Olen vuodenvaihteesta alkaen Facebook-lakossa. Pyrin keskittymään kirjojen lukemiseen, mikä ainakin aluksi on vähentänyt haluja kirjoittaa myös blogia. Klassikkokirjojen tyylistä ja esimerkistä tulee vähemmän kiireinen olo, eikä ole pakottavaa houkutusta heti toitottaa ajatuksiaan maailmalle.
Minulla ei siis ole mitään vakaumusta pidättäytyä blogin kirjoittamisesta, mutta haluan edetä rauhallisesti. Rauhallisuudessa on jotain perin uutta ja virkistävää. Mieli ei pirstoudu jatkuvasti vaihtuvien aiheiden virrasta.
Kirjojen kirjoittajat ovat viisaampia ja maltillisempia kuin somekirjoittajat. En tunne lukiessani jatkuvaa tarvetta korjata faktavirheitä tai tasoittaa keskustelukumppaneiden kiihkoa. Kirjat ovat jotain ihan muuta kuin elävien ihmisten jäsentelemättömät mielipiteet. Kai asiaan vaikuttaa myös tietoisuus siitä, ettei vastapuolelle ole mahdollista puhua - hän kun on kuollut.
Ehkä sometaitojen huipentuma on taito pysyä erossa sosiaalisesta mediasta? Päivä ainakin tuntuu illalla palkitsevammalta, jos ajattelee yhden kysymyksen loppuun ja puhuu siitä harkiten, kuin jos reagoi nopeasti sataan ajankohtaiseen ilmiöön.
Päivät tuntuvat pidemmiltä, mutta en ole kohdannut tympääntymistä. Päin vastoin tunnit muuttuvat pidentyessään täyteläisemmiksi. Läsnäolo on ällistyttävän helppoa, kun on yksi pakokeino vähemmän. Läsnäolo tuo elämään jännitystä. Asiat ovat lähempänä.
Hetki sitten naulasin seinään kolme pientä naulaa ja ripustin kolme pientä taulua. Kukaan ei kommentoinut, eikä kukaan tykännyt. Se ei pätkääkään haitannut minua. Seinä ja siihen jo kuukausien ajan nojanneet taulut tuntuivat yhtäkkiä tärkeämmiltä kuin islamin uhka tai hallituksen sortotoimet. Tärkeältä tuntui sekin, että teki jotain itselleen, eikä epämääräiseen äärettömyyteen ulottuvalle kaveripiirien kommenttimerelle.
Seinä ei esittänyt vastalausetta. Tauluilla ei ollut omaa mielipidettä. Pitkästä aikaa tunsin, että asia on nyt tällä käsitelty. Jotain tuli valmiiksi sen sijaan, että olisi syntynyt innostunut, orastava tietoisuus jostakin uudesta, joka lopulta kuitenkin ottaa enemmän kuin antaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti