Luukku 15: Ateistien rikokset

Hallituksen viime aikaiset leikkaukset ovat palauttaneet uutisvirtaan teatteriohjaaja Esa Leskisen parin vuoden takaisen kirjoituksen taiteen merkityksestä tehokkuuden ja markkinavetoisen kilpailun vastavoimana:
http://uusi.voima.fi/artikkeli/2012/nakokulma-taide-pelastaa-kilpailulta/

Kirjoitus on melko pitkä ja sisältää useita komeita kohtia. Kiinnitän siinä nyt kuitenkin huomioni vain yhteen juonteeseen. Tarkoitukseni ei ole kritisoida tekstiä, vaan ainoastaan hyödyntää sitä ponnahduslautana toiseen aiheeseen. Suosittelen lukemaan jutun ihan erikseen.

"(Jumalan kuolema) aiheutti eräänlaisen kuolevaisuuden ja elämän rajallisuuden tajun heräämisen: yhä kasvavan kollektiivisen tietoisuuden kuolevaisuudesta ja kuolemasta kaiken loppuna.

Kuolevaisuudentaju – vakuuttuminen siitä, että kuolemanjälkeistä elämää ei ole – merkitsee sitä, että ihminen on viime kädessä yksin ja ainiaaksi erotettu muista. Liberalistinen yhteiskuntajärjestelmä rakentuu tämän kuolevaisuudentajun synnyttämälle yksilöistymiselle ja erillisyyden tunteelle."

Vaikka tekstin muut sivallukset markkinavoimien ideologista valtaa vastaan ovat varsin osuvia, jäin miettimään mikä todella on kuolevaisuuden ja kulutushysterian suhde. Amerikassa ateismia pidetään pahimpana syntinä ja samaan aikaan maa on kapitalismin soidunkantaja.

Aiemmin samana vuonna ilmestyi uutinen ateismin Yhdysvalloissa herättämästä epäluottamuksesta:

"...uskonnottomiksi itsensä luokitelleet pitkälti jakoivat samat mielipiteet uskonnollisten ihmisten kanssa. Gervais päätteli, että sen enempää uskovat kuin uskonnottomatkaan eivät luota ateisteihin, koska ihmisten yleisesti uskotaan käyttäytyvän paremmin, jos he kuvittelevat Jumalan tarkkailevan heitä."

Linkki: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/amerikka-ei-usko-ateisteihin/

Tietenkin se, mitä ihmiset uskovat ateisteista ja kristityistä on eri asia kuin miten ateistit tai kristityt todellisuudessa toimivat. Mielikuva tarkkailevan Jumalan suojelevasta vaikutuksesta voi kenties kääntyä myös itseään vastaan, jos siihen turvaudutaan liiaksi, eikä moraalia muilla tavoin vahvisteta. Onhan tutkimuksella osoitettu, että kristityt teinit tulevat raskaaksi sitä todennäköisemmin, mitä vahvempia siveyslupauksia he antavat.
nytimes.com/2009/religions-link-to-teen-pregnancy/
Jos teinit lupaavat pidättäytyä kaikesta seksistä ennen avioliittoa, he eivät kanna mukanaan kondomeja, eikä heillä usein myöskään ole ikäisilleen tyypillistä tietämystä seksistä ja ehkäisystä.

Yhdysvalloissa korrelaatio uskonnollisten osavaltioiden ja teiniraskauksien välillä on eritäin vahva:
www.livescience.com/teen-birth-rates-higher-highly-religious-states

Itse tulkitsen tilastoja myös siten, että seksuaalisuuden tabuluonne estää tietoisten kognitioiden kehittymisen, jolloin vaistot voivat ohjata käyttäytymistä vapaasti. Tämä kenties onkin tabujen varsinainen tehtävä; ne mahdollistavat juuri sen asian toteumisen, jonka ne kieltävät: sukupuoliyhteyden, sodankäynnin tai vaikkapa lihansyönnillä mässäilemisen.

Entä sitten rikollisuus? Ateismin vaaroista on trollattu myös Suomi24-ketjussa: suomi24.fi/ateistipropaganda-lisannyt-rikollisuutta
Luotettavia tilastoja on vaikea löytää, mutta ainakin epäluotettavien tilastojen valossa ateistit tekevät paljon vähemmän rikoksia kuin mitkään keskeiset uskontokunnat, jopa vähemmän kuin buddhalaiset.
www.patheos.com/what-percentage-of-prisoners-are-atheists-its-a-lot-smaller-than-we-ever-imagined/

Tilastovääristymä voi toki johtua myös siitä, ettei monikaan halua vankilaoloissa identifioitua ateistiksi, vaan pyrkii mitä pikimmin etsimään yhteisöllisyyden tukea jostakin ryhmästä. Vankilassa uskonnollisten narratiivien lohduttavat ulottuvuudet kenties myös itsessään saavat lisää arvoa?

Palaan vielä alkuperäiseen lainaukseen:

"...tietoisuuden kuolevaisuudesta ja kuolemasta kaiken loppuna.

Kuolevaisuudentaju – vakuuttuminen siitä, että kuolemanjälkeistä elämää ei ole – merkitsee sitä, että ihminen on viime kädessä yksin ja ainiaaksi erotettu muista."

Tällaiset eksistentialistiset tunnot leimaavat vahvasti 1900-lukua, mutta esiintyvätkö ne vain sattumalta historiassa rinnakkain globaalin markkinatalouden kanssa? Tilastojen valossa ateismi (tai uskonnottomuus) ei edes ole merkittävästi lisääntynyt, vaikka ateismilka onkin yhä enemmän avoimia äänenkannattajia, sen tähden ettei liberaaleissa valtioissa ketään suoraan rankaista hänen yksilöllisestä vakaumuksestaan.

Onko kuolemanjälkeisen elämän ja yhteisöllisyyden välillä mitään välttämätömtä loogista yhteyttä? Mistä juontuu ajatus, että ihminen olisi yksin, jos hän on kuolevainen? Mistä tällainen syntagma on peräisin - eikö päin vastoin kuolevaisuus olisi jotain, mikä meitä ihmisiä kykenee yhdistämään?

En puhu nyt vain Esa Leskisen kirjoituksesta. Olen kohdannut tämän saman ajatuksen jo usein aiemminkin.

Kenties syntagma perustuu hätiköintiin, joka on muodoltaa oikaistu: A - B - C ketju lyhennetään muotoon A - C.

Jos A on "Jumalan kuolema" ja C on "yksinäisyys", olisiko ketjusta kadonnut B sitten "toivottomuus" tai "ahdistus".

Ainakin ahdistus ja toivottomuus saavat meidät tuntemaan itsemme yksinäisiksi. Ne myös herkästi edistävät meidän yksinäisyyttämme, koska emme hakeudu muiden joukkoon tai koska muut eivät innostu alakuloisesta seurastamme.

Ihaa-aasi asuu yksin suolla.

Tämä on hyvin tyypillinen esimerkki siitä, miten jokin psykologinen päättelyketju tai omaan kokemukseen perustuva intuitio lyhenee metafyysiseksi syntagmaksi.

Jos me kuitenkin palaamme vielä lähemmäs ihmiselämän konkretiaa, voimme kenties huomata, että ateismin on yhteydessä yksinäisyyteen sitä kautta, että ateisteja on niin hemmetin vähän suhteessa kristittyihin. Ateistit ovat kulttuurisesti marginaalisessa asemassa. Heillä ei ole mahdollisuus juhlistaa omia arvojaan kansallisten juhlapyhien ja perinteiden muodossa.

Ateisti mököttää yksin, koska häneltä puuttuu ystävä, toinen ateisti. Vielä toistaiseksi ateistit lisäksi koostuvat liiankin usein kriittisistä vastaanhangottelijoista. He ovat jo luonteeltaan eripuraisia. Ateistit lisäksi usein julistavat mielipiteitään tietyllä altavastaajan äkäisyydellä, mikä entisestään lisää valtaväestön mielikuvaa siitä, että he ovat antisosiaalisia - mikä puolestaan on Yhdysvalloissa liki pitäen sama asia kuin rikollisuus:

criminal tendency = antisocial behaviour.

Siksihän noitiakin aikoinaan poltettiin. He elivät omassa mökissään kaukana asutuksen laitamilla. He eivät kuuluneet joukkoon.

Ehkä samasta syystä rikkaudet tuottavat katkeruutta ja ideologisia vääristymiä. Rikkaat kokevat kaikkina aikoina joutuneensa marginaaliin, ja vieraantuneensa yhteisöllisyydestä, koska kulttuuria ei räätälöidä heidän tarpeisiin (eli narratiivit eivät tulkitse heidän omimpia kokemuksiaan) ja heidän mielessään kehkeytyy vainoharhaisia ajatuksia vallankumouksesta.

Tästäkin aukenee toinen syntagma, jota Esa Leskinen kenties on alitajuisesti hahmotellut: Ateismi, yksinäisyys, yksinäisyys, kapitalismi.