torstai 6. syyskuuta 2012

Iso paha R

ELI KUINKA RELATIVISMI PÄÄTYI AINA ESITTÄMÄÄN ROISTON ROOLIA TARINASSA...
”Kirjoittamiseni on taistelua relativismia vastaan.”
- A.W. Yrjänä (Dome.fi 18.2.2011)
"PAAVI VAROITTI RELATIVISMISTA"
- Otsikko Katolisen kirkon tiedotteessa 12.9.2011 
"Ilkka Niiniluodon ykkösvihollinen on relativismi.
- HS 31.5.2003
Aluksi minulla oli asiasta vain mututuntuma, sellainen ikävä aavistus. Olin kuullut monien ihmisten puheesa kylmääviä äänensävyjä, kun he mainitsivat kyseisen sanan.

Päätin tutkia asiaa tarkemmin ja olin järkyttynyt löydöksistäni. Googlettamalla en löytänyt oikeastaan mitään positiivista relativismista, ainoastaan monelta eri suunnalta tulevia hyökkäyksiä.

Mielipidevaikuttajat tieteessä, politiikassa ja uskonnossa olivat yksimielisiä: akateemikot ja perussuomalaiset löysivät toisensa yhteisessä halveksunnassa - ja jos rokkari ja paavi ovat jostain samaa mieltä, se alkaa näkyä tavallisten ihmisten asenteissa.
Kadulla kohtasin lapsia, jotka poliisin ja rosvon asemasta leikkivät Totuuden Asiamiestä ja Relativistia - ja se Totuuden Tuntija oli leikin sankari. Kiinni saadut relativistit asetettiin hiekkalaatikon viereen riviin ja ammuttiin. Sitten vaihdettiin puolia.

Tilanne oli huolestuttava, koska olen aina ajatellut, että ilman relativismia ei voi olla tiedettä eikä taiteita. Ei ole ajatusleikkejä, eikä filosofista ajattelua. Ei ole vihollisen näkökulmaan samaistuvaa empatiaa - eikä mielikuvitustakaan ole ilman mahdollisia maailmoja. Ylipäänsä ilman relativismia ei ole luvallista ajatella omia ajatuksia tai testata niitä elämässä ja käytännössä. Ei ole muutosta. Ei ole kehitystä. Ei ole keskustelua. Ilman erimielisyyden tunnustamista ei voida saavuttaa ymmärrystä.


Natsikorttia pöytään

Oulun yliopiston oppi- ja aatehistorian professori Petteri Pietikäinen käsittelee relativismia kirjoituksessaan "Kuoliko Ramses II tuberkuloosiin?" (17.8.2010)

Petteri-Pietikainen: A Propos
Hän aloittaa määrittelemällä relativismia toteavasti ja puoleettomasti, mutta päätyy pian melko jyrkkiin vastalauseisiin.
”Relativistinen tiedekäsitys on tyypillisesti kriittinen luonnontieteen ”objektiivisuuskuvitelmia” kohtaan, mikä voi näkyä laajempana tiedekulttuurin ja länsimaisen tiedeperinnön hylkäämisenä. Relativistit eivät siis hyväksy totuuden objektiivisuuden ja jakamattomuuden ajatusta, mutta sen ohella pelkkä totuuden tavoittelu on turhaa. Tai paremminkin: totuuksia on monta, ja kukin voi valita omalle maailmankuvalleen tai omalle viiteryhmälleen (naiset/miehet, etninen ryhmä, uskonto jne.) sopivan totuuden, joka on sopusoinnussa oman ja viiteryhmän maailmankuvan kanssa.”
"Totuuden tavoittelu on turhaa" kuulostaa jo melkoisen masentavalta, mutta "kukin voi valita" on jo suorassa ristiriidassa fenomenologisen tai relativistisen tutkimusasenteen kanssa. Eihän relativistisesti ajatteleva tutkiva esimerkiksi voi ominpäin keksiä artikkeliensa sisältöä. Hän vain tiedostaa, että tiedeyhteisön pelisäännöt ovat historiallisesti määrittyneitä, ja varoo tekemästä yksipuolisesti oman viiteryhmänsä mukaisia tulkintoja. Tällaiset omaan objektiivisuuteen varovaisesti suhtautuvat ihmiset ovat varmasti tuota pikaa "hylkäämässä länsimaista tiedeperintöä."

Ylipäänsä tuo "KUKIN VOI VALITA oman itseään miellyttävän totuuden" on mielestäni kiintoisa. Onko relativistilla valta antaa ihmisille oikeus tähän tai estää heitä tekemästä näin? Relativistihan vain toteaa, että tällä tavoin ihmiset käyttäytyvät. On eri asia myöntää inhimillinen taipumus valita itseään miellyttäviä totuuksia kuin kannustaa ihmisiä siihen. Psykologisen faktan kieltäminen päinvastoin merkitsisi ilmiön ignoroimista ja sitä kautta sen sallimista.

Ja sitten kirjoituksessa vedetään jo esiin tuttu natsi-kortti, pelkkänä irrallisena heittona:
"Entä jos samaa relativistista tiedekäsitystä sovelletaan vaikkapa Holokaustiin tutkimiseen?”
Tässä vaiheessa aatehistorian professori sekoittaa mielestäni soppaan jo melko lailla aiheeseen kuulumatonta retoriikkaa, ja vieläpä älyllisesti laiskalla tavalla. Entä jos...? Niin, entä jos näin tehtäisiin? Täytyykö meidän nyt kiirehtiä sellaisiin johtopäätöksiin, että relativistit eivät hyväksy meidän kulttuuriamme, koska he ovat piilonatseja? Miten se nyt sitten tekee heistä relativisteja? Olivatko natsit relativisteja? Eivät varmaankaan olleet.

No, retoriikkaa toimii ja ihmiset vihaavat taas hieman enemmän relativisti-natseja. Tai sitten lukija alkaa vaistota, että aatehistorioitsijalla on tässä kohtaa omat vahvat asenteet sitä kohtaan, josta hän kirjoittaa.
  Lopulta syytökset relativisteja kohtaan menevät jo aivan hulvattomiksi:
”Relativistit näyttävät ajattelevan, ettei ole eroa löytämisen ja keksimisen, teorian ja tosiasian välillä, ja että sosiaalisen todellisuuden lisäksi myös fyysinen todellisuus on sosiaalisesti rakennettu. Tämä fyysisen ja sosiaalisen todellisuuden välisen yksinkertaisen eron hälventäminen on luultavasti tarkoituksellista, ja sillä voi olla ikäviä seurauksia älylliselle kulttuurille. Erityisen vahingollinen relativistinen tiedekäsitys saattaa olla kehitysmaissa, niissä kun ei ole vielä kehittynyt vahvaa tiedeyhteisöä, joka voisi hillitä relativismin leviämistä.” (Petteri Pietikäinen)
Relativistit siis tieten tahtoen haluavat sumentaa totuusteorioita ja hälventää fyysisen ja sosiaalisen todellisuuden ”yksinkertaista eroa”.

Mielestäni on tieteelle erittäin vahingollista ajatella, että ero olisi yksinkertainen. Tiedettä ja filosofiaa ei edes tarvittaisi, jos maailma olisi juuri sellainen, kun se meille näyttäytyy. Joskus tuntuu, että tällaisia väitteitä esittävät ihmiset eivät edes tajua, miten erilaisella tavalla toisessa kulttuurissa todellisuus saatetaan hahmottaa - tai kuinka paljon heidän omat havaintonsa ovat sidoksissa heidän sisäistämäänsä kieleen ja kognitioihin. Ei ole pitkään aikaa ollut kyse siitä, että relativistit tulisivat ja hämmentäisivät. Maailma, jossa elämme on hämmentävä, koska niin monet sosiaaliset näkemisen tavat kilpailevat elintilasta ja kietoutuvat keskenään.

Relativisti vain toteaa tämän ilmisevän asian ja yrittää elää sen kanssa. Erilaiset pseudo-realistit sen sijaan kuvittelevat tieteen avulla löytäneensä yhteyden fysikaaliseen, objektiiviseen todellisuuteen ja nyt he tahtovat kaikkien hylkäävän omat valheelliset fantasiansa ja liittyvän seuraansa. Tällaiset ihmiset elävät kaikkea muuta kuin fysikaalisessa todellisuudessa. Siitä on esimerkkinä jo se, miten hullunkuriseksi he kuvittelevat relativistien maailmankuvan. He tekevä pikaisia johtopäätöksiä ja sitten näkevät relativistien paikalla jotakin oman mielikuvituksensa luomia tonttuja.

Ja mitä tulee kehitysmaihin: vaaraa tuskin on. Ajatus relativismin äkillisestä leviämisestä sinne haastamaan fundamentalismia ja heimoajattelua on aivan posketon. Tuskin historiassa on tavattu sellaista kulttuuria, joka olisi missään määrin relativistinen ilman rikasta ulkomaankauppaa, korkeaa koulutusta ja tieteenfilosofista perinnettä.

Relativismilla ei esimerkiksi ole mitään tekemistä sen kanssa, että joku heimopäällikkö uskoo AIDSin paranevan, kun harrastaa seksiä neitsyen kanssa. Sellainen käsitys on taikauskoa, joka tuskin liittyy länsimaisen filosofian ja tieteen piirissä kehittyneeseen humanistiseen perspektivismin, jälkistrukturalismiin tai monien kulttuurien kohtaamisesta juontuvaan kykyyn ajatella monikulttuurisesti.


Toiveitamme vastaava todellisuus

Oulun yliopiston aatehistorian professori Petteri Pietikäinen jatkaa vuodatustaan relativismista näin:
”On luultavaa, että relativismin kannattajat ovat metafyysisen vision lumoissa: jos kaikki mikä näyttää pysyvältä onkin muovattavissa, se antaa periaatteellisen mahdollisuuden muuttaa todellisuutta omia toiveitamme vastaavaksi.”

Luultavampaa on, ettei kirjoittaja ole ymmärtänyt mitään relativistien argumenteista.

Epäilen myös, että useimpien ihmisen toiveita vastaava todellisuus olisi sellainen, joka olisi yksiselitteinen. Siellä oleillessaan voisi olla jatkuva tunne hallinnasta ja oikeassa olemisesta. Uskonnossa, politiikassa (ja ehkä pian myös tieteessä) tällaiset selitykset todellisuudesta ovat aina menneet paremmin kaupaksi.
”Kaltaiseni tiedeystävällinen humanisti pitää relativismia vahingollisena myös siksi, että se syventää kuilua luonnontieteiden ja humanistis-yhteiskunnallisten tieteiden välillä. Itse haluaisin kuroa umpeen tätä kuilua...”
Nyt ollaan jo aikana kaukana tieteellisestä objektivismista, mitä tulee aatehistorioihin. Ollaan myös aika kaukana ystävällisestä.
Eli humanistinen tiede kehittyy vain, jos se lakkaa olemasta ihmisen mielen ja inhimillisen kulttuurin tutkimusta ja tutkii samoja asioita kuin luonnontiede. Valitettavasti niin kauan kuin tahdotaan tarkastella ihmisen historiaa, kieltä, yhteiskuntarakenteita, uskomuksia tai taiteita, ei ikinä voida päästä yksitulkintaisuuteen tai objektiivisuuteen käsiksi.

Ehkä professori ajattelee, että humanististen tieteiden koko kysymyksenasettelun lakkauttaminen lähentäisiä tieteitä.
”Relativistinen opetusohjelma kouluissa ja yliopistoissa ei anna nuorille ja opiskelijoille kovinkaan hyviä mahdollisuuksia ymmärtää modernia yhteiskuntaa, jossa luonnontieteillä on erittäin suuri rooli tekniikassa, terveydenhuollossa, hallinnossa ja vaikkapa ympäristöpolitiikassa.”
Ei anna mahdollisuuksia ymmärtää modernia yhteiskuntaa. Huh. Melkoinen väite taas. Eli moderni yhteiskunta ei sisällä mitään ristiriitoja, joiden tiedostamisesta voisi olla apua.

Professorin kirjoitus on saanut yhden kommentin:
Erinomainen kirjoitus tärkeästä aiheesta
Relativismi sun muu postmodernismi on tiedeorganismin rappeutumissairaus...
Kulttuurin, joka vihaa näin suunnattomasti relativismia ja humanismia, täytyy olla valmistautumassa sotaan ja lipsumassa kohti totalitaarisuutta.
Mitä tulee luonnontieteiden ylivertaisuuteen niin ne eivät ole kyenneet poistamaan nälänhätää tai hillisemään väestökasvua. Jostain syystä ne eivät ole myöskään poistaneet uskontoja tai taikauskoa. Wittgenstein, joka eräiden tulkintojen mukaan oli relativisti, kirjoitti:
"Meistä tuntuu, että vaikka kaikkiin mahdollisiin tieteen kysymyksiin olisi vastattu, elämänongelmiamme ei olisi vielä edes sivuttu." (Tractatus 6.52)


Relativismi on hyvä vihollinen

Relativismi on hyvä vihollinen siitä syystä, että kukaan ei varsinaisesti ole relativisti. Ainakaan netistä en löytänyt minkäänlaista relativismin julistusta tai ylistystä. Oli vaikea löytää edes ihmistä, joka yhdessä lauseessa puhuisi relativismista puolueettomasti tai säyseään sävyyn.

Suomessa ei ole Relativistien liittoa tai yhdistystä. Minkään puolueen ohjelmajulistuksessa ei ilmoiteta, että relativismia tulisi edistää. Tuskin yhdenkään suomalaisen järjestön toimintasuunnitelmassa edes mainitaan relativismia. Yliopistolla ei järjestetä relativismista kursseja. Relativismin ylistykseksi ei julkaista kirjoja (paitsi tietenkin tämä, jota nyt kirjoitan - ja ehkä sitäkään ei tahdota julkaista). Muun maailman relativististen filosofian kirjoja ei käännetä, eikä heidän opetuksiaan referoida - ellei niitä erikseen tahdota vastustaa.

Relativismi on täydellinen vihollinen, koska sitä pilkatessa kukaan ei loukkaannu, eikä kukaan nouse esittämään vastalausetta. Relativismia vastaan osoitettu kritiikki on myös täydellinen esimerkki suomalaisen älymystön älyllisestä laiskuudesta.


Relativismi ei ole ismi

Kaikista niistä sanoista, jotka päättyvät "-ismi", relativismi on ehkä kaikkein tärkein, järkevin ja hyödyllisin. Tämä johtuu pitkälti siitä, että nimestään huolimatta kyseessä ei ole ismi.

Relativismi ei ole ideologia, ainakaan siinä mielessä, että sillä olisi pyhiä kirjoja, kouluja, temppeleitä, pappeja tai julistautuneita kannattajia. Se ei ole ismi myöskään siksi, että siltä puuttuu oppi, jossa esiteltäisiin miten elämä tulee elää. Relativismilla ei ole julistuksia tai tavoiteohjelmaa. Se on pikemminkin anti-ideologia, asettaessaan kaikki muut ideologiat kyseenalaiseen valoon.

Relativismi on filosofinen työkalu. Se on yksi tärkeä osa tieteellistä metodia. Se on epäilyn sukulainen ja kriittisyyden kumminkaima.

Sikäli kuin ihminen osaa, hän voi asemoitua johonkin asiaan relativistisella asenteella. Kaikkialle ulottuva, elämää hallitseva relativismi on mahdotonta ja hyödytöntä. Elämästä ei tulisi mitään.

Myös reletivismi itse on suhteellinen asia. Sen soveltaminen edellyttää suhteellisuudentajua.

Kun ihmiset sanovat vastustavansa relativismia, he varmaankin tarkoittavat, että haluaisivat maailmassa olevan vähemmän relativistista asennetta. Siihen taas filosofit eivät juurikaan voi vaikuttaa. Heillä ei ole sellaista valtaa.

Relativismi tietyllä tavoin kyllä kukkii nykyajassa, koska ihmiset ovat koulutettuja ja heillä on kokemuksia kulttuurien kohtaamisesta. Relativistinen asenne varmaankin ärsyttää silloin, kun joutuu kiistelemään sellaista ihmistä vastaan, joka ottaa sellaisen position tahtomattaan tai retorisista syistä.

Mutta että oikein periaatteesta vastustaisi näkökulmia? Tällaiset relativismin syyttäjät ikään kuin tahtoisivat, että ihmiset tulisivat tyhmemmiksi.


Klassinen argumentti

Relativismin ymmärtäminen ideologiaksi johtaa moniin huvittaviin virhepäätelmiin.

Kirjassa Kamppailu jumalasta (2011) vapaa-ajattelijoiden ex-puheenjohtaja Jussi K. Niemelä toteaa:
"Relativismi eli kaiken suhteellistaminen on sisäisesti ristiriitainen kanta. Jos relativismi olisi totta, se ei olisi suhteellista. Relativismi on siis virheellinen kanta." (s.142)
Jaan argumentin osiin:
Premissi: Jos relativismi olisi TOTTA...

Ergo: Se on siis virheellinen kanta.
Sanalla "jos" alkava premissi on tietenkin huonosti muotoiltu, mutta suurempi ongelma on sana TOTTA. Jos me olemme relativisteja, me emme voi lainkaan muodostaa tällaista loogista premissiä. Se olisi vääränlaista kielenkäyttöä relativismin kontekstissa (tai kielipelissä). Emme siis pääse sellaiseen tilanteeseen, jossa ristiriitaa syntyisi.

Ongelma on paljon laajempi. Relativismin vastustajat hyvin usein kiirehtivät tämänkaltaisiin loogisiin tai loogisenkaltaisiin johtopäätöksiin, vaikka relativismin olemus juuri kieltää hätiköimisen yksiselitteisiin totuuksiin. Vaihtoehtoinen, ja ehkä jonkun mielestä parempi muotoilu voisi olla tallainen:
Premissi 1: Kaikki on suhteellista.
Premissi 2: Myös tämä väite on suhteellinen.
Johtopäätös: Relativismia koskeva totuus on siis suhteellinen, mikä antaa tukea relativismin väitteille kaiken suhteellisuudesta. Premissit 1 ja 2 voivat olla yhteismitattomia ja silti esiintyä samassa todellisuudessa, erilaisten inhimillisten uskomusjärjestelmien osana.
Kunnon relativisti ei tietenkään hurahtaisi relativismiin niin vakavasti, että kuvittelisi sen toimivan aina ja kaikkialla. Silloihan relativismia voisi kutsua vakavaksi ideologiaksi pelkän uteliaan ja skeptisen asenteen sijaan.


Virhepäätelmien pitkä perinne

Relativismista on tehty jo kymmenien, ellei tuhansien vuosien ajan loogisia johtopäätöksiä. Usein ne ovat vain tyhjää retoriikkaa. Esimerkiksi Platon pilkkaa Protagorasta (todennäköisesti vain kuulopuheiden perusteella, edes tutustumatta Protagoraan omiin filosofisiin perusteluihin.)

Platon järkeilee, ettei Protagoraalla ole mitään perustetta opettaa sellaista filosofiaa, jonka mukaan "ihminen on kaiken mitta". Tällöinhän kuulijoiden mielipide asioista on aivan yhtä arvokas - ja millä perusteella Protagoras siis voi väittää, että hänen opetuksiaan tulisi pitää muita parempina, saati että niiden kuulemisesta kannattaisi maksaa. (Me emme tiedä, olisiko Protagoraan opetuksista kannattanut maksaa, koska ne eivät selviytyneet kristinuskon puhdistuksista.)

Platon on monessa suhteessa ristiriitainen filosofi itsekin. Hän vastusti relativismia hyvin kriittisesti, mutta silti hänen omissa dialogeissaan Sokrates päätyy hyvin usein aporiaan, eli tilanteeseen, jossa asioista ei voi sanoa juuta eikä jaata. Sokrates näyttää olleen relativisti, sillä tietoteoreettisen aporian lisäksi hän hämmensi ateenalaisia suhtautumalla heidän perinteisiin arvoihinsa kyseenalaistavasti.

Platonin ideamaailma onkin ehkä eräänlainen yritys vastata hänen nuoruudessaan kokemalle hämmennykselle, jonka Sokrateen relativismi aiheutti. Platon tahtoi löytää filosofisen ratkaisun, jonka avulla arvot ja totuudet voisi jotenkin suojata ilmiömaailman yleiseltä häilyvyydeltä ja suhteellisuudelta.

Nykyajassa harvojen järkevien ja maltillisten kirjoitusten joukossa on Kalle Puolakan netti-kirjoitus "Tulkinnallinen relativismi". Puolakka tekee Protagoraan ja Platonin suhteesta tulkinnan, johon myös itse aikoinaan päädyin:
"Relativismin historia ja ennen kaikkea sen nykytilanne ei myöskään ole yksinomaan filosofiselta perustalta muotoutuva ilmiö, vaan sillä on yhteydet laajempaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. Jo Protagoraan lausuman taustalla voidaan nähdä lisääntynyt tietoisuus muista kulttuureista ja niiden erilaisista ajattelutavoista ja arvoista. Nykypäivänä tämä tietoisuus on tietenkin moninkertaista verrattuna antiikkiin, mutta se on edelleen yksi keskeinen seikka, jolla relativistista asennetta on puolustettu."
Tulkinnallinen relativismi

Löysin Puolakan kirjoituksen vasta tänään ja olin erityisen iloinen, että siinä annetaan vahvistusta myös toiselle minua jo vuosia askarruttaneelle aavistukselle:
"Filosofian historiasta ei löydy varsinaisesti yhtään systemaattista relativismin puolustusta."
Nettikirjoitusten joukossa Puolakka on kuitenkin harvinainen poikkeus. Relativismin vastustajat eivät useinkaan tunnusta sen historiallista taustaa. He yhdistävät sen pikemminkin postmodernismiin ja muihin viime vuosikymmenten muoti-ilmiöihin.

T. Ilari käyttää "Usko, järki ja filosofia -blogissaan hieman samanlaista itseensä viittamisen paradoksia kuin Platon aikoinaan,
Skeptisismi, relativismi ja postmoderni -kritiikki
Luku 3.1.2 Postmodernismin relativismin kritiikki:
Vastalause 1: dilemma

Ajattele postmodernia relativismia itsessään. Se itse on joko (absoluuttisesti) totta tai väärin. Jos se on totta, niin silloin se on itseensä viittaavasti epäjohdonmukaista (tai itsensä kumoavaa), sillä se on silloin objektiivinen totuus, jonka mukaan objektiivisia totuuksia ei ole olemassa. Jos postmoderni relativismi on taas väärin, niin silloin siitä tulee pelkkä yksilön tai ryhmän julistama mielipide tai tunneilmaisu, ilman minkäänlaista perustaa. Näin on varsin hankalaa suositella tätä näkemystä muille. Postmoderni relativismi kohtaa siis dilemman: joko se on itsensä kumoavaa tai sitten vain filosofisesti harmiton mielipide vailla perusteita.
Johtopäätökset ovat kärjistettyjä ja hätiköityjä. Objektiivisen totuuden ainoa vaihtoehto ei suinkaan ole vain "tunneilmaisu, ilman minkäänlaista perustaa". En ole vielä kohdannut relativistia, joka tyytyisi näin mustavalkoiseen yksinkertaistukseen - tai ylipäänsä näkisi, että tällainen määritelmäyritys mitenkään edes lähestyisi relativismin ydinajatusta. Koko katkelma on olkinukke.

Itse asiassa relativismin perusväitteille on usein hyvin helppo esittää rationaalisia ja empiirisiä perusteita. Kysymys on aina tilannekohtainen ja edellyttää luovuutta sekä etäisyyden ottamista. Kyse ei ole siitä, että suhteellisuudesta päädyttäisiin oikopäätä kaikenkieltävään nihilismiin tai kaikensallivaan suvaitsevaisuuteen. Mitään oikoteitä totuuteen ei ole.

Absoluuttisten totuuksien ja mielipiteiden välimaastosta löytyvät suhteelliset totuudet, joiden suhteelisuus on monenkirjavaa. Esimerkiksi fysikaalisesti mitattava paino on suhteellinen totuus. Hyttynen painaa Jupiterissa niin ja niin monta kiloa. Lopullinen vastaus on tietenkin riippuvainen myös hyttysestä, joita on hyvin eri kokoisia. Kaikki on suhteellista. Monella tavoin. Vaikka valitsisimme tietyn hyttysen ja päätyisimme samoihin laskelmiin sen painosta, meillä tuskin olisi mahdollisuutta mennä jupiteriin testaamaan teoriaa käytännössä.

Tietenkään relativismin ei ole tarkoitus olla pelkkää saivartelua, mutta mitä saivarteluun tulee, siinä relativisti on yleensä hyvässä asemassa.


Varokaa yleispäteviä sääntöjä!
"moni tiedostaja ottaa erilaiset postmodernit ja (kulttuuri)relativistiset ajatusmallit teoreettiseksi perustakseen. Nehän kiistävät objektiivisesti mitattavan todellisuuden olemassaolon ja pitävät kaikkea yksilö- tai kulttuurisidonnaisena. Siitä, että johdonmukaisesti tulkittuna ne mitätöisivät myös tiedostajien omien käsitysten yleispätevyyden, ei tarvitse välittää."
(Timo Hännikäinen: Ihmisen viheliäisyydestä s.43)

Johdonmukaisesti tulkittuna ne MITÄTÖISIVÄT... omien käsitysten yleispätevyyden. Taas on siis kyse teorian testaamisesta siihen itseensä, jonka väitetään johtavan paradoksiin.


Ensinnäkin: Relativistit tuskin kiistävät objektiivisen todellisuuden olemassaoloa. Toisekseen: Relativisti jos joku ei pyri yleispätevyyteen. Suhteellisuuden mukaan mitään yleispäteviä sääntöjä ei voida muotoilla. Jos joutuisimme ohjelmoimaan ihmisenkaltaisen robotin, me joutuisimme käsittelemään loputtoman määrän sääntöjen poikkeuksia ja niiden poikkeuksia. Ihminen on juuri siinä suhteessa ovela eläin, että hän ymmärtää itsekin milloin kannattaa poiketa säännöstä.

Otetaan esimerkiksi hengittäminen. Joku voisi ajatella, että hengittäminen kannattaa aina. Siinä meille yleispätevä sääntö. Tämä joku voisi joutua ongelmiin, jos hän tippuisi veteen ja joutuisi sukelluksiin edes sekunniksi.

Relativismin viisauden ydin on suhteellisuudessa. Suhteellisuus on yleispätevyyden vastakohta (mutta suhteellisuudella on toki muitakin vastakohtia). Yleispätevyyteen uskova talonmies kantaisi mukanaan vain yhden koon ruuviavainta. Suhteellisuuteen uskova talonmies sen sijaan kantaa mukanaan jakoavainta, jonka leuat voi säätää mutterin koon mukaan. Juuri tällaista joustavuutta nykyajassa tarvitaan.

Yleispätevyyteen nojaavia talonmiehiä tuskin löytyy maailmasta montaakaan kappaletta, mutta jostain syystä filosofeilla ja uskonnollisilla auktoriteeteilla on jokin pakkomielle siihen, että metafyysiset väitteet täytyy muotoilla yleispätevästi.

Relativisti katsoo ihmisten touhuja ja toteaa, että ihmiset ovat usein kusessa vain siitä syystä, että ovat mieltyneet yleistyksiin. Kuka esimerkiksi lähtisi sienestämään yhden yleistyksen turvin? Esimerkiksi: "poimin vain keltaisia sieniä", "Poimin vain sieniä, joissa on pyöreä lakki", "Syön vain marjoja, jotka ovat sinisiä."

Elämässä ei selviä hengissä yleistysten turvin. Toimivat periaatteet ovat aina yhdistelmiä monista eri kriteereistä: ne ovat subjektiivisia ja luovia - olematta kuitenkaan pelkkiä mielipiteitä. Usein viisaimmat ratkaisut tapahtuvat intuitiivisesti monien eri havaihtojen ja oletusten pohjalta. Ammattimainen sienestäjä tuntee kymmeniä ellei satoja ruokasieniä, eikä hän tarvitse mitään absoluuttista mittaria.

Laihduttajat ovat tyypillinen esimerkki ihmisen pakkomielteisestä tarpeesta löytää yleistyksiä. Laihdutusoppaat tarjoavat aina yksinkertaisia niksejä. Ne puolustavat yhtä periaatetta muita vastaan - "Kun syöt näin, sinun ei tarvitse liikkua!" tai "Kun liikut näin, sinun ei tarvitse miettiä mitä syöt!"

Relativisti ymmärtää, että ihmisellä on armoton tarve yksinkertaistaa todellisuutta. Me emme halua myöntää, että tehokkain laihtuminen edellyttäisi sekä liikuntaa että ruokailutottumusten muuttamista. Emme halua hyväksyä monimutkaisia ohjeita, joissa on monta liikkuvaa osaa. Joskus kahdessakin ehdossa on ihan liikaa suhteellisuutta yhdellä kertaa sisäistettäväksi.

Relativismi varoittaa meitä muodostamasta yleispäteviä sääntöjä, jotka eivät salli poikkeuksia. Elämä on täynnä yllätyksiä ja jatkuvasti me joudumme tarkistamaan uskomuksiamme. Kaikki on suhteellista.


Toteava ja saneleva relativismi

Miksi relativismia syytetään niin paljosta? (Paitsi siksi, että se on hyvä vihollinen.)

Elämme aikana, jolloin monet kulttuurit ja niiden arvot törmäävät. Muutos myös sukupolvien välillä on ollut hyvin nopeaa. Säännöstömme ei ole selkeä. Ihmiset kokevat sen vuoksi epävarmuutta ja ahdistusta.

Tilanne on globalisaation sivuoire tieteessä, taloudessa ja medioissa - sekä ylipäänsä seurausta informaation lisääntymisestä. Filosofisella relativismilla on hyvin vähän tekemistä koko asian kanssa.

Kun puhun relativismista, tarkoitan useimmiten toteavaa relativismia. Tällaista käsitettä ei ole käytetty, mutta mielestäni se on hyvin tarpeellinen. Toinen mahdollinen ilmaus voisi olla fenomenologinen relativismi.

Kyseessä on tutkimusasenne, joka pyrkii pidättäytymään ennakko-oletuksista. Ihmisten käyttäytymistä ja keskustelua vain tarkastellaan, pitäytyen arvostelmista. Hyvin nopeasti toteava humanistinen tutkimus tekee seuraavat relativiset - mutta vain toteavat - johtopäätökset.
1) Kukaan ei kykene elämään johdonmukaisesti ja täysin niiden arvojen mukaisesti, joita hän kertoo kannattavansa.

2) Vaikka kaikki totuudet olisivat luettavissa Wikipediasta, ne eivät ole meidän päässämme, ja vaikka ne olisivat meidän päässämme, me tuskin osaisimme hyödyntää niitä, kun yllättävä tilanne tulee.

3) Jos tarjolla on useampia tulkintoja totuudesta, me valikoimme todennäköisesti sen, joka meitä intuitiivisesti miellyttää; joko siksi, että se on helpommin ymmärrettävissä - tai koska se helpommin yhdistyy aiempaan tietoomme tai omiin elämänkokemuksiimme - tai koska se imartelee meitä tai antaa lohtua.

4) Tarjolla on aina useampia tulkintoja totuudesta.

4b) Jos jostakin asiasta saavutetaan yksimielisyys, keskustelu siitä lakkaa. Mediat tyypillisesti kohdistavat huomionsa ristiriitoihin ja vastakkainasetteluihin, mistä seuraa että median tarjoama kuva todellisuudesta on näkökulmien ja ideologisten taisteluiden näyttämö. Me haluamme tätä, koska janoamme draamaa.

4c) Jos tutkimus on liian hyvin laadittu, eikä se jätä tilaa tulkinnoille, se unohtuu jonnekin arkistojen kätköihin. Ihmiskunnan huomio - eli tieteen sekä taiteiden diskurssi - siis tavallaan elää kaiken aikaa sillä rajapinnalla, jossa tapahtuu näkemysten törmäämistä.
5) Oppimista ei ole ilman tulkintaa. Kokemista ei ole ilman tulkintaa. Me joko tiedostamme tämän taipumuksen itsessämme tai sitten me ylläpidämme sitä tiedostamattamme.
Empiirinen tosiasia on, että kun empiirisiä tosiasioita paljastetaan ihmisyhteisöille - joihin myös tiedeyhteisöt lukeutuvat - ne hyvin nopeasti saavat näkökulmasidonnaisen ja dramatisoidun asun, eli muuttuat subjektiivisiksi.

Tämä on siis toteavaa relativismia - tai eräs tulkinta siitä. Sen mukaan ihmisen elämä on relativistinen täysin riippumatta kuvitellusta relativistisesta ja hämmentävästä propagandasta. Mitä sitten on saneleva relativismi?

Ei sellaista olekaan. Ei kukaan voi määrätä, että toinen hahmottaisi asioita samaan aikaan useammasta näkökulmasta. Saneleva relativismi on tonttu-ukko, taruolento. Mistä sellaisia löytyy?


Lopuksi

Jos silmästä putoaa ripsi, terve ihminen ei yritä saada sitä asettumaan takaisin liimalla ja pinseteillä. Sama pätee hyvin pitkälti myös arvoihin ja kansalliseen itsetuntoon. Emme voi väkisin palauttaa sellaisia aikoja, joiden kehityskulku on ohittanut tietyn vaiheen. Arvot ovat tietyllä tavoin orgaanisia, kuten niin moni asia ihmiselämässä. Maa täytyy kääntää ja siemen istuttaa tuoreeseen multaan. Myös uskomuksemme evoluutiosta itävät hitaasti. Ei aikuisia ihmisiä voi pelotella uskomaan johonkin, vaikka se olisikin perusteltua ja paras tarjolla oleva totuus.

Jos haluamme kannattaa yhtenäiskulttuuria, se tapahtuu parhaiten siten, että yhteisesti tuemme suvaitsevaisuutta ja kehitystä. On vain osoitus kansallisen itsetunnon puutteesta, jos emme luota suomalaisten kykyyn säilyttää omat arvonsa monikulttuurisessa maailmassa.

Samoin en ymmärrä, miksi niin monet perussuomalaiset ovat kauhuissaan islamin leviämisestä. Pitäisi olla suurempi usko siihen, että ihmiset tänne muuttaessaan kääntyvät pois ahdasmielisyydestä ja pakottavasta uskonnosta - sikäli kuin sellaisia islamin muotoja edes meillä tullaan kohtaamaan.

Relativismia syytetään pelkuruudesta, häilyvyydestä ja epäröinnistä. Sekään syyte ei ihan osu kohteeseensa. Mielipiteensä rohkea ilmaiseminen voi nykyajassa olla pelottavaa, kun ei ennalta tiedä mistä kukakin loukkaantuu. Jos toinen todella olisi relativisti, hän ei heti säikähtäisi siitä, että saa selville sinun kannattavan erilaisia arvoja - kunhan niitä arvoja ei lähde perustelemaan täysin kärjistetyillä käsityksillä asioiden syistä ja yhteyksistä.

Mielestäni relativismi ei myöskään tarkoita sitä, ettei saisi välittää arvoista tai valita puoltaan. Niin tehdessään on vain hyvä säilyttää suhteellisuudentajunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti