Puheakteja tulisi monen muun (yhteiskunta-humanistisen käsitteen ohella) opettaa myös luonnontiteilijöille, jotta inhimillisten vaikutteiden tiedostamisesta tulisi osa tieteen yleistä diskurssia. Silloin olisi myös suurempi tarve ymmärtää käsite entistä laajemmin ja syvellisemmin. Puheakteja nimittäin on paljon enemmän kuin mitä John Searle antaa ymmärtää. Hänen teoriansa - kuten monen vaikutusvaltaisen miehen sosiaaliset teoriat - keskittyy liikaa puheen ja vallan suhteisiin.
Searlen kategoriat puheakteille saattavat olla monimutkaisemmat kuin mitä tiivistelmissa annetaan ymmärtää, mutta siitä ei pääse mihinkään, että ekspressiivi, direktiivit ja deklaratiivit ovat hyvin maskuliinisia. (Enkä sano tätä nyt siksi, että haluaisin olla hyvissä väleissä feministien kanssa. Sanon tämän siksi, että voisin päteä sillä, miten löydän tieteellisista teorioista parantamisen varaa ja uskon, että tähän näkökulmaan saattaisi joku tarttua.)
Kun me ihmiset viestimme keskenämme, emme ainoastaan anna käskyjä tai tee lupauksia. Tulisi erottaa esimerkiksi sellaiset puheaktit, joiden tarkoituksena on kannustaa toista, antaa henkistä tukea tai tasapainoittaa toisen tunne-elämää. Jos kansanviisauksia tarkastelee, niin näitä löytyy valtavat määrät:
"Ei hopea ole häpeä."Esimerkit ovat tarkoituksella kärjistettyjä ja latteita, jotta niiden ero Searlen puheakteihin tulisi selkeämmin ilmi. Kutsun tällaista puheaktia paremman puutteessa "empaattiseksi puheaktiksi". Me omilla sanoillamme ilmaisemme, että ymmärrämme toisen ihmisen tilanteen ja haluamme auttaa. On vaikea sijoittaa seuraavaa lausetta mihinkään Searlen kategoriaan:
"Tärkeintä on osanotto, ei voitto."
"Onhan sinulla vielä sentään terveytesi."
"Paistaahan se päivä risukasaankin."Searlen puheaktit ja Habermasin tieteenintressit liikkuvat mielestäni samoilla ihmistieteiden apajilla. Kumpikin tunnetaan omaa tiedettään laajemmin, eli filosofian, historian, sosiologian tai kielitieteen opiskelijat ovat todennäköisesti kuulleet kummastakin. Molemmat liittyvät diskurssianalyysiin ja symboliseen pääomaan ja sitä kautta Pierre Bourdieun (ja Foucault'n) vallan analyyseihin.
Kuitenkaan ihmisten välisessä kommunikaatiossa ei aina ole kyse vallasta, vaikka ei myöskään olisi kyse loogisesta totuusarvosta. Juuri sananlaskuista yllättävän monet sijoittuvat empaattisiin puheakteihin:
"Aika parantaa haavat."Searlen erotteluissa jää nimeämättä useampiakin puheaktien alalaji, joihin sijoittuu lukuisia arjen verbaalisia kohtaamisia. Kaikki empaattiset puheaktit eivät suinkaan ole sävyltään lohduttavia. Ne voivat kannustaa toista ihmistä myös muutokseen tai oman ahdinkonsa syiden tiedostamiseen. Tärkeä osa sosiaalista vastavuoroisuutta ja ystävyyttä on se, että ollaan valmiita myös sanomaan, jos toisen tulee joskus syyttää itseään ja "katsoa peiliin":
"Lopussa kiitos seisoo."
"Oppia ikä kaikki."Moralisoivat ja toisen (tai omaa) tilannetta arvopohjaisesti tulkitsevat toteamukset voivat lievittää erilaisia negatiivisia tunteita, kuten pettymystä, syyllisyyttä tai menetyksen tuottamaa ikävää.
"Niin makaa kuin petaa."
"Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää."
Empaattisille puheakteille on yhteistä se, että ne edellyttävät toisen tunnetilan tunnistamista. On tiedostattava vellooko toisen sisällä enemmänkin viha kuin suru, vaiko kenties rakkaus tai jokin muu palava innostus.
Koska kyse on tunteista, on helppo ymmärtää, miten akateeminen tiede on vähätellyt tällaisen ilmiselvän puheaktin olemassaoloa. Asia ei liity niinkään sukupuoleen, sillä monet kannustavat tai toisen hädän tiedostavat fraaasit ovat tuttuja juuri urheilun parista ja niitä satelee muidenkin miesten toverillisten harrastusten lomassa. Ilmiökentän sivuuttaminen liittyy pikemminkin siihen, että tiedettä tehtäessä ei haluta edes humanistien keskuudessa tiedostaa, miten herkästi me olemme tunteidemme riepoteltavissa, jos joku toinen ihminen ei katso olkapäämme ylitse ja varoita meitä, jos uhkaamme kadottaa objektiivisuutemme.
Jälkikirjoitus:
Empaattisen puheaktin sijasta tai rinnalla voisi puhua myös "osallistuvasta puheaktista". Yleisemminkin keskustelumme on tulvillaan myötäilevää puhetta, joka vain kertoo, että olemme asioista samaa mieltä:
- Njoo.
- Kyl kyl.
- Ehdottomasti!
- Toi on hyvä!
Tällaiset kommunikaation itsestäänselvyydet jäävät herkästi vähemmälle huomiolle. Sukulaisten tai ystävien kanssa suoriteun keskustelujen piilofunktiona usein on, että tuntisimme olomme turvalliseksi, ja suorastaan saamme koemme, ettei vakavalle kerskustelulle ole tarvetta. (Myös vastakkaisen mielipteen esittämisen ja vastaanväittämisen tavoite voi olla asioiden säilyttämisessä ennallaan, jos jatkuva kiistely pikkuseikoista on perheessä tapana.)
Kenties tulisi erikseen tarkastella aktiivisia ja passiivisia puheakteja. Searlen puheaktien luonne on selkeästi toiminnallisempi. Sanat ovat tekoja. Kuitenkin sanat ovat monesti varsin passiivisia tekoja, joiden tarkoitus on säilyttää status quo tai ilmaista, ettei mitään suurempaa ole tapahtunut. Ihmisten sisällä kuitenkin tapahtuu paljon sellaista, mihin yhdessä kiinnitämme huomiota.
Lopuksi tähän aktiivisen/passiivisen ja sisäisen/ulkoisen erotteluun liittyvä esimerkki. Oletetaan, että sanon sinulle:
"Ota iisisti. Ei syytä huoleen."Searlen puheaktien valossa tällainen repliikki on hankala luokitella, koska siinä selkeästi on kyse yhdestä puheaktista, vaikka ensimmäinen lause on luonteeltaan kehoitus ja jälkimmäinen toteamus. Yhdessä ne muodostavat passiivisen, emotionaalisen puheaktin, jonka intentio on empaattinen: kehoitus olla tekemättä mitään tyhmää.
Myötäileviä ja passiivisia virkkeitä löytyy kielemme elävästä korpuksesta (parole) niin valtaisa määrä, että ne on syytä erikseen huomioida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti