Etiketit

Tarkoitukseni oli jo vuosia sitten aloittaa oma viiniblogi, mutta aika ei ole oikein koskaan riittänyt. Muut projektit ovat priorisoituneet sen edelle. Olen kuitenkin pyöritellyt päässäni joitakin ideoita ja keräillyt aineistoa. Viineihin liittyy liian monta erillistä osa-aluetta, joista kaikista pitäisi olla perillä puhuakseen aiheesta uskottavasti. Se on työläs harrastus.

Niinpä on parempi toistaiseksi unohtaa itse sisältö ja puhua toisesta taiteesta, joka on sen liepeillä: pakkauksesta.

Mouton Rothschild 1924.

Useamman kuin muutaman kerran olen valinnut viinin etiketin perusteella. Tutkimusten perusteella monet perustavat ostopäätöksensä ulkonäöllisiin seikkoihin. Suomessa parhaiten menevät parhaiten kaupaksi pullot, joiden etiketissä on eläin. Oma merkki on helpompi myös muistaa siten: "osta sitten sitä kenguriviiniä - eipäs kun sittenkin sitä jossa on hevonen ja hauki!"

Viinisuunnituksen maamerkkejä.

Ennen laajaa lukutaitoa Helsingissä merkittiin kortteleita eläinten kuvilla. Alkoholissa pätee siis yhä sama psykologinen kaava: viinilukutaidon puuttuessa luotetaan kivoihin eläimiin - niin kuin lasten kuvakirjoissa.

Kun mietin omia suosikkietikettejäni, huomaan niissä tiettyjä yhtäläisyyksiä. Eläimiä niistä ei löydy, mutta kylläkin historiallisuutta ja goottilaisia koukeroita. Varsinkin seuraavat kolme ovat tyylillisesti hyvin lähellä toisiaan. Ne tulevat eri alueilta, mutta niissä kaikissa on säilytetty tietyn aikakauden alkuperäinen kansitaide.

Castillo Ygay (Rioja)

Chateau La Vieille Cure (Bordeaux)

Kun näin Chateau La Vieille Curen etiketin (suomeksi "vanhin voiteista") tilasin sitä saman tien kuuden pullon laatikon. Tosin päätökseen vaikutti myös se, että tarjolla ollut 2009 on huippuvuosi ja viini sai erinomaiset arvostelut. Pullo on todellisuudessa vielä paljon upeampi kuin kuvassa.

Clos de L'Oratoire des Papes (Chateauneuf-du-Pape)

Chateauneuf-du-Pape tuottaa eräitä maailman parhaista viineistä, mutta se ei ole ainoa syy miksi taivun usein ostamaan niitä. Alueen viineillä on myös tunnistettava ja omaperäinen ulkoasu. Lasipullon kaulassa on korkokuviona vaakuna (paavin hiippa tai taivaan avaimet) ja etikettien fontit lähes poikkeuksetta ovat vanhahtavaa tyyliä ja niissä on satukirjojen isot alkukirjaimet.

Toinen Chateauneuf-du-Pape (jota en ole juonut)

Art Nouveau

Jos minun pitäisi yhdellä sanalla kuvailla millaiseen kansitaiteeseen retkahdan, se varmaan olisi "jugend". Mikään muu tyyli ei edusta viinin syvintä olemusta. Art noveau/jugend on viininpullon aito ja oikea juhla-asu. Ymmärrän, että varsinkin nykysuomessa jugend on klisee, mutta useimmat muut tyylit edustavat henkistä köyhyyttä tai alipukeutumista.

Myös Alkon valikoimista muistan yhden viinin, joka on niin jugendia että sattuu - tai itse asiassa siitä tulee mieleen Akseli Gallen-Kallela:

Cycles Gladiator (Yhdysvallat)

Monet kansitaiteilijat ovat haistaneet jugendin olevan muodissa ja luoneet onnistuneita pastisseja. Taitavasti suunniteltu etiketti saattaa antaa jopa täysin aloitteleville viinintuottajille klassista uskottavuutta - tai vedota niihin, jotka fanittavat kaikkea retroa.

Van Duzer Pinot Noir

Uudempaa taidetta

Etikettien oivaltavuutta ei varsinaisesti rajoita mikään muu kuin uskallus. Tekniikka mahdollistaa nykyään kiemuraisia ja rikkinäisiä muotoja. Tämä palkittu design esiintyy melkein millä tahansa blogi-listalla - joten miksipä ei myös täällä:

Etiketeissä on kokeiltu lähes kaikkia symboleja ja tyylisuuntia - mukaan lukien dadaa ja vastaavia antityylejä.

Jos itse omistaisin viinitarhan, lähtisin ehkä tälle linjalle - tai sitten käyttäisin Kalevala-aiheista materiaalia: sammontakojia, kyistä peltoa, elämänpuuta, shamaanirumpuja... En muista nähneeni kovinkaan montaa pohjoismaista mytologiaa hyödyntäviä etikettejä - ehkä siksi, että pohjoismaissa ei tuoteta viinejä.

Vaihtoehtoisesti myös salaliittoteorioista tutut teemat voisivat herättää mielenkiinnon: pyramidisilmät, vapaamuurarien harput, kabbalistiset symbolit - ja jälleen elämänpuu, tosin nyt hieman erilaisella tradition läpi esitettynä.


Legenda nimeltään Mouton Rothschild

Rothschildin pankkiirisuku on kuuluisa salaliittoteorioista. Suvun vaikutusvallan huhutaan olevan rajaton ja omaisuuden mittaamatonta. Laajan sukuhaaran omaisuuteen kuuluu myös viinitarhoja. Mouton Rotschild on yksi maailman tunnetuimmista ja kalleimmista viineistä.

Mouton 1998.

Täytyy kyllä nostaa hattua nerokkaasta ideasta - tai lähinnä sinnikkyydestä viedä idea läpi ja jatkaa projektia vuosikymmenestä toiseen. Viinipulloa koristavasta paperilapusta on tullut pikemminkin instituutio - ja viini myy hyvin riippumatta vuosikerran laadusta. Idea on siis se, että Mouton Rothschildin etiketti vaihtuu joka vuosi - ja kunkin vuosikerran suunnittelijaksi valitaan joku sen hetken kuumimmista taiteilijoista. Etiketin ovat saaneet suunnitella muun muassa Picasso, Salvador Dali, Andy Warhol, Joan Miro, Wassily Kandinsky...

Mouton 1973.

Wikipedia: List of Artists, Mouton Rothschild label

Mouton Rothschildin etiketit eivät ole huomiotaherättäviä vain kuuluisan taiteilijan vuoksi. Ne ovat myös taiteellisesti rohkeita ja lähes poikkeuksetta esteettisesti onnistuneita. Monet Moutonin vuosikerrat nousisivat omalle TOP20-listalleni.

Mouton 2006.

On ajan kysymys milloin Banksy nähdään viinipullon etiketissä. On hyvinkin mahdollista, että se viini tulee olemaan juuri Mouton Rothschild - ellei sitten Banksy vastakulttuurisista syistä kieltäytyisi tekemästä yhteistyötä kuuluisan pankkiirisuvun kanssa.

Rikollista aineista

Edellisen kirjoituksen aikana aloin miettiä kuinka paljon omaan uravalintaani on vaikuttanut se, etten halua työssäni alistua kenenkään toisen käskyille. En ole koskaan oikein tullut toimeen auktoriteettien kanssa. Kävin kyllä armeijassa ihan vain kokemassa millaista siellä on. En halunnut jäädä paitsi niin keskeisestä suomalaisuutta ja miehuutta määrittävästä sukupolvikokemuksesta. Niinpä sinnittelin alokasajan loppuun, ennen kuin vaihdoin sivariin.

Olin armeijassa ikään kuin turistina ja se teki kokemuksesta helpomman. Minulla olin mahdollisuus häipyä milloin tahansa, sillä en kokenut siviilipalvelusta häpeälliseksi. Vanhemmillani tai ystävilläni ei ollut mitään sitä vastaan ja itse asiassa monet jo alkujaan ihmettelivät mitä kuvittelin armeijassa oppivani. Halusin kokea armeija ehkä siksi, että olin juuri lukenut Olavi Paavolaisen elämästä - ja hänen kerrottiin kokeneen katkeruutta siitä, ettei hän saanut kokea todellista rintamaelämää useimpien muiden ikätovereittensa lailla. Myöskin Uuno Kailaan koottujen teosten johdantoluvussa muistutettiin, että vaikka Uuno oli sairastelevainen ja ruumiillisilta voimiltaan heikko, hän sentään oli sodassa ja koki myös siellä menetyksiä.


Rikollinen tekijä 1: Auktoriteettiongelma

Armeija oli minulle tärkeä kokemus myös siksi, että siellä vahvistui tietty mielukuva hierarkioista. Olin entistäkin vakuuttuneempi, että halusin tehdä työtä, johon liittyisi paljon itsenäisyyttä. En oikein keksinyt muita ammatteja kuin kirjailija, joten tässä sitä nyt sitten ollaan. Mikään ei ole niin sietämätöntä kuin se, että joutuu kestämään jonkun räkänokan alikessun käskyjä - vain koska säännöt määräävät.

Auktoriteettiongelmat ja sopeutumattomuus ovat piirteitä, jotka usein määrittävät rikollisuutta. Vankilat ovat täynnä henkilöitä, joilla ei ole kärsivällisyyttä typerille käskyille. Useimmat rikolliset eivät ole ilkeitä ihmisiä vaan pikemminkin sellaisia, joiden ominaisuudet eivät ole vastanneet heille tarjottua roolia. Sikäli kuin heillä on taitoja, nuo taidot ovat koko nuoruuden ajan olleet väärässä ympäristössä.


Rikollinen tekijä 2: Keskittymisen strategiat

En väitä ymmärtäväni mitään vangeista tai rikollisista. Viittaan nyt lähinnä muutamiin tutkimuksiin joihin olen törmännyt. Puhun myös etupäässä itsestäni, en vankeinhoitolaitoksesta tai sosiaalipolitiikasta. Tiedän olevani rikollista ainesta useammastakin eri syystä. Vangeista about joka kolmas on saanut ADHD-diagnoosin. Kärsimättömyys ja keskittymiskyvyn puute saa monet lopettamaan koulut kesken - varsinkin jos opettajien kanssa ei ole tullut toimeen, eikä ole löytynyt kavereita.

ADHD ei nykytiedon valossa ole aivojen häiriö, eikä sairaus. Se on persoonallisuuden piirre, joka eri asteisena määrittää hyvin monia ihmisiä. Se ei binaarinen on-off -ominaisuus kuten silmien väri vaan yksilöt jakautuvat liukuvalle käyrälle. Kärjistyessään se kyllä tekee elämästä vaikeaa ja voi olla läheisille sietämätäntä.

Lievänä samat taipumukset lisäävät aloitekykyä, spontaalisuutta, luovuutta ja seikkailunhalua. Jos ominaisuus yhdistyy oikeaan ammattiin, siitä on suurta hyötyä. Se ei varsinaisesti edes tarkoita keskittymiskyvyn puutetta vaan pikemminkin erilaista strategiaa keskittymisen suuntautumisessa. ADHD on erittäin keskittynyt työhönsä silloin, kun motivaatio on kohdallaan. Joskus tästä käytetään muotoa ADD, jolloin "hyperaktiivisuutta" ilmaiseva kirjain on otettu pois.

Tällainen aivotoiminnan strategia mahdollistaa koko työmuistin hyödyntämisen, eikä keskittyessään henkilö edes huomaa että häntä puhutellaan. Tavallinen ihminen säilyttää tietyn käsityksen ympäristöstään ja kulttuurisista normeista, mutta ADHD unohtaa innostuessaan kaiken muun. Varomaton ja epäkohtelias uppoutuminen mahdollistaa useampien ajatuspalikoiden samanaikaisen sommittelun. (Nytkin huomaan, että pöydällä on täysi teekuppi, joka on ollut siinä 40 minuuttia ja jäähtynyt kädenlämpöiseksi.)

Kuuluisia tyyppiesimerkkejä ovat Mozart, Sokrates ja Nikola Tesla. Oman aikamme ilmiselviä ja julkisesta tunnustaneita tapauksia ovat muun muassa Jim Carrey ja Jamie Oliver.


Yhteisö leimaa ja yhteistyö ratkaisee

AD-HD ei voisi kehittyä ilman yhteisöllisyyttä. Liiallinen keskittyminen on vaarallista, koska villieläin voi hiipiä selän taaksen ja yllättää. Ja ilman keskittymisen ja keskittymättömyyden suurta vaihtelua tuskin olisi nykyisiä yhteiskuntia. Kulttuurin kehittyminen edellyttää sitä, että yksilöt poikkeavat suuresti taipumuksiltaan. Joku ottaa enemmän rioskejä ja se saattaa kostautua vaaroina - mutta ilman riskinottoa ei tehdä myöskään uusia löytöjä.

Aivotoimintaa voidaan myös verrata fyysiseen urheiluun. Jotkut jaksavat juosta pitkään ja keskeytymättä - kun taas toiset ovat parempia nopeissa pyrähdyksissä. Myös aivojen dopamiini-tuotannossa tai reseptorien vastaanotossa on eroja, joiden ansiosta toiset innostuvat herkemmin - mutta vastaavasti he myös menettävät mielenkiintonsa herkemmin, kun dopamiini on vähissä. Keskittyminen voi myös olla tietoista ja tiedostamatonta.

Oletetaan, että nykyinen käsitys työmuistista on missään määrin pätevä; että ihminen pystyy pitämään mielessään noin seitsemän asiaa kerrallaan. Tiedämme kuinka vaikeaa keskittyminen on silloin, kun on rakastunut - tai kun huolestuttaa jokin asia, esimerkiksi läheisen ihmisen sairaus tai seuraavan päivän työhaastettalu. Keskittymisen seitsemästä muistipalikasta muutama on ikään kuin varattu näille ajatuksille, emmekä saa karistettua niitä mielestämme.

Osa koulujen ADHD-ongelmien räjähdysmäisestä kasvusta on ehkä selitettävissä huonolla ruokavaliolla. Osa on ehkä selitettävissä sillä, että häiriötekijät ovat lisääntyneet. Koulussa on vaikea keskittyä kun on niin paljon jännittävimpiäkin oppimisen asioita kotona: tietokonepelejä, sosiaaliset mediat ynnä muuta. Osa ongelmista saattaa selittyä huolilla. On vaikea keskittyä kun vanhemmat ovat työttömiä ja kotona riidellään ja täytyy murehtia rahasta ja perheen selviytymisestä. Koko ajan on hampaankolossa pieni vitutus ja kateus, kun muut tuntuvat pääsevän paljon helpommalla.

Mutta ADHD (silloin kun sen takana on tietty aivotoiminnan strategia) tuo mukanaan myös monia mahdollisuuksia. Kaikki psykologit eivät ehkä ole ajatelleet niitä itsestäänselviä asioita, jotka vaativat meiltä huomiotaan. Sosiaalisessa tilanteessa kuten työpaikalla tai koululuokassa meidän täytyisi tiedostaa ajan kuluminen, muiden mielipide: opettajien ja kavereiden odotukset - ylipäänsä olla tietoisia itsestämme.

Seitsemästä muistipalikasta saattaa tavallisella teinitytöllä tai teinipojalla olla yksi varattuna naapurille kuiskutteluun, toinen siihen että hiukset on hyvin, kolmas haaveiluun ja neljäs iltapäivän ohjelman suunnittelemisen. Jos henkilö ei ole täysi putkiaivo, saattaa opetuksen seuraaminen tapahtua kirjaimellisesti yhdellä silmällä, kun toinen silmä ja molemmat korvat tekevät jotain ihan muuta.

Edes normaalin ihmisen aivot eivät toimi niin kuin yhteiskunta odottaisi. Jokainen ihminen sisältää valtaisan potentiaalin uteliaisuudelle ja häsläämiselle.

ADHD eroaa ehkä eniten siinä, että hän saattaa kadottaa täydellisesti ajantajunsa tai olla huomioimatta omaa itseään, muiden puhetta tai järjestyssääntöjä. Yhtäkkiä hän vain havahtuu keskellä tilannetta, joka on nolo ja yllättävä. Hänellä on toisin sanoen kyky sulkea pois viimeisetkin itsekontrollin ja ympäristön havainnoimisen ohjelmat ja sijoittaa 100% työmuististaan yhteen innostusta aiheuttavan asiaan. Jos tällaiseen keskittymien ihmeeseen yhdistyy kylliksi lahjakkuutta, taitoa ja työntekoa, lopputulemana saattaa olla nerous.


ADHD vs. ASPERGER

Keskittymishäiriö on häiriö, jos levottumuus ja jännityksenkaipuu on piirteenä liian hallitsevia - tai jos henkilön muut taidot tai mielenkiinnonkohteet eivät muodosta toimivaa kokonaisuutta - tai jos puuttuu sopivasti motivoiva tehtävä ja tasapainottava, arvostava työyhteisö.

Sama jossain määrin määrin pätee Aspergerin "oireyhtymään", jonka voisi ajatella sijoittuvan janan toiseen ääripäähän: pedantti, huumorintajuton, rutiineja rakastava, perfektionisti. Kaikki tuntevat tällaisia ihmisiä, jotka ovat korkeassa asemassa ja pärjäävät hyvin elämässä. Myös asperger on lievässä muodossaan persoonallisuuden piirre, ja ongelma siitä tulee vasta ääritapauksessa.

Monissa ammateissa lievästi autistiset taipumukset ovat eduksi. Tavallinen ihminen viihtyisi niissä yhtä huonosti kuin adhd: pikkutarkkaa, toistuvaa, sääntöjä noudattavaa puurastusta.

Jos lastenkirallisuus määriteltäisiin psykologisesti uskottavaksi auktoriteetiksi, asian voisi ilmaista näin:

AD-HD: Aku Ankka, Peppi Pitkätossu, Nipsu, Nalle Puhin Tiikeri, Ronja Ryövärintytär, Eemeli, Bart Simpson... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Aku Ankka esimerkiksi ei pysty säilyttämään työpaikkaansa, hän ei kuuntele ohjeita. Koko Astrid Lingrenin tuotanto on ADHD-lapsen arjen kuvausta. On hyvin mahdollista, että Nuuskamuikkunenkin saisi diagnoosin, koska hän vaeltaa päämäärättömästi, eikä sopeudu yhteiskuntaan. Jopa Muumipappa tuntee jatkuvaa sisäistä levottomuutta ja kaipaa seikkailuja.

Asperger: Roope Ankka - laskee rahojaan, säilyttää neuroottisesti ensimmäistä penniään. Nalle Puh. Höpisee asioista, jotka eivät selvästikään kiinnosta hänen ystäviään. Maanisen kiinnostunut hinajasta. Ihaa. Epäsosiaalinen, jostain syystä onnistuu aina kadottamaan häntänsä. Hemuli. Keräilee postimerkkejä. Ei oikein osaa keskustella mistään muusta. Tupu, Hupu ja Lupu. Jatkuvasti noudattavat ohjesääntöä. Lukevat uudestaan ja uudestaan tiettyä tietosanakirjaa, jonka osaavat kannesta kanteen.

Tavallisten, terveiden ihmisten tragedia on se, että romaanihahmona he olisivat tylsiä. Ketä kiinnostaa Risto Reipas tai Kengu?


Rikollinen tekijä 3: Vaikeus ylläpitää rutiineja ja sietää toistuvuutta

Melkein kirjoitin "vaikeus kunnioittaa lakia". En ole koskaan oikein sopeutunut yhteiskuntaan, koska inhoan aikatauluja ja normeja. Nykyään ymmärrän - silloin kun haluan ja oikein ponnistelen - mitä hyötyä kurista, järjestyksestä ja rutiineista voi olla yhteiselämälle, mutta koskaan en ole sisäisesti ymmärtänyt niitä. En ole spontaanisti osannut kaivata järjestystä.

Jos en tuntisi käsitettä "siivota", tuskin keksisin sitä itse. Minun on joskus myös vaikea vaalia järjestystä muiden kohdalla. Esimerkiksi koirien suhteen olen lepsu. En osaa olla antamatta niille ruokaa pöydästä.

Ymmärrän, että yhteisesti sovitut säännöt tekevät elämästä helpompaa. Jos elän yksin, ei haittaa jos jätän tavaroita lojumaan. Muistan kyllä missä niitä viimeksi käytin. Yhdessä eläminen vaatii, että tavaroilla on määrätyt paikkansa. Tajuan sen kyllä loogisesti, mutta en saa mitään nautintoa siitä, että toteutan järjestyssääntöjä. Jos autoja ei tule, kävelen aina päin punaisia. Jos eläisin ahdasmielisemmässä yhteiskunnassa, olisin varmasti jo moneen kertaan joutunut vaikeuksiin.


Rikollinen tekijä 4: Korkeat oikeudenmukaisuuden vaatimukset

Minun on vaikea pidätellä raivoani, jos joku on pettänyt sopimuksen tai juoninut jotain jonkun selän takana. Olen myös herkkä avaamaan suuni tällaisissa tilanteissa ja arvostelemaan molempia osapuolia. Minua ärsyttää sinisilmäisyys ja alistuvuus aivan yhtä paljon kuin kierolu ja hyväksikäyttäminen - sillä sellainen tarjoaa epärehellisille ja piittaamattomille ihmisille elintilaa ja mahdollisuuksia. Menen myös tolaltani, jos joku käyttää valta-asemaansa väärin tai korkeassa asemassa ilmaisee törkeää typeryyttä.

Möläyttelen, kritisoin, arvostelen ja hikeennyn. Tällaiset ominaisuudet johtavat herkästi siihen, että kaikki ympärillä kokevat olonsa vaivaantuneiksi, vaikka asia olisikin sellainen, että se piti sanoa ääneen ja epäkohta nostaa pöydälle. Virallinen tapa ainakin meillä Suomessa vaatii, että supistaan yksityisesti tai avaudutaan parin kaljan jälkeen ja toivotaan, että juoru ennemmin tai myöhemmin löytäisi myös asiasta päättävien korviin.

Samat ominaisuudet saattavat johtaa myös siihen, että varoitus johtaa putkareisuun tai rikesakko virkavallan vastustamissyytökseen. Vaatimus tasavertaisesta kohtelusta tai korkeammassa asemassa olevan henkilön virheiden osoittaminen voi helposti pysäyttää urakehityksen - jos saa esimiehensä menettämään kasvonsa tai joutuu väärien ihmisten kanssa riitoihin.

Työn mielekkyydestä

Olen muutaman kerran jo ehtinyt kehua Abraham Maslowia ja hänen tarvehierarkioitaan. Maslow on epäilemättä viime vuosisadan suurimpia psykologeja - ja monessa suhteessa tärkeämpi kuin esimerkiksi Freud. Useat kuuluisat psykologit ovat olleet kuuluisia, koska he ovat käsitelleet oman aikakautensa neurooseja. Kukapa ei tahtoisi kuulla skandaaleista ja eriskummallisista tapauksista.

Maslow ei tutkinut niinkään ongelmia ja sairauksia, vaan terveen elämän edellytyksiä. Häntä kiinnosti janan toinen pää: ihmiset jotka ovat onnellisia ja menestyneitä.

Uskon, että onnellisuuden tutkiminen tuottaa kestävämpää psykologista tietoa. Onnen edellytykset ovat vähemmän kulttuurisidonnaisia - ja kuitenkin me käytämme yhä valtavasti voimavaroja rikollisten ja sarjamurhaajien ajatusten selvittämiseen. Kouluampujasta puhutaan kuukausitolkulla, mutta 9 laudaturin ylioppilas on yhden päivän pieni uutinen.


Työn mielekkyyden hierarkiat

Maslovin kuuluisin käsite on tarvehierarkia. Tälläkin viikolla muistan kahden eri henkilön käyttäneen tuota sanaa. Toinen taisi olla kaveri Facebookissa ja toinen television asiantuntija.

Kuluneen kuukauden olen viettänyt 4.000 asukkaan Sysmässä. Jonkin verran olen ikävöinyt ystäviäni, mutta varsinaisesti en ole kokenut, että tarvitsisin mitään. (Saattaa olla, että kärsin magnesiumin puutteesta, koska silmäkulmassa nykii elohiiri. Olen lenkkeillyt ja saunonut paljon, joten ehkä puuttuu suoloja.)

Työtä olen tehnyt oikeastaan joka päivä. Välillä 7-8 tuntia, mutta joinakin päivinä vain 2-4h - varsinkin jos hartioita on särkenyt edellisen päivän tietokoneella istumisesta.

Äsken näin televisiosta pätkän luontodokumenttia, jossa afrikkalainen puistonvartija puhui työstään. Hän näytti onnelliselta ja ylpeältä. Hän kertoi tekevensä työtä, jolla on merkitystä. Hän ei piitannut mahdollisista vaaroista, joita häikäilemättömät salametsästäjät aiheuttivat. Hän teki arvokasta työtä.

Jos Maslowin tarvehierarkioissa on jokin heikkous niin ehkä se, että ne määrittävät etupäässä sitä, mitä ihminen tahtoo saada - ei niinkään mitä ihminen tahtoo antaa.

Psykologian ei aina tarvitse olla mullistavaa ollakseen tärkeää. Joskus riittää se, että tunnetut asiat sanotaan ääneen ja muotoillaan uskottavasti. Sen jälkeen niiden todenmukaisuutta on helpompi tutkia. Ja kun niitä on tutkittu, voivat kaiken ikäiset ihmiset vedota niiden auktoriteettiin. Ei tarvitse puhua omasta elämänkokemuksesta, ja tämä antaa nuorille paremmat mahdollisuudet puolustaa omia näkemyksiään.

Mitkä ovat työn arvostuksen kriteerit? Millaisia ovat universaalit työn hierarkiat? Ehkä ne olisi hyvä määrittää niin voisimme puhua selkeämmin työn mielekkyydestä ja mahdollisesta laadun heikkenemisestä. Voisimme suoraan sanoa, että tämä tai tuo on roskatyöpaikka. Olen seuraavassa nopeasti hahmotellut muutamia työn arvostuksen aiheita:

1) Työ johon liittyy sankarillisuutta: urheilija, löytöretkeilijä, astronautti, seikkailija... ja ehkä palomies ja vastaavat. Olen melko varma, että nämä ovat ainakin pikkupoikien ykkösvaihtoehto.

2) Työ, joka vaatii poikkeuksellista taitoa: laulaja, näyttelijä, kirurgi, urheilija - toistamiseen. Ehkä myös huippuinsinööri, metsästäjä tai erityisen taitava käsityöläinen, kuten kelloseppä.

3B) Työ, jossa on valtaa. Vasta kolmantena, ehkä kuuluisi vasta neljänneksi, vaikka joku ehkä sijoittaisi tämän korkeammalle. Yleensä vallasta ei olla mitenkään superkiinnostuneita nuorena - eikä mediakaan seuraa johtajia tai kenraaleja, kuten taiteilijoita tai urheilijoita. Valta tekee henkilöstä kiinnostavan sitä kautta, jos henkilöllä on älyä, taitoja ja karismaa. Juhani Tamminen tai Jorma Ollila tunnetaan, mutta hyvinkin suurten yritysten johtajat voivat pysyä täysin tuntemattomina - eikä varman monikaan lapsi sano ala-asteella haluavansa isona muiden ihmisten komentajaksi. Pomottelu saattaa näkyä persoonasta, mutta se ei ole uratoive. (Poliisi ja opettaja voidaan tietenkin nähdä ammatteina, joihin liittyy valtaa.)

3A) Työ, jossa pääsee valtaa pakoon. Paljon edellistä toivotumpi piirre ammatissa, mahdollisesti jopa monen ykköshaave. Mikään ei ole niin sietämätöntä kuin se, että joutuu tekemään töitä itseään typerämmän alaisuudessa - varsinkin jos pomo on epäpätevä ja kärsii myös erinäisistä persoonallisuuden häiriöistä. Usein unelmatyötä kuvailtaessa puhutaan "itssenäisyydestä", "riippumattomuudesta", "itsensä toteuttamisesta", mutta yleensä se tarvkoittaa vain sitä, ettei päivittäin tarvitsisi kuunnella kenenkään vittuilua.

4a) Työ, joka on yleishyödyllistä: lääkäri, pappi, opettaja...
 
4b) Työ, jossa jossa näkee työnsä tulokset: muurari, puutarhuri, parturi, käsityöläinen, korjaaja, maanviljelijä, kokki, siivooja...

4c) Työ, johon liittyy velvollisuuksia: poliisi, vartija, bussikuski, hoitaja...

En osaa sanoa mikä näistä kolmesta olisi ensisijainen. Yleensä arvostetuissa töissä mainitaan vähän näitä kaikkia piirteitä. Uskon, että kaikki neljännen kategorian työt tuottavat lopulta jopa suurempaa tyytyväisyyttä kuin kolme ensimmäistä ryhmää.

5). Työ joka tuottaa krääsää, lisäarvoa ja vaihtoarvoa: tehdastyöläinen, kauppias... Tuskin kovinkaan monen intohimojen aihe, vaikka monessa suvussa näitä arvostetaan paljon. Tavallaan juuri siksi valtavan paljon varallisuutta keskittyy yksiin käsiin, koska todella intohimoista kilpailua kaupan alalla on vähän. Harvalla on kanttia lähteä tyhjästä rakentamaan tuotantolinjoja tai haaveilla omista kauppalaivastoista. Ne muutamat, joilla on suuret visiot, ja jotka tekevät paljon työtä, haalivat paljon rahaa.

Kauppiaan ammattia on vielä pari vuosisataa sitten pidetty likaisena ja epäkunnioitettavana ammattina. On aina vaistottu, että parhaiten menestyvä kauppias on epärehellinen kauppias - joka pyytää liikaa ja antaa liian vähän. Kauppiaan ammatista haaveilevan on tiedetty omaavan epäempaattisia piirteitä. Hän nauttii muiden huijaamisesta ja tarpeen tullen "vaikka myisi oman äitinsä". Esimerkiksi TV-sarjassa Pieni talo preerialla juuri kauppiatar ja hänen tyttärensä esitetään ahneina ja ilkeinä.

Nykyään tietenkin tällaiset itsestäänselvyydet on korvattu hinovaraisemmilla ja neutraaliksi naamioiduilla kiertoilmauksilla. Myyjän kieroudet hyväksytään, ja liberalismin perusvapauksia on kauppiaan vapaus valheellisesti markkinoida tuotteitaan. Kuluttajalla on miltei velvollisuus langeta huijaukseen ja tuntea katkeruutta. Silloin hän lohduttaa itseään tuhlaamalla lisää.


Viihtymisen ja arvostuksen mittarit

Jo maitujen työn unelmien ja houkutusten lisäksi on paljon persoonasta riippuvia, yksilöllisiä mieltymyksiä. En usko että niitä voisi nähdä mitenkään yleisinä toiveina:

rauhallisuus / jännittävyys
itsenäisyys / sosiaalisuus
vaihtelu / toistuvuus
fyysinen työ / henkinen työ
luovuus / ohjesääntöjen noudattaminen

Lisäksi työ ei tietenkään saisi olla liian helppoa tai liian vaikeaa sopivan flow'n syntymiseksi. Työyhteisön tulehtuneen ilmapiirin, kiusaamisen ynnä muut eivät liity varsinaiseen työn kuvaan - kukaan tuskin huomioi sellaista unelmoidessaan työstä. Toki on mahdollista, että joillakin aloilla sosiaalisetongelmat helpommin kärjistyvät - tai ehkä ammatit vetävät puoleensa tietynlaisia persoonia.

En ole edes listannut sellaista työtä, josta vain saa rahaa. Rahan voi tietenkin ajatella olevan vaihtoarvoa tai valtaa, mutta usein korkeaa palkkaa nauttivat ihmiset kertovat, että heille työssä tuottaa iloa se, että he saavat tehdä sitä minkä parhaiten osaavat - tai saavat nähdä työnsä tulokset - tai tuottaa muille iloa. Ehkä raha on niin uusi asia, ettei meillä ole siihen yhdistyvää evolutiivista vaistoa. Me emme osaa tulla siitä onnelliseksi. Rahoissa kylpevä Roope Ankka on tuskin evoluution seuraava askel.

Tai ehkä me olemmekin lajina yllättävän salaviisaita. Vaistoamme, että raha on pohjimmiltaan vain yhteisesti hyväksytty illuusio. Sen arvo saattaa hävitä monenlaisissa muutoksissa, emmekä rakenna sen varaan. Nykyinen talousjärjestlemämme kylläki perustuu hyvin pitkälti pyrkimykseen häivyttää inflaatio - mutta se on uusi kokeilu historiassa, ja siihen näyttää sisältyvän monia varjopuolia. Kreikan ja Espanjan taloustilanne osin (vain osin) johtuu juuri siitä, ettei devalvaation mahdollisuutta enää ole. Mutta nyt ajaudun jo ihan väärään aiheeseen.

Jos suoritettaisiin usean kulttuurin sisällyttävä laaja tutkimus työn arvostuksesta - varmaan on jo tehtykin - voisi paskatyöksi helposti luokitella sellaisen, joka ei täytä mitään havaittuja mielekkyyden kriteerejä. Ja jos jossain yhteiskunnassa yli puolet tarjolla olevista töistä olisivat paskatöitä, olisi helppo osoittaa ainakin yksi syy nuorison motivaation puutteeseen ja ihmisten yleiseen vitutukseen.

Legendre & tekijöiden optimaalinen tehokkuus

ALKULUKUJEN ARVOITUKSET, OSA 9/10

Mitä me tiedämme varteenotettavien tekijöiden kyvyistä? Tähän on saatava selkeys, ennen kuin voin esittää lopullisen ratkaisun alkulukuparien rajattoman määrän ongelman tai Goldbachin hypoteesiin. Viimeisen kahden vuoden aikana olen keksinyt kumpaankin todistukseen varmaan kymmenen muttaa ja ehkää, mutta kaikki epäilykset ovat aina osoittautuneet turhiksi.

Onko esimerkiksi mahdollista, että riittävä määrä tekijöitä kykenisi aina peittämään potentiaalisen alkulukuparin toisen osapuolen? Entä jos Goldbach-pelin musta osapuoli onnistuisi jotenkin tehostamaan omien tekijöidensä kuolettavuutta ja päihittäisi ylivertaisen vihollisen? Ovatko tällaiset yllätykset edes teoriassa mahdollisia?


Kolmas ratkaisematon alkulukuongelma: "n ja n+1"

Legendren konjenktuuri esittää, että väliltä "n potenssiin 2" ja "n +1 potenssiin 2" löytyy aina vähintään yksi alkuluku.

Pelkästään alkulukuja tuijottamalla ratkaisut eivät juurikaan etene (eivät ole edenneet, eivätkä tule etenemään), mutta kun katse kohdistetaan tekijöihin, Legendren konjenktuurista tulee läpihuutojuttu.

Kysymys käännetään nyt siis toisin päin: pystyisivätkö käytössä olevat tekijät edes teoreettisesti peittämään koko pinta-alan välillä "n toiseen" ja "n+1 toiseen"?
(Anteeksi etten vieläkään ole keksinyt ratkaisua, jolla potenssit ja muutamat muut merkit, kuten nuolet, saisi bloggerissa toimimaan. Olen pari kertaa yrittänyt leikata tekstin wordistä, mutta siitä on tullut sotkua.)

Kun sanon "teoreettisesti", tarkoitan, että emme tule tutkimaan konkreettisia esimerkkiejä kuten yllä, vaan pahimpia mahdollisia tilanteita. Haluan testata kaikki tekijöiden yhdistelmät ja nähdä mihin ne pystyvät. Koe täytyy tietenkin suorittaa riippumatta mittasuhteista, tietämättä luvun n arvoa.

Sitä varten meidän on eroteltava universaalisti päteviä lakeja - ja hyödynnettävä useita aiemmissa teksteissäni esiteltyjä tekijöitä koskevia sääntöjä.


Osa 1: pelikentän laajuus

Onneksemme tutkittava väli säilyy vakiona. Lasketaan:

(n +1) x (n + 1) - (n potenssiin 2)

= (n potenssiin 2) + 2n + 1 - (n potenssiin 2)

= 2n + 1

Edellisestä osasta opimme, että varteenotettavia tekijöitä on tietyllä välillä aina käytössä määrä "neliöjuuri n", tai siis kaikki ne alkuluvut, jotka ovat pienempiä kuin neliöjuuri "n+1 potenssiin 2", voivat peittää omatoimisesti ruutuja tällä kyseisellä alueella, jonka päätepiste on "n+1 potenssiin 2".

Nyt Legendren konjenktuuri on siis muunnettu seuraavanlaiseen muotoon:

Käytössämme on alkuluvut välillä 0 - n+1.

Voiko niitä apuna käyttäen peittää alan, joka on 2n+1?

Mikä on tekijöiden maksimaalinen peittävyys? Kuinka sen voi selvittää? Sanoin alussa, etten halua hyödyntää todellisia tapauksia, mutta ehkä meidän on aluksi hyvä katsoa jos voimme oppia jotain niksejä rouva Empirialta.


Osa 2: tekijöiden peittävyys

Aiemmissa osissani esittelemäni matriisit perustuvat siihen, että tekijät toistavat samoja tanssikuvioita, eivätkä voi oppia uusia temppuja. Tämän voi sanoa myös toisella tavoin: tekijät käyvät tietyssä järjestyksessä läpi kaikki mahdolliset keskinäiset asemat. Matriisi siis näyttää meille kaikki mahdolliset tavat, joilla kyseiset tekijät voivat sijaita vierekkäin. Pisin aukoton jakso matriisissa on myös teoreettisesti pisin mahdollinen aukoton jakso, jonka tunnetut tekijät voivat rakentaa.

Pisin yhtenäinen jakso tekijämatriisissa 30.

(Ja Legendren konjenktuuri on sikäli helppo haaste, että KAIKKI tekijät voidaan tuntea esittelemilläni välineillä. Villejä tekijöitä ei tarvitse huomioida, sillä niitä ei ole. Miksikö? Selitän kohta.)

Toistaiseksi tekijöiden mieskunto ei näytä kovin kummoiselta. Tekijät 2, 3 ja 5 kykenevät hädin tuskin peittämään puolet siitä, mikä on suurimmat tekijän pituus. Väkisinkin syntyy aukkokohtia niiden kohtien viereen, jossa tekijät astuvat toistensa päälle. Muuttuisiko tilanne mitenkään, jos tekijöiden määrää lisättäisiin? Menisikö se huonompaan vai parempaan suuntaan - vai pysyisi samana.

Oletukseni on, että tilanne pysyy samana, mutta tässä vaiheessa en vielä voi varmistaa tuota oletusta. Se perustuu siihen havaintoon, jonka voimme tehdä katsoessamme luontaista origoa, eli aritmeettista nollaa - mutta tällä kertaa kumpaankin suuntaan.

 Tekijöiden peittävyys nollapisteessä.

Mikä hyvänsä tekijöiden määrä onkaan, ne peittävät nollasta hajautuessaan kaikki ruudun kahdesta aina n:ään asti - kumpaankin suuntaan - mistä syntyy tarpeisiimme täydellinen ala 2n. Uusia alkulukuja ei voi olla, koska alkuluvut ovat ne mitä ovat - onhan kyseessä nyt luonnollinen nolla, ei matriisin "siirretty origo". Nollaan titenkin sisältyvät tekijöinä kaikki luvut.
(Huom. Siirretyssä origossa mikään näistä luvuista P1 - Px ei olisi alkuluku, toisin kuin nollassa, josta katsottuna ne kaikki ovat alkulukuja.)


Tämä helposti tarjoutuva esimerkkijakauma paljastaa kuitenkin heti yhden rajoituksen: tekijät eivät edelleenkään pysty täyttämään kohtia origo + 1 sekä origo - 1. Jos Legendren alue noudattaisi samaa jakaumaa, siinä säilyisi sama tilanne - paitsi että nyt luvun 1 kohdalla olisi uusi alkuluku, eikä tietenkään uudestaan lukua 1.


Osa 2B: tekijöiden parempi peittävyys

Olen käynyt läpi lukuisia testejä, mutta en ole kyennyt parantamaan nollasta lähtevää tekijöiden luonnollista jakaumaa. Jos jonkin tekijän sijaintia muuttaa siten, että se täyttäisi aukon origo +1 tai origo - 1, se jättää jälkeensä 2 uutta aukkoa - niihin kohtiin, joissa se alkujaan oli alkulukuna - eikä tietenkään mikään muu tekijä paitsi 2 pystyisi peittämään kerrallaan 2 ruutua, joiden välimatka on 2 - mutta jos lukua 2 siirtää, se jättää jälkeensä vielä enemmän aukkoja.

Olen nykyään vakuuttunut, että luonnollinen jakauma on paras mahdollinen koko alueen peittävyyttä ajateltuna - tai vähintäänkin jakaa parhaan tulokset jonkin toisen jakauman kanssa. Tämä johtuu siitä, että

a) kun nollakohta on kaikkien tekijöiden yhteinen nollakohta, syntyvät aukot vain tämän yhden kohdan ympärille. Jos tekijöiden nollakohtia on useampia, on vaarana että myös vierustavia aukkoja syntyy useampia.

b) kun suuremmat tekijät lähtevät pisteestä, jossa on tekijänä 2 ja 3, ne voivat heti kummassakin suunnassa peittää aukon, ennen kuin astuvat ulos alueelta. Jos päin vastoin suuri tekijä sijoitetaan haluttuun aukkokohtaan keskemmällä aluetta, se astuu kummassakin suunnassa seuraavaksi parilliseen ruutuun, eikä siitä ole hyötyä. Lisäksi se astuu jommassa kummassa suunnassa myöskin kolmella jaolliseen lukuun.

Aukkokohtien väliset etäisyydet matriisissa.

Matriisin aukkokohtien väliset etäisyydet ovat aina 4 tai 6 (tai 4+6=10 tai 4 + 4 = 8 tai 6+6=12). Koska mikään muu alkuluku paitsi 2, 3 tai 5 ei kykene ottamaan suoraan tämän mittaisia askelia, eivät isommat tekijät ovat kovinkaan suureksi avuksi. Kun ne täyttävät yhden aukon, niiltä kestää aikaa ennen kuin ne taas löytävät ruudun, jossa niistä on mitään hyötyä.

Merkittävin poikkeus on matriisin nollakohta. Siitä katsottuna ne täyttävät suoraan kumpaankin suuntaan aukon - koska ruutu, johon ne astuvat, ei voi olla jaollinen nollakohdan muilla tekijöillä.

Näin ollen, kun luonnollisessa jakaumassa kaikki käytössä olevat tekijät kohtaavat samassa ruudussa, ne kaikki astuvat seuraavaksi ruutuun - kummassakin suunnassa - jossa ei ole muita tekijöitä. Alueelle 2n ovat tällöin tekijät 2 - n maksimaalisesti hyödynnetyinä.

Ja koska luonnollisessa jakaumassa syntyy uudet alkulukut kohtiin +1 ja -1, ei loogisesti ole mahdollista, että tekijät 2 - n voisivat täyttää alan 2n +1. Vaikka meillä olisi käytössä yksi lisätekijä, se voisi täyttää vain toisen ruudun kerrallaan - ja jos liikutamme jotakin muuta tekijää, syntyy 2 aukkoa tuon yhden peitetyn tilalle.


Osa 3: täsmällisempi lähestymistapa

On myös toinen keino todistaa, että alueen pinta-ala on vakio: 2n +1. Tätä todistusta seuraamalla me pystymme määrittämään tekijöiden sijainnit huomattavasti tarkemmin.

Tiedämme siis, että alueen alkupiste on "n x n", ja sen loppupiste "(n +1) x (n+1)". Näin ollen pisteen n x (x+1) täytyy sijaita tuon alueen sisällä.

Etäisyys pisteestä "n x n" pisteeseen n x (+1) on aina sama: "n". Samoin etäisyys pisteestä n x (n+1) pisteeseen (n+1) x (n+1): n +1.

Näin ollen koko alueen alan täytyy olla n + n + 1, eli 2n + 1

Piirtämäni kuvio osoittautuu kuitenkin arvaamattoman arvokkaaksi. Meidän ei tarvitse tietää luvun n arvoa, jotta saisimme selville liudan uusia asioita.

Legendre Sudoku

Jos siirrymme ruudusta n x (n+1) yhden "n+1" pituisen askelen taaksepäin, löydämme ruudun, jossa tekijänä on "n-1"

Voimme jatkaa tällaista hidasta analyysi ja lopulta voimme ratkaista alueen tekijät kuin kyseessä olisi sudoku. Vierekkäisten "kompleksisten tekijöiden" ratkaiseminen on äärimmäisen hyödyllistä, sillä luvuilla, jotka sijaitsevat toistensa naapureina, ei voi olla samoja alkutekijöitä.

Puhun nyt kompleksista tekijöistä, koska luku n saattaa olla vaikka kuinka monen tekijän tulo - varsinkin kun kyse on ongelman ratkaisemisesta äärettömän laajalla janalla.

Tiedämme lähtökohtaisesti, että luvuilla n ja n+1 ei voi olla ainuttakaan yhteist tekijää. Tiedämme myös, että koska ne ovat vierekkäisiä lukuja, niistä toinen sisältää tekijän 2. Näin ollen voimme olla varmoja siitä, että niiden yhteisessä tulossa, eli pisteessä "n x (n+1)" sijaitsee tekijä 2. Emme tietenkään tiedä kumman mukana se on tullut, ja vuoron perään se kuuluu kumpaankin alkeistekijänä.


Matriisin kautta voittoon

Piste n kertaa n+1 son siis parillinen. Luvun 2 lisäksi siinä on vähintään yksi toinen tekijä (vaikka todennäköisesti useampiakin). Koska kyseinen ruutu ei ole yhden tekijän monikerta, se on toisin sanoen jonkin tietyn matriisin nollakohta.

Legendren matriisi

Kaikki matriisit peittävät nollakohdasta katsottuna molempiin suuntiin omien tekijöidensä mittaiset etäisyydet. Kaikki matriisin aukkokohdat voidaan määrittää helpoiten siten, että lisätään ja vähennetään nollakohdasta matriisiin kuulumattomien tekijöiden pituinen matka.

Legendren alan ratkaisut löytyvät siis aina kohdista, jotka näkyvät kuvassa: käytössä olevien tekijöiden - niiden, jotka eivät kuulu puolivälin nollakohtaa - etäisyys nollakohdasta. Koska luku 2 sisältyy nollakohtaan, voisin tietenkin ehostaa kuvaa lisäämällä siihen parillisen ruudukon.

Lisäksi ongelmallisia ovat kohdat +1 ja -1 puolivälistä katsottuna.

Jos jokin tekijöistä P3 nuoli Px < n on peittämässä kohtaa -1 tai + 1, se ei pysty kumpaankaan suuntaan peittämään omaa alkulukuaan. Lisäksi tiedämme, että nollakohdan vierustava ruutu +1 tai - 1 on pariton (koska nollakohta n x n+1 on parillinen). Tästä seuraa, että tekijä Px astuu kumpaankin suuntaan seuraavaksi parilliseen ruutun - mistä seuraa, ettei tuo ruutu voi olla alkuluku - mistä seuraa, että tekijä Px jättää todennäköisesti jälkeensä 2 aukkoa peittäessään yhden.

Kaksi erillistä tekijää olisi sijoitettava matriisin ruutuihin -1 ja +1. Vaikka tekijöitä olisi käytettävissä lähes ääretön määrä, kaikki edellä sanottu pätee.

Oma korjaukseni Legendren konjenktuuriin olisi se, että tutkittavalla välillä on AINA VÄHINTÄÄN 2 ALKULUKUA. Jätän tähän kuitenkin pienen varauksen, sillä muistamme, että tutkittava alue ei ole 2n vaan 2n+1 - ja koska ulkoraja on n+1 potenssiin 2, saattaisivat sekä n+1 että n-1 olla alkulukupari - ja varteenotettavien tekijöiden maksimaalisen peittävyyden suhde alaan menisi parhaimmillaan hyvin tiukalle - ei kuitenkaan missään nimessä täytyisi. MOT.

Jos jollekin jäi jotain epäselväksi, tässä on vielä yksi kuva, josta näkyy todellisten ratkaisujen anatomia. Tekijöitä katsomalla asiat siis jälleen kerran selkiytyvät.

KLIKKAA ISOMMAKSI!

Ratkaisujen anatomia.

Kuten kuvasta näkyy, kaikki nollakohdat (keskellä) ovat parillisia - ja tulevat olemaan. Useimmat alkuluvut ovat muotoa -1 tai +1, mutta tämä ei ole mikään vakio - ainoastaan suuri todennäköisyys.

Vakio on kuitenkin se, että ratkaisuja löytyy. Kuten ennustin, ne ovat muotoa: nollakohta +/- tekijä, joka ei siihen kuulu. Esimerkiksi nollakohta 20 ei olekolmella jaollinen, joten kummaltakin puolen löytyy rarkaisu, joka on kolmen askelen etäisyydellä.

Vastaavasti 42 ei ole viidellä jaollinen, joten ratkaisut ovat viiden askelen päässä:
37 = 42 -5
47 = 42 +5

(Huomautettakoon vielä, että vaikka luku 7 on tekijänä luvussa 21 (20+1) se ei ole varteenotettava tekijä ennen kuin ruudusa 49 (7x7). Ainoa huomioitava tekijä on siis tuossa vaiheessa luku 3.)


Lopuksi

Legendren konjenktuuri on tutkituista kolmesta matemaattisesta ongelmasta mielestäni helpoin. En ole voinut esittää tässä kaikkia yksityiskohtia, koska oletan, että aiemmat osat lukeneelle henkilölle ne ovat jo avautuneet.

Todellisissa tilanteissa tekijät eivät tietenkään ole tarkoituksenmukaisesti sijoittuneita. Ne eivät yritä estää alkulukujen syntymistä - mutta tällä esityksellä tahdon osoittaa, että vaikka me saisimme vapaalla kädellä sijoittaa ne maksimaalisen peitävällä tavoin alueelle, ne eivät siltikään riittäisi.

Voimani alkavat tämän hyperfokusoituneen ja siitepölyoireilla piinatun toukokuun osalta ehtyä, mutta yritän seuraavassa osassa vielä kerran palata alkulukupareihin ja Goldbachin hypoteesiin. Laskeskelin päässäni, että täydellisen ja aukottoman todistuksen esittämiseen tarvitsisin vielä paljon paljon paljon sivuja ja kaavakuvia, mutta muutaman asian haluan sanoa pikaisesti, ennen kuin lähden Belgiaan ja juhannuslomille.

2 758 tiedostoa

Viimeinen viikko Villa Sarkian kirjailijaresidenssissä. Alkuperäisestä neljästä tavoitteesta on täytetty kaksi: 1) kokoa uusi runokäsikirjoitus sekä 4) julkaise vihdoinkin blogissa jotain konkreettista Goldbachin hypoteesista ja alkuluvuista.

Kuten tapoihini kuuluu, kävin ensimmäiseksi vähiten oleellisen tavoitteen kimppuun ja käytin siihen aivan liikaa aikaa ja energiaa. Onneksi sain heti sen jälkeen itseäni niskaotteen ja toteutin kuukauden ykköstavoitteen. Käsikirjoituksen ensimmäisen versio on tietenkin hutera ja sitä täytyy vielä muokata. Kunhan kuluu muutama kuukausi niin tekstiin saa vähän etäisyyttä.

Toivottavasti toisella kierroksella olisi kustannustoimittaja auttamassa. Edellinen kustannustoimittajani sai potkut viikko sen jälkeen kun pikkujouluissa olimme jutelleet tulevaisuuden projekteista, ja olen vähän tuuliajolla. Nykyisessä taloustilanteessa juuri kukaan ei ole kiinnostunut runouden julkaisemisesta, joten kaikki on epävarmaa.

Huomenna käyn paikallisessa palvelutalossa lausumassa runoja. Lainasin kirjastosta Uuno Kailaan ja Kaarlo Sarkian kootut teokset ja lausun niitä omien runojeni ohella. Uuno ja Kaarlo ovat tärkeitä hahmoja paikallishistoriassa. Sysmässä sijaitsee talo, jossa Sarkia kuoli, ja naapuripitäjässä Hartolassa on museioituna Kailaan takki. Muitakin yhteyksiä toki on, mutta ei niistä sen enempää.


Tavoite nro 2

Valmistelen myös essee-kokoelmaa, jonka aiheena on relativismi. Suunnitelmissani oli julkaista blogissa kaksi tai kolme juttua aiheesta, mutta alkuluvuista syntyi jo 10 juttua, joten se projekti siirtyy myöhemmäksi. Joka tapauksessa tahdon saada relativismin käsiteltyä monelta kantilta, koska uskon sen olevan esseitteni kokoava elementti. Kaikkien Asioiden Pikkujättiläisessä on kyse siitä, ettei mikään tutkimusmetodi tai aihe saisi olla hallitseva. Toki hallitsevia aiheita on monia, mutta se menee minun henkilökohtaisen heikkouteni piikkiin. Ohjelmanjulistukseni on silti tiukasti kiinni pluralismissa ja relativismissa. Kukaan ei voi olla täydellisen johdonmukainen omassa -ismissään.

Relativismi on parjattu ja pelätty sana. Jostain syystä sen ajatellaan johtavan hirvittävyyksiin ja kaikensallivaan löperään ajatteluun. Kukaan ei uskalla tunnustautua relativistiksi.

Olen googlettanut sanaa, ja tulokset ovat selkeät: noin 90% maininnoista ovat sävyltään negatiivisia. Keskustelussa näyttäisi olevan vallalla tilanne, että tietyissä tilanteissaheitetään pöytään syyttävä "relativisti-kortti", jos henkilön kannattamissa arvoissa tai argumenteissa on jotain postmodernia hämäryyttä. Hyvän ihmisen arvomaailman kuuluu olla selkeä ja ennustettavissa. Jos joku syleilee liian monia näkökulmia, hänen puolueuskovaisuudestaan tulee epämääräinen ja häntä syytetään relativistiksi. Sävy on pahimmillaan yhtä tuomitseva kuin vilautellassa natsikorttia. Itse asiassa monet eivät näe suurtakaan eroa relativistin tai nihilistin (tai anarkistin) välillä. Relativismi tekee ihmisestä vaarallisen ja arvaamattoman.

Tilanne on keskustelun tason kannalta typerästi vinoutunut, koska väittelyssä täytyy olla kaksi osapuolta. Jos kukaan ei halua puolustaa relativismia niin kai sen sitten täytyy olla minä. Lisäksi se tuntuisi olevan ainoa keino, jolla saan edes muutaman muiden esseitteni teemoista naitettua yhteen.


Tavoite nro 3

Tiesin, että tämä urakka on mahdoton, mutta ehkä se onnistuu pienissä osissa. Olen tallettanut muistitikulle kaikki vuosien 2000-2010 kirjoittamani runot ja muut hajanaiset tekstitiedostot. Niitä on yli kaksi tuhatta, joten kukaan ei tutki niitä läpi yhdessä rupeamassa.

Vaatimaton aikeeni onkin ainoastaan lajitella ja karsia. Siirrän yhteen kansioon ne tiedostot, joiden sisällön olen jo julkaissut jossakin. En tarvitse luonnoksia enää. Toiseen kansioon menevät kouluesseet, luentopäiväkirjat, hakemukset ynnä muut ei-kaunokirjalliset tuotteet.

Kolmanteen kansioon sijoitan roskan: surkeat runot ja hyödyttämät katkelmat. Neljänteen kansioon esseiden aihelmat ja filosofiset pohdinnat. Viidenteen kansioon runot, joissa näen jotain potentiaalia. Kuudenteen kansioon novellit ja keskeneräiset romaanit. Niitä en aio ollenkaan edes lukea. Siihen ei olisi aikaa. Siirrän vain yhteen kansioon kaiken minkä tunnistan proosaksi.

Kun aloitin, minulla oli yhdessä kansiossa 2758 tiedostoa, osin kaksoiskappaleita. Tein eilen kolme tuntia töitä - ja sain lajitelluksi siinä ajassa noin 350 tiedostoa. Seitsemän samanlaista päivää ja homma on valmis. Se ei tule tapahtumaan toukokuussa 2012... elokuuhun mennessä ehkä?

Tässä muutama runo, joita en muistanut edes kirjoittaneeni:

Rakkausruno vaimolle

Tahdon rakastaa sinua,

en sitä naista, jonka tunnen.

Neron hourailuja

Olen niin taitava!

Tuskin kuka tahansa

osaisi samassa ahdingossa

olla yhtä onnellinen!

Bushin virkaanastujaispuhe (2003)

(Hoilataan käsi lipassa)

Demoninen kansa

nuo idän rättipäät.

Syövät omat lapsensa

ja nenästänsä räät.

Jumala on puolellamme,

johtajamme jalo,

kiiltävällä nuolellamme

saapuu rauhan valo.

Emme tingi aseistamme,

saati kaloreista.

emme piittaa saasteistamme,

siviiliuhreista.

Dollari on puolellamme,

öljykenttäin palo,

kiiltävällä nuolellamme

saapuu rauhan valo.

Hirteen hipit, pitkätukat,

sivaripaskiaiset.

Ne on kaikki hinttejä

ja vievät meidän naiset.

Viha, sokeus puolellamme,

isänmaassa talo,

kiiltävällä nuolellamme

saapuu rauhan valo.

Tyttöystävä

Tyttöystävä on

sellainen tyttö

jota saa koskettaa paidan alle

ja vaikka minne

eikä se heti

huuda hyi! tai irti!

Paha henki meni Raimoon.

Siihen on helpompi uskoa

kuin että me

olisimme jotenkin kohdelleet häntä väärin.

Uuno Kailas sivuluisussa

Oli kuulas helmikuun päivä 1929. Uuno Kailas käveli kadulla, kun jalka osui jäiseen kohtaan. Silloin horisontti meni jotenkin vinoon ja päässä kopsahti. Uuno ajatteli, että tämä on varmaan jokin huimauskohtaus tai halvaus. Hän yritti kävellä, mutta jalat sutivat tyhjää.

Ohitse kulkeva herra huomasi, että mies oli kaatunut. Hän lähestyi rohkeasti ja havaitsi, että sehän on se kuuluisa runoilija. Ohikulkija ei kehdannut kommentoida tilannetta, voivotteli vain ja tarjoutui kutsumaan lääkärin.

Lääkäri tiesi välittömästi mistä oli kyse: mies oli selvästi liukastunut ja makasi nyt koko pituudeltaan maassa. Hän ei kuitenkaan tuntenut sopivaksi sanoa sitä ääneen, varsinkin kun paikalle oli kertynyt jo melkoinen määrä uteliasta väkeä. Lääkäri suositteli, että potilas pukeutuisi lämpimästi ja joisi kuuman rommitotin.

Rapussa asuva mummo oli tarkkaillut tapahtumia alusta alkaen. Mummo toi villapaidan ja sekä viltin, ja yhdessä lääkärin kanssa he auttoivat Uunoa pukeutumaan. Lääkäri lisäsi vielä, että oli nähnyt tällaisia tapauksia aiemminkin. Jotenkin siitä aina selvittiin, ja matka jatkui.

Kun Uuno seuraavana aamuna heräsi, hän näytti yhäkin sijaitsevän jäisellä kadulla, ja horisontti pysyi sitkeästi vinossa. Hän päätteli, että vaivan täytyi olla henkistä laatua, joten hän pyysi paikalle psykoterapeutin.

Kokenut ammattilainen näki heti mistä oli kyse: taas yksi taiteilija oli kumollaan. Terapeutti ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi paljastaa havaintoaan; potilas kyllä itse ajallaan tulisi tietoiseksi. Hän antoi diagnoosin: kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia anomalioita - siitä johtui horisontin vinoutuminen. Täytyy vain levätä. Kevätaurinko kyllä vie pois kaikki vilut.

Uuno vaistosi, ettei tämäkään tohtori ollut aivan vilpitön. Hän itse päätteli, että kaikki varmaan johtui siitä, että hän oli sodomiitti. Ja varmaan myös tuo ansioitunut kallonmittaaja näki sen, ei vain uskaltanut sanoa ääneen. Oliko tämä hänen eriskummallinen tilansa nyt sitten Jumalan kosto vai tahtoiko yhteiskunta lannistaa hänet heteroksi?

Silloin aivan sattumalta paikalle saapui Kaarlo Sarkia. Hän näki jo kaukaa, että Uuno oli kaatunut, mutta ei halunnut kohdata ystäväänsä siinä tilassa, vaan kääntyi ympäri ja käveli hienotunteisesti tiehensä.

*  *  *
Julkaistu Aukeassa 2009.

Uuno on yksi suurista. Paljon kovempi kuin esimerkiksi Eino Leino. Einosta en edes viitsi kirjoittaa, vaikka Jumalien keinu onkin ihan hyvää shittiä. Historia tuntee ainakin yhden tapauksen, jolloin nämä kaksi herraa mittasivat voimiaan. Vuonna 1925 Nuori Voima järjesti pöytälätkäturnauksen, jonka välierässä kohtasivat Eino Leino ja Uuno Kailas. Ottelu meni jatkoajalle, ja lopulta Uuno voitti luvuin 3-2. Finaalissa vastaan asettui puolustava mestari Olavi Paavolainen, jolla oli napakka ranneliike ja joka odotetusti vei nimiinsä koko turnauksen.

Goldbach The Game 2/2

Katsotaan käytännössä mitä aiemmassa esimerkkitapauksessa n=24 lopulta tapahtuu.

Luku 3 hyökkää.

Tekijä 3 ohittaa muut vastapuolen sotilaat, mutta lyö laudalta valkoisen nro 3. Tämä on ennakoitavissa, koska luku n=24 on 3:lla jaollinen. Niinpä kolmonen ei voi olla sen ratkaisu. Jos kolmella jaolliseen lukuun lisätään 3 tai siitä vähennetään 3, uusi luku on myöskin kolmella jaollinen. Niinpä se ei voi olla alkuluku.

SÄÄNTÖ 1: Mikään tekijä, joka jo kuluu osaksi tutkittavaa parillista lukua n, ei voi olla Goldbachin hypoteesin ratkaisu P - paitsi, jos luku n on muotoa 2P, jolloin sen ratkaisu on P + P.

Koska valkoinen kolmonen ja musta kolmonen kohtaavat, ei musta kolmonen voi missään tapauksessa lyödä laudalta mitään toista nappulaa. Tiedämme tämän varmuudella, sillä...

SÄÄNTÖ 2: Jos luku X on tekijänä luvussa n, niiden yhteinen matriisi on symmetrinen. Silloin kummastakin päästä katsottuna sama tekijä X astuu samoihin ruutuhin. Valkoinen 3 kulkee mustan 3:n jalanjälkiä ja toisin päin. Me tiedämme, ettei mikään alkuluku ole kolmella jaollinen (paitsi 3). Tämä pätee myös katsottuna toisesta origosta, jos kyseessä on sellainen matriisi, jonka tekijä on 3.

luvun 3 symmetria.

Mustan puolella pelilautaa mikään alkuluku ei ole 3:lla jaollinen, joten myöskään valkoisen puolella mikään alkuluku ei ole kolmella jaollinen - toisin sanoen, musta 3 ei voi koskea niihin.

SÄÄNTÖ 3: Mitä useampia tekijöitä luvulla n on, sitä enemmän pelikentällä vallitsee symmetria - ja sitä enemmän ratkaisuja on Goldbahin hypoteesilla tuon kyseisen luvun kohdalla. Todistan tämän myöhemmin.


Varteenotettavat tekijät ja nynnyt tekijäkokelaat

Luku n=24 ei ole viidellä jaollinen, joten katsotaan mitä tapahtuu seuraavaksi.

luku 5 hyökkää

Luku 24 ei ole 5:llä jaollinen, joten ohitettuaan puolivälin, luku 5 ei enää astu samoihin ruutuihin kuin omalla puolellaan pelikenttää (etäisyys puolivälistä muuttuu, toisin kuin luvulla 3!) Niinpä sillä on hyvät mahdollisuudet torpata mikä tahansa vastapuolen luku - tai useampikin.

Valitettavasti tällä kertaa 5 on suutari.

Enempää lukuja meidän ei tarvitse enää edes tutkia. Tiedän jo lopputuloksen. Ja mistäkö sen tiedän? - Koska tekjät ovat vaarattomia, jos ne ovat suurempia kuin neliöjuuri n. Tässä tapauksessa siis kaikki viitosta suuremmat - ja myös niukasti luku 5 itse - ovat täysin harmittomia. Ne eivät voi lyödä ainuttakaan vastapelaajaa.

SÄÄNTÖ 4: Mustan hyökkäyskalustoon kuuluvat ainoastaan luvut, jotka ovat pienempiä kuin neliöjuuri n. Kaikki sitä suuremmat luvut eivät ole vielä kypsyneet varteenotettaviksi tekijöiksi.

TODISTUS: Katsotaan ensin mitä alkuluvuille 7 ja 11 tapahtuu, kun ne astuvat vihollisen maaperälle.

7 ja 11

Luku 11 astuu ruutuun 2 x 11 = 22. Luku 7 astuu ruutuun 2 x 7 = 14. Tämä on täysin hyödytön liike molemmilta, koska tiedämme, että luku n on jaollinen kahdella. Kaikki Goldbachin Pelin areenat ovat jaollisia kahdella, se on hypoteesin lähtökohta. Näin ollen parilliset luvut ovat mustalle ja valkealle symmetrisiä.

Symmetria-säännöstä tiedämme, että symmetriset ruudut eivät voi olla alkulukuja. Parillinen ruutu mustan origosta katsottuna on parillinen luku myös valkoisen origosta katsottuna. Suuret alkuluvut astuvat vihollisen maaperällä ensin parilliseen ruutuun - ja sitten hyppäävät kokonaan pois laudalta. Niistä ei ole mitään vaaraa, koskaan!

Luku seitsemän astuu seuraavaksi ruutuun 3 x 7 - tietenkin, koska se on kolmas seitsemällä jaollinen luku. Me tiedämme jo valmiiksi, että luku 3 on lyönyt laudalta oman vastinparinsa, joten kolmella jaolliseen ruutuun astuminen ei hyödytä mustaa millään tavoin.

Seuraava ruutu, johon musta 7 astuisi, olisi 4 x 7 - jälleen parillinen luku, täysin dyödytöntä.

Sitten 5 x 7 - mitä apua tästä on, koska luku 5 olisi jo käynyt paikalla tyhjentämässä ruudukon.

Taas parillinen 6 x 7 - aivan hyödytöntä. Koko 7 on aivan tarpeeton ennen kuin se saavuttaa ruutua 7 x7 - ja sen saavutettuaan on mahdollista, ettei kyseisessä ruudussa edes ole vastustajan alkuluku-nappulaa.

Luvun 11 tie olisi vielä vaivalloisempi. Sen astuessa ruutuun 7 x 11 olisi luku 7 jo käynyt paikalla, eikä seuraava askel 8 x 11 olisi yhtään sen parempi: parillinen. Sitten 9 x 11 - kolmella jaollinen, kolmonen on käynyt jo täällä. Sitten parillinen. Vasta luku 11 x 11 hyödyttäisi mitään - mutta siinä ei välttämättä ole vastustajaa.

Sääntö 4 pätee siksi, että kaikki uudet, suuret alkuluku-kokelaat etenevät ruudukossa samaan tapaan. Ensin ne tutustuvat kaikkiin aiempiin tekijä-kavereihinsa: 3, 5, 7 jne. sekä koluavat läpi myös kaikki parilliset ruudut. Vasta kohdattuaan itsensä - ruudussa P potenssiin 2 - alkuluku on valmis sotaan. Se tuntee aiempien tekijöiden matriisin, ja osaa nyt omin voimin haastaa vastapuolen alkulukuja.

LOPPUTULOS: Näemme nyt Goldbachin hypoteesin ratkaisut luvulle n. Katsotaanpa tarkkaan pelilautaa:

Ratkaisut luvulle n=24.

Ratkaisuja on kolme:

11 + 13
7 + 17
5 + 19


Ylivoimainen vastustaja

Pelin säännöt ovat meille nyt tuttuja. Mietitään uudestaan, kannattaako meidän lyödä vetoa mustan puolesta? Voivatko tekijät neliöjuuri n koskaan yhteistuumin lyödä laudalta kaikkia alkulukuja välillä 1/2n - n? Valkoisella on käytössään koko alkuluku-arsenaali, ja jokainen laudalle jäänyt nappula on ratkaisu hypoteesiin. Riittää, että ratkaisuja on yksi.

Neliojuuri on armoton karsintaväline. Aluksi näyttäisi, että osapuolet ovat tasavertaisia ja kyse on vain sattumasta. Mutta mitä suurempi on pelikenttä, sitä pienempi murto-osa on siihen suhteutettuna sen neliöjuuri. Katsotaan vaikka millaisia pelivälineitä on laudalla, kun n=100. Sen neliöjuuri on tällöin 10 - ja mustalla on käytössään vain tuota pienemmät tekijät.

Kaksi vastaan "aika monta"

Hups! Kaiken lisäksi luku 100 on jaollinen viidellä, joten sääntöjen mukaan tekijä 5 ei voi itsensä lisäksi syrjäyttää muita vastapuolen alkulukuja. Gulp!

Game Over man! Game F**king Over! Kyse ei ole enää sattumasta. Kyse ei ole enää pienestä, pienestä mahdollisuudesta. Kyse on teurastuksesta. Monen matemaatikon intuitio viheltää tässä kohtaa pelin poikki. Goldbachin hypoteesi on ratkaistu.

Tilanne ei myöskään tule paranemaan. Neliöjuuri antaa nyt epäreilun 1/10 tasoituksen valkoiselle, mutta kun n nousee miljoonaan, tulee tuo tasoitus olemaan luokkaa 1/1000. Lisäksi alkulukulause todistaa, että vaikka uusien alkulukujen esiintymistahti onkin laskeva, se ei noudata läheskään näin jyrkkää käyrää. Valkoisella tulee aina olemaan miesylivoima, ja hypoteesin ratkaisujen määrä vain kasvaa entisestään.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä minulle. Ymmärrämme tilanteen toivottomuuden, mutta haluan pitää huolen siitä, ettei mitään mahdollisuutta ole jätetty huomioimatta.

Haluan myös esittää Goldbachin hypoteesille tarkat analyytiset ratkaisut kullakin luvulla n. Sekin onnistuu, eikä haaste ole edes vaikea, nyt kun matriisien symmetrinen rakenne on esitelty, ja tiedämme melkoisen paljon varteenotettavien tekijöiden käytöksestä...

 
PS.
Tekijöistä luku 3 on erityistapaus - eräänlainen shakkipelin kuningatar. Tiedämme, että jokainen alkuluku on muotoa 6n-1 tai 6n+1.

Koska kolmosella on kolme mahdollista kulkureittiä, se voi säännöllisesti osua ruutuihin 6n+0, 6n-1 tai 6n+1. Jos se osuu aina ruutuun 6n+0, tutkittava alue on tietenkin kuudella jaollinen - ja samalla myös kolmella jaollinen. Jos Goldbachin ratkaisuja etsittäessä pelikenttä on kolmella jaollinen, pudottaa luku 3 pelistä pois vain itsensä, ei muuta.



Jos kolmonen osuu säännöllisesti ruutuihin 6n+1 tai 6n-1, se tarkoittaa, että se matkallaan mustan origosta valkoisen origoon pyyhkii tieltään KAIKKI alkuluvut, jotka ovat muotoa 6n +1 tai 6n -1. Toisin sanoen, se parhaimmillaan poistaa laudalta PUOLET vastustajan pelaajista.

Tästä seuraa, että jos Goldbachin konjenktuuriin koskaan löytyy poikkeus, kyseinen luku ei voi olla 6:lla jaollinen. Peli ei mitenkään voisi ratketa mustan eduksi, ellei sillä olisi tätä jokeria hihassaan.


PPS.
Lisäksi haluan esitellä vielä kolmannen alkuluku-ongelman: onko välillä "n toiseen" ja "n+1 toiseen" aina alkuluku? Siitä seuraavaksi.