Hahmotelmia humanistisesta tietoteoriasta ja avaimia elämänfilosofian tutkimukseen.
Mistä puhutaan, kun puhutaan onnellisuudesta, itsetunnosta tai optimismista? Puhutaan sadasta eri asiasta ja usein muiden kanssa täysin ristiin.
Elämänhallinnan oppaita julkaistaan nykyään ennätysmääriä - laji on suorastaan syrjäyttämässä kaunokirjallisuuden myyntilistoilla. Ainakaan perinteisellä akateemisella filosofialla ei hevin ole keinoja yltää muodikkaiden elämäntapagurujen suosioon.
Tutkimusten mukaan optimismi on vuoroin vaaratekijä elämässä ja
vuoroin taas menestyksen edellytys. Tutkimusten tulokset ovat
ristiriidassa keskenään, koska niiden aiheet ovat yhteismitattomia.
Psykologiassa
ja etenkin self-help-alan tutkimuksessa tulisi nykyistä paremmin
tunnistaa erot samojen käsitteiden käytössä. Muutoin tutkimuksilla ei
ole oikeastaan mitään arvoa.
Yksi elämänhallintakirjojen suosion salaisuus onkin siinä, ettei alan tutkimus tuota mitään kumuloituvia tutkimuksia.
Yhä nykyäänkin monet alan klassikot, kuten "kuinka saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa" edustavat alan parhaimmistoa, koska kukaan ei osoita niiden väitteitä oikeiksi tai vääriksi.
Väitteitä ei voi todistaa oikeiksi tai kyseenalaistaa, jos ei tiedetä, mitä kysymys tarkalleen ottaen koskee.
Alalla on pieni vetovoimainen käsitteistö, mutta ei lainkaan suureita. Kaikki haluavat menestystä, onnellisuutta, rakkautta, vahvan intuition ja hyvät elämäntavat ja itsekuria.
Tässä esimerkkejä sanoista, jotka eivät merkitse yhtään mitään. Niistä voi puhua loputtomasti, väittää mitä tahansa ja se kaikki puhe on huttua.
Mitä tarkoitan suureilla?
Annan esimerkin taloudesta, koska talouspuheessa toisinaan kärsitään aivan samasta ongelmasta.
Fysiikassa erotetaan toistaan määrää mittaavina suureina muun muassa litrat, grammat, newtonit ja moolit. Myös pituutta tai välimatkaa mitataan esimerkiksi metreillä, parsekeilla ja valovuosilla.
Fysiikassa on tietyt säännöt, joiden mukaan yhden suureen voi kääntää toiseksi, mutta se ei käytännössä aina toimi niin. Esimerkiksi jos litra mansikoita ilmaistaan grammoina, siinä on tapauskohtaisia eroja.
Fysiikassa suureita on useita juuri siitä syystä, että joissain tilanteissa tietty suure on toista epäluotettavampi. Esimerkiksi ilmanpaine vaikuttaa veden kiehumispisteeseen tai mansikoiden lajike niiden litratilavuuteen.
Fyysikon täytyy tietää tarkoin suureiden keskinäiset vaikutussuhteet. Tällainen kokonaisteoria on vaikeampi rakentaa psykologiassa, mutta sitä ei edes voi yrittää hahmottaa, ellei käsitteisiin saada jotain selkeyttä.
Lupasin antaa esimerkin taloudesta, joten mennään siihen.
Palkka on ihmiselle niin tärkeä asia, että tilastoitaessa ja vertaillaessa palkkaa, erotetaan esimerkiksi bruttopalkka ja nettopalkka. Tämä ei vielä ole mitään erityisen monimutkaista sivistyssanastoa, mutta vaikeammaksi homma menee, kun aletaan puhua elintasoindekseistä tai ostovoimasta ja suhteutetaan eri maiden palkkoja paikalliseen hintatasoon.
Ihmiset eivät enää tiedä kenen pitäisi olla kateellinen kenellekin. Jopa asiantuntijat saattavat kiistellä siitä, mitä kaikkia asioita tulisi huomioida - mutta varsinainen pointti on se, että taloustiede toimii hieman samoin kuten luonnontieteet, koska se ainakin yrittää luoda suureita, vaikka ne koskisivat abstrateja sopimusluontoisia ilmiöitä, kuten rahaa.
Taloustieteelliset suureet muistuttavat fysikaalisia suureita suuri siinä suhteessa, että nettopalkka ja ostovoima (tai elintasoindeksi) ovat keskenään hieman samanlaisessa suhteessa kuin kilogrammat ja newtonit, joilla mitataan asioiden painoa.
Kilogrammat eivät ota huomioon sitä, että painovoima on esimerkiksi omalla planeetallamme tietyn suuruinen ja Marsissa tai kuussa sama esine painaisi vähemmän. Useissa suureissa on mieltä, koska niiden käyttäjät tietävät millä tavoin diskurssin tai tutkittavan asian painopiste muuttuu, kun päätetään käyttää tiettyä suuretta jonkin arkisemman sijaan. Tarkkuus kasvaa tai vältetään relativismi (kilogramma on subjektiivinen ja suhteellinen, koska se määrittyy omien elinolosuhteittemme ehdoilla).
Tähtitieteilijät (tai astrofyysikot tai kosmologit) käyttävät tietyissä diskursiivisessa kontekstissa ennemmin parsekia ja toisessa he puhuvat valovuosista - ja kolmannessa yhteydessä astronomisia yksikköjä. Minä en osaa selittää syitä, mutta kyse on suureista (sekä kenties alan tradition tuntemukseen liittyvästä hifistelystä).
Suurelle yleisölle suunnattu elämänfilosofia ei luonnollisestikaan panosta paljoa aikaa käsitteiden määrittelyyn, mutta myöskään akateeminen elämänfilosofia ei käytä "onnellisuutta", "tahtotilaa" tai "vapautta" mitatessaan taloustieteiden kaltaisia suureita.
Mitä se käytännössä sitten tarkoittaisi?
No esimerkiksi vapauden tapauksessa täytyisi määritellä determinismin, positiivisen/negatiivisen vapauden, tahdonvoiman ja muiden käsitteiden välisiä suhteita, eikä vain yksitellen määritellä käsitteitä ja sanoa: tätä minä tästä olen mieltä.
Edes erinomaisesti määritellyistä käsitteistä ei ole suureiksi, ellei tunnusteta niitä ympäröiviä olosuhteita, joissa niitä käytetään.
Toki asian toinen puoli on numeerisuus. Taloustieteen perimmäinen suure on tietenkin raha. Se yrittää ymmärtää rahan sekä rahaa käyttävien ihmisten käyttäytymistä.
Mielenfilosofit ovat yrittäneet luoda suureita puhumalla esimerkiksi kvalioista. Käsite vain on liian subjektiivinen ollakseen mitenkään ratkaiseva.
Onnellisuuden tutkimus voisi varmaan parhaiten edetä tällä tiellä, mutta uutta luovat, rohkeat kokeilut hukkuvat helposti puolijulkkisten personal trainereiden populismiin.
Optimismi ja pessimismi ovat ehkä lupaavin tutkimuskenttä, koska niiden liepeillä käsitteistö on melko runsasta. Olisi ehkä mahdollista selventää olemassaolevien tutkimusten avulla, millaisia erotteluja kentällä voidaan hahmottaa.
Optimismi esimerkiksi on sidoksissa itseluottamukseen, mutta myös sinisilmäisyyteen tai ja katteettomaan itsepetokseen. Pessimismi on sidoksissa terveeseen realismiin, mutta myös epäuskoon ja kyynisyyteen.
Ei olla mahdottoman kaukana siitä, ettei optimismin ja pessimistin vaihtelua ihmispopulaatioissa voisi ilmaista jonkinlaisella suureella. Silloin voitaisiin sovittaa saadut tutkimustulokset yhteen ilman, että ne puhuvat toistensa vierestä tai toisiaan vastaan.
Akateemisen filosofia oikeastaan tarvitsisi vain poimia kirjastosta onnellisuusoppaita ja nostaa ne pöydälle leikeltäväksi. Elämänfilosofian arvostus vain ei ole yliopistotasolla kovin häävi. Vaatisi rohkeutta erikoistua sellaisen aihealueen kriittiseen tutkimukseen, jota pidetään perinteisen filosofian arkkivihollisena.
Pitäisi unohtaa lupaukset nopeasta onnellisuudesta ja valmistautua helvetinoiseen hikiseen savottaan heppoisasti määriteltyjen käsitteiden luetteloimiseksi.
PS.
Kansalaisten taloudellista eriarvoisuutta mitattaessa sekoitetaan helposti tulotaso, omaisuus, varallisuus ja pääoma. Suuretkin tulot saattavat mennä kokonaan elämiseen, eikä omaisuus kartu. Pienelläkin tulotasolla voi pärjätä, jos omistaa asunnon ja maksaa vain yhtiövastikettä. Kaksinkertainen tulotaso voi elämän koko kaaren aikana merkitä sata kertaa suurempaa omaisuutta, jos 2000 tienaavan koko palkka menee elinkuluihin ja 4000 tienaavan palkasta osa muuttuu sijoituksiksi sekä kiinteäksi omaisuudeksi. Vain kaksinkertainen kuukausituloissa mitattu eriarvoisuus voi kuolinhetkellä sijoittaa toisen rikkaisiin ja toisen rutiköyhiin. Tulot ja omaisuus ovat kaksi eri suuretta.
torstai 22. tammikuuta 2015
perjantai 16. tammikuuta 2015
Kulttuurimaantieteellinen topologia
Tieteitä, osa 1.
Topologia on matematiikan haara, joka tutkii avaruudellisia muotoja - tai etupäässä niissä olevia reikiä. Voi vain olettaa, että topologia on saanut alkunsa teknisen alan opiskelijoiden vappujuhlassa esitetystä vitsistä.
Wikipedia.org/wiki/Topologia
Esimerkiksi Otaniemen teekkareiden perustama Suomen Epätieteellinen Seura on 20-vuotisen olemassaolonsa aika tehnyt seuraavanlaisia keksintöjä:
Vertailun vuoksi minun täytyy ylpeillä, että vasta eilen oma kehitystiimimme sai lyhyessä Facebook-ketjussa aikaiseksi seuraavat taloudellisesti merkittävät tuotteet:
Homeopaattinen proteiinirahka, jossa proteiinia on 0,00011 grammaa.
sekä
Homeopaattinen Koskenkorva, joka voi myydä ilman anniskuluikeutta, koska siinä on alkoholia peräti 0,00038 prosenttia!
Mutta mitä kummaa sitten topologinen maantiede - tai kultuurimaantieteellinen topologia? Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, mikä vakiintuu viralliseksi termiksi. Ehkä lyhyempi ilmaus olisi suotavampi, kuten geo-topologia tai reitti-tolopologia.
Joka tapauksessa kyse on sellaisesta maantieteellisten alueiden hahmottamisesta, joka perustuu aukkoihin, eli reikiin. Esimerkiksi Päijänne voidaan nähdä ammottavana reikänä, joka täytyy vaivalloisesti kiertää, jos on matkalla Pihlajakoskelta Särkilahdelle.
Reittikartta.net/pihlajakoski-Särkilahti 129km
Linnuntietä etäisyys on vain 20 kilometriä, mutta autolla matkaa kertyy uuvuttavat 129 kilometriä. Jos Päijänteen kiertäisi etelästä, matka olisi vieläkin pidempi. Joku tosin saattaisi valita eteläisen reitin, jos hän haluaisi käydä Heinolassa ostamassa porkkanakakkua.
Suomi voidaan tarviessa pelkistää liikenneyhteyksien (teiden) ja solmukohtien (kaupunkien) sekä aukkojen kokonaisuudeksi. Tällaisia algoritmeja on oletettavasti jo tehty monissa reittejä laskevissa ohjelmissa, mutta niiden huomio keskittyy yhteyksiin ja etäisyyksiin, eikä niinkään aukkoihin.
Aukkoja synnyttävät tieverkkoihin muutkin kuin vesistöt. Esimerkiksi Lappeenrannassa lentokenttä synnyttää länteen, melko lähelle kaupungin keskustaa suuren aidatun alueen, joka kiertäminen on hyvin vaivalloista. Idässä on puolestaan golf-kenttä sekä suuri teollisuusalue, jotka myöskin täytyy kiertää.
Kaatopaikat ja golf-kentät ovatkin maantieteellis-topologisessa katsannossa yhdenveroisia matemaattisia olentoja, eli ne edustavat aukkoja. Kaupunkejä voidaan näin verrata keskenään aukkojen koon ja määrän perusteella.
Harvempi ihminen hahmottaa maantieteellisiä kokonaisuuksia aukkojen kautta ja siksi tarvitaan geo-topologiaa. Mitä maantieteellisellä topologialla sitten voidaan saavuttaa? No tietenkin vaikka mitä. Vain mielikuvitus on rajana.
Ja jos ajatellaan, että mielikuvituksessa on rajoja - tai että mielikuvituksemme muodostaa rajoja -, täytyy niidenkin rajojen välillä olla aukkoja. Myös tätä ilmiötä me voisimme hahmottaa topologian avulla. Tähän jos johonkin tulisi kohdistaa resursseja.
Mikä sitten tekee maantieteellisestä aukkojen tutkimuksesta kulttuurista? Miksi etuliite kulttuurinen geo-topologia?
Ihmiset tyypillisesti asuvat kaupunkitaajamissa tai niiden liepeillä. Kaupunkitaajamat taas usein sijoittuvat lähelle jotain vielä suurempaa kaupunkialuetta. Toisinaan tietyn kokoisella paikkakunnalla asuva henkilö tuntee, että hänen sisällään on aukko, jonka ostos- tai ryyppureissu suurempaan kaupunkiin sattaisi tyrehdyttää. Tästä syystä ihmiset lähtevät vaivalloisesti ylittämään suuria etäisyyksiä ja kiertämään maantieteellisiä aukkoja.
Kulttuurimaantieteellinen topologia kiirehtii hämmentävällä tavalla yhdistämään kaksi tieteenalaa, joita ei vielä ole olemassakaan: tutkimus tuo valoa siihen, millä tavalla maantieteellsten ja henkisten aukkojen olemukset kohtaavat ihmisten arjessa.
Vihdoinkin me voimme tietein keinoin lähestyä sitä intohimoa, joka saa ihmisen keskellä yötä tilaamaan taksin ja matkustamaan taksilla Pihlajakoskelta Särkiniemeen.
*
Tieteitä on artikkelisarja, joka nimensä mukaisesti esittelee tieteenaloja, joita kenties tarvitaan tai kenties ei. Niitä yhdistää vain se, ettei niitä ole olemassa.
Topologia on matematiikan haara, joka tutkii avaruudellisia muotoja - tai etupäässä niissä olevia reikiä. Voi vain olettaa, että topologia on saanut alkunsa teknisen alan opiskelijoiden vappujuhlassa esitetystä vitsistä.
Wikipedia.org/wiki/Topologia
Esimerkiksi Otaniemen teekkareiden perustama Suomen Epätieteellinen Seura on 20-vuotisen olemassaolonsa aika tehnyt seuraavanlaisia keksintöjä:
- mikro, jolla voi kuumentaa sekä nakkeja että käsitellä tietoja
- työntökärryn peruutusvalo
- silmukaksi kytketty rullaverho
- turvallinen pään höyrystymisen estin
Vertailun vuoksi minun täytyy ylpeillä, että vasta eilen oma kehitystiimimme sai lyhyessä Facebook-ketjussa aikaiseksi seuraavat taloudellisesti merkittävät tuotteet:
Homeopaattinen proteiinirahka, jossa proteiinia on 0,00011 grammaa.
sekä
Homeopaattinen Koskenkorva, joka voi myydä ilman anniskuluikeutta, koska siinä on alkoholia peräti 0,00038 prosenttia!
Mutta mitä kummaa sitten topologinen maantiede - tai kultuurimaantieteellinen topologia? Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, mikä vakiintuu viralliseksi termiksi. Ehkä lyhyempi ilmaus olisi suotavampi, kuten geo-topologia tai reitti-tolopologia.
Joka tapauksessa kyse on sellaisesta maantieteellisten alueiden hahmottamisesta, joka perustuu aukkoihin, eli reikiin. Esimerkiksi Päijänne voidaan nähdä ammottavana reikänä, joka täytyy vaivalloisesti kiertää, jos on matkalla Pihlajakoskelta Särkilahdelle.
Linnuntietä etäisyys on vain 20 kilometriä, mutta autolla matkaa kertyy uuvuttavat 129 kilometriä. Jos Päijänteen kiertäisi etelästä, matka olisi vieläkin pidempi. Joku tosin saattaisi valita eteläisen reitin, jos hän haluaisi käydä Heinolassa ostamassa porkkanakakkua.
Suomi voidaan tarviessa pelkistää liikenneyhteyksien (teiden) ja solmukohtien (kaupunkien) sekä aukkojen kokonaisuudeksi. Tällaisia algoritmeja on oletettavasti jo tehty monissa reittejä laskevissa ohjelmissa, mutta niiden huomio keskittyy yhteyksiin ja etäisyyksiin, eikä niinkään aukkoihin.
Aukkoja synnyttävät tieverkkoihin muutkin kuin vesistöt. Esimerkiksi Lappeenrannassa lentokenttä synnyttää länteen, melko lähelle kaupungin keskustaa suuren aidatun alueen, joka kiertäminen on hyvin vaivalloista. Idässä on puolestaan golf-kenttä sekä suuri teollisuusalue, jotka myöskin täytyy kiertää.
Kaatopaikat ja golf-kentät ovatkin maantieteellis-topologisessa katsannossa yhdenveroisia matemaattisia olentoja, eli ne edustavat aukkoja. Kaupunkejä voidaan näin verrata keskenään aukkojen koon ja määrän perusteella.
Harvempi ihminen hahmottaa maantieteellisiä kokonaisuuksia aukkojen kautta ja siksi tarvitaan geo-topologiaa. Mitä maantieteellisellä topologialla sitten voidaan saavuttaa? No tietenkin vaikka mitä. Vain mielikuvitus on rajana.
Ja jos ajatellaan, että mielikuvituksessa on rajoja - tai että mielikuvituksemme muodostaa rajoja -, täytyy niidenkin rajojen välillä olla aukkoja. Myös tätä ilmiötä me voisimme hahmottaa topologian avulla. Tähän jos johonkin tulisi kohdistaa resursseja.
Mikä sitten tekee maantieteellisestä aukkojen tutkimuksesta kulttuurista? Miksi etuliite kulttuurinen geo-topologia?
Ihmiset tyypillisesti asuvat kaupunkitaajamissa tai niiden liepeillä. Kaupunkitaajamat taas usein sijoittuvat lähelle jotain vielä suurempaa kaupunkialuetta. Toisinaan tietyn kokoisella paikkakunnalla asuva henkilö tuntee, että hänen sisällään on aukko, jonka ostos- tai ryyppureissu suurempaan kaupunkiin sattaisi tyrehdyttää. Tästä syystä ihmiset lähtevät vaivalloisesti ylittämään suuria etäisyyksiä ja kiertämään maantieteellisiä aukkoja.
Kulttuurimaantieteellinen topologia kiirehtii hämmentävällä tavalla yhdistämään kaksi tieteenalaa, joita ei vielä ole olemassakaan: tutkimus tuo valoa siihen, millä tavalla maantieteellsten ja henkisten aukkojen olemukset kohtaavat ihmisten arjessa.
Vihdoinkin me voimme tietein keinoin lähestyä sitä intohimoa, joka saa ihmisen keskellä yötä tilaamaan taksin ja matkustamaan taksilla Pihlajakoskelta Särkiniemeen.
*
Tieteitä on artikkelisarja, joka nimensä mukaisesti esittelee tieteenaloja, joita kenties tarvitaan tai kenties ei. Niitä yhdistää vain se, ettei niitä ole olemassa.
torstai 8. tammikuuta 2015
Terroristi piirtää kuvan Muhammedista
Perimystieto kertoo, että Muhammed olisi kieltänyt seuraajiaan maalaamasta häntä itseään esittäviä muotokuvia - ja etenkään palvomatta kenenkään ihmisen kuvaa temppeleissään. Pidän kyseistä Muhammedin periaatetta suuressa arvossa, sillä kehoituksen voi nähdä pohjautuvan syvälliseen ymmärrykseen ihmisluonnosta. Muissakin asioissa Muhammed toivoi, ettei häntä nähtäisi minään muuna kuin tavallisena ihmisenä.
Kuvakiellon järjelliset perustelut on valitettavan usein sivuutettu lännessä ja islam tulkitsee määräystä surullisen yksioikoisesti. Hieno oivallus on vääristynyt umpimieliseksi dogmaksi. Sekin on jo myöhempää tulkintaa, että kyse olisi määräyksestä, eikä pikemminkin varoituksesta.
Mikä oli Muhammedin sanoma? Halusiko hän kieltää "kuvien" valmistamisen konkreettisessa merkityksessä? Pelkäsikö profeetta, että hänen kasvojaan olisi hyödynnetty taloudellisesti - että jokaisessa Medinan matkamuistokojussa olisi pian kaupattu Muhammad-aiheisia julisteita, t-paitoja tai kahvikuppeja, ellei hän olisi erikseen kieltänyt?
Koraanissa Muhammedin kielto kohdistuu uskonnolliseen kuvanpalvontaan, ei niinkään maalaustaiteisiin tai muotokuviin. Muhammed lienee ennakoinut, että jälkipolvi tulisi muodostamaan hänestä vääristyneen suureellisen mielikuvan. Ihmiset pystyttäisivät omaan mieleensä valheellisen "idolin", jolla he korvaisivat elävän yhteyden Jumalaan.
Wikipedia: idiolatry/Shirk
Paradoksaalisesti juuri terroristit kaikkein räikeimmin rikkovat Muhammedin käskyä vastaan. Terroristi on omassa mielessään maalannut kuvan Muhamedista, jota hän sitten palvoo ylimpänä auktoriteettinaan, Jumalan asemasta.
Todellisuudesta vieraantuneet ääriryhmittymät toteuttavat inhimillistä, usein historiassa nähtyä kaavaa, jonka toistumisen Muhammed halusi määräyksellään estää.
Jo Vanhassa Testamentissa kerrotaan kuinka Mooses vihastuu seuraajilleen, kun he ovat hänen poissaollessaan valaneet kultaisen patsaan, jolle osoittavat kunnioitusta. (Oletko nähnyt myöskään Mooseksen muotokuvaa kolikoissa tai kallioon hakattuna? Mahtoiko myöskään kristillisen alkuseurakunnan ykköstavoitteena olla Jeesuksen ulkoisten piirteiden dokumentoiminen?)
Mooseksen, kuten myöhemmin myös Muhammedin, sanoma on monitulkintainen, mutta siihen sisältyy ajatus, ettei Jumalan puoleen kääntyminen edellytä maagisia välikappaleita. Hän ei ole myöskään osoittanut maanpäällisiä palvonnan kohteita, joita voisimme ihailla hänen poissaollessaan.
"Älä pidä muita jumalia" on ensimmäinen Mooseksen käsky. Jos ainoastaan yksi Jumala ymmärretään todelliseksi, tai suoraan perimmäiseksi totuudeksi, viittaavat "muut jumalat" vain ihmismielen kuvitelmiin. Käskyn voi siis nähdä puhuvan laajemmin inhimillisestä hybriksestä: Älä kuvittele, että voisit maalata kauan sitten kuolleesta ihmisestä realistisen kuvan. Et sinä ole tuntenut heitä. Jos maalaat kuvan, se on vain itsepetosta ja fantasiaa. Älä eksy totuudesta.
Jumalan langettamat rangaistukset tarkoittavat aina nöyrtymistä tosiasioiden edessä. Tästä syystä mystikko ei väitä tietävänsä mitään Jumalasta. Mitä enemmän hän uskoisi tietävänsä, sen tuskallisempi olisi pudotus pilvilinnoista.
Kehoitus torjua kuvallisten korvikkeita viestii myös siitä, ettei Jumala ole poissa, vaan läsnä. Hän ei myöskään ole tässä tai tuolla, vaan kaikkialla - hieman kuin yhtenäiset geometriset ornamentit, jotka kasvokuvien sijaan koristavat temppelien seiniä. Ihminen erehtyy pitämään Jumalana yhtä ja toista rajallista mielijohdetta tai vallan ilmentymää - ja tämän harhan vallassa toteuttaa esimerkiksi Pariisissa nähtyjä järjettömiä veritekoja.
Muhammed on kuollut ja meidän on uskonnollisista käsityksistämme riippumatta hyväksyttävä, ettei hänestä ole säilynyt videomateriaalia tai valokuvaa.
Kääntäen:
Jos joku piirtää Muhammedista pilakuvan, hän ei piirrä Muhammedia, vaan ainoastaan tuo näkyväksi oman mielensä olkinuken.
Ei kuvan henkilö ole Muhammed. Niinpä se ei ole kuva Muhammedista.
Tosiasioiden hyväksyminen on aina ihmisille vaikeinta.
Tämä esimerkiksi ei suinkaan ole piippu.
Jos Muhammed olisi onnistunut yrityksessään estää ihmisiä toteuttamasta harhaisen mielikuvistuksensa odotuksia, saattaisin kadehtia muslimeja siitä, että heidän ei ole tarvinnut kokea samaa idiotismia, joka toistuu läpi kristillisen historian.
Eihän seuraavan kuvan mies esimerkiksi voi millään tavoin olla Jeesuksen näköinen. Mies on Palestiinan juutalaiseksi aivan liian vaalea - ja vielä kaiken lisäksi sinisilmäinen.
Tämä on se syy, miksi Muhammedista tehtyihin piirroksiin ei kanntaisi reagoida puolin tai toisin.
Hänet saa piirtää, mutta ei se kannata. Ei se ole Muhammed. Se on vain jonkun harhaisen mielen ihannekuva tai satiirinen yritys kuvata mahdotonta.
Realistisin otos tällä hetkellä saattaisi olla Muhammed-face-palm.
Ällistyttävää, ettei "Mohamed facepalm" tuottanut tuloksia Google-haulla, vaikka sellainen kuva saattaisi jonkin logiikan mukaan olla täysin laillinen.
Kuvakiellon järjelliset perustelut on valitettavan usein sivuutettu lännessä ja islam tulkitsee määräystä surullisen yksioikoisesti. Hieno oivallus on vääristynyt umpimieliseksi dogmaksi. Sekin on jo myöhempää tulkintaa, että kyse olisi määräyksestä, eikä pikemminkin varoituksesta.
Mikä oli Muhammedin sanoma? Halusiko hän kieltää "kuvien" valmistamisen konkreettisessa merkityksessä? Pelkäsikö profeetta, että hänen kasvojaan olisi hyödynnetty taloudellisesti - että jokaisessa Medinan matkamuistokojussa olisi pian kaupattu Muhammad-aiheisia julisteita, t-paitoja tai kahvikuppeja, ellei hän olisi erikseen kieltänyt?
 | |
| Tällä kuvalla en tahdo pilkata Paavo Väyrystä tai ketään muutakaan, vaan ainoastaan havainnolistaa kysynnän ja tarjonnan lakia. |
Wikipedia: idiolatry/Shirk
Paradoksaalisesti juuri terroristit kaikkein räikeimmin rikkovat Muhammedin käskyä vastaan. Terroristi on omassa mielessään maalannut kuvan Muhamedista, jota hän sitten palvoo ylimpänä auktoriteettinaan, Jumalan asemasta.
Todellisuudesta vieraantuneet ääriryhmittymät toteuttavat inhimillistä, usein historiassa nähtyä kaavaa, jonka toistumisen Muhammed halusi määräyksellään estää.
Jo Vanhassa Testamentissa kerrotaan kuinka Mooses vihastuu seuraajilleen, kun he ovat hänen poissaollessaan valaneet kultaisen patsaan, jolle osoittavat kunnioitusta. (Oletko nähnyt myöskään Mooseksen muotokuvaa kolikoissa tai kallioon hakattuna? Mahtoiko myöskään kristillisen alkuseurakunnan ykköstavoitteena olla Jeesuksen ulkoisten piirteiden dokumentoiminen?)
Mooseksen, kuten myöhemmin myös Muhammedin, sanoma on monitulkintainen, mutta siihen sisältyy ajatus, ettei Jumalan puoleen kääntyminen edellytä maagisia välikappaleita. Hän ei ole myöskään osoittanut maanpäällisiä palvonnan kohteita, joita voisimme ihailla hänen poissaollessaan.
"Älä pidä muita jumalia" on ensimmäinen Mooseksen käsky. Jos ainoastaan yksi Jumala ymmärretään todelliseksi, tai suoraan perimmäiseksi totuudeksi, viittaavat "muut jumalat" vain ihmismielen kuvitelmiin. Käskyn voi siis nähdä puhuvan laajemmin inhimillisestä hybriksestä: Älä kuvittele, että voisit maalata kauan sitten kuolleesta ihmisestä realistisen kuvan. Et sinä ole tuntenut heitä. Jos maalaat kuvan, se on vain itsepetosta ja fantasiaa. Älä eksy totuudesta.
‘The painter of these pictures will be punished on the Day of Resurrection, and it will be said to them, Make alive what you have created.’Jumalan ei itse tarvitse rankaista ketään väärien jumalten palvonnasta, vaan se on jo itsessään rangaistus, että ihminen lankeaa elämään mahdottomien odotusten, ratkaisemattomien ristiriitojen ja valheellisen toivon varassa. Ne jotka ovat pitäneet kuvaa todellisena, joutuvat lähinnä myöntämään, että savesta veistetyiltä hienoimmiltakin kuvilta puuttuu elämän henki.
Jumalan langettamat rangaistukset tarkoittavat aina nöyrtymistä tosiasioiden edessä. Tästä syystä mystikko ei väitä tietävänsä mitään Jumalasta. Mitä enemmän hän uskoisi tietävänsä, sen tuskallisempi olisi pudotus pilvilinnoista.
Muhammed on kuollut ja meidän on uskonnollisista käsityksistämme riippumatta hyväksyttävä, ettei hänestä ole säilynyt videomateriaalia tai valokuvaa.
Kääntäen:
Jos joku piirtää Muhammedista pilakuvan, hän ei piirrä Muhammedia, vaan ainoastaan tuo näkyväksi oman mielensä olkinuken.
Ei kuvan henkilö ole Muhammed. Niinpä se ei ole kuva Muhammedista.
Tosiasioiden hyväksyminen on aina ihmisille vaikeinta.
Tämä esimerkiksi ei suinkaan ole piippu.
.jpg)
Eihän seuraavan kuvan mies esimerkiksi voi millään tavoin olla Jeesuksen näköinen. Mies on Palestiinan juutalaiseksi aivan liian vaalea - ja vielä kaiken lisäksi sinisilmäinen.
Hänet saa piirtää, mutta ei se kannata. Ei se ole Muhammed. Se on vain jonkun harhaisen mielen ihannekuva tai satiirinen yritys kuvata mahdotonta.
Realistisin otos tällä hetkellä saattaisi olla Muhammed-face-palm.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Musta on ylivertainen suosiossa
Oletko koskaan miettinyt, mikä on kielenkäytössämme kaikkein suosituin väri?
No, Pikkujättiläinen on nyt joka tapauksessa selvittänyt asian, halusit sitä tai et.
Tässä ovat googlen hakutulosten perusteella suomen kielen suosituimmat värit:
11. Turkoosi 525 000 tulosta tai Syaani: 176 000 tulosta
10. Oranssi 845 000 tulosta.
9. Violetti 1.450 000 tulosta, sekä Purppura 473 000 tulosta.
8. Ruskea. 1.740 000 tulosta.
Violetti, lila ja purppura saavat yhdessä enemmän hakutuloksia kuin ruskea, mutta ei olisi ihan reilua laskea mukaan useampia sanoja.
7. Keltainen: 5 940 000 tulosta.
6. Harmaa: 7.430 000 tulosta.
Hieman ankeaa, että keltainen häviää näinkin selkeästi harmaalle, Ehkä se johtuu vain suomalaisten mielenlaadusta ja pohjoisesta asuinpaikasta?
5. Sininen: 9.360 000 tulosta.
4. Vihreä: 9.790 000 tulosta
Sinisen ja vihreän välinen kamppailu neljännestä sijasta on erittäin tasaväkinen, mutta kanattaako neljännestä sijasta kamppailla?
Ja kolmen kärki tulee tässä:
3. Punainen: 11.300 000 tulosta
Punainen on perusväreistä selkeästi suosituin.
Kakkoseksi nousee väri, joka sisältää kaikki värit:
2. Valkoinen: 12.200 000 tulosta
Ja täysin ylivoimainen voittaja on:
1. Musta. 39.300 000 tulosta
Turhaan ei muotimaailmassa puhuta siitä, että musta on aina muodissa.
Ilmiötä ei selitä edes se, että tuhannet ihmiset kirjoitteliisivat nettiin slangilla "tiätsä, musta tuntuu siltä, että..." Hakutulokset viittaavat selkeästi useammin väriin kuin pronominiin.
Paitsi että jostain syystä yksi väri antaa vielä hurjemman tuloksen:
0. Pinkki. 738.000 000 tulosta. En ymmärrä miten pinkillä on yli 700 miljoonaa hakutulosta, mutta kenties se johtuu jostain toisesta kielestä, jossa vaaleanpunainen on rock ja muistuttuu suomen kielen sanaa?
Mikä sitten mahtaa olla värien kuumin kärki muissa kielissä? Kokeillaan nopeasti englanniksi:
4. Red: 8 miljardia tulosta
2. White: 10 miljardia tulosta.
2. Black: 10 miljardia tulosta.
1. Blue: 11 miljardia tulosta!
Jännän tasaiseksi menee kärki. Ehkä kyseisillä väreillä, varsinkin valkoisella ja mustalla, on hyvin erilaiset sivumerkitykset kaukana Ameriikassa?
En olisi kyllä uskonut, että sininen olisi suomessa 5. yleisin, mutta englannin kielessä kaikkein eniten esiintyvä väri. Tämähän saattaa olla peräti tieteellisesti merkittävä huomio!
Ensi viikolla selvitämme mitkä ovat suosituimmat viikonpäivät ja kuukaudet.
Tässä ovat googlen hakutulosten perusteella suomen kielen suosituimmat värit:
11. Turkoosi 525 000 tulosta tai Syaani: 176 000 tulosta
10. Oranssi 845 000 tulosta.
9. Violetti 1.450 000 tulosta, sekä Purppura 473 000 tulosta.
8. Ruskea. 1.740 000 tulosta.
Violetti, lila ja purppura saavat yhdessä enemmän hakutuloksia kuin ruskea, mutta ei olisi ihan reilua laskea mukaan useampia sanoja.
7. Keltainen: 5 940 000 tulosta.
5. Sininen: 9.360 000 tulosta.
4. Vihreä: 9.790 000 tulosta
Sinisen ja vihreän välinen kamppailu neljännestä sijasta on erittäin tasaväkinen, mutta kanattaako neljännestä sijasta kamppailla?
Ja kolmen kärki tulee tässä:
3. Punainen: 11.300 000 tulosta
Kakkoseksi nousee väri, joka sisältää kaikki värit:
2. Valkoinen: 12.200 000 tulosta
1. Musta. 39.300 000 tulosta
Ilmiötä ei selitä edes se, että tuhannet ihmiset kirjoitteliisivat nettiin slangilla "tiätsä, musta tuntuu siltä, että..." Hakutulokset viittaavat selkeästi useammin väriin kuin pronominiin.
Paitsi että jostain syystä yksi väri antaa vielä hurjemman tuloksen:
0. Pinkki. 738.000 000 tulosta. En ymmärrä miten pinkillä on yli 700 miljoonaa hakutulosta, mutta kenties se johtuu jostain toisesta kielestä, jossa vaaleanpunainen on rock ja muistuttuu suomen kielen sanaa?
4. Red: 8 miljardia tulosta
2. White: 10 miljardia tulosta.
2. Black: 10 miljardia tulosta.
1. Blue: 11 miljardia tulosta!
Jännän tasaiseksi menee kärki. Ehkä kyseisillä väreillä, varsinkin valkoisella ja mustalla, on hyvin erilaiset sivumerkitykset kaukana Ameriikassa?
En olisi kyllä uskonut, että sininen olisi suomessa 5. yleisin, mutta englannin kielessä kaikkein eniten esiintyvä väri. Tämähän saattaa olla peräti tieteellisesti merkittävä huomio!
Ensi viikolla selvitämme mitkä ovat suosituimmat viikonpäivät ja kuukaudet.
lauantai 3. tammikuuta 2015
Yhdeksän syytä olla käymättä uimahallissa
Vastine Riikka Heinosen runoon teoksessa Ranskalainen ehkäisy (2014): Yhdeksän syytä käydä uimahallissa.
1. Koululaisryhmien ja vesijumppaavien mummojen välissä on yksi vapaa rata, mutta se on kaikkea muuta kuin vapaa.
2. Nopeat uimarit tuntuvat käyttävän uimalaseja, jotta voisivat uida silmät kiinni.
3. Suihku, jonka valitsit, pysyy toiminnassa vain 3 sekunttia kerrallaan ja sitä täytyy koko ajan naputtaa uudelleen päälle.
4. Saunan lauteilla on juuri sopiva aukko yhdelle ihmiselle, mutta lähestyessäsi näet, että lankkuihin on painautunut suunnattoman leveä, pyllyn muotoinen hikiläntti, joka kimaltelee kuin heijastimiin turvautuva pyöräilijä talviyössä. Enää et voi kääntyä. Kaikki katsovat. Sinun on istuttava siihen.
5. Liukastumisvaara. Kuinka Tapio Rautavaara kuoli?
6. Jostain syystä uidessa alkaa aina janottaa. Kokeilet juoma-automaattia, mutta sen vesi suihkuaa liian pienellä paineella ja on aivan lämmintä.
7. Mieleesi muistuu sitkeä sotaveteraani, jota vuosien 2005-2006 tienoilla vielä istui tuntikausia löylyissä ja kertoi mahtavia tarinoita tuntemattomille. Häntä ei ole näkynyt vuosiin. Ehkä hän ei enää ole siinä kunnossa - tai on kenties muuttanut toiselle paikkakunnalle. Todennäköisintä on silti...
8. Ostat joka vuosi kymmenen käynnin kortin, mutta käytät sitä aina vain 7-8 kertaa, ennen kuin se ehtii vanheta.
9. Poistut pukuhuoneeseen ja huomaat, että oman lokerosi edustalla on joku tepastellut kuraisilla talvikengillä ja jättänyt valtavan likavesilammikon juuri siihen kohtaan, jossa sinun pitäisi pukea vaatteita.
1. Koululaisryhmien ja vesijumppaavien mummojen välissä on yksi vapaa rata, mutta se on kaikkea muuta kuin vapaa.
2. Nopeat uimarit tuntuvat käyttävän uimalaseja, jotta voisivat uida silmät kiinni.
3. Suihku, jonka valitsit, pysyy toiminnassa vain 3 sekunttia kerrallaan ja sitä täytyy koko ajan naputtaa uudelleen päälle.
4. Saunan lauteilla on juuri sopiva aukko yhdelle ihmiselle, mutta lähestyessäsi näet, että lankkuihin on painautunut suunnattoman leveä, pyllyn muotoinen hikiläntti, joka kimaltelee kuin heijastimiin turvautuva pyöräilijä talviyössä. Enää et voi kääntyä. Kaikki katsovat. Sinun on istuttava siihen.
5. Liukastumisvaara. Kuinka Tapio Rautavaara kuoli?
6. Jostain syystä uidessa alkaa aina janottaa. Kokeilet juoma-automaattia, mutta sen vesi suihkuaa liian pienellä paineella ja on aivan lämmintä.
7. Mieleesi muistuu sitkeä sotaveteraani, jota vuosien 2005-2006 tienoilla vielä istui tuntikausia löylyissä ja kertoi mahtavia tarinoita tuntemattomille. Häntä ei ole näkynyt vuosiin. Ehkä hän ei enää ole siinä kunnossa - tai on kenties muuttanut toiselle paikkakunnalle. Todennäköisintä on silti...
8. Ostat joka vuosi kymmenen käynnin kortin, mutta käytät sitä aina vain 7-8 kertaa, ennen kuin se ehtii vanheta.
9. Poistut pukuhuoneeseen ja huomaat, että oman lokerosi edustalla on joku tepastellut kuraisilla talvikengillä ja jättänyt valtavan likavesilammikon juuri siihen kohtaan, jossa sinun pitäisi pukea vaatteita.
perjantai 19. joulukuuta 2014
Ensikohtaaminen uuden planeetan kanssa
Vuoden 2015 alussa Dawn-luotain saapuu varsinaiseen määränpäähänsä asteroidivyöhykkeellä, joka sijaitsee Marsin kiertoradan takana. Jännittävintä on se, että asteroidivyöhyke kätkee sisäänsä planeetan, jota ei koskaan ole tutkittu näin läheltä.
Ceres-planeetasta ei toistaiseksi ole saatu kunnollisia valokuvia ja se tunnustettiin virallisesti planeetaksi vasta 2000-luvulla. Kaiken huipuksi se saattaa koostua suureksi osaksi vedestä. Vaikka planeetan kylmän pinnan alaiset sulat valtameret eivät sisältäisi elämää, merkitsee veden yltäkylläisyys sitä, että elämän esiintyminen jossain toisessa aurinkokunnassa on kenties todennäköisempää.
Kaukaisia tähtiä kiertäviä pienemmillä planeettoja ei ole kyetty Maasta käsin tutkimaan, mutta on hyvä merkki, jos omassa aurinkokunnassamme vettä löytyy useilta kiviplaneetoilta sekä suuremmista kuista: Maa, Mars, Europa, Titan, Callisto, Ganymede... ja nyt kenties Ceres.
Kosmisen kappaleen urakehitys komeetasta kääpiöplaneetaksi
Monille tähtitieteilijöille vuosi 2006 tuotti haikeutta, sillä Plutolta riistettiin planeetan arvonimi. Toimitukseen liittyi suurta draamaa ja monet esittivät kiihkeän vastalauseensa Kansainväliselle Tähtitieteilijöiden unionille. Erimielisyytensä ilmaisi myös Tähtitieteilijöiden kansainvälinen unioni, joka järjestää kilpailevia astronomian mestaruusturnauksia. (KTU:n painopiste on astrofysiikassa, kun KUT puolestaan painottaa kosmologiaa. Harvalla tiedemiehellä on samaan aikaa ollut hallussaan kummankin sarjan mestaruusvyö.)
Minäkin mietin haikeana, että vastaisuudessa oman aurinkokuntamme planeettoja olisi vain kahdeksan, vaikka ennen pidettiin lähes varmana, että oikea luku oli yhdeksän.
Pluton kohtalon ratkaisi sen suuri kuu Kharon, joka on lainannut nimensä antiikin mytologioiden kuoleman lautturilta. Pluto on liian pieni toimiakseen massakeskipisteenä - pikemminkin planeetta ja sen kuu kiertävät toinen toistaan kuin tanssien. Uuden planeettamääritelmän mukaan "planeetan tulee olla kyllin äijä, jotta voi pitää ämmänsä kurissa". (Pluton uskottavuutta ehkä nakersi myös se, että elokuvassa Basic Instinct (1992) kuolettavaa viettelijärtä esittää Kharon Stone).
Dramaattisella päätöksellä oli kuitenkin yllättävän iloiset seuraukset. Uuden planeettamääritelmän myötä planeettaperhe sai uusia jäseniä. Tieteelliset määritykset "kääpiöplaneetalle" oli asetettu, ja moni muunkin taivaankappale asema täytyi arvioida uudelleen. Ilmeni, että eräs paljon Plutoa läheisempi kohde täytti myöskin kääpiöplaneetan tunnusmerkit.
Ceres piilottelee asteroidivyöhykkeellä niin kuin Millenium Falcon
Pitkään on tiedetty, että Mars-planeetan kiertoradan takana sijaitsee asteroidivyöhyke. Pienten kivenmukoiden seasta on löyde myös useita isompia kappaleita. Yksi niistä on kyllin kookas peräti ansaitakseen alemman asteen planeetan arvonimen. Pluto putosi I-divisioonaan, mutta sen seurauksena näköpiiriimme astui uusi tulokas Ceres.
Heti kun Ceres hyväksyttiin kääpiöplaneetaksi, sen luottoluokitus kohosi luokasta CCC luokkaan BB. Teleskoopit suunnattiin kohti asteroidivyöhykettä ja selvisi, että kaiken lisäksi Ceres näyttäisi sisältävän huomattavan määrän vettä jäätyneessä muodossa.
Kukaan ei ole vielä ehdottanut, että Ceres täytyisi törmäyttää Mars-planeetan kanssa, jotta valtameret jälleen peittäisivät punaisen planeetan kuivia aavikoita.
Sen sijaan keksittiin lähettää luotain ottamaan kuvia vielä tuntemattomasta naapurista. Se on ihan aiheellista, sillä parhaatkin kuvat Ceres-planeetasta ovat aika suttuisia.
Suuri uutinen on se, että Dawn-luotain saapuu perille vielä tämän talven aikana, arvion mukaan maaliskuussa 2015. Nasa lähetti luotamen matkaan vain vuosi sen jälkeen, kun Ceres hyväksyttiin kääpiöplaneetaksi.
Päätös oli helppo, sillä kaikki hummaajapoika Plutoon liittyvät projektit jäädytettiin ja rahat ohjattiin oikeiden planeettojen tutkimukseen. Niinpä Ceres sai siivun perinnöstä, joka sille olisi kuulunut jo vuosikymmeniä sitten, jos sukulaisuus planeettaperheeseen olisi osattu tarkistaa DNA-näytteistä.
Kuten huonommastakin kuvasta voi päätellä, Ceres on aurinkokultamme valkoinen planeetta, biljarditermejä käyttäen lyöntipallo, eli "kivi". Sen löytyminen on siis melkoinen pelinavaus astronomiassa. Tsadang!
Jo ennen kuin luotain on perillä määränpäässään, se voi lähettää meille kuvia, joista paljastuu tärkein: sijaitseeko Ceres-planeetan pinnalla pyramideja tai onko sen pintaan kenties kaiverrettu Jeesuksen kasvot, kuten niin moneen paahtoleipään ja auton roiskeläppään?
Ceresin tarina on kuin tieteisromaanista: tuntematon planeetta asteroidivyöhykkeellä, aivan Marsin takana. Löytyykö sieltä avain elämän syntyyn? Voisiko suuren lumipallon törmäyttää yhteen Marsin kanssa? Kuinka se tapahtuisi? Mitä se maksaisi? Miksi muita ratkaisuja ei ole?
Saman asian voi ilmaista näinkin.
Ceres-planeetasta ei toistaiseksi ole saatu kunnollisia valokuvia ja se tunnustettiin virallisesti planeetaksi vasta 2000-luvulla. Kaiken huipuksi se saattaa koostua suureksi osaksi vedestä. Vaikka planeetan kylmän pinnan alaiset sulat valtameret eivät sisältäisi elämää, merkitsee veden yltäkylläisyys sitä, että elämän esiintyminen jossain toisessa aurinkokunnassa on kenties todennäköisempää.
Kaukaisia tähtiä kiertäviä pienemmillä planeettoja ei ole kyetty Maasta käsin tutkimaan, mutta on hyvä merkki, jos omassa aurinkokunnassamme vettä löytyy useilta kiviplaneetoilta sekä suuremmista kuista: Maa, Mars, Europa, Titan, Callisto, Ganymede... ja nyt kenties Ceres.
Kosmisen kappaleen urakehitys komeetasta kääpiöplaneetaksi
Monille tähtitieteilijöille vuosi 2006 tuotti haikeutta, sillä Plutolta riistettiin planeetan arvonimi. Toimitukseen liittyi suurta draamaa ja monet esittivät kiihkeän vastalauseensa Kansainväliselle Tähtitieteilijöiden unionille. Erimielisyytensä ilmaisi myös Tähtitieteilijöiden kansainvälinen unioni, joka järjestää kilpailevia astronomian mestaruusturnauksia. (KTU:n painopiste on astrofysiikassa, kun KUT puolestaan painottaa kosmologiaa. Harvalla tiedemiehellä on samaan aikaa ollut hallussaan kummankin sarjan mestaruusvyö.)
Minäkin mietin haikeana, että vastaisuudessa oman aurinkokuntamme planeettoja olisi vain kahdeksan, vaikka ennen pidettiin lähes varmana, että oikea luku oli yhdeksän.
Pluton kohtalon ratkaisi sen suuri kuu Kharon, joka on lainannut nimensä antiikin mytologioiden kuoleman lautturilta. Pluto on liian pieni toimiakseen massakeskipisteenä - pikemminkin planeetta ja sen kuu kiertävät toinen toistaan kuin tanssien. Uuden planeettamääritelmän mukaan "planeetan tulee olla kyllin äijä, jotta voi pitää ämmänsä kurissa". (Pluton uskottavuutta ehkä nakersi myös se, että elokuvassa Basic Instinct (1992) kuolettavaa viettelijärtä esittää Kharon Stone).
Dramaattisella päätöksellä oli kuitenkin yllättävän iloiset seuraukset. Uuden planeettamääritelmän myötä planeettaperhe sai uusia jäseniä. Tieteelliset määritykset "kääpiöplaneetalle" oli asetettu, ja moni muunkin taivaankappale asema täytyi arvioida uudelleen. Ilmeni, että eräs paljon Plutoa läheisempi kohde täytti myöskin kääpiöplaneetan tunnusmerkit.
Ceres piilottelee asteroidivyöhykkeellä niin kuin Millenium Falcon
Pitkään on tiedetty, että Mars-planeetan kiertoradan takana sijaitsee asteroidivyöhyke. Pienten kivenmukoiden seasta on löyde myös useita isompia kappaleita. Yksi niistä on kyllin kookas peräti ansaitakseen alemman asteen planeetan arvonimen. Pluto putosi I-divisioonaan, mutta sen seurauksena näköpiiriimme astui uusi tulokas Ceres.
Heti kun Ceres hyväksyttiin kääpiöplaneetaksi, sen luottoluokitus kohosi luokasta CCC luokkaan BB. Teleskoopit suunnattiin kohti asteroidivyöhykettä ja selvisi, että kaiken lisäksi Ceres näyttäisi sisältävän huomattavan määrän vettä jäätyneessä muodossa.
Kukaan ei ole vielä ehdottanut, että Ceres täytyisi törmäyttää Mars-planeetan kanssa, jotta valtameret jälleen peittäisivät punaisen planeetan kuivia aavikoita.
Sen sijaan keksittiin lähettää luotain ottamaan kuvia vielä tuntemattomasta naapurista. Se on ihan aiheellista, sillä parhaatkin kuvat Ceres-planeetasta ovat aika suttuisia.
Päätös oli helppo, sillä kaikki hummaajapoika Plutoon liittyvät projektit jäädytettiin ja rahat ohjattiin oikeiden planeettojen tutkimukseen. Niinpä Ceres sai siivun perinnöstä, joka sille olisi kuulunut jo vuosikymmeniä sitten, jos sukulaisuus planeettaperheeseen olisi osattu tarkistaa DNA-näytteistä.
Jo ennen kuin luotain on perillä määränpäässään, se voi lähettää meille kuvia, joista paljastuu tärkein: sijaitseeko Ceres-planeetan pinnalla pyramideja tai onko sen pintaan kenties kaiverrettu Jeesuksen kasvot, kuten niin moneen paahtoleipään ja auton roiskeläppään?
Ceresin tarina on kuin tieteisromaanista: tuntematon planeetta asteroidivyöhykkeellä, aivan Marsin takana. Löytyykö sieltä avain elämän syntyyn? Voisiko suuren lumipallon törmäyttää yhteen Marsin kanssa? Kuinka se tapahtuisi? Mitä se maksaisi? Miksi muita ratkaisuja ei ole?
Saman asian voi ilmaista näinkin.
tiistai 9. joulukuuta 2014
Kirpputorien filosofia
Myönnän, että kirpputorit tuovat elämääni jännitystä. Milloin tahansa voi sekalaiset rojun seasta löytää tarpeellisia käyttöesineitä tai antiikkia; arvokkaita design-esineitä ja jopa suoranaisia aarteita, kuten kuuluisien taiteilijoiden signeerattuja teoksia tai tummuneita hopeakolikoita.
Kirpputoreilla voi tuntea saavuttaneensa lapsuutensa unelman, kun vihdoinkin pääsee tekemään arkeologisia löytöjä Indiana Jonesin tyyliin.
Samaan aikaan kirpputorien kasvava määrä ja helppokäyttöisyys tarjoavat liialliseen tavaraan tukehtuville nykyihmisille tehokkaan väylän tyhjentää komeroita ja kellarin kanahäkkiä. Vaikka tavaraa ei varsinaisesti menisi kaupaksi - tai myytyjen esineiden tilalle löytyisi jotain uutta - antaa myyntipöydän vuokraaminen hyvän perusteen suursiivoukselle. Oman kokemukseni mukaan vähintään yhtä paljon silkkaa roskaa ja villakoiria löytyy turhien tavararöykkiöiden takaa, kun niitä raivaa kirpparimyyntiin. Yksi kassillinen menee kirpputorille ja toinen suoraan taloyhtiön roskikseen.
Myyntipöydän vuokraaminen stressaa huomattavasti vähemmän kuin muutto, mutta tulee samalla tavoin käytyä läpi omaisuutta, ja taas tiedostaa, miten pientä osaa kaikista tavaroista on oikeasti tarvinnut kuluneen vuoden aikana.
Vaikka kirpparishoppailuun kuluisi tarpeettoman paljon rahaa, ei harrastus tule lähellekään niin kalliiksi kuin perinteinen shoppailu. Yksien epämukavien sadan euron kenkien hinnalla saa kirpparilta raahattua kotiin monta kassillista turhuuksia. Samalla tutustuu suomalaiseen design-historiaan ja oppii tuntemaan monta taakse jäänyttä hienoa yritystarinaa,
Kirpparit tarjoavat köyhille perheille ja opiskeleville hipstereille mahdollisuuden persoonalliseen tyyliin ilman suurta varallisuutta. Jopa harrastuksiinsa voi löytää täysin ehjiä välineitä murto-osalla uuden hinnasta. Ratsastuskypärät ja luistimet ovat tuikitavallisia tavaroita ainakin Espoon varakkaammilla alueilla. Hinnasta näkyy, että niitä ei myydä pois rahan takia, vaan käyttämättömistä tavaroista halutaan päästä eroon.
Tässä muutamia kirppareiden hyviä puolia. Valitettavasti pohdiskelut eivät jää tähän.
1.) Kirpputorien laaja suosio ei niinkään kerro ihmisten tietoisuuden lisääntymisestä, vaan ilmiö perustuu enemmänkin heikkoon taloustilanteeseen. Toinen taustavaikuttaja voi olla myös taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen.
Talousvertailuissa usein korostetaan sitä, että hyvin pärjäävät perheet tienaavat vain noin 4-6 kertaa sen summan jonka saavat työttömät tai yksinhuoltajat. Näissä luvuissa ei oteta huomioon sitä, että jos toiselle perheelle voi vuokran ja pakollisten menojen jälkeen jäädä käteen vain muutama sata euroa, todellisen käytettävissä olevan varallisuuden ero on moninkertainen suhteessa ilmoitettuun. Lisäksi omistusasujien menot ovat vuoralaisia pienemmät ja varallisuus kumuloituu.
Kun kuukaudesta ja vuodesta toiseen sinnittelee niukoilla resurseilla, muuttuvat kirpputorit pikemminkin välttämättömyydeksi. Niistä voi olla olla kaukana jännitys ja seikkailu, kun kovalla kiireellä täytyy löytää omalle lapselle istuvat monot, vaikka samaan aikaan käy päivätöissä ja tulot eivät kertakaikkiaan vain riitä. Itse olen siis melko etuoikeutetussa asemassa, kun edes kehtaan höpistä jostain suttuisista hopeakolikoista, joilla ei edes näinä päivinä ole kovin kummoista markkina-arvoa.
Viimeaikainen kirpputorien ja kierrätyskeskusten määrän lisääntyminen on edellyttänyt pitkään jatkunutta talouskurimusta, sillä tiedetään, että suomalainen ylpeys voi pidätellä vähätuloisia perheitä turvautumasta jopa käytettyyn autoon. Osaksi 90-luvun laman kokemusten ansiosta kirpputorien häpeällisyys on kuitenkin voitettu ja halvoista ostoksista on tullut yleisesti hyväksyttävää, jopa trendikästä. Asennemuutoksesta on hyvänä esimerkkinä televisio-ohjelma Huutokauppakeisari, jossa kerrankin ruutuun ovat päässeet tavalliset syrjäseutujen ihmiset.
Sarjan eräänlainen edeltäjä Antiikkia, antiikkia oli aivan eri tavalla hienostelevat ohjelma, jossa brassailtiin taidehistoriallisella osaamisella. Sarjoja vertailemalla näkee konkreettisesti, millä tavalla vanhan tavaran markkinat ovat rahvaanomaistuneet taantuman aikana. Sama historiallinen tietotaito löytyy taustalta, mutta nyt on kyse arkisesta työstä ja itsensä elättämisestä, eikä jostain aateliston teekutsuista.
2.) Kun tavaraa halutaan väkisin myydä pois, on uhkana laajamittainen deflaatio. Kirpputorit pakottavat antiikkikauppiaat ja muotitavaroiden suunnittelijat vaaralliseen tarjouskilpailuun, Kirppareilta voi löytää upeita design-esineitä naurettavan halvalla, koska myyjä ei tunne esineensä arvoa. Tällaisen löydön jälkeen tuntuu mahdottomalta maksaa samanlaisista tuotteista niiden oikeaa hintaa - onhan aina mahdollista tehdä vastaavia löytöjä kirpputoreilta.
Kun tyylitietoiset ja designhistoriaan perehtyneet kuluttajat siirtyvät koluamaan kirpputoreja, kadottavat uusien tavaroiden valmistajat tärkeän asiakaskuntansa. Jopa jäljelle jääneet uskollset ostajat kavahtavat 100 euron hintalappua, kun ovat juuri hetkeä aiemmin nähneet Fidan ikkunassa saman tuotteet 25 eurolla, miltei uuden veroisessa kunnossa.
Perinteiset jälleenmyyjät ovat pakotettuja joko nostamaan hintoja, eli tavoittelemaan varakkaampia asiakasryhmiä tai alentamaan hintojaan erinäisin alennuksin. Jos Marimekko tai Iittala alentavat hintojaan, seuraavat UFF, Fida ja muut kirpparit perässä - ja näin syntyy tilanne, jossa kuluttaja viivästyttää ostoksiaan, koska hän odottaa kenties saavansa saman tuotteen myöhemmin edullisempaan hintaan. Raha ei liiku ja talous ajautuu yhä syvempään ahdinkoon.
Tätä ilmiötä kutsutaan deflaatioksi. Kyse on käänteisestä inflaatiosta, jossa tavaran hinnat laskevat, mutta tästä huolimatta ostopäätöstä ei tehdä, koska on edullisempaa odottaa. Ongelmana on myös laajempi laatubräbdien arvostuksen aleneminen.
Artek, Marimekko ja Iittala olivat 2000-luvun alussa arvostettuja brändejä, joilla oli myös korkea kotimaisuusaste. Stockmann-tavaratalojen kriisissä on puhuttu paljon verkkokaupoista, mutta kallista kotimaista design-tavaraa kiertää niin paljon kirpputoreilla, että senkin täytyy jo vaikuttaa. Kaikki ovat jo saaneet mummoiltaan tai kaukaisilta tädeiltään joululahjaksi niin monta Plussa-pisteillä ostettua mariskoolia, ettei kukaan katso sellaisen omistamista osoitukseksi hyvästä mausta. Tällaiset asiat eivät voi olla vaikuttamatta brändin yleiseen arvostukseen.
Ihmisillä ei ole enää pienissä kaupunkiasunnoissaan tilaa uudelle tavaralle, kun hyllyt notkuvat kirpputorilöydöistä.
3.) Suurempien ikäluokkien omakotiasunnot ovat täynnä perintötavaroita, jotka eivät mahdu seuraavien sukupolvien pieneen kaupunkiasuntoon. Voi olla, että kirpputorien suosio olisi lisääntynyt myös ilman pitkää lamaa, sillä niin monella ihmisellä on akuutti tarve päästä eroon perintötavaroista. Jopa kuolinpesiä ostavat yrittäjät joutuvat nykyään myymään tavaroita pois kirpputoreilla, koska antiikkikaupan työntekijöiden palkkaa ja hyvällä paikalla sijaitsevan kiinteistön vuokraa ei pysty maksamaan myynnin alenevilla katteilla.
Vaikka kuolinpesän saisi ilmaiseksi ja se olisi täynnä aarteita, tavaran säilyttäminen varastoissa maksaa niin paljon, että se on parempi saada heti liikkeelle. Tämä pakottaa myös ammattilaiset polkuhintoihin ja kiihdyttää entisestään deflaatiota.
Voisi tietyllä haikeudella todeta, että tätä menoa hienoa ja kaikkien ihailemaa retrotavaraa on pian liikkeellä niin paljon, ettei kukaan välitä koskeakaan siihen. Jokaisella on jo keittiökaapit pullollaan erilaisia Muumi-mukeja, mutta kun kaappeihin pitäisi saada mahtumaan myös lautasia, jauhoja ja säilykkeitä. Taisi olla virhe ostaa huoltoasemalta taas kolme uutta muumimukia, vaikka ne yhdessä maksoivatkin vain kymmenen euroa.
Helsingin seudulla on jo näkynyt, kuinka antiikkikaupat yksi toisensa jälkeen sulkevat ovensa. Kenelläkään ei juuri nyt ole varaa sijoittaa tilaa vievään tavaraan, varsinkin kun taiteen ja antiikin arvo on selkeässä laskussa.
Mummolta tuli perinnöksi niin hieno kaappikello, ettei sitä kehtaa viedä kaatopaikallekaan, mutta ei sille oikein olisi tilaa kotonakaan. Kyselin läheiseltä antiikkauppiaalta, mutta hänellä kuulemme on jo varastossaan seitsemän samanlaista. Soitin museoon, eivätkä ne huoli. Kierrätyskeskus ottaisi kaapin vastaan, mutta kuljetuksesta pitäisi maksaa 15 euroa.
Viisi vuotta sitten samanlainen kaappikello maksoi antiikkikaupassa 1500 euroa. Siksi minä sen kaapin suostuin ottamaan, kun perintöä jaettiin. En ajatellut, että samaan aikaan alkaisi lama ja tuhannet samanlaiset mummot kuolisivat ympäri maata jättäen jälkeensä tuhat samanlaista kaappikelloa.
Kaikkien niiden mummojen lapset asuvat kaupungeissa. Heillä ei ole edes farmariautoa, jolla kaapin voisi kuljettaa kesämökille.
Mitä helvettiä me oikein tehdään tällä tavaralla? Lohduttako nyt yhtään se, että maksoin vain 50 senttiä hopeakolikosta, jonka arvo on oikeasti 5 euroa?!
Kirpputoreilla voi tuntea saavuttaneensa lapsuutensa unelman, kun vihdoinkin pääsee tekemään arkeologisia löytöjä Indiana Jonesin tyyliin.
Samaan aikaan kirpputorien kasvava määrä ja helppokäyttöisyys tarjoavat liialliseen tavaraan tukehtuville nykyihmisille tehokkaan väylän tyhjentää komeroita ja kellarin kanahäkkiä. Vaikka tavaraa ei varsinaisesti menisi kaupaksi - tai myytyjen esineiden tilalle löytyisi jotain uutta - antaa myyntipöydän vuokraaminen hyvän perusteen suursiivoukselle. Oman kokemukseni mukaan vähintään yhtä paljon silkkaa roskaa ja villakoiria löytyy turhien tavararöykkiöiden takaa, kun niitä raivaa kirpparimyyntiin. Yksi kassillinen menee kirpputorille ja toinen suoraan taloyhtiön roskikseen.
Myyntipöydän vuokraaminen stressaa huomattavasti vähemmän kuin muutto, mutta tulee samalla tavoin käytyä läpi omaisuutta, ja taas tiedostaa, miten pientä osaa kaikista tavaroista on oikeasti tarvinnut kuluneen vuoden aikana.
Vaikka kirpparishoppailuun kuluisi tarpeettoman paljon rahaa, ei harrastus tule lähellekään niin kalliiksi kuin perinteinen shoppailu. Yksien epämukavien sadan euron kenkien hinnalla saa kirpparilta raahattua kotiin monta kassillista turhuuksia. Samalla tutustuu suomalaiseen design-historiaan ja oppii tuntemaan monta taakse jäänyttä hienoa yritystarinaa,
Kirpparit tarjoavat köyhille perheille ja opiskeleville hipstereille mahdollisuuden persoonalliseen tyyliin ilman suurta varallisuutta. Jopa harrastuksiinsa voi löytää täysin ehjiä välineitä murto-osalla uuden hinnasta. Ratsastuskypärät ja luistimet ovat tuikitavallisia tavaroita ainakin Espoon varakkaammilla alueilla. Hinnasta näkyy, että niitä ei myydä pois rahan takia, vaan käyttämättömistä tavaroista halutaan päästä eroon.
Tässä muutamia kirppareiden hyviä puolia. Valitettavasti pohdiskelut eivät jää tähän.
1.) Kirpputorien laaja suosio ei niinkään kerro ihmisten tietoisuuden lisääntymisestä, vaan ilmiö perustuu enemmänkin heikkoon taloustilanteeseen. Toinen taustavaikuttaja voi olla myös taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyminen.
Talousvertailuissa usein korostetaan sitä, että hyvin pärjäävät perheet tienaavat vain noin 4-6 kertaa sen summan jonka saavat työttömät tai yksinhuoltajat. Näissä luvuissa ei oteta huomioon sitä, että jos toiselle perheelle voi vuokran ja pakollisten menojen jälkeen jäädä käteen vain muutama sata euroa, todellisen käytettävissä olevan varallisuuden ero on moninkertainen suhteessa ilmoitettuun. Lisäksi omistusasujien menot ovat vuoralaisia pienemmät ja varallisuus kumuloituu.
Kun kuukaudesta ja vuodesta toiseen sinnittelee niukoilla resurseilla, muuttuvat kirpputorit pikemminkin välttämättömyydeksi. Niistä voi olla olla kaukana jännitys ja seikkailu, kun kovalla kiireellä täytyy löytää omalle lapselle istuvat monot, vaikka samaan aikaan käy päivätöissä ja tulot eivät kertakaikkiaan vain riitä. Itse olen siis melko etuoikeutetussa asemassa, kun edes kehtaan höpistä jostain suttuisista hopeakolikoista, joilla ei edes näinä päivinä ole kovin kummoista markkina-arvoa.
Viimeaikainen kirpputorien ja kierrätyskeskusten määrän lisääntyminen on edellyttänyt pitkään jatkunutta talouskurimusta, sillä tiedetään, että suomalainen ylpeys voi pidätellä vähätuloisia perheitä turvautumasta jopa käytettyyn autoon. Osaksi 90-luvun laman kokemusten ansiosta kirpputorien häpeällisyys on kuitenkin voitettu ja halvoista ostoksista on tullut yleisesti hyväksyttävää, jopa trendikästä. Asennemuutoksesta on hyvänä esimerkkinä televisio-ohjelma Huutokauppakeisari, jossa kerrankin ruutuun ovat päässeet tavalliset syrjäseutujen ihmiset.
Sarjan eräänlainen edeltäjä Antiikkia, antiikkia oli aivan eri tavalla hienostelevat ohjelma, jossa brassailtiin taidehistoriallisella osaamisella. Sarjoja vertailemalla näkee konkreettisesti, millä tavalla vanhan tavaran markkinat ovat rahvaanomaistuneet taantuman aikana. Sama historiallinen tietotaito löytyy taustalta, mutta nyt on kyse arkisesta työstä ja itsensä elättämisestä, eikä jostain aateliston teekutsuista.
2.) Kun tavaraa halutaan väkisin myydä pois, on uhkana laajamittainen deflaatio. Kirpputorit pakottavat antiikkikauppiaat ja muotitavaroiden suunnittelijat vaaralliseen tarjouskilpailuun, Kirppareilta voi löytää upeita design-esineitä naurettavan halvalla, koska myyjä ei tunne esineensä arvoa. Tällaisen löydön jälkeen tuntuu mahdottomalta maksaa samanlaisista tuotteista niiden oikeaa hintaa - onhan aina mahdollista tehdä vastaavia löytöjä kirpputoreilta.
Kun tyylitietoiset ja designhistoriaan perehtyneet kuluttajat siirtyvät koluamaan kirpputoreja, kadottavat uusien tavaroiden valmistajat tärkeän asiakaskuntansa. Jopa jäljelle jääneet uskollset ostajat kavahtavat 100 euron hintalappua, kun ovat juuri hetkeä aiemmin nähneet Fidan ikkunassa saman tuotteet 25 eurolla, miltei uuden veroisessa kunnossa.
Perinteiset jälleenmyyjät ovat pakotettuja joko nostamaan hintoja, eli tavoittelemaan varakkaampia asiakasryhmiä tai alentamaan hintojaan erinäisin alennuksin. Jos Marimekko tai Iittala alentavat hintojaan, seuraavat UFF, Fida ja muut kirpparit perässä - ja näin syntyy tilanne, jossa kuluttaja viivästyttää ostoksiaan, koska hän odottaa kenties saavansa saman tuotteen myöhemmin edullisempaan hintaan. Raha ei liiku ja talous ajautuu yhä syvempään ahdinkoon.
Tätä ilmiötä kutsutaan deflaatioksi. Kyse on käänteisestä inflaatiosta, jossa tavaran hinnat laskevat, mutta tästä huolimatta ostopäätöstä ei tehdä, koska on edullisempaa odottaa. Ongelmana on myös laajempi laatubräbdien arvostuksen aleneminen.
Artek, Marimekko ja Iittala olivat 2000-luvun alussa arvostettuja brändejä, joilla oli myös korkea kotimaisuusaste. Stockmann-tavaratalojen kriisissä on puhuttu paljon verkkokaupoista, mutta kallista kotimaista design-tavaraa kiertää niin paljon kirpputoreilla, että senkin täytyy jo vaikuttaa. Kaikki ovat jo saaneet mummoiltaan tai kaukaisilta tädeiltään joululahjaksi niin monta Plussa-pisteillä ostettua mariskoolia, ettei kukaan katso sellaisen omistamista osoitukseksi hyvästä mausta. Tällaiset asiat eivät voi olla vaikuttamatta brändin yleiseen arvostukseen.
Ihmisillä ei ole enää pienissä kaupunkiasunnoissaan tilaa uudelle tavaralle, kun hyllyt notkuvat kirpputorilöydöistä.
3.) Suurempien ikäluokkien omakotiasunnot ovat täynnä perintötavaroita, jotka eivät mahdu seuraavien sukupolvien pieneen kaupunkiasuntoon. Voi olla, että kirpputorien suosio olisi lisääntynyt myös ilman pitkää lamaa, sillä niin monella ihmisellä on akuutti tarve päästä eroon perintötavaroista. Jopa kuolinpesiä ostavat yrittäjät joutuvat nykyään myymään tavaroita pois kirpputoreilla, koska antiikkikaupan työntekijöiden palkkaa ja hyvällä paikalla sijaitsevan kiinteistön vuokraa ei pysty maksamaan myynnin alenevilla katteilla.
Vaikka kuolinpesän saisi ilmaiseksi ja se olisi täynnä aarteita, tavaran säilyttäminen varastoissa maksaa niin paljon, että se on parempi saada heti liikkeelle. Tämä pakottaa myös ammattilaiset polkuhintoihin ja kiihdyttää entisestään deflaatiota.
Voisi tietyllä haikeudella todeta, että tätä menoa hienoa ja kaikkien ihailemaa retrotavaraa on pian liikkeellä niin paljon, ettei kukaan välitä koskeakaan siihen. Jokaisella on jo keittiökaapit pullollaan erilaisia Muumi-mukeja, mutta kun kaappeihin pitäisi saada mahtumaan myös lautasia, jauhoja ja säilykkeitä. Taisi olla virhe ostaa huoltoasemalta taas kolme uutta muumimukia, vaikka ne yhdessä maksoivatkin vain kymmenen euroa.
Helsingin seudulla on jo näkynyt, kuinka antiikkikaupat yksi toisensa jälkeen sulkevat ovensa. Kenelläkään ei juuri nyt ole varaa sijoittaa tilaa vievään tavaraan, varsinkin kun taiteen ja antiikin arvo on selkeässä laskussa.
Mummolta tuli perinnöksi niin hieno kaappikello, ettei sitä kehtaa viedä kaatopaikallekaan, mutta ei sille oikein olisi tilaa kotonakaan. Kyselin läheiseltä antiikkauppiaalta, mutta hänellä kuulemme on jo varastossaan seitsemän samanlaista. Soitin museoon, eivätkä ne huoli. Kierrätyskeskus ottaisi kaapin vastaan, mutta kuljetuksesta pitäisi maksaa 15 euroa.
Viisi vuotta sitten samanlainen kaappikello maksoi antiikkikaupassa 1500 euroa. Siksi minä sen kaapin suostuin ottamaan, kun perintöä jaettiin. En ajatellut, että samaan aikaan alkaisi lama ja tuhannet samanlaiset mummot kuolisivat ympäri maata jättäen jälkeensä tuhat samanlaista kaappikelloa.
Kaikkien niiden mummojen lapset asuvat kaupungeissa. Heillä ei ole edes farmariautoa, jolla kaapin voisi kuljettaa kesämökille.
Mitä helvettiä me oikein tehdään tällä tavaralla? Lohduttako nyt yhtään se, että maksoin vain 50 senttiä hopeakolikosta, jonka arvo on oikeasti 5 euroa?!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)