Viisausihanteista ja multinarratiiveista

Muutama käsite jonka tahdon purkaa taskusta löytyneiltä lappusilta:

Olen aiemmin puhunut "ulkoaikalaisesta", eli pyrkimyksestä lähestyä kauneuskäsityksiä, politiikkaa, taidetta tai jopa historiaa itseään historian kautta. En ole perehtynyt Melenderin Antiaikalaisen merkityshistoriaan, mutta en tarkoita niinkään antiteesien muodostamista. On helpompi olla vastakkaista mieltä jostakin asiasta kuin asettua koko kysymyksen ulkopuolelle.

Vanhat sanomalehdet, romaanit, elokuvat ja tietokirjat paljastavat usein kokonaisia kiistoja ja aihepiirejä, jotka ovat unohtuneet historiaan. Joskus ilmiöt tekevät paluun kuten jojot tai korsetit, ja joskus villitykset toistuvat eri nimellä. Jotkin ajatukset ehkä ansaitsisivat uuden mahdollisuuden. Esimerkiksi jos puolueettomasti tarkastelee, mitä "eetteristä" on aikoinaan sanottu, ei voi olla ihmettelemättä miten lähelle fyysikot ovat taas päätyneet: avaruudella itsellään on monia ominaisuuksia ja se voi venyä tai taipua. Eetteriteoria hylättiin kokonaivsvaltaisesti, vaikka toisena mahdollisuutena olisi voinut olla sen uudistaminen. Kenties eetteriteoriasta olisi ollut lyhyempi matka nykykäsitykseen jos olisi ajoissa uudistettu?
http://www.xenoxnews.com/science/studies-and-research/3052-ether-making-a-comeback-36338775

Historiaa on aluksi hahmotettu tapahtumien, kansakuntien tai henkilöiden kautta legendoina. Sittemmin on myös kiinnitetty huomiota tekniikan, taiteen, uskontojen tai kulttuurimuotoihin. Tällainenkin historia yleensä edellyttää henkilöitä ja tapahtumia ollakseen kiinnostavaa ja mieleenpainuvaa.

Multinarratiivisuus (polynarratiivit)

Esimerkiksi sisustuksessa, rakennustaiteessa tai vaatetuksessa vallinnutta empire-tyyliä voi palautella mieleensä, kun ajattelee, että keisari oli Napoleon (tai Aleksanteri I) ja miettii millä tavoin ihmiset pukeutuivat Napoleonin ajan elokuvissa, millaisissa salongeissa he juonivat ja tanssahtelivat. Itse olen jo aikaa sitten tunnustanut, että mieli poimii paremmin elämänkohtaloita kuin kliinisiä faktoja. Historiaa on helppo oppia, kun miettii ketkä olivat aikalaisia. Tällä tavoin voi helposti sisäistää jopa yksittäisiä vuosikymmeniä 1700-luvulta, aivan kuten useimmat aikaihmiset osaavat sanoa mitä eroa oli 1970- tai -80-luvuilla.

Esimerkiksi 1810-luvulla, Suomen juuri siirryttyä osaksi Venäjän suurruhtinaskuntaa, syntyivät Charles Dickens (kirjailija), Kierkegaard (filosofi), Wagner (säveltäj'ä), Otto von Bismarck (sotaherra), Emily Bronte (kirjailija) Topelius (satusetä), Karl Marx (yhteiskuntafilosofi) ja Albert Edelfelt (kuvataiteilija), Herman Melville (merimieskirjailija) ja Walt Whitman (runoilija). Tässä vain muutama nimi, joka itselleni kiinnittyy historiaan. Heistä etenkin Kierkegaard ja Whitman puhuttelevat minua merkittävällä tavoin, kuten ehkä myös Marx ja Melville.

On paljon helpompaa hahmottaa 1800-lukua, kun tietää ketkä ovat aikalaisia. Ei tule vahingossa ajateltua, että esimerkiksi vasta 1830-luvulla syntynyt Aleksis Kivi tai 1840 syntynyt Tsaikovski olisivat tavanneet toisensa lapsena tai kokeneet samoja reaktioita samoihin suuriin tapahtumiin. Jane Austen kuoli kutakuinkin samoihin aikoihin kuin Emily Bronte syntyi.

Vaikka historialliset tapahtumat jäsentyisivät aivoihin helpoiten tarinoiden avulla, on lopulta väistämätöntä myöntää tarinoiden fiktiivisyys. Ne ovat valikoituja näkökulmia jonkun elämän kymmeniin tuhansiin päiviin, vain yksi pahoin subjektiivinen säie ajan koko eetoksesta.

Narratiivisuuden poistamisen sijaan varmaankin useimpien historiaan perehtyvien ihmisten mieleen muodostuu eräänlainen multinarratiivi, ja tällä sanalla viittaan nyt etupäässä narratiiviseen multiversumiin. Kyse on tulkinnoista, jotka yhdessä vievät ehkä jonnekin sinne suuntaan. Jos henkilön elämästä on paljon kerrottavaa, ja etenkin jos hän itse sekä hänen tuttavansa ovat kirjoittaneet useita rinnakkaisia elämäkertoja, niissä väistämättä on suuria eroavaisuuksia.

Viisausihanteet

Kenties kiinnostavin kartoittamaton historian ulottuvuus ovat viisausihanteet. Me tiedämme paljon kunkin ajan kauneusihanteista, koska se välittyy (ainakin eliitin kohdalla) maalauksista ja romaaneista.

Kauneusihanteissa on suuria eroja kulttuurien ja aikakausien välillä, mutta entä viisausihanteet? Mitä ovat viisausihanteet?

Tiettyssä maassa, tiettynä aikana jokin hyvään elämään, onnellisuuteen ja esimerkillisyyteen liittyvä hyve nousee muiden yläpuolelle. Hallitsevana viisausihanteena saattaa olla esimerkiksi kohteliaisuus ja hienotunteisuus - tai vaihtoehtoisesti kyky teräviin, viiltäviin väittämiin. Joskus retoriikassa hallitsee rauhallisuus ja kärsivällisyys. Joskus taas yleisön voittaa paremmin puolelleen kuohuva kaunopuheisuus, joka moralisoi ja vetoaa tunteisiin. Joskus viisauden sukulaiseksi tunnistetaan pulestaan huumorintaju, joskus ivallisuus.

Mitä me sitten tiedämme viisausihanteista? Emme paljoakaan. Kenties kiinnostavin kysymys tässä suhteessa on se, missä määrin viisausihanteisiin vaikuttavat ne koettelemukset, joita kansa on käynyt läpi.

Suomessa aivan kiistatta ollaan hiljattain koettu suuria muutoksia viisausihanteissa. Osatekijöitä on useita: klikkijournalismi, pitkään jatkuneet talousvaikeudet sekä Perussuomalaisten nousu. Varmasti myös ministerien paljastuneilla valheilla on vaikutusta siihen, millaista viisautta kansa janoaa.

Viisausihanteiden vaihtelussa on kenties säännöllistä aaltoilua tai syklisyyttä, mutta siitä en osaa sanoa. Kyse on toistaiseksi vasta sanasta. Google tarjoaa molemmille yhdyssanoille (multinarratiivi, viisausihanteet) nolla hakutulosta, joten siitä vain tutkimaan ja kehittelemään.