keskiviikko 21. syyskuuta 2011

AUDIOVISUAALINEN KONVEHTI

KEIKKARAPORTTI: Solar Apparatus @ Jaala.


Sain viime viikolla mielenkiintoisen Facebook-kutsun. Jaalan kylässä, Hartolan Pienviljelijäyhdistyksen talolla, esiintyisi perjantaina bändi nimeltään The Solar Apparatus. Keikka olisi ilmainen, sillä tarkoitus oli kuvata musiikkivideota pian ilmestyvää levyä ajatellen - sekä tietenkin muuten vain pitää vähän hauskaa ja pyöräyttää dharman pyörää.

Jaalaan matkustaminen oli oma seikkailunsa. Helsingistä ei tietenkään mene suoraan mitään bussia ja Kouvolastakin pääsee vain joidenkin kilometrian päähän. Matkaan kului noin 5 tuntia ja sittenkin tarvittiin noin kymmenen puhelinsoittoa ja vähän hyvien ihmisten laupeutta.

Esiintymispaikan pihalla törmäsin Karhumauriin, joka oli ajanut 120 kilometria vastakkaisesta suunnasta. En yllättynyt, sillä kyseessä oli kuitenkin bändi, jonka jokainen kotimaista proge-skeneä vähänkin seuraava henkilö ehdottomasti halusi nähdä.


Solar Apparatus on eräänlainen taiteellisesti kunnianhimoisempi seuraaja Lauri Kuosan aiemmalle bändille nimeltään The Sun Machine(MySpace), joka julkaisi ainoan levynsä jo 2000-luvun alussa. Sun machinillä oli pari paikallista hittiä Etelä-Karjalassa, mutta sen jälkeen ryhmä kadotti sisäisen yhtenäisyytensä ja määrätietoisuutensa.
Varmaan hajaantumista edisti se, että bändin jäsenet muuttivat moneen kertaan sinne tänne ympäri Suomea eivätkä voineet harjoitella yhdessä säännöllisesti. Sun Machinen live-keikkojen perusteella tiedän, että uusia biisejä on jo pitkään ollut riittävästi toiseen levyyn, mutta albumia ei vain ole kuulunut.


"Hyvää mökki. Skulaa musaa."

Olin innokas näkemään mihin suuntaan aurinko-kojeen musiikki on sittemmin kehittynyt.
Lauri Kuosan kanssa Apparatuksen biisejä on säveltänyt ainakin Otto V., eli Odkid, jolla riittää omiakin levy-projekteja monella nimellä. Jaalassa bändin kokoonpanoon olivat liittyneet myös Oton Sibelius-akatemiasta valmistunut isoveli Ilja V. sekä Juuso Partanen, joka on hankkinut soitto-oppeja Intiasta asti niin kuin Beatlesit aikanaan.

Juuso virittää soitintaan.

Solar Apparatuksen keikka olikin melkoista tykitystä, kunnon hard-core progea King Crimsonin, Yes'sin ja vanhan Genesiksen tyyliin.
Soittajien taito on nykyään aivan toista luokkaa. Eniten musikaalisesta auringonpurkauksesta tuli mieleen King Crimsonin levy Larcs tongs in Aspic. Ja siis nyt en tarkoita vain että bändi olisi ottanut vaikutteita sieltä suunnasta - myös taiteellinen kunnianhimo oli samaa luokkaa.

Ainoa mitä vanhoista Sun machinin ajoista jäin bändissä kaipaamaan on naissolisti. Jos edes jossain biisissä kuluisi naisäänen heleyttä, se voisi tuoda taiteelliseen ja taitavaan äijäbändiin vähän lisää popin keveyttä ja vetovoimaa. Mielestäni Kaisu Hakoma teki aikoinaan hyvää työtä Sun Machinin laulajana, vaikka hän ei ehkä teknisesti ollutkaan niin ammattimainen. Ehkä tykkäsin hänen mukana olostaan juuri siksi, että myöskään itse en ole kovin kultivoitunut musiikkikriitikkona tai hifistelijänä.

Kun Solar Apparatuksen tärkeä ja kauan odotettu levy joulun aikaan ilmestyy niin eiköhän myös keikkoja tulla näkemään lisää - ja toivon mukaan vähän helpommin saavutettavissa paikoissa.


"Pelin avaus, niin sanotusti. Näin voisi sanoa." - Otto V.

Ainakaan aikuisen asenteen puutteesta näitä tyyppejä ei voi syyttää, sillä heti yleisön poistuttua ovet suljettiin ja bändi soitti koko keikan uudestaan - "jotta kameralle saataisiin lisää kuvakulmia", selittää yksi piuhan kanssa juoksevista roudareista.

Itse alan olla pitkän ja raskaan matkanteon jäljiltä jo hyvästi päihtyneessä tilassa. Niinpä odotan hetken keittiössä kahden avatun viinipullon kanssa, jos vaikka saisin seuraa Uutis-Vuoksen kuvaajasta tai edes Sony-musiikin edustajasta. Kaikki ovat kuitenkin salissa räpsimässä kuvia tai säätämässä johtoja.

"Täällä tehdään nyt videoo - kahvit juodaan sit kohta!", huutaa Jarno Rossi, videon ohjaaja keittiön ovella, kun joku soittajista yrittää välissä livahtaa sisään. Rossi tietää miten artistit pidetään kurissa, sillä aiemmin sama mies on tehnyt mm. Pulkkinen tv-sarjaa, Miljonaari-Jussia Ranskan Rivieralla sekä leikannut videoita esim. Brian Enon biisiin.

Vaikka on perjantai, niin näissä kuvauksissa ei viinalla lotrata - hyvä jos nopeat ehtivät savuilla käydä. Niinpä käyn nopeasti kusella ja yritän myös itse kestää seuraavan esityksen läpi pelkällä Pommacilla. Olen suunnitellut, että vielä haastattelen muutamia tyyppejä, enkä haluaisi olla siinä vaiheessa ihan lärvit.

Toinen esitys on jopa ensimmäistä parempi. Soitto kuulostaa rennommalta ja bändi on yhteen nivoutunut. "On melkein maagista kokea tällaista synergiaa" kuulen jonkun sanovan yleisössä.



"Mahtava viikko", kertoo Ilja Venäläinen keikan jälkeen. "Porukan sisäinen henki on ollut uskomaton."

Kyselen videon budjetista ja saan tietää, että yhdistystalon vuokra on koko viikoksi maksanut 100 euroa. Bändi on asunut paikkakunnalla jo edellisestä viikonlopusta asti ja harjoitellut yhdessä. Se näkyi esityksestä - varsinkin jälkimmäisellä kierroksella, kun esiintymisjännitys oli haihtunut.

"Tuli ihmisten kanssa sulauduttua. Tietynlainen egon kuolema, kun menee sinne musiikkiin sisälle. Toivon mukaan dharma siirtyy myös kuulijaan." - Otto V.

Lopuksi vielä linkkejä Solar Apparatuksen fani-sivuille:
Reverbnation
MySpace: Solar Apparatus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti