tiistai 24. helmikuuta 2015

Tuomitsemisen huomaamattomuudesta

Ihmiset uskovat vapaaseen tahtoon huonoimmasta mahdollisesta syystä, eli saadakseen oikeutuksen omalle vihalleen.

Tragian kohdatessa jokaisen täytyy valita puolensa - mutta ihmisen ei sallita valita vihan ja myötätunnon, vaan vihan ja vihatuksi tulemisen välillä. Jos tunnen surua, minun ei ole lupa surra myös murhaajan tai hänen omaistensa puolesta.

Liiallinen myötätunto tulkitaan sympatiaksi tekoa kohtaan, vaikka se olisi vain tietoisuutta tuskasta, jota terroristin sisaret, veljet tai vanhemmat tuntevat, kun heidän perheenjäsenensä on päätynyt niin kammottavaan ratkaisuun.

Monta ihmistä on kuollut, ja yksi heistä on selkeästi syyllinen. Entä sitten? Syypää on kuollut - mikä on huonoin mahdollinen tapa hahmottaa tapahtunut. Kulttuurinen ja sosiaalinen kuvio vain toistaa itseään, ellemme voi syyttää myös jotakin muuta tahoa, kuten järjestelmää, rakenteita - mitä vain muuta kuin kuollutta, sairasta yksilöä, johon ei saa muutosta.

Kuolleiden tuomitseminen on hyödytöntä, koska heidän mielensä ei käänny. Sen sijaan me voisimme kääntää katseemme yhteiskuntaan, köyhyyteen, ideologioihin tai median toimintatapoihin.

Terroristi on itsekin erityisen taitava langettamaan tuomioita. Hän on tuominnut kuolemaan toisen aatteen tai kansanryhmän ja lopulta myös itsensä. Haluammeko opettaa lapsille tuomitsemisen taitoa? Millaista esimerkkiä johtajamme näyttävät?

Suren etenkin sitä, ettei Suomessa enää osata kunnioittaa kristillisiä arvoja. Niitä ei yksinkertaisesti ymmärretä.

Heti kun maailmalla tapahtuu terrori-isku, myös Suomen pääministeri kiirehtii tuomitsemaan teon. Kansalaisjärjestöt, puolueet ja erinäiset kirkkokunnat kiirehtivät julkisesti tuomitsemaan iskut, eikä kukaan kauhistele sitä mitä on tapahtumassa.

Mitä Jeesus sanoi? Mitä hän erityisesti korosti, kun opetuslapset kysyivät, kuinka heidän tulisi elää?
"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."
Matteuksen evankeliumi 7:1

"Antakaa anteeksi, jotta teille annettaisiin anteeksi."

"...niin kuin mekin anteeksi annamme niille.
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet." (Isä meidän rukouksessa)

"Älkää tehkö pahalle vastarintaa." (Vuorisaarnassa)
Minä en usko Jumalaan, mutta näihin opetuksiin minä uskon. Olen vakuuttunut siitä, että jos terrorismin tavoitteena on murentaa meidän perimmäisiä arvojamme ja synnyttää epätoivoa, he onnistuvat siinä sitä sen paremmin, mitä enemmän me sallimme tilaa koston ajatuksille ja tuomitseville puheenvuoroille.

En ehkä usko Jeesuksen nousseen kuolleista, mutta uskon että anteeksianto on paremman yhteiskunnan perusta - ja arvelen Jeesuksen tarkoittaneet tulevalla valtakunnalla likipitäen samaa asiaa, suurta mielentilan muutosta, joka on mahdollinen, vaikka lähenteleekin ihmettä.

Olen kasvanut kristillisessä kulttuurissa, ja kääntynyt buddhalaiseksi, mutta usein tuntuu, että minulla on kristillistä uskoa monin verroin enemmän kuin arvovaltansa puolesta pelkäävillä papeilla tai hurskastelevilla poliitikoilla.

Uskon, että eettinen arvopohjamme on riippumaton tarkkailevista enkeleistä tai tuonpuoleisesta Paratiisista. Siksi uskoni ei horju.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti