keskiviikko 15. elokuuta 2012

Paheksumisen taito

Olen vakavasti alkanut miettiä, pitäisikö masturbaatiota taas alkaa paheksua? Sehän kuulemma kuluttaa elämänvoimaa ja tekee nuorisosta velttoa. Vielä tuon oletuksen tukena ei kuitenkaan ole kylliksi tieteellistä näyttöä. Se on lähinnä hippien ja joogamestareiden vakaa näkemys: intiasta lainattu paheksumisen motiivi. Globaalia tuontitavaraa siis.

Paheksunnan on mielestäni ensiksi perustuttava tieteelliseen todistusaineistoon. Ei suinkaan ole syytä paheksua jotakin vain siksi, että se on ollut tapana. Tässä suhteessa en oikein osaa sijoittaa itseäni akselilla liberalismi vs. konservatismi. En niele kumpaankaan katsomusta sellaisenaan. Mielestäni kiellot ovat elämän oleellinen mauste, mutta en jaa konservatiivien näkemystä siitä, mitkä asiat tulisi kieltää. Olen siis ehkä jonkinlainen neokonservatiivi - tai ihan vain uuskieltäjä tai paheksuja.

Liberalismi on luonut koelaboratorion, joka on elämämme. Kuulumme niiden miljoonien onnettomien koe-eläinten joukkoon, jotka altistetaan vapaudelle. Hyväksi testatut arvot eivät ole meitä opastamassa: kaikki täytyy itse oppia yrityksen ja erehdyksen kautta. Toistaiseksi koe näyttää varmistaneen vain sen, että erehtymisen tilaisuuksia näyttäisi olevan miltei loputon määrä.

Konservatiivinen elämänmalli ei tunnu omimmalta useimmista - mutta ei myöskään täydellinen vapaus. Elämme siinä toivossa, että kokeen valvojat pian löytäisivät sopivan vapauden ja rajoitteiden suhteen ja viheltäisivät pelin päättyneeksi. Voisimme jälleen palata elämään, joka olisi sopivasti säädeltyä: johon kuuluisi suvaitsemisen osana myös oikea annos paheksuntaa.

Joitakin onnistuneita paheksuntakokeiluja on jo asetettu voimaan. Konservatiivien ja liberaalien yhteisestä vastustuksesta huolimatta me nykyään esimerkiksi saamme vapaasti paheksua lattialle sylkemistä sekä raskaana olevan naisen tupakoimista. Ai miten ihanaa iloa se tuottaakaan, kun näen pulleavatsaisen äidin rööki huulessa ja mutrustelen naamaani oikein sydämeni kyllyydestä. Vielä en ole uskaltanut päästellä kuuluvia tuhahduksia, mutta ehkä koittaa sekin päivä. Julkisessa vuorovaikutuksessahan on kyse on pitkälti terveen itsetunnon kehittämisestä.

Elämä ilman paheksuntaa on tuskin elämisen arvoista. Se on yksi syy miksi usein huomaan kannattavani vihreitä arvoja. Vihreät sentään osaavat paheksua, vaikka eivät ole konsevatiiveja. Monesti oikein vaistoan sen, kuinka konservatiiveja vituttaa: joku nuori hippityttö tulee ja heidän silmiensä edessä alkaa paheksua niin kuin vanha tekijä. Kyllä siinä turkiskauluksisen rouvan silmät muljahtavat kateudesta. Hänenhän se pitäisi saada paheksua nuorisoa eikä toisin päin!

Vihreät paheksuvat lihansyöntiä, yksityisautoilua ja mitä vielä. Tämä on kuitenkin melko kevyttä paheksuntaa, koska sitä yritetään levittää järkiperusteilla. Aitoa paheksuntaa ei koskaan perustella järjellä. Järkisyyt ovat ehkä olemassa, mutta ne ovat hautautuneet vuosisataisen paheksumisperinteen alle. Mestarien tietotaito ei perustu pahuuden ja hyvyyden perustelemiseen vaan he ovat ammattilaisia paheksumisen ilmaisemisessa. Suhde on hieman sama kuin säveltäjän ja kapelimestarin välillä: ei kapelimestari itse kirjoita teosta, hän vain tulkitsee sitä.

Paheksunnnan eleet yksinkertaisesti ovat niin suuret ja mahtavat, että kaikki ymmärtävät asian olevan paheksunnan arvoista. Perusteluja ei tarvita. Tällainen oli se tapa, jolla kunnon viktoriaanit paheksuivat: he ottivat kiinni suuresta mahastaa, heiluttivat partaista suutaan huulet mutrussa ja päästivät kammottavat brrrr-äänen, joka kuului kilometrien päähän kuin kiimaisen hirven kutsuhuuto. Voi niitä aikoja. Silloin ihmiset taatusti tiesivät paikkansa ja maailma oli turvallisen tuntuinen paikka elää.

Ei ehkä turvallinen, mutta turvallisen tuntuinen. Se juuri on tärkeintä: syntyi vaikutelma siitä, että jossain on joku viisas paheksumisen ammattilainen, joka tietää asiat paremmin ja varjelee maailmaa paheksunnan arvoisilta asioilta. Jos kaivat kyllin syvältä, saatat löytää myös järkisyyt, mutta ei sinun tarvitse kaivaa. Luota vain. Luottamus on yhteisön perusta.

Toivoni lepää nyt siinä, että tästä sekasortoiesta liberalismin kokeesta seuraa jotain parempaa. Vihreät kannattavat lippua, jota kannattaa seurata. Vanhaan ei ole paluuta. Menkäämme siis kohti uutta ja ehompaa paheksunnan aikakautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti