maanantai 17. joulukuuta 2012

Kivi jonka rakentaja hylkäsi

Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle. Pyrin siihen, että jokainen kirjoitus tarjoaisi näkökulmia kristinuskon etiikkaan tai Jeesuksen hahmoon historiallisessa tai symbolisessa merkityksessä. Tunnetusti en ole kovin hyvä pysymään aiheessa.


Jeesuslaisuus, osa 2:
HYVÄN PAIMENEN IRTISANOMISSUOJA

Tarinassa yksi lammas on kadonnut laumasta. Hyvä paimen jättää muut ja lähtee etsimään tätä yhtä kadonnutta.

Toisessa tarinassa kasataan talon perustukset kivistä, jotka toinen rakentaja oli hylännyt. Tarpeettomista ja rumankauniista kivenmöhkäleistä syntyy kestävä asumus.

Nämä eivät ole tarinoita, joita luemme lehdistä. Lampaat jätetään suden suuhun ja yhteiskunnan rakennuspalikat päätyvät kortistoon.

Juuri siksi vertaukset ovat yhä ajankohtaisia. Tunnistamme ne ihmetarinoiksi.


Syrjäytyminen ennen ja nyt

Kristinuskon varsinainen voima paljastuu, kun siitä poistaa kaiken jumalallisen. Uutta Testamenttia voi lukea myös ilmoituksena inhimillisyydestä. Ihmisen pojan kertomus on pätevä tänään, koska se puhuu meidän aikamme ongelmista.

Seurakunnan nykyinen ja alkuperäinen tehtävä on palauttaa eksynyt laumaan. Siitähän juuri on kyse. Asiaa alleviivataan kaiken aikaa, jos tekstiin viitsii perehtyä etsimättä vain loogisia ristiriitoja tai todistuksia ihmeteoista. Usko ei ole kirjan pääpointti. Usko tulee vasta Rakkauden ja Yhteisöllisyyden jälkeen.

Nykyinen liberalistinen ja yksilön vastuuta korostava yhteiskunta sallii sen, että yksinäiset kuolevat ja muumioituvat yksiöönsä. Julmempaa on se, etteivät monet edes kuole vaan he ainoastaan kuihtuvat ja kärsivät. Jokainen pitäköön huolen itsestään, voimiensa mukaan.

Individualismi on aikaa sitten lakannut merkitsemästä vapautusta. Se on pikemmin heitteellejättöä ja hiljaista tyytymistä itsetyydytykseen. Tämä onkin yksi selkeästi erottava kysymys ateistien ja kristittyjen välillä. Ateistit julistautuvat ylpeiksi runkkareiksi, jotka eivät tarvitse kenenkään apua. Kristityt ymmärtävät yhä hävetä yksinäisyyttä ja kaikkia sen synkkiä lieveilmiöitä.

Kristityt haluavat ystävän ja kristityt tarjoutuvat ystäviksi - ainakin teoriassa. Mutta myös käytännössä olen nähnyt sen, että ovelleni tulee joku kysymään mitä minulle kuuluu. Se joku on aina ollut jehovan todistaja tai mormoni, ei koskaan ateisti.


Tarkastajan pelossa

Ateismin yksi suurimmista psykologisista virheistä on oletus, että yksilö itse välittäisi itsestään. Tämän oletuksen puolesta ei ole todisteita, pikemminkin päin vastoin. Ihminen hyvin pian lakkaa huolehtimasta omasta terveydestään, kun hänet jätetään oman onnensa nojaan.

Meidät on evoluutiossa viritetty siihen, että huolehdimme lähimmäisistämme. Kun yhteisö toimii, yksilöt näkevät huolta toinen toisistaan. Jos toisen alahuuli väpättää, sympatiantuntoiset tulevat halaamaan ja kysyvät mikä on hätänä. Yksin elävä ihminen ei välttämättä edes huomaa, etteivät asiat ole hyvin. Sairaalla tai masentuneella yksilöllä ei ole edes voimavaroja huolehtia itsestään, vaikka hän ymmärtäisikin ongelman.

Ihmiset jotka televisiossa juhlistavat individualismia, eivät ole ihmisiä jotka välttämättä selviäisivät yksinään. Heillä on laaja joukko auttajia: maskeeraaja, manageri, agentti ja personal trainer. Kuva on vain rajattu niin, ettei sosiaalisia verkostoja näy - henkilö näyttää ikään kuin pärjäävän omin voimin.

Asuin itse kuusi vuotta yksiössä. Minulla oli tyttöystävä ja paljon kavereita, mutta asunnossani olin täysin eristyksissä muusta maailmasta. Minuun otti käytännössä yhteyttä vain kolme eri tahoa: puhelinmyyjät, televisiolupatarkastaja sekä uskovaiset. Onneksi minulla siis oli opiskelupaikka ja läheisiä ihmisiä.

Olin vieläpä poikkeuksellisen hyvässä tilanteessa, koska en omistanut televisiota. Pystyin siis avaamaan oven tuntemattomalle ilman pelkoa.


Puhelinmyyjät, teeveetarkastajat ja joku vielä

Yksinäiselle ja yksin elävälle ihmiselle muuta kontaktia ei ole. Naapurit tuskin tervehtivät takaisin. Kaupunkiyksiöt ovat surmanloukkuja, verrattavissa kanankoppeihin tai turkistarhojen metallihäkkeihin. Niissä voi tulla hulluksi. Pian alkaa jo suunnitella ampuvansa jonkun vain saadakseen huomiota.

Ei ole ketään joka välittäisi. Kenenkään tehtävä ei ole kysellä mitä sinulle kuuluu. Syrjäytynyt huomataan vasta kun hän valelee itsensä bensiinillä ja sytyttää liekin ostoskeskuksen edessä.

Suurkaupungissa on mahdollista vaeltaa kuin muita ihmisiä ei olisikaan. He eivät ota katsekontaktia. He väistävät, jos yrittää kävelllä päin. Ihmiset vain väistyvät tieltä kuin utuiset kummitukset. Masentuneelle ja yksinäiselle he ovat vain kangastuksia.

On hyödytöntä hokea puheissa ja hienoissa julistuksissa, että jokaisella ihmisellä on arvoa, jos todellisuudessa yhteiskunta antaa sen selkeän viestin, ettei se ole kiinnostunut sinusta. Kukaan ei ole, paitsi ne jotka liikkuvat Jeesuksen nimessä.

Puhelinmyyjät haluavat rahasi, poliitikot haluavat äänesi, mutta Jeesus on ainoa, joka haluaa sinut kokonaan. Jeesus ymmärtää, että ihminen tarvitsee tehtävän ja tarkoituksen. Jos sitä pyytää, niin sen hän myös antaa.

Ilmeisesti myöskään Augustinuksen ajan palestiinalaisessa periferiassa asui paljon syrjäytyneitä. Yhteiskunta ei osannut tarjoa nuorille mielekästä työtä, joten Johannes Kastaja ja Jeesus saivat paljon seuraajia.

Jeesus sanoi: "jätä kaikki ja lähde mukaani", ja he lähtivät. Heillä tuskin oli kovinkaan paljon sitä "kaikkea", mitä jättää.


Raotin ovea Jeesukselle

Elin siis kuusi vuotta yksiössä. Yhtä hyvin olisin voinut asua kapselissa maata kiertävällä radalla.

Jo tuohon aikaan kirjoitin runoja sekä novelleja, joten olin avoin tarinoille. Monta kertaa jäin ovensuuhun juttelemaan uskovaisten kanssa. Ainakin kuuntelin mitä heillä oli sanottavana. Osaan kohtalaisesti englantia, joten pari kertaa juttelin myös amerikkalaisten mormonipoikien kanssa. Heidän aikuistumiseensa sisältyy ulkomaanmatka, mikä on mahtava juttu.

(Jos Suomessa äänestettäisiin vaihto-oppilasvuoden pakollisuudesta - esimerkiksi vaihtoehtona pakolliselle armeijalle tai siviilipalvelukselle - sanoisin KYLLÄ! Ylipäänsä voisin sanoa kyllä kaikelle pakolliselle, mitä valtio meihin kohdistaa peruskoulun jälkeen. Ihmisen on hyvä joskus tuntea, että yhteiskunta tuuppii häntä. Äänestäminenkin voisi olla pakollista.)

Ovellani vierailleet uskovaiset eivät suoranaisesti puhuneet Jeesuksesta. Huomasin, että Jeesuksesta heillä ei usein ole edes mielipidettä, koska heidän Jeesuksensa on täydellisyydessään tavoittamaton. Enemmänkin he puhuvat Paratiisista ja tulevan elämän ihanuudesta. Minua kuoleman jälkeiset Paratiisit eivät kiinnosta pätkääkään, enkä ole löytänyt niiden vastinetta edes Evankeliumeista.

Jeesushan opettaa, että Helvetti ja Taivas ovat mielentiloja ja että tuhatvuotinen valtakunta rakennetaan maan päälle, kunhan ihmiset oppivat rakastamaa vihamiestään. Jeesus jopa sanoo näin:
"Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien!"
Jeesukset pelastuspaketissa oli muutama ovela ehto. Ihmiset saisivat paikan Taivaassa, kunhan he ensin olisivat valmiita tekemään työtä. Jeesus oli tavallaan heidän työnantajansa. Hän tahtoi juurruttaa ihmiset todellisuuteen, ei muuttaa heitä haaveilijoiksi.

Uskovaisiin ihmisiin pätevät yleiset mekanismit: työ on se, mikä tekee onnelliseksi. Kautta aikojen kristityt ovat rakastaneet työtään ja työllä on ollut merkitystä, koska sen lomassa he tapaavat yksinäisiä ihmisiä ja antavat heille seuraa. Se on työtä lohdun ja toivon puolesta.

Kutsun yleiseksi mekanismiksi sitä, että nämä ihmiset eivät useinkaan olisi lähteneet tälle alalle ja tehneet tätä ihanaa ja onnellistuttavaa työtä, ellei heille olisi luvattu palkkaa. Palkka heille maksettaisiin Taivaassa.

Todellisessa jeesuslaisuudessa ei ole kyse mistään tällaisesta pyyteestä. Armo ei ole vaihtokauppaa, eikä sielu ole muunnettavissa ikuisen elämän pelinappuloiksi. Sielu on ikuinen elämä, tässä ja nyt, kunhan persoonan harhakuva väistyy. Auttaminen kehittää myötätuntoa, ja kun toisen ihmisen avoin kohtaaminen paljastaa oman erillisyyden illuusion. Jeesuksen osoittaman esimerkin seuraaminen siis psykologisesti, ilman mitään poppakonsteja, raottaa minä-minä-minää ja helpottaa erillisyyden tuskaa.

Yhteiskuntamme on täynnä ihmisiä, jotka on määritelty "työttömiksi". Jotkut näistä ihmisistä eivät ole joutilaita. He tekevät koko ajan jotakin. He tiedostavat, että pikemminkin he ovat "palkattomia" kuin "työttömiä". Työtähän maailmassa riittää. He tekevät työtä vaikka palkatta, koska ymmärtävät että työnteko pitää heidät onnellisina ja järjissään.

Myös uskovaisten joukossa on muutamia tällaisia ihmisiä. Heitä minä kutsun todellisiksi jeesuslaisiksi. He tekevät työtä rakkauden ja toivon puolesta, ilman että miettisivät kuolemanjälkeistä palkkiota Paratiisissa. He uskovat pyyteettömästi rakkauden eheyttävään voimaan, vaikka he eivät uskoisi edes Jumalaan.


Ihmemies vuonna nolla

En usko minkäänlaiseen Jumalolentoon. Siinä suhteessa olen lähempänä ateistia.

Silti Jeesus on sankarini. Minuun tekivät lapsena suuren vaikutuksen tarinat Jeesuksen uhmakkuudesta ja rohkeudesta. Jeesuksella oli munaa. Hän näytti fariseuksille ja roomalaisille mistä kana pissii

Kun luen Evankeliumin todistusta Jeesuksen elämästä, minulla on toisinaan vähän sellainen olo kuin katselisin Ihmemiehen uusintoja. Tavallaan kerronnan kömpelyys vähän nolottaa, mutta yhä edelleenkin päähenkilöllä on tietty luja karismansa. (On hyvä ettei Jeesuksesta ole valokuvia, koska pelastajan takatukka saattaisi olla jonkun mielestä koominen.)

MacGyveria ja Jeesusta itse asiassa yhdistää monikin asia. MacGyverin hahmo ei tietenkään ole aina täysin johdonmukainen, mutta useimmiten hän välttää väkivaltaa ja antaa anteeksi pahantekijöille. Lopussa kun poliisit saapuvat, hän tahtoo ennemmin sovitella tapauksen kuin luovuttaa kelmit kylmälle koneistolle.

Monet Ihmemiehen jaksot ovat variaatioita eksyneestä lampaasta. Lahjakas nuori on sekaantunut rikoksiin tai lopettanut koulun ja MacGyver yrittää palauttaa hänen uskonsa aikuisten hyväntahtoisuuteen. Meidän annetaan ymmärtää, että myös McGyver itse on elänyt levottoman nuoruuden, joten siksi hän ymmärtää kapinoivia teinejä.

Toisinaan MacGyver on puhtaasti toimintasankari, mutta usein hän myös auttaa hyväntekeväisyysjärjestöjä. Työnsä hän tekee aina pyyteettömästi eikä vaadi korvausta vaivoistaan. Hän nauttii siitä mitä hän tekee, mutta toisaalta: kukapa ei nauttisi väsäämisestä ja korjaamisesta, jos se olisi niin vaivatonta kuin miltä MacGyver saa sen näyttämään.

Ihmemies ei puhu uskostaan. En ainakaan muista että hän puhuisi. voi olla että päätös tuli korkeammalta taholta, eli tuottajilta, jotka eivät halunneet säikäyttää katsojiaan sellaisilla kysymyksillä. Joka tapauksessa se on erittäin hyvä asia, koska Ihmemiehessä pystyttiin yhdistämään teknologisen insinööritaidon ja kristillisen etiikan parhaat puolet.


Mitä ateismi lupaa?

Ensin se varmaankin lupaa vapauden sisäisistä ristiriidoista ja tukahduttavasta pienimielisyydestä. Mutta mitä sen jälkeen? Mitä ateismi lupaa niille, jotka on vapautettu uskosta. Tavallaan ateismin sanoma tyssää puolessavälissä nousukiitoa. Se vapauttaa kahleista, mutta se jättää yksilön oman onnensa nojaan.

Ateismi ei motivoi meitä toimimaan kuin MacGyver. Jotkut toki tavoittelevat korkeampaa eettisyyttä ja kestäviä saavutukia, mutta ateismi ei ole kummoinenkaan voimavara silloin, kun toivoa on niukasti ja elämä tuntuu haastavalta.

Ateismilta puuttuvat ihanteet ja pyhimykset. En edes menisi niin pitkälle, että sanoisin Ihmemiehen olevan potentiaalinen ateismin pyhimys. Ei hän suinkaan ole. Ihmemies on hengessä paljon lähempänä Jeesusta kuin Kari Enkvistiä. Ja hyvä niin. Jeesuksessa on ytyä.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Raamattu antaa vastauksen, osa 2

Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle.

Markus 13:21
"Jos joku sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Katso, Messias on tuolla', älkää uskoko."
Raamatun lukeminen voi olla vaarallista kristitylle. Ennen pitkää huomaa, että perheen ja seurakunnan yhteisöllisesti ylläpitämä uskonkäsitys on rakennettu muutamasta irrallisesta lauseesta. Kullakin kirkkokunnalla omansa. Ei mikään ihme, että papit ja teologian opiskelijat kokevat uskonkriisejä, jos tutkivat raamatuntekstejä systemaattisesti alusta loppuun.

Pyhä kirja on melkoinen Legolandia. Samoista palikoista voi kasata ties millaisia rakennelmia. Mitä hyvänsä ennakkokäsityksiä meillä onkaan Jeesuksesta, ne kaikki joutuvat Raamatun äärellä uhatuiksi.

Lutherin vaarallinen, mutta toimiva teesi kuului: takaisin Raamattuun! Katsotaan mitä kirjassa sanotaan!

Ei siellä opeteta alkujaankaan samoja asioita kuin mistä uskovaiset vauhkoavat.

Markus 8:11
Ja fariseukset rupesivat väittelemään hänen kanssaan ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta, kiusaten häntä.Niin hän huokasi hengessään ja sanoi: "Miksi tämä sukupolvi vaatii merkkiä? Totisesti minä sanon teille: tälle sukupolvelle ei anneta merkkiä."

Viisi leipää ja kaksi kalaa

Markus 8:4, joka on tiettävästi vanhin teksti, kertoo seuraavaa:

opetuslapsensa vastasivat hänelle: "Mistä täällä erämaassa kukaan voi saada leipää näiden ravitsemiseksi?"Hän kysyi heiltä: "Montako leipää teillä on?" He sanoivat: "Seitsemän." Silloin hän käski kansan asettua maahan. Ja hän otti ne seitsemän leipää, kiitti, mursi ja antoi opetuslapsillensa, että he panisivat ne kansan eteen. Ja he panivat. Heillä oli myös joitakuita kalasia; ja siunattuaan ne hän käski panna nekin kansan eteen. Niin he söivät ja tulivat ravituiksi.
Tätä kohtausta on teologiaa opiskellut ystäväni tulkinnut siten, että Jeesus näytti kansalle esimerkkiä. Hän luovutti omat ruokansa kaikkien yhteiseen käyttöön ja sen seurauksena kaikki paikalle saapuneet ihmiset tunsivat velvollisuudekseen toimia samoin. Joillakin oli ruokaa reilusti, joten kaikki tulivat ravituiksi.

Kyseessä ei ole siis opetus ihmeestä, vaan kertomus anteliaisuuden ja hyvän esimerkin voimasta. Tässä vaiheessa on myös hyvä huomata, että leipiä ei ole viittä vaan seitsemän - ja kalasia on myös epämääräinen joitakuita. (Mitä parhain sana kuvaamaan koko teosta. Olipa kerran yksi tyyppi, jolla oli joitakuita opetuslapsia ja joka suoritti joitakuita ihmeitä.)

Vanhin evankeliumeista kertoo tarinan näin ja myöhemmissä se on muuttunut jokseenkin erilaiseksi.

Tarinaa voidaan tulkita myös symbolisesti. Juuri symbolisen merkityksen vuoksi leipien määrä on vakiintunut viiteen. Kyse olisi siis viidestä Mooseksen kirjasta, joihin Jeesus lisää oman osansa, kaksi kalaa.
Kaksi kalaa on tunnetusti kristinuskon tärkeä symboli, eivät suinkaan ne viisi leipää, jotka edustavat mennyttä aikaa, juutalaisuutta. (Tämä selitys löytyy muun muassa kohua herättäneestä elokuvasta Zeitgeist.)

Vakiintuneen tarinan mukaan Jeesus siis opetti sekä viittä leipää että kahta kalaa. Tuntemassamme Raamatussa on yhdistetty sekä vanha että uusi testamentti: leivät ja kalat samojen kansien väliin. (Tosin monet kirkkokunnat viis veisaavat Mooseksesta ja hänen kansansa historiasta.)

Viiden leivän ja mooseksen kirjan välinen yhteys ei ole tuulesta temmattu. Jeesus nimittäin itse käyttää opetuksista kiertoilmausta "hapate", eli taikinajuuri.

Ja he olivat unhottaneet ottaa mukaansa leipää, eikä heillä ollut muassaan venheessä enempää kuin yksi leipä. Ja hän käski heitä sanoen: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten hapatusta ja Herodeksen hapatusta... Mitä puhutte siitä, ettei teillä ole leipää? Ettekö vielä käsitä ettekä ymmärrä?" (Markus 8:14)
Tässä limittyy kaksi Jeesukselle tärkeää vertauskuvaa. Ensinnäkin hän tahtoo muistuttaa, että "ihminen ei elä pelkästä leivästä". Toisekseen hän yhdistää puheen ja hapatuksen. Fariseusten puhe ei ravitse ihmisen henkeä - ja opetuslapset eivät ruikuttaisi, jos heidän henkensä olisi viisaudella ravittu.

(Ehkä Jeesus on oppilailleen liian ankara. Hän itse vietti erämaassa 40 päivää, joten ehkä siksi hän osaa pitää nälkänsä kurissa.)

Matteus 16:11 ilmaisee asian niin suoraan, että jo alkaa hävettää jokaisen saarnaajan puolesta, joka opettaa uskomaan kansan ruokkimisihmeeseen konkreettisena tapahtumana:

Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."

Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.
Jeesus sanoo: "En minä puhunut teille leivästä."

Tarkoittaako tämä kirjaimellisesti tulkittuna sitä, että tarina viidestä leivästä ja kahdesta kalasta on vertauskuvallinen tarina ja tässä kohdassa paljastetaan juurikin se alkuperä. Jossain vaiheessa Jeesus oli siis opettanut, eli puhunut, eli kertonut vertauskuvallisen tarinan tällaisesta ihmeellisestä tapahtumasta, joka seuraa anteliaisuuden elettä - ja vasta myöhemmin tarinaa kerrottiin ikään kuin totena.


Entä mitä tämä sitten tarkoittaa?

Luukas 9:23:
"Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä..."
Markus 8:34:
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä...  Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen pelastava."
Ihminen joka pelkää kuolemaa ja toivoo itselleen ikuista elämää kuoleman jälkeisessä paratiisissa, hän jättää elämänsä elämättä. Opettaako Jeesus siis samaa carpe diem -ihannetta, jota aikamme ateistit julistavat? Kun Jeesus puhuu elämästä, tarkoittaako hän "elämäntapaa" vai "elämänliekkiä"?

Vai onko kyse mystisemmästä ja suorastaan buddhalaisesta näkemyksestä: minuus on harhaa. Luopumalla itsekkään egomme ikuisuustoiveista, voimme oppia elämään tässä hetkessä ilman pelkoa ja löytämään mielemme hiljaisesta minuudettomuudesta portin ajan tuolle puolen - samaistumaan puhtaaseen tietoisuuteen, emmekä historialliseen ja katoavaan persoonaamme?

Jos ihminen takertuu minuuteensa, eikä osaa myötätunnon silmin nähdä ympäröivää maailmaa ja elämän runsautta, hän lukkiutuu itsekkyyden Helvettiin. Mutta jos hän vapautuu minäharhasta, hän vapautuu myös kaikesta pelosta, löytää Taivaan Valtakunnan, eli tähtien viestimän rajattomuuden omasta itsestään.

Sanoiko Jeesus oikeasti noin? Oliko Jeesuksen Jumala paljon lähempänä panteistista Brahmania kuin yleensä ajatelleen? Puhuiko hän jakamattomasta, non-dualistisesta kaikkeudesta?
Luukas 12: 19-21
"Sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse'.

Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'

Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."
Tässä käytetään sanaa sielu hieman erikoisella tapaa. Entä jos sielun tilalla olisi Atman? Jumalan tilalla Brahman? Menee hieman hankalaksi... mutta hankalaa se on joka tapauksessa. Miten ihminen voi kadottaa sielunsa, jos hän samaistuu omassa itsessään olevaan kuolemattomaan minuuteen? Nämä ovat kaksi ihan erilaista sielu-käsitystä, joita ei voi yhdistää.

Heitä siis hittoon käsityksesi yksilöllisestä sielusta niin voi pelastaa todellisen sielusi - sen sielun, joka on kuolematon, koska se ei kuulu sinulle. Se on kaikkialla vaikuttava ajaton ilmiö. Sinä itse katoat, mutta elämänilmiö jatkaa olemistaan, ja missä on itsensä tiedostava olento, siellä on ajatus minuudesta. Minuuden jälleensyntymä, ilman vaeltavaa sielua. Menee ihan Upanisadien ja Bhagavad Gitan linjoille.

Joko Jeesus puhui sekavia - tai sitten hänen sihteerinsä eivät ymmärtäneet mistä hän puhui. Opetuslapset taitavat olla tarinan heikko lenkki. Kaksitoista rikkinäistä puhelinta.

Sen siitä saa, kun tutkii Raamattua. Heti herää valtavasti epäluuloja. Uskonkriisi on valmis.

maanantai 10. joulukuuta 2012

(Mainos) Kuvitettua runoutta

Julkaisen ensi keväänä runokokoelman, johon tulee hienoja kuvituksia kahdelta taiteilijalta.

Tässä muutamia näytteitä kirjasta.
by Paula Pauliina
Kaukainen orkesteri



Palaneen hehkulampun sisältä kuuluu musiikkia.

Kaukainen huilu,


huilisti hengittää hopeisen instrumenttinsa lävitse.

Nukkumaanmenon hetkellä muistan kuinka edellisen yön unessa

Jim Carreyn kasvot muodostuivat kirjaimista.


Hän kuuluu bändiin nimeltään Blinking Wolf

(eipäs kun Wolf blinking).

Palaneen hehkulampun sisällä soi päättyneen konsertin

viimeisen soinnun pidätys.


Kaukainen bändi pakkaa soittimensa.

Kaukana vuorella välkehtii susi.

Yksikielisen kitaran yksi kieli katkeaa.


by Karoliina Mäkelä
Aurinko on allapäin



Aurinko on allapäin. Tätä on jatkunut viikkoja,

mutta tänään Aurinko ei jaksanut edes

kiivetä ylös kalliolle, jossa sen työpaikka sijaitsee.


Aurinko on vältellyt katsettani jo jonkun aikaa.


Iltapäivällä näin vain nopean vilauksen sen selkäpuolesta,

kaukana kujan toisessa päässä, kun bussini pyyhälsi ohitse.


Kahden korkean korttelin välissä Aurinko lymysi

niska kumarassa

kuin odotellen epäluotettavaa huumekontaktia


Voi Aurinkoa.

Se näytti niin yksinäiseltä ja harmaalta,

värjötellessään marraskuun kaupunginosassa,

päällään sama vanha anorakki,

ja tietenkin ilman

kaulaliinaa tai pipoa.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Jeesuslaisuus, osa 1

Joulukuu 2012 olkoon omistettu Jeesukselle. Yritän pitäytyä siinä että jokainen tekstini käsittelisi kristinuskoa jostakin näkökulmasta.

Olen muutaman kerran käyttänyt termiä jeesuslaisuus, mutta en ole vielä kunnolla pureutunut siihen. Omassa kielessäni sana on elänyt ainakin viisi vuotta, mutta mitään varsinaista määritelmää ei netistä näytä löytyvän. En sitä odottanutkaan.

En tiedä muiden jeesuslaisuudesta, mutta itse yksinkertaisesti vain väänsin sen buddhalaisuudesta. Buddhalaisuuden sanotaan olevan epäuskonto, pikemminkin elämäntapa tai filosofia kuin mikään varsinainen uskon asia, siis uskonto. Kun puhun jeesuslaisuudesta omalla kohdallani, tarkoitan samaa: että myös krstinuskon voi nähdä elämäntapana.

Minulle Jeesuksen opetukset ovat myös psykologian aarreaitta, kuten buddhalaisuus. Se paljastaa oleellisia asioita ihmisestä: epäsuorasti sekä omissa opetuksissaan.


Sekulaari kristillinen elämänfilosofia

Valtaosalle ihmisistä jeesuslaisuus näyttäytyy mahdottomana oppisuuntana. Eihän ateismia ja kristuksen sanomaa voi yhdistää?! Ketä kristittyä kiinnostaa kuulla, millaiselta Uusi Testamentti näyttää, kun siitä poistaa Jumalan ilmoituksen ja varmuuden ihmeteoista.

Tapa-ateistit eivät ole kiinnostuneita elvyttämään raamatuntutkimusta edes pohjalta "tunne vihollisesi". Yleensä kiihkeimmät uskonnon vastustajat eivät ole jaksaneet lukea evankeljumeja. Ne tökkivät jo koulussa. Ilmiselviä epäkohtia on vaikea sivuuttaa naureskellen. "Ei kiitos, mulla on ihan tarpeeksi traumoja." Vaikka joukossa olisi jokin järkeväkin lause, niiden kaivelemisen ei koeta olevan sen arvoista. Parempaa psykologiaa ja elämänfilosofiaa saa muista kirjoista, ilman ärtymystä.

Historia on nähnyt monta versiota jeesuslaisuudesta, mutta niistä ei ole koskaan tullut kovin suosittuja. Tunnetuin on tolstoilaisuus. Leo Tolstoi loi kristinuskon pohjalta elämäntavan, jossa yhdistyivät kiihkottomuus, sosialismi, downshiftaaminen, tasa-arvoisuus, lähimmäisenrakkaus. Kyse oli eräänlaisesta varhaisesta hippi-ideolgiasta, jossa Jeesus Nasaretilainen toimi tärkeänä esikuvana.

Tolstoilaisuus on lähellä jeesuslaisuutta näistä nimenomaisista syistä:

1) ihmetekoja ei pidetä merkittävinä - tärkeämpää on se mitä Jeesus opetti, ei se että hänen väitettiin olevan Jumalan poika tai heränneen kuolleista. Tolstoi jopa laati Uudesta Testamentista version, jossa yliluonnollisuudet oli karsittu. Hänen vakaa uskomuksensa oli, että väitetyt ihmeet olivat myyntikikkoja, jolla myöhemmät sukupolvet paisuttelivat Jeesuksen legendaa.

Näin tietenkin ajattelevat myös monet kirkon ja virallisen teologian puitteissa toimivat tutkijat, jopa papit. Yksi tunnetuimmista jeesuslaisista psykologeista on Anthony de Mello, jesuiittapappi ja terapeutti. Hänen opetuksensa eivät keskity yliluonnolliseen vaan inhimilliseen. Taivas ja Helvetti ovat mielentiloja. Juuri de Mello on vaikuttanut paljon siihen, että suostunut näkemään kristinuskon opetuksissa ja käsitteissä syvällistä elämänviisautta.

2) Jeesuksen käytös on "esikuvallista" ja hänen elämänsä voidaan ymmärtää "sankarilliseksi" myös meidän ajassamme. Jeesus kieltäytyi olemasta osa systeemiä. Hän uskalsi haastaa vallanpitäjät väittelyyn. Hän ei torjunut ketään luotaan: hänelle rumuus tai köyhyys ei ollut mikään peruste. Hän ei ollut pinnallinen, eli arvioinut ihmisiä uskonäön perusteella. "Ihmeellisintä" Jeesuksessa oli juuri se, ettei hän tuntenut pelkoa tai häpeää, eikä osoittanut olevansa mukamas muita parempi.

Toisin sanoen hänen karismansa perustui todellisiin hyveisiin, ei taikatemppuihin.

3) Kristinuskon opetukset säilyttävät pointtinsa, vaikka kaikki uskonnolliset tulkinnat poistettaisiin. Rakkaus siis kannattaa, vaikka luvassa ei olisi tuonpuolista palkintoa. Ihmiset tarvitsevat toivoa. Vankileireillä on nähty, että selviytymisen todennäköisyys kasvaa, jos toivo pysyy elossa. Jeesus uskoi itseensä. Sekin on "uskomista".

Epäilemisen taito on tieteen perusta, mutta monesti elämässä tarvitaan myös luottamusta. Tieteen pioneerit ovat joutuneet luottamaan siihen, että heidän aikaavievät ja raskaat kokeensa jonakin päivänä tuottaisivat tuloksia.

Kristinuskon ajatellaan olevan täysin vastakkainen voima tieteelle, mutta itse asiassa kaikki suuret uskonnot on empiirisesti luotuja instituutioita. Niiden käytännöt ovat satojen vuosien testaamisen ja valikoitumisen tulosta. Nykyään tiede osaa ottaa mallia luonnon luomista tekniikoista: termiittikeon ilmastoinnista, oravan kiipeilykynsistä ja linnun siippien aerodynamiikasta - mutta osaako se arvostaa niitä toimivia tekniikoita, jotka uskonnoissa yhä uhmaavat aikaansa - koska juuri aika ja sinnikäs kulttuurievoluutio ovat ne synnyttäneet.

En epäile yhtään, etteikö uskontojen design palaisi muotiin joka toisessa sukupolvessa, koska niissä on hyödynnetty monia ovelia, elämää helpottavia niksejä.


Jefferson Bible

Myös Yhdysvaltojen perustuslain kirjoittaja Thomas Jefferson toimitti oman karsitun version Raamatusta. Jefferson teki miltei saman työn edellisellä vuosisadalla: hän poisti tekstistä ihmeet, koska näki niiden olevan myöhempien aikojen paisutettua legendaa.

Ehkä Tolstoin ja Jeffersonin epäonnistumisen pitäisi olla riittävä peruste jeesuslaisuuden hylkäämiseksi. Sitä on yritetty, ei se toimi! Ihmiset tarvitsevat ennen kaikkea pilkahduksen magiikkaa arkeensa. He tarvitsevat uskoa mahdottomaan, muuten he kadottavat toivonsa. Heidän on helpompi rakastaa itseään ja muita, kun he tietävät että kaikissa tilanteissa on aina joku, joka ei heitä hylkää: Jumala joka kuulee kaiken, Jeesus, joka antaa kaiken anteeksi - ja heidän oma näkymätön suojelusenkeli, joka paikkaa silloin, kun Jeesus tai Jumala ovat liian kiireisiä.

Mitä varsinaisesti jää jäljelle, jos Jeesuksesta poistetaan jumaluus?

torstai 6. joulukuuta 2012

Sekulaari ateismin kritiikki

Joulukuu 2012 olkoon omistettu Jeesukselle...


1. Ateismi ei varjele ihmistä epäloogisuudelta tai ajattelun lyhytnäköisyydeltä.

1.1. Ateistien hybris on luulla, etteivät heitä enää koskettaisi inhimilliset taipumukset ahneuteen ja itsepetokseen.

1.2. Uskontojen hirmutekojen taustalla ovat lähes poikkeuksetta olleet tapoihinsa kangistuneet suuret instituutiot. Mikään ei todista, etteivät ateistiset insituutiot samalla tavoin asettaisi omaa jatkuvuuttaan totuuden edelle, kunhan niiden valta vakiintuu.

1.3. Jo nyt ateistit oikeuttavat oman kusipäisen ylimielisyytensä sillä, että he muka puolustavat "oikeaa näkemystä". Heidän maailmankuvansa on niin itsestäänselvä, etteivät he usein alennu edes perustelemaan sitä.

2. Ateismi ja uskonnot epäonnistuvat yhtä lailla ratkaisemaan ihmisen onnellisuuden perusongelmat, mutta uskonnot sentään yrittävät.

2.1. Uskonnot pitävät sisällään tuhansien vuosien kulttuurisessa evoluutiossa kehittyneitä psykologisia niksejä, joilla ihminen voi hallita unelmiaan ja pettymyksiään.

2.2. Uskonnot yksinkertaistavat todellisuutta kyllä, mutta ne tietävät mistä kohdista todellisuutta voi yksinkertaistaa siten, että ihmisten pelot hälvenevät ja he kykenevät elämään elämänsä ilman ahdistusta.


3. Useimmille ihmisille ei ole työssään tai arjessaan mitään suoraa hyötyä siitä, että he tuntevat evoluution perusperiaatteet. Niinpä heidän motivaationsa opiskella vaikeaa teoriaa on ymmärrettävistä syistä heikko. Jos he kannattaisivat evoluutiota, he vain uskoisivat evoluutioon.

3.1. Myös ateismin totuudet saavat myyttisiä piirteitä siirtyessään sukupolvelta toiselle. Yksinkertaistuksia ja väärinkäsityksiä ei voi estää. Vain aika kertoo millä tavoin ja kuinka nopesti ateistien näkemykset tulevat loittonemaan todellisuudesta.

(Ateisteilla ei esimerkiksi ole mitään vaikeuksia katsoa televisio-ohjelmia, joissa muutaman sadan asukkaan pikkukylässä tapahtuu murha joka lauantai - tai seurata agentin seikkailuja, joka purkaa pommin joka kerta niin, että kelloon jää aikaa 007 sekuntia.)

3.2. Monen ateismin keulakuvan unelmana on ateistinen yhteiskunta. Kukaan ei vielä tiedä, olisiko se yhteiskunta nykyistä onnellisempi, joten ateistien lupauksia on syytä pitää arveluttavina.


4. Kun väittely alkaa, ateistit eivät yritä pelastaa vastapuolta kammottavilta valheilta, vaan todistaa omaa älykkyyttään.


4.1. Ateistien on ihan turha naureskella jehovan todistajille tai mormoneille, niin kauan kuin he eivät itse kierrä ovelta ovelle kysymässä syrjäytyneiltä nuorilta ja yksinäisiltä vanhuksilta, onko heillä kaikki kunnossa.

4.2. Mikään maailmankatsomus ei ole kestävällä pohjalla, ellei se kykene kannustamaan jäseniään epäitsekkyyteen, optimismiin sekä kärsivällisyyteen. (Näitä samoja hyveitä voi kutsua myös nimellä rakkaus, luottamus ja toivo).

* * *

Uskomusten tehtävänä ei useinkaan ole tarjota vastauksia vaan lopettaa kysymysten vatvominen. Filosofinen pohdiskelu ja tieteellinen skeptisyys häiritsevät tavallisen ihmisen keskittymistä varsinaiseen käsillä olevaan tehtävään. Teoreettinen haaveilu on vain taakaksi monessa työssä, mistä syystä myös monen ammattikunnan arvomaailmaan sisältyy voimakas taiteen ja filosofian halveksunta.

Monet lapset ovat aivan terveitä ja onnellisia, vaikka he tyytyvätkin nopeisiin vastauksiin. Uskonnon vastaukset on lähes poikkeuksetta nopeampi sisäistää, koska niiden muotona ovat myyttiset tarinat. Ihmisen mieli muistaa paremmin informaation, joka on pakattu tarinan muotoon. Uskontojen avustuksella lapset sisäistävät nopeasti joukon hyödyllisiä ihanteita: rohkeutta, ahkeruutta - ja sen, ettei pidä esittää liikaa kysymyksiä.

Kuten jo totesin, uskonnot ovat tuhansien vuosien kulttuurievoluution tuotetta. Niiden tuotekehittely on viety pidemmälle ja monilta osin ne istuvat hyvin ergonomisesti yhteen synnynnäisten sosiaalisten ja psyykkisten taipumustemme kanssa.

Uskonnot ovat heikentäneet otettaan, koska yhteiskunta on muuttunut hyvin paljon nopeassa ajassa ja vanhat instituutiot ja opetukset eivät enää vastaa yksilön tarpeisiin kuten ennen. Kuitenkin siltä osin kuin ne yhä toimivat, niitä on vaikea syrjäyttää. Eräs tällainen teema on kuolema. Ateismin täytyisi kyetä tarjoamaan rohkeutta, lohtua ja runollisempia vastauksia.

Taistelu kiihkouskovaisuutta vastaan ei ole taistelua uskontoja, vaan köyhyyttä, kurjuutta, tietämättömyyttä ja ihmisen arvottomuutta vastaan. Vihamieliset uskonnolliset lieveilmiöt voitaisiin paljon tehokkaammin torjua toivon ja rakkauden voimalla.

Fossiilit ja geenitutkimukseen perustuvat argumentit ja väittely jonkin henkivoiman olemassaolosta eivät paljoa auta, kun ihminen paljon kipeämmin tarvitsisi merkityksellistä työtä, hyviä ystäviä ja luottamusta parempaan tulevaisuuteen.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Eräänlaista sääntöjen uhmaamista

Älykkyyden toissijaisuudesta, osa 3/4.

Edellisessä osassa puhuin henkisestä kantista, jota en osannut yhdellä sanalla nimetä. Paras uudissana, minkä keksin on sekin kömpelö: keskustelukestävyys.

Nuorena minua viehätti tietty työväenluokan julkeus, ronski kielenkäyttö. Nimitän sitä työväenluokkaiseksi ehkä vain siksi, että tuntemani esimerkit olivat selvästi duunaritaustaisia, eikä heitä juurikaan koulu kiinnostanut. Se oli sellaista kovuutta ja härskiyttä, mihin en ollut kotona tottunut. Kiroilua ja huutelemista. Kovaäänistä keskustelua kadun ylitse, välittämättä mitä ympärillä tapahtuu. Pitelemättömän aitoa, jylisevää röhönaurua.

Kun luen Walt Whitmanin runoja, ajattelen, että hän nauroi juuri sillä tavalla, vähän likaisesti. Röyhkeästi, kuin maailman omistaen. Sillä tavalla nauravat seikkailuromaaneissa konehuoneen hikiset miehet, joilla ei ole enempää kuin alikersantit natsat, mutta he tietävät olevansa korvaamattomia. Eivät heille käy nuoret vänrikit uhoilemaan.

On olemassa runoutta, jossa on kyse tyylistä ja älystä - ja sitten on runoutta, jossa on kyse röyhkeydestä ja uhkarohkeasta halusta elää. Kyllä te sen eron tiedätte ja tunnistatte: taidetta joka on ylevää ja taidetta, joka on häpeilemätöntä.

En halua puolustaa kumpaakaan toisen ylitse, mutta mielestäni todellinen sivistys ei koskaan merkitse verhoutumista sovinnaisuuksiin.


Möläyttämisen taito

Hienotunteisuutta on kahta lajia: ensinnäkin sitä, että suojelee toista loukkauksilta ja sitten sitä, että ei suojele itseään vaivaantumiselta.

Virtahevot asuvat olohuoneessa monesta syystä. Monet ihmiset osallistuvat niiden elättämiseen. Joku ei näe niitä. Joku on unohtanut, että ne ovat siellä. Joku on liian arka ottamaan asian puheeksi. Joku taas pelkää, että toinen on liian arka.

Jotkut jopa luulevat, että virtahepo kuuluu normaaliin kodin sisustukseen.

Häveliäisyys ja möläyttely ovat mielestäni tavattoman kiinnostavia aiheita. Mistä esimerkiksi tulee se, ettei voi puhua rakkaudesta, tunnustaa rakkauttaan?

Rakkaus voi tuntua miltei rikokselta. Sitä on niin vaikea tunnustaa toiselle.

Kun Jeesus sanoi: rakastakaa! hän yllytti kansaa rikokseen.


Saat puhua mistä vain

Miksi ihminen kokee seksuaalisuuden niin vaikeaksi aiheeksi?

Hyvä ja oikeudenmukainen pappi sanoo köyhälle torpparille: "voit puhua minulle mistä vain."

Ei se puhu. Ei tietenkään.

Kristinuskon yksi kaunis puoli on rukous. Jos uskoo lempeään Jumalaan, voi harjoitella vapaata puhumista.

Voisi jopa ajatella, että Jeesus kannusti avoimempaan keskustelukulttuuriin. Hänelle oli tärkeää se, että ihmisillä olisi rohkeutta möläyttää ulos mielipiteensä.

Ei Pietari pettänyt Jeesusta siksi, että olisi kolmesti hänet kieltänyt. Hän petti siksi vain itsensä.

Jeesus, toisin kuin hätävalheeseen takertuva Pietari, oli melkoinen möläyttelijä. Siitähän hänelle vihastuttiin. Hän puhui ikävistä epäkohdista ja sai syytteen jumalanpilkasta.

Jeesus oli huligaani ja rienaaja. Sellainen kaveri joka räyhäsi temppelissä ja kaatoi pöytiä. Kyllä sinä sen tarinan tunnet.

Jos tarina hänen oikeudenkäynnistään pitää paikkansa, se vain varmistaa, että aika monet olivat siinä vaiheessa menettäneet hermonsa. Fariseusten kärsivällisyys oli lopussa.

Pontius Pilatus ällistyy siitä miten paljon ärtymystä yksi puolialaston nuorukainen kykenee herättämään juutalaisissa oppineissa. Pilatukselle se oli varmaan mieleenpainuva kulttuurishokki.

Ihmisistä tulee verenhimoisia, kun he hikeentyvät. Ja he hikeentyvät pelkistä sanoista. Ehkä me juuri siksi opimme varomaan ennen kuin puhumme?

Mutta miksi kaikkein vaikeinta on puhua juuri rakkaudesta?

lauantai 1. joulukuuta 2012

Raamattu antaa vastauksen

Olen monesti ajatellut, että keskittyisin kuukauden aikana vain yhteen teemaan. Siten ehkä voisin vähentää blogini rönsyilevyyttä. Nyt vihdoin otan itseäni niskasta kiinni ja tartun haasteeseen. Olkoon joulukuu 2012 omistettu Jeesukselle!


Ei hän ole kuollut, hän nukkuu!

Skeptikoiden tulisi useammin lukea Raamattua. Olen itse lukenut läpi useampia käännöksiä Uudesta Testamentista ja aina saan valtavasti inspiraatiota.

Kirja tarjoaa moneen ateistien ja uskovaisten kiistaan hyvin selkeän vastauksen. Uuden Testamentin lukeminen nykyaikaisen tieteellisen ja psykologisen kokonaiskuvan valossa tarjoaa uskottavan todistuksen etenkin Jeesuksen elämän historiallisesta aitoudesta. Jeesuksen ihmeteot ovat uskottavia, koska useimmissa tarinoissa ei tapahdu mitään kovin ihmeellistä.

Esimerkiksi Luukas 8:52:
Kaikki itkivät ja valittivat tytön kuolemaa, mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö! Ei hän ole kuollut, hän nukkuu."
Vanhemmat tulevat hysteerisinä kertomaan lapsensa kuolemasta, kuten voisi pienen lapsen vanhemmista kuvitella. Jeesus lupaa tulla katsomaan lasta - ehkä siunatakseen tämän.

Jeesus koskettaa tyttöä ranteesta ja huomaa, että tällä on pulssi. Jeesus asettaa pienen peilin tytön huulille ja se sumentuu. Jeesus huudahtaa: "Ei tyttö ole kuollut. Hän nukkuu!"

Jeesus tarkoittaa juuri sitä mitä hän sanoo. Ei hän yritä huijata ketään.

Teksti kertoo kuinka Jeesus ottaa tyttöä kädestä. Tyttö ei ole kuollut, hän nukkuu.

Ihmiset menevät ihan sekaisin.
"Kaikki olivat hämmästyksestä suunniltaan. Jeesus kielsi ankarasti heitä kertomasta tästä kenellekään. Tytölle hän käski antaa syötävää."
Miten vanhemmat osaisivat kauhun vallassa tunnistaa jos oma lapsi on kuollut? Jeesuksesta voimme kuitenkin olettaa että hän oli saanut jotain korkeampaa koulutusta - kerrotaanhan apokryfikirjoissa hänen jo pienenä poikana kuunnelleen opetusta temppelissä.

Jeesus EI SANO: "Tyttö on kuollut. Nyt herätän hänet henkiin."

Jeesus sanoo: "Tyttö EI OLE kuollut, hän nukkuu", ja "antakaa hänelle syötävää".

Monet kohtaukset eivät keskity niinkään Jeesukseen kuin hänen herättämäänsä reaktioon. Raamattu on täynnä kollektiivisen hurmoksen ja ällistyksen kuvausta - ja varsinkin Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa tuntuu kuin kertoja hieman jopa naureskelisi ihmisten reaktioille.

Markuksen evankeliumi on ihmeisesti kirjoituksista varhaisin. Luukas taas myöntää, ettei kirjoittaja ole itse tavannut kristusta ja että hänen dokumenttinsa perustuu kuulopuheisiin.
Markus 6:56
Ja minne hän vain meni, kylään, kaupunkiin tai maaseudun taloon, aina ihmiset toivat sairaita aukioille ja pyysivät, että nämä saisivat edes koskettaa hänen viittansa tupsua.
Minäkin muistan kuinka David Bowie oli Helsingissä keikalla ja tungeksin yleisön edessä. Olin kateellinen, kun kaverini sai miltei kätellä supertähteä, mutta omaan tassuuni ei osunut edes hipaisua.


Placebo on sinut pelastanut!

Matteus 9:22 kertoo toisen yhtä lailla uskomattoman realistisen tarinan ihmeparantumisesta. Nainen koskettaa Jeesusta - tai hänen viittaansa - ja Jeesus kysyy kuka häntä kosketti. Nainen parantuu tai ainakin kertoo parantuneensa ja Jeesus toteaa hyvin lyhyesti:
"Uskosi on sinut parantanut."
Totta kai. Näin minäkin sanoisin. On lääketieteellinen tosiasia, että monet sairaudet ovat korvien välissä ja että lumevaikutus saa aikaan suuren osan myös nykyisten lääkkeiden tehosta.
Jeesus sanoo vain asiat niin kuin ne ovat, eihän hän ole tehnyt elettäkään naisen hyväksi vielä tässä vaiheessa. Hän voi todeta vain: "Uskosi on sinut parantanut".

Markuksen evankeliumin 5:27 kertoo samasta tapahtumasta näin:
Nainen oli kuullut Jeesuksesta ja tuli kansanjoukossa takaapäin ja koski hänen vaippaansa; hän ajatteli: "Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi".

5:34: Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi."
Tarinan taustoittaminen naisen ajatuksilla tuntuu suoraan viittaavan placebovaikutuksen tiedostamiseen. Lisäksi Jeesuksen kommentin voisi melkein tulkita moitteeksi... kylläpäs sinä helpolla paranit. Ei paljoa vaatinut.

Voi olla että naiselle kävi kuten monesti ennen tilattua hammaslääkäriaikaa käy. Toimenpide jännittää niin paljon, että oireet katoavat. Ei mulla mitään vaivoja ollutkaan, kiitos paljon, paranin jo! Hei hei!

Raamattu on aivan tulvittaan kertomuksia siitä, miten oppimattomat ihmiset reagoivat hysteerisesti, kun joutuvat tekemisiin lukeneen ja karismaattisen ihmisen kanssa. Jengi menee ihan sekaisin.

Kyseisen tarinan lause "Uskosi on sinut parantanut" on yksi yleisimmin siteeratuista lauseista - ja käytännössä sitä nykyään tulkitaan täysin anakronistisesti.

Jeesus ei voinut tarkoittaa, että naisen on pelastanut usko kristinuskon opetuksiin, koska mitään kristinuskoa ei vielä ollut - ja tarina aivan selvästi ilmaisee, että nainen ei edes ollut Jeesuksen oppilas! Hän oli vain kuullut huhuja siitä, että kylään on saapunut profeetta ja parantaja. Tarina ei mitenkään viittaa siihen millaisiin metafyysisiin käsityksiin nainen uskoi. Nainen tuskin edes tiesi millaista käsitystä Jeesus opettaa - hän vain uskoi karismaattisen parantajan kykyihin.

Kun hän sanoo tuntemattomalle naiselle "Uskosi on sinut parantanut", Jeesus ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin että naisen on parantanut usko siihen, että hän paranisi - siis toisin sanoen jeesus kommentoi naisen herkkäuskoisuutta ja ihmisen taipumusta parantua, jos hän uskoo parantuvansa. Teksti sanoo sen aivan suoraan:
nainen ajatteli: "Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi".
Katkelmaa käytetään tyypillisesti vahvistamaan ihmisten käsitystä siitä, että heidän tulee uskoa kirkon opettamaan käsitykseen Jeesukseen, jos he tahtovat pelastua.

Jeesus itse tuntuu kuitenkin ilmaisseen vain sen monien lääkäreiden jakaman mielipiteen, että uskolla on suuri psykologinen voima. Myös Markuksen evankeliumin kirjoittaja kiinnittää huomion siihen, kuinka nainen suggestoi itseään (tosin tällaisen sanan käyttäminen olisi uusi anakronismi). Uskon parantava vaikutus ei kuitenkaan ole uusi löydös. Optimismin ja toiveikkuuden piristävä ja parantava vaikutus on hyvin vanhaa lääketiedettä - tai elämänfilosofiaa, miten sen ottaa.

Jeesus olisi voinut myös sanoa: "nainen, toivo on sinut pelastanut". Jeesukselle toivo oli yhtä tärkeää kuin luottamus - mutta emme lännessä kutsu ajatusjärjestelmiämme toivonnoksi vaan uskonnoksi. Kirkolle on ollut aina tärkeää se, että ihmiset uskovat oikein. Jeesukselle oli tärkeämpää se, että ihmisten elämässä on sijaa rakkaudelle, toivolle ja keskinäiselle luottamukselle, siis uskolle.

Haluan antaa myös konkreettisen esimerkin siitä, kuinka Jeesus tarkoittaa uskolla "sosiaalista järjestystä", ja osaa vitsailla ihmisten hyvänuskoisuudella:

Luukas 7:
Sotilas puhuu: "Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle ”mene”, hän menee, tai toiselle: "tule", niin hän tulee...
Jeesus hämmästyi näistä sanoista. Hän kääntyi perässään tulevan ihmisjoukon puoleen ja sanoi: ”tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa.”


Lääkärinammatin varjopuolista

Vielä kolmas esimerkki Jeesuksen puheiden järkevyydestä. Markuksen evankeliumin 9 luvussa kuvataan epileptista lasta.

Eräs mies väkijoukosta vastasi hänelle: "Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen." (9:17-18)
Jeesus suhtautuu tilanteeseen tyynesti.
Jeesus kysyi pojan isältä: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?"
"Pienestä pitäen", vastasi mies"
Poika saa kohtauksen ja alkaa kouristella. Jeesus toimii jälleen rauhallisesti ja hänen rauhallisuutensa tekee suuren vaikutuksen opetuslapsiin.

Hurjinta on kuitenkin se, mihin sanoihin kertomus päättyy:
"Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella."
Jälleen kerran Jeesus puhuu täyttä totta. Hän tietää, ettei sen ajan lääketiede tunne muuta ratkaisua epilepsiaan. Me emme saa tietää paraniko poika lopullisesti. Siitä ei tekstissä esitetä väitettä. Jeesus vain rauhoittaa pojan sekä väkijoukon, sen kerran.

Lääketieteen valossa Jeesuksen sanat itse asiassa kuulostavat varsin pessimistisiltä. Tätä lajia ei saa lähtemään... muulla kuin rukouksella. Ei saa lähtemään...

Totta joka sana.