilaisilta, jos nollasopimuksia ei sallittaisi tai ne niitä ei ainakaan luokiteltaisi avoimiksi työpaikoiksi. Voisin esimerkiksi keskellä talvea luoda tuhat avointa työpaikkaa tarjoamalla tuhannelle ihmiselle - tai vaikka kaikille halukkaille - mustikanpoiminnassa, joka olisi vieläpä reilusti palkattua. Kukaan vain ei tammikuussa ansaitsisi penniäkään, ellei huijaisi poimineensi metsästä tuoreena omia pakastinmustikoitaan.
Miten diskurssianalyysi pelastaa taas koko maailman
Työttömyyteen liittyvää uutisointia leimaa eräs todella laajamittainen ongelma. Uutisointia on oikeastaan vain kahdenlaista ja sen tarkoitus on aina sama. Uutisia laaditaan puhtaasti työnantajan tai työttömän näkökulmasta niiden päämäärä on lisätä jo valmiiksi olevaa närkästystä.
Olen itse otsikoinut kirjoituksen tähän tyyliin: "miksi työpaikat ja työttömät eivät kohtaa". Tällaisella otsikolla ei ole mitään toivoa. Se on aivan järjetön lähestymistapa, koska se tavoittelee olematonta kolmannen lähestymistavan yleisöä.
Näin otsikoivat oikeat ammattitoimittajat:
asiantuntijat-ihmeissaan: tyopaikkaan-ei-loydy-tekijaa
Näille töille ei loydy tekijaa suomessa
tai:
Suorat sanat: tekevälle ei töitä löydy
Mikä on kun ei töitä loydy?
Huomaatko mikä on ero?
Viiden pisteen vihje: juttu on valmiiksi pureskeltu tietyn osapuolen näkökulmasta. Kolmen pisteen vihjettä ei tule.
Otetaan esimerkiksi vaikka tämä Facebookissa pyörinyt maksettu artikkeli:
5 syytä, miksi avoimia työpaikkoja on vaikea täyttää:Yhteensä 121% kattavuutta tarjoava vastaus syyttää kaikissa kohdissaan sataprosenttisesti työntekijää. Koskaan ei syy ole esimerkiksi avoimen työpaikan puutteellisessa tiedottamisessa, liian korkeissa odotuksissa tai johtamisen yksioikoisuudessa - siis toisin sanoen työnantajassa. Voi toki olla että "työyhteisötaitojen puute" koskee rekrytointifirmaa tai työhaastattelujen työnantajaosapuolta.
35% hakijoita ei ole riittävästi tai ollenkaan
34% teknisen, mitattavan osaamisen puute
22% työkokemuksen puute
17% työyhteisötaitojen puute
13% liian korkea palkkapyyntö
Lähde: Manpower tyopaikat.oikotie.fi/tyontekijalle/5-syyta-miksi-avoimet-tyopaikat-eivat
Mitä muuta työntekijä voi näistä vastauksista sitten edes päätellä? Kenties hän voi laskea palkkatoivettaan, mutta muille asioille ei nopeasti oikein mahda mitään.
Konsulttien maailmassa kukaan ei oikeasti näytä eres yrittävän ratkaista sitä ongelmaa, että työpaikka ja työntekijä eivät kohtaa. Raporttien ja selitysten tarkoitus on tarjota synninpäästö: Työttömät saavat synninpäästön, kun heille sanotaan, että työ on kiven takana ja oikeasti avoimet työpaikat ovat vain kurjimpia paskaduuneja, joissa ei elä. Työnantajat ja hyvin toimeentulevat porvariäänestäjät saavat synninpäästön, kun heille vakuutetaan, että työttömät työnhakijat ovat itse aikaansaaneet oman kurjuutensa.
Työttömät ja työnantajat eivät kohtaa, koska meillä ei ole keskustelua mistään muusta kuin siitä, miksi ongelmat ovat yksinomaan vastapuolen aikaansaannosta.
Se taas juontuu siitä, ettei tässä maassa enää ole minkäänlaisia tiedotusvälineitä. Meillä on vain mielipiteistysvälineitä ja klikkimediaa.
Jos joku otsikoi kirjoituksensa neutraalisti, on aivan saletti, ettei kukaan tule klikkaamaan sitä otsikkoa.
Kirjoittajan olisi ennemmin tehtävä esimerkiksi suuri haloo siitä, kuinka maamme ykköslehti Helsingin Sanomat iloisesti kuvailee maassamme perinteistä hyväveliverkostoa, eikä toimituskunta edes tajua miten avoimesti jutussa kuvaillaan korruptiota maan tapana:
1. Tuttavaverkostot: Moni työnantaja välttelee kallista ja työlästä rekrytointiprosessia ja on tyytyväinen, jos tekijä löytyy muuta kautta. Valtaosa työpaikoista ei koskaan tule julkiseen hakuun. Näin saat työpaikan - viisi vinkkiäValtaosa työpaikoista ei koskaan tule julkiseen hakuun?
Valtaosa - ei koskaan? Kannattaisikohan tällaisista asioista ihan kiltisti vaieta, ettei Suomen asema heikkene korruptiovertailuissa.
Kirveelle olisi töitä - mutta ei paljoa kenellekään muulle
Jos oikein etsimällä etsii, löytää netistä sentään neuvoja ja analyysejä. Joskus neuvot ovat valaisevia, mutta niistä ei ole juurikaan apua sille, jolle ne esitetään:
"– Yritysten profiilit ovat tiukentuneet viime aikoina. Nyt haetaan tiukalla siivilällä täsmälleen oikeanlaista ihmistä.– Aikaisemmin haettiin hyviä tyyppejä. Nyt haetaan ammattilaisia, jotka pystyvät tekemään nopeasti tulosta, Hartikainen kuvaa."Taloussanomat.fi: Tämän takia et saanut töitäOkei, yritykset etsivät kivenkovaa ammattilaista. Jos asia on näin, niin kenen vika sitten on, jos työhön ei löydy oikeaa ihmistä - eikö silloin pitäisi keventää vaatimuksia ja luottaa siihen, että henkilö oppii puuttuvat taidot työn lomassa?
Eikö tekstin pitäisi siis ennemmin kuulua otsikon alle: "Tämän takia et löytänyt yritykseesi työntekijää - vaatimustasosi oli epärealistisen korkea"
Eräs ongelma nykyajan työllisyyskentällä on se, kuinka mahdottomat vaatimukset väistämättä aikaansaavat teeskentelyn lisääntymistä. Jos työhön ei löydy ketään pätevää, voi sentään löytyä joku yli-itsevarma henkilö, joka esittää olevansa pätevä. Samaan aikaan joku oikeasti häntä parempi, mutta vaatimattomampi jää ilman näytön mahdollisuutta.
Kun valittuun hurmuriin ei myöhemmin olla tyytyväisiä, pitäisi työnantajan myöntää itselleen, että hän tuli narsistin huijaamaksi - mutta arvaa myöntääkö? Uskottavampaa on, että epäonnistuneesta rekrytoinnista syy menee työntekijäaineistolle. Paraskaan tarjolla ollut ei lopulta ollut kovin hyvä. Eihän kukaan halua myöntää tulleensa itsevarman ulkomuodon huijaamaksi.
Introverit ja ujot osaajat täytyy muiden oppia löytämään, sillä omaehtoisesti he eivät tuo omia taitojaan esille
Useimmissa työttömiä neuvovissa artikkeleissa korostetaan, että täytyy olla itsevarma, aloitteellinen sekä sosiaalinen sekä esiintyä reippaasti haastattelutilanteissa - what a load of shit!
Tämä on jälleen hyvä esimerkki neuvosta, josta ei ole paljoakaan apua työnhakijalle, sillä itsevarmuutta ja rohkeutta ei voi teeskennellä. Se on lähes mahdotonta. Niinpä tulisi päin vastoin neuvoa työantajia huomioimaan useimpien työnhakijoiden ujous ja epäsosiaalisuus, joka monesti on vain ensivaikutelmaa ja tuntemattomien ujostelua. Ujompikin henkilö usein rohkaistuu ja avautuu työilmapiirissä, joka on lämmin ja kannustava.
Uskon, että on täysin hyödytöntä ja jopa haitallista korostaa itsevarmuutta rekrytointioppaissa ja elämänhallintaoppaissa, koska varman olemuksen korostaminen vain kohdistaa huomion epäoleellisiin asioihin ja synnyttää turhia paineita. Tulisi ennemmin painottaa sitä, että tavalla tai toisella täytyy päästä ulkokuoren taakse todelliseen ihmiseen ja nähdä siellä piilevä ahkeruus ja innovatiivisuus. Monesti sosiaaliset ja pölöttävät ihmiset - kuten vaikkapa minä pienessä humalassa ollessani - puhuvat 90% pelkkää paskaa. Vasta krapulassa syntyvät nerokkaimmat ideat, mutta silloin kukaan ei ole niitä kuulemassa ja itsekin sovellan niihin mitä korkeinta kriittisyyttä.
Asia on siinä määrin tärkeä, että lupaan kirjoittaa siitä myöhemmin lisää...
Tilaa:
Kommentit (Atom)