Pimeä aika - myyttiä myytin päälle

Ajatus pimeästä keskiajasta on myytti - mutta harva tulee ajatelleeksi kuinka suomalaisesta myytistä onkaan kysymys.

Jos katsotaan englanninkieliseen maailmaan, siellä edelleen ajatellaan, että "Dark Ages" oli totista totta - ja he ovat siinä täysin oikeassa.

En tiedä mitä suomalaisessa kouluopetuksessa tai julkisessa keskustelussa on mennyt pieleen, kun vähän väliä ilmestyy kirjoja, joissa vakuutetaan keskiajan olleen rattoisaa aikaa. Tämä keskustelu keskiaikaisen arjen mukavuudesta on oikeastaan täysin eri keskustelu, ja se rajoittuu yllättävän paljon Suomen kielialueelle.

Suomenkielisessä Wikipediassa on kaksi artikkelia, joista toinen on nimeltään "Pimeä aika", ja toinen puolestaan "Pimeä keskiaika". Katsotaan mitä nämä pitävät sisällään.

Näin artikkeli alkavat:

1) Pimeä aika

"Pimeä aika on historian ajanjaksio, jolta on käytettävissä hyvin vähän tai ei lainkaan dokumentteja."

2) Pimeä keskiaika

"Pimeä keskiaika on suomen kielessä puhekielinen ilmaisu, jossa ajatus antiikkia seuranneesta kulttuurin rappeutumisesta ja yhteiskunnallisesta hiipumisesta on siirretty tarkoittamaan niin sanottua "keskiaikaa" eli noin tuhannen vuoden ajanjaksoa suunnilleen vuosien 500 ja 1500 välissä.

Englanninkielessä "Dark ages" tarkoittaa lähinnä varhaiskeskiaikaa korkeintaan vuoteen 1000 asti."

 

Jostakin syystä suomalaiset toimittajat ja eräät tunnetut historioitsijat ovat viehättyneet meillä tähän "puhekielisempaan" tulkintaan. Sen ytimena on ajatus, että keskiajasta olisi aiemmin luotu myytti ikävänä aikana, jolloin kärsittiin rutosta ja poltettiin noitia.

Myytti kiteytyy Jaakko Tahkokallion kirjan esittelyssä Gaudeamuksen sivuilla:

"Huppupäiset pyövelit katkovat ihmisten kauloja, noitia poltetaan, taikausko kukoistaa. Kirkko päättää kaikesta ihmisten elämässä ja maapallon uskotaan olevan litteä. Tällaista oli elämä keskiajalla – vai oliko sittenkään?"

Tämä lienee sukupolvikysymys, sillä itselläni ei ole tällaista keskiaikakäsitystä koskaan tullut vastaan kouluopetuksessa tai televisiodokumenteissa. Tappavat tautiepidemiat kyllä toistuivat joitakin kertoja, mutta hetkellisinä aaltoina. Noitia ei poltettu niinkään keskiajalla vaan uuden ajan jo alettua, uskonpuhdistuksen ja valistuksen pyörteissä, usein poliittisista syistä tai jonkin paikallisen kärhämän seurauksena.

Kun sanotaan, että keskiaika oli oikeastaan ihan mukavaa aikaa, vahvistetaan myyttiä, jonka mukaan aiemmin olisi vallinnut keskiajasta erilainen käsitys. Minua ihmetyttää milloin tämä käsitys on elänyt, koska lukemissani historiateoksissa "pimeä aika" viittaa englantilaiseen tapaan keskiajan alkuun, joka todellakin oli pimeä, siinä merkityksessä, ettei tietoa ole juurikaan säilynyt.

Miten niin keskiaika olikin pimeä?

Keskiajan alku on edelleen suurelta osin hämärän peitossa. Tämä tulee varsin selväksi, kun katsotaan esimerkiksi kuningas Arthurin legendaa. Jos saarivaltion oman kuninkaan (tai heimopäällikön) historiallisesta olemassaolosta on epäselvyyttä, se on mielestäni varsin vahva todiste sen puolesta, että historiassa on totisesti aukkoja.

Arthurin mahdollinen esikuva eli Rooman valtakunnan romahdusta seuranneessa sekasorrossa 500-600-luvulla, mutta paljon myöhemmin 1100-luvulla Suomeen oletettavasti saapui piispa nimeltään Henrik, joka päätyi erään Lallin surmaamaksi. Sanoin oletettavasti, koska me emme tiedä.  Piispa Henrik ja Lalli ovat legendaa. Varsinaista historiankirjoitusta ei tuohon aikaan Suomessa harjoitettu.

Nämä aukot historiassa ovat keskiajan pimeyttä. Etenkin varhaiskeskiajasta on säilynyt hyvin vähän muuta kuin legendoja ja hautalöytöjä. Jos katsotaan myöhemmäs ajassa, niin vielä renessanssin aikaan jopa Englannin historiakirjoituksessa oli valtaisia puutteita. Silloinen historia oli suurelta osin pelkkää voittajien historiaa, vaikka kirkonkirjoissa on säilynyt tietoa myös tavallisista ihmisistä. Tudor-kaudella eläneen kenties yhä maailman kuuluisimman näytelmäkirjailijan William Shakespearen elämästä vallitsee lukuisia avoimia kysymyksiä. Hänen henkilöllisyytensä on jäänyt "keskiaikaisen pimeyden" peittoon vielä 1600-luvulla.

Jos katsotaan mitä Suomessa tapahtui vuosien 600-1600 välillä, nousee näkyville loputon määrä avoimia kysymyksiä. Suomessa keskiaika jatkui vuosisatoja pidempään kuin keski-Euroopassa, mistä syystä meillä on Kajaanin linnan kaltaisia mysteerejä, joista kerrotaan villejä tarinoita.

Viime aikoina on puhuttu paljon "Suomen kuninkaista" ja internetissä liikkuvista fantastisista tarinoista. Nämäkin myytit palautuvat keskiaikaisen pimeyden problematiikkaan, vaikka tarinat olisi keksitty aivan hiljattain.

Kun keskiajan pimeys on luonut tyhjää tilaa, sitä täydennetään mielikuvituksella. Siksikin Suomessa olisi erityisen oleellista myöntää, että keskiaikainen pimeys on todellinen asia ja se on hallinnut maatamme vielä sen jälkeen, kun muualla päästiin historiankirjoituksessa jonkinlaiseen järjestykseen, edes siinä määrin, että kyettiin edes nimeämään maan omat kuninkaat.

Miksi Suomessa keskiaikakeskustelu on lähtenyt omille teilleen?

Toivon, että joku muu osaisi vastata tarkemmin siihen, milloin alkoi myytti siitä, että keskiaika olisi ollut kurjaa aikaa, joka on motivoinut meidät toitottamaan, että keskiaika oli iloista aikaa. Siitä minulla ei ole käsitystä. En vain tahtoisi, että myyttien päälle rakennetaan uutta myyttiä, jossa edelleen iloisesti sekoittuvat tuhannen vuoden tapahtumat.

Voin vain arvailla, että suomen keskiaikakeskustelun hämäryys liittyy siihen, ettei meillä ole omasta historiastamme kovinkaan tarkkaa kuvaa. Koska Suomen keskiaika on niin pitkä ajanjakso, sen hahmottaminen on työlästä - työläämpää kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa selkeästi erottuvat viikinkiaika, Hansaliiton sekä Kalmarin unionin jaksot ja Kustaa Vaasan renessanssi, mistä jännittävästi edetään uskonsotiin ja Kustaa II Adolfin sotasaavutuksiin, rinnallaan hakkapeliitat.

Suomen oma historia kytkeytyy niin vahvasti Ruotsin historiaan, että sen opiskelu ei välttämättä motivoi koululaisia, jotka sitten aikuisena mitään asiasta muistamatta ovat valmiita ottamaan vastaan satuja, ainoana tarjolla olevana vastauksena avoimiin kysymyksiin. Keskiaika jää monien mielissä monolyytiksi, jonka käsittelyssä on tarkkojen tapahtumien sijaan pääosassa tunnelma. Niinpä keskustellaan vain siitä, minkälainen tunnelma keskiajalla vallitsi.

Oliko elämä mälsää, oliko se kivaa? Tässä on Suomen keskiaika pähkinänkuoressa.

Keskustelun väärentäminen

Keskustelun väärentäminen on yleinen valtamedian ja suuryritysten käyttämä strategia, johon törmää monissa paikoissa, kunhan ensin on tutustunut tähän käsitteeseen.

Itse todistin 2000-luvun alussa sitä, miten keskustelua väärennettiin suurimittaisesti, kun kansaa ja kansanedustajia pyrittiin taivuttamaan viidennen ydinvoiman kannalle. Valitettavan usein keskustelun pystyy käsikirjoittamaan mieleisekseen se osapuoli, jolla on taloudellista valtaa, eikä kiistan toinen osapuoli mahda tilanteelle mitään.

Aiheesta keskusteltiin paljon, mutta siinä ei ollut kyse vapaasta keskustelusta, vaan teatterista, jota monikaan ei ymmärtänyt teatteriksi. Onneksi minulla oli lukiossa hyviä medialukutaidon opettajia, joten kiinnostuin kaikenlaisesta propagandasta ja suoritin myös yliopistolla monia kursseja, joiden vaikutuksesta silloinen valtamedian manipulaatio avautui. Sittemmin on moni asia mediaympäristössämme muuttunut, mutta nykyaikaa kommentoin vasta myöhempänä.

Liian moni asia ei ole muuttunut.

Tieto lisää tuskaa, etenkin silloin kun joutuu tietonsa kanssa eristetyksi muista, eikä ymmärtämäänsä näkökulmaa voi vakuuttavasti esittää niille joilla on valtaa asiaan vaikuttaa. Tällainen kohtalo koskettaa usein etenkin nuoria, mutta myös myöhemmin voi kokea erittäin syvää toivottomuuden tunnetta, jos näkee kuinka keskustelun väärentämistä tapahtuu, mutta ei pysty viestimään epäkohtaa laajemmalle yleisölle.

Joskus hyvinkään yksinkertainenkaan pointti ei välity edes läheisille ystäville, jos he ovat nielleet tietyn narratiivin. Kaikki sulkevat korvansa. Ongelma liittyy juuri siihen, että julkisessa keskustelussa valtapiirien ohjaama draama menee aina kylmien argumenttien edelle. Selitän mitä tällä tarkoitan.

Tapaus 1: Ydinvoima

2000-luvun alussa siis keskusteltiin ydinvoimasta. Hyvin usein televisiossa ja Hesarin artikkeleissa asetettiin vastakkain eri osapuolia ja luotiin ikään kuin keskustelua. Vastakkain laitettiin tyypillisesti 50-vuotias hyvinpukeutunut mies, joka oli koko ikänsä tutkinut ydinvoiman turvallisuutta, sekä 20-vuotias kettutyttö, jolla ei ollut mitään teknistä koulutusta, mutta hänet oli poimittu kameran eteen jostakin kansalaisyhdistyksestä tai kenties suoraan mielenosoituksesta ulkona kadulla.

Samaan lehtiartikkeliin oli valittu kuva, jossa risaisesti pukeutuneet ja sotkutukkaiset hipit kantoivat vihaisia bannereita, sekä tietolaatikko, jossa kerrottiin ydinvoiman toimintaperiaatteista ja laajamittaisista turvatoimista.

Ydinteollisuuden 50-vuotias asiantuntija kertoi nyt vuosien kokemuksella, miksi ydinvoima oli luotettavaa, tarpeellista ja jopa välttämätöntä. Hän tiesi mitkä argumentit tehoavat, koska hän oli toiminut pitkään lobbaajana ja puhunut ihmisten kanssa eri aloilta. Hän tunsi nopeimmat vasta-argumentit kaikkiin yleisimpiin syytöskohtiin. Hän huokui itsevarmuutta.

Suunvuoron sai myös ympäristöjärjestöä edustanut ensimmäisen vuoden biologian opiskelija tai kadulta tempaistu kettutyttö. He eivät olleet valmistelleet puheenvuoroaan ja olivat yllättyneitä, että heiltä ylipäänsä edes kysyttiin mitään. He sönköttivät ja vaikuttivat kiihkeiltä. He katselivat jalkoihinsa tai liikuttivat silmiään ja käsiään levottomasti. He varmaankin tiesivät aiheesta jotakin, mutta ei ollut ollenkaan varmaa, että oleellisin asia tulisi ulos parhaassa muodossa.

Millään tavoin toimittajien ei tarvinnut esittää kansalle väärää faktatietoa, mutta puolueellisuus ja manipulaatio oli hyvin ilmeistä näissä uutisjutuissa.

Paitsi että keskustelua lavastettiin yhdelle osapuolelle otolliseksi, väärentämistä tapahtui myös argumenttien tasolla. Suuren median kirjoittamissa jutuissa astettiin aina vastakkain ydinvoiman vastustajat ja talous. Ydinvoima esitettiin taloudellisesti hyvänä sijoituksena, jota vasemmistolaiset, kenties hyväätarkoittavat, mutta utopistiset luonnosuojelijat vastustivat, koska heille oli tärkeää "luonnollisuus", ja heillä oli useita teknologiaan yhdistyviä pelkoja, mikä on sekin ihan luonnollista.

Noina vuosina en kertaakaan nähnyt suuressa sanomalehdessä kirjoitusta, jossa olisi kiistetty juuri ydinvoiman taloudellinen kannattavuus, vaikka se oli usein aiheena Voima-lehdessä ja vastaavissa pienemmän profiilin lehdissä. Niissä ääneen pääsivät ydinvoimaa vastustavat talouden ja teknologia-alan asiantuntijat, jotka tulivat kettutyttöjen syrjäyttämiksi valtamediassa.

Ydinvoiman vastustamisen kärki pienen profiilin lehdissä 2000-luvun alussa oli se, ettei viidettä ydinvoimalaa kannata rakentaa, koska se tulee kalliimmaksi kuin luvataan, eikä se välttämättä ikinä tuota niin paljoa sähköä että se kattaisi alkuperäisiä investointikustannuksia. Näissä keskusteluissa esiteltiin graafeja, joissa näkyi rinnakkain ydinvoiman hintakehitys sekä tuuli- ja aurinkovoiman kehittyminen pitkällä aikavälillä.

Ydinvoiman kustannukset menivät ylös, koska turvatoimien lisääminen lisäsi kustannuksia, henkilöstökuluja ei voinut juurikaan karsia, ja myös raaka-aineen kustannukset olivat nousseet. Jätteen jälkisäilytyksen hinnasta oli muodostunut myös parempi kuva ja summa vihdoin yhdistettiin kokonaishintaan. Kaiken kaikkiaan Voima-lehden kirjoituksissa ydinvoiman vastustamisen kärki liittyi juuri taloudelliseen tuottavuuteen, mistä ei ollenkaan puhuttu Helsingin sanomissa.

Olen aiemmin käyttänyt termiä syntagma kuvaamaan poliittista tai retorista yhteenniputtamista, kun syntyy vahvoja liittolaisuuksia tai muodostuu yleisiä assosiaatioyhteyksiä, joiden perusta ei ole niinkään rationaalinen kuin tavan sanelema. Ydinvoima niputettiin yhteen taloudellisen kannattavuuden kanssa ja sen vastustaminen niputettiin yhteen hippeyden kanssa. Tämä syntagma on alkanut purkautua vasta pakon edessä, kun viidennen ydinvoiman hintalappu on noussut taivaisiin, ja yhä useammalle on alkanut valjeta, ettei laitos luultavasti ikinä maksa itseään takaisin.

Taloudellisen katastrofin vaara oli tiedossa jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta keskustelu jota käytiin ei ollut vapaata kansalaiskeskustelua, vaan teatteria. Nyt sen voi vihdoin sanoa ääneen ja minulle on suuri helpotus, että uskon monen vihdoin ymmärtävän, sen mitä koetin ihmisille sanoa vuosien 2005-2010 välillä. En ollut ainoa, joka koki asian suhteen tuskaa. Moni sukupolveeni kuulunut on varmasti saanut kokea sen kuinka keski-ikäiset omiin mielikuviinsa jumiutuneet valtatahot laittavat sanoja nuorempien suuhun tai käyttävät nuoria hyväkseen väärentäessään keskusteluja, joihin he valitsevat tietoisesti epäuskottavia mutta vaikuttamisella alttiita keulakuvia.

On yleistä, että valtamedia ihastuu epäsuosittuun ja epäluotettavaan henkilöön, jos hänet voi asettaa keulakuvaksi hankkeelle, jonka ei toivota edistyvän. Hieman vastaavasti nykyään päiviräsäset ja teuvohakkaraiset pääsevät näkyville, kun heidän vastustajansa tarjoavat heille yllin kyllin julkisuutta. He istuvat hyvin siihen narratiiviin, jossa nämä kokonaiset ryhmittymät ovat kyseenalaisia. Vihollisuuksien laajennuttua on osapuolille erityisen tärkeää se, että saa vahvistuksen vastustamansa asian hulluudesta. Siksi omassa liberaalissa kuplassani rakastetan Päivi Räsästä. Ihmiset rakastavat jakaa hänen hulluimpia ajatuksiaan ja näin he väärentävät kenenkään suunnittelematta julkista keskustelua sellaiseksi, missä "ääripäät huutelevat". Aivan samoin nimittäin toimivat perussuomalaiset äänestäjät. Myös he tarjoavat mieluiten näkyvyyttä liberaalien omituisemmille tyypeille, eikä mikään järkevä argumentti pääse esiin kun olkinuket käyvät keskenään taistelua.

Termi "keskustelun väärentäminen" on itse kehittämäni, mutta sillä on pitkät perinteet aina antiikissa asti, ja vastaavista taktiikoista puhutaan monissa retoriikan oppikirjoissa. Koska olen huomannut ilmiön noin 15 vuotta sitten, on minulla ollut tilaisuuksia tarkkailla useita tilanteita, joissa asetelma toistuu.

Tapaus 2: koronarokotteet ja 5G

Viimeisen kuukauden aikana somevirrassani on näkynyt lukuisia päivityksiä, joissa ihmiset kertovat saaneensa koronarokotteen. Tämä on hienoa ja iloitsen siitä.

Kuitenkin samaan aikaan olen pistänyt merkille sen, miten noin puolet kaikista rokotteen saaneista miehistä - tai jos eivät he itse niin joku heidän kaverinsa - ovat vitsailleet sillä, että nyt on 5G asennettu kehoon tai Teslan nanobotti isketty suoneen.

Varmaankin olet nähnyt jonkin niistä kymmenistä meemeistä, joita on aiheesta väännetty.

Tämä on mielestäni suuri sääli, koska olen koko kevään vastaillut puhelinmainostajille, jotka koettavat aggressiivisesti myydä minulle 5G-liittymää, vaikka taloyhtiössäni on valokaapeli. Siinä ei ole mitää järkeä, sillä 5G:ssä on kyse energiasyöpöstä ja epäluotettavasta teknologiasta. Sen todelliset ongelmat ovat kuitenkin ovelat markkinamiehet onnistuneet piilottamaan hörhömeemien varjoon.

On syntynyt syntagma, jossa 5G yhdistyy ihmisten mielissä tieteelliseen ajatteluun ja sen vastustaminen puolestaan edustaa syvintä taikauskoa. Tämä saattaa kuulostaa liioittelulta, tai paranoidilta puheelta, mutta mitään tykkäyksiä on mahdotonta saada uutiselle, jossa kerrotaan mitään ikävää 5G:stä.

Ihmisten ensimmäinen reaktio on heti:

"Oletko joku hopeavesihörhö!" tai: "Mikäs trumpisti sinä olet!"

Kun julkisessa keskustelussa on rakennettu narratiivi, johon yhdistyy poliittisia osapuolia ja suurta draamaa, ei järkevillä argumenteilla ole enää mitään sijaa. Ihmiset eivät uskalla tykätä mitään sellaista mikä leimaisi heidät väärän leirin kannattajiksi.

Hiljaisuus on jäätävää kaikkien 5G:n ongelmia esiin tuovien uutisten ympärillä.

Ja niitä kuitenkin riittää.

Helsingin Sanomat julkaisi tämän vuoden maaliskuussa teknologiatutkimuksen, jossa:

5g törmää seinään

"5g-yhteydet eivät mullista arkeamme kuten edeltäjänsä 4g ja 3g..."

https://www.hs.fi/teknologia/art-2000007884513.html 

 

Jo paljon aiemmin muropaketti on kirjoittanut uuden teknologian haasteista:

"Muropaketti testasi 5g-liittymien nopeuksia – Tulokset vaihtelivat holtittomasti ja kännykän akku kului nopeasti..."

https://tekniikanmaailma.fi/muropaketti-testasi-5g-liittymien-nopeuksia 

Muropaketin uutisella on 3 jakoa. En kohdannut sitä somevirrassa, kuten en ole kohdannut mitään muistakaan 5G:tä kritisoivista teknologiauutisista. Olen vain ollut utelias ja etsinyt itsenäisesti tietoa.

Yksi uutisen kolmesta jaosta on varmaankin minun omani.

Muistaakseni sain yhden tykkäyksen. Joku kommentoi agressiiviseen sävyyn. Silloin tajusin, että keskustelu on taas onnistuneesti väärennetty.

Ja yllätys, yllätys. Teatteria sanelee taaskin se, jolla on rahaa... tai teatteri kääntyy tämän osapuolen eduksi, eikä se ole mikään sattuma.

Osa 3: Kuinka rahalla saavutetaan tavoitteita markkinoinnissa

Moni on kuullut Putinin trolleista, ja varmaankin on aivan totta, että Venäjä on käyttänyt paljon vaikutusvaltaa sosiaalisessa mediassa, vaikuttaen myös Trumpin valitsemiseen sekä Brexitiin.

Kuitenkin suurilla taloudellisilla toimijoilla on paljon syvemmät taskut kuin Putinilla. 5G esimerkiksi on aivan julkisen tiedon perusteella kymmenien, ellei satojen miljardien projekti ja pelkästään Suomessa on infrastruktuuriin käytetty miljardeja.

Tivin jutussa puhutaan globaalisti jopa

"...tuhansien miljardien investoinneista..."

https://www.tivi.fi/uutiset/5g-tuo-mukanaan-tuhansien-miljardien-investoinnit

Mobiilibisnes myös työllistää kymmeniä tuhansia, ellei välillisesti miljoonia ihmisiä. Jokainen joka työskentelee jollakin alalla mielummin vaikenee näkemyksistä, jotka eivät edistä imagoa. Heillä on myös itsenäiset intressit jakaa tietynsuuntaisia meemejä.

Kukaan ei työskentele sellaisella alalla, jolla olisi intressejä vastustaa mobiiliverkkoja. Vastakkain ovat siis tuhansien miljardien investoinnit ja ei kukaan. Tästä syystä vastustajiksi löytyy lähinnä skitsofreenikkoja ja vainoharhaisia kaikenvastustajia. Heidän joukostaan on suhteellisen helppo poimia hölmöimmät ideat ja riepotella niitä netissä.

Kun miettii miten epäsuhtainen koko asetelma on, ei ole enää mikään yllätys, jos 5G:n vastustajien hörhöjutut nousevat jatkuvasti otsikoihin ja niitä innokkaasti jaetaan somessa. Vaikka en tahtoisi puolustaa millään tavoin niitä hörhöpiirejä, on mielestäni kyseenalaista että huono ja energiasyöppö teknologia saa jatkuvaa ansaitsematonta buustausta. Ihmiset ympärilläni osallistuvat vapaaehtoisesti teatteriin, jonka varjolla keskustelu väärennetään sellaiseksi, ettei mitään ikävää ole 5G:stä lupa sanoa. Edes asiantuntijat eivät voi avata suutaan ongelmista ilman, että heidän kimppuunsa hyökätään skeptikkojen suunnalta, sillä hyökkääjät eivät itsekään ymmärrä kuinka täysin eri asiasta on kysymys, jos todellisten tutkimustietojen valossa kritisoi teknologiaa jota kuuluisi olla lupa kritisoida.

Monen mielessä on muodostunut syntagma, jossa 5G edustaa koronarokotuksia, tiedettä ja edistystä. Sen vastustaminen taas ei voi edistää mitään hyvää.

Tällainen asetelma on tehnyt 5G:n valheellisen markkinoinnin hyvinkin helpoksi. Mainoksissa esitetään toistuvasti katteettomia väitteitä, jota mikään muu kauppias ei julkenisi tehdä. Monet luotetut ja tunnetut henkilöt on valjastettu mainoksissa lausumaan lupauksia, joissa ei ole perää.

Markkinointi on valheellista ja häikäilemtöntä, ja tuotteen myötä etenkin energiatehokkuus ottaa teknistä takapakkia, mutta kritiikkiä ei saa sanoa ääneen. Moni ei edes suostu uskomaan, että missään ilkeissä väitteissä olisi mitään perää. Syntagma sulkee ihmisten silmät narratiiviin kuulumattomilta elementeiltä. Yksinkertaista hyvän ja pahan asetelmaa monimutkaistavat detailit suljetaan pois huomiokentästä kuten teatterissa draamaan uppoutunut katsoja kieltäytyy huomaamasta kuinka lava vahingossa heilahtaa oven paiskaamisen jälkeen.

Aiemmin naureskeltiin niille, jotka väittivät että tupakkateollisuus väärentää syöpätutkimuksia. Vastaavasti pidettiin naurettavana, että hiiliteollisuus lobbaisi ilmastonmuutostoimia vastaan, tai että lobbauksella olisi mitään vaikutusta. Maailma ei ole tältä osin muuttunut millään tavoin. Jos kyetään ohjaamaan huomio epäuskottaviin argumentteihin niin koko vakava keskustelu katoaa kulisseihin ja vain julkinen käsikirjoitettu farssi on näkyvissä.

Kun mainostajat saavat tilaisuutensa, he käyttävät miljoonia siihen, että ihmisten mieliin luotu kuva säilyisi. He konkreettisesti ovat viimeisen kahden vuoden aikana kaataneet miljardeja ja taas miljardeja sen asian viestimiseen, että 5G olisi luotettu ja rakastettu.

Maailma ei ole muuttunut siltäkään osin, että ihmiset meidän ajassamme uskoisivat, että heihin itseensä voidaan vaikuttaa. He ymmärtävät kyllä, että ennen ihmiset olivat vähän yksinkertaisia, mutta tänään me tiedämme paremmin.

Itse asiassa tilanne on täysin päinvastainen: Ennen oli markkinointi ja mainonta yksinkertaista. Tänään se on algoritmien ansiosta paljon monimutkaisempaa ja tehokkaampaa.

Kun ihmiset eivät itse osaa hahmottaa kuinka heihin vaikutettaisiin, he eivät usko sellaista vaikuttamista olevankaan. He eivät valitettavasti ole opiskelleen retoriikkaa, markkinointia tai poliittisen vaikuttamisen keinoja. Niitä aineita ei opiskella turhaan, eivätkä parhaat mainostoimistot turhaan pyydä asiakkailtaan jättimäisiä palkkioita.

Osa 4: loppupäätelmät

K: Tarkoittaako tämä nyt sitä, että rokotteissa meihin sittenkin iskostetaan mikrosiru?

V: Ei, en sanonut niin.

K: Miksi sinä hyökkäät tiedettä vastaan?

V: Jos sanon, että markkinointi perustuu tutkimukseen ja sillä on pitkät tieteelliset perinteet, onko se epätieteellinen ja tieteenvastainen väite?

K: Minua ainakaan ei voi manipuloida juomaan hopeavettä.

V: Hyvä niin, olen iloinen puolestasi.

K: En usko mitään siitä mitä sanoit!

V: Jos kumminkin luit tänne asti, se riittää minulle.

Penninvenytyskone

Eilen minulle selvisi, että penninvenytyksellä on tarkka alkuperä vuoden 1893 Chicagon maailmannäyttelyssä (wikipedia). Siellä oli kone, jolla kävijä saattoi venyttää itselleen pennin matkamuistoksi.

Myöhemmin vastaavia laitteita nähtiin useilla messuilla, sillä jostakin syystä kone oli aivan valtaisa hitti. Kenties viktoriaanisen ajan hyvinkasvatetut lapset janosivat päästä vandalisoimaan kruunun omaisuutta? Pennillä oli tuohon aikaan kutakuinkin sama arvo kuin nykyään neljännesdollarilla, eli taloudellinen menetys ei kirpaissut edes perheen pienimpiä.

Laitteita rakennettiin kaikkiaan satoja ja Yhdysvalloissa on edelleen museoita, joissa pääsee venyttämään penniä ikivanhalla tai uudemmalla koneella. Niihin on asennettu myös aivan uusia painolaattoja, joten matkailija saa itselleen plakaatin paikallisesta uudenaikaisesta turistikohteesta.

Myös Disneylandissa ja vastaavissa huvipuistoissa on ollut penninvenytyskoneita, joilla litistetyt pennit ovat nykyään keräilyesineitä. Samalla kun kone venyttää pennin, se painattaa siihen uuden kuvion, jossa on esimerkiksi vuosiluku tai Mikki Hiiren naama.

Suomalaisissa nettisanakirjoissa sanonnan konkreettinen alkuperä on yleensä kokonaan unohdettu, enkä löytänyt suomenkielistä blogia jossa metaforan historiaa olisi selitetty. Niinpä asia täytyi korjata.