Salaliitto piiloutuu teoriaan

Reaalimaailman talousteoriaa.

Salaliittoja koskevia väittämiä kutsutaan teorioiksi, siis salaliittoteorioiksi. Teoria ymmärretään siis jonkin henkilön tai ryhmän tavaksi yhdistää informaation palasia mielestään koherentiksi kokonaisuudeksi. Teorian esittäjien omasta mielestä teoriassa ei ole aukkoja. Se on johdonmukainen ja vaikuttaa parhaalta tarjolla olevalta selitykseltä.

Tällainen "teorian" määritelmä pätee yllättävän monen ryhmittymän tarjoamaan kokonaisnäkemykseen. Poliittiset puolueet tarjoavat kukin kansalle omasta mielestään loogisimman selityksen maailman tapahtumille sekä ratkaisun käsillä oleviin ongelmiin.

Salainen liitto on salassa pikemminkin tyhmän jäseniltä itseltään kuin kaikilta muilta. Muut näkevät, että nämä ihmiset - oli kyse sitten oikeistosta, vasemmistosta, vihreistä tai kenestä tahansa - käyttävät teorioitaan sosiaalisena liimana. Ryhmän sisältä käsin sosiaalisuus ei näytä yhtä ilmeiseltä,. Pikemminkin teoria näyttää olevan läheisessä suhteessa todellisuuteen, siksihän sitä kannatetaan, ei samanmielisyyden vuoksi.

Kenties olisi paikallaan lanseerata uusi termi: ilmiliittoteoria.

Ilmiliittoteorian kannattajat eivät kokoonnu salassa. He julkistavat oman teoriansa pääkohdat puolueohjelmassaan. Myös yksityishenkilöt voivat paljastaa oman maailmankatsomuksensa palasia julkaisemalla tietokirjoja, pamfletteja tai elämäkertoja.

Toki puolueohjelmien takana voi olla salaisia päämääriä, joita kenties on vaivihkaa suunniteltu tai joista monet jäsenet ovat vain yhteisesti salaa haaveilleet. Ilmiliittoteorian ja salaliittoteorian yhteinen nimittäjä on kuitenkin se, että teorian kannattajat kieltäytyvät näkemästä omassa teoriassaan ristiriitoja.

Joskus niin suuri määrä ihmisiä allekirjoittaa teorian, ettei sitä enää koeta poliittisesti värittyneeksi. Oikeistolaiset eivät kavahda sitä ilmeisen vasemmistolaisena tai toisin päin. Tällaista teoriaa voisi kenties nimittää puolihuomaamattomuusliittoteoriaksi, sillä kokonainen kansakunta on puolihuomaamattaan liittoutunut kannattamaan teoriaa, jossa ei huomata mitään ongelmallista.

Parhaat salaliitot ovat siis piiloutuneet virallisen totuuden sekaan. Niissä ei ole välttämättä sen enempää järkeä kuin muissakaan mielikuvituksellisissa teorioissa, mutta ne onnistuvat lumoamaan suuria kansanjoukkoja sekä jopa kaikkein kriittisimpiä ihmisiä.

Ihmiset onnellisesti liittoutuvat yhteen suuressa taistelussaan elämän arbitraarisia realiteetteja vastaan, kenties vain tunteakseen, että kerrankin asioissa on jotain järkeä.


Mitä jos teoria on väärä?

Maailma on kiistämättä muuttunut hyvin paljon lyhyessä ajassa.

Olen ennenkin todennut tämän, mutta mitä jos suurin syy Suomen talouden ongelmiin löytyy päättäjiemme luottamuksesta teoriaan?

Suomi on pitkään kuulunut yhtenä harvoista maista kolmen A:n luottoluokituksen saaneisiin maihin. Yhä edelleenkin Fitch sijoittaa meidät AAA-luokkaan, ja Standard & Poors luokkaan AA+.

Lähde:
http://www.treasuryfinland.fi/fi-FI/Suomen_talous_ja_luottoluokitukset/Luottoluokitukset

Silti Suomen talouskasvu on EU:n heikointa. Miksi?
http://yle.fi/uutiset/suomi_on_eun_talousjumbo_-_talous_pakittaa_eniten_euroopassa/8453569

Kenties pitäisi kysyä: Miksi hyvän taloudenpidon kovimpien kansainvälisten erotuomareiden mukaan erinomaista teoriaa noudattava valtio on kaikkein huonoimmassa asemassa?

Loogisin vastaus olisi: Jos teorian tarkka noudattaminen tuottaa huonompia tuloksia kuin sen hövelö tai surkea noudattaminen, teoriassa täytyy olla jotain pahasti vialla.

Silti tätä kysymystä ei kovin moni uskalla esittää - ja vielä harvempi uskaltaa tarjota siihen kaikkein suorinta vastausta.


Mikä talouden nykyteoriassa sitten voisi olla vialla?

Niin. Sen kysymyksen haluaisin esittää Suomen parhaille ajattelijoille, riippumatta siitä ovatko he ekonomisteja, valtio-oppineita tai mitä vain. Ihmettelen, etteivät toimittajat esitä tätä kysymystä aivan ensimmäiseksi aina kun he saavat siihen tilaisuuden.

Minulla ei ole tarjota yhtä helppoa vastausta. Minulla on vain sekalaisia hämäriä arveluja. Nimittäisin niitä ennemmin hypoteeseiksi kuin teorioiksi, kuten asiaan kuuluu. Tässä muutama keskustelua avaava näkökulma, joita en muista kuulleeni asiantuntijoiden suusta - kenties, koska he eivät ole esittäneet alkuperäistä kysymystä:

1.) Suomen ikääntyvä väestö, yhdistettynä säästäväiseen luonteeseen ja tiukkaan taklouspolitiikkaan on tuottanut eräänlaisen uusmerkantilistisen ummetuksen.

Merkantilismi on sana, joka on unohtunut historiankirjoihin ikään kuin kadotettuna vitsautena. Moni ekonomisti tuntuu uskovan, ettei se enää koskaan voi missään muodossa palata, sillä se on päihitetty, kuten isorokko. Nyt se on kuitenkin tekemässä paluun aiempaa sitkeämpänä, hieman kuten tuberkuloosi, joka myös luultiin jo nujerretun.

Yllätyin siitä, että oikeasti löytyi termi uusmerkantilismi, ja se myös vastaa likipitäen sitä, mitä ajattelinkin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusmerkantilismi

"Uusmerkantilismissa - pitkälti merkantilismin tapaan - kontrolloidaan pääomanliikkeitä ja lannistetaan kansalaisia kuluttamasta, tuetaan vientiä ja verotetaan tuontia, jotta vienti ylittäisi tuonnin ja maahan kerääntyisi rahaa."

Suomen päättäjät eivät kenties edes tajua, että he harjoittavat uusmerakantilistista politiikkaa. Tuntuu. että edes eturivin talousteoreetikoilla ei ole siitä mitään hajua.

Wikipedia-artikkelin kuvauksen perusteella ei ehkä ole aivan ilmeistä, että hallituksemme nykyinen politiikka edustaisi merkantilismia, mutta palataan merkantilismin perusteoriaan. Modernin liberalismin perustajan Adam Smithin talousteoria vastusti juuri merkantilismia, joka oli Euroopassa ollut pitkään vallalla.

Merkantilismin juuret olivat paljon kauempana Amerikan mantereen löytämisestö seuranneessa konkistadorien ryöstöretkissä. Espanjalaiset valloittajat keräsivät yhteen atsteekkien ynnä muiden intiaanikansojen kulta- ja hopea-aarteita ja rahtasivat niitä suurin määrin Eurooppaan. Pian hallitsijoiden kammiot notkuivat raharöykkiöistä kuin Roope Ankalla ikään.

Adam Smithin kritiikki kohdistui osaltaan juuri tällaista varallisuuden haalimista vastaan. Häneen mukaansa rahalla ei ollut todellista arvoa, ellei se motivoinut ihmisiä työskentelemään. Ja jotta ihmiset saisi työskentelemään ahkerammin, heille täytyi maksaa palkkaa.

Kun hallitsija haali rahaa itselleen, se ei ollut maailmalla liikkeellä tekemässä työtään, eli kannustamassa ihmisiä puurtamaan rikastumisen kiilto silmissään. Ja kun keskiluokalla ei ollut rahaa, ei eivät voineet palkata itselleen apuyötä tai ostaa palveluja, mikä taas teettäisi lisää työtä - ja johtaisi yhä parempiin tuloksiin, koska rahan avulla työläiset myös saattoivat investoida työvälineisiin ja koulutukseen.

Adam Smithin mukaan rahan tuli olla liikkeellä. Hallitsijoiden myös kannatti laittaa se liikkeelle, koska silloin koko maan talous kehittyi ja heille itselleen syntyi suurempia verotuloja. Näin raha palasi takaisin alkupisteeseen, josta se taas saattoi lähteä uudelle kierrokselle. (1900-luvun myötä on tapahtunut eräs suuri muutos tähän, sillä nykyään rahaa laittavat liikkeelle etupäässä pankit, kun ne myöntävät lainaa uusille yrityksille tai asunnonostajille. En nyt kuitenkaan mene siihen sen pidemmälle, vaikka tiedämme myös pankkien kiristäneen lainanantoaan Kreikan kriisin seurauksena, mikä on hyydyttänyt koko globaalia taloutta - aivan kuten myös liika velkaantuminen, kun metodi on ollut ylikäytössä.)

Miten tämä kaikki sitten liittyy nyky-Suomeen?

Suomalaiset ovat olleet ahkeria eläkesäästäjiä. Akateemisessa talousblogissa hiljattain ilmestyi tieto, jonka mukaan olemme itse asiassa maailman 7. varakkain maa, jolla kohtuullisen oman velan lisäksi on paljon velkasaatavia sekä eläkesäästöjä:
http://blog.hse-econ.fi/?p=6897

Oppositio on kaiken aikaa kritisoinut hallitusta siitä, ettei se noudata keynesiläistä elvytyspolitiikkaa, vaan kiristää julkisen sektorin kuluja taantuman aikana, mikä keynesiläisen teorian mukaan entisestään vaikeuttaa talouskasvua, koska tavallisen kansan ostovoima heikkenee.

Elvytyspolitiikan tekisi helpoksi se, että Suomi saa tällä hetkellä lainaa negatiivisella korolla:
http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen-2-vuotisen-lainan-korko-laski-ennatysalhaiseksi-6066992

Tämä kaikki on yhteydessä uusmerakantilismiin jo sikäli, että Suomi haluaa haalia valtion kassaan lisää rahaa, vaikka se on jo valmiiksi 7. rikkain valtio maailmassa.

Vielä hälyyttävämpämpää uusmerkantilismia edustaa kuitenkin se, että päättäjämme pihistelevät eläkevarantojen käytössä, vaikka ne alkujaan luotiin juuri nykyistä tilannetta varten. Eläkevarantoja tahdotaan yhä vain kasvattaa. Niiden tähän mennessä tuottamien voittojen hyödyntämisestä ei ole edes kunnon keskustelua.

Enkä nyt puhu edes siitä, että velkarahoja tai eläkesäästöjä tulisi noin vain pistää haisemaan. Eihän se ollut myöskään Adam Smithin ajatus. Kyse on enemmänkin siitä, että tyypilliseen merkantilistiseen tapaan Suomen nykyhallitus istuu valtavan varallisuuden päällä, mutta kieltäytyy investoimasta sitä toimintaan, joka työllistäisi joutilaita kansalaisia, laittaisi rahan liikkeelle ja palaisi lopulta takaisin valtion kassaan arvonlisäverona ynnä muuna.

Tilastoitujen työttömien määrä maassa on jo reilusti yli 330.000. Se on aivan huikea määrä, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi minä en ole saanut työttömän statusta, vaikka olen hakenut sitä jo yli vuoden ajan. Karenssin syynä on ties mikä peruste vuorollaan: olen saanut apurahaa, olen täydentänyt opintoja, olen ollut liian aktiivinen järjestötoiminnassa ynnä muuta. Kaikesta toimeliaisuudesta seuraa aina vähintään muutaman kuukauden karenssi. Saa nähdä pääsenkö aiempaa työttömäksi kuin eläkkeelle.

Hallituksen toimien ja eläkevarantojen ohella työttömyysreserviämme voisi nimittää uusmerkantilismin alatyypiksi: rahan sijasta työtä vailla olevia ihmisiä säilytetään eräänlaisessa pankissa. Nykymerkantilistit voivat olla suorastaan ylpeitä suurista reserveistään, jotka takaavat, että työllistetyt pysyvät kiitollisina ja nöyrinä. Harmi vain, että nöyryys ja pelko eivät ole tunnetusti mitään parhaita lähteitä luovuudelle ja itsenäiselle toimeliaisuudelle, jonka seurauksena työn tulokset kehittyvät. Edes koulutus ei enää ole tae työllistymisestä, joten iso osa nuoremmista sukupolvista suhtautuu skeptisemmin itsensä kehittämiseen. (Kokonaan yhteiskunnasta syrjäytyneiden määrä tietenkin onneksi tilastollisesti parantaa työttömyyslukuja.)

Eläkevarantojen, hallituksen säästötoimien ja työttömyysreservien ohella mieleeni juolahtaa vielä neljäskin uusmerkantilismin piirre:
Kun yritykset saavat voittoja, ne aiemmin joko maksoivat ne osinkoina tai investoivat uuteen tuotekehittelyyn, markkinointiin tai tuotannon laajentamiseen. Nykyään voitot päätyvät monimutkaiseen mankeliin nimeltään "verosuunnitttelu".

Yritysten rahat kiertävät tililtä toiselle ja maasta toiseen tuottamatta siinä välissä minkäänlaista konkreettista työtä. Ne kenties työllistävät vain jonkun yksittäisen talousoppineen tilinpitäjän, joka on vastuussa rahan ovelasta naamioimisesta tai kätkemisestä.

Vaikka yritykset tai omistajat investoisivat voittojaan, tässä prosessissa esiintyy yhä pidempi viive. Epäilen myös sitä päätyvätkö veroparatiisien näkymättömille tileille suljetut varat koskaan kunnolliseen kiertoon. Ne kenties vain toimivat turvallisuuden takeena, merkantilistiseen tyyliin.

Pääministeri Juha Sipilä on itse myöntänyt, että hän ei kotiuta omia osinkojaan yrityksistään, koska tietyt verosuunnittelun prosessit vaativat odottamista. Tällaiselle tyhjänpäiväiselle rahan hautomiselle en keksi parempaa nimitystä kuin merkantilismi, uusi tai vanha.

Todisteeksi merkantilismin mekanismien olemassaolosta käy myös Yhdysvaltojen ja EU:n rahapolitiikka. Molempien keskuspankit myöntävät itselleen lainaa, eli painattavat uutta rahaa valtioiden tarpeisiin. Tätä rahaa syntyy aivan valtaisia määriä, mutta se ei johda inflaatioon tai myöskään näy merkittävänä talouskasvuna. Tämä voi tarkoittaa vain sitä, että raha jossain kohtaa kiertoaan pysähtyy ja jopa seisahtuu kokonaan. Sukanvarteen piilotetut miljoona ovat merkantilismin oire, vaikka miljoonat olisivat pelkkiä bittejä ja sukanvartena toimisi kokonainen valtio.


2.) Katsotaan karttaa

Joskus teorioiden ollessa monimmutkaisia ja hämmentäviä, on parasta unohtaa kaikki abstraktiot ja katsoa asioita mahdollisimman konkreettisena ja paljaana. Kenties jotain on jäänyt huomaamatta, koska se on liian itsestäänselvää?

Kartalla kriisissä olleet euromaat on merkitty punaisella: Irlanti, Portugali, Suomi ja Kreikka.

Näemme heti, mikä niitä yhdistää. Ne kaikki sijaitsevat reuna-alueilla ja varsin kaukana Saksasta.

Yhteisvaluutan sekä yhteisen markkina-alueen ongelmat eivät tämän kartan valossa edellytä mitään kovin kompleksia teoriaa. Me voimme jopa päätyä parempaan lopputulokseen, kun emme sekoita kuvaan mitään ekonomistien oppeja, ainoastaan maalaisjärkeä.

A). Me tiedämme, että Saksa pitkälti määrää tahdin. Saksan johtama EU:n yhteinen talouspolitiikka myös näyttää hyödyttäneen eniten juuri sitä itseään, yllätys yllätys.

Eniten ovat kriiseilleet maat, jotka eivät ole Saksan naapureita. Niiden on ollut kenties vaikeampi saada hyötyä Saksan talouskasvusta, koska niiden kauppaverkostot ovat pidemmät.

B.) Niinpä, jos EU:n sisämarkkinoiden malli on sellainen, että paljon rahtia ja poliittisia päätöksiä kulkee Saksan kautta, Saksa saa eniten hyötyä kaikesta taloustoiminnasta, koska se on ikään kuin huumekauppias, joka seisoo kadunkulmassa.

TV-sarjassa The Wire aikoinaan opetettiin (kuten jo muistaakseni jossain aiemmassakin gansteritarinassa), että huumekauppias seisoo kadunkulmassa, koska silloin hän hallitsee kahdella tiellä tapahtuvaa liikennettä. Kadunkulmasta hänellä on myös parempi näkyvyys kuin keskeltä jotain tiettyä katua. Kulmakahvilat ja kulmakaupat ovat aina suositumpia, koska risteys on kaikkien matkan varrella. Saksa on EU:n sisämarkkinoiden haltija, koska se sijaitsee EU:n ytimessä.

C.) Kaukana toisistaan sijaitsevat pienet maat ovat enimmäkseen vain riidelleet keskenään. Saksa on siis onnistunut - todennäköisesti melko tahattomasti - hyötymään myös hajoita ja hallitse politiikasta.

Mitä me tiedämme Suomen ja Kreikan suhteista? Suomi oli Kreikan kriisin aikana tarjoamassa kovimpia ehtoja.

Entä mitä me tiedämme Suomen ja Portugalin suhteista? Suomi on kritisoinut Portugalia siitä, että se toimii turvasatamana rikkaille eläkeläisille.

Suomi on ajautunut avoimella EU:n sisämarkkinoilla laidalle sekä fyysisesti että keskinäisessä suosiossa.

Karttaa ei kannata liikaa selitellä. Tyhmempikin näkee, että Suomi on erittäin hankalassa asemassa, jos ja kun kauppa Venäjälle tyrehtyy, koska sinne suuntaan meillä olisi lyhyt matka ja paljon yhteistä rajaa. Suomi on tämän kartan valossa pelannut korttinsa niin huonosti kuin mahdollista. Pienet, syrjäiset valtiot riitelevät keskenään ja antavat keskusalueen sanella kaikkia kansainvälisen kaupan ja rahatalouden päätöksiä.


3.) Maailma on muuttunut tavalla, joka edellyttäisi aivan uudenlaista näkemystä tulevaisuuden mahdollisuuksista

Suomen nykyinen hallitus on suurista lupauksistaan huolimatta äärimmäisen konservatiivinen. Vanhat äijät päättävät keskenään kuinka tuleville sukupolville tulisi luoda parempia elämisen mahdollisuuksia.

Tässä kirjoituksessa kuvattu käsitteistö, kuten tarjoamani antiteesit, ovat täysin ajastaan jääneitä, mitä tulee kasvun mahdollisuuksiin. Meidän olisi jo aikaa sitten pitänyt heittää romukoppaan suurin osa varmoista oletuksista. Pitäisi lopettaa myös ruikuttaminen oppositiosta käsin ja rakentaa nykytulevaisuuden kokoisia ja arvoisia visioita.

Nykytulevaisuudella tarkoitan sitä tulevaisuutta, joka on täällä jo, mutta emme vielä ole havahtuneet sen läsnäoloon - hieman kuten, jos automme osaisi lentää, mutta me emme vain ole uskaltaneet tai tajunneet painaa oikeaa nappia.

Tarvittaisiin rivakoita nuoria ihmisiä, joita positiivisuusfilosofioiden hölynpöly, feikki hymy ja liika twiittaaminen eivät ole pilanneet, kuten A. Stubbia ja Sanni Grahn-Laasosta. Emme me iloista energiaa kaipaa, vaan konkreettisia ideoita ja niiden tueksi rahaa. Ideoita oikein tulvii esiin heti kun pääsee irti keskusparadigmasta. Askelkivinä pyrin käyttämään uusia sanoja.


PS. Kaksi päivää myöhemmin tällainen kirjoitus ilmestyi Talouselämässä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/kova-suomi-arvio-brittilehdessa-viela-huolestuttavampaa-kuin-kreikan-ristiinnaulitseminen-6090506#.Vk2HXYy5Z5F.facebook

"Suomen ongelmat ovat Evans-Pritchardin mukaan huolestuttavia, koska kukaan ei voi syyttää Suomea kurittomuudesta, teknologisesta jälkeenjäämisestä tai korruptiosta, kuten eteläeurooppalaisia usein syytetään. Sen sijaan Suomi loistaa erilaisten kilpailukykyvertailujen kärjessä."

Kirjoitus oli päivää aiemmin ilmestynyt Telegraphissa (18.11.), siis vain päivä sen jälkeen kun Pikkujättiläinen (17.11.) raportoi asiasta:

"Nobody can accuse Finland of being spendthrift, or undisciplined, or technologically backward, or corrupt, or captive of an entrenched oligarchy, the sort of accusations levelled against the Greco-Latins.

The country's public debt is 62pc of GDP, lower than in Germany. Finland has long been held up as the EMU poster child of austerity, grit, and super-flexibility"

http://www.telegraph.co.uk/finance/12001895/Finlands-depression-is-the-final-indictment-of-Europes-monetary-union.html

Nyt jos olisin Philip K. Dick, niin kirjoittaisin vainoharhaisen postauksen siitä kuinka minua vakoillaan vieraista maista käsin, koska Suomessa minulla ei ole minkäänlaista julkisuusarvoa.