Jos runoilijalle ei myönnetä apurahaa, se ei estä häntä runoilemasta. Hän vain runoilee hyvin niukoissa oloissa, joihin on muutenkin tottunut.
Mutta mitä tekee dosentti tai tutkija, kun hän saa tietää, että rahoitus loppuu? Voiko tiedettä tehdä ilman virkaa ja säännöllisiä tuloja?
Varmaan kysymys riippuu myös tieteenalasta. Lääketieteen huippututkimusta tuskin pystyy tekemään autotallissa, mutta kirjallisuudentutkija voi hyvinkin jatkaa artikkelien julkaisemista alan lehdissä - sikäli kuin saa työttömyystukea, eikä löydä muuta työtä. Nykyään niin monella on tieteellistä koulutusta, ettei virkoja sekä tutkimusmäärärahoja muutenkaan riitä kaikille. Maamme 300.000:sta työttömästä tuhannet ovat maistereita tai jopa tohtoreita - mutta kuinka monella on intohimoa siihen, että he jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Kuten runoilija, he heräävät aikaisin aamulla ja aloittavat 10 tunnin työpäivänsä lukien alan uusimpia julkaisuja useilla eri kielillä; kirjoittavat uutta ja editoivat vanhaa, ilman mitään eroa siihen, että joku maksaisi heille palkkaa.
Yleensä freelanceriksi tai vapaaksi kirjoittajaksi itseään kutsuvat ihmiset pystyvät elättämään itsensä säännöllisellä julkaisulla. Tieteentekijälla ei välttämättä ole tällaista mahdollisuutta. Hänen on oikeasti motivoitava itseään ilman mitään lupauksia toimeentulosta.
Jos hän kirjoittaa tietokirjan, se kenties julkaistaan ja kenties sitä myydäänkin muutama kappale. Tulevaisuudessa hän voi kenties saada rahoitusta, jos omaehtoisiin tutkimuksiin perustuvat julkaisut nähdään meriiteiksi tai ajat paranevat.
En syytä niitä, jotka ajattelevat, että kun tieteellinen ura keskeytyy, se samalla tyssää siihen. Kun urakehityksen kärryiltä on kerran pudonnut, niitä ei enää kävellen juosta kiinni.
Tieteessä eivät kuitenkaan päde samat säännöt kuin urheilussa. Yksi loukkaantuminen tai välikausi ei vielä tarkoita sitä, että harjoittelu täytyisi aloittaa alusta. Tieteentekijällä, kuten runoilijalla, ei ole mitään hätää, vaikka ikää hieman kertyisi. Jos runoilija ei onnistu kuolemaan 27-vuotiaana, on ihan sama vaikka eläisi 100-vuotiaaksi.
Millä tavoin sitten tieteen tekijä voi turvata tutkimuksensa laadun, jos hän ei kykene nauttimaan tiedeyhteisön tuesta?
Miksi hän ei voisi nauttia tiedeyhteisön tuesta? Mikä muu kuin ennakkoasenteemme estää vapaita tieteentekijöitä olemasta yhteydessä muihin alan huippututkijoihin? Mikä estää tieteentekijöitä perustamasta esimerkiksi osuuskuntia?
Jos meillä on tuhansittain tutkijoita, joilta puuttuu rahoitusta, ei kannata olettaa, että heiltä sen myötä täytyisi puuttua myös itsearvostusta ja kontakteja. Sekin on vain kulttuurimme oletusten ja asenteiden muutoksesta kiinni, ettei köyhällä voisi olla palkkatyön sosiaalisten kehysten luomaa itsekuria. Ajat muuttuvat ja kenties pian valtion rahoituksen yhä hiipuessa me totuttu siihen, että ihminen voi opiskella silkan kehittymisen vuoksi - ilman oletusta paremmista palkoista. Samoin tutkija voi saada arvostusta, vaikka hänellä ei olisi oppituolia.
Olen jo nähnyt sen oletuksen murtuvan, että runokirjaa ei arvostella Parnassossa tai että se ei voisi voittaa palkintoja, jos ei sitä ole julkaissut suuri kustantamo. Samoin uskon, että on vain ajan kysymys, kun me pidämme uskottavana tieteentekijänä ihmisiä, joka ei ole professori. Hän voi olla jopa tehokkaampi, koska hänen aikaansa ei kulu niin paljon paperitöihin.
Kaikki kenties muuttu jo sinä päivänä, kun saamme perustulon. Voimme viimeinkin hyödyntää ne valtaisat hukatut resurssit, jotka kuluvat siihen että ihmisten täytyy sinnitellä byrokratian rattaissa.
Vielä pieni käänne jutun päätteeksi
Suoraan otsikosta olisin jo voinut lähteä rohkeampaan suuntaan ja kysyä, voiko tiedettä tehdä ilman akateemista koulutusta?
Monet ovat historian saatossa yrittäneet, ja sen tuloksena on syntynyt koko joukko näennäistieteellisia tekstejä (joiden luomiseen tietenkin myös koulutetut ihmiset ovat varsin kykeneviä). Tietellistä asennetta voi omaksua kuitenkin myös itseopiskelun tai perhekasvatuksen kautta. Tällainenkin ihminen voi hyvin julkaista tieteellisen tekstin, jos joku sen toimittaa. Usein muutoksia täytyy tehdä myös ulkoasuun ja muotokieleen.
Tieteellisen tutkimuksen saaneen ja nimekkään henkilön kynästä voi vastaavasti syntyä julkaisu, jossa on tapahtunut kriittinen virhe. Joskus tällainen virhe huomataan editointikierroksen aikana ja joskus ei.
On paljon vaarallisempaa, jos virheellinen teksti esiintyy muodollisesti tieteellisenä ja se ilmestyy tiedejulkaisussa, kuin jos sisällöllisesti virheetön teksti julkaistaan hieman muotopuolena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti