Ihminen on taipuvainen hahmottamaan elottoman luonnon tapahtumien taustalla suunnitelmallisuutta. Tätä sisäsyntyistä päätelmää kutsutaan antropomorfismiksi. Jos vaikka menomatkalla on vastatuuli ja tuuli kääntyy paluumatkalla vastaiseksi, alkukanteinen ihminen, ja miksei nykyihminenkin, ajattelee sään jumalten härnäävän itseään.
Antropomorfismille on sukua antroposentrismi, eli yksittäisten ihmisten ja ihmiskunnan taipumus korostaa omaa merkitttävyyttään. Onhan jokainen oman elämäntarinansa päähenkilö, joten miksipä ei koko historian tai olemassaolon keskipiste.
Kolmaskin vastaava harha on yleinen, ja kutsun sitä nimellä antropoloogismi. Se johtaa meidät ajattelemaan, että ihmisten käyttäytymisen taustalla on päämäärähakuisuutta.
Jos siis esimerkiksi poliitikot tekevät typeriä päätöksiä, suuri osa kansasta ajattelee, että he tekivät sen tahallaan. Se on totta kai mahdollista, mutta me teemme liian herkästi sen oletuksen, että ihminen ajattelee asioita perinpohjin, ennen kuin hän toimii.
Antropoloogistisen virhepäätelmän, tai eräänlaisen hätiköinnin lajityypin, laajennus on humanistinen animismi. Toisin kuin nimi antaisi ymmärtää, se ei yleensä koske niinkään humanisteja kuin kaikki muita. Humanisti tuntee ihmisyyden yleiset ansakuopat keskimääräistä paremmin.
Humanistinen animismi tarkoittaa sitä, että ihmistä, ryhmiä, yhteiskuntia ja sosiaalisia instituutioita tarkastellaan ikään kuin ne olisivat älyllisiä eläviä olentoja.
Tämä ei läheskään aina pidä paikkansa. Valtio voi esimerkiksi muistuttaa enemmänkin kasvia. Se vain imee maaperästä ravinteita, mutta ei ole kykenevä minkäänlaiseen päätöksentekoon. Valtiot myös harvemmin liikkuvat. Niillä ei ole jalkoja, joten on siis paljon järkevämpää verrata niitä kasviin kuin eläimeen.
Ihmisillä on lisäksi herkkä taipumus olettaa, että sotien, nälänhädän tai kriisien taustalla on jokin aktiivinen toimija. Salaliittoteoriat lähtevät usein siitä, että jos jotain pahaa tapahtuu, sen takana on jokin ryhmittymä, kuten illuminati tai oma hallitus. Tämä voi olla totta, mutta yleensä ihmiset eivät kykene ohjailemaan maailmanlaajuisia tapahtumia. Kyse on siis humanistisesta animismista.
Jos esimerkiksi mietitään, miten monen eri salamurhan tai kansannouseun takana Putinin väitetään henkilökohtaisesti vedelleen lankoja, on ihme että hänellä on aikaa mihinkään muuhun. En nyt väitä, ettei Putin olisi henkilökohtaisesti hyväksynyt jotakin lain tai moraalin vastaista, mutta ei kukaan ole kavaluudessaan niin mahtava, että ohjaisi kaikkea.
Humanistiseen animismiin kenties piiloutuu toive siitä, että ihminen voisi kyetä hallitsemaan historiaa. Ainakin sen taustalla on idea, jonka mukaan me voimme selvittää syyllisen ja sitten hoitaa ongelman sillä, että rankaisemme häntä. Abstrakteja kulttuurisia rakenteita on paljon vaikeampi hahmottaa taustasyyksi kuin yksitäisiä ihmisiä tai ryhmiä.
Humanistinen animismi on tavallaan vastakkaista perinteiselle animismille, jossa luonnon nähdään juonivan ihmisten pään menoksi. Moni sortuu myös ajattelemaan, että kun tapahtuu luonnonmullistuksia, siitä on vastuussa joku ihminen, joka täytyy pistää päiviltä. Enkä puhu nyt vain noitavainoista, vaan arkisesta vainoharhasta. Jos naapurin kissa paskoo autosi konepellille, naapuri on taatusti kouluttanut sen sellaiseksi ihan tahallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti