Ohhoh, näköjään edes Wikipedia ei ole kaikkitietävä!
Lueskelin eilen tuttua pikku kirjasta nimeltään Näin olen kuullut - Iti Maya Srutam. Kirjasta on otettu toista kymmentä painosta ja siihen törmää usein kirppareilla. Monet myöntävät sitä myös lukeneensa.
Se onkin varsin rakastettava pikku kirjanen, joka tyylin ja hengen puolesta sijoittuu lähelle Kahil Kibrania, toista suomalaisten ikisuosikkia.
Ihmettelin, kun jostain syystä kirjan kirjoittajasta, Axel Fredenholmista, ei löytynyt minkäänlaista elämänkertaa, ei edes vaatimatonta Wikipedia-viittausta.
Itse asiassa hänen elämästään ei kerrota netissä yhtään mitään, millään kielellä. Kirjan liepeestä tiedän, että hän syntyi Ruotsissa ja asui Amerikassa, thats it.
Lisäksi mainitaan syntymä- ja kuolinvuodet: 1881 - 1962.
Ruotsinkielisellä Så har jag hört tai englannikielisellä So Have I Heard nimellä hakeminen ei tuota sen kummempia tuloksia. Itse asiassa näyttää siltä, että Axel Fredenholm olisi kaikkein tunnetuin juuri suomessa. Täällä hänen kirjastaan on menossa 20. painos, kun taas muualla teos on lähinnä pienen painoksen kuriositeetti.
Haluaisin luoda hepulle oman wikipedia-sivun, mutta minulla ei ole mitään sen täytteeksi. En tiedä hölkäsen pöläystä koko Fredenholmista.
Niinpä menin kirjastoon tutkimaan hakuteoksia. Jos netti ei tarjoa tietoa, niin ehkä sitten jotkin vanhemmat kirjallisuusluettelot tai biografiat?
Selattuani läpi kymmenkunta hakuteosta kolmella kielellä en löytänyt mainintaakaan henkilöstä tai hänen teksteistään. Kirjan liepeen mukaan hän on kirjoittanut useita runoteoksia sekä matkakirjoja. Niistä ei löydy sen tarkempaa mainintaa. Yliopiston kirjaston kellarista löysin yhden runokirjan, en muuta.
Melkein jo aloin ajatella, että koko Fredenholm on jonkun suomalaisen kirjailijan salanimi, mutta huijausta tunne tai tunnusta yksikään virallinen lähde. Löysin viittauksen myös siihen, että hänen oikea nimensä olisi Axel Fredrik Holm - nimi, joka ei tuota yhtään sen ihmeempiä hakutuloksia.
Todennäköisempää on, että Axel Fredenholm kuoli melko tuntemattomana, ilman että kukaan ehti tehdä hänestä haastattelua tai kirjata talteen hänen elämänsä vaiheita. Vasta pikku hiljaa hänen kirjansa onnistui vakiinnuttaa suosionsa ja siitä otettiin yhä uusia painoksia - ja sekin tapahtui lähinnä vain meillä Suomessa.
Ehkä kyse on myös siitä, ettei Fredenholm ole modernistisen määritelmän mukaan kirjailija lainkaan, enemmänkin kevyt esseisti tai runonkerääjä. Hän ei luonut mitään omaperäistä ja omaäänistä, ainoastaan luki, matkusti maailmalla ja kokosi yhteen ajattomia viisauksia. Eihän sellainen ole mitään oikeaa taidetta tai tiedettä, vaan pelkkää harrastelijamaista folkloristiikkaa.
Voi olla ihan oikein, että emme tiedä mitään kirjoittajasta. Hän on vain osa katkeamatonta anonyymien laulajien ketjua. Hän taltioi muistiinsa ne säkeet ja vanhan kansan viisaudet, jotka kuulostavat hänen omasta mielestään kauniilta ja sitten toistaa niitä aikalaisilleen helppotajuisella tavalla.
Axel Fredenholmit tulevat ja menevät, mutta suloiset totuudet säilyvät.
* * *
PÄIVITYS: Päädyin sitten kumminkin luomaan Wikipedia-sivun, vaikka sanottavaa oli niukasti - http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Fredenholm
maanantai 14. tammikuuta 2013
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Upanisadien uskonnollisuudesta (ja muustakin)
Kansanomaisin uskonnon funktio on epämukavien kysymysten pakoilu. Papit ja filosofit yksinkertaisesti tarjoavat kuulijoilleen vastauksia, joita nämä tahtovat kuulla. Kyse ei ole niinkään manipulaatiosta tai hyväksikäytöstä kuin parantamisesta.
Terve ihminen ei ole arvoitusten riivaama. Hän kehystää maailmansa lohduttavilla myyteillä ja katkaisee kysymykset tarpeettomina kuin napanuoran. Samalla tavoin kuin tavallisen ihmisen ei tarvitse tietää mitään maksan tai munuaisten toiminasta, ei hänen tarvitse vaivata päätään myöskään kuolemalla. Sellaiset asiat ovat asiantuntijoiden heiniä. Ja asiantuntijan tehtävä on hymyillä ja sanoa, että kaikki on kuten pitäälom.
Sillä tavoin elämä jatkuu, ja ongelmat joita ei voi ratkaista, eivät näyttäydy ongelmina lainkaan.
Upanisadit poikkeavat eräässä suhteessa useimmista muista uskonnollisista teoksista. Ne ovat pappissäädyn ja eliitin ohjekirjoja, eivät tavallisen kansan lukemistoa. Niinpä niissä voi tunnustaa asioita, jotka muista kirjoista on sensuroitu tai verhottu vertauskuviin.
Chandogya Upanisadissa esimerkiksi on säe:
Jos oppilas läpäisee testin, hän saa kuulla korkeamman totuuden: yleensä se kiistää jotakin edellä esitettyä tai ainakin paljastaa sen olevan karkea yksinkertaistus. Yltääkseen korkeimpaan tietoon oppilaiden on osattava olla kriittisiä. Upanisadien sanoma ei ole tarkoitettu hyväuskoisille. Lopulta asiat sanotaan niin kuin ne ovat ja lähestytään ateismia - tai pikemminkin jotain muuta, ateismin korkeampaa muotoa, joka lännessä vasta odottaa ilmenemistään.
Upanisadeissa ateismi ja materialismi esitetään alkeellisina väliasteina. Lapsi ikään kuin hoksaa, ettei joulupukkia ole olemassakaan. Siinä ei idässä nähdä mitään ihmeellistä.
Lännessä monet ihmiset, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, luulevat saavuttaneensa jonkinlaisen erittäin vaativan ymmärryksen tason. Se on tietenkin pelkkaa bullshittiä. Sehän on vain yksi kyllä-ei -kysymys, joka ei ratkaise mitään. Täysi idioottikin voi opetella ulkoa oikean vastauksen - tai siis sen vastauksen, joka muita ihmisiä eniten miellyttää. Jeesus pelastaa, Jumala on kuollut - tai jotakin muuta, mitä?
Vaarallisinta on juuri se, että luulee saavuttaneensa ymmärryksen päätepisteen. Chandogya Upanisadissa tämä opintojen ansakuoppa esitetään erittäin upean tarinan kautta (8. kirja). Demoni yksinkertaistaa kuulemansa opetuksen ja muuttaa ne sellaiseen muotoon, joka hänen egoaan miellyttää. Jumalten lähettiläs Indra puolestaan alkaa nähdä suuressa kertomuksessa porsaanreikiä ja palaa opettajansa luokse kyseenalaistaakseen tämän opetukset. Opettaja Prajapati ilostuu siitä, että saa älyllistä haastetta ja vastaa siihen parhaansa mukaan.
Linkki: Chandogya Upanisadi
Kirjoitus kertoo myös opiskeluun vaadittavasta pitkäjänteisyydestä. Viisautta ei voi tiivistää muutamaan aforismiin vaan sitä on lähestyttävä dialektisesti tai hermeneuttisessa kehässä - pitkän kyselyn ja hapuilun kautta. Näkemyksen syventyminen on filosofinen prosessi, jossa oikotiet ovat vaarallisia.
Samalla tavoin ateistit ovat vaarallisia, koska he ovat oikaisseet siihen päätelmään, että Jumalaa ei ole - mutta he eivät välttämättä ymmärrä mitään elämästä. Kun ihminen käy läpi monia henkisiä kriisejä ja kohtaa iloja ja vastoinkäymisiä, hän lopulta havaitsee, että se runollinen tarina, jota kutsumme evankeliumiksi, eli ilosanomaksi tai pelastuskertomukseksi, onkin itse asiassa varsin todenmukainen ja syvällinen kuvaus inhimillisestä elämästä kaikkine ylä- ja alamäkineen.
Oikaisemisen ongelma koskettaa yhtä lailla kristittyja tai ateisteja. Jos ihminen suoraan hyppää siihen päätelmään, että Jumala on, hän ymmärtää Jumalasta ihan yhtä vähän kuin sellainen ihminen, joka hyppää siihen päätelmään, että Jumalaa ei ole.
Tärkeintä ei ole edes se, mitä me ajattelemme Jumalasta. Tärkeämpää on, että löydämme sellaisen uskon tai epäuskon asteen, joka tyydyttää meidän henkiset tarpeemme.
Jumalten nukketeatteri
Upanisadeilla on useita kirjoittajia. Useimmat heistä suhtautuvat jumaliin kuin draaman arkkityyppeihin. Jumalat ovat eräänlaista käytännöllistä nukketeatteria: luonnetyyppejä tai ihmisen persoonallisuuden puolia, jotka on esitetty kärjistetyssä muodossa.
Nukketeatteri on erittäin hyödyllinen tapa kertoa tarinoita - ja tarinat puolestaan saavat kuulijat keskittymään. Polyteismi on kaikkiaan varsin tehokas pedagoginen strategia.
Lännessä hindulaisuuteen on suhtauduttu jopa ylimielisemmin kuin yksijumalaisuuteen. Monet tiedeuskovaiset sijoittavat koko Intian kulttuurin hölynpölykoriin, eivätkä vaivaudu noteeraamaan sitä millään tavoin. Jos ihmiset, jotka uskovat yhteen jumalaan ovat hölmöjä, miten moneen jumalaan uskovien kanssa voisi edes keskustella.
Jälleen yksi kysymys hallitsee kaikkea: Jumalien määrä: nolla, yksi tai enemmän. Kyse on eräänlaisesta maailmankatsomuksellisesta rotuerottelusta. Täysin epäoleellinen seikka, kuten ihonväri tai jumalten lukumäärä asetetaan tärkeimmäksi kriteeriksi. Se ei edes vaikuta ihmisen arvoihin tai muihin uskomuksiin.
Kun hindulaisuutta on perinteisesti opetettu kouluissa, lapsille ei ole opetettu yhtään mitään oleellista. Tarinoita ei ole kerrottu - ja juuri tarinat ovat syy sille, miksi jumalia on niin lukuisia. Onhan meilläkin Aku Ankkoja ja Hannu Hanhia. Aku Ankka on toisaalta lyhytjänteisyyden ja toisaalta sinnikkyyden ilmentymä, kun taas Hannu Hanhi edustaa satumaista onnekkuutta.
Saatamme sanoa henkilöstä, että hän on kyllä melkoinen hannuhanhi. Tämä ei juurikaan eroa siitä, miten hindulaisuuden jumalista voi puhua. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivät köyhät ja kouluttamattomat ihmiset ihan oikeastikin uskoisi jumalten olemassaoloon. Uskotaanhan suomessakin lottovoittoon ja siihen, ettei hukkuminen voi juhannuksena osua omalle kohdalle.
Koska länsimaiset kirkot ja tiedeyhteisöt ovat voineet määritellä kulttuurien edistyneisyyden asteen, ovat ne päätyneet kategoriaan: polyteismi - teismi - ateismi. Tämä johtuu ehkä siitä, että monet muut kategoriat paljastaisivat idän ehtineen meidän edellemme.
Jos Ingmar Bergmanin elokuvassa Talven valoa olisi päähenkilönä ollut Upanisadeihin perehtynyt brahmiini, koko uskonkriisi olisi ratkennut varttitunnissa. Pappi olisi vain sanonut, että onneksi olkoon, tervetuloa kerhoon! Nyt opetan sinulle korkeamman totuuden: uskonto on vain runollinen esitys kaiken pysymättömyydestä.
Kaikki muodot ovat katoavaisia, mutta alutonta ja loputonta muutoksen prosessia kutsutaan nimellä luominen. Kaikki mikä on mahdollista, tulee tapahtumaan miljardien vuosien aikana rajattomassa avaruudessa. Sinun oma tietoisuutesi sammuu, mutta itse asiassa se on jo sammunut. Joka hetki sinä muutut joksikin toiseksi. Tämä on kuitenkin ilosanoma, sillä jokaisessa olennossa ilmenevä tietoisuus todistaa samalla tavoin olemisen ihmettä. Minä olen sinun ylösnousemuksesi ja sinä olet minun ylösnousemukseni.
Brahmiinien tehtävät
Kuten kaikissa kulttuureissa, papit ovat eräänlaisia virkamiehiä. He ottavat vastuun tietyistä rituaaleista ja pyrkivät säilyttämään yhteiskuntarauhan. He vihkivät syntyneet ja hautaavat kuolleet. Tarpeen mukaan he turvautuvat myytteihin, vaikka eivät itsekään uskoisi niihin.
He tietävät, että taikauskot voivat olla kansan omaksi parhaaksi. Ensinnäkin ihmiset tarvitsevat turvallisuuden tunnetta ja uskoa jatkuvuuteen. Muutoin he eivät sijoita tulevaisuuteen vaan elävät kädestä suuhun. Uskonto kasvattaa kohtuullisuuteen, eettisyyteen, ahkeruuteen ja säästäväisyyteen. Taustalla voi olla hyväntahtoista kusetusta, mutta se toimii.
Tämän kaiken Upanisadit myöntävät melko lailla suoraan. Kuten totesin, ne ovat oppikirja ylemmille kasteille, eivät kaiken kansan iltalukemistoa.
Uskontojen yhteiskuntarauhaa ylläpitävä propaganda oikeutetaan - ja mielestäni tämä oikeutus on perusteltu - kahdella tapaa. Ensinnäkin myyttiset tarinat sisältävät käytännöllisiä elämänviisauksia ja vahvistavat tärkeitä arvoja. Uskontojen pyhät kirjoitukset ovat valikoituneet vuosien varrella monista eri lähteistä: mukaan ovat päätyneet sellaiset tarinat, jotka ovat vetovoimaisia ja jotka mahdollisimman monen ihmisen omatunto sallii. Mutta populistista televisioviihdettä ne eivät ole. Ne ovat filosofisia opetustarinoita, eivät halpaa roskaa.
Upanisadeissa ei ole juuri lainkaan vihapuhetta tai väkivallalla mässäilyä, kuten esimerkiksi Vanhassa Testamentissa. Opetukset ovat viisaita ja hyveellisiä - ainakin minun mielestäni. Tähän tietenkin vaikuttaa se, että eräänlaisena kansalliseepoksena mukaan on valikoitu kirjoituksia, jotka esittävät Intian historian kauniissa valossa. Tämän jälkeen englanninkieliset kääntäjät ovat valikoineet suosikkikohtansa, joista minä sitten olen suomentanut omat suosikkikohtani.
Kyse on siis valioaineista. En peittele sitä, että tarkoitukseni on saada lukija ällistymään. Kyse on parhaiden tekstien parhaista paloista... mutta silti Upanisadit ovat omituisen väkivallattomia. Ikään kuin pakollista takaa-ajokohtausta ja lopun suurta miekkataistelua ei tarvittaisikaan jokaisessa jännittävässä tarinassa?
Myyteille on myös toinen hyvä peruste: ne ovat tosia. Ne ovat todellisten asioiden runollinen ilmaus.
Todellisuus, jota sellainaan on vaikea niellä
Upanisadeissa on usein käänne, jossa oppilaan illuusiot murskataan.
Brihad-Aranyaka 2:4 sisältää kohdan, jossa Yajnavalkya toteaa uteliaalle vaimolleen:
Uskonnon todenmukaisuus täytyy kokea elävässä elämässä ja sisäistää henkilökohtaisten oivallusten kautta.
Sanat ovat vain sanoja. Jos niitä ei ole juurrutettu syvälle persoonaan, niissä ei ole voimaa.
Jumalan olemassaolo riippuu täysin siitä, mitä "Jumalalla" tarkoitetaan. Uskonnolliset käsitteet ovat hyödyllisiä tietyssä diskurssissa, mutta niillä on perusta myös todellisuudessa. Täytyy vain osata antaa todellisuuden toimia käsitteiden esikuvana, eikä uskotella itselleen, että sanojen voimasta todellisuus muuttaisi mielensä.
Ateisteillekin tekisi hyvää se, että he kohtaisivat inhimillisen todellisuuden koko kirjon, eivätkä itsepintaisesti väittäisi, että uskontojen tulisi kuolla sen vuoksi, että ateisteilla on mielessään utopia uskonnottomattasta maailmasta. Todellisuus on se, että ihmiset uskovat monenlaisiin asioihin ja he myös kipeästi tarvitsevat uskoa - kuten myös toivoa ja rakkautta.
Ateistien näkemys ihmisestä ei ole realistinen. Se on ideologia, joka yksinkertaistaa todellisuutta ja rakentaa tarpeettomia vastakkainasetteluja. Ateistit lankeavat samaan ryhmäidentiteettien psykologiaan ja esimerkiksi suosittelevat tai tyrmäävät kirjoja sen mukaan vastaako kirjoittaja yhteen kysymykseen samoin kuin he itse: lehtihaastattelussa tämän romaanin kirjoittaja sanoi olevansa ateisti... varmasti hänen kirjansakin siinä tapauksessa täytyy olla lukemisen arvoinen jne.
Jumalan kiistämisessä ei ole kyse yleismaailmallisesta tai sellaiseksi koskaan muodostuvasta uskomuksesta vaan tietyn aikakauden asenneilmastosta ja eräänlaisesta pienpuolueesta. Yksi ainoa kysymys ei koskaan riitä määrittämään ihmisen maailmankuvaa. Tämä nähdään hyvin jo siinä, miten riitaisia Vapaa-ajattelijat ovat julkisuudessa. Ryhmän jäsenet eivät tule toimeen keskenään, koska loppujen lopuksi ei-uskovaiset kannattavat hyvin erilaisia arvoja ja näkemyksiä. He uskovat ties minkälaisiin hulluihin asioihin.
En halua luokitella itseäni millään sellaisella termillä, koska taustalla oleva kysymys ei kerro minusta mitään - päin vastoin se saattaisi antaa ajattelustani täysin vääristyneen käsityksen.
Upanisadien mystiikka
Upanisadien kuuluisa vastaus on neti-neti. Ei tämä, ei tuo. Kyse on pitkälti samasta havainnosta, johon myös kristilliset mystikot ovat päätyneet: Jumalasta ei voida puhua aktiivisin lausein, vaan ainoastaan negaation kautta. Jumala ei ole sitä, Jumala ei ole tätä.
Kaikki käsitteelliset määrittely-yritykset ovat tuhoon tuomittuja, koska käsitteet lähtökohtaisesti erittelevät ja karsinoivat todellisuutta. Jumalasta ei voida puhua dualististen käsitteiden ja kategorioiden kautta. Emme voi leikata kakkua ja sanoa: tämä puoli kuuluu Brahmanille, tämä puoli ei. Syön sen itse. Aina kun itse syömme kakkua, se on Brahman, joka syö Brahmanilla maustettua Brahmania.
Ja tämä koko lause on tietenkin täysin hullunkurinen, eikä kerro Brahmanista yhtään mitään.
Upanisadien toinen avainlause sanoo: Tat Twam Asi - Sinä olet se!
Kuka sinä ja mikä se? Siinäpä se. Ehkäpä se sama jokin, mistä ei mitään järjellistä voitu sanoa. Atman on Brahman. Mikä ihmeen Atman, mikä kumma Brahman.
Lauseet ovat nerokkaita, koska ne sanovat kaiken sanomatta juuri mitään. Samassa yhteydessä tekee mieli lainata Nagarjunaa, joka nimiin liitetään viisaus: "Muoto on tyhjyyttä, tyhjyys on muotoa."
Ah, miten nerokasta! Mieleen tulee Pseudo-Dionyseos ja Mestari Eckhart. Onneksi mystikot tietävät mistä he puhuvat.
Ja mistäs sen sitten voi tietää? Sen vaan tietää.
Viisauden aaltoliike
Itämaisen filosofian historiassa nähdään huippukausia ja asteittaista taantumista, jopa suoranaisia romahduksia.
Ihmiskunnan historiassa oli meneillään mielenkiintoinen vaihe, kun 500 eaa. elivät samaan aikaan Buddha, Kungfutse, Laotse ja jainalaisuuden perustaja Mahavira. On vaikea sanoa, oliko kyseessä laskukausi vai nousukausi. Kaikki neljä puhuvat henkisestä ja kulttuurisesta rappiosta, mutta pikemminkin näyttää siltä, että kyse oli teknisestä ja taloudellisesta kukoistuskaudesta.
Kungfutse opettaa hyviä tapoja, joiden hän näkee vaipuneen unohdukseen. Todellisuudessa hän itse pitkälti määrittelee uudenlaisen tapakulttuurin omien fantasioidensa pohjalta. Aikalaiskertomusten mukaan hän oli neuroottinen ja pikkutarkka hienostelija, joka sai huippupalkkaa valtiollisessa virassa. Hän rakasti etikettiä ja yhtenäisiä käytöstapoja, mistä voi päätellä hänen olleen lievästi autistinen persoonallisuus.
Laotsen kirjoituksiin sisältyy toteamus siitä, että kun johtajat ovat rappiolla, nousee kansan keskuudesta yksilöitä, jotka näyttävät uudenlaisen elämisen mallia. Todennäköisesti hän ajatteli ennemmin itseään kuin Kungfutsen kaltaisia juppeja. Jotenkin myös hän pystyi tulemaan toimeen vähällä työllä, vaikka oli melkoinen hippi. Ja hipit ja taiteilijat puolestaan ovat vauraan aikakauden tuote: valtio maksaa eläkkeitä suojateilleen tai eliitin keskuudessa harjoitetaan mesenaattitoimintaa.
Sidharta Gautama eli kertoman mukaan yltäkylläisyydessä, mutta koki herätyksen ja kaipasi jotain syvällisempää. Hän eli askeesissa, mutta luopui siitä, koska halusi elää tasapainoisesti, ei äärimmäisyyksiä. Buddhan joskus väitetään itse keksineen lähes kaiken, mutta todellisuudessa hän lainasi suurimman osan opetuksistaan vanhemmista teksteistä. Hän vain päivitti opetuksia, jotka olivat taantuneet - ja saaneet fanaattisia piirteitä.
Historiassa on monia vuosisatoja, joista ei kerrota juuri mitään legendoja. Ja sitten on yksi tällainen ihmeellinen neljän maailmanuskonnon samanhetkinen syntykausi. Aikakautta ei tietääkseni ole verrattu renessanssiin, mutta mitä muutakaan se on voinut olla: idän kultakausi, jolle ei juuri löydy vertailukohtia.
Kun kirjoitin Cdandogya Upanisadin 8. kirjaan kommentaareja (aiempi linkki), olisin halunnut liittää mukaan myös Taolaisen kommentaarin, Nagarjunan Tyhjyys-kommentaarin sekä Adi Shankaran non-dualistisen kommentaarin. Ne kaikki eräällä tavoin kuuluvat samaan filosofiseen traditioon, jossa kaavoihinsa kangistuneita perinteitä uhmataan ja dharmaa päivitetään uuteen asuun.
Viisaudet eivät koskaan voi saavutta lopullista, täydellistä muotoaan. Jokaisen historiallisen aikakauden täytyy kyetä pukemaan oivallukset tuoreeseen asuun - ja tietenkin sitä varten oivalluksia täytyy ensin kokea. Kirjoituksista valikoidaan mukavalta tuntuvia palasia ja harva edes jaksaa perehtyä teksteihin, jos jonkinlainen auktoriteetti ottaa siitä vastuun.
Kuka ties onnellisempia ovat sellaiset aikakaudet, joista on jäänyt vähän mitään kerrottavaa. Ei ole sotapäälliköitä, sotia ja levottomuuksia. Uskonnollisia uudistajia ei tarvita, koska uskonto ei näytä kaipaavan uudistamista. Se tarjoaa valtaosalle ihmisistä rauhan ja levollisuuden.
Pappien tarjoamat helpot ja kauniin runolliset vastaukset sammuttavat sen ikävän palon, joka kysymysten ja epäilysten muodossa kärventää monien ihmisten sydäntä ja mieltä.
Ei ole vuosikymmeniin koettu lamaa, joten ei ole laman lapsia. Ei ole epäluottamusta ja levottomuutta, joka purkautuisi korkeampien vastausten etsintänä.
Ei ole ilmastonmuutoksen kaltaista suurta katastrofia, joka väijyy tulevaisuuden yllä ja vaatii nopeaa reagoimista: asenteiden ja arvojen täyskäännöstä.
Ei ole yllättävää kirjapainon tai internetin kaltaista keksintöä, joka tuo ihmisten ulottuville valtavan määrän uutta tietoa ja kyseenalaistaa heidän aiemmat uskomuksensa.
Ehkä sellainen aikakausi todellakin olisi onnellisempi, jolloin historian valossa ei ole tapahtunut mitään. Mikään vaara ei ole uhannut tavallisten ihmisten elämää, joten ei myöskään ole tarvittu sankareita; ei profeettoja, ei vallankumoustaistelijoita tai tuskaisia taiteilijoita.
Ehkäpä niin, mutta me emme selvästikään elä sellaista aikaa. Juuri nyt julkaistaan ennätysmäärä hengellistä kirjallisuutta. Siitä iso osa on tietenkin helppoa ja populistista, ja toinen iso siivu muodostuu kännisten dharmapummien sekoiluista - mutta joukkoon mahtuu myös paljon terävää dharmaa.
Jos heräämme ajoissa ja tiedostamme aikakautemme ongelmat, kurssi ehkä kääntyy kohti parempaa. Enkä näe mitenkään pahana sitäkään, että tilanteen taas muuttuessa paremmaksi vaipuisimme taas porvallisen elämän turvalliseen uneen.
Terve ihminen ei ole arvoitusten riivaama. Hän kehystää maailmansa lohduttavilla myyteillä ja katkaisee kysymykset tarpeettomina kuin napanuoran. Samalla tavoin kuin tavallisen ihmisen ei tarvitse tietää mitään maksan tai munuaisten toiminasta, ei hänen tarvitse vaivata päätään myöskään kuolemalla. Sellaiset asiat ovat asiantuntijoiden heiniä. Ja asiantuntijan tehtävä on hymyillä ja sanoa, että kaikki on kuten pitäälom.
Sillä tavoin elämä jatkuu, ja ongelmat joita ei voi ratkaista, eivät näyttäydy ongelmina lainkaan.
Upanisadit poikkeavat eräässä suhteessa useimmista muista uskonnollisista teoksista. Ne ovat pappissäädyn ja eliitin ohjekirjoja, eivät tavallisen kansan lukemistoa. Niinpä niissä voi tunnustaa asioita, jotka muista kirjoista on sensuroitu tai verhottu vertauskuviin.
Chandogya Upanisadissa esimerkiksi on säe:
"Aurinko on jumalista korkein. Tämä on tietenkin vain asioiden runollinen ilmaus."Lähes kaikissa upanisadeissa on kohta, jossa dialogin muodossa testataan opiskelijan järjenjuoksua ja henkistä valmiutta.
Jos oppilas läpäisee testin, hän saa kuulla korkeamman totuuden: yleensä se kiistää jotakin edellä esitettyä tai ainakin paljastaa sen olevan karkea yksinkertaistus. Yltääkseen korkeimpaan tietoon oppilaiden on osattava olla kriittisiä. Upanisadien sanoma ei ole tarkoitettu hyväuskoisille. Lopulta asiat sanotaan niin kuin ne ovat ja lähestytään ateismia - tai pikemminkin jotain muuta, ateismin korkeampaa muotoa, joka lännessä vasta odottaa ilmenemistään.
Upanisadeissa ateismi ja materialismi esitetään alkeellisina väliasteina. Lapsi ikään kuin hoksaa, ettei joulupukkia ole olemassakaan. Siinä ei idässä nähdä mitään ihmeellistä.
Lännessä monet ihmiset, jotka kieltävät Jumalan olemassaolon, luulevat saavuttaneensa jonkinlaisen erittäin vaativan ymmärryksen tason. Se on tietenkin pelkkaa bullshittiä. Sehän on vain yksi kyllä-ei -kysymys, joka ei ratkaise mitään. Täysi idioottikin voi opetella ulkoa oikean vastauksen - tai siis sen vastauksen, joka muita ihmisiä eniten miellyttää. Jeesus pelastaa, Jumala on kuollut - tai jotakin muuta, mitä?
Vaarallisinta on juuri se, että luulee saavuttaneensa ymmärryksen päätepisteen. Chandogya Upanisadissa tämä opintojen ansakuoppa esitetään erittäin upean tarinan kautta (8. kirja). Demoni yksinkertaistaa kuulemansa opetuksen ja muuttaa ne sellaiseen muotoon, joka hänen egoaan miellyttää. Jumalten lähettiläs Indra puolestaan alkaa nähdä suuressa kertomuksessa porsaanreikiä ja palaa opettajansa luokse kyseenalaistaakseen tämän opetukset. Opettaja Prajapati ilostuu siitä, että saa älyllistä haastetta ja vastaa siihen parhaansa mukaan.
Linkki: Chandogya Upanisadi
Kirjoitus kertoo myös opiskeluun vaadittavasta pitkäjänteisyydestä. Viisautta ei voi tiivistää muutamaan aforismiin vaan sitä on lähestyttävä dialektisesti tai hermeneuttisessa kehässä - pitkän kyselyn ja hapuilun kautta. Näkemyksen syventyminen on filosofinen prosessi, jossa oikotiet ovat vaarallisia.
Samalla tavoin ateistit ovat vaarallisia, koska he ovat oikaisseet siihen päätelmään, että Jumalaa ei ole - mutta he eivät välttämättä ymmärrä mitään elämästä. Kun ihminen käy läpi monia henkisiä kriisejä ja kohtaa iloja ja vastoinkäymisiä, hän lopulta havaitsee, että se runollinen tarina, jota kutsumme evankeliumiksi, eli ilosanomaksi tai pelastuskertomukseksi, onkin itse asiassa varsin todenmukainen ja syvällinen kuvaus inhimillisestä elämästä kaikkine ylä- ja alamäkineen.
Oikaisemisen ongelma koskettaa yhtä lailla kristittyja tai ateisteja. Jos ihminen suoraan hyppää siihen päätelmään, että Jumala on, hän ymmärtää Jumalasta ihan yhtä vähän kuin sellainen ihminen, joka hyppää siihen päätelmään, että Jumalaa ei ole.
Tärkeintä ei ole edes se, mitä me ajattelemme Jumalasta. Tärkeämpää on, että löydämme sellaisen uskon tai epäuskon asteen, joka tyydyttää meidän henkiset tarpeemme.
Jumalten nukketeatteri
Upanisadeilla on useita kirjoittajia. Useimmat heistä suhtautuvat jumaliin kuin draaman arkkityyppeihin. Jumalat ovat eräänlaista käytännöllistä nukketeatteria: luonnetyyppejä tai ihmisen persoonallisuuden puolia, jotka on esitetty kärjistetyssä muodossa.
Nukketeatteri on erittäin hyödyllinen tapa kertoa tarinoita - ja tarinat puolestaan saavat kuulijat keskittymään. Polyteismi on kaikkiaan varsin tehokas pedagoginen strategia.
Lännessä hindulaisuuteen on suhtauduttu jopa ylimielisemmin kuin yksijumalaisuuteen. Monet tiedeuskovaiset sijoittavat koko Intian kulttuurin hölynpölykoriin, eivätkä vaivaudu noteeraamaan sitä millään tavoin. Jos ihmiset, jotka uskovat yhteen jumalaan ovat hölmöjä, miten moneen jumalaan uskovien kanssa voisi edes keskustella.
Jälleen yksi kysymys hallitsee kaikkea: Jumalien määrä: nolla, yksi tai enemmän. Kyse on eräänlaisesta maailmankatsomuksellisesta rotuerottelusta. Täysin epäoleellinen seikka, kuten ihonväri tai jumalten lukumäärä asetetaan tärkeimmäksi kriteeriksi. Se ei edes vaikuta ihmisen arvoihin tai muihin uskomuksiin.
Kun hindulaisuutta on perinteisesti opetettu kouluissa, lapsille ei ole opetettu yhtään mitään oleellista. Tarinoita ei ole kerrottu - ja juuri tarinat ovat syy sille, miksi jumalia on niin lukuisia. Onhan meilläkin Aku Ankkoja ja Hannu Hanhia. Aku Ankka on toisaalta lyhytjänteisyyden ja toisaalta sinnikkyyden ilmentymä, kun taas Hannu Hanhi edustaa satumaista onnekkuutta.
Saatamme sanoa henkilöstä, että hän on kyllä melkoinen hannuhanhi. Tämä ei juurikaan eroa siitä, miten hindulaisuuden jumalista voi puhua. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivät köyhät ja kouluttamattomat ihmiset ihan oikeastikin uskoisi jumalten olemassaoloon. Uskotaanhan suomessakin lottovoittoon ja siihen, ettei hukkuminen voi juhannuksena osua omalle kohdalle.
Koska länsimaiset kirkot ja tiedeyhteisöt ovat voineet määritellä kulttuurien edistyneisyyden asteen, ovat ne päätyneet kategoriaan: polyteismi - teismi - ateismi. Tämä johtuu ehkä siitä, että monet muut kategoriat paljastaisivat idän ehtineen meidän edellemme.
Jos Ingmar Bergmanin elokuvassa Talven valoa olisi päähenkilönä ollut Upanisadeihin perehtynyt brahmiini, koko uskonkriisi olisi ratkennut varttitunnissa. Pappi olisi vain sanonut, että onneksi olkoon, tervetuloa kerhoon! Nyt opetan sinulle korkeamman totuuden: uskonto on vain runollinen esitys kaiken pysymättömyydestä.
Kaikki muodot ovat katoavaisia, mutta alutonta ja loputonta muutoksen prosessia kutsutaan nimellä luominen. Kaikki mikä on mahdollista, tulee tapahtumaan miljardien vuosien aikana rajattomassa avaruudessa. Sinun oma tietoisuutesi sammuu, mutta itse asiassa se on jo sammunut. Joka hetki sinä muutut joksikin toiseksi. Tämä on kuitenkin ilosanoma, sillä jokaisessa olennossa ilmenevä tietoisuus todistaa samalla tavoin olemisen ihmettä. Minä olen sinun ylösnousemuksesi ja sinä olet minun ylösnousemukseni.
Brahmiinien tehtävät
Kuten kaikissa kulttuureissa, papit ovat eräänlaisia virkamiehiä. He ottavat vastuun tietyistä rituaaleista ja pyrkivät säilyttämään yhteiskuntarauhan. He vihkivät syntyneet ja hautaavat kuolleet. Tarpeen mukaan he turvautuvat myytteihin, vaikka eivät itsekään uskoisi niihin.
He tietävät, että taikauskot voivat olla kansan omaksi parhaaksi. Ensinnäkin ihmiset tarvitsevat turvallisuuden tunnetta ja uskoa jatkuvuuteen. Muutoin he eivät sijoita tulevaisuuteen vaan elävät kädestä suuhun. Uskonto kasvattaa kohtuullisuuteen, eettisyyteen, ahkeruuteen ja säästäväisyyteen. Taustalla voi olla hyväntahtoista kusetusta, mutta se toimii.
Tämän kaiken Upanisadit myöntävät melko lailla suoraan. Kuten totesin, ne ovat oppikirja ylemmille kasteille, eivät kaiken kansan iltalukemistoa.
Uskontojen yhteiskuntarauhaa ylläpitävä propaganda oikeutetaan - ja mielestäni tämä oikeutus on perusteltu - kahdella tapaa. Ensinnäkin myyttiset tarinat sisältävät käytännöllisiä elämänviisauksia ja vahvistavat tärkeitä arvoja. Uskontojen pyhät kirjoitukset ovat valikoituneet vuosien varrella monista eri lähteistä: mukaan ovat päätyneet sellaiset tarinat, jotka ovat vetovoimaisia ja jotka mahdollisimman monen ihmisen omatunto sallii. Mutta populistista televisioviihdettä ne eivät ole. Ne ovat filosofisia opetustarinoita, eivät halpaa roskaa.
Upanisadeissa ei ole juuri lainkaan vihapuhetta tai väkivallalla mässäilyä, kuten esimerkiksi Vanhassa Testamentissa. Opetukset ovat viisaita ja hyveellisiä - ainakin minun mielestäni. Tähän tietenkin vaikuttaa se, että eräänlaisena kansalliseepoksena mukaan on valikoitu kirjoituksia, jotka esittävät Intian historian kauniissa valossa. Tämän jälkeen englanninkieliset kääntäjät ovat valikoineet suosikkikohtansa, joista minä sitten olen suomentanut omat suosikkikohtani.
Kyse on siis valioaineista. En peittele sitä, että tarkoitukseni on saada lukija ällistymään. Kyse on parhaiden tekstien parhaista paloista... mutta silti Upanisadit ovat omituisen väkivallattomia. Ikään kuin pakollista takaa-ajokohtausta ja lopun suurta miekkataistelua ei tarvittaisikaan jokaisessa jännittävässä tarinassa?
Myyteille on myös toinen hyvä peruste: ne ovat tosia. Ne ovat todellisten asioiden runollinen ilmaus.
Todellisuus, jota sellainaan on vaikea niellä
Upanisadeissa on usein käänne, jossa oppilaan illuusiot murskataan.
Brihad-Aranyaka 2:4 sisältää kohdan, jossa Yajnavalkya toteaa uteliaalle vaimolleen:
"...Kuoleman jälkeen ei ole tietoisuutta."Karujen tosiasioiden myöntäminen toimii perustana sellaiselle tiedolle, jota eivät aallot hajota tai tuuli puhalla kumoon. Lopulta kuitenkin usein palataan samoihin väitteisiin, joista lähdettiin liikkeelle ja jotka kiistettiin. Samat lauseet pätevät, nyt ne vain ymmärretään toiselta kantilta.
"Olen ällistynyt" sanoi vaimo. "Kuinka voit yhtäkkiä sanoa, ettei kuoleman jälkeen ole tietoisuutta?!"
Uskonnon todenmukaisuus täytyy kokea elävässä elämässä ja sisäistää henkilökohtaisten oivallusten kautta.
Sanat ovat vain sanoja. Jos niitä ei ole juurrutettu syvälle persoonaan, niissä ei ole voimaa.
Jumalan olemassaolo riippuu täysin siitä, mitä "Jumalalla" tarkoitetaan. Uskonnolliset käsitteet ovat hyödyllisiä tietyssä diskurssissa, mutta niillä on perusta myös todellisuudessa. Täytyy vain osata antaa todellisuuden toimia käsitteiden esikuvana, eikä uskotella itselleen, että sanojen voimasta todellisuus muuttaisi mielensä.
Ateisteillekin tekisi hyvää se, että he kohtaisivat inhimillisen todellisuuden koko kirjon, eivätkä itsepintaisesti väittäisi, että uskontojen tulisi kuolla sen vuoksi, että ateisteilla on mielessään utopia uskonnottomattasta maailmasta. Todellisuus on se, että ihmiset uskovat monenlaisiin asioihin ja he myös kipeästi tarvitsevat uskoa - kuten myös toivoa ja rakkautta.
Ateistien näkemys ihmisestä ei ole realistinen. Se on ideologia, joka yksinkertaistaa todellisuutta ja rakentaa tarpeettomia vastakkainasetteluja. Ateistit lankeavat samaan ryhmäidentiteettien psykologiaan ja esimerkiksi suosittelevat tai tyrmäävät kirjoja sen mukaan vastaako kirjoittaja yhteen kysymykseen samoin kuin he itse: lehtihaastattelussa tämän romaanin kirjoittaja sanoi olevansa ateisti... varmasti hänen kirjansakin siinä tapauksessa täytyy olla lukemisen arvoinen jne.
Jumalan kiistämisessä ei ole kyse yleismaailmallisesta tai sellaiseksi koskaan muodostuvasta uskomuksesta vaan tietyn aikakauden asenneilmastosta ja eräänlaisesta pienpuolueesta. Yksi ainoa kysymys ei koskaan riitä määrittämään ihmisen maailmankuvaa. Tämä nähdään hyvin jo siinä, miten riitaisia Vapaa-ajattelijat ovat julkisuudessa. Ryhmän jäsenet eivät tule toimeen keskenään, koska loppujen lopuksi ei-uskovaiset kannattavat hyvin erilaisia arvoja ja näkemyksiä. He uskovat ties minkälaisiin hulluihin asioihin.
En halua luokitella itseäni millään sellaisella termillä, koska taustalla oleva kysymys ei kerro minusta mitään - päin vastoin se saattaisi antaa ajattelustani täysin vääristyneen käsityksen.
Upanisadien mystiikka
Upanisadien kuuluisa vastaus on neti-neti. Ei tämä, ei tuo. Kyse on pitkälti samasta havainnosta, johon myös kristilliset mystikot ovat päätyneet: Jumalasta ei voida puhua aktiivisin lausein, vaan ainoastaan negaation kautta. Jumala ei ole sitä, Jumala ei ole tätä.
Kaikki käsitteelliset määrittely-yritykset ovat tuhoon tuomittuja, koska käsitteet lähtökohtaisesti erittelevät ja karsinoivat todellisuutta. Jumalasta ei voida puhua dualististen käsitteiden ja kategorioiden kautta. Emme voi leikata kakkua ja sanoa: tämä puoli kuuluu Brahmanille, tämä puoli ei. Syön sen itse. Aina kun itse syömme kakkua, se on Brahman, joka syö Brahmanilla maustettua Brahmania.
Ja tämä koko lause on tietenkin täysin hullunkurinen, eikä kerro Brahmanista yhtään mitään.
Upanisadien toinen avainlause sanoo: Tat Twam Asi - Sinä olet se!
Kuka sinä ja mikä se? Siinäpä se. Ehkäpä se sama jokin, mistä ei mitään järjellistä voitu sanoa. Atman on Brahman. Mikä ihmeen Atman, mikä kumma Brahman.
Lauseet ovat nerokkaita, koska ne sanovat kaiken sanomatta juuri mitään. Samassa yhteydessä tekee mieli lainata Nagarjunaa, joka nimiin liitetään viisaus: "Muoto on tyhjyyttä, tyhjyys on muotoa."
Ah, miten nerokasta! Mieleen tulee Pseudo-Dionyseos ja Mestari Eckhart. Onneksi mystikot tietävät mistä he puhuvat.
Ja mistäs sen sitten voi tietää? Sen vaan tietää.
Viisauden aaltoliike
Itämaisen filosofian historiassa nähdään huippukausia ja asteittaista taantumista, jopa suoranaisia romahduksia.
Ihmiskunnan historiassa oli meneillään mielenkiintoinen vaihe, kun 500 eaa. elivät samaan aikaan Buddha, Kungfutse, Laotse ja jainalaisuuden perustaja Mahavira. On vaikea sanoa, oliko kyseessä laskukausi vai nousukausi. Kaikki neljä puhuvat henkisestä ja kulttuurisesta rappiosta, mutta pikemminkin näyttää siltä, että kyse oli teknisestä ja taloudellisesta kukoistuskaudesta.
Kungfutse opettaa hyviä tapoja, joiden hän näkee vaipuneen unohdukseen. Todellisuudessa hän itse pitkälti määrittelee uudenlaisen tapakulttuurin omien fantasioidensa pohjalta. Aikalaiskertomusten mukaan hän oli neuroottinen ja pikkutarkka hienostelija, joka sai huippupalkkaa valtiollisessa virassa. Hän rakasti etikettiä ja yhtenäisiä käytöstapoja, mistä voi päätellä hänen olleen lievästi autistinen persoonallisuus.
Laotsen kirjoituksiin sisältyy toteamus siitä, että kun johtajat ovat rappiolla, nousee kansan keskuudesta yksilöitä, jotka näyttävät uudenlaisen elämisen mallia. Todennäköisesti hän ajatteli ennemmin itseään kuin Kungfutsen kaltaisia juppeja. Jotenkin myös hän pystyi tulemaan toimeen vähällä työllä, vaikka oli melkoinen hippi. Ja hipit ja taiteilijat puolestaan ovat vauraan aikakauden tuote: valtio maksaa eläkkeitä suojateilleen tai eliitin keskuudessa harjoitetaan mesenaattitoimintaa.
Sidharta Gautama eli kertoman mukaan yltäkylläisyydessä, mutta koki herätyksen ja kaipasi jotain syvällisempää. Hän eli askeesissa, mutta luopui siitä, koska halusi elää tasapainoisesti, ei äärimmäisyyksiä. Buddhan joskus väitetään itse keksineen lähes kaiken, mutta todellisuudessa hän lainasi suurimman osan opetuksistaan vanhemmista teksteistä. Hän vain päivitti opetuksia, jotka olivat taantuneet - ja saaneet fanaattisia piirteitä.
Historiassa on monia vuosisatoja, joista ei kerrota juuri mitään legendoja. Ja sitten on yksi tällainen ihmeellinen neljän maailmanuskonnon samanhetkinen syntykausi. Aikakautta ei tietääkseni ole verrattu renessanssiin, mutta mitä muutakaan se on voinut olla: idän kultakausi, jolle ei juuri löydy vertailukohtia.
Kun kirjoitin Cdandogya Upanisadin 8. kirjaan kommentaareja (aiempi linkki), olisin halunnut liittää mukaan myös Taolaisen kommentaarin, Nagarjunan Tyhjyys-kommentaarin sekä Adi Shankaran non-dualistisen kommentaarin. Ne kaikki eräällä tavoin kuuluvat samaan filosofiseen traditioon, jossa kaavoihinsa kangistuneita perinteitä uhmataan ja dharmaa päivitetään uuteen asuun.
Viisaudet eivät koskaan voi saavutta lopullista, täydellistä muotoaan. Jokaisen historiallisen aikakauden täytyy kyetä pukemaan oivallukset tuoreeseen asuun - ja tietenkin sitä varten oivalluksia täytyy ensin kokea. Kirjoituksista valikoidaan mukavalta tuntuvia palasia ja harva edes jaksaa perehtyä teksteihin, jos jonkinlainen auktoriteetti ottaa siitä vastuun.
Kuka ties onnellisempia ovat sellaiset aikakaudet, joista on jäänyt vähän mitään kerrottavaa. Ei ole sotapäälliköitä, sotia ja levottomuuksia. Uskonnollisia uudistajia ei tarvita, koska uskonto ei näytä kaipaavan uudistamista. Se tarjoaa valtaosalle ihmisistä rauhan ja levollisuuden.
Pappien tarjoamat helpot ja kauniin runolliset vastaukset sammuttavat sen ikävän palon, joka kysymysten ja epäilysten muodossa kärventää monien ihmisten sydäntä ja mieltä.
Ei ole vuosikymmeniin koettu lamaa, joten ei ole laman lapsia. Ei ole epäluottamusta ja levottomuutta, joka purkautuisi korkeampien vastausten etsintänä.
Ei ole ilmastonmuutoksen kaltaista suurta katastrofia, joka väijyy tulevaisuuden yllä ja vaatii nopeaa reagoimista: asenteiden ja arvojen täyskäännöstä.
Ei ole yllättävää kirjapainon tai internetin kaltaista keksintöä, joka tuo ihmisten ulottuville valtavan määrän uutta tietoa ja kyseenalaistaa heidän aiemmat uskomuksensa.
Ehkä sellainen aikakausi todellakin olisi onnellisempi, jolloin historian valossa ei ole tapahtunut mitään. Mikään vaara ei ole uhannut tavallisten ihmisten elämää, joten ei myöskään ole tarvittu sankareita; ei profeettoja, ei vallankumoustaistelijoita tai tuskaisia taiteilijoita.
Ehkäpä niin, mutta me emme selvästikään elä sellaista aikaa. Juuri nyt julkaistaan ennätysmäärä hengellistä kirjallisuutta. Siitä iso osa on tietenkin helppoa ja populistista, ja toinen iso siivu muodostuu kännisten dharmapummien sekoiluista - mutta joukkoon mahtuu myös paljon terävää dharmaa.
Jos heräämme ajoissa ja tiedostamme aikakautemme ongelmat, kurssi ehkä kääntyy kohti parempaa. Enkä näe mitenkään pahana sitäkään, että tilanteen taas muuttuessa paremmaksi vaipuisimme taas porvallisen elämän turvalliseen uneen.
perjantai 11. tammikuuta 2013
Chandogya Upanisad
Julkaisin Aukeassa neljännen osan Upanisad-suomennoksista:
Satyakama vastasi:
"Kysyin sitä äidiltäni, mutta hän ei tiennyt. Äitini palveli monessa rikkaassa perheessä, ja sitten eräänä päivänä minä synnyin. Nimeni on Satyakami ja äitini nimi Jabala. Niinpä minua kutsutaan sillä nimellä."
Mestari sanoi:
"Olen tarkka siitä kenet hyväksyn oppilaakseni. Sinä olet kertonut totuuden, mikä tarkoittaa, että olet korkeinta kastia. Niinpä olet tervetullut tietäjien joukkoon."
Mestari opetti hänelle alkeen: sanat ja rituaalit. Sitten hän erotti laumastaan 400 laihaa härkää ja antoi ne pojan haltuun.
Satyakama sanoi: "Ohjaan ne vihreille laitumille ja kun palaan, minulla on tuhat lihavaa härkää." Poika paimensi laumaa joitakin vuosia, eikä lähtenyt paluumatkalle, ennen kuin oli täyttänyt lupauksensa.
4. kirja, kappaleet 5. - 9.:
Kun härkiä oli tuhat, niiden johtaja mylvi: "Satyakama, vie meidät takaisin mestarisi luo. Olemme syöneet kylliksi ja sinun on aika oppia lisää brahmiinien tavoista. Matka on pitkä, joten minä opetan sinua kulkiessamme."
Kun härkä oli opettanut pojalle kaiken minkä tiesi, se pyysi tulta auttamaan.
Kun tuli oli opettanut pajalle kaiken minkä tiesi, se pyysi hanhea auttamaan.
Kun hanhi oli opettanut pojalle kaiken minkä tiesi, se pyysi merimetsoa auttamaan.
Kun Satyakami palasi mestarinsa luokse, mestari hämmästyi sitä, kuinka poika oli muuttunut. Hän sanoi: "Satyakami, sinähän oikein hehkut viisautta - kuka sinua on opettanut?"
"Ei se ollut kukaan ihminen. Minua opettivat härkä, hanhi ja merimetso. Opin paljon, mutta tuskin se on mitään verrattuna pyhään Vedaan."
"Katsotaan", sanoi mestari Haridrumata Gautama. Hän opetti pojalle syvimmät salaisuudet jotka tunsi.
Poika hämmästyi, sillä kyse oli samasta viisaudesta, jonka hän oli jo oppinut kulkiessaan eläinten keskuudessa. Oli yksi opetus. Mitään eroa ei ollut.
4. kirja, kappaleet 10. - 15.
Satyakama Jabalasta tuli aikanaan suuri tietäjä. Hänen oppilaidensa joukossa oli Upakosala Kamalayana, joka asui opettajansa talossa ja huolehti tulesta.
Aikanaan muut oppilaat palasivat kotiinsa, mutta Upakosala jatkoi työtään mestarin kotona.
Satyakaman vaimo sanoi: "Poika on tehnyt työnsä hyvin. Eikö jo olisi aika opettaa hänelle salaisuudet ja vapauttaa hänet tehtävästään? Jos sinä et täydennä hänen tietojaan, voi olla että hän oppii kaiken tarvitsemansa tulelta!"
Satyakama ei kuitenkaan opettanut poikaa, vaan lähti pitkälle matkalle.
Upakosala masentui yksinäisyydestä niin ettei hänelle ruoka maistunut. Mestarin vaimo oli huolissaan: "Mikä on hätänä? Miksi et syö?"
"Sisälläni on monia toiveita ja haluja, jotka tuottavat kärsimystä. Suren ja siksi en syö."
Kun tulen lieskat kuulivat vaimon ja oppilaan keskustelun, ne pohtivat keskenään: "Tämä askeettinen oppilas on monen vuoden ajan huolehtinut meidän tarpeistamme ja ruokkinut meitä. Nyt on meidän vuoromme korvata palvelukset."
Liekit sanoivat pojalle: "Henkitys on Brahman. Mikä on Brahman. Kuka on Brahman."
Poika vastasi: "Tiedän, että henkitys on Brahman, mutta en tiedä mikä on mikä tai kuka on kuka."
Tuli opetti: "Se hahmo, joka havaitaan auringossa, on minä. Minä olen hän. Jokainen, joka tämän ajatuksen sisäistää, karttaa pahoja tekoja. Hän elää pitkän ja kunniakkaan elämän, eivätkä hänen jälkeläisensä joudu turmiolle."
Tuli opetti: "Se hahmo, joka havaitaan kuussa, on minä. Minä olen hän. Jokainen, joka tätä ajatusta mietiskelee, pitää pahan loitolla. Hän elää pitkän ja kunniakkaan elämän, eivätkä hänen jälkeläisensä joudu turmiolle."
Tuli opetti: "Se hahmo, joka havaitaan salaman välähdyksessä, on minä. Minä olen hän. Jokainen, joka tätä ajatusta mietiskelee, pitää pahan loitolla. Hän elää pitkän ja kunniakkaan elämän, eivätkä hänen jälkeläisensä joudu turmiolle."
Lopuksi liekit sanoivat: "Nyt tiedät kuka on kuka ja mikä on mikä. Tunnet oman minuutesi olemuksen, mutta opettajasi täytyy vielä sanoa, mistä kaikki tämä on peräisin."
Kun mestari Satyakama Jabala palasi matkaltaan, hän ihmetteli oppilaassaan tapahtunutta muutosta: "Hyvänen aika, sinun kasvosi loistavat kirkaasti kuin olisit kohdannut todellisuuden silmästä silmään. Kuka sinua on opettanut?!"
Poika katsoi tultta ja sanoi: "Nyt lieskat näyttävät tuollaiselta, silloin ne näyttivät sellaisilta."
Mestari kysyi: "Mitä ne sinulle opettivat?"
"Vain tämän."
"Tuli voi opettaa vain osan. Minun on aika täydentää tietosi." Mestari opetti: "Se henkilö, joka havaitaan silmässä, on itse. Hän on katoamaton, peloton, Brahman.
Häntä kutsutaan myös nimellä kaiken yhdistävä kauneus. Kaikki kaunis yhdistyy Hänessä, ja ihminen, joka tämän tiedostaa, on myöskin kauniiden ilmiöiden yhtymäkohta.
Häntä kutsutaan myös nimellä kaiken kauneuden lähde. Kaikki kaunis on lähtöisin Hänestä, ja ihminen, joka tämän tiedostaa, voi myöskin olla kauniiden asioiden lähde.
Häntä kutsutaan myös nimellä valon antaja. Kaikkien maailmojen valo on peräisin hänestä, ja ihminen, joka tiedostaa tämän, voi myöskin hohtaa ylimaailmallista valoa.
Ei ole suurta väliä sillä, toimitammeko rituaaleja, kunhan kuljemme kohti kirkkautta. Turvanamme on hän, joka ei ole syntynyt, eikä voi kuolla, ja joka opastaa muita Brahmanin polulla. Jokainen, joka tätä polkua seuraa, ei enää eksy kuoleman kieppuvaan pyörteeseen. Hän ei pyöri Kuoleman kehässä, vaan kulkee suoraan."
Seuraavassa osassa:
6. kirja, 1. luku
7. Kirja, 6. luku
7. Kirja 16. - 25. luvut
Toinen, kolmas sekä viides kirja jäävät tulevaisuuteen. En jaksa kerralla käsitellä koko sataa sivua.
Tällä kertaa käsittelyssä on yksi pisimmistä ja rönsyilevimmistä teksteistä, Chandogya Upanisad, mikä suomeksi tarkoittaa jotain siihen suuntaan kuin "veisaajien viisaudet" tai "loitsunlaulajien opetukset". Kyseinen upanisadi on myös yksi vanhimmista, kirjoitettu noin 700-600 eaa. eli hieman ennen Buddhan ja Kunfutsen syntymää. Monessa osassa maailmaa elettiin vielä pronssikautta.
Upanisadissa on liki sata sivua tekstiä, eikä siinä ole yhtenäistä juonta tai päähenkilöä, joten olen valikoinut joukosta omia suosikkiteemojani. Joitakin katkelmia julkaisen täällä blogissa, koska muutoin aukea-sarjasta olisi tullut liian laaja.
Osat ovat luettavissa yhdessä tai erikseen. Kyse on ikään kuin erilillisistä tarinoista saman satukirjan sisällä.
Seuraavan katkelman nimi voisi olla vaikkapa...
Seuraavan katkelman nimi voisi olla vaikkapa...
SATU HÄRÄSTÄ, HANHESTA JA MERIMETSOSTA
Chandogya Upanishad - 4. kirja, 4. luku:
Satyakama puhutteli äitiään: "Äiti-rakas, tahtoisin omistautua hengellisille opinnoille. Sitä varten minun täytyy tietää mihin sukuun me kuulumme."
Hänen äitinsä vastasi rehellisesti: "Poikani, olemme köyhiä, enkä tiedä kuka on sinun isäsi. Elämäni varrella olen toiminut palvelijana monessa perheessä. Eräänä päivänä huomasin olevani raskaana, ja pian sinä synnyit."
Äiti neuvoi::
"Sinun nimesi on Satyakama, ja minun nimeni on Jabala. Jos joku kysyy nimeäsi, niin kerro vain olevasi Satyakama Jabala."
Poika lähestyi kunnioitettua mestaria ja pyysi päästä hänen oppilaakseen. Mestari Haridrumata Gautama kysyi:
"Poikaseni, mistä suvusta sinä polveudut?"Satyakama vastasi:
"Kysyin sitä äidiltäni, mutta hän ei tiennyt. Äitini palveli monessa rikkaassa perheessä, ja sitten eräänä päivänä minä synnyin. Nimeni on Satyakami ja äitini nimi Jabala. Niinpä minua kutsutaan sillä nimellä."
Mestari sanoi:
"Olen tarkka siitä kenet hyväksyn oppilaakseni. Sinä olet kertonut totuuden, mikä tarkoittaa, että olet korkeinta kastia. Niinpä olet tervetullut tietäjien joukkoon."
Mestari opetti hänelle alkeen: sanat ja rituaalit. Sitten hän erotti laumastaan 400 laihaa härkää ja antoi ne pojan haltuun.
Satyakama sanoi: "Ohjaan ne vihreille laitumille ja kun palaan, minulla on tuhat lihavaa härkää." Poika paimensi laumaa joitakin vuosia, eikä lähtenyt paluumatkalle, ennen kuin oli täyttänyt lupauksensa.
4. kirja, kappaleet 5. - 9.:
Kun härkiä oli tuhat, niiden johtaja mylvi: "Satyakama, vie meidät takaisin mestarisi luo. Olemme syöneet kylliksi ja sinun on aika oppia lisää brahmiinien tavoista. Matka on pitkä, joten minä opetan sinua kulkiessamme."
Kun härkä oli opettanut pojalle kaiken minkä tiesi, se pyysi tulta auttamaan.
Kun tuli oli opettanut pajalle kaiken minkä tiesi, se pyysi hanhea auttamaan.
Kun hanhi oli opettanut pojalle kaiken minkä tiesi, se pyysi merimetsoa auttamaan.
Kun Satyakami palasi mestarinsa luokse, mestari hämmästyi sitä, kuinka poika oli muuttunut. Hän sanoi: "Satyakami, sinähän oikein hehkut viisautta - kuka sinua on opettanut?"
"Ei se ollut kukaan ihminen. Minua opettivat härkä, hanhi ja merimetso. Opin paljon, mutta tuskin se on mitään verrattuna pyhään Vedaan."
"Katsotaan", sanoi mestari Haridrumata Gautama. Hän opetti pojalle syvimmät salaisuudet jotka tunsi.
Poika hämmästyi, sillä kyse oli samasta viisaudesta, jonka hän oli jo oppinut kulkiessaan eläinten keskuudessa. Oli yksi opetus. Mitään eroa ei ollut.
4. kirja, kappaleet 10. - 15.
Satyakama Jabalasta tuli aikanaan suuri tietäjä. Hänen oppilaidensa joukossa oli Upakosala Kamalayana, joka asui opettajansa talossa ja huolehti tulesta.
Aikanaan muut oppilaat palasivat kotiinsa, mutta Upakosala jatkoi työtään mestarin kotona.
Satyakaman vaimo sanoi: "Poika on tehnyt työnsä hyvin. Eikö jo olisi aika opettaa hänelle salaisuudet ja vapauttaa hänet tehtävästään? Jos sinä et täydennä hänen tietojaan, voi olla että hän oppii kaiken tarvitsemansa tulelta!"
Satyakama ei kuitenkaan opettanut poikaa, vaan lähti pitkälle matkalle.
Upakosala masentui yksinäisyydestä niin ettei hänelle ruoka maistunut. Mestarin vaimo oli huolissaan: "Mikä on hätänä? Miksi et syö?"
"Sisälläni on monia toiveita ja haluja, jotka tuottavat kärsimystä. Suren ja siksi en syö."
Kun tulen lieskat kuulivat vaimon ja oppilaan keskustelun, ne pohtivat keskenään: "Tämä askeettinen oppilas on monen vuoden ajan huolehtinut meidän tarpeistamme ja ruokkinut meitä. Nyt on meidän vuoromme korvata palvelukset."
Liekit sanoivat pojalle: "Henkitys on Brahman. Mikä on Brahman. Kuka on Brahman."
Poika vastasi: "Tiedän, että henkitys on Brahman, mutta en tiedä mikä on mikä tai kuka on kuka."
Tuli opetti: "Se hahmo, joka havaitaan auringossa, on minä. Minä olen hän. Jokainen, joka tämän ajatuksen sisäistää, karttaa pahoja tekoja. Hän elää pitkän ja kunniakkaan elämän, eivätkä hänen jälkeläisensä joudu turmiolle."
Tuli opetti: "Se hahmo, joka havaitaan kuussa, on minä. Minä olen hän. Jokainen, joka tätä ajatusta mietiskelee, pitää pahan loitolla. Hän elää pitkän ja kunniakkaan elämän, eivätkä hänen jälkeläisensä joudu turmiolle."
Tuli opetti: "Se hahmo, joka havaitaan salaman välähdyksessä, on minä. Minä olen hän. Jokainen, joka tätä ajatusta mietiskelee, pitää pahan loitolla. Hän elää pitkän ja kunniakkaan elämän, eivätkä hänen jälkeläisensä joudu turmiolle."
Lopuksi liekit sanoivat: "Nyt tiedät kuka on kuka ja mikä on mikä. Tunnet oman minuutesi olemuksen, mutta opettajasi täytyy vielä sanoa, mistä kaikki tämä on peräisin."
Kun mestari Satyakama Jabala palasi matkaltaan, hän ihmetteli oppilaassaan tapahtunutta muutosta: "Hyvänen aika, sinun kasvosi loistavat kirkaasti kuin olisit kohdannut todellisuuden silmästä silmään. Kuka sinua on opettanut?!"
Poika katsoi tultta ja sanoi: "Nyt lieskat näyttävät tuollaiselta, silloin ne näyttivät sellaisilta."
Mestari kysyi: "Mitä ne sinulle opettivat?"
"Vain tämän."
"Tuli voi opettaa vain osan. Minun on aika täydentää tietosi." Mestari opetti: "Se henkilö, joka havaitaan silmässä, on itse. Hän on katoamaton, peloton, Brahman.
Häntä kutsutaan myös nimellä kaiken yhdistävä kauneus. Kaikki kaunis yhdistyy Hänessä, ja ihminen, joka tämän tiedostaa, on myöskin kauniiden ilmiöiden yhtymäkohta.
Häntä kutsutaan myös nimellä kaiken kauneuden lähde. Kaikki kaunis on lähtöisin Hänestä, ja ihminen, joka tämän tiedostaa, voi myöskin olla kauniiden asioiden lähde.
Häntä kutsutaan myös nimellä valon antaja. Kaikkien maailmojen valo on peräisin hänestä, ja ihminen, joka tiedostaa tämän, voi myöskin hohtaa ylimaailmallista valoa.
Ei ole suurta väliä sillä, toimitammeko rituaaleja, kunhan kuljemme kohti kirkkautta. Turvanamme on hän, joka ei ole syntynyt, eikä voi kuolla, ja joka opastaa muita Brahmanin polulla. Jokainen, joka tätä polkua seuraa, ei enää eksy kuoleman kieppuvaan pyörteeseen. Hän ei pyöri Kuoleman kehässä, vaan kulkee suoraan."
Seuraavassa osassa:
6. kirja, 1. luku
7. Kirja, 6. luku
7. Kirja 16. - 25. luvut
Toinen, kolmas sekä viides kirja jäävät tulevaisuuteen. En jaksa kerralla käsitellä koko sataa sivua.
lauantai 29. joulukuuta 2012
Jeesuksen seikkailut lohikäärmeiden maassa
Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle.
Tässä toistaiseksi viimeinen kirjoitus jeesuslaisuudesta. Ehkä jatkan aihetta taas vuoden kuluttua. Aika paljon suunnitellusta jäi vielä sanomatta...
Jeesuslaisuus, osa 4: HARRY POTTER JA IHMISEN POJAT UROTEOT
Jos joku kertoo olevansa "kristitty", en tiedä tulisiko häntä yliarvioida vai aliarvioida - ja niinpä olen yrittänyt viime vuosina suhtautua heihin vain ihmisinä.
Kristillisyys ei ole niinkään yksi yhteinen maailmankuva vaan metaforinen ilmaisutapa. Kristillisen kasvatuksen saaneet ihmiset ovat omaksuneet tietyt termit ja kuulleet samat vertauskuvalliset tarinat.
Myös minä olen kristitty siinä suhteessa, että olen vihkiytynyt diskurssiin. Olen saanut koulussa uskonnonopetusta, käynyt rippikoulun sekä lukenut Uuden Testamentin. Voin keskustella siitä hieman samoin kuin voin keskustella Harry Potterista tai Sormusten herrasta. Tunnen päähenkilöt ja tiedän kuinka tarina etenee.
(Toki on myös paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on vaikea keskustella, koska he ottavat Harry Potterin liian vakavasti. He tuhahtelevat, jos vaikkapa sekoitan jonkun puuskupuhilaisen korpinkynteen tai en muista mitä vaikutuksia on sanoilla "avada kedavra!" Keskustelu tuppaa jäämään lyhyeksi, jos en ole koskaan edes jonottanut kokonaista päivää kirjakaupan tai elokuvateatterin edessä.)
Vaikka en usko persoonalliseen Jumalaan, olen siinä suhteessa vakava kristitty, että olen säilyttänyt viehätyksen uskonnolliseen mytologiaan. Eri ikävaiheissa olen katsellut uskonnollisuutta monesta eri perspektiivistä, joten suhteeni Jeesukseen on paljon monipuolisempi kuin suhteeni vaikkapa Harry Potteriin.
Kun luen tai kuuntelen uskovaisten keskustelua, pystyn usein samaistumaan heidän tuntemuksiinsa. En aina hyväksy niitä, mutta olen joskus saattanut ajatella aivan samoin. Itse tosin olin alle kymmenvuotias, mutta kumminkin.
On monta eri kristinuskoa. Jokainen mielipiteemme kristuksesta on enemmän tai vähemmän sepitettä. Jeesus on aikuisten action-figuuri, johon on heijastettu erilaisia ihanteita. Joillekin yksi Jeesuksen opettama ideaali on läheisempi kuin jokin toinen. Kaiken yhteensovittaminen tuntuu hetkittäin helpolta, mutta jopa laadukkaita rekonstruktioita löytyy monta erilaista.
Tiedän, että on suuri klisee uskoa Jeesukseen ihmisenä ja opettajana. Se on klisee, johon olen varsin hyvin perehtynyt.
Uskon jopa Jeesuksen olleen Jumalan poika siinä merkityksessä, joka löytyy Isä meidän -rukouksesta. Jeesus opetti sanomaan "Isä meidän...", ei suinkaan: "Isä Jeesuksen, joka olet Taivaassa..."
Ajatus siitä, että Jumala tarvitsisi pojan sanansa välittäjäksi tai valtansa perijäksi on totaalinen antropomorfismi ja kreikkalais-roomalaista lainaa. Zeus ja kumppanit ehkä huvittelivat ihmisneitojen kanssa ja sellaisesta suhteesta syntyi mm. Herkules... On absurdia, että jonkin instituution virallisena kantana voi olla myöskään neitseestä syntyminen, kun Raamatussa ei edes väitetä mitään sellaista.
Voi olla, etteivät kultainen sääntö tai rakkauden kaksoiskäsky olisi säilyneet meidän päiviimme, ellei niiden yhteydessä olisi opetettu myös kansan mieliin uppoavia taruja lohikäärmeistä, joita Jeesus surmasi miekallaan ja lupailtu, että kun aika on kypsä niin Jeesus palaa luoksemme ohjastaen tulisia vaunuja.
Jeesus saattaisi hyvinkin olla samanlainen hahmo kuin Seneca tai Aristoteles, jota luetaan vakavissaan. Sellaiseen luentaan itsea asiassa pyrin tutkiessani Uuden Testamentin tekstejä. Tämäkin on tietyissä piireissä klisee, tietyissä vieras lähestymistapa. Kliseillä on mitä suurin kyky ällistyttää meidät tuoreudellaan.
Kun jostakin näkökulmasta tulee klisee, pellon ikään kuin annetaan jonkin aikaa olla kesanolla. Kun maa sitten käännetään ja siihen istutetaan pottuja, saadaan kelpo sato. 1970-luvun alussa ilmestyi Terho Pursiaisen keskustelua herättänyt teos Uusin Testamentti. Joitakin vuosikymmeniä teos on ollut poliittinen ja teologinen klisee, mutta kun muutamia vuosia sitten luin sitä, se tuntui varsin raikkaalta.
Ajattelen, että myös jeesuslaisuudella voisi olla jonkinlainen lähetystehtävä: mahdollistaa ekumenia uskon ja ateismin välillä. Aiteistit ovat niin monessa asiassa oikeassa: uskovaiset ovat todellisuudesta vieraantuneita, hyväuskoisia hihhuleita, jotka uskonnollisuuden nojalla elättelevät myös monia täysin epäkristillisiä taikauskoja.
Ja myös kristityt ovat oikeassa: ateisteilla ei luuloistaan huolimatta ole kovinkaan paljon annettavaa vaikeissa elämäntilanteissa. Ateistit uskovat olevansa fiksumpia (ja joskus ovatkin), mutta Ateismi 1.0 on helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Se oikeutetusti hylkää monia uskovaisten kosmisia harhakäsityksiä, mutta lapsi menee pesuveden mukana. Elämä vapautuu ja maailmankuva tulee loogisemmaksi, mutta ateismin legendasta puuttuu tärkeitä emotionaalisia palasia.
Tutkijat saavat ehkä kokea läpimurtoja ja yhteisöllisyyttä, mutta tavalliselle talliaiselle luonnontieteet eivät tarjoa uraa, tarkoitusta tai onnistumisen kokemuksia. Opettajatkin vain haukkuvat apinaksi.
Eikä se ole vertauskuvallinen tarina.
Tässä toistaiseksi viimeinen kirjoitus jeesuslaisuudesta. Ehkä jatkan aihetta taas vuoden kuluttua. Aika paljon suunnitellusta jäi vielä sanomatta...
Jeesuslaisuus, osa 4: HARRY POTTER JA IHMISEN POJAT UROTEOT
Jos joku kertoo olevansa "kristitty", en tiedä tulisiko häntä yliarvioida vai aliarvioida - ja niinpä olen yrittänyt viime vuosina suhtautua heihin vain ihmisinä.
Kristillisyys ei ole niinkään yksi yhteinen maailmankuva vaan metaforinen ilmaisutapa. Kristillisen kasvatuksen saaneet ihmiset ovat omaksuneet tietyt termit ja kuulleet samat vertauskuvalliset tarinat.
Myös minä olen kristitty siinä suhteessa, että olen vihkiytynyt diskurssiin. Olen saanut koulussa uskonnonopetusta, käynyt rippikoulun sekä lukenut Uuden Testamentin. Voin keskustella siitä hieman samoin kuin voin keskustella Harry Potterista tai Sormusten herrasta. Tunnen päähenkilöt ja tiedän kuinka tarina etenee.
(Toki on myös paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on vaikea keskustella, koska he ottavat Harry Potterin liian vakavasti. He tuhahtelevat, jos vaikkapa sekoitan jonkun puuskupuhilaisen korpinkynteen tai en muista mitä vaikutuksia on sanoilla "avada kedavra!" Keskustelu tuppaa jäämään lyhyeksi, jos en ole koskaan edes jonottanut kokonaista päivää kirjakaupan tai elokuvateatterin edessä.)
Vaikka en usko persoonalliseen Jumalaan, olen siinä suhteessa vakava kristitty, että olen säilyttänyt viehätyksen uskonnolliseen mytologiaan. Eri ikävaiheissa olen katsellut uskonnollisuutta monesta eri perspektiivistä, joten suhteeni Jeesukseen on paljon monipuolisempi kuin suhteeni vaikkapa Harry Potteriin.
Kun luen tai kuuntelen uskovaisten keskustelua, pystyn usein samaistumaan heidän tuntemuksiinsa. En aina hyväksy niitä, mutta olen joskus saattanut ajatella aivan samoin. Itse tosin olin alle kymmenvuotias, mutta kumminkin.
On monta eri kristinuskoa. Jokainen mielipiteemme kristuksesta on enemmän tai vähemmän sepitettä. Jeesus on aikuisten action-figuuri, johon on heijastettu erilaisia ihanteita. Joillekin yksi Jeesuksen opettama ideaali on läheisempi kuin jokin toinen. Kaiken yhteensovittaminen tuntuu hetkittäin helpolta, mutta jopa laadukkaita rekonstruktioita löytyy monta erilaista.
Tiedän, että on suuri klisee uskoa Jeesukseen ihmisenä ja opettajana. Se on klisee, johon olen varsin hyvin perehtynyt.
Uskon jopa Jeesuksen olleen Jumalan poika siinä merkityksessä, joka löytyy Isä meidän -rukouksesta. Jeesus opetti sanomaan "Isä meidän...", ei suinkaan: "Isä Jeesuksen, joka olet Taivaassa..."
Ajatus siitä, että Jumala tarvitsisi pojan sanansa välittäjäksi tai valtansa perijäksi on totaalinen antropomorfismi ja kreikkalais-roomalaista lainaa. Zeus ja kumppanit ehkä huvittelivat ihmisneitojen kanssa ja sellaisesta suhteesta syntyi mm. Herkules... On absurdia, että jonkin instituution virallisena kantana voi olla myöskään neitseestä syntyminen, kun Raamatussa ei edes väitetä mitään sellaista.
Voi olla, etteivät kultainen sääntö tai rakkauden kaksoiskäsky olisi säilyneet meidän päiviimme, ellei niiden yhteydessä olisi opetettu myös kansan mieliin uppoavia taruja lohikäärmeistä, joita Jeesus surmasi miekallaan ja lupailtu, että kun aika on kypsä niin Jeesus palaa luoksemme ohjastaen tulisia vaunuja.
Jeesus saattaisi hyvinkin olla samanlainen hahmo kuin Seneca tai Aristoteles, jota luetaan vakavissaan. Sellaiseen luentaan itsea asiassa pyrin tutkiessani Uuden Testamentin tekstejä. Tämäkin on tietyissä piireissä klisee, tietyissä vieras lähestymistapa. Kliseillä on mitä suurin kyky ällistyttää meidät tuoreudellaan.
Kun jostakin näkökulmasta tulee klisee, pellon ikään kuin annetaan jonkin aikaa olla kesanolla. Kun maa sitten käännetään ja siihen istutetaan pottuja, saadaan kelpo sato. 1970-luvun alussa ilmestyi Terho Pursiaisen keskustelua herättänyt teos Uusin Testamentti. Joitakin vuosikymmeniä teos on ollut poliittinen ja teologinen klisee, mutta kun muutamia vuosia sitten luin sitä, se tuntui varsin raikkaalta.
Ajattelen, että myös jeesuslaisuudella voisi olla jonkinlainen lähetystehtävä: mahdollistaa ekumenia uskon ja ateismin välillä. Aiteistit ovat niin monessa asiassa oikeassa: uskovaiset ovat todellisuudesta vieraantuneita, hyväuskoisia hihhuleita, jotka uskonnollisuuden nojalla elättelevät myös monia täysin epäkristillisiä taikauskoja.
Ja myös kristityt ovat oikeassa: ateisteilla ei luuloistaan huolimatta ole kovinkaan paljon annettavaa vaikeissa elämäntilanteissa. Ateistit uskovat olevansa fiksumpia (ja joskus ovatkin), mutta Ateismi 1.0 on helisevä vaski ja kilisevä kulkunen. Se oikeutetusti hylkää monia uskovaisten kosmisia harhakäsityksiä, mutta lapsi menee pesuveden mukana. Elämä vapautuu ja maailmankuva tulee loogisemmaksi, mutta ateismin legendasta puuttuu tärkeitä emotionaalisia palasia.
Tutkijat saavat ehkä kokea läpimurtoja ja yhteisöllisyyttä, mutta tavalliselle talliaiselle luonnontieteet eivät tarjoa uraa, tarkoitusta tai onnistumisen kokemuksia. Opettajatkin vain haukkuvat apinaksi.
Eikä se ole vertauskuvallinen tarina.
tiistai 25. joulukuuta 2012
JEESUKSEN TOP 10, OSA 2
Aloitetaan heti aika tykillä materiaalilla. Kutsun tätä nimellä OMG GOLDEN SLY PIMP COOL JÄBÄ SKENAARIOKSI
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 5: Kohtaaminen kaivolla
Johannes 4:
Paljon tykimpää on kuitenkin se, että kun nainen alkaa flirttailla, eli väittää olevansa sinkku - minkä Jeesus tietää valheeksi, ilmeisesti aivan luonnollista tietä - Jeesus pistää aika tylyä tekstiä pöytään.
"Se mies, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi" - ei siis ei aviomies, ainoastaan joku vakipano tai kevytmielinen hoito.
Kohtaus on sikäli jännä, että nykynäkökulmasta katsottuna viisi suhdetta ei ole vielä mitään. En luule, että Jeesuskaan tässä tilanteessa kokee sanovansa mitään kovin loukkaavaa. Onhan hänelläkin matkassaan monia epämääräisiä naisia, joilla on vähemmän imarteleva menneisyys.
Kohtaus on mielestäni hieno siksi, että Jeesus edellyttää ihmisiltä enemmän avoimmuutta ja pystyy puhumaan seksuaalisuudesta hyvin avoimesta. Hän todistaa olevansa kaikkea muuta kuin viaton ja kokematon.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 4: Loistava väittelytaito
Matteus 22:15 (myös Markus 12:17 melkein sama):
Fariseusten haaste on nerokas. He painostavat Jeesusta valitsemaan puolensa: jos Jumala on hänelle ainoa auktoriteetti, hän joutuu julkisesti kieltämään Rooman arvovallan - mikä voisi johtaa välittömiin seurauksiin.
Jeesuksen vastaus on vielä nerokkaampi. Hän vain pyytää katsomaan kolikkoa. Pitäköön keisari hassut kolikkonsa. Niiden arvo on sidoksissa keisarikunnan uskottavuuteen. Jos tulee uusi valtakunta, sen myötä myös vanha valuutta poistetaan käytöstä.
Raamatussa on myös monia mielenkiintoisia ilmauksia. Kun oli puhe väittelytaidoista, täytyy vielä nostaa seille tämä yhä ajankohtainen katkelma (Luukas 4:32)
Jeesus puhuu niin kuin puhuisi se, jolla on valta. Tämä hämmensi ihmisiä. Eihän ihmisen kuulu esiintyä itsevarmasti, ellei hänellä ole ylhäistä syntyperää tai merkittävää virkaa. Puhumattakaan siitä, että pitäisi jotain puheita tuhansille ihmisille?!
Markus 11:28:
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 3: Avioeron perusteet
Matt. 19
En usko, että fariseukset "kiusaavat" Jeesusta, koska tietävät hänen joskus pettäneen omaa vaimoaan tai hylänneen perheensä. Sen sijaan jää vaikutelma kuin kyse olisi Jeesuksen äidistä, Mariasta.
Ehkäpä Jeesus tuli rikkinäisestä perheestä. Hänen isänsä Joosef epäili, ettei lapsi ollut hänen ja jätti Marian. Näin ollen Jeesus olisi naisten kasvattama - mikä selittäisi hyvin paljon, esimerkiksi hänen miesvihaansa ja kapinaansa auktoriteetteja vastaan.
Kohta on omasta mielestäni keskeinen myös muun Jeesuksen opetustyön kannalta, koska siinä hän vastustaa hyvin suoraan Mooseksen lakia. Jeesus tahtoo perustella kantansa sydämellä, ei pyhän kirjan opetuksilla.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 2: Kadotustuomiot
Luukas 6.37-38
Jeesuksen pointeista ehkä päälimmäisin on se, että kostonhimoaan ei pidä vaalia, eikä mässäillä ajatuksilla vihamiesten helvetintuskista. Sikäli on eriskummallista, että kristinuskon suurien saavutusten joukkoon luetaan Jumalainen näytelmä, joka hekumoi kostofantasioilla. Dante on toiminut kristillisesti sijoittamalla helvettiin kaikki ne ihmiset, joista hän ei tykkää ja jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä.
Way to go! Jee, hyvä Dante!
Sama teema toistuu Isä Meidän -rukouksessa:
Yhteiskunnan tasolla koston kierteen lopettaminen on aivan välttämätöntä, tai muutoin mitään yhteiskuntaa ei edes ole - on vain nahistelevia osapuolia (heimoja, kuten Palestiinassa, Israelissa ja lähi-idässä ylipäätään).
Luukas 6:27
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 1:
Tässä se nyt tulee, kaikkein eniten ällistystä herättävä yksittäinen sananparsi, joka luetaan Jeesuksen ilmoitukseksi:
Jostain syystä tätä toteamusta ei nähdä merkittävänä mentalismina ja Nostradamuksen ylittävänä selvännäkijän ennustuksena. Jeesuksen psykologinen ymmärrys on jotenkin aina jäänyt hänestä kerrottujen halpojen taikatemppujen varjoon.
Jos jotakin Jeesuksen esimerkistä tulisi oppia niin tämä: köyhän ja arvottoman huomaaminen. Että ylipäänsä näkisi toisen ihmisen, eikä kävelisi ylitse. "Keskuudessamme, onko? Ai, kappas, niinhän tuossa näköjään joku tyyppi lojuukin oven stopparina. Miten minä en sitä edes tullut huomanneeksi?"
PS.
Monta hienoa kohtaa täytyi jättää kympin ulkopuolelle, mutta te varmaan jo tiedättekin mitkä ne ovat.
Hyvää joulua!
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 5: Kohtaaminen kaivolla
Johannes 4:
siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki.Tässä on oikeastaan kaksi todella loistavaa läppää. Ensinnäkin on hienoa, että Jeesus puhuu budhalaisittain janoamisesta ja janon sammuttamisesta - koska Buddhan ydinopetushan on, että elämän kärsimys johtuu halusta.
Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: "Anna minulle (ammennusastia jolla) juoda".
Samarian nainen sanoi hänelle: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?" Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa."
Nainen sanoi hänelle: "Herra, anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa".
Jeesus sanoi hänelle: "Mene, kutsu miehesi ja tule tänne".
Nainen vastasi ja sanoi: "Ei minulla ole miestä".
Jeesus sanoi hänelle: "Oikein sinä sanoit: 'Ei minulla ole miestä', sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden."
Paljon tykimpää on kuitenkin se, että kun nainen alkaa flirttailla, eli väittää olevansa sinkku - minkä Jeesus tietää valheeksi, ilmeisesti aivan luonnollista tietä - Jeesus pistää aika tylyä tekstiä pöytään.
"Se mies, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi" - ei siis ei aviomies, ainoastaan joku vakipano tai kevytmielinen hoito.
Kohtaus on sikäli jännä, että nykynäkökulmasta katsottuna viisi suhdetta ei ole vielä mitään. En luule, että Jeesuskaan tässä tilanteessa kokee sanovansa mitään kovin loukkaavaa. Onhan hänelläkin matkassaan monia epämääräisiä naisia, joilla on vähemmän imarteleva menneisyys.
Kohtaus on mielestäni hieno siksi, että Jeesus edellyttää ihmisiltä enemmän avoimmuutta ja pystyy puhumaan seksuaalisuudesta hyvin avoimesta. Hän todistaa olevansa kaikkea muuta kuin viaton ja kokematon.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 4: Loistava väittelytaito
Matteus 22:15 (myös Markus 12:17 melkein sama):
Silloin fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan:Tämä kertomus valaisee hyvin sitä ristiriitaa, jonka kanssa Jeesus joutui elämään. Toisaalta hänen seuraajissaan oli niitä, jotka odottivat jonkinlaista poliittista vallankumousta - ja toisaalta Jeesus pyrki opettamaan ettei maanpäälinen valtakunta ollut se, minkä puolesta tuli taistella. Kyse oli paljon suuremmasta muutoksesta ajattelussa, ei vain rooman valtakunnan rajojen ja etnisten vähemmistöjen välisistä voimasuhteista.
"Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?"
Mutta Jeesus ymmärsi heidän juonensa: mitä te ulkokullatut kiusaatte minua? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne."
He ottivat esiin denaarin.
Jeesus kysyi heiltä: "Kenen kuva ja nimi siinä on?"
"Keisarin", he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: "Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu."
Fariseusten haaste on nerokas. He painostavat Jeesusta valitsemaan puolensa: jos Jumala on hänelle ainoa auktoriteetti, hän joutuu julkisesti kieltämään Rooman arvovallan - mikä voisi johtaa välittömiin seurauksiin.
Jeesuksen vastaus on vielä nerokkaampi. Hän vain pyytää katsomaan kolikkoa. Pitäköön keisari hassut kolikkonsa. Niiden arvo on sidoksissa keisarikunnan uskottavuuteen. Jos tulee uusi valtakunta, sen myötä myös vanha valuutta poistetaan käytöstä.
Raamatussa on myös monia mielenkiintoisia ilmauksia. Kun oli puhe väittelytaidoista, täytyy vielä nostaa seille tämä yhä ajankohtainen katkelma (Luukas 4:32)
"ja ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta."Fariseukset kysyvät moneen kertaan Jeesuksen oppiarvojen ja suoritusten perään. He ihmettelevät kuinka hän tuntee pyhät tekstit, vaikka hänellä ei ole diplomia?
Jeesus puhuu niin kuin puhuisi se, jolla on valta. Tämä hämmensi ihmisiä. Eihän ihmisen kuulu esiintyä itsevarmasti, ellei hänellä ole ylhäistä syntyperää tai merkittävää virkaa. Puhumattakaan siitä, että pitäisi jotain puheita tuhansille ihmisille?!
Markus 11:28:
He kysyivät häneltä: "Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? Kuka sinut on valtuuttanut tekemään tätä?"Todella outoa. Arvovallan puuttumisen kuuluisi saada ihmisen kulkemaan kumarassa ja suorastaan ryömimään. Niinhän kaikki järkevät ihmiset tekevät, jos heillä ei ole tärkeää titteliä tai vaikkapa presidentin myöntämää kunniamerkkiä kimaltelemassa rinnassaan.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 3: Avioeron perusteet
Matt. 19
Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?"Tässä kohtauksessa on jotain mikä on pitkään arveluttanut minua. On hienoa, että Jeesus puolustaa naisten asemaa ja vastustaa lakia, joka sallii miehelle mielivallan ottaa eron milloin heitä lystää - mutta jotenkin jää sellainen vaikutelma kuin aihe olisi Jeesukselle omakohtainen ja arka.
Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin."
En usko, että fariseukset "kiusaavat" Jeesusta, koska tietävät hänen joskus pettäneen omaa vaimoaan tai hylänneen perheensä. Sen sijaan jää vaikutelma kuin kyse olisi Jeesuksen äidistä, Mariasta.
Ehkäpä Jeesus tuli rikkinäisestä perheestä. Hänen isänsä Joosef epäili, ettei lapsi ollut hänen ja jätti Marian. Näin ollen Jeesus olisi naisten kasvattama - mikä selittäisi hyvin paljon, esimerkiksi hänen miesvihaansa ja kapinaansa auktoriteetteja vastaan.
Kohta on omasta mielestäni keskeinen myös muun Jeesuksen opetustyön kannalta, koska siinä hän vastustaa hyvin suoraan Mooseksen lakia. Jeesus tahtoo perustella kantansa sydämellä, ei pyhän kirjan opetuksilla.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 2: Kadotustuomiot
Luukas 6.37-38
"Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan."Tämä on tylsän ilmeinen valinta, mutta minkäs teet: jos historian saatossa joku paavi olisi joskus lukenut isoa kirjaa, se olisi voinut tehdä hyvää hänelle itselleen ja koko ihmiskunnalle.
Jeesuksen pointeista ehkä päälimmäisin on se, että kostonhimoaan ei pidä vaalia, eikä mässäillä ajatuksilla vihamiesten helvetintuskista. Sikäli on eriskummallista, että kristinuskon suurien saavutusten joukkoon luetaan Jumalainen näytelmä, joka hekumoi kostofantasioilla. Dante on toiminut kristillisesti sijoittamalla helvettiin kaikki ne ihmiset, joista hän ei tykkää ja jotka ovat hänen kanssaan eri mieltä.
Way to go! Jee, hyvä Dante!
Sama teema toistuu Isä Meidän -rukouksessa:
"niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."Opetus on hieno, koska se toimii monella tasolla. Ei tarvitse uskoa edes mihinkään karman lakiin tai vastaavaan - eikä näkymättömiin joulutonttuihin, jotka kirjaavat ylös pahat tekomme.
Yhteiskunnan tasolla koston kierteen lopettaminen on aivan välttämätöntä, tai muutoin mitään yhteiskuntaa ei edes ole - on vain nahistelevia osapuolia (heimoja, kuten Palestiinassa, Israelissa ja lähi-idässä ylipäätään).
Luukas 6:27
"Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä kiroavat."Yksilön tasolla negatiiviset ajatukset herättävät pelkoja ja rakentavat ympärille muuria, jonka läpi lopulta myös muiden ihmisten hyväntahtoisuuden on vaikea murtautua. Kun ihminen elää kostofantasiasta, hän elää fantasiasta, mutta kaiken lisäksi ikävät muistot ja lukkiutuvat pyörimään hänen ajatuksiinsa. Hän on itse kalustanut itselleen kivan pienen helvetin.
JEESUKSEN TOP TEN MOMENTS NRO 1:
Tässä se nyt tulee, kaikkein eniten ällistystä herättävä yksittäinen sananparsi, joka luetaan Jeesuksen ilmoitukseksi:
"Köyhät teillä on aina keskuudessanne."Tähän lauseeseen sisältyy ehkä vakuuttavin tulevaisuutta koskevia ennustus, joka on ikinä muotoiltu. Lausetta voi pyöritellä miten tahtoo, mutta kun katsoo mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu, se on tosi. Se on ollut totisinta totta jo 2000 vuotta.
Jostain syystä tätä toteamusta ei nähdä merkittävänä mentalismina ja Nostradamuksen ylittävänä selvännäkijän ennustuksena. Jeesuksen psykologinen ymmärrys on jotenkin aina jäänyt hänestä kerrottujen halpojen taikatemppujen varjoon.
Jos jotakin Jeesuksen esimerkistä tulisi oppia niin tämä: köyhän ja arvottoman huomaaminen. Että ylipäänsä näkisi toisen ihmisen, eikä kävelisi ylitse. "Keskuudessamme, onko? Ai, kappas, niinhän tuossa näköjään joku tyyppi lojuukin oven stopparina. Miten minä en sitä edes tullut huomanneeksi?"
PS.
Monta hienoa kohtaa täytyi jättää kympin ulkopuolelle, mutta te varmaan jo tiedättekin mitkä ne ovat.
Hyvää joulua!
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
JEESUKSEN TOP 10 HOLY MOMENTS COUNT-DOWN
Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle. Jouluaaton kunniaksi julkaisen leikkimielisen listan kohdista, jotka mielestäni ovat Uuden Testamentin parhaita hetkiä.
Juuri tällaisten asioiden vuoksi minä diggaan Jeesuksesta, enkä sano tätä mitenkään ironisesti. Saatte nähdä, että Jeesus oli aivan loistava heppu, eikä myöskään evankeliumien kirjoittajilta puuttunut huumorintajua.
HUIPPUHETKI NRO 10: Luukas 12:13-14
HUIPPUHETKI NRO 9: Markus luku 2:27
Fariseukset valittavat siitä kuinka Jeesus parantaa sairaita sunnuntaina ja sallii opetuslastensa tehdä muutakin kuin istua varjossa viettämässä siestaa.
Jeesus ymmärtää, että laki on vain sopimus ihmisten omaksi parhaaksi, eikä järjetöntä sopimusta tarvitse noudattaa. Miksi estää itseään tekemästä jotain mihin olisi kykyä ja voimia – vain koska sattuu olemaan lepopäivä?
Uusi viini, uudet leilit = Vanhat koirat eivät opi uusia temppuja.
Sapattisääntö näyttäisi olevan Jeesukselle yksi turhimmista koko juutalaisessa perinteessä. Siihen palataan uudestaan ja uudestaan. Nykynäkökulmasta katsottuna aihe tuntuu jokseenkin vähäpätöiseltä, olemmehan aika lailla purkaneet kaikki kauppojen sunnuntaiaukioloa koskevat säädökset. Toisaalta nykymeno voi johtaa tilanteeseen, jossa ihmiset palavat puhki ja haluavat todellakin pyhittää lepopäivän. Kierros alkaa taas alusta.
Mooses oli vapautunut orjuudesta, joten hän ja hänen kansansa arvostivat sitä, että viikossa oli edes yksi päivä jolloin ei tarvinnut raataa. Sapatista tuli varhaisille kristityille monenlaisen orjamaisen kuuliaisuuden ja typerien sääntöjen symboli. Kaikessa on aaltoliikettä. Käskyjen sanantarkka tulkitseminen ja kuuliaisuus typeryydelle saavat vain uusia muotoja.
Nyt vastustetaan koulujen kasvisruokapäivää. Monet ovat tehneet lihan kanssa pyhän liiton ja heille jo yksi päivä viikossa merkitsee pyhäinhäväistystä ja kaiken pahan alkua.
HUIPPUHETKI NRO 8: Naiset matkassa
Luukas 8:1-3
Miehet lähinnä lorvailivat ja pelailivat pelejä – silloin tällöin vaivautuvat joelle tai viidakkoon etsimään isompaa riistaa. Palattuaan kotiin heille järjestettiin isot juhlat, vaikka heillä olisi ollut tuomisinaan vain rusakko ja pari sammakkoa. Todellisuudessa miesten työpanos ei ole elättänyt montaakaan ihmisyhteisöä ennen tai nykyään.
Tämä katkelma osoittaa hyvin kuinka A) myös Jeesuksen opetustyö lepäsi naisten tekemän työn varassa, sekä B) kuinka Jeesus suhtautui naisiin paljon suuremmalla vakavuudella kuin valtaosa tuon ajan miehistä - tai ylipäänsä Lähi-Idän miehet nykyäänkään. Tähän voisi tietenkin nostaa rinnalle monta muutakin sitaattia, mutta suosittelen ennemminkin lukemaan ja etsimään niitä itse.
Okei, yhtä en osaa olla mainitsematta, Luukas 4:38:
HUIPPUHETKI NRO 7. Tekoja, ei sanoja
HUIPPUHETKI NRO 6. Aterialla fariseuksen kotona
Luukas 7: 36-49 on yksi kauneimmista katkelmista. Siinä - kuten parhaissa kohdissa muutenkaan - ei tapahdu minkäänlaista taikuutta. Kyse on vain mullistavasta asennemuutoksesta.
Nykyaikaiset psykologit ja sosiologit puhuvat leimautumisesta ja rooleista, mutta ilmiö on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kyse on alemmuudentunnosta ja häpeästä, ahdistuksesta ja masennuksesta, niiden kasautumisesta.
Jotkut miehet reagoivat tähän hieman näkyvämmin kuin naiset. He muuttuvat aggressiiviseksi, väliinpitämättömiksi. Tuhoavat itsensä väkivallalla ja päihteillä, sortuvat ehkä itsemurhaan tai kiipeävät hävityn painiottelun jälkeen katolle ammuskelemaan. Jotkut toiset, kuten tarinan nainen, pikemminkin alistuvat ja hiljentyvät. Palvellen muita he hiljaa näivettyvät kunnes lakkavat olemasta. He eivät osaa enää pyytää itselleen palkkaa tai parempia oikeuksia, niin vähän he näkevät itsessään mitään ansiota.
Alemmuudentuntoa ja häpeää kutsutaan Raamatussa usein termillä ”synti”. Kun joku sanoo ”syntinen nainen”, hän todellisuudessa tarkoittaa: ”alemman kastin nainen” tai ”nainen, joka ei anna itselleen arvoa” tai ”nainen, joka on joutunut pakon edessä myymään itseään” tai "varaton henkilö".
Ihmisillä on sisäsyntyinen taipumus ajatella, että seura tekee kaltaisekseen – että jos rikas ja kuuluisa koskettaa meitä, jos saamme olla hänen seurassaan, me itsekin kohoamme arvossa. Yhä nykyään monet maksavat isoja rahoja päästäkseen näkemään julkkiksia tai päästäkseen vip-tilaisuuksiin, joissa mahtavat ihmiset hengaavat.
Koemme että rumien ja alhaisten ihmisten seura alentaa ja saastuttaa meidät – riippumatta siitä, ovatko he likaisia tai sairaita. Spitaaliset tietenkin ovat selkeä merkki, mutta usein ”spitaalisuus” on henkistä laatua, eli ihmisten pelkkä kurjuus ja alhaisuus tekee heistä epätoivottuja. Eihän kukaan esimerkiksi halua asua Helsingin Maunulassa, kauniissa puistojen täyttämässä kaupunginosassa, joka sijaistsee Käpylän ja Pirkkolan välissä – koska Maunulassa on kehitysvammaisia, alkoholisteja ja kaiken päälle vielä romanejakin.
Kaiken tämän Jeesus siis tiedostaa, kuten kuka tahansa tervejärkinen ja hyväsydäminen ihminen. Jeesuksella on kuitenkin poikkeuksellista röyhkeyttä ja pokkaa – myötätuntoa unohtamatta. Jeesus sallii yhteiskunnan hylkäämien yksilöiden tulla luokseen ja koskettaa itseään. Jeesus toimii hyvin samalla tavoin kuin Intialaiset Adi Shankara ja Gandhi, jotka vastoi paikallisia hyviä tapoja kohtelivat kastittomia ihmisiä niin kuin nämä olisivat ihmisiä.
Jeesuksen nerokas ilmaisu tälle hyväksynnälle on: ”saat syntisi anteeksi.” Hän siis runollisesti, tavalla, joka varmasti sapettaa fariseuksia, sanoo: ”minä en tuomitse sinua. Minun seurassani sinun ei tarvitse hävetä itseäsi.”
Jeesus uhkaa koko ympäröivän yhteiskunnan rauhaa ja järjestystä sillä, että hän osoittaa likaiseksi ja syntiseksi – jopa vihollisiksi määriteltyjen – henkilöiden olevan pohjimmiltaan vain ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole yhteiskunnan mittapuiden mukaisia.
Sosiaalisia hierarkioita liikaa kunnioittavien silmissä kyse on ihmeestä. Muiden ihmisten mielipide on todellisuuden voimista mahtavin. Normien uhmaaminen on todellista veden päällä kävelemistä.
HUIPPUHETKET NRO 1 - 5 JULKAISTAAN JOULUPÄIVÄNÄ!
Juuri tällaisten asioiden vuoksi minä diggaan Jeesuksesta, enkä sano tätä mitenkään ironisesti. Saatte nähdä, että Jeesus oli aivan loistava heppu, eikä myöskään evankeliumien kirjoittajilta puuttunut huumorintajua.
HUIPPUHETKI NRO 10: Luukas 12:13-14
muuan mies kansanjoukosta sanoi hänelle: "Opettaja, sano minun veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön".Asiaa. Mitäs tulee ruikutttamaan jostain perheriidoistaan. Selvittäisi itse omat raha-asiansa. Jeesus vastaa vain, että "...ei ihmisen elämä riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi".
Mutta Jeesus vastasi hänelle: "Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?"
HUIPPUHETKI NRO 9: Markus luku 2:27
Fariseukset valittavat siitä kuinka Jeesus parantaa sairaita sunnuntaina ja sallii opetuslastensa tehdä muutakin kuin istua varjossa viettämässä siestaa.
Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten."Jeesusta iljettää se, kuinka fariseukset, ja heidän pauloissaan olevat kansalaiset, suhtautuvat sääntöihin kuin aivottomat robotit. He eivät suostu ottamaan ylimääräistä askelta, vaikka talo palaisi.
Jeesus ymmärtää, että laki on vain sopimus ihmisten omaksi parhaaksi, eikä järjetöntä sopimusta tarvitse noudattaa. Miksi estää itseään tekemästä jotain mihin olisi kykyä ja voimia – vain koska sattuu olemaan lepopäivä?
kysyi sitten fariseuksilta: "Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tappaa ihminen?" He eivät vastanneet mitään.Samaan teemaan liittyy vertaus uudesta ja vanhasta leilistä: ei uutta viiniä vanhoihin leileihin, vai miten se meni... Jeesus ajaa takaa sitä, että uudenlainen maailmankuva ja opillinen sisältö – uusi aika, uusi sukupolvi, jota hän edustaa – tarvitsee tuekseen myös uusia sääntöjä, uusia vapauksia.
Jeesus loi heihin vihaisen katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta.
Uusi viini, uudet leilit = Vanhat koirat eivät opi uusia temppuja.
Sapattisääntö näyttäisi olevan Jeesukselle yksi turhimmista koko juutalaisessa perinteessä. Siihen palataan uudestaan ja uudestaan. Nykynäkökulmasta katsottuna aihe tuntuu jokseenkin vähäpätöiseltä, olemmehan aika lailla purkaneet kaikki kauppojen sunnuntaiaukioloa koskevat säädökset. Toisaalta nykymeno voi johtaa tilanteeseen, jossa ihmiset palavat puhki ja haluavat todellakin pyhittää lepopäivän. Kierros alkaa taas alusta.
Mooses oli vapautunut orjuudesta, joten hän ja hänen kansansa arvostivat sitä, että viikossa oli edes yksi päivä jolloin ei tarvinnut raataa. Sapatista tuli varhaisille kristityille monenlaisen orjamaisen kuuliaisuuden ja typerien sääntöjen symboli. Kaikessa on aaltoliikettä. Käskyjen sanantarkka tulkitseminen ja kuuliaisuus typeryydelle saavat vain uusia muotoja.
Nyt vastustetaan koulujen kasvisruokapäivää. Monet ovat tehneet lihan kanssa pyhän liiton ja heille jo yksi päivä viikossa merkitsee pyhäinhäväistystä ja kaiken pahan alkua.
HUIPPUHETKI NRO 8: Naiset matkassa
Luukas 8:1-3
Jeesus kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään julistaen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta. Hänellä oli seurassaan kaksitoista opetuslastaan sekä muutamia naisia, jotka hän oli parantanut taudeista ja vapauttanut pahojen henkien vallasta. Näitä olivat Magdalan Maria, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä, Johanna, jonka aviomies Kuusas oli Herodeksen korkeita virkamiehiä, sekä Susanna. Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan.Elämä roomalaisessa provinssissa lepäsi ja lepää yhä pitkälti naisten varassa. Antropologit ovat tutkineet säilyneitä metsästäjä-keräilijä-kulttuureja, ja havainneet, että joka puolella miehet kyllä tekevät suuren numeron metsästyksestään ja kaatamistaan saaliista, mutta suurimman osan työstä tekevät naiset: he siivoavat, kantavat vettä, hoitavat lapsia, pesevät pyykkiä, keräävät marjoja ja juureksia, viljelevät pientä peltotilkkua jne.
Miehet lähinnä lorvailivat ja pelailivat pelejä – silloin tällöin vaivautuvat joelle tai viidakkoon etsimään isompaa riistaa. Palattuaan kotiin heille järjestettiin isot juhlat, vaikka heillä olisi ollut tuomisinaan vain rusakko ja pari sammakkoa. Todellisuudessa miesten työpanos ei ole elättänyt montaakaan ihmisyhteisöä ennen tai nykyään.
”Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan.”Myös nykyaikainen yhteiskunta lepää pitkälti naisten tekemän työn varassa. Naiset vain eivät osaa tai tahdo vaatia työstään yhtä suurta palkkaa kuin miehet.
Tämä katkelma osoittaa hyvin kuinka A) myös Jeesuksen opetustyö lepäsi naisten tekemän työn varassa, sekä B) kuinka Jeesus suhtautui naisiin paljon suuremmalla vakavuudella kuin valtaosa tuon ajan miehistä - tai ylipäänsä Lähi-Idän miehet nykyäänkään. Tähän voisi tietenkin nostaa rinnalle monta muutakin sitaattia, mutta suosittelen ennemminkin lukemaan ja etsimään niitä itse.
Okei, yhtä en osaa olla mainitsematta, Luukas 4:38:
Simonin anoppi oli kovassa kuumeessa. Jeesusta pyydettiin auttamaan. Heti paikalla nainen nousi jalkeilleen ja alkoi palvella vieraitaan.Tämän saman ihmeen todistanut monta kertaa :D Halleluja!
HUIPPUHETKI NRO 7. Tekoja, ei sanoja
Matteuksen evankeliumin alussa esitellään Johannes Kastaja. Matt 3:
kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille: ”Te käärmeen sikiöt!
Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy. Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmä, kaadetaan ja heitetään tuleen.”
Johannes puhuu hedelmistä, eli teoista. Hän on kyllästynyt ihmisten tyhjiin lupauksiin.
Myöhemmin samassa kirjassa huomataan, kuinka Jeesus ottaa paljon vaikutteita Johannes Kastajalta, varsinkin suhtautumisessaan fariseuksiin. Matt. 23:
Myöhemmin samassa kirjassa huomataan, kuinka Jeesus ottaa paljon vaikutteita Johannes Kastajalta, varsinkin suhtautumisessaan fariseuksiin. Matt. 23:
”Kaiken minkä he tekevät, he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikoilla ja synagogassa etummaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat rabbiksi.”
Jotenkin "viitojen isot tupsut" saa minut hymyilemään.
Matt. 23:27-33:
Matt. 23:27-33:
”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt!””Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne ovat kyllä kauniita, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita.”
Jälleen sama juttu: ei mitään kovin ihmeellistä, vain täyttä asiaa.
HUIPPUHETKI NRO 6. Aterialla fariseuksen kotona
Luukas 7: 36-49 on yksi kauneimmista katkelmista. Siinä - kuten parhaissa kohdissa muutenkaan - ei tapahdu minkäänlaista taikuutta. Kyse on vain mullistavasta asennemuutoksesta.
Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki.Ihmiset luovat keskenään sosiaalisen hierarkian, perustuen valtaan, taitoihin, ulkonäköön, syntyperään ja ties mihin. Kun ihminen vajoaa tässä hierarkiassa riittävän alas, hän alkaa itsekin tuntea itsensä arvottomaksi ja likaiseksi.
Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli:
"Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen."
Silloin Jeesus sanoi hänelle:
"Simon, minulla on sinulle puhuttavaa."
"Puhu vain, opettaja", fariseus vastasi.
"Oli kaksi miestä", sanoi Jeesus. "He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?"
Simon vastasi:
"Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi."
"Aivan oikein", sanoi Jeesus.
Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille:
"Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin.
Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän."
Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi."
Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi."
Nykyaikaiset psykologit ja sosiologit puhuvat leimautumisesta ja rooleista, mutta ilmiö on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kyse on alemmuudentunnosta ja häpeästä, ahdistuksesta ja masennuksesta, niiden kasautumisesta.
Jotkut miehet reagoivat tähän hieman näkyvämmin kuin naiset. He muuttuvat aggressiiviseksi, väliinpitämättömiksi. Tuhoavat itsensä väkivallalla ja päihteillä, sortuvat ehkä itsemurhaan tai kiipeävät hävityn painiottelun jälkeen katolle ammuskelemaan. Jotkut toiset, kuten tarinan nainen, pikemminkin alistuvat ja hiljentyvät. Palvellen muita he hiljaa näivettyvät kunnes lakkavat olemasta. He eivät osaa enää pyytää itselleen palkkaa tai parempia oikeuksia, niin vähän he näkevät itsessään mitään ansiota.
Alemmuudentuntoa ja häpeää kutsutaan Raamatussa usein termillä ”synti”. Kun joku sanoo ”syntinen nainen”, hän todellisuudessa tarkoittaa: ”alemman kastin nainen” tai ”nainen, joka ei anna itselleen arvoa” tai ”nainen, joka on joutunut pakon edessä myymään itseään” tai "varaton henkilö".
Ihmisillä on sisäsyntyinen taipumus ajatella, että seura tekee kaltaisekseen – että jos rikas ja kuuluisa koskettaa meitä, jos saamme olla hänen seurassaan, me itsekin kohoamme arvossa. Yhä nykyään monet maksavat isoja rahoja päästäkseen näkemään julkkiksia tai päästäkseen vip-tilaisuuksiin, joissa mahtavat ihmiset hengaavat.
Koemme että rumien ja alhaisten ihmisten seura alentaa ja saastuttaa meidät – riippumatta siitä, ovatko he likaisia tai sairaita. Spitaaliset tietenkin ovat selkeä merkki, mutta usein ”spitaalisuus” on henkistä laatua, eli ihmisten pelkkä kurjuus ja alhaisuus tekee heistä epätoivottuja. Eihän kukaan esimerkiksi halua asua Helsingin Maunulassa, kauniissa puistojen täyttämässä kaupunginosassa, joka sijaistsee Käpylän ja Pirkkolan välissä – koska Maunulassa on kehitysvammaisia, alkoholisteja ja kaiken päälle vielä romanejakin.
Kaiken tämän Jeesus siis tiedostaa, kuten kuka tahansa tervejärkinen ja hyväsydäminen ihminen. Jeesuksella on kuitenkin poikkeuksellista röyhkeyttä ja pokkaa – myötätuntoa unohtamatta. Jeesus sallii yhteiskunnan hylkäämien yksilöiden tulla luokseen ja koskettaa itseään. Jeesus toimii hyvin samalla tavoin kuin Intialaiset Adi Shankara ja Gandhi, jotka vastoi paikallisia hyviä tapoja kohtelivat kastittomia ihmisiä niin kuin nämä olisivat ihmisiä.
Jeesuksen nerokas ilmaisu tälle hyväksynnälle on: ”saat syntisi anteeksi.” Hän siis runollisesti, tavalla, joka varmasti sapettaa fariseuksia, sanoo: ”minä en tuomitse sinua. Minun seurassani sinun ei tarvitse hävetä itseäsi.”
Jeesus uhkaa koko ympäröivän yhteiskunnan rauhaa ja järjestystä sillä, että hän osoittaa likaiseksi ja syntiseksi – jopa vihollisiksi määriteltyjen – henkilöiden olevan pohjimmiltaan vain ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole yhteiskunnan mittapuiden mukaisia.
Sosiaalisia hierarkioita liikaa kunnioittavien silmissä kyse on ihmeestä. Muiden ihmisten mielipide on todellisuuden voimista mahtavin. Normien uhmaaminen on todellista veden päällä kävelemistä.
HUIPPUHETKET NRO 1 - 5 JULKAISTAAN JOULUPÄIVÄNÄ!
torstai 20. joulukuuta 2012
Jeesus tykittää menemään
Joulukuu 2012 on omistettu Jeesukselle.
Jeesuslaisuus, osa 3:
MASTURBAATIOHÄPEÄ JA HELVETIN KERROSTUMINEN
Helvetti muodostuu kerroksista, mutta ei sillä tavalla kuin Dante kuvasi. Oikeutamme omat pahat tekomme ajatuksella, että maailma on paha, ja itsehän me vain pelaamme kovien sääntöjen vaatimalla tasolla.
Kun itsekkäiden tekojen edellyttämä kyynisyys on kerran perustettu, se johtaa asteittain rutinoitumiseen armottomuudessa. Omat valinnat täytyy oikeuttaa sillä, että maailmassa ei pärjää hippien idealismilla.
Liberaalille materialistille etiikka on heikkojen haavekuva, aivan kuten usko Jumalaan. Sitä ei nähdä kovana tieteenä, jota se todellisuudessa on. (Edes useimmat filosofit eivät usko karman näkymättömään käteen, joka tulee ja tukistaa.)
Kun olemme julistaneet maailman armottomaksi, valikoimme ympäristöstämme havaintoja, jotka tukevat tätä käsitystä. Muutoin tuntisimme syyllisyyttä. Maailma on paha, me olemme vain realisteja.
Pahojen ihmisten suora psykologinen rangaistus on se, että he kokevat elävänsä pahassa maailmassa. Toisin sanoen he elävät Helvetissä, tässä ja nyt. Heidän aistimansa maailma on julma ja armoton.
Omaan etuunsa linnoittautuneelle oma onnellisuus on ainoa todellisuutensa ja turvaköysi. Kukaan tai mikään ei voi estää sitä, että tällainen ihminen elää kohti maailmanloppua. Todellisuus, sellaisena kuin hän sen tuntee, on tuhoontuomittu. Kaikki päättyy, ja melko pian, koska minuudessa on parasta ennen -leima.
Masturbaation häpeällisyydestä
Ilmiötä on vaikea selittää teologisesti, vetoamalla jonkinlaiseen Jeesuksen käskyyn. Vanhassa Testamentissa toki puhutaan siitä, ettei siemeniä saa laskea maahan, ja Paavali on seksuaalisesti hyvin ahdistunut henkilö - mutta Jeesus ei puhu mitään siitä, että itseään pitäisi hävetä.
Masturbaatiohysterian syyt eivät ehkä sittenkään ole kristillisiä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ne liittyvät pikemminkin taikauskoiseen käsitykseen enkeleistä, jotka näkymättöminä tarkkailevat meitä tai kuolleiden hengistä, jotka istuvat jossain pilven reunalla kiikarit käsissään.
Valtaosa ihmisistä ajattelee, että olisi nöyryyttävää ja häpeällistä hipelöidä itseään julkisesti. Sama pätee kristittyihin - he tosin pelkäävät, että julkinen tila ulottuu kaikkialle.
Ateisteilla on olemassa yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Taikaolentoihin uskova kristitty sen sijaan joutuu pelkäämään, että hänen masturboidessaan joku hänen edesmennyt sukulaisensa näkee kaiken. Tällainen ihminen joutuu aina elämään rajoitutetun yksityisyyden tilassa.
(Suojelusenkelit ja kuolleet sukulaiset ovat toki tärkeä moraalinvartija. On esimerkiksi empiirisesti todistettu, että ihmisten on vaikeampi varastaa, jos samassa huoneessa on tauluja, jotka katsovat kohti. Koulujen seiniltä tuijottavat tuimat rehtorit toimivat valvontatehtävissä myös muuallakin kuin Tylypahkassa.)
Ihan toinen, vielä vakavampi ongelma on se, jos henkilö kuvittelee Jumalan jonkinlaiseksi ihmisenkaltaiseksi superolennoksi, joka näkee kaiken. Myös Jumala joutuu sulkemaan silmänsä aina kun hänen laumansa jäsenet saastuttavat itseään. Jumala tuntee heistä häpeää ja heidän täytyy rakastella pimeässä peiton alla ja pyytää sitäkin anteeksi.
Kristittyjen auktoriteettien olisi ehkä syytä vakavasti puhutella huolestuneita lapsia ja tehdä heille selväksi, ettei Jumala ole mikään tirkistelijä - että itse asiassa Jumalalla ei ole kikkeliä, eikä edes häpykarvoitusta. Jumalalla ei ole silmiä, eikä Jumala ymmärrä mitään seksuaalisesta häpeästä.
Mitään sellaista Jumalaa ei Jeesuksen opettamassa ilosanomassa ole esitelty. Jumala on rakkaus. Jumala on anteeksianto, ei seksuaalista häpeää tunteva kaikkivaltias sukupuoliolento.
Republikaanien Jumala, eli Jeesus tykittää
Paljon masturbaatiota häpeällisempää on se, kuinka Kristuksen nimessä julistetaan sotia ja vainotaan vähemmistöjä. Vieläkään ei ole päästy fariseuksista ja kaksinaamaisista poliitikoista, jotka ovat Jumalan puolella, mutta armoa vastaan. Uskonnolliset auktoriteetit ympäri maailmaa kulkevat siunaamassa ohjuksia ja ripottelemassa pyhää vettä rynnäkkökiväärien päälle.
Riemurasia - Jeesus tykittää
No ei ehkä ihan, mutta siltä se välillä tuntuu. Ja näitä tunteita kiteytti erittäin hyvin tämä klassinen videoklippi, jossa esitellään Jeesus ajelemassa tankilla.
Ja ei, tämä pätkä ei ole peräisin Studio Julmahuvista.
Ihanan höpsö juontaja. Toivon, ettei hänelle tullut paha mieli yllättävästä julkisuudesta. Tyttöhän vain lipsautti sen ajatuksen, joka on meidän kaikkien mielessä ja jota lapsen piirros osuvasti kuvaa. Totuus tulee lasten suusta. Maailmamme on kaksinaismoralistinen. Ihailemme sotaa ja ihailemme Jeesusta.
Videopätkä olisi mielestäni syytä taltioida johonkin kirkon pyhään arkistoon ja kanonisoida osoituksena jokaisen ihmisen sisäisestä sodanhimoisuudesta ja alati vaanivasta mahdollisuudesta langeta ihailemaan valtaa ja voimaa. Juontajatar toivottavasti säilyttää säteilevän luonteensa. Hän ei ole ansainnut mitään moitteita. Spontaanisuus on aina enemmän hyve kuin pahe, eikä sitä ole syytä pelätä.
Seurakuntalaisen haastettalussa ollaan tietenkin autuaallisen pihalla puolin ja toisin. Tapahtumaa kommentoidaan näin:
"Lapset yhdistävät asioita harkitsematta. Eivät he osaa ajatella, että sitä ja tätä ei voi yhdistää."sekä
"...uskovainen sotilas rukoilee varmasti myös panssarivaunussa."Seurakuntalainen: Jeesus ja panssarivaunu
Rukoileeko panssarivaunun uskovainen ehkäpä samoin, kuten Psalmissa 137:
Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!(Tämä on ihan off-topic, mutta tätä samaa psalmia monet nettikeskustelujen uskoviset pitävät vaikeaselkoisena. Minusta se ei ole lainkaan vaikeaselkoinen. Ihmisen oma kostonhimo ja julmuus vain nousee pintaan. Psalmit ovat kokoelma irrallisia katkelmia. Ne sisältävät ihan mitä sattuu. Wikipedia toteaa: "nykyiset tutkijat pitävät niitä useiden kirjoittajien tai kirjoittajaryhmien tuotoksena.")
Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!
Koko tämän tankkijupakan tärkein opetus on mielestäni se, että kristittyjen olisi jo aika itse nousta vastustamaan sellaisia saarnaajia ja sellaisia johtajia, jotka väittävät Jumalan olevan meidän puolellamme.
Sellainen puhe on pahinta mahdollista Jumalanpilkkaa ja silti viisaat papit vaikenevat, massat taputtavat. Kukaan ei nouse pystyyn ja huuda vastalauseita.
Kun Jumalasta tehdään puolueellinen, se on loppu kaikelle sille, mitä Jeesus opetti. Monet ehkä haluavat kuulla että myös Jumala kuuluu NATOON, mutta kristillisyyden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, eikä varsinkaan jeesuslaisuuden kanssa.
Jeesuksen opit ilman Jumalaa
Ihmiskunnan suurimmat ajattelijat ja mystikot ovat osanneet säilyttää eettisyyden ilman heimoajattelua ja ilman persoonallista Jumalaa. He eivät ole kyynistyneet luopuessaan uskosta korkeampaan olentoon – mutta he eivät myöskään ole turvautuneet kuolemanjälkeiseen palkintoon tai lapsekkaaseen ajatukseen enkelten valvontakoneistosta.
He toimivat eettisesti, koska he näkevät toisessa ihmisessä oman itsensä. He tunnistavat elävän tietoisuuden ennen minuutta. He näkevät Jeesuksen sanat, eivät hänen ihmetekonsa.
Heidän maailmankuvansa on tullut vapaaksi minäharhasta. He voivat määritellä tämän oivalluksen monin tavoin, mutta sanoista tai kokemuksen mystisyydestä riippumatta, se on koskettanut heitä syvästi. He voivat sanoa: rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi – tai siteerata Buddhaa ja puhua an-atmanista, ei-minuudesta ja erillisyyden harhasta.
Mystikot tietävät että sanoila ei ole väliä. Merkitystä on vain tunteella ja teoilla. Buddhalainen boddhisatva tai kristitty pyhimys pyrkivät samaan: oman egonsa minimoimiseen, koska se peittää heiltä Jumalan valtakunnan kirkkauden tässä ja nyt.
Minuutensa raskaan metallinaamion sisällä he tuntevat vain hengityksensä kuumuuden. Ja jos he antautuvat ajatukselle maailman pahuudesta, he vain oikeuttavat oman maailmastapakonsa, vapaaehtoisen karkoituksen läsnäolon armosta.
Armo on läsnäoloa, jossa erillisyys katoaa. Synti on katkera ajatus siitä, että maailma olisi minulle jotain velkaa... että minä ansaitsisin enemmän kuin muut. Että ansaitsisin kuolemattomuuden ja Jumalan erityiskohtelun.
Kahdesta ryöväristä Taivaaseen tempaistiin se, joka sanoi: ”Tässä sitä ollaan. Tämän minä ansaitsin. Kärsin ja kuolen, mutta en salli sen pilata tätä hetkeä, tätä tilaisuutta olla läsnä.”
Tunnisteet:
dharma,
Elämänfilosofia,
etiikka,
Jeesus,
karma
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
